Teatteria: Jumppatytöt

Edellisessä postauksessa kerroin, että käytiin katsomassa Tampereella teatterissa Jumppatytöt ja tässäpä muutama sananen siitä. ->

"Jumppatytöt on entisten voimistelijoiden matka menneisiin ja nykyisiin kehoihin – harjoittelun, kilpailun, vertailun, arvioinnin, ilon, kauneuden, yhteisöllisyyden ja vertaisuuden äärelle. Esitys on oodi suomalaiselle naisvoimistelulle ja kaikille, jotka ovat joskus harjoitelleet niin, että suussa maistuu metalli."

Jumppatytöt oli tosi makea produktio. Ei ollenkaan mikään perinteinen teatteriesitys, vaan sekoitus todellisuutta ja näytelmää. Siinä käytiin läpi kolmen naisen muistoja ja kokemuksia joukkuevoimistelusta ja sen parissa kasvamisesta. Se otti kantaa lajin huonoihin puoliin ja siihen, kuinka nuoria tyttöjä kohdellaan valmennuksessa ja sitten taas toisaalta toi esiin sen miltä rakkaus lajia kohtaan tuntuu. 

Kirjoittaja on saanut harrastaa joukkuevoimistelua aikanaan aika lempeästi. En koskaan edennyt varsinaisiin kisaryhmiin, vaan vaihdoin lajin aika aikaisessa vaiheessa tanssiin, cheerleadingiin ja ryhmäliikuntaan. Omissa ryhmissä esiinnyttiin paljon, joitain kisojakin käytiin, mutta kaiken kaikkiaan meno ei ollut ollenkaan sellaista, kuin ilmeisesti joukkuevoimistelussa voi pahimmillaan olla.

Näytöksessä heräsi monenlaisia tunteita.. tunteita siitä, mitä ehkä omat lapset ovat kokeneet tai tulevat kokemaan harrastusten parissa ja sitten taas ne omat muistot esiintymisistä, esiintymisasuista, reissuista, isoista kenttäohjelmista stadioneilla, näytöksistä teatterissa ja ties missä muissa paikoissa, treeneistä ja kaikesta muusta harrastuksiin liittyvästä. Oma rakkaus heräsi ihan täysin henkiin. Kirjoittajalla se rakkaus ei kohdistu vain yhteen lajiin, vaan kaikkeen rytmiseen liikkumiseen porukassa. Hullua, että nytkin tätä kirjoittaessa itken vähän. Miten ihanaa, että Jumppatytöt toi niin paljon muistoja mieleen kaikkien vuosien jälkeen ja miten ihanaa, että ne tuntuu niin hyvältä. Tai oikeastaan.. ei edes niin paljoa konkreettisia muistoja, vaan ennemminkin tunteen. Innostuksen ja onnen tunteen. Oon ilmeisesti tosiaan saanut harrastaa kuten oon halunnut.

Näyttelijät Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen ja Ella Lahdenmäki oli aivan huippuja. Niin taitavaa työtä kaikilta kolmelta naiselta, että en voinut kuin ihmetellä sitä alusta loppuun saakka. Jumppatyttöjen musiikki ja liike meni aivan ihon alle ja jo kauan sitten unohtuneen, vuosien takaisen Syke 100-tapahtumabiisinkin sanat tuli itseltä yhtäkkiä täysin jostain lihasmuistista, kun musiikki alkoi soida. Olisin jopa toivonut, että esitys olisi kestänyt vielä hieman pidempään. Luulen, että lähden katsomaan Jumppatytöt uudelleen, kun tulevat syksyllä Seinäjoelle.

Sannis

Vanha Paukku

Maanantai taas. Tuntuu, että aina on maanantai tai perjantai. Tällä viikolla perjantai onkin muuten kirjoittajalla vapaa duuneista, koska lauantaille on luvassa ihan täys työpäivä. Saattaapi siis olla, että perjantai tulee aika nopsaan taas. Tälle viikolle on kyllä luvassa kaikenlaista, monelle päivälle kaiken maailman ajanvarauksia, joten ihan kiva, että viikko katkeaa vähän eri paikasta kuin yleensä.

Viikonloppu oli kiva. Perjantaina tehtiin iltapäivästä vähän pidempi lenkki Saimin ja tyttöjen kanssa pitkin peltoja ja mister A:n kanssa käytiin pitkästä aikaa perjantaisaunassa. Lauantaina likat lähti kaupungille ja siitä mummun luo. Mister A värkkäsi autohommia melkein koko päivän. Kirjoittaja teki lenkin Saimin kanssa ja pyöräili salille. Tein hyvät lämmittelyt, kovan jalkatreenin ja huolelliset venyttelyt. Istuin ihan rauhassa jopa hierontatuolissa jumppailun jälkeen ja vasta sen jälkeen fillaroin kotiin. Tein vielä kierroksen Saimin kanssa ja pysähdyttiin pitkäksi toviksi katselemaan neljää kaurista, jotka kaikessa rauhassa etsivät ruokaa pellolla.

Sunnuntaina lähdettiin mister A:n kanssa Lapualle. Käytiin syömässä tosi hyvät burgerit ja sen jälkeen suunnattiin Vanhan Paukun alueelle teatteriin. Sunnuntaina ei teatterin lisäksi ollut mikään muu auki, mutta alue vaikutti kyllä kivalta. Mietinkin, että pitäisi tulla kesäaikana uudelleen ja käydä vaikka lounaalla alueen ravintolassa. Patruunatehtaan museossakin haluaisin käydä. Alueella on myös esim. Lapuan Taidemuseo ja Lapuan Kankureiden myymälä. 

Teatterissa katsottiin Rakkaudella, Kikka. Paikka oli kiva ja kotoisan kokoinen. Lipun hinta oli 26€ ja se sisälsi kahvin sekä pullan väliajalla. Teatteri noin niinkuin yleensä ei oo ihan kirjoittajan suurin suosikki. Teatterin näyttelytyyli tuntuu aina vähän vieraalta ja ymmärrän toki, että näyttämöllä sen onkin oltava erilaista ja paljon suurieleisempää, kuin elokuvissa. Silti se ei ihan täysillä iske kirjoittajaan. Pitäisi ehkä käydä enemmän ja totutella.

Rakkaudella, Kikka oli ihan hyvä. Osittain se tuntui vähän huolimattomalta, mutta sitten taas.. ihanat Kikka-biisit soi ja itku tuli lopussa tietysti. Pääosan esittäjällä oli hienosti moovsit hallussa.. Elokuvassa se aikanaan harmitti, että Kikkaa oli valittu esittämään joku, josta ei tunnistanut Kikkaa millään. Tässä oli mm. Kikan käsiliikkeet paljon paremmin hallussa. Suurimmaksi suosikiksi tässä teoksessa taisi nousta Kikan miestä esittävä tyyppi. Tosi selkeä puhe ja kaikin puolin luonteva esitys. 

Vielä ehtii tämän viikon lopussa Kikkaa katsomaan.

Sannis