maanantai 30. heinäkuuta 2018

Ukkonen

Niin, että mitä hyvää siinä ukkosessa nyt olikaan? Aivan kauheeta kuraa! Vaasassa oli eilen semmonen räiske, että oksat pois. Uutisten mukaan pahin on ollut just tässä meidän hoodeilla. Ainakin yksi talo paloi, ihan lähellä meitä ja kaikenlaisia vahinkoja sattui. Tänään kuulemma jatkuu. Koko ajan jossain jyrisee ja fiilis on jotenkin tosi pahaenteinen. Oon ihan hajalla täällä. Aina oon pelännyt ukkosta tosi paljon, mutta nyt Tommin syntymäpäivän aikaan menettämisen pelko kasvaa vielä entisestään. Joudun lähteä töihin ja tuntuu kamalalta olla eri paikassa kuin tytöt, kun räiske alkaa taas. Prkl!

Istun tässä kesäpedillä, ilmassa leijuu palaneen haju ja ihmettelen samaa, kuin aina kesäisin. Jengi toivoo ukkosta. Why? Mun mielestä edes ilma ei raikastu, kun on vaan satamiljoonaa kertaa kosteampi ja sekös vasta ällöttävää onkin. Normisade on ihanaa, tunnelmallista ja hyvinkin tervetullut pitkän kuivan ja kuuman kauden jälkeen, mutta ukkossadehan on usein semmosta paskaa, joka piiskaa kaiken mennessään tai tulee rakeina tms.


Marjahommiin ei olla oikein paljoa päästy tänä kesänä vielä, koska nyt kuumuus tekee migreeniä liian helposti, kun lähden ulos. Pieni tippa vadelmia kuitenkin kerättiin ja tytöt kävi mumman kasvimaalla putsaamassa viinimarja- ja karviaispuskia. Raparperiakin saatiin kotiin mukaan. Siinä sitten eilen keiteltiin ekat hillot ja tytöt leipoi raparperipiirakkaa, kun pahin ukonilma alkoi. Vedin vain verhoja kiinni ja koitin selittää tytöille (ja itselleni), että ei tässä kuinkaan käy eikä tää nyt niin paha setti oo. Ilmeisesti oli kuitenkin pahin vuosiin. Huhhuh!

Nukkumaan tytöt meni samaan huoneeseen ja mietinkin, että on varmaan pakko tehdä siskonpetiä olkkariin koko porukalle. Kun räiske vähän laantui, sai ysivee kuitenkin unen päästä kiinni. Mini tuli loppuviimein äitin viereen pötköttelemään ja yö ollaan onneksi nukuttu aika hyvin. 

Mites teillä muilla? Kaikki ok?
Sannis

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Vaasa Festival


Tosi kiva ilta vietettiin eilen mister A:n kanssa Vaasa Festivaleilla. Viime vuosina Vaasassa on järjestetty enemmän kaikenlaisia happeninkeja ja järjestelyt näissä tapahtumissa on olleet tosi hyvin hallussa mun mielestä. Eilenkin hommat toimi buenosti. Jonottaa ei juurikaan tarvinnut mihinkään ja festaripaikka oli ihan täydellinen. Juomat toki oli jäätävän kalliita, mutta se taitaa olla pelin henki joka paikassa.

Ysärifanit lähti alunperin E-typeä kuuntelemaan, mutta se oli kyllä tosi suuri pettymys. Samalla tavalla kävi muutama vuosi sitten Helsingissä saman bändin keikalla. Tästä lähtien kuunnellaan E-type vain levyltä. Popeda oli ylläri. Se ei ollenkaan lukeudu mun lempibändeihin, mutta olipa vain hyvä live-esiintyminen ja Ukkometsostahan on jopa mun pakko tykätä.

Menkää ihmeessä tänään mestoille. Kivasti siinä rannassa kävi eilen tuuli, niin selvittiin hengissä helteestä huolimatta. Eikä yhtään ehtinyt Tommin synttäreitäkään murehtia, kun oli kivaa. Melkein huvittais itseäkin mennä tänään uudelleen :)

Sannis

torstai 26. heinäkuuta 2018

Viikko



Voi vitsi kuulkaa nämä heinäkuun vimpat päivät ei oo mun juttuni sitte ollenkaan. Eilen löysin itseni varaamasta aikaa kampaajalle ja ripsiteknikolle. Omissa nahoissa tuntuu niin inhottavalta olla just nyt, että kai vaan tahdoin jotain piristystä...että voisin katsoa tyytyväisempänä peiliin. Joka vuosi sama juttu. Käännyn näinä päivinä jotenkin sisäänpäin ja koitan vain selviytyä kaikista niistä tunteista, joita nämä päivät herättää.

Ensi viikolla vietettäisiin kahdeksatta syntymäpäivää ja ihmeellisillä tavoilla sitä muistaakin sen päivän ja ne ajat sen jälkeen, kun Tommi syntyi ja kuoli. Mielikuvat alkaa olla jo haalenneita, mutta se tunnejälki. Sen kai muistaa aina. Sen, kuinka oma kroppa tuntui maailman hyödyttömimmältä. Sen, kuinka väärältä ja pahalta kaikki tuntui. Sen, kuinka sitä jotenkin kohdisti kaiken vihan sisäänpäin omaan itseen.

Joka vuosi tähän aikaan kirjoittelen näistä samoista jutuista ja joka vuosi se tuntuu ihan samanlaiselta. Joka vuosi jengi jaksaa mulle sen tykkäyksen tai sydämen laittaa Facebookissa ja joka vuosi se tuntuu aina yhtä mukavalta. Että ne vieläkin jaksaa, vaikka ei tämä asia miksikään muutu ja ens vuonna tähän aikaan käydään tämä homma läpi taas kerran.

Viikko vielä ja tiedän, että sitten taas helpottaa hetkeksi.

This too shall pass.
Sannis

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Vancouver

Viimeinen reissupostaus. Vancouver.

Vancouver on Kanadan kahdeksanneksi suurin kaupunki ja koko maan kolmanneksi suurin kaupunkialue. Siskonen asuu Vancouver downtownissa ja monet kuvista onkin sieltä. Keskusta oli upea, kuten kuvista näkyy! Siistiä ja kaunista. Seawall, kävelykatu veden äärellä jatkui kilometrejä ja kilometrejä ja joka päivälle olis löytynyt oma ranta tai uima-allas. Rantakadun varrella jokaiseen penkkiin oli kiinnitetty muistolaatta omaisen muistolle. Useimmissa muistettiin ihmisiä, joille Seawall ja/tai Vancouver oli maailman rakkain paikka. Arvaatte varmaan, että nieleskelin itkua jokaisen kohdalla. Nuo muistolaatat oli mun mielestä yksi ihanimmista jutuista meidän matkalla.

Vancouverissa kuljettiin kävellen, pienillä taksiveneillä, siskon kyydillä ja pari kertaa ihan tavallisella taksilla. Turistibussillakin huristeltiin yhtenä päivänä ympäri kaupunkia. Joka paikassa oli porukkaa pyöräilemässä, kävelemässä, juoksemassa, pelaamassa lentistä ja heittelemässä frisbeetä. Hintataso esim. ruuassa ja take away-kahveissa oli mun mielestä hitusen edullisempi, kuin Suomessa. Sää oli vähän viileämpi, kuin Vancouverissa kuulemma yleensä heinäkuussa ja se sopi meille täydellisesti.


Stanley Park on Vancouverin keskuspuisto ja hitusen isompi, kuin New Yorkin Central Park. Stanley Parkissa käytiin uimassa, leikkimässä leikkipuistoissa ja ihmettelemässä maisemia. Tsiigailtiin myös pingviinejä ja merileijonia Vancouverin akvaariossa. Meidän akvaariopäivänä oli vähän harmaampi keli, mutta sadetta ei paljoa saatu niskaan.

Kaupungin vanhin osa on Gastown, josta tykkäsin tosi paljon. Tavattiin siellä yksi suomalainen vanhempi rouvakin, joka bongasi meidät turistikrääsäostoksilta. Hän kertoi asuneensa Vancouverissa jo kymmeniä vuosia eikä viitsi nyt enää 87-vuotiaana lentää Suomeen käymään. Myöhemmin reissulla törmättiin vielä naiseen, joka oli syntynyt ja asunut aina Kanadassa, mutta jonka vanhemmat ja mies on Suomesta. On meitä suomalaisia kuulkaa joka maailman kolkassa :)

Ruokaa laitettiin aika paljon "kotona". Syötiin aamiaiset ja iltapalat aina siskon luona. Välillä kokkailtiin lounaaksi tai dinneriksi kanaa, pastaa ja ciabatta-leipiä. Ulkona syömiset oli enimmäkseen jotain perusburgeriosastoa, helppoa ja edullista. Ens kerralla sitten, kun minikin jaksaa jo hetken olla paikoillaan, kokeillaan miltä maistuu kanadalainen fine dining.

Ihan viimeisenä Vancouver-päivänä tehtiin minin toivereissu Lynn Canyonin riippusillalle. Silta ei ollut niin pitkä kuin pelkäsin, mutta korkea se kyllä oli. Huh! Ysiveekin voitti pelkonsa ja loppuviimein aivan helposti käveli sillan yli. Kiivettiin paljon portaita ja tehtiin hyvä puolentoista tunnin lenkki ennenkuin ylitettiin silta uudelleen.

Kuvat A-tiimistä otti Tanja.

Matka Kanadaan oli ikimuistoinen kokemus. Maisemat sai mut haukkomaan henkeä vähän väliä ja jokien ja järvien vihreät vedet ei jaksaneet lakata ihmetyttämästä. Vesi on mulle sellainen elementti, johon en mielelläni itse mene, mutta rakastan katsella sitä. Täällä Suomessakin hakeudun usein veden äärelle ja voisin katsella sitä loputtomiin. Jotain ihanaa siinä on. Reissun roadtripillä myös vuoret ja jäätävän suuret puut teki tosi ison vaikutuksen. Kanadan maisemat on kyllä jotain ihan omaa luokkaansa.

Kanadassa ihmiset oli todella ystävällisiä. Ei semmosia överejä, vaan sopivasti. Kaikki kysyi tietysti mistä me ollaan ja tosi vaikuttuneita aina kysyjät olivat, kun kerrottiin että Suomestahan me. Jokainen ihmetteli, kuinka me ollaan sieltä asti viitsitty lähteä. Ja siskoahan ne ei uskoneet suomalaiseksi ollenkaan, kun niin monen Kanada-vuoden jälkeen kielessäkään ei oo enää mitään ralliaksenttia :)

Kanadassa oli vessoja joka paikassa. Oltiin sitten kaupungilla tai vuorilla, sisävessat löytyi aina ja useimmiten oli aika siistiä. Vessat oli aina maksuttomia ja ysivee oli onnellinen, kun kulkeminen oli helppoa. Se nimittäin aina ressaa johonkin lähtiessä, koska pääsee vessaan seuraavan kerran. Tällä matkalla ei paljoa tarvinnut vessoista ressailla.


Aikamoinen retki kuulkaa! Vieläkin ihan pää pyörällä :) Siskoselle jäätävän iso kiitos, että jaksoi meidän rymysakkia majoittaa ja kaikesta muutenkin. Oli niin ihana vihdoin päästä näkemään, missä se meidän Tanja oikein elelee ja asustelee. <3 

Onko teistä lukijoista joku käynyt Vancouverissa?
Sannis


maanantai 23. heinäkuuta 2018

Helteistä


Muutama puhelinkuva vielä kesälomasta talteen..

Istun tässä mun kesäpedillä. Samassa paikassa, missä melkein jokaisena kesäaamuna. Tässä on seiskan ja kasin aikaan vielä viileää, niin että saa laittaa huivia kaulaan ettei niskaa ala kolottaa. Viime yönä oli vähän viileämpää. Jouduin aamuyöllä hakea peittoa pussilakanan kaveriksi. Whaat?

Nyt on paljon puhuttu tästä helteestä. Tottakai se puhuttaa, koska se on niin harvinaista Suomessa ja koska se jakaa niin paljon mielipiteitä. Se, mikä mua ihmetyttää on se, että helteestä ei muka sais ikinä valittaa. No joo.. valitusta jaksaa toki yleensäkin kuunnella vain tietyn määrän, mutta siis kyllä mun mielestä vähän saa valittaa aina siitä asiasta mikä milloinkin rasittaa, oli se nyt sitten helle tai joku muu juttu.

Miksi helteestä ei saa valittaa? Miksi helteestä pitää nauttia?

Mitä jos ei pidä helteestä? Ei edes muutamana päivänä vuodessa? Monet, jotka pitää helteestä, valittaa yleensä kaikki kesät että on liian kylmä ja kaikki talvet, että on liian pimeää. Miksi niistä saa valittaa? Joku sanoi, että siksi kun ne kestää niin kauan, kylmät ja pimeät säät. Mun mielestä kylmässä on se hyvä puoli, että voi aina pukea. Kuumassa loppuu vaihtoehdot, kun kämpässä on 30 astetta lämmintä.

Mä olen se, joka ei yleensä valita mistään säästä. Mulle säät on yleensä ihan fine ja Suomen kesätkin on mun mielestä jees. Kyllä tämä superhellekin menee just ja just, mutta voi että mä sitten nautin, kun syksy tulee. Viileämmät säät ja kauniit värit. Vuodenajat on siitä ihana juttu, että just kun alkaa kyllästyä yhteen lajiin, tuleekin seuraavaa laatua. Toki, semmonen loskapaska ja musta kura joka paikassa talvella ja keväällä viistää munkin hermoja. Niin toivon, että ensi talvesta tulis yhtä kaunis, kuin viime talvi oli. Se oli kyllä harvinaista herkkua.

Mutta siis nämä helteet... Mä olen niiden suhteen vähän kaksijakoinen. Toisaalta on ihanaa, toisaalta kamalaa. Sopis mulle niin kauan, kuin edes sisällä olis viileää. Mutta kun ei oo. Mister A tilasi ilmalämpöpumpun, joten viimeistään ensi kesänä sitten olis viileämpää tarjolla. Vähän aiemmin olis toki pitänyt olla asialla, koska kyllä nyt alkaa jo vähän tuskastuttaa. Auringossa ei jaksais enää olla eikä kotona tuu kyllä uunia laitettua ihan helposti päälle ettei vaan lämpötila nousisi. Ja siis rasittavinta on hikoilu. Se hemmetin hikoilu. Koko ajan on tukka märkä ja vaatteet märät. Sitte kaikki sanoo, että nekin muka hikoilee.. No joo jengi näyttää olevan kuumissaan, mutta ei ollenkaan niinkuin meikäläinen.. niin, että hiki valuu noroina hiusrajasta ja selkää pitkin. YÖK!

Maailman ihaninta on se, että tänä vuonna ollaan päästy Tropiclandian ulkopuistoon jo useamman kerran. Yleensä sinne ei pääse, koska kylmä ja tuuli. Niin siistiä, että vaasalaiset tuntuu heränneen horroksesta ja rannatkin on olleet ihan täynnä jengiä. Jotenkin tosi hyvällä fiiliksellä oon seuraillut ihmisten kesäpuuhia. Festarihommat toki mietityttää. Meidän pitäisi perjantaina mennä mister A:n kanssa kuuntelemaan vähän musiikkia, mutta jos on 30 astetta lämmintä, ei meikkaaminen saati sitten fillarointi pelipaikalle houkuta ihan hirveesti. Saa sii ny!

Mitäs mieltä te ootte helteestä?
Sannis

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Kesäloma


Vitsit, että mulla on ristiriitaiset fiilikset tästä kesälomasta. Reissu oli mahtava, ihan ikimuistoinen ja kivoja päiviä ollaan vietetty täällä kotisuomessakin. Vähän kuitenkin tuntuu, että lyhyeksi jäi. Niinkuin etukäteen jo ennustinkin, kun reissun pituutta laskettiin. Perinteisesti ollaan kesälomalla matkusteltu Suomessa muutamakin lyhyempi setti ja nyt kun ne jäi pois, tuntuu että jotain jäi puuttumaan. Jep, kaksi viikkoa Kanadassa ja Ameriikoissa tehden ja nähden huikeita juttuja eikä muikkeli oo siltikään tyytyväinen. MITÄ SÄ NIINKU TAHDOT HEI??

Tahdon tietysti kaikki kerralla. Eikö me kaikki? Siistejä reissuja ja silti riittävästi lepoa kotona. Rahaa kulutettavaksi, mutta silti säästöön. Lämmintä ja aurinkoista uintipäivinä, viileämpää silloin, kun ei jaksa kuumuutta. Ei yhtään ukkosta eikä salamoita, mutta silti välillä tunnelmallisia sadepäiviä. Kahdenkeskeistä aikaa mister A:n kanssa, omaa aikaa kavereiden kanssa, omaa aikaa yksin ja silti mahdollisimman paljon yhdessäoloa lasten ja koko perheen kesken. Onko tua nyt liikaa pyydetty?

Ai on vai? No sitte oon tyytyväinen tähän lomaan ja näihin prkleen ihaniin helteisiin. Teen ne suomirundit sitte myöhemmin. Mustikat mua vähän huolettaa.. että jääkö ne poimimatta, koska nämä prkleen ihanat helteet. Ei vaan oo mitenkään pystynyt. Mansikat on onneksi jo pakkasessa. Kuvien pensasmustikat meni päivässä. Ei paljoa jäänyt pakastettavaksi. Mutsikin jo soitteli, että olis mökillä mustikkaa, mutta edelleen.. ei pysty.

Nyt just on toki vähän viileämpää. Ei juurikaan tullut ukkosta eikä salamoita eilen (niitä mä inhoan sydämeni pohjasta), mutta tuli kuin tulikin vähän viileämpi keli. Niin.. eli sitä voi siis kuitenkin saada kaikki. Ainakin joskus. Niinku viileämmän kelin ilman ällöukkosia. Yes! Ens viikolla toki vissiin taas melkein 30 astetta lämpöjä. Kattellaan ny niitä sitte taas.

Huomenna kuulkaa töihin!
Sannis

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Kettukukkaro

*Yhteistyö

Tänään luvattiin sadetta, joten päätin avata kirjekuoren, joka on pöydällä mua reissusta kotiutumisesta saakka odotellut. Kirjekuoresta paljastui Aarrekankaan Jennyn lähettämät materiaalit ihanaa kettukukkaroa varten. Ja siis, eihän se kirjekuoren sisältö tokikaan ihan yllätys ollut, koska nimenomaan itse valitsin vaaleaa nahkaa ja kettukuvion, kun tästä projektista Jennyn kanssa viestiteltiin. Niissä on vaan sitä jotain.

Jenny Aarrekangas on nainen J. Elenius - designmerkin takana ja nahkaisiin, eläinaiheisiin tuotteisiin rakastuin jo keväällä, kun kävin Loftetin brunssilla (klik). Vähän kyllä jännitti lähteä tekemään kukkaroa, koska enhän oo käsitöitä juurikaan tehnyt vuosiin. Ristipistot oli ennestään onneksi edes vähän tuttuja. Ysivee oli tässä kotosalla henkisenä tukena, mutta ei mun oikein montaa kertaa tarvinnut pyytää apua :)


Yllättävän helposti alkoi pussukan teko edetä. Mukana oli hyvät ohjeet ja välillä, jos en ymmärtänyt sanallista selostusta, katsoin kuvista. Ohjeet oli sekä suomeksi, että ruotsiksi ja paketissa oli mukana kaikki, mitä tarvittiin. Ensin kirjailin ketun pussukan takaosaan ja sen jälkeen ompelin pussukan sivut kiinni. Satulaommelta en oo koskaan elämässäni käyttänyt, enkä ollut sellaisesta edes kuullut, mutta ohjeista selvisi, kuinka se tehdään.


Sadetta ei oo vieläkään saatu, mutta kukkaro tuli valmiiksi. Ja voi ettien että...onhan se hieno! Ja aivan itte tehty.

Kivaa viikonloppua!
Sannis

P.S. J. Elenius - Design & clothing -> klik!

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Emerald city


Meidän lennot vei Helsingistä Manchesteriin ja Manchesterista Seattleen. Sieltä sisko tuli meidät hakemaan autolla. Vancouverin lennot olisi maksaneet meiltä neljältä n. 1500€ enemmän, kuin Seattlen ja siksi päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Seattleen oli tarkoitus joka tapauksessa reissulla mennä ja meillä oli Esta (lupa astua Yhdysvaltojen maaperälle) voimassa vielä Floridan reissulta, joten why not.

Mennessä nähtiin Seattlesta vain lentokenttä ja jatkettiin suoraan Kanadaan. Matka Vancouveriin vei muutaman tunnin. Rajalla jonoteltiin autossa ehkä tunti. Iloinen yllätys oli se, että meidän ei tarvinnut nousta autosta mihinkään tarkastuksiin vaan passien näyttö riitti ja saatiin jatkaa matkaa.

Paluumatkalla tullissa jonottaessa vierähti puolitoista tuntia. Olin varma, että sillä kertaa ihan varmasti joudutaan tarkistuksiin, koska Jenkkeihin meno on aina oma operaationsa. Huomaatteko, kunnon pro... olinhan tuota ennen JO kaksi kertaa sinne mennyt :D Tälläkin kertaa päästiin kuitenkin läpi vain passit ja Estat näyttämällä. Jihuu! Matka vei vähän pidempään, koska saaaatettiin pysähtyä Niken alemyymälään ja saaaatettiin ostaa pari juttua sieltä kotiin vietäväksi. Tanja oli varannut meille huoneen Hyatt Housesta ja kuskasi meidät sinne niin, että ite saatiin vain katsella maisemia. Pikkusen parempi palvelu hei! :)


Tuskin edes huomaa, että kaksi vasemman puoleista ei juurikaan välitä helteestä, vai? :D :D Alkoi toki tossa vaiheessa jo turnausväsymyskin kaikkia vaivata. Takana oli kuitenkin kaksi viikkoa aikamoista ravaamista. Hetki kuvan oton jälkeen, saatiin ruokaa ja päästiin varjoisille kaduille kävelemään ja mini veti kunnon spurtteja pitkin ja poikin. Kummasti lapsilla noi turnausväsyt on vähän lyhytaikaisempia, kuin vanhemmilla.

Seattlessa ei ehditty viettää pitkää aikaa, mutta se mitä ehdittiin nähdä, vaikutti tosi kivalta. Semmonen jotenkin boheemi ja rento fiilis vallitsi. Ruokapaikkoja oli vieri vieressä ja vanhat rakennukset oli sulassa sovussa uusien pilvenpiirtäjien kanssa. Rannan torilla (Pike Place Market)  myynnissä oli kaikkea maan ja taivaan välillä ja mini olis katsellut kalamyyjiä vaikka kuinka kauan. Miinusta Seattle saa likaisuudesta. Välillä huomio kiinnittyi isoihin roskakasoihin kaduilla. Onnistuttiin myös löytämään ruokapaikka, joka oli koko reissun kallein ja kuitenkin syötiin vain jotain tyyliin grilled cheese ja salmon burger. Epäilen, että hintataso oli sama kaikissa paikoissa tuossa rannan ympäristössä.

Seattle on yksi yhdysvaltojen suurimmista kaupunkikeskuksista ja sieltä lähtee paljon meriliikennettä Aasiaan ja Alaskaan.  Jotenkin risteily Alaskaan jäi vähän kiinnostamaan. Itse kaupungissa olis myös hyvinkin viihtynyt vielä päivän jos toisenkin. Ensi kerralla, ensi kerralla...

Takaisin lähdettiin iltalennolla. Vaihto oli Frankfurtissa ja siinä on kyllä jotenkin nihkeä lentokenttä. Kerran aiemmin oon sen kautta kulkenut ja se on jotenkin liian iso ja hankala. Manchesterin kenttä muuten oli myös todella ärsyttävä. Tunkkainen, likainen ja hidas. Meillä täällä Pohjoismaissa on niin hienot ja siistit kentät, että vaikeahan niille on toki pärjätäkään. Seattlen kenttä oli kiva. Kaikki toimi helposti ja vaivattomasti ja joka paikassa oli siistiä. Siisteys on aina semmonen juttu, joka vaikuttaa mun kokemukseen tosi paljon. Siistiä pitää kuulkaa olla :D

Aika lämmintä pukkaa täällä Suomessa hei!!
Sannis