torstai 15. helmikuuta 2018

Kahvi


Kahvi on kahvipensaan paahdetuista ja jauhetuista pavuista uuttamalla valmistettu, useimmiten kuumana juotava nautintoaine. Kahvi sisältää piristävää alkaloidia, kofeiinia. Kahvia voi valmistaa esimerkiksi pannussa keittämällä, kahvinkeittimessä suodattamalla tai pressopannussa puristamalla. Kahvia voi juoda sellaisenaan eli mustana, mutta siihen voidaan lisätä esimerkiksi maitoa, kermaa, sokeria tai muita mausteita.

Rainbow-kahvi on mun suosikkia. Tavallinen suodatinkahvi, johon lisään maitoa maltillisesti. Ei liikaa. Kahvi pitää olla kuumaa. Erikoiskahvit ei oo mun juttu. Nyt, kun opin tekemään maitovaahdon kotona, lisään sitä joskus. Juon kahvin aamulla aina sohvalla istuen. Useimmiten teen samalla blogia. Töissä keitellään kahvit viimeistään iltapäivällä. Kotona kahvi tippuu aina, kun kaverit tulee kylään. Viikonloppuna kaikkien lempparihetki on päivähuili. Silloin saa tsiigata ohjelmaa, tablettia tai tietokonetta ja silloin keitetään kahvit. Lataan useimmiten keittimen jo valmiiksi ja kun kahvihetki koittaa, saa vain napsauttaa sen päälle. Mister A lataa kahvin mulle valmiiksi aamuisin, kun lähtee duuniin. Mulla jää ihan aina kahvia kupin pohjalle. Kokonaisuudessaan taidan juoda kahvia 3-5 kupillista päivässä.

Juotteko te kahvia?
Sannis

4 kommenttia:

  1. Erikoiskahveja menee silloin tällöin. Pitääpä testata Rainbow-kahvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! Toki jos oot tumman paahdon ystävä, silloin se ei passaa. Meille tuo on just soppeli. Muut halpiskahvit onkin sitten ollu ihan toinen juttu :D

      Poista
  2. Sulla on aina niin kauniita ja harmoonisia kuvia. Niistä välittyy niin ihana tunnelma.
    Rainbowta voisin myös kokeilla.
    Mukavia talvipäiviä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Kandee kokeilla Rainbowta. Toki, jos oikein tummasta paahdosta tykkää, niin sitte se ei oo varmaan passeli.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3