perjantai 19. heinäkuuta 2024

Projekti


Meidän keittiön tuoleista kolme on olleet karseassa kunnossa jo pidemmän aikaa. Maali on ollut kolhiintunut, tuolin karmit aivan tummuneet liasta ja alaosan välipuissa hampaanjälkiä Saimin pentuajoilta. Oon jo pitkään tsiigaillut, että nyt tarttis tehdä jotain ja tulevat rippijuhlat olikin ihan hyvä kannustin alkaa suuriin puuhiin. Miten tämmöset jutut aina vaatiikin ihan hirveästi, että saa aloitettua ja sitten ite projekti on kuitenkin aika iisipiisi?!

Tytöt hioi ja minä maalasin. Se, mikä ei tullut mieleen oli, että tällä kelillä ei todellakaan taida yhtään mikään kuivua, edes sisätiloissa. Voi morjens! Eka kerros on maalattu ja eilen illalla tuolit oli aivan tahmaisia vielä kahdenkin vuorokauden kuivumisajan jälkeen. Mister A laittoi vähän tulta saunan pesään ja siirsi tuolit saunaan, josko lämpö vähän kuivattaisi ilmaa sekä tuoleja. En oo vielä tsiigannut tälle aamulle, mikä on tilanne. Saisinpa nyt tänään maalata toisen kerran, niin saatais hommat purkkiin.

Mister A bongasi vielä yhden kirjoittajan kirpparilta ostaman tuolin, joka on ollut keltainen, tosi tosi kohiintunut ja vähän unohtunut terassille. Sekin sai nyt sitten ensimmäisen kerroksen maalia eilen illalla ja katotaan saadaanko siitä yksi lisäpaikka pöydän ympärille. Meillä on vain kaksi keskenään samanlaista tuolia ja muuten ruokapöydän ympärillä on sekalaista tuoliseurakuntaa. Kirpparituoli sopii siis luultavasti oikein hyvin joukkoon. Kirjoittajan lempituoli on ruskea ja tosi tukeva. FB-kirpparilta ostettu sekin.

Eilen satoi aivan hulluna. Nyt paistaa vielä aurinko. En oo ollut viime päivinä ulkona nimeksikään ja se alkaa tuntua. En oo pyöräillyt töihin tällä viikolla enkä käynyt lenkillä. Treenannut ja liikkunut oon toki, mutta vain sisätiloissa. Oon niin tottunut ulkoilemaan joka päivä, että pelkkä sisällä olo ei tunnu hyvältä. Toivotaan, että sää vähän raikastuu niin pääsee taas kirjoittajakin tuulettumaan.

Kivaa viikonloppua kamut!
Sannis

torstai 18. heinäkuuta 2024

Terapiaa


Heinäkuu sujuu edelleen hyvin rauhalliseen tapaan. Lähinnä töitä, treenejä ja mökkeilyä. Viime päivinä on kosteusprosentti kiivennyt taas sellaisiin lukemiin, että kirjoittaja ei mieli oikein ihmeellisiin puuhiin. Eilen satoi oikeastaan koko päivän enemmän tai vähemmän. Tänään näyttää ainakin vielä tässä aamusta aurinko paistavan.

Aamuisin oon saanut rauhassa istua ja juoda kahvini ja sen jälkeen oon pessyt pyykkiä ja koittanut saada kotia suurinpiirtein sen näköiseksi, että täällä viitsii taas asustella. Saimin aamu-ulkoilutusta on nyt viime päivinä hoitaneet tytöt, koska kumpikaan meistä; minä tai Saimi ei hinguta lenkille näin lämpimällä ja kostealla. Tytöt kestää tätä säätä paljon paremmin ja Saimi nousee niin myöhään, että likatkin on jo about ehtineet hereille. Teiniä saa toki vähän herätellä, mutta ykstoistavee herää kyllä itestään ihmisten ajoissa. Oikein pitkälle ei tyttöjen tarvi aamupäivästä hipsutella, koska Saimi kääntyy kyllä näillä keleillä hyvin nopsasti takaisin kotiin päin.

Duunissa oon jumppaillut ja tehnyt somehommeleita, ohjannut salin puolella ja tehnyt vähän siivoushommia. Sähköpostia tulee kesälläkin keskuksiin ihan reilusti, joten siihen menee joka päivä aikaa hyvä siivu. Lamppuja on vaihdeltu ja viemäreitä availtu. Sulatin toisessa keskuksessa pakastimen ja pariin otteeseen on tälle kuulle jo avantoaltaankin vedet vaihdettu. Tänään on luvassa ainakin uuden jumpan suunnittelua ja pieni pätkä asiakaspalvelua. Luultavasti päivän aikana ilmaantuu kaikenlaista muutakin hommaa.

Jumpissa on ollut kivasti porukkaa ja oon saanut vetää melkein täysille saleille. Kuntosalin puolella on selvästi kesällä hitusen rauhallisempaa. Oon neljän viikon ajan vakkareista ainut töissä muiden ollessa kesälomalla, joten puhelin piippaa aika usein viestejä ohjaajilta ja respatyöntekijöiltä. Aika paljon sitä on kaikenlaista hommelia kahdessa keskuksessa, vaikka kesäaikana porukka käykin vähän vähemmän treenillä.

Porrastreeneissä oon käynyt ahkerasti tänä kesänä huhtikuusta lähtien ystäväni Hannan kanssa. Viime viikolla taisikin olla kaikista kuumin rappuskeli tälle kesälle. Hiki vaan lensi. Minin kanssa ollaan käyty salilla kerran viikkoon. Mini ite treenaa aamutreeniänsä tälläkin hetkellä tuolla omalla terassisalillaan. On tehnyt taas kunnon treeniohjelman itelleen ja ottaa kylmiä suihkuja jumppailun jälkeen :) Kirjoittaja taas taitaa olla lepoviikon tarpeessa, koska viimeinen salitreeni kulki todella nihkeästi.

Tällä viikolla käytiin minin kanssa ihotautilääkärissä. Aina ihon kunto aaltoilee, mutta nyt viimeisen vuoden aikana on ilmaantunut vähän uusia probleemia. Mitään ihmeparannuskonstia ei saatu, mutta jotain apuja kuitenkin. Ja tietysti taas monta tuubia rasvaa kokeiluun. Aletaan kyllä olla niin kypsiä jo kaikenmaailman rasvoihin, että hohhoijaa, mutta eipä se nyt auta, kun yrittää taas vain saada hommia paremmalle mallille.

Kirjoittaja kävi testikäynnillä terapeutilla. Oon vihdoin monen vuoden pähkäilyn jälkeen hakenut kelan tukemaan psykoterapiaan ja se nyt sitten toivottavasti myönnetään. Terapeutit tuntuu olevan tosi bookattuja. Lähetin monelle viestiä ja sain tämän yhden käynnin. Päätin etten lähetä enempää kyselyjä, koska tunsin oloni hyvin rennoksi ja kotoisaksi tämän terapeutin kanssa. Työterveyden lääkäri, psykologi ja psykiatri on tarvittavat lausunnot kirjanneet ja homma alkaa toivottavasti nyt sitten syyskuulla. Tarkoittaa sitten sitä, että kerran viikossa istun terapeutin sohvalla ainakin seuraavan vuoden. Luultavasti paljon pidempäänkin. Koko prosessi on toki tähän mennessäkin kestänyt jo pitkästi yli vuoden siitä, kun ensimmäisen kerran otin tämän asian tiimoilta yhteyttä työterkkariin. Oon kuitenkin koko ajan sanonut, että mulla ei ole kiire. Kunhan tiedän, että asia etenee. Reilu vuosi sitten voin aika surkeasti ja nyt kun voin paljon paremmin, oon sitä mieltä, että tämä on varmasti paljon otollisempi aika aloittaa. 

Viistoistavee lähtee riparille ensi viikolla. Aika jännää. Rippijuhlatkin on sitten jo parin viikon päästä. Aika usein löydän itseni miettimästä, että pitäiskö jo jotain tehdä juhlia varten, mutta en oikein keksi mitä. Ollaan me lusikat ja lasit jo laskettu ja eilen ostin yhden kakkulautasen. Tein myös kauppalistan valmiiksi juhlia edeltävälle perjantaille. Kyllä kai ne juhlat tulee vähän vähemmälläkin ressillä?

Mister A on töissä lauantaina. Mietin, saisinko tyttöjä taas kaveriksi mökille jos ei sada. Yhdeksän(?) litraa oon saanut nyt mustikoita pakkaseen, mutta ei haittaisi saada vielä vähän lisää. Luulen, että yksi viikonloppu vielä ja sitten olisi kirjoittajan mustikkakiintiö täynnä tälle vuodelle. Sateita toki vähän luvataan, mutta saa nähdä. Aika vaihtelevaa on ollut tälle(kin) kesälle. Tällä kuulla kirjoittajalla ei oo ollut mitään hinkuja reissuihin, tapahtumiin tai muihinkaan menoihin, vaan on ollut aivan ihanaa hengailla mökillä mustikkapuskassa ja pulahtaa välillä mereen.

Mukavaa torstaita!
Sannis



lauantai 13. heinäkuuta 2024

Unpopular opinions



Jokainen meistä on erilainen. Jokaisella meistä on varmasti valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. Mulla tuntuu olevan niitä aika paljonkin :D Ajattelin kirjata joitain ylös. Don't shoot me!

En pidä kuumasta. Tällä nyt ei oo enää mitään uutisarvoa, kun oon tätä monta vuotta jo toitottanut. Näin kesällä on kuitenkin sen verran ajankohtainen, että kirjataan nyt heti ekana alta pois. Hellesäät ahdistaa, koska inhoan olla hikinen ja epäsiisti koko ajan ja migreeni vierailee kuumalla turhan helposti. Tämän takia en myöskään enää juurikaan hingu etelänmatkoille.

Taloissa ja kodeissa pidän vähän vanhemmasta ja ei niin sliipatusta tyylistä. Uudet, loppuun asti huolitellut talot ja pihat on upeita, mutta löydän itseni kuitenkin ihastelemasta eniten aina vanhoja taloja ja pihoja, joissa kaikki ei oo niin vimpan päälle. Eniten huomiota saa kirjoittajlta aina vanhat huvikumpuhenkiset puutalot.


En pidä Beyoncesta. Jotkut biisit on toki hyviä, mutta jotenkin Beyoncen ääni ja laulutyyli ei niin nappaa.  

En halua näyttää nuoremmalta niin paljon, että ottaisin botoxia tms. täytteitä. En myöskään halua olla hoikka niin paljon, että menisin lihavuusleikkaukseen. Pelkään sitä, että kehoon laitetaan mitään ylimääräistä jep… sanoo nainen, jolla on tatuointeja :D Leikkaus ja sen komplikaatiot tuntuu myös tosi pelottavilta ja hankalilta. Don't get me wrong..en todellakaan oo erityisen mielissäni tai piittaamaton omasta ylipainostani (ja tiedän tottakai, että se on suuri terveysriski) tai siitä, että juonteet syvenee, mutta aika fine oon sen kanssa, että ihminen, keho ja iho vanhenee. Sehän kuuluu asiaan. Näyttelijöiden leikkaukset ja huulitäytteet ärsyttää välillä ihan huolella, kun tuntuu, että joku tuttu hahmo on ihan vieras, kun näyttelijä ei enää näytä omalta itseltään. Kirjoittaja pitää eniten luonnollisuudesta, vaikka se tarkoittaisikin vähän rupsahtaneempaa :D

Valitsen juhliin aina kermaisen täytskärin upeiden kreemikakkkujen sijaan. Nykyään tehdään toistaan upeampia kakkuja sokerimassasta ja kreemistä, mutta kirjoittajan valinta on aina kerma. Nyt muodissa olevat tosi korkeat kakut on tosi hienoja, mutta kirjoittajan mielestä aika epäkäytännöllisiä. Miten niistä saa juhlissa leikattua itselleen inhimillisen kokoisen palan?


Säästän loppuun kaikkein suurimman synnin ->
Pikamuotihenkiset liikkeet ja ostokset niistä on joskus ihan fine. Viime aikoina on somessa ollut tosi paljon ränttäystä Temusta ja muista Kiinan kaupoista. Paasataan hulluna työntekijöiden oloista, lähetyksien kuormittavuudesta ympäristöä kohtaan ja siitä, kuinka vain idiootit ostaa sieltä ja täältä. Nuo asiat pitää tottakai paikkansa (tota idioottihommaa lukuunottamatta), mutta samaan aikaan nämä paasaajat voi itse esim. matkustaa lentokoneella monta kertaa vuodessa muuten vain lomamatkoille, vaihdella autoja vuosittain tai vaikka syödä lihaa, jonka alkuperästä ja eläinten kohtelusta ei ole mitään tietoa.

Ite oon sitä mieltä, että meidän jokaisen meidän täytyy ehdottomasti kantaa kortemme kekoon ympäristön ja ihmisten+eläinten elinolojen puolesta. Oon kuitenkin myös vahvasti sitä mieltä, että jokainen valitkoon oman taistelunsa ja kantakoot sen kortensa siellä mikä itselle tuntuu sopivimmalta. Aina tuntuu hullulta, että joku lähtee pokkana tällaisissa asioissa huutelemaan toista idiootiksi samalla kiillotellen omaa sädekehäänsä. 

Kirjoittaja ostaa välillä henkkamaukkaa ja god forbid, on tilannut Temustakin ihan kätsyjä juttuja, mitä ei oo täältä löytynyt (ei meikkejä tms. sellaista, minkä voisin epäillä aiheuttavan terveydelle haittaa). Sitten taas toisaalta…meidän perheen lentokonematkustelussa oli juuri monen vuoden tauko ja tämän syksyn jälkeen taitaa tulla seuraava pitkä paussi. Kierrätetään kaikki mikä voidaan ja lajitellaan roskat tunnollisesti. Ajetaan suurin osa automatkoista biokaasulla ja autoja vaihdetaan vain, kun on pakko. Ostetaan tosi paljon juttuja käytettyjä ja korjataan paljon rikkinäistä ennenkuin ostetaan uutta. Ollaan vähennetty lihan syömistä ja mietin koko ajan tapoja, miten voitaisiin vähentää sitä entisestään. Kannetaan siis kortemme kekoon siellä, missä se tuntuu meille luontevimmalta. 

Onko teillä muilla mielipiteitä, jotka poikkeaa valtavirrasta?
Toki nyt mietin, että poikkeaako nämä mun omat edes vai kuvittelenko vaan :D
Sannis

perjantai 12. heinäkuuta 2024

Mustikkahommia




Heinäkuu sujuu aivan mukavasti. Töitä about tavalliseen tapaan kirjoittajalla ja mister A:lla. Viistoistaveekin on ollut nyt pari viikkoa kesäduunissa. Oon taas pysähtynyt melkein päivittäin miettimään sitä, miten mahtavaa on, että meidän tytöillä on niin siistit isovanhemmat. Mini on saanut meidän muiden töissä ollessa mökkeillä, uida, leipoa, laittaa ruokaa, kaataa puita, käydä burgerilla ja ties mitä kaikkea kivaa. Saiminkaan ei oo juurikaan tarvinnut olla yksin. Joskus kesäisin pähkäilen, josko se miettii, että vois melkein vähän enemmänkin olla itekseen rauhassa :)

Viime perjantaina lähdettiin minin ja Saimin kanssa mökille. Mustikoita on kypsynyt jo vaikka kuinka paljon ja niitä halusin tietysti poimia. Sopiikin ihan loistavasti, että mustikat kypsyy ajoissa, koska heinäkuulla mister A:lla on tosi paljon viikonlopputöitä ja karavaanareita on turhan paljon matkassa, joten vaunuhommiin ei oo nyt meillä asiaa. Voidaan siis hyvinkin hoidella mustikkahommia tässä kohdassa.

Mini keräsi pitkästi reilun pari litraa ja oli itekin ihmeissään, että ei oo koskaan vielä jaksanut noin paljoa noukkia noin lyhyessä ajassa. Kirjoittajan saldo oli nelisen litraa parissa päivässä. Edelleen oon hidas, mutta edelleen noukin käsin enkä vieläkään suostu perata, joten suoraan pakkaseen saa marjat sitten laittaa, kun puskasta pääsee ylös. Metsään en vieläkään lähde kesällä hyttysten syötiksi. Me hoidetaan metsähommia vain syksystä kevääseen. Onneksi tänäkin vuonna mökin pihassa on mustikoita vaikka kuinka paljon.

Marjahommaa vähän hidasti se, että Saimi oli todella raskas koko perjantai-illan. Uikutti ja tukki itseänsä ihan koko ajan kiven koloihin, mökin alle ja mitä oudoimpiin paikkoihin. Saimi hyvin harvoin rasittaa kirjoittajaa, mutta siinä kyllä mietin kerran jos toisenkin, että hooooohhhoijaa, onpa rasittava tyyppi. Saatiin minin kanssa ihan koko ajan vahtia ja tarkistella, mihin kikkurapää seuraavaksi suuntaa, vaikka yleensä on mökillä aika suvereenisti meidän muiden vanavedessä. Lauantaina sitten selvisi, että yhtä tiettyä palloahan se oli etsinyt koko ajan ja kun se sitten aamulla löytyi jostain pusikosta, muuttui meno huomattavasti rauhallisemmaksi. Toivon, että se hiton pallo pysyy nyt sitten tallessa :D

Oltiin tosiaan yötä mökillä ja tietysti illalla saunottiin ja uitiin. Samoin seuraavana päivänä. Vesi oli kylmää, mutta kyllä me aika monta kertaa dipattiin ja välillä uitiinkin pitkä pätkä. Mini tykkäs yli kovaa, kun äiti jäi myös yöksi ja viistoistavee taas sai olla lauantaipäivän rauhassa kotona, kun mister A oli töissä. Viikonloppuduunari ja kotihiiri saapui mökille sitten myöhemmin lauantai-iltapäivästä, niin saatiin minin kanssa iskäkin saunakaveriksi ja teini pääsi mummua ja pappaa moikkaamaan. Kotiin ajeltiin vasta iltayhdeksän jälkeen. Kiva, kun mökki on niin lähellä.

Tänään töitä ja suunnitelmissa on myös salitreeni minin kanssa. Mustikkahommiin mielisin myös. Ei näytä, että ihan just alkaisi sade. Eilen satoi lähes koko päivän ja huomisellekin ainakin jossain vaiheessa näyttä ennusteet pisaroita. Jos saadaan muut hommat nopsasti pakettiin, ehkä sitä vois ajella mökille tällekin perjantaille.
Mukavaa viikonloppua!
Sannis

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Pia ja Mika 29.6.

Kesäkuun vimppana viikonloppuna juhlittiin ystävien häitä. Oli tosi kivat, rennot juhlat ja allekirjoittanutkin, joka on vähän vaihtelevasti hitusen ahdistunut juhlista viime vuosina, viihtyi erittäin hyvin. Paikka oli aivan ihana, Merenkyntäjien paviljonki Vaasassa ja sää oli omaan makuun täydellinen; aiemmin viikolla vallinnut hullu helle vaihtui inhimillisiin lämpötiloihin ja silti aurinko paistoi upeasti. Kakku oli ehkä parasta, mitä oon ikinä syönyt. Nam!

Nappasin parista hyvän pompsin potretteja ja vaikka mieli tekisi, en viitsi muiden kasvoja täällä julkaista. Miljöö oli tosi kiva ja saatiin taustalle merta, ihanaa vihreää metsää ja vanhan rakennuksen seinustaa. Aina sanon etten kuvaa potretteja tai muitakaan niin "korkean profiilin" kuvia, mutta niin vain ite ehdotin, että voin kuvata ja saatiin kyllä useita onnistuneita näpsyjä. Yes!

Meillä onkin tälle kesälle vielä toiset hääjuhlat luvassa elokuun loppupuolella. Pitäisikin ehkä vähän katsella kalenteria, mitä muuta sieltä löytyy. Mini kyselee jo, koska voidaan lähteä seuraavalle vaunureissulle. Ollaan luvattu viedä kaveruksia Tuuriin Onnelaan. Siellä ei ollakaan koskaan käyty. Toki Tuurissa ja Keskisellä ollaan, mutta vaunualueella ei. Karavaanialue taitaakin olla siellä "vähän" suuremman puoleinen. Saa nähdä, koska päästään matkaan.

Terkkuja!
Sannis