Takatalvi

Takatalvi se yllätti tänäkin vuonna. Tai en tiedä, onko tämä nyt mikään takatalvi vielä tässä vaiheessa, kun ei kuitenkaan ehtinyt edellinenkään lumi vielä sulaa. Mäkeen ei muuten olla nyt lähipäivinä ehditty, vaan kuvat on otettu jo muutamia viikkoja sitten. Eipä sitä oikein montaa pulkkailureissua enää tänä talvena koko porukalla tehtykään. Alkaa olla kolmetoistavee jo sen verran kolmetoistavee, ettei niin usein enää hutsitakaan.

Maanantaina oli se juttu, mistä kirjoitin aiemmin. Se, mitä en oo koskaan tehnyt. Olin todistajana oikeudessa. Ja vaikka mini lunkisti kysyikin, pitääkö mun mennä vankilaan, niin kyse ei nyt onneksi ollut rikosoikeudesta eikä kirjoittaja ollut syytetyn penkillä. Jännittävää oli joka tapauksessa eikä ihan joka viikko hutsittaisi käydä. Valan vannominen oli vähän haastavaa, kun tuomari puhui hiljaa maskin takaa ja olihan tilanne kaikella lailla vähän kuumottava. Toivotaan, että mun todistuksestani oli jotain apua.

Oikeuskeissin lisäksi maanantaipuhteiksi ohjasin kaksi kehonhuoltoa ja yhden joogan. Tiistaina oli sitten taas paine keuhkojen suunnalla todellista. Liikaa puhumista, epäilen. Kuulin myös taas kaikenlaisia juttuja koronan oireista ja niiden pituudesta, jotka ei varsinaisesti saaneet ihan hyppimään ilosta, mutta täytyy nyt vain toivoa, että nämä tuntumat hellittää tässä lähiaikoina. Hyvin lieväähän tämä mun oma on verrattuna monen muun oireisiin, joten täytyypä taas olla niin hemmmmmmmetin kiitollinen.

Hyvää torstaita!

Sannis

Kotihommia

Viikonloppu meni aika kivasti. Perjantaina olin superhyytynyt ja koronan oireet vaivasi. Oli vähän nihkeää kaikilla tavoin, paremmista pullista huolimatta :D Viikonlopuksi kuitenkin olotila ja sen mukana fiiliskin parani. Lauantaiaamuna ja sunnuntai-iltana kävin töissä...Lauantaina jumpattiin ja sunnuntaina huollettiin kehoa. Lauantaina käytiin ystävän 40-veesynttäreillä ja olipa kiva olla vähän ihmisten ilmoilla pitkästä aikaa. Tytöt oli mukana, kahvilinjalla mentiin ja oltiin kotona ajoissa, joten väsy ei vaivannut valvomisesta seuraavana päivänä. Sunnuntaina aloittelin keittiön laatikoiden siivoamista ja ehdittiin ajella myös mummua moikkaamaan. 

Tuntuu että joka paikka kotona on likainen. Seinät on likaiset, keittiön laatikot on likaiset, jalkalistojen päälliset on likaiset. Lisääntyvä valo on ihanaa, paitsi ei tässä suhteessa. Lattian vaihto on meillä edessä lähivuosina, koska vanha on kymmenessä vuodessa mennyt muutamasta paikasta tosi huonoon kuntoon, mutta tänä vuonna ei vielä lähdetä siihen urakkaan. Mister A haluaisi poistaa meidän makuuhuoneesta liukuoven ja laittaa tilalle tavallisen. Kirjoittaja suunnittelee seinien maalausta, vähän joka huoneessa. Edellisestä maalauskerrasta taitaa olla viitisen vuotta ja nyt olis kyllä todellakin taas aika.

Joka keväälle/kesälle löytyy kyllä jonkinlaista projektia, vaikka kuinka ajattelisi, että nyt ei oo mitään. Aina on jotain. Viime kesänä kylppärirempan alta siirtyi terassin jatkopalan teko ja sitä toivoisin tälle vuodelle. Kyse ei oo hirveän suuresta alasta, mutta tottakai kaikki vaatii aina aikaa, rahaa ja jaksamista. Mister A haluaisi tehdä pienen varaston etupihalle pyöriä ja muuta säilytystä varten. Faijan varastoista löytyisi kuulemma aika paljon materiaalia sitä varten. Takapihan ulkovarasto pitäisi kai maalata samalla jos maalikaupoille lähtee. Ja terassit pitää kyllä öljytä, koska viime vuonna jätettiin laiskoina väliin. Eli onhan tässä taas kaikenlaista, pihalla sekä sisällä. 

Kirpparipöydän ottamista mietin myös. Kovin paljoahan meillä ei nykyään enää kirpparille menevää ookaan, kun niin säännöllisesti kierrätän, mutta kyllä silti aina jotain. Edellisen kerran meillä oli pöytä viime kesänä ja silloin meni kyllä hullun hyvin tavaraa. Ollaan useamman kerran pidetty kirpparia nyt mutsin kanssa yhdessä ja se on ollut ihan kiva systeemi. Vaasaan taitaa olla tulossa Ukrainasta porukkaa ja mietin toki myös, olisko meillä heille jotain.

Semmosia mietteitä.

Täällä muuten vähän tytöillä nokat vuotaa. Että saapa nyt nähdä taas.

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis

Koronapäiväkirja 3

Tässä ei nyt paljoa yllätyksiä tuu. Samaa sahausta eestaas. Kirjoitan kuitenkin näitä tänne muistiin niin kauan, kuin oireita on. Aivan mielenkiintoista nähdä montako osaa saan vielä kirjoittaa. Ei nää (tai enää mikään muukaan) pysy muistissa jos ei niitä laita "paperille" ylös.

Päivä 21

Nokka vuotaa ärsyttävän paljon. Raskas hengittää. Mister A:lla sama homma.

Päivä 22

Vatsa on aamupalan jälkeen kipeä. Yllättävän hyvä päivä. Eka normitahtinen lenkki n. 40min ja tuntuu hyvältä. Testaan sisäpyöräilyä ja poljen oman puolen tunnin ohjelman vähän kevennetysti, että tiedän voinko ohjata huomenna. Illalla ohjaan ekaa kertaa koronan jälkeen. Aloitan kevyemmin joogalla ja se menee ilman ongelmia. 

Päivä 23

Herään taas tukkoisena. Nyt en ehkä nähnyt unia. Ekaa kertaa pariin viikkoon. Taas vatsa kipeä aamupalan jälkeen. Tosi kova väsy. Sisäpyöräilyohjaus menee hyvin. Otan vielä vähän iisimmin ja tunnin jälkeen energiatasot on tosi hyvät.

Päivä 24

Aamulla nenä ihan tukossa. Aivan yli vaikea nousta sängystä. Tuntuu, että kädet ja jalat painaa tonnin.  Migreeni kolkuttelee ohimolla. Varmasti johtuu edellisen illan sykkeennoususta. Keuhkoja painaa, mutta se hellittää onneksi päivän aikana. Mister A vielä aika poikki töissä. Vatsakipuja molemmilla vaihtelevasti ruokailun jälkeen. Mister A:lla jonkin verran myös pahoinvointia.

Päivä 25

Jaaaaa, nenä tukossa. Yllättääkö? Outoja unia taas joka yö. Ohjaan Kiinteytys-tunnin, joka menee hyvin lukuunottamatta sitä, että etureidet menee outoon kramppiin, joka kestää useamman tunnin. Jumpan jälkeen on selkeästi huonompi vointi. Hohhoijjakkaa! Laitetaan treenit siis tauolle kuitenkin vielä.

Päivä 26

Nenä tukossa aamulla. Aamupäivän ihan ookoo olo muuten. Iltapäivästä alkaa rintaa painaa ja painaa ehkä eniten, kuin vielä kertaakaan. Jalat on hiton kipeet ja vointi muutenkin nihkeä. Jumppa oli siis virhe. En käy edes kävelyllä illalla, kun oon niin hyytynyt.

Päivät 27-28

Parempi olo. Yöunet edelleen vähän kateissa. Painajaiset vaivaa. Vatsakivut on hellittäneet.

Päivä 29

Korvaa vihloo sairaan kipeästi koko päivän. Mitä hittoa? Muuten olo on ihan tavallinen.

Päivä 30

Korvakipu on poissa. Olo ok. Välillä vetää nenä tukkoon.

Päivä 31

Aamulla painaa rintaa. Illalla hiihdellään hyvin rauhallisesti ja sen jälkeen tuntumaa on myös.

Päivät 32-34

Ei mitään ihmeempää. Aika ookoo olo tukkoisuutta lukuunottamatta.

Päivä 35

Ihan hyytynyt olo ja ajoittain raskas hengittää. Nenä tukossa edelleen joka yö ja välillä myös päivällä. Painajaiset check!

Päivä 36

Ohjaan senioriryhmälle kevyehkön patteriharjoituksen ja se menee ihan ookoo. Jaloissa taas samaa tuntumaa, kuin edellisessä ohjauksessa, mutta vähän lievemmin ja hellittää nopeammin. Illalla jäätävä väsy.

Päivä 37

Ensimmäinen yö yli kuukauteen, kun pärjään ilman nenäsuihketta. Yes!!!! Nukun aamuun asti enkä näe unia. YES!! Ei mitään kummempia tuntumia eilisestä jumpasta. Illalla puolen tunnin sisäpyöräily menee aivan hyvin. Jonkin verran ehkä korkea syke kellossa verrattuna siihen, miltä itsestä tuntuu.

Päivä 38

Herään migreeniin. Huoh! Sama, kuin edellisen spinun jälkeen. Oh joy! Jonkin verran tukkoinen olo, mutta pärjään ilman nenäsuihkeita. Painajaiset tekee paluun ja oon senkin takia väsynyt. Illalla alkaa kurkussa ja kurkun alapuolella tuntua. Tunne on sellainen, joka tulee jos on hengästynyt ihan sairaan kovaa... ei voimakas, mutta toki häritsee. Ohjasin kiertoharjoittelutunnin kuntosalin puolella. En osallistunut itse treeniin, mutta jouduin puhua kovaan ääneen 45 minuuttia. Ehkä johtuu siitä?

Päivä 39 

Ohjaan patteriharjoituksen. Teen kevyemmin ja ehkä puolet siitä mitä asiakkaat.. ehkä vähemmänkin. Jalat ei kramppaa. Yes! Edellisen päivän tuntuma kurkussa ja keuhkojen suunnalla on edelleen olemassa. Iltapäivästä ihan hullu väsy, mutta huilaan hetken ja käydään kävelyllä, niin homma helpottaa.

Päivä 40

Eilisestä jumpasta tuntumaa lihaksissa. Huom! Semmosta normaalilta tuntuvaa! Väsynyt olo kurkussa ja keuhkoissa(?) jatkuu. Vapaapäivä ja otan iisisti. Rauhallista ulkoilua ja vähän kotihommia, mutta ei muuta.  Koko päivä on jotenkin aika peestä! Oon tosi hyytynyt fyysisesti ja myös henkisesti. Alkaa rasittaa oireiden ylöskirjaaminen ja se, että on jotain ylöskirjattavaa. 

Mister A:lla väsy painaa vaihtelevasti eikä uskalla oikein kovaa lenkeillä mennä, mutta perushommat jaksaa tehdä kyllä.

Tällä viikolla sain viestiä ystävältä, että heille on nyt korona iskenyt uudelleen. Edellinen alkoi viime vuoden puolella ja kesti n. puolitoista kuukautta. Kun kirjoitin asiasta IG:ssä, sain pari viestiä muiltakin, jotka on toisella kierroksella. Lähti jotenkin vähän matto alta. Oon lapsellisesti uskonut, että ei se uudelleen iske ainakaan saman vuoden aikana. Ja ihan oikeesti oon ajatellut, että ei se uudelleen iske ollenkaan. Mutta miksei iskisi. Kai tää tulee joka vuosi tästä eteenpäin. Aika uskomatonta kakkelia kyllä.

Se on nyt sitten tasan neljäkymmentä koronapäivää takana. Jatketaan siitä seuraavassa osassa.

Hyvää viikonloppua allihopa!

Sannis

Välivaihe

Haudihoukkelis! Meni se maanantain seniorijumppa aivan hyvin. Reidet veti vähän tukkoon samalla tavalla oudosti, kuin ennen talvilomaakin sillä yhdellä tunnilla, mutta vähän lievemmin ja tunne helpotti nopeammin. Tiistain sisäpyöräilykin meni ihan ookoo, mutta eilen oli kyllä jonkinlaista tuntumaa keuhkoissa. Lievää, mutta oli kuitenkin. En toki oletakaan, että tämän homman jälkeen pääsee liikkumaan rankemmin tässä aluksi ilman mitään tuntumaa, mutta vaikea on arvioida, mitä saisi nyt tehdä ja mitä ei. Mitään oikein rankkaa en oo toki tehnytkään ja oon varonut hengästymästä liikaa. Tämän päivän tunnin vaihdoin sellaiseksi, jossa voin ite tehdä vain osan ja ottaa kevyemmin. Ens viikolla mulla on useampi huoltava tunti. Muiden suhteen vielä harkitsen. Alkaa turhauttaa ihan oikeasti, mutta katotaan nyt kuinka tänään menee. Maanantain rankimman tunnin oon antanut pois jo seuraavilta viikoilta. Sen suhteen tsiigaillaan sitten pääsiäisen jälkeen, mikä on homman nimi.

Aika kiireisesti alkoi työt talviloman jälkeen ja oon ollut jopa vähän resseissäkin tässä miljoonan asian äärellä. Oon tehnyt kesän ryhmäliikunta- ja asiakaspalveluaikataulua ja se on aina semmostakin sillisalaattia kesälomien ja muiden liikkuvien osien takia, että olo on sen äärellä aina vähän tööt. Vähän normaalia helpommin tuntuu kuitenkin tänä vuonna rakentuvan ja luulen, että saan huomenna jäädä hyvällä mielellä vapaapäivälle. Pidän lauantaina sekä sunnuntaina tunnit, joten perjantaina on syytä huilailla.

Ensi viikolla teen maanantaina jotain sellaista, mitä en ole koskaan tehnyt. Vielä se ei jännitä erityisesti, mutta varmaan on jännityksenkin aika tulla sitten loppuviikosta. Tai edellisenä yönä. Kerron sitten ensi viikolla kuinka se meni. Parin viikon päästä kuvataan myös uusia videotunteja LYKKEn videokirjastoon  ja se on aina vähän stressaava setti. Omat striimikuvaukset omalla keskuksella on paljon helpompia, mutta nämä isommat proggikset, kun lähdetään Seinäjoelle tekemään kerralla iso kasa sellaista matskua, jota on tarkoitus käyttää vuosia eteenpäin.. on se aina aika heavya. Aina mietin, että tällä kerralla säästän itseni stressiltä enkä lähde mukaan, mutta koskaan en kuitenkaan maltakaan jäädä pois :)

Tuntuu, että on nyt vähän semmonen välivaihe. En oikein tiedä, että välivaihe mistä, mutta silti. Aika paljon on kalenterissa kaikkea ja se varmaan vähän tuntuu korvien välissä. Korona on tuonut mukanaan oudot unet ja lähes jokaöiset painajaiset vetää vähän puhtia pois. Luulen, että painajaiset johtuu tukkoisesta olosta. Yritän nyt kuitenkin päästä nenäsuihkeista jo eroon. Niihin jää kyllä niin tehokkaasti koukkuun. Oon nyt tämän viikon ollut ilman ja jos tukkoisuus johtuu niiden käytöstä, pitäisi sen kohta jo helpottaa. Yleensä on helpottanut tässä tilanteessa jo parissa päivässä ja nyt ei, joten pahoin pelkään, että johtuu nyt ihan kuningas koronasta itsestään. Pläähkis!

Saimilla on ongelmia jalkojen kanssa. Monen monta viikkoa on tässä jo menty vähän ylä- ja alamäkeä niiden suhteen. Saatiin särkylääke eläinlääkäristä ja ollaan koitettu ottaa iisisti, mutta joka kerta kun luullaan, että homma on paremmalla mallilla, tulee kuitenkin takapakkia. Homma taisi alkaa siitä, kun meno oli liian kova jäisellä alustalla. On varmasti liukastunut tms. Otettiin särkylääkekuuri parikin kertaa ja ollaan pidetty huilitaukoja. Nyt kuitenkin edelleen aina pidemmän liikkumisen jälkeen takajalat tai toinen niistä on kipeä. On vähän vaikea saada selville kumpi jaloista on kyseessä eikä vielä tiedetä, onko se koko ajan sama jalka, joka on esim. venähtänyt vai voiko kyse olla lihaskivuista.

Tassut vaivaa Saimia myös ja niitä se nuolee ja järsii. On tehnyt sitä ihan pennusta lähtien. Ollaan vaihdeltu ruokaa ja koitettu hoitaa lääkevoiteella. Vähän vaisuna Saimi on ollut viime aikoina, joten ei kaikki ihan kunnossa ole. Koitetaan nyt taas lepäillä ja selvittää, missä kipu on. Jos selviää, että se on tietyssä jalassa koko ajan, täytyy varmasti lähteä pian kuvauttamaan sitä.

Kyllä tää tästä, kyllä tää tästä!! Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kevät on täällä ja kesäkin tulee kuulkaa kohisten. Nyt lähden köpöttämään Saimin kanssa korttelin ympäri ja sen jälkeen lähden kokeilemaan, mitä se TEHO-tunti tuntuu tänään. TEHO on patteritreeni aikaa vastaan, joten jos ei tunnu hyvältä, on mulla mahdollisuus jättää osa treeneistä tekemättä ja olla koutsina kellon kanssa. Not my cup of tea tommonen tekemättä oleminen, mutta elämä on hei :D

Kivaa päivää!

Sannis

Fiilis

Jotenkin tuntuu, että olis ollut pidempikin loma, kuin viikon. Fiilis on vähän erikoinen. Toisaalta oon toisina hetkinä ollut ihan lomalla ja sitten taas toisina on ollut Ukrainan tilanne niin kovin konkreettisena mielessä. Liian monena yönä oon nähnyt unta sodasta ja se on kyllä hiton ahdistavaa. Pääasiassa kuitenkin onneksi nautin olostani talviloman aikana ja muullakin perheellä tuntui olevan aivan mukava loma.

Teini-ikä alkoi kolmetoistaveellä suurinpiirtein yhden yön aikana ja on kyllä outoa. Tuntuu etten yhtään osaa olla teinin äiti ja ärsyttää yli kovaa nyt jo kaikki teinielkeet, vaikka paljon pahempaa on varmasti vielä edessä. Nyt on lähinnä ilmoilla semmosta mutsista tosi inhottavalta tuntuvaa alakuloa ja vastaukset kysymyksiin on suurimmaksi osaksi huokailua ja/tai tiuskimista. Mikään ei oikein huvita ja mihinkään ei oikein kiinnosta lähteä, mutta tuntuu, että alakulo vaan lisääntyy kun lukittautuu omaan huoneeseen. Päätettiinkin Mister A:n kanssa suhtautua tilanteeseen nyt niin, että vähennetään vähän sillain huomaamatta sitä omassa huoneessa yksin hengailua ja koitetaan antaa vähän enemmän huomiota pelkästään kolmetoistaveelle. Mini osaa ottaa omansa nyt tosi tehokkaasti, niin isompi jää kyllä helposti vähemmälle.

Nyt kun treenit on puuttuneet aikataulusta, alkaa olla vähän mössähtänyt olo. Kävelyllä oon toki käynyt joka päivä, mutta nyt on venyttelyt ja liikkuvuusharjoittelut jääneet kokonaan tekemättä. Niitä harrastin ahkerasti, kun koronahommat alkoi, mutta pikkuhiljaa on jääneet pois about samaan tahtiin, kun fiilis on asteittain kypsynyt tähän hommaan. Oon toki ollut jalkojen päällä paljon enkä oo vain makoillut, mutta olis ehkä ollut aiheellista vähän liikuttaa kroppaa enemmän. Tänään ohjaan meidän senioritunnin. Aion vetää kevyehkön patteriharjoituksen ja saapa nähdä miltä tuntuu sen jälkeen. Toivon niin vitsin paljon, että tuntuu hyvältä.

Meillä on mukavia juttuja tulossa. Teinin kanssa lähdetään Tampereelle muutaman viikon päästä heppamessuille ja pääsiäisvapaatkin kolkuttaa jo ovella. Eilen käytiin mutsin luona juhlistamassa 20-vuotiasta kummipoikaa ja viikonloppuna on kaverin nelikymppiset. Minin kanssa ollaan tehty jo kesälomallekin pieniä pläänejä. Kiva, kun on jotain mitä odottaa.

Semmosilla fiiliksillä. Aurinkoista tätä päivää!

Sannis

Pyhä

Matka Pyhälle oli pitkä, mutta meni aika kivuttomasti. Aloitettiin se ihan extempore päivää suunniteltua aiemmin ja pakattiin varmaan nopeammin kuin koskaan. Mister A tahtoi autokaupoille Oulussa ja mutsi antoi niin kovat suositukset Oulun Tietomaalle, että ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin varata ylimääräinen hotelliyö. Onneksi olin pessyt kaikki pyykit valmiiksi jo edellisenä päivänä ja muutenkin vähän valmistellut lähtöpuuhia, niin saatiin kamppeet ja auto lähtökuntoon parissa tunnissa. Ja hei, se aika sisälsi myös pasteijoiden JA omenapiirakan leipomisen. Koska tottakai eväänä pitää olla aina itsetehtyjä pasteijoita ja piirakkaa :)

Oulun Scandic City oli erittäin passeli hotelli koiran kanssa ja aamiainen oli 10+. Parasta oli, että huoneessa oli Saimille ruokakupin ja kakkapussien lisäksi vielä upouusi lelukin. Ihana juttu! Mister A lähti Saimin kanssa heti aamusta autokauppaan ja me tytöt suunnattiin Tietomaahan. Tietomaasta löytyi hommaa ysiveelle sekä kolmetoistaveelle eikä siinä kirjoittajallakaan tylsää ehtinyt tulla. Toki uhmasin kaikkia fysiikan (pahoinvointi)lakeja ja menin tyttöjen kanssa vuoristoratasimulaattoriin. Saatoin lähteä kesken pois ja hetken hengitellä sen jälkeen :D Kaiken kaikkiaan Tietomaa oli tosi kiva ja luulen, että mennään seuraavallakin Oulun visiitillä käymään. Epäilen, että myös mister A olis tykännyt paikasta kovasti.

Polttoaineen hinta on jo pitkään murehduttanut, varsinkin mister A:ta, jonka työmatka on yli 40 kilometriä per suunta. Vaihtoehdot dieselistä sähköön on pyörinyt mielessä. Mister A on omistanut useamman diesel-auton, mutta nyt Oulussa oli myynnissä biokaasuvaihtoehto, joka kiinnosti. Auto oli mieleinen ja hinta suht kohdillaan, joten ei muuta kuin lähimpään Motonetiin ostamaan kattotelineitä suksiboksille, koska eihän olemassaolevat tietenkään olleet uuteen autoon sopivaa mallia. Nopea asennus parkkipaikalla, kamojen siirto uuteen autoon heippa vaan Oulu!

Perille päästiin illalla kahdeksan maissa ja Holiday Clubin paritaloasunto oli aivan passeli. Ei luxus, mutta siisti ja hyvin varusteltu. Makuutilaa oli reippaasti niin, että kolmetoistavee ja mister A sai molemmat omat huoneet. Kirjoittaja lupautui nukkumaan minin kanssa parvella ettei se vain pyörisi sieltä yöllä portaita alas vahingossa. Saimin ulkoilutuksen + hiihtelyn suhteen asunnon sijainti oli täydellinen. Rinteeseen piti ajella autolla pari kilometriä.

Ensimmäisenä päivänä mini tahtoi laskettelemaan ja kolmetoistaveekin lähti rinteeseen ensimmäistä kertaa ever. Ekan päivän tytöt laski kahdestaan harjoittelumäessä. Tokana päivänä minäkin hyppäsin suksille ja lähdin tyttöjen kanssa vähän isompaan rinteeseen.  Lähdettiin mäkeen vielä kolmantenakin päivänä, mutta silloin alkoi rinteet olla jo huonommassa kunnossa, kun lämpötila kipusi lähemmäs kymmentä astetta.

Laskettelun lisäksi ulkoiltiin Saimin kanssa ja kokeiltiin vähän hiihtääkin. Ajeltiin Luostolle tsiigailemaan miltä siellä näyttää ja iskä vei kolmetoistaveen katsastamaan Pyhän luontokeskuksen. Mister A:n kanssa käytiin Pyhän huipulla yhtenä aamuna. Tytöistä kumpikaan ei halunnut lähteä, joten mentiin kahdestaan. Ensin tuntui vähän oudolta jättää tytöt kämpille ja lähteä omiin hommiin, mutta näinpä ne taitaa lomahommatkin vähän muuttua, kun lapset kasvaa. Koronan oireet vaivailee vielä sykettä nostaessa, joten mentiin matkat huipulle ja sieltä alas hissillä. Kokemuksen arvoinen juttu sekin. Kirjoittajaa jopa vähän jännitti. Koska kirjoittajaa vähän jännittää aika monikin juttu :D

Kolme päivää Pyhällä meni tosi nopsaa ja pidempäänkin oltaisiin viihdytty. Jonkin verran sählättiin varustevuokrien ja hissilippujen kanssa, kun aiottiin ensin lasketella vain parina päivänä ja loppuviimein saatiin vuokrata välineitä moneen otteeseen. Seuraavan kerran tiedetään, että otetaan heti hissiliput kokonaisille päiville ja samoin vuokrataan mahdolliset puuttuvat välineet koko ajalle. 

Kotiintulomatka meni sekin suht helposti, vaikka toki siinä pientä perussäätöä oli niin, että jouduttiin palata autokauppaan vielä uudelleen. Oli muuten superhyvä palvelu Oulun J. Rinta-Joupilla mennen tullen. Suosittelen! Ihan kiva idea oli palailla reissusta perjantaina, niin oli vielä kokonainen viikonloppu vapaata edessä kotona.

Se olis tämän vuoden talviloma sitten siinä.

Huomenna töihin!

Tsemppiä uuteen viikkoon!

Sannis

Virhe

Tuntuu, että aletaan viedä jo viimeisiä talven osalta. Tai ehkä on jo kevät? Mini toivoi, että meidän reissun aikana olisi kaikki lumi ja loska sulanut Vaasasta. Mulle se passaisi myös. Oon oppinut pitämään keväästä, mutta sulavaa lunta ja loskaa en minäkään erityisesti kaipaisi. Kuva on mökiltä ja ehkä ehditään sinne seuraavan kerran pääsiäisenä. Tänäkin vuonna pääsiäinen on sen verran myöhään, että taitaa olla kevät silloin jo pitkällä.

Toissapäiväinen jumppa oli virhe. Itse jumppa sujui ihan hyvin lukuunottamatta pienen pientä (eli suurta) etureisikramppia, mutta olotila otti takapakin ja eilen painoi keuhkoja enemmän, kuin kertaakaan aikaisemmin. Ei vieläkään mitään yli voimakasta, mutta sen verran kyllä, että aivan suosista tein jo vähän järjestelyjä sille viikolle, kun palaan talvilomalta töihin. Saapa nähdä kuulkaa, koska sitä pääsee jumppailemaan. Koitan varmaan järjestää itelleni vähän enemmän joogaa tai kehonhuoltoa ohjattavaksi, niin pysyy vähän hommissa kiinni.

Viikonlopulle meillä ei ole suunnitelmia. Vähän kaupassa käyntiä ja sen sellaista. Mister A lähti töihin ja mun pitäisi aktivoitua Saimin kanssa kävelylle. Eilen ulkoilutukset aamun jälkeen hoiti meillä muut, koska olin jotenkin niin surkeassa voinnissa ja aivan jäässä, etten vain jaksanut lähteä. Plääh! Ärsyttävää, kun alkaa mennä tunteisiinkin tämä homma niin, että ei meinaa senkään takia jaksaa nostaa pyrstöään enää penkistä. Ehkäpä tämä tästä taas iloksi muuttuu kuitenkin. Kaivoin sykekellonkin naftaliinista. Jos se vaikka kertoisi mulle jotain olennaista. Pari vuotta se onkin lepäillyt laatikossa laakereillaan. Leposyke ainakin näyttää ihan ookoolta tässä istuessa. 

Mukavaa viikonloppua <3

Sannis

Höpinää

Hei, hyvää tätä päivää! Naistenpäivä oli ja meni! En pysy mukana näissä, kun kaiken aikaa on joku korvapuustipäivä :D Vitsi, että eilen väsytti. Saakelin korona! Tuntui, että kroppa painoi tonnin enkä vain meinannut jaksaa nousta sängystä. Migreenikin on toki vaivaillut muutamana päivänä enkä enää tiedä mikä oire liittyy mihinkin. Ja onko tuon niin väliäkään? Yritän nyt selviytyä tästä viikosta ja ensi viikolla on loma. Jännästi aaltoilee olotila. Samaa oon kuullut muiltakin koronan jälkeen. Yhtenä päivänä on ihan normaali olo ja sitten kahtena seuraavana taas ihan tööt.

Eilen mini sanoi: "Tiesithän sä äiti, että ei sun tarttis herätä silloin, kun me lähdetään kouluun." Tuli jotenkin hyvä mieli.. että ehkä tytöt hoksaa, että vaikka saisin nukkua, haluan mielummin olla lähettämässä ja/tai saattamassa kouluun. Ei mun oikeasti tulisi mieleenkään nukkua, kun tytöt on lähdössä. Se tuntuis vähän hassulta. Eri asia jos olisin ollut yön töissä tms. Varsinkin niinä päivinä, kun oon iltaan asti töissä töissä, en ehtisi nähdä tyttöjä paljon ollenkaan jos kuorsaisin aamulla myöhään.

Tänään olis jumppa. Joogan ja sisäpyöräilyn jo vedin tällä viikolla, mutta eniten mietityttää tämä Kiinteytys-tunti. Sisäpyöräilykin on rankka, mutta sen myös pystyy tehdä vähän kevennetysti. Toki kevennän siinä missä voin myös tämän päivän tunnilla, mutta saa nähdä miltä tuntuu. Toissapäiväinen spinnaaminen tuntui hyvältä, mutta sitten eilen aamulla painoi keuhkoissa. Ei kovaa eikä koko päivää, mutta painoi kuitenkin. Ärsyttävää!

Mini täällä odottaa ihan hulluna Pyhän reissua. Olis pakannutkin jo eilen jos en olisi toppuutellut. Ite vähän mietin matkaa, joka on ihan hiton pitkä, mutta muuten kyllä lähden innoissani. Pitäiskin oikein kirjoittaa vähän listaa, mitä tarvitaan mukaan ja ideoida, mitä voidaan ottaa evääksi. Otetaan ruokatermarit taas käyttöön ettei tarvi Saimia odotuttaa autossa ruokailun ajan.

Ei mitään asiaa tänään(kään). Höpinää vaan :D

Terkkuja,

Sannis

Kiva viikonloppu

Maanantai taas. Meillä on vauhdikas viikonloppu takana. Vaikka olis ollut varmasti järkevämpää puolikuntoisena ottaa iisimmin, oon erittäin tyytyväinen ettei otettu. On tässä nyt täällä himassa kökötetty keskenämme jo ihan riittävästi.

Perjantaina lähdettiin minin kanssa extempore Parraan laskettelemaan. Kuvasaldo jäi matkalta hyvin vähäiseksi, mutta mieli sitäkin paremmaksi. Istuin aamulla duunijuttujen ääressä, kun kamu laittoi viestiä josko lähdettäis. Oon luvannut minille, että lähden laskemaan talvilomareissulla ja oon jännitellyt sitä tässä sen verran, että vähän on jopa lupaus kaduttanut. Nuorempana oon kyllä laskenut paljonkin siellä sun täällä, mutta nyt laskutauko on venähtänyt parinkymmenen vuoden mittaiseksi. Oon jostain syystä saanut päähäni, että ei varmaankaan ole olemassa semmosia laskettelumonoja, jotka mahtuu mun pohkeeni ympärille ja se on ollut jo kynnys numero yksi. Toinen on tietysti ollut se, että mietin olevani liian iso ja kömpelö rinteeseen.

Päätös lähdöstä tehtiin loppuviimein aika nopsasti ja sen jälkeen mua ahdisti. Kirjoittaja on tyyppi, joka viihtyy tuttujen asioiden parissa eikä todellakaan koe semmosta kivaa, kutkuttavaa jännitystä uusista jutuista. Ei todellakaan. Valittelin mister A:llekin, että aivan vatsanpohjassa asti muljahtelee, kun jännittää niin hitsisti. Mini taas oli innoissaan eikä kuulemma jännittänyt yhtään, vaikka eka kertahan tämä oli sille. Mini on nyt niin odottanut koska pääsee laskemaan oikealla lumilaudalla, kun laskevat kaverin kanssa päivät pitkät pulkkamäkiä kenkiin kiinnitettävillä lumilaudoilla.

Perillä kaikki meni paremmin, kuin hyvin. Kaikki pelot oli aivan turhia. Ensimmäiset monot, jotka mun eteeni kiikutettiin oli sopivat ja olin ihan kotonani ne jalassa. Ensimmäinen nousu hissillä jännitti hulluna. Sydän hakkasi sairaan lujaa ja aivan nauratti, että mikä hitsi siinä nyt voi olla niin jännittävää. Loppuviimein koko homma meni aivan vanhasta muistista eikä mitään ongelmia ollut. En tuntenut itseäni millään lailla liian isoksi tai liian kömpelöksikään. Mikään hurjapäälaskija en oo ollut nuorempanakaan ja nytkin viihdyin helpossa rinteessä. Mini harjoitteli laudan kanssa lasten rinteessä ja oppikin jo hienosti. Isoihin rinteisiin ei vielä tällä kertaa halunnut lähteä ja ihan hyvä niin. Nyt meidän ei kummankaan tarvi jännittää laskemista talvilomareissulle lähtiessä.

Laskeminen oli kyllä aika kivaa. Etukäteen olin vähän ajatellut, että lasken tänä vuonna just sen verran, että mini oppii ja sen jälkeen mun laskut on laskettu. Suunnittelin, että voin esim. ensi talvena vain heittää minin ja kaverin tähän meidän kylän pieneen keskukseen laskemaan keskenään, mutta nyt musta vähän kyllä tuntuu siltä, että ehkäpä ne mun laskut ei ookaan vielä laskettu. Salaa tässä jo googlettelin välineitä. Toki, menin vararikkoon jo minin välineistä, joten ei toivoakaan tälle talvelle. Vaikka nythän ne olis tarjouksessa... Olin varautunut siihen, että monot painaa ja jalat väsyy laskiessa, mutta niin ei käynytkään. Nyt harmittelen, etten tarkistanut, mitkä välineet mulla oli käytössä Parrassa. Mister A ei oo ollut yhtään kiinnostunut laskettelusta, mutta nyt tuumasi, että: "Nyt muakin saattaa alkaa vähän kiinnostaa!"

Lauantaina kävin salilla ja ystävän kanssa lounaalla. Sen jälkeen saatiin isovanhemmat meille kolmetoistaveen synttärikahville. Sankarin toive oli mutakakku nutellavaahdolla ja sehän sopi. En oo onnistunut tekemään parempaa mutakakkua, kuin kaupan oma, joten pursottelin vain kermat valmiin kakun päälle. Sekoiteltiin purkilliseen kermaa muutama ruokalusikallinen nutellaa ja se oli aika sopiva suhde. Sankari ite leipoi suolaiseksi tarjottavaksi pasteijoita. 

Sunnuntaina mini pääsi uimaan, koska oli saanut kavereilta kutsun lähellä olevalle yksityisaltaalle. Kolmetoistaveen toiveena "kaverisynttäreiksi" oli yökylä yhden kaverin kanssa ja se ei oo sairastelujen takia onnistunut. Ehdotin vähän spesiaalimpaa ratkaisua.. josko kaveri tulisi meille sunnuntaina, kun me muut lähdetään uimaan ja jäisi yöksi, vaikka maanantaina onkin kouluaamu. Maanantaina koulu alkaa kympiltä, niin ajattelin, että ehkä se onnistuisi. Kasin aamu olis voinut olla vähän heavy. Kolmetoistavuotias oli ihan liekeissä ehdotuksesta, koska onhan toi nyt ennenkuulumatonta, että koulupäivänä saa yökyläillä. Kaverin äitikin antoi onneksi luvan ja Mister A heitti tytöt Mäkkäriin hakemaan vähän ruokaa ennen kuin me muut ajeltiin uimaan. Ilta meni ihan rauhallisesti ja kyllä kai täällä on vähän nukuttukin :)

Semmonen viikonloppu. Kolmetoistaveellä meni suurin osa hiihtolomasta sairastaessa neljän seinän sisällä, mutta onneksi tosiaan viikonloppuna oli kivaa. Mini ehti tehdä kivoja juttuja, vaikka paljonhan silläkin oli sairastuvalla hengaamista, kun muut oli surkeassa kunnossa. Mun ja mister A:n talviloma on vasta tulossa ensi viikolla ja tytöillekin oon anonut vapaata reissun takia. 

Joko te muut lomailitte?

Sannis

Koronapäiväkirja 2

Jossakin tuolla muutama postaus sitten uhosin, että laitetaan koronahommat meidän osalta pakettiin. Niinhän sitä olis voinut luulla.

Päivä 13

Käydään minin ja Saimin kanssa puolen tunnin rauhallisella kävelyllä, koska olo tuntuu ihan hyvältä. Virhe. Sen jälkeen painaa rintaa useamman tunnin. Menee tunteisiin ihan täysillä. En yhtään odottanut, että siinä vaiheessa kun tuntuu muuten jo olo helpottavan, tulee jotain hiton keuhko-oireita. Oireet silloin, kun tauti oli "päällä" oli niin lievät, että miten se voi edes vaikuttaa noin? Kun höpisen asiasta Instassa, saan useamman viestin, että näin se aika monella on ja liikuntauot on venyneet helposti viiden viikon mittaisiksi. Onneksi on vapaapäivä, niin voi huilata.

Mister A:lla ei ole vapaapäivä ja lähtee töihin aivan hyvissä oloissa. Illalla kotona alkaa kuitenkin nokka vuotaa ja olotila mennä uudelleen pahemmaksi. Illalla kolmetoistavee tulee huoneestaan "Hei äiti, kun me saatiin näitä testejä taas koulusta, niin mä tein läpällä yhden, kun mulla on vähän nokka tukossa. Niin tota, tää on positiivinen." 

Oi morjens!!!

Päivä 14

Kirjoittajalla ei mitään tuntumaa rinnassa enää ole. Saimin kanssa kierrän hitaasti vain max parinkymmenen minuutin rundin useamman kerran päivässä. Mister A:lla ja kolmetoistaveellä olot huononee. Mister A saa ensimmäisen haalean positiiviseen kotitestiin about seittemäntuhannen oirepäivän ja testin jälkeen. Kaksikko lähtee viralliseen testiin, että saadaan nyt viimein kaikille positiivinen tulos Omakantaan. Jos sitä joskus tarvii johonkin.

Päivä 15

Vähän jännittää, koska duunikalenterissa on asiakaspalvelua neljä tuntia. Mitään tunteja, edes joogaa en pidä. Tuntuma rinnassa säikäytti sen verran, että nyt en riskeeraa mitään. Töissäkin oon vain viisi tuntia ja loput teen etänä kotona. Yritän tehdä asiat nyt keuhkoilleni mahdollisimman helpoksi. Raskasta on tietysti se, että nyt pitää puhua monta tuntia putkeen, mitä etätöissä ei oo tarvinnut tehdä. Aluksi tuntuu vähän rinnassa ja se meinaa vetää taas mieltä vähän matalaksi. Illalla kotiin päästessä ei kuitenkaan tuntumia enää ole.

Mister A ja kolmetoistavee aika nihkeissä oloissa. Flunssan oireet. Kummallakaan ei kuitenkaan kuumetta tai mitään oikein vakavan tuntuista. Mini parka viettelee sairastuvalla hiihtolomaansa.

Päivä 16

Herätessä on aikamoinen väsy. Eilinen työpäivä tuntuu kyllä. Vien miniä lähistöllä olevan ulkomuseon hiihtolomapuuhia tsiigailemaan, että pääsisi vähän tuulettumaan. Lyhyt, mutta ihan kiva reissu. Vähän jännittää, onko se kirjoittajalle liikaa, kun siitä pitää suhata suoraan töihin ja taas asiakaspalvelua on se 4h. Ei tunnu olevan. Rinnassa ei tunnu juuri mitään.. ehkä vähän raskasta hengittää välillä, mutta ei muuta. Illalla mietin, että ekaa kertaa näinä päivinä, on sellainen selkeämpi, jotenkin normaalimpi olo.  Iltarundilla Saimin kanssa tekis mieli jo lisätä vauhtia, mutta koitan ottaa iisisti.

Kolmetoistavee valittelee huonoa oloa aamupäivästä ja vatsakipua illalla. Suht lievää onneksi kuitenkin. Mister A:n olotila aaltoilee. Aikamoiset flunssan oireet on edelleen ja selkä on vaihtelevasti kipeä. Yksi tuttu kertoi aiemmin, että on kärsinyt kovasta niskakivusta ja tajuan, että niskahan mullakin oli tosi kipeä ensimmäisinä päivinä. Luulin, että johtui huonosta työasennosta kotona, mutta taisi olla jo koronan oire.

Päivä 17

Edelleen aamulla nokka tukkoinen, niinkuin joka päivä tähän mennessä. Saapa nähdä onko vielä kesälläkin :D Mister A:lla jonkin verran pahoinvointia, samoin kolmetoistaveellä. Muuten molemmat tuntuu olevan paremmassa kunnossa. Kirjoittajalla on lievää vatsakipua välillä.

Töissä iskee kova väsy ja vähän surkea olo. Silmät on kipeät, samoin pää. Olotila onneksi helppaa ja ilta menee ihan ookoo. Saimin kanssa kävelyllä sama, kuin edellisenä päivänä.. tuntuu, että voisi jo lisätä vauhtia. Ei tunnu enää, että pitäisi hiipiä. Mutta voi hitto!! Viime talven jännetupentulehdus on palannut. Oon tehnyt niin paljon koneella hommia ja roikkunut tietokoneella sekä puhelimella myös vapaa-aikana, että käsi on ottanut nokkiinsa. Aargh!

Päivä 18

Yöllä tukkoinen olo, samoin aamulla ja sitten taas keskellä päivää. Ei oikeastaan muita oireita. Loputkin porukasta alkaa olla ihan ookoo kunnossa. 

Päivä 19

Lähdetään ihan extempore minin kanssa Parraan laskettelemaan. Vähän hengästyn hiihtäessä pidemmän matkan hissiltä toiselle, mutta ei mitään ongelmaa.

Mister A:lla joitain vatsaoireita, mutta muuten ookoo. Kolmetoistaveellä ei ilmeisesti juuri mitään oireita enää.

Päivä 20

Nukun ihan sairaan huonosti aamuyön taas. Herään, kun nokka on tukossa. Koko korona-aika on mennyt samoin. Näen outoja unia. En tiedä johtuuko ne tukkoisuudesta vai sotauutisista vai mitä, mutta ärsyttävää joka tapauksessa. Vois sitä paremminkin saada levättyä. Nokka vuotaa enemmän, kuin aikaisempina päivinä.

Teen ensimmäisen treenin. Nelisenkymmentä minuuttia.. liikkuvuusliikkeitä, muutama liike jaloille, selälle ja vatsalle. Kättä koitan nyt lepuuttaa.  Osa kehonpainolla, osa kevyillä painoilla. Treeni ei tunnu erityisen hyvältä, mutta ei superhuonoltakaan. Heti treenin jälkeen painaa vähän rinnassa keskellä. Samassa paikassa, missä muutaman kerran aiemminkin on tuntunut painetta. Tuntuma hellittää kuitenkin aika nopsasti. Treeni laukaisee migreenin ja oon ihan poikki loppupäivän. Migreenilääkkeen vaikuttessa jaksan kuitenkin kävellä aivan hyvin Saimin kanssa illemmalla.

Mister A valittelee vielä vatsaansa, on aika väsyksissä eikä jaksa vielä kovin pitkää lenkkiä kävellä.

******

Ei olla siis ihan optimaalisessa kunnossa, mutta ihan ookoo. Kaikesta päätellen tulossa on vielä Koronapäiväkirjat, osa 3. 

Sannis

Sota

Viime viikolla Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Viikon verran kaikki somet ja uutiskanavat on olleet täynnä tätä sotaa enkä oikein pysty ottaa informaatiota enää vastaan. Tuntuu niin pahalta. Tuntuu, että nyt ollaan jo niin lähellä. Tuntuu, että nyt ei enää millään voida selvitä loppuja elinvuosia kunnialla. Tuntuu aivan liian paljolta miettiä kuinka meidän lasten käy. Tuntuu siltä, että tyttöjen ei missään nimessä kannattaisi enää tehdä lapsia, koska väistämättä mennään kohti pahaa. 

En oo nyt muutamaan päivään lukenut asiasta juurikaan ja oon klikkaillut Facebookissakin useampaan otteeseen "Näytä vähemmän tämänkaltaisia julkaisuja", mutta tottakai somepostauksia tulee jonkin verran vastaan. Tuntuu, että tämä on koskettanut nyt ihan tosi paljon. Ja oikeastaan mulla ei ole asiasta juuri mitään sanottavaakaan, mutta halusin laittaa tilanteen tänne muistiin. 

Kuvatkaan ei liity asiaan mitenkään. Mutta ei mulla toki olisi mitään paremmin sopivaakaan ollut...Koska minkälaisia kuvia kuuluu laittaa sotaa koskevaan postaukseen? Miten sitä voisi edes käsittää, minkälaista on sota? Tuntuu siltä, että tekisi mieli huutaa jollekin, että: "Poikki poikki! Nyt tää elämä ei oo enää hauskaa ja otetaanpa alusta." Eipä vaan taida olla mahdollista. 

Mietin tässä nyt kovasti julkaisenko tätä ollenkaan. Eihän tässä mitään asiaa ole ja tuo vain turhaan taas asian mieleen, mutta taidanpa kuitenkin julkaista. Otsikko on sen verran kertova, että voi skipata jos ei halua aiheesta lukea. Oon omassa somessa keskittynyt ihan muihin asioihin, mutta sekin tuntuu välillä vähän hassulta. Että saako sitä nyt elellä tässä vain normaalisti, vaikka melkein naapurissa tapahtuu kauheuksia. Ja hitto tapahtuuhan niitä joka päivä jossain. Huuuuh, joskus tää maailma on vaan niin liikaa.

Yli paljon tsemppiä!

Terkuin, Sannis