Piristystä

Mukavaa sunnuntaita! Vähän epätodennäköiseltä näyttää mun toiveen toteutuminen noiden alkuviikon treenien suhteen. Eilen käveltiin rauhallisesti minin kanssa puolisen tuntia ja rinnassa oli heti paineen tunne useamman tunnin sen jälkeen. Plääh! Outo tauti, kun oireet on lievät, mutta sitten estää kuitenkin liikkumisen. Sain muutaman viestin tätä koskien eilen IG:ssä ja useammalla on mennyt viisikin viikkoa ennen kuin on pystynyt aloittaa treenit. Huuuuh! Sain myös ohjeen ettei saa kävellä metriäkään, mutta siihen en ite millään halua uskoa.. ettei edes korttelin ympäri saisi köpötellä.

Aika vähissä on siis hommat nyt täällä ja iisisti on vielä oteltava. Itseään voi piristää esim. kattamalla pöydän ja ottamalla siitä kuvan. Pyykinpesu ja tiskien koneeseen laitto voidaan myös luokitella niiksi huveiksi, joilla istumista voi nyt tauottaa. Eilen vein kolmetoistaveetä tallille ja vaikka oon ihan uuno niissä hommissa, kun en uskalla mennä edes hevosten lähelle, niin olihan toi ihan kiva olla jossain muualla välillä, kuin kotisohvalla. Tallin aikana mister A vei miniä ja Saimia lähellä pidettävään ulkoilutapahtumaan käymään, niin oli vähän vaihtelua kaikille.

Eipä muuta. Hoooooohhoijjakkaa!

Sannis

Koronapäiväkirja

Päivä 1

Mini soittaa koulusta kotiin. Kurkku ja pää kipeä. Molemmat ilmeisesti aika lievää ja menee ohi särkylääkkeellä. Kirjoittajalla kurkkua karhastelee välillä. Mietin, oonko minin kanssa aamun kotona ja käyn pitämässä illalla jumpat, kun kakstoistavee ja mister A on tullut jo minin seuraksi. Konsultoin duunikamuja ja päätetään, että jään kotiin myös iltajumpista. Ettei ny vaan tarttuis asiakkaisiin tai meidän pieneen työporukkaan. Illalla minille nousee kuumetta. Kotitesti negatiivinen sekä minillä, että mutsilla.

Päivä 2

Minillä kuume on laskenut. Vähän nokka vuotaa ja satunnaisia aivastuksia tulee. Vähän väsyneeltä vaikuttaa. Äidillä edelleen kurkussa tuntuu välillä -> kotitesti negatiivinen. Minin kotitesti epäonnistuu. Käydään virallisessa testissä.

Päivä 3

Minillä ei oireita juuri mitään enää. Ihan pientä nuhaa. Kirjoittajalla outoja kuumotuskohtauksia -> posket punaiset ja kasvoja kuumottaa. Illalla särkee päätä. Virallisen testin tulokset tulee -> mini +, äiti -.

Päivä 4

Mister A ja kakstoistaveekin jää kotiin eristykseen, koska minin positiivinen testi. Mister A:lla ja kirjoittajalla lieviä aaltoilevia flunssan oireita. Kotitestit negatiiviset. Testataan kotitestiä myös minillä, ihan vain mielenkiinnosta, että näyttääkö ne koskaan positiivista. Ei pakoteta, miniä itseään myös kiinnostaa. Kyllä se positiivista näyttää.

Alkaa kotona olo jo riipiä sekä miniä, että vähän mutsiakin. Päätetään käydä mökillä ulkoilemassa, että saadaan vähän maisemanvaihdosta. Minillä ei ole juurikaan oireita, mutta nopsasti tulee mökillä kuitenkin kylmä ja väsy, joten pidetään reissu lyhyenä. Tuntuu ihanalta käydä vähän jossain. Onneksi lähdettiin.

Päivä 5

Minin viimeinen eristyspäivä. Kirjoittajalla oireet alkaa olla jatkuvammat. Illalla ei tarvi enää miettiä, että kuvittelenkohan vain. Kurkku on kipeä ja olo tukkoinen. Mister A:lla myös oireita. Kotitesti molemmilla negatiivinen edelleen. Ja kyllä.. ollaan testattu joka hiton päivä.

Tähän asti kirjoittaja on pärjännyt ihan hyvin, mutta nyt turhauttaa kotona olo ja ottaa tietysti päähän, että olo huononee. Alkaa vähän pelottaa ja stressata, kun tuntuu että hengitys on raskaampaa.

Päivä 6

Oireet on paljon lievemmät, kuin mitä oon pelännyt, mutta hyvin selvät kuitenkin. Kurkkukipu, tukkoisuus, nuha ja palelu. Mystistä on se, että ulkona ollessa kylmä tuntuu piponkin läpi otsaan viiltävänä kipuna. Minillä oireet on poissa jotain satunnaista aivastusta lukuunottamatta. On kuitenkin vielä varalta kotona, kun ei ole viikonloppuna pakollista menoa mihinkään.

Päivä 7

Kirjoittajalle ensimmäinen hyyyyyyvin haalea viiva kotitestiin. Se toki ilmaantuu vasta testiajan jälkeen. Lähdetään uudelleen viralliseen testiin, koska haluan tuloksen kirjoihin ja kansiin. Kaikesta päätelleen sitä voi joskus tarvita. Mister A lähtee mukaan, koska sillä joka paikkaa kolottaa, hengästyttää ja nokka vuotaa.

Päivä 8

Mini lähtee kouluun. Muut jää kotiin. Kirjoittajalla huonoin olo tähän saakka. Oirebingoon tulee mukaan huimaus, joka tekee olosta sekavan ja vähän surkean. Tähän asti oon jaksanut käydä Saimin kanssa metsässä käveleskelemässä. Oon liikuskellut rauhalliseen tahtiin, mutta nyt tahti hidastuu rauhallisesta etanaan ja matka lyhenee kortteliin tai max kahteen. Huomaan, että vähän pelkään sykkeen nousua. Se ei toki tunnu nousevan kohtuuttomasti enkä myöskään hengästy samalla tavalla, kuin mister A. Illalla virallisen testin tulokset -> Minä +,  mister A -.

Päivä 9

About sama olo, kuin edellisenä päivänä. Ärsyttävintä on huimaus. Kakstoistavee on ollut kotona terveenä jo useamman päivän ja nyt päätetään, että seuraavana päivänä saa mennä kouluun. Vaikka laskisi kirjoittajan oirepäiviä vasta siitä, kun ne muuttui jatkuviksi, olisi tänään kuitenkin viimeinen eristyspäivä. Mister A:n oire- ja eristyspäivät about samat. Minin sairastumisesta on jo puolitoista viikkoa.

Mister A:lla alkaa palaa käpy, kun kaikki testit näyttää negaa ja oireet on kuitenkin selkeitä.

Päivä 10

Kakstoistaveellä pää kipeä, vähän nokka nuhainen ja yskii silloin tällöin. Ollaanpa sitten edelleen kotosalla. Päivän mittaan oireet lievenee lähes olemattomiin ja kotitesti on negatiivinen. Päätetään, että seuraavana päivänä menee kouluun jos ei tilanne muutu. Alkaa vaivata poissaolopäivien määrä, kun ei kuitenkaan ole varsinaisesti (tai siis juuri ollenkaan) kipeä.

Kirjoittajalla olo on parempi, koska huimaus on poistunut. Edelleen tukkoisuutta ja nuhaa + vähän hyytynyt olo. Mitään särkylääkkeitä en oo ottanut koko aikana (paitsi migreenilääkkeen sinä päivänä, kun kuumotti kasvoja, kun mietin olisko migreenin oire), koska en oo kokenut, että mihinkään paikkaan sattuu.

Päivä 11

Kakstoistavee on nyt kolmetoistavee. Kolmetoistavee ei haluaisi enää jäädä kotiin ja niinhän me edellisenä päivänä mietittiin, muuutta.....sen verran taas aamusta krohistelee kurkkuaan ja yskii välillä, että ei kehdata lähettää kouluun. Helevetin kotitesti edelleen negatiivinen. Vointi aivan hyvä ja minimaalisetkin oireet häviää taas päivän mittaan. Yhtä hiton soutamista ja huopaamista tämä homma. Alkaa tuntua korvien välissä.

Mister A tekee vielä viimeisen testin ja päättää, että huomenna on työpäivä. Kirjoittajalla on vielä tukkoinen olo ja tämä onkin ensimmäinen flunssa, jossa Nasolin ei meinaa auttaa. Yleisolotila alkaa lähennellä normaalia, vaikkakin hyytynyttä sellaista. 

Päivä 12

Kirjoittajan olotila sama, kuin edellisenä päivänä. Väsy ja nokka tukkoinen, mutta muuten ookoo. Kakstoistavee vähän krahistelee kurkkuaan. Nyt laitetaan kuitenkin meidän perheen osalta pakettiin tämä koronashow. Mister A lähtee duuniin ja tytöt kouluun. Saimi parka joutuu jäämään yksin ensimmäistä kertaa melkein kahteen viikkoon. Saattaa toki olla vain onnellinenkin, että saa olla hetken rauhassa. Kirjoittaja lähtee kuitenkin viimeisenä vähän myöhemmin ettei yksinolo veny paria tuntia pidemmäksi. Mitään pakollista ei ole, miksi pitäisi lähteä työpaikalle, vaan voisin ihan hyvin tehdä etänä kotoa, mutta nyt on sen aika. 11 päivää kotona on ihan riittävästi. Luin vielä varmuuden vuoksi viimeisimmät ohjeet ja niiden mukaan liikkeelle saa lähteä samoin kuin normiflunssan jälkeen.. tukkoisuus tai esim. yskä ei enää pakota kotiin jos yleisvointi alkaa olla ok. Viimeisen päivän sotauutiset varmisti sen, että on ihan hyvä lähteä ihmisten ilmoille eikä murehtia yksin

Yllättävän hyvin mun pääparkani kesti melkein kahden viikon eristyksen. Yleensä hajoilen näihin sairasteluhommiin ihan huolella. Nyt helpotti se, että alkuajan olin niin hyvässä kunnossa, että pystyin tehdä Saimin kanssa lenkit lähes normaalisti. Ensimmäisellä viikolla kävin melkein joka päivä kolme kertaa ulkona. Sittenkin, kun tahti hidastui, ulkoilin joka päivä enemmän, kuin kerran.

Rytmitin päiviä paitsi ulkoilulla, myös kotitöillä. Pesin hissukseen pyykkiä ja laittelin tiskiä. Jaksotin puuhastelua niin, että istumista ei tullut liian pitkiä jaksoja kerralla. Tein lyhyitä liikkuvuusharjoituksia ja venyttelin. Tein joka päivä myös töitä ja sainkin aikaiseksi aika paljon. Pitkästä neljän tunnin kehityspalaverista jäin suosiolla pois, vaikka aioin ensin siihen osallistua. Se tuntui kuitenkin liian isolta jutulta puolikuntoisena ja pitäydyin duuneissa, joita pystyin tekemään rauhassa omassa tahdissani.

Tehtiin paljon ruokaa ja pidettiin huolta ruokailurytmistä. Aloitin lähes joka aamun smoothiella ja sen lisäksi syötiin lounas, päivällinen ja iltapala. Monina päivinä myös välipala. Jonkun verran herkuteltiin jätskillä ja omilla leipomuksilla, mutta yllättävän maltillisesti. Uskon, että tuolla suht järkevällä ruokailulla on paljon tekemistä sen kanssa, että en tunne itseäni ihan hirveän turvonneeksi ja tuskaiseksi, vaikka treenitauko on nyt venynyt kahteen viikkoon.

Tauko taitaa harmillisesti venyä vielä ihan reippaasti. Oireet on lievät, mutta nyt pahoin pelkään, että ne mitä on jäljellä, pysyykin vielä hetken. Tuntuu, että tukkoisuus ja se, että väsähtää nopsasti, ei hellitä ja oon nyt kuullut useammalta tuttavalta, että pitkään tämä on vienyt. Maanantaina ajattelin ohjata joogan. Täytyy tietysti viikonlopun aikana vähän kokeilla, miltä joogaaminen tuntuu. Tiistaina tai keskiviikkona toivon pääseväni kokeilemaan omaa treeniä ihan kevyesti niin, että voin sen perusteella arvioida omaa jaksamista. Ohjeiden mukaan pitäisi olla seitsemän oireetonta päivää ja sen jälkeen tehdä ensin vartin treeni, sitten puolen tunnin. Saapa nähdä. Sen verran on kyllä menneet varoitukset perille, että sydänkohtauksen ja sydänlihastulehduksen riski tuntuu aivan todelliselta.

Ihan superärsyttävää tässä hommassa oli tuo testien kanssa sekoilu. Oon ihan satavarma, että kaikilla meillä korona oli, vaikka vain kahdelle saatiin positiivinen testitulos. Mun teoria on se, että virus muuttuu koko ajan ja on nyt muuttunut niin paljon, että sen näkyminen testissä on heikentynyt. Niin paljon oon kuullut nyt tuota, että tulos on positiivinen vasta ties monentenako oirepäivänä. Juuri niinkuin meilläkin. Ja monilla on koko perhe kipeänä ja kuitenkin vain osalla testi positiivinen, niinkuin meilläkin. Pöh!

Vieläkään en pidä tätä "vain normiflunssana", vaikka meille aika lievänä tulikin. Oon varma, että jollekin onnettomalle se paha tautimuoto voi vieläkin sattua eikä tämän kanssa oo leikkimistä. Oon kuitenkin myös sitä mieltä, että eiköhän tuo testaaminen ja eristykset tässä mittakaavassa oo nyt aikansa eläneet. Tuntuu siltä, että ainuttakaan tikkua en nyt aio omaan tai lasteni nenään enää tunkea. Huuuuh!

Sannis

13-vuotiaalle

"Meistä jokainen on polku jonnekin

Mutta viisaus on siinä, että ymmärtää

Ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois

Ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa

Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys

Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys

Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta

Valot pimeyksien reunoilla

Muista että ne kaikki suurimmat kauhut

On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne

Ja kädestäs löydät niihin avaimet

Ja et on helpompi antaa muille anteeksi,

Kuin jäädä kaunaan kii

Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys

Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys

Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta

Ja osa totuutta

Valot pimeyksien reunoilla

Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa

Sullon sisälläs valtameren kokoinen voima

Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa

Tää on pelkkä tyhjä kuori, joka sun pitää täyttää

Tää on valoista kirkkain, tää on loputon yö

Tää on sydämenlyönti, tää on ajattomuus

Valot pimeyksien reunoilla ovat harvassa, mutta olemassa

Terkuin,

Äiti, Isi ja Wirtasen Toni

Korona

Viime viikonloppuna tein pieniä karkkipussukoita ja ajattelin, että vien ne työkavereille ystävänpäivänä. Maanantaina kävi kuitenkin niin, että mini soitti koulusta ennen kuin olin ehtinyt lähteä töihin. Oli kuulemma kurkku ja pää kipeä. Edeltävänä lauantaina kun oltiin kaupungilla, sain viestin minin kaverin äidiltä, että heillä on tehty positiivinen koronatesti. Mini oli ollut perjantaina saman kaverin luona kylässä useamman tunnin. Lähdettiin kaupungista kotiin päin ja pysyteltiin loppuviikonloppu omissa oloissa, kun arvattiin, että nyt ei enää taideta säästyä. Eikä säästyttykään.

Maanantaina näytti kotikoronatesti negatiivista. Samoin tiistaina. Olin sataprosenttisen varma, että minillä on korona ja lähdettiin viralliseen testiin hakemaan varmuutta. Otatin testin myös itseltäni, koska lieviä oireita oli havaittavissa Myöhään keskiviikkoiltana tuli tulokset. Minin oma oli positiivinen, kirjoittajan negatiivinen. Oltiin oltu minin kanssa kotosalla jo maanantaista keskiviikkoon ja torstaina jäi kotiin myös Mister A sekä kakstoistavee.

Minin oireet oli lievän kurkku- ja pääkivun lisäksi yhden illan kuume. Tiistaista lähtien oireena on ollut ainoastaan ihan minimaalista nuhaa, joku satunnainen aivastus ja väsy. Tänään on lauantai, joten eristys loppui eilen. Ainakin tämän päivän mini viettelee vielä kotona, kun ei ole pakollista lähteä mihinkään. Ehkä vielä huomisenkin. Maanantaina pääsee sitten kouluun. 

Kun tulos tuli, oli mini jotenkin vähän tärinöissä. Oli varmastikin helpottunut, että pääsi niin helpolla taudista, jota on tässä reilu pari vuotta pelätty. Naurettiin täällä, kun yksi huuteli menemään: "Kuule Saimi, mulla on korrrrrona!" ja "Mitä, mulla on korona!" Huuuuh! Luojan kiitos, että se on nyt minin kohdalla ohi. Toki, voihan se kai tulla uudelleen, mutta ei kai kuitenkaan nyt ihan heti. Toivottavasti. Että jos mini oli helpottunut, on äiti todella helpottunut. 

Oon saanut viikon aikana tehtyä paljon töitä. Niska on aivan jumissa koneella olosta, mutta mieli on selkeämpi, kun duunikalenteri on paremmassa järjestyksessä. Treenien väliin jääminen harmittaa, mutta oon käynyt ahkerasti Saimin kanssa kävelyllä. Oon muutenkin koittanut jäsentää päiviä niin, että istumista ei tuu kerralla ihan hirveän pitkää pätkää, vaan nousen tietyin väliajoin tyhjäämään tiskikoneen, laittamaan pyykit narulle, pesemään vessan ym. Ulkona ollaan käyty useampi kerta päivässä ja oon tehnyt lyhyitä liikkuvuustreenejä ja venyttelyjä muutaman kerran joka päivä. Kotitreenejä harkitsin, mutta aaltoilevat koronatyyppiset oireet on laittaneet jäitä hattuun ja oon pitäytynyt kevyessä liikkeessä.

Se mikä tässä nyt ärsyttää, on tämä oma olo. Selkeästi tunnen, että kaikki ei oo ihan kunnossa ja joka päivä oon tehnyt kotitestin. Kaikki näyttää negatiivista. Ihmeellistä odottelua nyt vaan. Koko ajan oon vähän varpaillani, että koska rysähtää. Taidan käydä vielä huomenna virallisessa testissä varmistamassa tilanteen uudelleen. On ehkä helpompi tehdä sitten toimintasuunnitelmaa ensi viikolle, kun on uudempi tulos. Lähetin mister A:n kauppaankin just tänään.. yksi eristys on loppunut eikä mahdollinen seuraava ole vielä alkanut, niin pakko hakea äkkiä vähän täydennystä. Mister A:kin on tehnyt useamman kotitestin varmuuden vuoksi. Samoin kakstoistavee, vaikka mitään oireita ei ole. 

Toisaalta toivon, että olis nyt mennyt meidät kaikki sitten läpi, lievillä oireilla tietysti. Toisaalta taas toivon yli kovaa, että pääsisin ensi viikolla töihin. Onneksi kovin usein ei tarvitse olla kokonaisia viikkoja kotona sairastelun takia. Ei näihin kyllä koskaan totu. Tällä kertaa meni aika kivuttomasti torstaihin saakka, mutta eilen alkoi turnausväsy vaivata.

Onko teillä jo korona vieraillut? Kävikö läpi koko porukan?

Sannis

Dramatic

Viikonlopulle saatiin kaikenlaista säätä. Perjantaina oli huikea auringonpaiste. Sunnuntaina oli harmaata ja tihkutti vettä. Postauksen kuvat on otettu lauantaina. Ennen auringonlaskua oli jo pilviä taivaalla. Käytiin parissakin eri paikassa kävelyllä ja kuvia metsästämässä, mutta vasta toisessa onnisti, kun pilvet vähän rakoili. Merituuli oli sairaan kylmä ja jotenkin fiiliskin oli vähän jäätävä, kun ei oltu mister A:n kanssa samaa mieltä paljon mistään.

Nyt kun mister A on töissä paljon enemmän ja pidempiä päiviä kuin ennen, tunnen oloni vähän yksinäiseksi. Sitten kun ollaan kaikki yhdessä, on mulla liian suuret odotukset siitä, kuinka kaikki on niiiiin satakymmenen prosenttia läsnä ja hyvällä tuulella ja jos ei ookaan, oon heti ihan kypsänä. Tuntuu, että oon ihan allerginen kaikelle kinastelulle enkä meinaa kestää sitä nyt yhtään.

Varsinkin perjantaisin kun viikonloppu alkaa ja olisi kiva tehdä yhdessä jotain, tuntuu uusi arki vähän surkealta. Viime perjantaina oli tosiaan hieno sää ja olisin halunnut lähteä ulkoilemaan. Mini oli kaverinsa luona koulun jälkeen ja päivystin, koska tulee sieltä kotiin. Loppuviimein päättivät lähteä laskettelemaan läheiseen pulkkamäkeen ja kyselin sitten kakstoistaveetä mukaan kävelylle. Sitä ei tietenkään huvittanut. 

Mietin hetken, voinko lähteä itekseni ihan autolla matkaan ja jättää tytöt. Päätin, että voin jos eivät kerran halua lähteä mukaan. Ajoin rantaan ja käveleskelin Saimin kanssa upeassa auringonpaisteessa. Tuntui samalta, kuin nykyään aika usein... että se on enää minä ja Saimi, jotka on jäljellä. Ja kyllä, pikkusen on nyt too dramatic, mutta vähän tuntuu ottavan aikaa nämä muutokset elämässä. Ja siitä ei oo kyse ettenkö osaisi olla yksin. Osaan hyvinkin. Useimmiten nautin siitä ihan täysillä ja välillä toivoisin vähän enenmmänkin yksinoloaikaa, mutta nyt just en oikein löydä paikkaani.

Tyttöjen kasvaminenkin vaatii taas totuttelua. Tuntuu, että pitää olla paikalla eikä voi lähteä omiin hommiin, mutta silti kukaan ei kaipaa muuta kuin pyykin pesuun ja ruuan laittoon. No joo, tässäkin on nyt vähän dramatiikkaa ilmoilla.. Mini on toki vielä sen verran pieni, että se kyllä useimmiten puuhailee vielä mukana kaikenlaista kun vaan pyytää. Mutta on silläkin jo paljon menoja kavereiden kanssa ja tottakai aina silloin, kun kirjoittajalla olisi mielessä jotain muuta.

Muutama mun tuttu aina ennen sanoi, että nauti nyt kun lapset vielä viihtyy sun kanssa.. että ei se niin hääviä oo kun ne alkaa loittonemaan. En osannut etukäteen ennustaa miltä se tuntuu. Kun lapset on pieniä, sitä vain usein toivoo pientä hengähdystaukoa. Nyt niitä hengähdystaukoja välillä tulee, mutta ollaan oudossa välivaiheessa.. pitää olla paikalla, mutta silti oon vähän yksin. 

***

Aloitin kirjoittamaan tätä postausta aamusta ja nyt illalla palasin tähän. Ajatus on katkennut jo niin pahasti ettei ny mitenkään pysty enää jatkaa. Eiköhän siinä tullut päivän polttavimmat urputukset kiteytettyä :D Viikonloppu jatkui sillä tavalla, että sunnuntaiaamuna lähdettin mister A:n kanssa kahdestaan lenkille ja jauhettiin asiaa läpi. Ei tämä tilanne tästä mihinkään muutu, mutta kyllähän se aina helpottaa kun saa puhua. Vähän ollaan taas joistain jutuista samaa mieltä :D Ja tänäänhän on muuten ystävänpäivä.. eli sydämiä ja ruusuja ny vaan.. tai sitte kurkkukipua, pääkipua ja koronaepäilyä, kuten meillä.

Hyvää ystävänpäivää!

Sannis

Lepopäivä

Viikonloppu. Kello on nyt 8.38 lauantaiaamuna. Lähden ihan kohta Saimin kanssa kävelylle ja toivon, että ainakin Mister A lähtee mukaan. Kakstoistavee nukkuu vielä. Mini on jo hereillä, mutta jääkööt pötköttelemään jos ei hutsita lähteä vielä ulos. Se oli eilenkin monta tuntia laskettelemassa kavereiden kanssa läheisessä pulkkamäessä eikä sen kohdalla muutenkaan tarvi miettiä tuleeko liikettä ja ulkoilutunteja riittävästi. Kakstoistaveen kohdalla onkin sitten eri asia ja sitä saa kyllä miettiä joka päivä. Eipä sitä itekään oikein innokkaana ollut teininä ulkoilemaan lähdössä.

Vaihdoin lauantain treenipäivän lepoon ekaa kertaa tänä vuonna, kun tajusin, että kalenterissa ei oo ollut kevyitä viikkoja pariin kuukauteen ja kun polvi ilmoitti, että nyt ei jumpata. Polvi on tosiaan pari viikkoa vaivaillut, mutta kumma juttu, kun ei oo parantunut sillä, että väkisin kyykkää. Tosi kumma hei. Kirjoittajan vasen polvilumpio on halki, josta oon joskus kertoillutkin. Se ei yleensä vaivaa, mutta silloin tällöin muutaman vuoden välein se ilmoittaa olemassaolostaan...yleensä jonkun virheasennon seurauksena. Lepuuttelen sitä nyt viikonlopun, niin eiköhän se taas ensi viikolla toimi normaalisti. 

Tälle päivälle on suunnitelmissa kaupungilla käynti. Mini haluaa ostaa itselleen uudet lentiskengät. Sanoin, että pitää odottaa palkkapäivää, mutta haluaa ostaa ne omalla rahalla jo nyt. On tosi kiva, että meillä likat laittaa omaa rahaa myös tommosiin juttuihin, mitkä vähän niinkuin kuuluisi meidän vanhempien hoidettavaksi. Ostivat alkuvuodesta molemmat omiin huoneisiinsa omalla rahalla Tokmannista vaaterekit, että saivat kivoimpia vaatteita esille. Se oli aika söpöä. Minin lisäksi myös kakstoistaveellä on asiaa kaupungille. Aikoo kuulemma ostaa ostaa kaverilleen synttärilahjan.

En tiedä muistaako tytöt, että jemmassa on myös joululahjaksi saadut Arnoldsin lahjakortit. Ehkäpä otetaan nekin nyt mukaan. Ite kyllä tekis mieli vähän Jungle Juice Barin smoothieta. Se(kin) on meillä harvinaista herkkua, koska Vaasassa Jungle Juice Bar on vain keskustan ostarilla, jossa tulee käytyä äärimmäisen harvoin. Jos nyt sitten malttaisi.. :)

Nyt kävelylle! Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Viidakko

Torstai. Jo tiistaina tuntui siltä, että onpa pitkä viikko. Vaikka ei oo ollut edes erityisen pitkiä päiviä. Mutta nythän on tosiaan jo torstai. Aina kun päästään perjantaihin, tuntuu että viikko meni hujauksessa. Mietin vähän josko tekisin etää perjantaina koko päivän, niin saisin rauhassa kaikki to do-listat ja lippulappuset kalenterin välistä pois. Eilen jo sanoin, että en pysty nyt ollenkaan rauhoittua ja koko ajan on semmonen paniikinomainen olo, kun kalenteri on ihan kaaos ja tuntuu, että sata hommaa on kesken. Vaikka ihan oikeasti ei oo edes mitään tulipalokiirettä ja hommat on ihan hyvin hanskassa. Joku rauhallisempi päivä olis nyt kuitenkin paikallaan tähän väliin. 

Tänään kirjoittajalla on lyhyempi aamuvuoro. Pidän jumpan, hoidan muutaman muun hommelin ja sen jälkeen ajelen kotiin hakemaan tytöt. Meillä on pankissa aika, koska tyttöjen täytyy allekirjoittaa korttihakemukset. Varsinkin mini tuntuu olevan superinnoissaan omasta pankkikortista. Viime viikolla kävin jo pankissa aloittamassa korttihakemuksia ja laittelemassa tyttöjen rahastosäästöhommeleita kuntoon, mutta vielä tarvitaan tytöt itsekin paikalle. Tämäkin viikko, samoin kuin viime viikko, on ollut aikamoista ajanvarausten viidakkoa. Tämän jälkeen on muutama päivä onneksi vähän rauhallisempaa. Eli neljä. Kunnes on seuraava hammaslääkäri.

Tälle päivälle tuli kakstoistaveelle ylimääräinen hammaslääkärin oikoja-aika yhden irroneen pikkunippelin takia. Jouduttiin tekemään aikamoiset kommervenkit ja hälyttämään mummu apuihin, että saatiin homma onnistumaan. Nyt just soitettiin, että aika perutaan. Osaan ulkoa jo hammaslääkärin ajanvarauksen numeron, kun sieltä soitellaan kaiken aikaa peruutuksia ja ajan siirtoja. Ens viikolle sitten uudet kommervenkit, että saadaan taas soviteltua. Ja kyllä, olen onnellinen, että lapseni saavat oikomishoitoa, mutta PRKL tää on rasittavaa hommaa! 

Kurkkua vähän karhastelee välillä ja parina päivänä oon yskinyt. Tein koronatestinkin varmuuden vuoksi, mutta negatiivista näytti. Aivan kuin sitä oli koko ajan jotenkin vähän odottavalla kannalla. Vähän niinkuin varpaillaan jatkuvasti, kun tietää että kohta se nakki napsahtaa tännekin. Toisaalta vähän toivoo, että tulispa nyt niin ei tarvisi enää odotella ja pelätä. Toisaalta sitten taas en missään nimessä haluaisi nyt sairastella. Kyllä tämä korona-aika taitaa meihin kaikkiin jonkinlaisen jäljen jättää. Alkaa tää vähän raskastakin olla.

Mutta hei, ihan hyvällä mielellä täällä ollaan. Ei anneta pikkujuttujen nyt vaivata.

Jumpan jälkeen fiilis on luultavasti erittäinkin hyvä. Mars treenille siis!

Kivaa tätä päivää!

Sannis

Valokuvakirja

Viime vuoden valokuvakirja saapui viime viikolla. Päivittelinkin Instagramiin, että löysin sen auton katolta yhtenä aamuna, kun olin lähdössä töihin. Mister A:lla oli ilmeisesti edellisenä päivänä jäänyt postinhakureissu vähän vaiheeseen. Onneksi oli hyvin pakattu lähetys ja kirja oli moitteettomassa kunnossa, vaikka paketti oli aikamoisessa jäähileessä. Hyvä ettei satanut vettä :D

Oon teettänyt kuvakirjat joka vuodesta nyt jo viimeiseltä 11 vuodelta. Sitä aiemmat on itse tehtyjä ja kuvat on ihan oikeasti kehitetty ja liimattu sivuille. Vuoden 2018 kirjaa etsin tässä joku aika sitten. Ihmettelin, mihin hitsiin se on voinut joutua, kun ei niitä nyt niin usein selailla eikä meillä oikein paljon paikkoja ole, mihin tommonen kirja tulisi lykättyä. Tarkistin Smartphoto-tilini, että varmasti oon tehnyt kirjan. Olin tehnyt ja etsinnät jatkui. Ei tulosta.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että pitäiskö tarkistaa myös tilatut tuotteet. No jep.. olin tehnyt kirjan, mutta en koskaan tilannut sitä. Siinä sitten muistinkin, että muutama vuosi sitten kirjojen teossa oli mennyt pitkä tauko ja tein kolme yhtäaikaa. Kirjat maksaa lähemmäs 100€ kappaleelta, joten en malttanut kaikkia kolmea tilata kerralla, vaan päätin jättää yhden myöhemmälle. Se "myöhemmin" ei näköjään oo vielä tullut. Täytyykin varmaan tarkistaa, kauanko luodut tuotteet säilyy tallennettuna. Noissa on niin kova vaiva, ettei ihan heti hutsittaisi tehdä tuplana.

Selkeästi viime vuodelta kuvia oli vähemmän. Aiemmin on just ja just riittänyt sivujen maksimimäärä, joka taitaa olla 100. Nyt sivumäärä jäi alle kahdeksankymmenen. Onneksi Smartphotoon on yleensä aina saatavilla jonkinlaisia alekoodeja, niin pääsee vähän halvemmalla, vaikka silti aina kirpaisee tilata. Mutta onhan noi nyt aivan ihana muisto ja oon tosi tyytyväinen, että oon jaksanut kirjoja väsätä. Mietin aina, että jos tulee tulipalo..ehtisinkö millään käydä nappaamassa kirjat vaatehuoneesta mukaan. Pitäiskin laittaa ne varmaan valmiiksi johonkin kassiin, niin katastrofin tullessa, vois vaan napata kassin lennosta mukaan :D

Katastrofeja ei onneksi nyt just oo näköpiirissä. Toivotaan, että tilanne pysyykin samanlaisena.

Kivaa tätä päivää! Teettekö te kuvakirjoja?

Sannis

Torstai

Kuukausi jatkui, kuin jatkuikin vähän paremmissa merkeissä ja helmikuun toinen päivä oli jo huomattavasti parempi, kuin ensimmäinen. Kuvat ei toki ole helmikuulta vaan ihan vuoden alusta mökkireissulta, mutta tuo tammikuun aurinko passaa nyt ihan hyvin kuvaamaan olotilan parannusta. Lunta on nytkin melkein yhtä reilusti, kuin kuvissa ja tänään on jo vähän turhan kylmä. Mittari näyttää 18,9 pakkasastetta. 

Itku taisi puhdistaa sen verran, että nyt on vähän helpompi olla :) Tänään mister A lähtee viemään kakstoistaveetä hammaslääkäriin ja se helpottaa mun hommaa huomattavasti. Yleensä kirjoittaja hoitaa tontyyppiset ajanvaraukset, koska mister A on niin kaukana töissä, mutta tällä viikolla en kyllä taivu kaikkiin. Kakstoistaveen hammaslääkärit ei oo itellekään niitä kivoimpia, koska ne on sille välillä "vähän" big deal. Ei haittaa siis yhtään, että tuo jää nyt mun kohdalta väliin. Eilen illalla istuttiin muuten typyn ensimmäisessä yläasteen vanhempainillassa. Syksyllä se olis sitten edessä..yläaste. Ihan hämärää!

Nyt ehdin hetken vielä hengailla, vähän siistiä paikkoja ja viedä Saimin ulos. Tänään on tiedossa pitkä duunipäivä. Osan teen kotona ja osan pelipaikalla. Illalla viimeisenä on kaksi jumppaohjausta parin viikon tauon jälkeen. Huomenna teen etänä jonkin verran duunia ja lauantaina käyn pitämässä aamujumpan. Sunnuntaille ei ookaan mitään suunnitelmia. Meidät oli kutsuttu synttäreille, mutta synttärit peruuntui koronan takia. Kuinkas muutenkaan. Meillä on tulossa pieni Lapin reissu keväälle ja se pitäisi maksaa pari viikkoa ennen lähtöä. Milläköhän todennäköisyydellä saadaan se maaliin eikä menetetä maksettuja rahoja?

Eipä kuulkaa kummempia tälle torstaille!

Kivaa päivää!

Sannis

Kamelin selkä

Alkuviikko on alkanut stressitasot korkealla. Tälle viikolle oli/on sata ajanvarausta.. hammaslääkäriä, pankkia, Saimin lääkäriä, vanhempainiltaa ym. ja jotenkin noi ylimääräiset jutut on saaneet mun verenpaineen koholle. Liikaa yhdelle viikolle. Nyt on keskiviikkoaamu ja hoidettuna on kaksi hammaslääkäriä, Saimin varaus ja pankkiaika. 

Maanantaina kumottiin ryhmäliikuntaa koskeva sulkupäätös ja maanantai-ilta meni koodaillessa loppuviikkoa uusiksi. On tää aikamoista sirkusta. En oo aiemmin ihan hirveästi kritisoinut tai kyseenalaistanut näitä koronaan liittyviä päätöksiä, mutta kyllä mä nyt jo sanon, että voi morjens!! Mitä järkeä?? Kahden viikon sulku ja se lopetetaan pari päivää aiemmin? Ymmärrän jos sulku olisi kestänyt jo useamman kuukauden, että homma puretaan suunniteltua aikaisemmin, mutta että ei nyt edes sitä kahta viikkoa voitu pysyä päätöksessä. Kohtuuton työmäärä ja säätö muutaman päivän sulkua varten. Prkl!

Eilen stressi purkautui hyvin yllättävällä itkulla ja päivittelinkin Instaan näin:

"Tiedättekö, kuinka joskus joku hölmökin juttu voi olla se, joka vähän raskaamman kauden jälkeen loppuviimein katkaisee kamelin selän? Mulle se juttu oli tänään hammashygienistin loppulasku, joka oli tasan puolet enemmän, kuin mitä luulin sen olevan. (160€  Mikä hiton lähete?!) On tässä nyt ollut vähän kaikenlaista ja varsinkin tämä viikko on alkanut jäätävissä stressitasoissa, niin nyt ei vaan pystynyt muuta, kuin alkaa porata keskellä kaupunkia. Ei sentään hammaslääkärin kassalla, mutta ei paljon toisinkaan 

Monen muun jutun lisäksi rahanmeno on ahdistanut, kun samaan syssyyn normimenojen lisäksi osui tyttöjen harrastusmaksuja, Saimin rokotus, auton hajoaminen ja pari muuta "pikkujuttua". Mietin kauan ja hartaasti, pitääkö siirtää omaa hammaslääkäriä, mutta päätin pitää ajan, ettei jää sitten käymättä. Vähän mua naurattikin, kun pankkikortti kädessä tuhersin itkua parkkihallissa. Yksinään tuo juttu ei olis tainnut ihan itkemään laittaa, mutta kun on nyt ollu vähän tämmöstä 

Ihaninta tänään oli se, että pääsin valoisan aikaan kotiin. Tiistaisin oon aina, aina, aina iltaan asti töissä. Paitsi tänään. Kun tulin ovesta sisään, mini tuumasi: ”No sä et tänään ollukaan kovin kauaa poissa!”

Käytiin ulkoilemassa ja hörpystelin kahvit uudesta termosmukista. Nyt vaan muina muiduina pesen pyykkiä ja laittelen tiskejä. Varastin eli lainasin minin karkkijemmasta Kismetin, laitan ovet ja ikkunat kiinni ja istun soffalla. On kai se juoksupyörä huomennakin mua odottamassa.

Elämälle kymmenen hei!”

Oon käynyt monta vuotta yksityisellä hammaslääkärillä. Koskaan siellä en muista, että olis puhuttu lähetteistä. Tietysti lääkäri on varmaan vain laittanut hygienistille tarvittavat paperit talon sisällä ilman sen kummempia puheita. Pari vuotta sitten tulin siihen tulokseen, että yksityinen on ihan liian kallis ja päätin koittaa jos onnistuisi päästä kunnallisella puolella eteenpäin. Hammaslääkärit tuntuukin rullaavan ihan ookoo, mutta hygienistin aikaa pompoteltiin pari vuotta. Kun vihdoin sinne pääsin, vinkkas hygienisti, että moni hoitaa ne hommat yksityisellä ja hammaslääkärit kunnallisella. Okei, niin päätin minäkin tehdä.

En varannut vanhaan vakkaripaikkaani, vaan sinne missä oli edullisempaa ja missä kävi vielä S-etukorttikin. Varauduin max 80 euroon, mikä sekin oli tälle(kin) kuukaudelle mulle vähän liikaa. Kassalla, kun tiskiin lyötiin hinta162€, meinas mulla leuka tipahtaa lattiaan. Ei kelakorvausta, koska ei ole hammaslääkärin lähetettä. Voi video! Tämä tietohan varmaan ehkä oli tarjolla hammaslääkärin verkkosivuilla, mutta kyllä mä itseni ihan helvetin urpoksi tunsin, kun en ollenkaan ymmärtänyt, että tossakin kohdassa tarvitaan lähetettä. Olin hoitohuoneessa 45min ja tilanne hampaissa oli kuulemma hyvä. Että nyt on sitte kuulkaa poistettu nekin vähän hammaskivet 162 euron edestä.

Saimin rokotus, minin lentismaksut, auton uusi kytkin ja mitä näitä nyt tähän samaan hikeen olikaan? Rivivälit ja tekstin värikin näyttää vaihtelevan tässä postauksessa riippuen siitä, luenko tietokoneella ja puhelimella. PRKL! Eilen mister A totesi mulle, että tää on nyt ollu vähän tämmönen kuukausi ja minä totesin siihen, että nyt on kuule tämän kuukauden eka päivä… että sillä mallilla. Saapa nähdä, mitä tokasta päivästä tulee!

Terkkuja,

Sannis