torstai 30. huhtikuuta 2020

Rytmi


Nyt se on sitten koulun aloitus taas edessä. Kahdeksi viikoksi toki vain, mutta olisin toivonut, että tytöt olis saaneet olla kotona. Tottakai ymmärrän syyt koulun avaamiseen ja niille lapsille, joiden on vaikeaa olla kotona soisin ehdottomasti koulun. Meille vain olis sopinut paremmin se toinen ratkaisu. Ollaan löydetty hyvä rytmi ja oma systeemi tähän uudenlaiseen arkeen ja kaikki tuntuu viihtyvän, niin olishan sitä voinut vielä jatkaa. Toki, kouluhan on tosiaan vain sen kaksi viikkoa, joten nopsasti se kotoilu taas jatkuu. Rytmien muuttuminen mulla vain vaatii aina hetken totuttelua. Pidän omista rutiineistani ja nyt kun ne koko ajan muuttuu tilanteen eläessä, oon ihan pää pyörällä.

Ihanaa viime viikkoina on ollut se, että mun ei oo tarvinnut stressata mun "vääränlaisia" työaikojani. Kaikki nämä vuodet oon ahdistunut siitä, että työ jonka olen itselleni valinnut, on iltapainotteista, kun taas tytöt ja mister A tekee duuninsa aamusta. Nyt oon tehnyt suurimmaksi osaksi semmosta välivuoroa ja oon ollut kotona aikaisemmin illalla. Kaikki aamupäivät ollaan oltu tyttöjen kanssa ja tuntuu, että kerrankin mun ei oo tarvinnut koko aikaa miettiä, kuinka saisin illat mahdollisimman vähälle ja lyhyiksi. No toisaalta, niin kauan, kuin tavallinen ryhmäliikunta on tauolla ja vedän vain parit ulkotreenit viikossa, pystyn munklaamaan duuniaikojani tyttöjen kouluaikojen mukaan. Videojumpat ja kaikki juoksevat hommat voi tehdä aamustakin.

On toki hyvä tytöille päästä näkemään vähän kavereita ja käväistä taas normaalissa päiväjärjestyksessä, mutta kyllä mä pelkään että sieltä Korona tai joku Noro heti kättelyssä tulee kotiin. Nyt kun kontaktit on olleet minimissä, ajattelis että niiden lisääminen lisää myös kaikenlaisten tautien tartuntariskiä. No, tilanteen mukaanhan se on mentävä ja otettava mitä vastaan tulee. Jotenkin kyllä tuntuu, että päästäänkö tässä enää koskaan "normaaliin" päiväjärjestykseen. Just kun ehtii tottua yhteen tilanteeseen ja rytmiin, tuleekin muutos. Tässä kohtaa olis helppo olla semmonen hitusen huolettomampi tyyppi eikä tämmönen yliajattelija. Menis vaan virran mukana eikä tarvis kelata jokaista asiaa sadalta eri kantilta ja joka suunnasta.

Eilen, kun tytöille selvitin tätä koulukuviota, ei kumpikaan ollut oikein innoissaan. Seiskavee mietti, että kuinka sitä sitten jaksaa taas herätä kasiksi kouluun. Nyt ollaan menty vähän pidemmän kaavan mukaan aamuisin. "Äiti, voisiksänysitte herättää mut huomenna jotain seittemänkolkyt, niin pääsee taas takas järjestykseen". Parka :) Kyllä se toki useimpina aamuina ihan itekseen herää jotain seittemänkolkyt.

Kuinkas muiden rytmit?
Ehtikö poikkeustilasta tulla uusi normaali niinkuin meille?
Sannis

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Pihapuuhia


Eilen oli terassilla pienen hetken kesäinen fiilis. Aurinko lämmitti ja tuulikin nukkui. Ykstoistavee valtasi parhaan paikan. Meillä saattaa tulla siitä vielä kinaa. Paikasta meinaan :) Nostin jo kalusteiden pehmusteet paikoilleen ja laitoin maton terassin lattiaan. Oikeasti terassi kaipais vähän öljyä, mutta saattaa jäädä se homma ensi kesään. Enemmän oon sillä silmällä tsiigaillut noita meidän "piharakennuksia".. puuvaja ja leikkimökki on molemmat sen verran kirjoittajan silmää haittaavassa värissä, että niitä sais kyllä kovaa jo maalata.

Ollaan mietitty jos tekis terassista ihan oikean "kesähuoneen" ja laittais seinät kahdelle sivulle. Faijalla on ikkunoita jemmassa niin paljon, että vois ottaa kaiteet pois ja sommitella ikkunoita tilalle. Katetta pitää vielä vähän miettiä. Jotenkin ne muoviset katteet ei innosta ja pelkään, että tulee semmonen olo, että on akvaariossa, mutta en ny tiedä sitte.. Enkä tiedä sitäkään, kuinka tommoset "lasiseinät" kestää syysmyrskyjä. Ilta-aurinko paistaa meidän terdelle ihanasti ja sitten taas toisaalta häiritsevästi alhaalta ja suoraan silmiin niin, ettei markiisikaan auta. Jos olis seinät, vois olla myös jonkinlaiset verhot. Ennen en halunnut kattaa terassia vaan halusin pitää option avoinna auringon ottoa varten. Nykyään ei meinaa uskaltaa paljoa aurinkoa otella, joten siinäkin mielessä vois laittaa hommat rullaamaan.

Terassimietteiden lisäksi tehtiin eilen vähän haravointihommia ja kävin mäkitreeneissä. Mister A pystytti kasvihuonetta ja tytöt puuhaili omia hommiaan. Laitettiin grillikin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle tulille. Grillaaminen on mister A:n lempipuuhaa. Kirjoittaja ei meinaa oikein ymmärtää sen hienoutta ja lähes joka kertaa tulee sanomista ruuan valmistumisen kestosta. Ja meillä kun on puugrilli, jota ei voi polttaa terassilla, seisoo se hemmetin rotjake aina keskellä pihaa. Nytkin näen sen ekana, kun ikkunasta katson ulos. Sillekin vois ehkä tehdä jonkin siistin paikan tonne pihaan, niin ehkä, EHKÄ se pysyis jotenkin niin, ettei mulla verenpaine oo tapissa kaiken aikaa :D

Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Someraivo

Mä en raivoa somessa. Juurikaan. Paitsi nyt vähän.

Aiemmin tällä viikolla paikallislehdessä oli kirjoitus liittyen koulujen ruokajakeluun. Ruuanjaossa työskentelevä antoi risuja "vihaisille vanhemmille", jotka valittavat heille siitä, että ruuanjakosysteemi ei miellytä. Mulla nousi verenpaine välittömästi. Ruuanjakoaikoja on muutettu pariin otteeseen ja tiesin jo odottaa, että jotkut uunot alkaa valittaa.

Siis. Kaupunki jakaa valmiiksi tehtyä, veloituksetonta kouluruokaa, vaikka koulut ei ole edes auki ja jengi valittaa? Joo, varmasti joutuu tehdä muutoksia omaan aikatauluun jos hakuajat muuttuu ja se saattaa aiheuttaa vähän ylimääräistä vaivaa, mutta mitä hemmettiä?? Miten ihmiset voi olla niin törkeitä? Ei kai kenelläkään oo velvollisuus ruokkia lapsia, muuta kuin omilla vanhemmilla. Ei kai kukaan meistä oo ennen ollut tällaisessa tilanteessa ja ruuanjakosysteemikin piti kasata hyvin nopealla aikataululla. Ei kai sille mitään voi jos ensimmnäistä kertaa jotain toteutettaessa tulee muutoksia matkaan ja huomataan, että joku homma ei toimikaan niin kuin on suunniteltua. Ei kai sitä ruokaa oo pakko hakea jos sille ei oo tarvetta ja homma aiheuttaa mielipahaa.

En väsy ihmettelemään, miten jengi kehtaa. Valittaminen on mun mielestä sallittua lähes aina. Aina voi valittaa vähän säästä tai huonoista yöunista tai vaikka stressistä, mutta hitto soikoon semmosista asioista ei valiteta, mistä ei itellä oo ollenkaan parempaa tietoa tai minkä lopputuloksena sun lapsesi saa valmiin ruuan pöytään. Sama hommahan on koko ajan hallituksen puuhien kanssa. Jengi valittaa ja valittaa päivästä toiseen ja asiasta toiseen. No, haluaisinpa vaan nähdä, kun ne valittajat seisois rivissä tiedottamassa koulujen sulkemisesta tai niiden uudelleen avaamisesta. Saatanan moukat! Ja kyllä. Tämä vaatii voimasanoja.

Kotikoulu on toinen asia. Ei se helppoa oo ja siitä saa kyllä mun mielestä valittaakin. Tilanne on uusi kaikille ja myös meillä kotikoulu on aiheuttanut välillä stressiä, vaikka me ollaan päästy paljon helpommalla kuin moni muu, koska meillä ei oo esim. etätunteja. MUTTA... osa jengistä jotenkin kokee, että heille on nyt sysätty sellainen homma, joka oikeasti kuuluu jollekin muulle. Ihan tosissaan meuhkataan siitä, että joku vanhemmille kuulumaton velvollisuus ja vastuu on nyt siirretty meille ja on suuri vääryys, että yhtäkkiä pitää huolehtia omista lapsista myös päiväaikaan.

Ja siis joo.. hankalaa on töiden ja aikataulujen kannalta, mutta jotenkin hassulta tuntuu semmonen suhtautuminen, että "Olen ilmoittanut lapseni kouluun. Jos sitä ei voidakaan pitää, jonkun muun kuuluu hoitaa hommat jollain muulla tavalla!". Öö..kenenkäs tehtävä se olikaan niistä lapsista huolehtia? Kyllä, normaalisti ollaan koulussa, mutta ei kai se sitä tarkoita, että opettaja, kaupunki tai yhteiskunta on jotenkin velvollinen hoitamaan meidän lapset jos koulu suljetaan painavasta syystä. Miksi vastuu meidän lapsista siirtyisi jollekin muulle? 

Ei kai kukaan meistä poikkeustilaa odottanut eikä meistä kukaan oo ollut tällaisessa aikaisemmin. Joku valittaa, että ei me olla mitään opettajia. No ei niin, mutta vanhempiahan me ollaan ja jos me halutaan, että meidän lapset jotain oppii tänäkin aikana, meidänhän se asia on hoidettava niin, että homma rullaa. Ja jos ei rullaa (niinkuin ei tosiaankaan varmasti voi kaikilla rullata), niin ei kai se kenenkään muun vika ole. Tottakai ymmärrän, että varsinkin isommilla koululaisilla aineet on niin vaikeita ettei vanhemmat osaa auttaa ja sehän onkin ihan fine, mutta sitten pitää selvittää mitä voidaan tehdä eikä itkeä sitä, että vääryys on tapahtunut ja vastuu mun lapsestani on siirtynyt mulle. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Haasteet on selkeät ja meilläkin olemassa, mutta kyllä jokaisen kuuluu huolehtia omistaan eikä kuvitella, että vastuu kuuluis oikeasti jollekin muulle.

Someraivo on päättynyt.

Kuva on päivältä, jolloin opetin lapsilleni, että sieltä kotikoulusta voi lintsata. Paitsi että, ihan oikeasti siirrettiin kouluhommat myöhemmälle eikä lintsattu :D


Sannis

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Parempi


Tämä viikko on ollut hyvä. Oon onnistunut ottamaan iisimmin enkä oo stressannut niin paljoa.  Päivät on sujunut mukavasti ja nukuin jopa yhden yön heräämättä kertaakaan. Vain toki yhden, mutta parina muunakin yönä oon kuitenkin nukkunut viiteen saakka ennen ekaa herätystä. Viisi on paaljon parempi, kuin kolme.

Töissä uudet kuviot ja niiden toteutustavat alkaa olla aika hyvin hanskassa. Se vähentää mun stressiä huomattavasti. Lomautustunteja ei oo tälle viikolle paljoa kertynyt ja ihan ookoo niin. Himassa on kaaos, mutta ehkä senkin ehtii jossain vaiheessa hoitaa. Nyt ei ainakaan tarvi pelätä, että mister A kutsuu jonkun naapureista ex tempore kylään :D

Keskellä viikkoa otettiin jopa niin rennosti, että jätettiin yhtenä päivänä läksyt illaksi ja lähdettiin aamusta retkelle. Nyt vasta tajusin, että niinpä.. voihan se iskäkin joskus niissä läksyissä auttaa sitten, kun on päässyt töistä, kun tytöillä ei oo määrättyjä aikoja koulun puolesta aamuisin. Taidetaan muillakin viikoilla ottaa yksi tommonen päivä :) Toki joka aamu ulkoillaan ennen kouluhommia, mutta olihan ihanaa, kun saatiin olla rauhassa ja pidempään. 

Treenejä on kertynyt tälle viikolle tähän mennessä parin jumpan, parin huoltavan harjoituksen, yhden hölkkäsetin, yhden hiitin ja useamman pyörälenkin verran. Tytötkin on useampana päivänä reippailleet mua pyörällä vastaan töihin mister A:n kanssa. Migreeni on vaivaillut parina päivänä tiukan, mutta onneksi vähän lyhyemmän kohtauksen verran ja toissailtana kehitin ilmeisesti itselleni jonkin allergiareaktion ulkoilun jälkeen. Sen seurauksena olin eilisen aivan tööt. Nokka vuoti ihan kunnolla koko päivän, aivastelin ja silmät tuntui ärsyttäviltä. Allergiaexpertti Mister A bjuudasi mulle kaiken maailman allergialääkkeet ja tänään on parempi, mutta tuntuu ihmeellisen tukkoiselta. Mitä hitsiä? En tokikaan normaalisti oo millekään allerginen, mutta ei kai nyt flunssa voi näin nopsasti edellisen jälkeen tulla? No joo, voihan se, mutta ei nyt sovi mulle.

Mukavaa viikonloppua!
Näyttäis aurinko paistavan.
Sannis

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Sunnuntai


Sunnuntai oli hyvä päivä. Aamulla startattiin tämän vuoden mäkitreenit. Taitaa olla nyt neljäs vuosi putkeen, kun kiivetään. Yhtä paha se oli edelleen. Helpottaakohan se ikinä? Tästä mennään sitten niin kauan, kuin säät sallii. Jos tulee superhelteet, ei migreeni yleensä anna treenata ulkona, mutta muuten ei pitäis olla probleemaa. No joo.. puoli metriä lunta vois olla toinen onkelma :) Porukkaa on liikkeellä nyt aika paljon, joten vähän haasteita on aikataulujen kanssa, mutta päätettiin kokeilla tällä viikolla perjantai-iltaa. Ehkä silloin on rauhallista. Ehkä.

Illalla lähdettiin retkelle ja oli jotenkin nyt just ihan sopiva setti sunnuntai-illalle. Ulkoilua ja rauhallista kävelyä kivoissa maisemissa. Evästä mukaan tietysti. Mini sai kalastaa ja ykstoistavee ratsastella kepparilla. Mulla aina vähän sydämessä hyrrää, kun taivas on kaunis ja saa tsiigailla auringon laskua. Stressitasot laski niin paljon, että yöunetkin oli paremmat, kuin aikoihin. Kyllä tällä taas muutaman päivän pärjää kuulkaa.

Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Miksi?

Jotain todella mystistä tapahtuu näissä mun laitteissani. Muutamia päiviä sitten puhelin puuhasteli yöllä ihan omiaan. Viestejä lähti sinne sun tänne vaikka minkälaisia. Joko se meni totaalisesti jumiin tai sitten joku ohjasi sitä jostain muualta. Vaihdoin varmuuden vuoksi kaikki salasanat, mitä keksin. Suurin osa noista viestisekoiluista tapahtui Instagramissa ja sinne tulee nyt koko ajan seuraamispyyntöjäkin kaikenmaailman huuhaa-profiileista. Eilenkin joku seitsemän kappaletta niitä estin. Ärsyttävää!

Tänään, kun avasin blogin, oli useampi kuva mystisesti kadonnut ja tilalla vaan kieltomerkkejä. En keksi mitään säännönmukaista, miksi juuri ne tietyt kuvat oli kadonneet, mutta niin vain oli. Kovin pitkälle en selannut, mutta vaikuttais siltä, että ongelma oli uusimmissa postauksissa ja sen jälkeen on hommat ookoo. Alkaa olla laitteetkin ilmeisesti vähän poikkeustilassa. Outoa!

Yleisestä olotilasta sen verran, että vaihtelevaa on edelleen. Todella vaihtelevaa. Jopa kirjoittajan asteikossa, jossa on aina vaihtelevaa ja tunteet tuntuu aina niin kovin korkealta ja kovaa, oli ne sitten hyviä tai huonoja. Tästä kirjoittelin Instagramissa ja aika paljon sain vastauksia, että samaa on ilmoilla myös muilla. On tää sen verran ennennäkemätön tilanne, että herättää todella paljon tunteita, hyvässä ja pahassa. Eihän kukaan meistä oo koskaan elänyt tällaisessa maailmassa. En usko, että oikein moni osasi tällaista maailmaa kuvitellakaan. Kirjoittaja miettii kyllä säännöllisin väliajoin esim. sotaa, mutta tämän luokan pandemia ei oo tullut mieleenkään.

Ajattelin etukäteen, että poikkeustilan aikana tulee olemaan luppoaikaa enemmän. Se ajatus on kuitenkin osoittautunut aika vääräksi. Jonkin verran on tietysti vähemmän menoja (kyläilyreissut ym.), mutta mun päiviini on tullut aika paljon lisäkuormitusta kotikoulusta, kouluruokien hausta, uusista koko ajan lyhyellä varoajalla elävistä työkuvioista ja rutiinien muuttumisesta. Meillä mister A on töissä joka päivä aamuvuorossa ja kaikki kouluun liittyvä on mun vastuullani. Hoidan aamupäivällä tyttöjen jutut ja siinä samalla osan omista duuneista. Yritän mahduttaa aamuihin myös treenin. Osana päivistä jatkan iltapäivästä vielä duunipaikalle tekemään hommia.

Jossain aiemmassa postauksessa puhuin ajan loppumisen pelosta. Se pelko ei oo vielä hellittänyt. Huomaan, että nyt pelkään poikkeusajan päättyvän, ennenkuin ehdin ottaa siitä kaiken irti. En oikein edes tiedä, mitä se tarkoittaa... Ehkä se liittyy siihen, kun alunperin luulin, että tänä aikana ehtii levätä enemmän. Nyt kun on käynyt ilmi, että niin ei ole, pelkään että on seinä vastassa, kun palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Joka paikassa toitotetaan, että nyt pitää nauttia tästä pysähtymisestä ja mä vaan mietin, että anteeksi mistä pysähtymisestä? Toisillehan se on sitä jos esim. työt on katkolla, mutta itse en oo kokenut, että mitään suurempaa pysähtymistä olis tapahtunut. Viikonloput on olleet vapaita ja oon nauttinut niistä, mutta uniongelmat ja kaikenlaiset ajatukset pitkin öitä verottaa liikaa.

Me ulkoillaan joka ikinen päivä, liikutaan ja treenataan, tehdään kaikki mitä koulusta tulee tehtäväksi, syödään joka päivä viisi ateriaa, tarkkaillaan herkkujen määrää ja hoidetaan työt. Me kävellään ja pyöräillään, tehdään yhdessä kaikenlaista ja yritetään ottaa jokaisen perheenjäsenen tarpeet huomioon. Me rakastetaan ja riidellään, hölmöillään, välillä puhua pulputetaan ja välillä ollaan hiljaa luurit korvilla. Koen, että oon hyvä äiti ja näen, että tytöt on onnellisia ja tyytyväisiä. Jos katselisin meidän perhettä sivusta, olisin kateellinen, koska meillä homma toimii hyvin. Ja silti...kun katson muiden some-päivityksiä, mietin koko ajan, että teenkö tarpeeksi ja oonko tarpeeksi.


Tytöt on uskomattomia. Ne on vetäneet koko tämän poikkeustilan aivan järjettömän hienosti. Ne tekee läksyt pyydetysti ja hoitaa oman osuutensa kotihommista. Ne leikkii ja puuhailee yhdessä ja keksii hommaa. Oon molemmista niin ylpeä, että välillä meinaan aivan haljeta. Reaktiot uuden elämän säännöistä ja rajoituksista on olleet niin minimaalisia, että sitä vähempää ei voisi mun mielestä ollakaan. Sen verran on käyty asioita läpi, että tiedän molempien kertoneen harmituksensa ja pelkonsa enkä usko, että tarvii miettiä patoaako ne poikkeustila-ahdistukset sisäänsä.

Itsehän en osaa puhua mulle tietyllä lailla kipeistä asioista. Kerron vasta sitten, kun pahin tilanne on ohi, vähättelen vähän ja käännän homman puoliksi vitsiksi. Onneksi voi kirjoittaa, kun ei osaa puhua. Törmään aina välillä siihen, että jengi olettaa mun laulavan kaikki asiat kaikille, koska oon niin kovin puhelias. Monista asioita on niin helppo puhua. Joistakin en puhu koskaan.

Mistäköhän riittämättömyyden tunteet johtuu? Miksi pitää suorittaa kaikkea? Kun oon niin tyytyväinen elämääni, niin mistä johtuu ainainen epävarmuus siitä, saanko tehdä asioita niin, että ne sopii parhaiten mulle ja meidän perheelle? Miksi aina pelkään, että loukkaan jotain? Miksi aina kyseenalaistan sitä, oonko oikeanlainen? Miksen tiedä, mihin oon oikeutettu ja miksi aina pelkään, että vaadin liikaa itselleni? Miksi koen niin usein huonoa omatuntoa? Miksi aina pelkään, että aika loppuu? Miksi pelkään, että menetän jotain? Kun nämä ajatukset jo aikanaan helpotti huomattavasti, miksi ne nyt palaa taas voimakkaampina?

Sannis

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Suhdeluku


Arki alkaa taas. Jotenkin vähän jännittää. Jännittää, alanko stressata vai osaanko ottaa rennommin. Huomaan toki, että migreeni vaikuttaa tähän. Niinä päivinä, kun sen vaivaa, masentaa ihan oikeasti ja kun se on poissa, on olo paljon parempi. On se ihme sairaus. Vaikka kuinka koitat kamppailla vastaan ja miettiä, että mähän olen peruspositiivinen ihminen ja se on nyt vaan tää migreeni joka ahdistaa, niin eipä se asiaa helpota. Migreenin kanssa eläminen on kyllä helvetin raskasta. Välillä tuntuu, että sitä on maailman yksinäisin ihminen eikä mistään saa apuja. Tuntuu, että kaikki päivän normaalit askareet on ihan liikaa vaadittu. Kun migreeni on päällä, mikään ei tunnu hyvältä ja sitä vaan yrittää epätoivoisesti selvitä päivästä toiseen. Nyt on onneksi takana pari helpompaa päivää. Viime viikolla alkoi taas olla jo tosi kyseessä.

Siinä mielessä nautin tästä poikkeustilasta, että saadaan hissutella enemmän kotosalla. Kirjoittaja ei ole kovin sosiaalinen ihminen, kuten pidempään lukeneet jo tietääkin. Sitähän ei moni uskokaan, koska oon somessa niin aktiivinen ja livenä hyvinkin puhelias. Puhelias ja äänekäs ei oo kuitenkaan sama, kuin sosiaalinen. Mulla on niin kovin paljon sanottavaa, mutta useinkaan en halua sanoa sitä ääneen, vaan mielummin kirjoitan sen. Somessa saa valita hetkensä. Saa ladata tuutin täydeltä tekstiä silloin, kun siltä tuntuu ja olla hiljaa silloin, kun taas siltä tuntuu. Mister A on ihan eri maata. Se jauhaa puhelimessa kavereidensa kanssa harva se päivä, hakeutuu naapureiden seuraan juttusille ja kaupassa pysähtyy höpöttämään jokaisen tutun kanssa siinä missä ite luikin hyllyjen väliin pakoon :D 

Nyt kun menemiset on jonkin verran vähentyneet, koen että se sopii mulle oikein loistavasti. Rakastan hiljaisuutta, rakastan sitä kun ei tarvitse puhua ja rakastan kotona oloa. Toki siihenkin kaipaan vaihtelua ja ehdottomasti tarvitsen hetkiä ystävien ja läheisten kanssa, jumppaa, musaa kunnon volumella ja höpötystä töissä asiakkaiden kanssa. Tiettyjä juttuja kuitenkin välttelen loppuun saakka ja oonkin katsellut esim. luontopolkujen täysinäisiä parkkipaikkoja ja paljon miettinyt, että ihan oikeastiko ihmiset lähtee sinne muiden sekaan. Pitää oikein pinnistää muistamaan, että ei kaikki oo yhtä outoja, kuin minä itse. Toisethan menee mielellään sinne missä on muita.

Näissäkin jutuissa kaikki taitaa tarvita sen omanlaisen tasapainonsa asioiden välille. Luulen, että jokainen meistä kaipaa rauhaa ja sitten taas toisaalta menoa ja meininkiä, mutta kaikilla meillä on vain se oma suhdelukunsa näille jutuille. Kirjoittaja miettii vähän liian usein, onko se oma suhdeluku väärä ja loukkaako tässä jotain sen ääneen kertomisella. Kirjoittaja ihan sillain yleisesti ottaen miettii monenlaisiakin asioita usein vähän liikaa. Aika usein vähän vähempikin varmaan riittäisi :D

Tsemppiä tähän viikkoon!
Sannis

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Poikkeustilapääsiäinen


Poikkeustilapääsiäinen sujui vallan mukavissa merkeissä. Aika samantyyppisesti, kuin niin monet muutkin pääsiäiset. Ollaan koitettu ottaa iisisti. Vähän kotihommia, vähän ulkoilua, vähän lepoa. Se, mikä oli outoa, oli suklaan määrä. Vasta tänään, 2. pääsiäispäivänä söin ensimmäiset (ja viimeiset) pikkusuklaamunat. Ruohomunat? Ja kyllä.. tämä OLI mainitsemisen arvoinen asia :D Tämän vuoden erityismaininta menee lampaalle ja lampaan kastikkeelle. Oli kertakaikkiaan hyvää.

Suklaasta pidättäytymisen lisäksi jumppailin kotona ahkerasti ja fillaroimassakin käytiin, samoin kävelyllä. Sää oli sen verran vaihteleva, että fillarit sai kuitenkin loppuviimein jättää talliin ja kaivettiin sen sijaan kumisaappaat esiin. Eilen sateli vettä ja tänään on tullut lunta taivaan täydeltä. Lumi ei mua niin nappais enää tälle keväälle, mutta migreenille oli vähän varjoisammat päivät ihan tervetulleita.



Viime viikkoina oon lukenut ja katsellut paljon kuvia luontopoluilta ja grillipaikoilta, jotka on ihan tupaten täynnä. Vähän on ollut semmonen olo, että eikö ne muut nyt vois jäädä kotiin, niin mekin välillä päästäis :D En yhtään halua lähteä sinne ihmispaljouteen. Tänään oli kuitenkin sen verran huono sää; lunta satoi ihan vaakatasossa ja tuuli oli kova. Arvattiin, että nyt vois olla rauhallista ja valittiin katettu nuotiopaikka. Nappiin meni ja kyllä siinä pari tuntia helposti vierähti grillaillessa.

Saas nähdä minkälaisissa fiiliksissä seuraavaa pääsiäistä vietetään.
Ehkä ei poikkeustilassa kuitenkaan. Who knows.
Sannis

torstai 9. huhtikuuta 2020

Breikki


Pääsiäinen on aina ollut yksi mun suosikkipyhistäni. Tähän aikaan keväästä pieni breikki on enemmän, kuin tervetullut. Niin tänäkin vuonna. Varsinkin tänä vuonna. Etukäteen kuvittelin, että mulla on tämän poikkeustilan takia enemmän aikaa. Luulo oli kyllä jokseenkin väärä. Arki on ollut kiireistä ja oon edelleen ollut aika stressaantunut. Töissä kaikki on erilaista ja näköjään stressaan uusia ratkaisuja ja muuttuvia toiminta- ja toteutustapoja. Mä niin viihtyisin siellä mun tutulla mukavuusalueellani :D Tietyllä tapaa oon kuitenkin hyvin ylpeä, kuinka hommat on hoituneet kovassa paineessa.

Vaikka arki on stressannut, oon kuitenkin pystynyt rentoutumaan vapaalla. Migreeni on ollut mun kamuna tällä(kin) viikolla joka päivä, mutta tänään kun kaikki pakollinen oli tehty, alkoi kummasti helpottamaan. Helpotti niin paljon, että sain tehtyä jopa ihan kunnon kotitreenin. Migreeni ei tietenkään oo hyvä uutinen, varsinkaan useampana päivänä putkeen. Henkisen kuormituksen määrä vaikuttaa yleensä suoraan migreeniin ja sen määrään, joten sitä on saatava vähennettyä myös sieltä arkipäiviltä. Nämä vapaat tulee nyt tosi hyvään saumaan.

Pääsiäiskoristelu on aika minimaalista tänä vuonna. Mini maalasi pari munaa ja oksia on tehty jo aiemmin. Vähän kollasin laatikoitakin ja otin muutaman värikkään koristeen esille. Tänään siivosin eteisestä paksuimmat talvivaatteet pois ja järkkäilin muutenkin paikkoja. Nyt just on aivan hyvä ja hyvinkin kiireetön fiilis.

Mukavaa pääsiäisen aikaa!
Sannis


maanantai 6. huhtikuuta 2020

These days


Maanantai taas. Tänään on suunnitelmissa aamiaisen jälkeen pieni kävelylenkki tyttöjen kanssa ja sen jälkeen puolen tunnin pikajumppa, kouluhommat ja muutama tunti työmaalla. Illalla ajattelin houkutella koko porukan mun kanssa "valotolppalenkille". Valotolppalenkillä hölkätään yksi valotolppien väli ja kävellään yksi, aina vuorotellen. 

Viikonloppuna oltiin pitkät pätkät ulkona. Piti jatkaa tyttöjen huoneprojektia kaappien siivouksella, mutta en ehtinyt. Jep, näköjään poikkeustilassa ja puoliksi lomautettunakin loppuu päivistä tunnit kesken. Oon mä lahjakas. Ehkä haluan vain liikaa kaikenlaista kerralla? Tai ehkä mä olen liian hidas? :D Ulkoilun lisäksi toki vähän siivoiltiin. Kaupastakin tuli haettua isot ostokset, niin että pärjättäis tämä viikko.

Lauantaina kävin hierojalla. Kerron, vaikka tiedän, että jengin kanta on näihin "ylimääräisiin" menoihin aika vaihteleva..Toiset on tiukasti vastaan ja toisen rennompia. Mä oon ollut tiukka. Oon ollut sitä "Stay the f*ck home!"- porukkaa. Ja oon toki vieläkin. Ollaan karsittu kaikki menot jo monen viikon ajan ihan nolliin MUTTA.. nyt hölläsin vähän. Perjantaina haettiin take away-dinnerit ja lauantaina kävin Vaasa Day Spassa Poikkeustilahieronnassa. Hieronta oli ihana. Hetkeksi sai unohtaa kaikki maailman murheet ja olla vain. Vaasa Day Span omistaa mun ystäväni Janica. Janica on äitinsä ja työntekijöidensä kanssa tehnyt paikasta niin siistin, puhtaan ja rauhoittavan, että nytkään mua ei yhtään ahdistanut koronat tai muutkaan hommat.

Tekis mieli tähän kirjoittaa pitkä litania siitä, kuinka asioilla on monta puolta... Se tartuntavaara ja sitten taas se yrittäjän näkökulma. En kuitenkaan kirjoita, mutta sanottakoot, että ymmärrän erittäin hyvin molemmat puolet ja varmaan jokaisen kannan, joka tässä asiassa ilmenee. Tuntuu kuitenkin, että jotain pitää tehdä tukeakseen näitä parhaita paikallisia. Paljonhan on ollutkin "Tue yrittäjää" - kampiksia somessa. Oon koittanut parhaani mukaan niihin osallistua mainostamalla, koska en pysty nyt juuri rahallisesti osallistua talkoisiin kovinkaan paljoa.

Kuinka teidän viikonloppu sujui ja ymmärrättekö te asioita useammasta eri näkökulmasta? 
Sannis 

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Aika


| Ensimmäinen treeni eilen melkein kolmen viikon tauon jälkeen. |
| Yöunet, jotka yhden herätyksen jälkeen jatkui, kuin jatkuikin tähän aamuun klo 7.37 saakka. |
| Jotenkin yleisesti rennompi fiilis, kun se osalomautus nyt alkoi, eikä tarvi ressaten odottaa sitä. |  

Oli niin ihanaa päästä liikkumaan eilen. Ollaan kävelty ja pyöräilty päivittäin, mutta onhan toi nyt ihan eri asia päästä ottamaan vähän juoksuaskelia ja tekemään lihaskuntotreeniä. Ihanaa hengästyä ja ihanaa hikoilla (paitsi että hikoilu ei oikeesti oo ihanaa :D). Ihanaa tuntea tehneensä jotain. Lähtiessä vieläkin mietitytti, onko tää nyt hyvä juttu, koska olo on vieläkin jotenkin heikko. Ehkä se johtuu kuitenkin osaltaan tästä vallitsevasta tilanteesta. Henkinen stressi vielä fyysiseltäkin kunnolta kykyä palautua sairastelusta. Nelosluokkalaisen liikunnan ope oli laittanut kotiläksyksi just soppelin jumpan, joka tehtiin koko porukalla ulkona. Puolen tunnin cardio ja lihaskuntosetit päälle. Tänään tuntuu etureisissä ja rintalihaksissa. Ihanaa!

********

Eilen, kun olin ihan superväsynyt aamupäivällä huonojen yöunien jälkeen, päätin ottaa pienet päikkärit. Sen jälkeen aloin miettiä... Oon jotenkin jo pitkän aikaa pelännyt jatkuvasti, että aika loppuu kesken. En nuku päikkäreitä, koska nukkuminen tuhlaa aikaa mun päivästäni. Mun päivät loppuu usein vähän kesken, oli ne sitten työpäiviä tai vapaapäiviä. Töissä ressaan, ehdinkö tehdä kaikki siihen mennessä, kun oon luvannut tytöille tulla kotiin. Vapaat viikonloput jää usein lyhyeksi, kun "pitää" ehtiä nähdä vanhempia, isovanhempia ja kavereita. Pitää ehtiä siivota, ulkoilla, levätä, olla läsnä ja pestä joka helevetin päivä pyykkiä. Arjessa elellään koko ajan kellon kanssa.

En oo enää vuosiin pitänyt niin paljoa illoista, koska silloin pitää mennä nukkumaan ja päivä on ohi. Aamut on mun juttu, kun tiedän, että silloin on vielä koko päivä aikaa. Mulla on hyvin vähän vapaailtoja. Maanantaista torstaihin menee aina iltaan asti töissä tai nelosluokkalaisen harrastuksissa. Vasta perjantai on vapaailta. Kun tuun kotiin aamuvuorosta eikä oo mitään ohjelmaa, mua joskus vähän ärsyttää. Silloin en tiedä, mitä mun kuuluis tehdä. Pitäiskö siivota vai pitäiskö lähteä lenkille? Pitäiskö pötkötellä sohvalla, kun on aikaa? Mun on hyvin vaikea päättää, koska oon "ansainnut" huiliaikaa ja minkä verran sitä on tarpeellista ja mikä pelkkää laiskottelua.

Mä pidän kovastikin arjesta ja siitä, kuinka meidän elämä rullaa. Nyt kuitenkin, kun luen tätä kirjoitusta, saa se mut ajattelemaan. Hidastaminen saattaa olla tarpeellista ja tuli ehkä oikeaan kohtaan. Kun sen vaan osaisi tehdä nyt ilman suurempaa stressiä. Ehkä juuri siksi, kun tykkään tästä meidän meiningistä, päivät menee aina niin huimaa tahtia ja usein vuorokauteen toivoisi vähän lisätunteja. Sehän on huomattu useastikin vuosien varrella, että ne kivatkin jutut uuvuttaa tehokkaasti. Ei sitä väsy pelkästään ärsyttävistä ja itselle vaikeista asioista, vaan kyllä mukavatkin hommat kuormittaa, kun niitä on paljon

Eilen olo oli hyvin kiireetön. Tytöt pyysi, että vaihdettaisiin molempien sängyt samaan huoneeseen. Oon varma, että ne ei samoissa huoneissa viihdy muutamaa päivää kauempaa, mutta mikäpäs siinä. Tulee samalla vähän siivottua kaappeja ja laatikoita ja saadaan vähän puuhaa. On tässä nyt aikaa siirrellä huonekaluja paikasta toiseen. Munklataan sitten takaisin, kun tarve tulee. Ehkä tässä poikkeusaikana on kiva, kun sisko on vieressä turvana. Tytöt on jotenkin tosi kivasti hitsaantuneet vielä enemmän yhteen tässä viime viikkoina. Tottakai kinastelua on, mutta löytävät tosi kivoja yhteisiä puuhia, auttavat toisiaan ja tekevät enemmän taas kaikenlaista yhdessä.

Tänään mulla on hetki töitä, samoin huomenna. Muuten ei ole suunnitelmia. Tuliko yllärinä? :D :D

Mukavaa viikonloppua!
Sannis

torstai 2. huhtikuuta 2020

Kokkikolmoset


Mukavaa torstaita! Aloittelen tässä aamua hengittelemällä. Viideltä tottakai niinkuin joka hemmetin päivä. Kellojen siirto olikin ihan hyvä tähän kohtaan, niin ei oo kuitenkaan neljältä. Ehkä ne aamuyön unetkin joskus palaa. Ehkä sitten, kun treenit jatkuu. Ehkä sitten unikin maistuu paremmin. Eilenhän olin suunnitellut tehdä treenin, mutta elämä tulikin väliin ja mentiinkin pyörälenkille tyttöjen kanssa. Ehkä tänään kokeilen tehdä kotijumpan.

Eilen jouduin oikein toden teolla kasailla itseäni, kun vallitseva tilanne korjasi satoansa. Äärimmäisen vaikeaa olla ihan avuton, kun rakas ihminen voi huonosti eikä itse pysty auttaa millään tavalla tai pääse edes käymään. Tänään asia painaa mieltä edelleen. Sen lisäksi oon tässä ensi töikseni maksanut laskut ja hoitanut lomautukseen liittyviä hakemuksia ja systeemeitä. On muuten hankalaa hommaa. En tiedä, kuinka sitä edes osais enää oikeasti hakea töitä. Olin ihan kateissa TE-keskuksen sivuilla ja tuskailin koko prosessia. Jotenkin niin hölmöä ilmoittautua työn hakijaksi, koska mullahan on työ. Mä vain teen sitä tällä hetkellä vähän vähemmän. Ja mähän palaan sinne. Todellakin. Rahan suhteen ei oo mitään hajua, koska saan jonkinlaista päivärahaa. Hakeakaan ei saa vielä pariin viikkoon. Saa nähdä ny.

On nää vähän ankeita nämä mun sepustukset viime ajoilta. Yleisvire tässä olossa on kuitenkin pääasiassa ihan ookoo positiivinen, mä lupaan. Pakko kai vaan saada johonkin merkittyä näitä vaikeitakin tunteita, kun kuitenkin täällä kotona yritetään tyttöjen takia pitää ikävät jutut ja puheet nyt minimissä. Tiedättekö, että mä inhoan jo korona-sanaa? Se kuulostaa jotenkin niin typerältä, että en edes halua sanoa sitä ääneen enkä kuulla puhuttavankaan.

Tytöt on tehneet ruokalistan seuraaville päiville:
  • Nakkikeitto
  • Kanapasta
  • Italianpata
  • Peruna-porkkanamuusi ja kalapuikot
  • Lasagne
  • Spagetti ja jauhelihakastike

Kirjoittaja lisäsi listalle kanawokin. Ykstoistavee pyysi josko se vois tällä kertaa olla "ilman sitä kookosmaitoa, koska se maistui vähän hyytelömäiseltä" :D Taidetaan tehdä kaksi versiota, hyytelöllä ja ilman :D Ajateltiin tehdä aina kaksi annosta per ruoka, niin voi syödä samaa dinnerillä ja seuraavan päivän lounaalla. Ihan kiva puuhastella tämmösten asioiden parissa ja tehdä pienistä hyvistä asioista vähän isompi numero.

Me muuten ostetaan ruuat aina niin, että valitaan kaikista edullisimmat vaihtoehdot niin, että pysyy hommat vielä suht puhtaana ja laadukkaana. Ei syödä pihvejä eikä juurikaan mitään "erikoisjuttuja". En nyt toki tiedä, mitä ne erikoisjutut vois olla.. ehkä jotain tahnoja, levitteitä tms. Ostetaan edullisinta maitoa, edullisinta juustoa (paitsi jos on pitsapäivä, on pakko tuhlata 5% Kadettiin), edullisinta maustamatonta jugurttia, edullisinta ruisleipää, edullisinta tummaa pastaa ja edullisinta vessapaperia. Mister A parka koittaa aina välillä valita jotain kallista leikkelettä ja ite oon poliisina siinä vieressä, että älä ny vaan ota mitään yli yhdeksän euroa kilo maksavaa kinkkua :D Ostetaan iso osa Lidlistä ja osa sitten muualta. Aika nopeasti oppii missä kaupassa ne omat jutut on edullisimpia ja sitä mukaa käydään ostoksilla vuorotellen parissa eri paikassa.

Aamiaiset, välipalat ja iltapalatkin vaatii mun mielestä nyt jotenkin enemmän mielikuvitusta. Leipää, puuroa, jugurttia, smoothieta, lämpöisiä voileipiä, kananmunaa, kasviksia, marjoja, hedelmiä, muroja. On koitettu kehittää vaihtelua ja erilaisia juttuja. Pitää aivan kirjoittaa listaan heti jos tulee mieleen joku iltapalaidea, mitä ei oo vielä tehty. Itehän voisin syödä iltapalaksi joka ikinen päivä tacoja, mutta kertaakaan en oo hitto vieköön niitä tänä vuonna saanut. Tortilloja ollaan kyllä välillä tehty, mutta eihän se oo sama asia ollenkaan :D

Aiemmin oli puhetta, että kouluissa aletaan jakamaan ruokapaketteja ja silloin käsitin pakettien olevan vähäosaisemmille perheille. Nyt kun asiasta tuli viesti koululta, kerrottiin, että kaikki etäopetuksessa olevat lapset on siihen oikeutettuja. Ehkä se oli alunperinkin niin, mutta jotenkin info oli nyt muotoiltu sellaiseksi, että ymmärsin tulkinnan olevan vapaampaa.. että se on tosiaan kaikille. Mietin, että voishan sitä kokeilla.. tilata ensimmäisen paketin ja miettiä sitten jatkaako. Teinkin sitten jo tilauksen hätäpäissäni, mutta aloin kuitenkin jälkeenpäin pähkäillä, että mitenköhän se asia nyt loppuviimein sitten kuitenkin onkaan. Että olikohan se nyt meille kuitenkaan? Se on toki totta, että liikkumista ihmisten ilmoilla on vältettävä ja ruuan hakeminenhan vaatii ylimääräistä liikettä. Mulla on kyllä myös aikaa tehdä sitä ruokaa ja kokkikolmosetkin täällä kotona auttelee. Sitten taas...raha tulee meillä olemaan tosi tiukassa, kun tulee pitkä gappi tuloissa. Ruokaa oli ilmeisesti kaikille, eikä kukaan jää meidän takia ilman. Hmm.. nyt on aika monta näkökulmaa tässäkin. Eipä olis ikinä uskonut, kuinka monta asiaa pitää miettiä tässä tilanteessa, missä koko maailma nyt on.

Ootteko te tilanneet ruokapakettia koululaisille?
Sannis

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Boolipäivä


Eilen oli kuulkaa boolipäivä. Jotain piristystä tyttöjen arkeen. Ite en paljoa booleista piittaa, mutta tää on kyllä ihanan raikas ja maistuu lasillisen verran jopa mulle. Twistereistä tulee tähän tosi kiva maku. Idea tuli aikanaan mister A:n pikkusiskolta.

KARANTEENIBOOLI

Mansikkamehua
Spritea tai 7upia
Appelsiinia
Twister-mehujäitä
Jäitä


Oon herännyt tänään viiden paikkeilla. Ei meinaa unta riittää oikein pitkälle aamuisin. Iltaisin onkin sitten tosi kova väsy. Maanantaina ja tiistaina töiden jälkeen olin aivan loppu. Stressaa varmaan jollain lailla se töissä olo ja senkin takia hyydyttää, vaikken oo tässä alkuviikosta pitkiä päiviä tehnytkään. Tänään viimeinen "oikea" työpäivä ja huomenna alkaa osalomautus. Nyt näyttää kyllä siltä, että duunia on aika paljon, joten saa nähdä kuinka hommat etenee. Osan ajasta mietin, että haluaisin olla kokonaan lomautettu ettei tarvisi miettiä ihmisten ilmoilla oloa ja osan ajasta taas toivon, että voisin olla töissä. Tottakai kaikista eniten toivon, että tilanne olisi normaali.

Tytöt onneksi nukkuu paremmin, kuin äitinsä. Kello on 8.45 ja just heräsivät. En oo oikein aikaisin pakottanut hereille, koska kouluhommat on hoituneet hyvin näinkin. Iltakin meni hyvin. Mini meni ykstoistaveen luo yökylään eikä kukaan pelännyt. Ykstoistaveellä on levitettävä sänky ja tyttöjen lisäksi sinne päätyi illalla nukkumaan varmaan 30 pehmolelua.

Itellä olotila menee ihan vuoristorataa. Toisaalta on tosiaan kiva käydä välillä töissä, toisaalta taas se ahdistaa. Ei tiedä nyt mikä olis hyvä. Kyllä tässä selvitään, mutta toivoisin, että pystyisin ottaa vielä vähän iisimmin. Tuntuu jotenkin, että tässä vaan ajelehtii päivästä toiseen eikä oo mitään rytmiä ja rakennetta koko hommassa. Vaikka onhan meillä sen verran, että ulkoillaan joka päivä useammankin kerran ja kouluhommat tehdään aamupäivästä. Ehkä tähän tottuu pian. Tänään koitan tehdä pienen kevyemmän treenin. Flunssan jäljiltä ei meinaa voimat palautua niin paljon, että uskaltaisin lähteä kunnolla huhkimaan. Oli niin pitkä setti, että täytyy yrittää olla fiksu. Kerrankin :D

Pysykäähän terveinä!
Sannis