tiistai 28. tammikuuta 2020

Onnellinen


Miten nopeesti aika menee... Tammikuun loppu jo. Mä olen kyllä nauttinut olostani ja elämästäni tammikussa 2020. Parasta on se ettei oo ollut kiire. Oon tehnyt pitkää päivää duunissa, treenannut omia treenejä, hengaillut lasten kanssa ja tavannut ystäviä. Silti tuntuu, että kaikelle on ollut aivan hyvin aikaa. Miten siistiä?

Ja kaikista siisteintä on se, että vihdoin myös mister A on saanut omat liikuntaharrastuksensa. Se vaati sen, että muutama kaverikin innostui liikuntapuuhista ja mikä sen parempaa.. höpinät kavereiden kanssa ja liikunnat samaan syssyyn. Sulkis on rullannut koko syksyn ja loppuvuodesta tuli viikko-ohjelmaan myös salitreenit. Luulen, että mister A:lla on ollut vähän vaikea lähteä kotoa. Niinkuin mullakin. On tuntunut, että ei jotenkin saisi lähteä omiin puuhiin, kun pitäisi vain olla koko perheen kesken. Nyt on todellakin huomattu, että muutama tunti viikossa omaa harrastusaikaa ei tee kenellekään pahaa, vaan on ehdottomasti positiivinen juttu. Oon niin onnellinen, että vihdoin tytöillä on kaksi liikkuvan vanhemman mallia. Ollaanhan me aina yhdessä oltu aktiivisia.. käydään kävelyllä ja ulkoillaan koko perhe, mutta tää on nyt mun mielestä vaan ihan superhieno juttu.

Tänään vähän migreeni yrittää tossa ohimolla. Poissa se on ollutkin jo muutaman viikon. Saatoin minin kouluun ja heitin vajaan tunnin lenkin.. jos vaikka raitis ilma auttaisi. Seuraavaksi koitan sohvalla hengailua. Sen verran on kertynyt duunitunteja tähän alkuvuoteen, että ihan hyvin voi mennä tänään vähän myöhemmin. Jumpat rullaa superisti just nyt. Jengiä on ihan hulluna ja tosi hyvällä fiiliksellä mennään. Nyt vaan migreenit hus pois ja päivän puuhiin!

Terkuin,
Sannis

tiistai 21. tammikuuta 2020

Tylsää


Elämä on jotenkin..hmm.. kuinka sen nyt sanois.. erilaista nyt just. Mulla on vähän tylsää. Nytkin mietin, että menisinkö töihin vasta kahdeksitoista, koska mulla on tunteja reilusti eikä ihan älytöntä määrää duuneja tälle päivälle, mutta mitä hitsiä mä täällä kotona tekisin? Tytötkin lähtee kohta kouluun. Eli mietin sitte kuitenkin, että josko vaan lähtis duuniin aikaisemmin. Yleensä kehitän itelleni hommaa niin paljon, kuin vain ehdin tehdä, mutta nyt ei oo kuvia muokattavana ja pyykitkin on pesty. Whaat!?

Tämä alkuvuoden vallitseva tylsyys on ihan itseaiheutettua ja tarkoituksella haettua. Syksy oli niin raskas, että nyt on tietoisesti vähennetty kaikenlaista menemistä sinnesuntänne. Ollaan oltu enemmän kotona ja suunniteltu viikonlopuillekin vähemmän puuhaa. Säät on omalta osaltaan pitäneet huolen siitä, että ainakaan ulkoiluun ei oo ihan hirveitä aikoja uponnut :D En oo kuvannutkaan juuri ollenkaan. Aikaa on jäänyt sen verran, että oon ehtinyt jopa jo kolmena viikonloppuna putkeen sallille ja myös mister A on saanut vihdoin omista kavereista treeniseuraa. Kivaa!

Selaan koko ajan reissuja.. kotimaassa ja ulkomailla. Mutta kun en halua tuhlata rahaa. Haluaisin mister A:n kanssa Helsinkiin. Tai Lontooseen. Tai Riikaan. Tai Mallorcalle. Tai Roomaan. Sitten taas en halua mihinkään, koska en jaksa olla vieraassa paikassa. Sitten selaan taas reissuja. Kunnon tuuliviiri. On ollut aika hauskaa tässä seurata näitä omia puuhia ja mielen liikkeitä. Miten sitä voikin olla niin levoton ja kaivata kaikkea niiiiiin mahtavia elämyksiä ja sitten ihan jo seuraavassa hetkessä olla ihan tyytyväinen tähän tavalliseen olemiseen? Oon analysoinut osan somen syyksi. Kaipaan oikesti rauhallista olemista, mutta koska kaaaaaaikki muutkin on jossain maailman ihanissa paikoissa, pitää tietysti mun päästä kans. Paitsi ettei mua oikein huvita. Mutta ehkä vähän huvittais kuitenkin.

Mä olen kova suunnittelemaan kaikkea ja jotenkin hämää, kun ei oo yhtään mitään plänätty tulevalle vuodelle. Tuntuu, että jotain pitäis jo lyödä lukkoon. Toisaalta, on ihanaa ettei oo vielä mitään. Tytöt ei halua reissuun nyt just. Mini ainaskaan. Se on ihan hyvä. Hillitsee allekirjoittaneenkin hötkyilyä. Jaa muuten, onhan meillä helmikuulle pieni retki Naantaliin suunnitelmissa, jonne lähdetään tsiigaamaan Muumimaailman Taikatalvea, mutta ulkomaanreissuihin kumpikaan tytöistä ei hingu. Kymppivee haluaa kuulemma Kuusamoon, koska siellä oli kivaa. No allright.. se varmaan järjestyy jossain vaiheessa. Ehkä kesälomalla. Mutta miksi ihmeessä kotimaan lomat pitää olla niin kalliita?

Niin. Että on nyt ollut jotenkin muka enemmän aikaa. Ehdin viikonloppuna jopa siivota autoni sisältä ja sitä en tee kyllä ikinä. Paitsi ehkä joka toinen vuosi. Noloa, mutta totta :D

Että on nyt vähän tylsää. Ja se on jotenkin niin ihanaa.
Sannis

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Puoliväli


Tammikuun puoliväli. Aika tavallisen mukavaa arkea. Ei mitään suurempia tapahtumia, mutta paljon pieniä kivoja juttuja. Maanantaiaamun aurinko oli mahtava. Työt lähti yhtä matkaa kouluun, ite ajoin rantaan ennen töitä ja tein happihyppelyn siellä. Kannatti. Vesisateen ja pimeän keskellä sain pienen valonpilkahduksen ja pikkupakkanen kimmelsi maan upeasti.

Töissä on alkanut kausi rytinällä. Tuntuu hyvältä, että tunneilla on hitsisti porukkaa. Oon tehnyt kovaa duunia monta vuotta ja se palkitaan isolla osallistujamäärällä. Toki tammikuussa on muutenkin jengi liikkeellä, mutta ei se tilanne ihan hirveästi yleensä oo muuttunut kevättä kohti. Mun bravuureja on hyvät perustunnit, joista jengi ilmeisesti tykkää. Annan myös paljon vaihtoehtoja liikkeisiin, joten monentasoiset voi osallistua. Kiva, kun voi rehellisesti olla omasta mielestään jossain hyvä. Mun itsetunnolla sitä ei oikein usein elämässä tapahdu. Tässä oon kuitenkin jo useamman vuoden ollut varma.. en ylimielinen, mutta varma omasta tekemisestä ja valmis myöntämään, että koskaan sitä ei osaa kaikkea ja aina on hyvä oppia uutta. 

Oon nukkunut yöni aika hyvin. Oon liikkunut paljon ja se tottakai vaatii lepoa. Isot porukkamäärät ja kiire töissä väsyttää myös, niin kivaa kuin se onkin. Aika kivasti on kuitenkin löytynyt vähän aikaa kavereidenkin kanssa.. ollaan käyty treenaamassa ja ollaan käyty dinnerillä ihan aikuisporukassa. Tytöt pääsi mumman luo yökylään yhdeksi yöksi. Koko perheen kesken on metsästetty Pokemoneja ja ulkoiltu muuten vaan. Mister A ja Mini aloitti tallinsiivousprojektin, jossa niillä on illat vierähtäneet. Kymppivee pääsi jo tokan kerran tälle vuodelle ratsastamaan. Muutkin harrastukset alkaa pikkuhiljaa. Taide ja voikka. Tyttiskin. Monta juttua sillä on, mutta vielä on kaikki olleet niin mieluisia ettei oo tuntunut olevan liikaa. Ja jää niitä vapaailtojakin. Harrastuksista kaikki on vielä niin eri tyyppisiä, että sekin on varmaan mukava juttu. Alkuvuoden suunnitelmissa on myös pieni hetki aikaa mulle ja mister A:lle kaksistaan, mutta vielä ei olla osattu päättää missä, miten ja milloin :) 

Kuinkas teidän tammikuu sujuu?
Sannis

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Tilanne


Viikko takana tätä vuotta. Tänään heräilin koko aamuyön siihen, että tuulee ihan hitsisti. Pelkään, että kymppiveen ratsastus perutaan. Olis eka kerta heppailua joululoman jälkeen ja ihan vähän innoissaan sitä täällä odotellaan. Uusi kypärä on valmiina ja kaikki muutenkin laitettu kondikseen. Toivotaan, että myrsky hellittää ja typy pääsee ratsaille. 

Arki alkoi aivan kivasti. Tytöillä oli ollut hyvä päivä koulussa ja mister A:kaan ei oikein hermona ollut työpäivän jälkeen :D Koko kolmikko on saanut lomailla pari viikkoa ja pääsevät nyt (ehkä) levänneenä aloittamaan kevätkauden. Mulla ei ollut pidempää lomaa, mutta on nää välipäivät aina niin kivat.. vähän poikkeaa arjesta ja aina joku vapaapäivä siellä täällä. Ihan mukavaa, että tämäkin viikko on nyt nelipäiväinen. Eilinen duunipäivä sujui mukavasti ja tuntui, että tiistaijumppakin kulki kevyemmin.

Oli muuten vähän paljon porukkaa tunneilla eilen. Salin seinät vaan pullisteli. Vannotin jengiä pitämään huolen siitä, että tilanne on sama vielä huhtikuussakin :) Kotosalla ollaan laitettu visusti konvehtirasioiden kannet kiinni. Jotenkin tänä jouluna suklaa ei edes maistunut niin hyvältä kuin joskus, mutta silti piti napsia. Nyt sitte vaan tomaattia napsimiseen hei! Herkut piti laittaa tauolle, mutta tipatonta ei tarvi erikseen pitää, koska 99,9% mun vuodestani on aina tipaton. Käytiinkin tossa lauantaina kamujen kanssa dinnerillä ja tasattiin Prosecco. Maanantaina käytiin kamun kanssa treenamassa. Sain jotenkin tosi paljon virtaa, kun sain viettää vähän aikaa omien ystävien kanssa. Mister A:kin on mennyt enemmän omia juttujaan ja kyllä se tekee hyvää.

Tilanne vuonna 2020 siis ihan jees tähän mennessä! Ekojen päivien migreenikin loistaa poissaolollaan. Sää sais vähän parantua. Lumi ja pieni pakkanen ei haittais ollenkaan. Seuraavasta lomasta ei oo vielä tietoa. En vielä tiedä haluanko pitää keväällä pidemmän pätkän vai jätänkö kaikki neljä viikkoa kesälle. Kaksi vapaapäivää sovin tyttöjen hiihtoloman loppuun ja pääsiäisenä on ne neljä päivää. Saas nähdä mitä keksitään.

Terkuin,
Sannis

tiistai 7. tammikuuta 2020

Decade part 2

2015

Kuusveeuhma oli talossa. Kaksveelläkin oli välillä jotain tyytymättömyyttä meneillään. Mister A oli väsynyt ja minä olin edelleen omasta mielestäni riittämätön. Ihanaa oli se, että huomasin kevätauringon tuovan virtaa. Olin aina ollut se, ketä inhoaa kevättä ja sitä liikaa valoa. Ensimmäistä kertaa huomasin, että valo ei ahdista vaan tuo parempaa fiilistä.

Migreeni vaivasi keväällä. Nuorempana muutamia kertoja vaivannut sairaus palasi siis aivan yhtäkkiä. Putki venyi hemmetin pitkäksi. Kesällä minin iho tulehtui aivan järkyttävään kuntoon. Kädet ja jalat oli reikiä ja haavoja täynnä. Iho oli punaisen  musta ja sormet paisui muodottomiksi. Pikavauhtia sairaalaan, hoitona lääkekylvetyksiä ja antibioottia. Kädet ja jalat piti paketoida sinkkisukkaan ja sideharsoon. Streptokokki aiheutti mulle angiinan ja minillä se toimi, kuin lihansyöjäbakteeri. Osa kesälomasta meni sairastaessa. Setti oli minillä sen verran kammottava, etten oo vielä vastaavaan törmännyt.

Jo muutaman vuoden jatkunut tavarankarsimisoperaatio jatkui ja poistettiin keittiöstä kaikki yläkaapit. Tehtiin kesälomareissu Poriin ja Jyväskylään. Vietin yhden koko vuosikymmenen hauskimmista illoista ystäväni Pian kanssa Wasa Open Air - festareilla. Matkustettiin mister A:n kanssa kahdestaan Varsovaan viikonlopuksi.

Hoin itselleni, että olen onnellinen. Koska tytöt on ihania, mister A hyvä mies, viihdyn meidän kodissa ja tykkään jumpata, mietin, että pakkohan se on olla. Enää en tuntenut olevani umpikujassa, mutta tahmeaa silti oli. Aivan, kuin olisin kulkenut suossa koko ajan. Välillä oli tosi kivoja päiviä ja hetkiä. Arjessa pääsin eteenpäin ja pystyin suoriutua just ja just. Tein duunit ja puuhailin perheen kanssa, mutta hemmetin raskasta kaikki oli, taistelua päivästä toiseen ja iltaisin olin aivan liian loppu. Aloin totuttaa itseäni siihen ajatukseen, että mulle vain kaikki on vähän vaikeampaa ja koko loppuelämä tulee olemaan taistelua. Toisaalta mietin, voiko se oikeasti olla niin yksiselitteistä ja toisaalta mietin, että ehkä oon vaan liian heikko kestämään tätä elämää.


2016

Kävi ilmi, että olin väärässä. En ollut liian heikko, vaan olin edelleen liian piipussa enkä ollut palautunut loppuun palamisesta niin nopeasti, kuin toivoin. Vuonna 2016 aloin laittaa enemmän huomiota henkiseen sekä fyysiseen kuormitukseen ja muuttaa tilannetta niiden osalta. Järjestin jumppia uudelleen, opettelin laittamaan itseäni tietyissä asioissa etusijalle ja sanomaan välillä ei. Sain muutettua unirytmiäni niin, että yöunen laatu vihdoin vuosien jälkeen parani.

Vuonna 2016 illat tuli paljon helpommin. Ne tuli ilman sitä murskaavaa uupumusta ja itsesyytöksiä. Vihdoin ajatukset hiljeni aina hetkeksi antaen mulle rauhan. Monta asiaa tuli jollain lailla päätökseensä ja jotenkin koko vuosi oli iso virstanpylväs, jolloin vanhoja ovia suljettiin ja uusia avattiin. Minin ihon tilanne muuttui parempaan ja se oli iso helpotus meille kaikille. Päätin blogiyhteistyöt, tosi kivatkin sellaiset, koska halusin karsia kaiken ylimääräisen. Suljin vanhan blogin, koska mua inhotti, että olin altistanut tytöt ja omat heikkouteni sellaisillekin lukijoille, jotka ei lukeneet hyvissä aikein. Tuntui myös, että en oo enää se sama ihminen, joka sen blogin aloitti. Olin tyytyväinen, että olin kirjoittanut ja olin tyytyväinen, että sain kirjoitukset piilotettua vain mulle itselleni ja mister A:lle. Oli uuden aika. Uusi blogi sai alkunsa aika nopeasti. Enää en uskaltanut tai halunnut kirjoittaa ihan yhtä paljoa.

Vuonna 2016 palasi hyvän olon tunteet. Tottakai oli aina ollut kivoja hetkiä ja mukavia fiiliksiä, mutta en ollut edes ymmärtänyt, että kivatkin tunteet oli olleet jotenkin vaimennettuja, aivan kuin niissä olisi ollut verho edessä. Yhtäkkiä kaunista talvimaisemaa katsoessa tuntui niin hyvältä, että tuntui että pakahdun. Yhtäkkiä tyttöjen jutut ja hömpöttäminen yhdessä tuntui siltä, että aivan sydän pyörähtää ympäri onnesta. Tuntui yhtäaikaa ihanalta ja kamalalta. Kuinka monta vuotta ja kuinka pitkän aikaa olin elänyt ilman noita tunteita. Ja miten olin koskaan antanut niiden mennä hukkaan sitä edes tiedostamatta? Olin välillä niin onnellinen, etten tiennyt kuinka päin olisin ollut.

Annukka aloitti koulun. Sain ihanan uuden duunikamun kokopäiväiseksi mun kanssa töihin. Matkustettiin harvinaisen paljon ulkomaille. Helmikuussa reissattiin Kanarialle, kesäkuussa tein pikapyrähdyksen Riminille duunin merkeissä ja Joulukuussa lennettiin koko konkkaronkka Floridaan. Floridan reissu oli ensimmäinen Amerikan matka meidän perheelle ja se oli kyllä siistiä. Vietettiin aikainen joulu itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona hengailtiin biitsillä ameriikoissa. Kotimaassa reissattiin ainaskin Kalajoelle, Rovaniemelle ja Helsinkiin.

2017

Vuodelta 2017 odotin tietysti samaa, kuin edelliseltä. Toivoin, että se olisi samalla tavalla voimaantumisen ja oivalluksien vuosi, kuin 2016, mutta vuodethan ei todellakaan ole veljeksiä. Heti tammikuusta lähtien meidän lähipiirissä alkoi sattua ja tapahtua. Meillä oli kaikki paremmin kuin hyvin, mutta läheisten ongelmat ja vaikeudet vaikutti tietysti paljon myös meidän olotilaan. Oli parisuhde-ongelmia, oli sairaalareissuja ja oli kuolemantapauksia. Itekin aloitettiin vuosi päivystysreissulla, kun käytiin liimauttamassa minin silmäkulma. Siitä alkoi minin äiti-ikävä-vaihe, jolloin päiväkotiin jääminen oli supervaikeaa eikä äiti olis saanut mennä oikein mihinkään. Onneksi se ei kestänyt kauan.

Maaliskuussa heitettiin lenkki Tallinnaan perheen kesken. Vuoden aikana reissailtiin ainakin myös Kaskisissa, Turussa, Pietarsaaressa ja Tampereella. Juhannuksena oltiin Uumajassa koko perhe mummun ja Kanadan siskon kanssa. Syksyllä matkattiin pikareissulle Rokualle ja joulukuussa tehtiin huippukiva aikuisten reissu ystävien kanssa Tallinnaan.

Keväällä oli migreeniputki ja ihmeellinen vatsatauti. Vatsatauti kesti mulla kauan ja minin se vei sairaalaan saakka. Syksyllä sairastettiin kaikki vuorotellen flunssa. Mulla se vaan kesti ja kesti viikosta toiseen. Minillä aaltoili kummallisesti. Ihan outo vuosi.. olin kipeänä jäätävän pitkät pätkät ja tuntuu etten paljon muuta ehtinytkään (vaikka oikeastihan ehdin vaikka mitä). Kotona hajosi kaikki, mikä vain voi hajota; silmälasit, autot, ipadit, tietokoneet, hiiret, puhelimet, laturit. Huuuh!

Kesällä poimittiin marjoja ihan hitosti. Vadelmia oli ihan älyttömästi tässä meidän lähiympäristössä ja lähdettiin harva se päivä pikkuämpäreiden kanssa kävelylle. Aloin jo alkukesästä opetella enemmän ulkona oloa ja ulkona liikkumista. Vihdoin siitä tulikin mulle mieluinen juttu. Tein myös ensimmäistä kertaa elämässäni mäkitreenejä. Annukka täytti kahdeksan, Aamu viisi. 


2018

Siirrettiin yhden seinän paikkaa kotona ja saatiin yhdestä pienestä makkarista isompi. Juhlittiin ysiveesynttärit. Tehtiin hiihtolomareissu Tampereelle tyttöjen, mummun ja siskon poikien kanssa. Maalattiin seiniä ja ikkunanpokia. Yrjötauti kävi kylässä. Talvi oli UPEA. Kaffiteltiin kamujen kanssa. Tehtiin retkiä. Treenattiin. Haisteltiin ilmaa Nuuksiossa. Fiilisteltiin toukokuun hellettä. Saatiin etupihalle vihdoin sorakuorma. Mister A menetti yhden parhaimmista ystävistään. Reissattiin Kanadaan vuosien odotuksen jälkeen ja se oli ehdottomasti vuoden kohokohta. 

Kesällä 2018 oli järkky helleputki. Oltiin kummitytön rippijuhlissa Tampereella. Tehtiin aivan hullu määrä omppuhilloa. Vietettiin mister A:n kanssa hauska ilta festareilla. Aamu aloitti eskarin, Annukka kolmosluokan. Työsyksyn viime tipan aikataulumuutokset toi stressiä. Ulkoiltiin paljon ja nautittiin upeista syksyn väreistä. Pidin minisyysloman tyttöjen kanssa ja käytiin Karmeassa Karnevaalissa Tampereella. Järkättiin perinteiset Halloween-juhlat. Migreeni venyi taas putkeksi ja koko syksy oli vähän niin ja näin jaksamisen kanssa. Joulukin stressasi etukäteen jostain syystä. Vietettiin minin kuusvee synttärit lähimpien kesken merirosvoteemalla. Loppuviimein joulun pyhät poisti kaiken stressin ja ahdistuksen, jonka olin saanut kehiteltyä syksyn aikana.

2019

Viime vuodesta kirjoittelinkin koosteen jo muutama päivä sitten. Vuosihan alkoi ihan superisti. Syksyn migreeniputkesta ei ollut tietoakaan ja olin ihan vedossa. Jumpat kulki ja hommat rullasi. Puuhailtiin kaikenlaista.. hiihdeltiin ja nautittiin talvesta, tehtiin kävelylenkkejä, reissailtiin kotimaassa ja maailmalla, fiksattiin pihaa ja kotia. Blogi hiljeni jonkin verran ja kesällä tulin jotenkin umpikujaan koko sosiaalisen median suhteen. Halusin pitää taukoa ja suljin blogin vain kutsutuille lukijoille, sen jälkeen pian kokonaan. 

Kesäloman jälkeen tuntui, että oon hyvin levännyt ja valmis syksyyn. Aloitin työt virtaa täynnä. Blogin avasin uudelleen, koska ilmeisesti mulla on kuitenkin sanottavaa :) Molemmat tytöt meni kouluun eikä meidän perheessä ollut enää päiväkotilaisia. Syksyn paha migreeniputki vei syviin vesiin ja väsyt ja olot oli sen verran kovia, että aloin olla oikeasti itsestäni huolissani. Selkeästi hommat on keikahtaneet niin päin, että nykyään kevät on mun aikaa, ei syksy niinkuin aina ennen. Vuoden loppu sujui niin raskaissa merkeissä, ettei jotenkin ihan hirveästi tunnu jääneen käteen. Onneksi on kuvat ja blogi, mistä näkee kuinka ihania juttuja on tehty. Ja tytöt. Ne on kyllä mahtavia. Annukka aloitti ratsastuksen ja on ihan heppahullu. Aamu vain rakentais ja nikkarois aamusta iltaan.


Semmosta. Vähänkö hankalaa saada vuosikymmen mahdollisimman lyhyeen pakettiin. Aikamoista vuoristorataa on ollut oman jaksamisen kanssa Tommin syntymän jälkeen. On menty helevetin kovaa päin seinää ja täysillä alas pohjaan. Onneksi välillä myös ylös. Oon ylpeä siitä, että kaiken sen oman taistelun keskellä oon silti sitä mieltä, että oon onnistunut olemaan hyvä äiti tytöille. En koe, että silloinkaan, kun on ollut kaikista raskainta, tytöt olisi jääneet mistään paitsi. Ollaan aina tehty asioita yhdessä, oon aina ottanut syliin, aina halannut ja pussannut. Oon karsinut jostain muusta silloin, kun on ollut tarve, mutta en äitiydestä. Tytöt on saaneet molempien vanhempien huomion ja oon superylpeä siitä, että ollaan onnistuttu pitämään järki päässä ja kasvattamaan niin fiksut lapset.

Saas nähdä mitä seuraava vuosikymmen tuo. Ainakin teinivuodet. Ja ehkä enemmän yhteistä aikaa mulle ja mister A:lle. Muutoksia tietysti, kun tytöt kasvaa ja elämä vie. Kivoja juttuja ja haasteita töissä, kiirettäkin. Mielenkiinnolla odotan, mikä on loppukaneetti vuonna 2029 :D 

Sannis

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Decade part 1

2010

Annukka täytti vuoden. Minä olin raskaana ja alkuraskauden jäätävän väsyn jälkeen olin virtaa täynnä. Ei pahoinvointia tai paljon muitakaan oireita. Tein jumppaohjauksia ja jonkin verran vuoroja Prismassa. Mister A kulki töissä vähän pidemmän matkan päässä. Annukka oli kotihoidossa ja isovanhempien hoidossa. Kesä oli kuuma ja istuin paljon terassilla, aina just siinä mun omassa lempipaikassani nauttimassa auringosta, kun Annukka touhuili vesileikeissä. Asuttiin Laihialla ja suunniteltiin, että muutetaan takaisin Vaasaan, kun vauva vähän kasvaa. Mietittiin nukkumajärjestelyjä ja sitä, heräileekö Annukka paljon öisin, kun vauva syntyy.

Tommi syntyi elokuussa ja kuoli elokussa. Oikeastaan en tiedä kuoliko Tommi jo heinäkuun viimeisenä päivänä. Synnytyksestä jäi aikamoiset fyysiset taisteluvauriot ja ne yhdistettynä henkiseen kipuun, teki loppuvuodesta sumua. Oli pienet hautajaiset ja kaikenlaista puuhaa, joka tuntui todella vieraalta. Ostettiin hautapaikka ja ostettiin pieni arkku. Tuntui, kuin katselisin kaikkea tapahtunutta sivusta. Olin oikeutettu pitämään äitiysloman, mutta en tietenkään vanhempainvapaata. Äitiysloma taisi loppua joskus syys-lokakuulla. Sen jälkeen olin vapaalla vielä vuoden loppuun saakka. Lokakuussa täytin 30 ja halusin unohtaa hetkeksi suruni. Pidettiin juhlat meillä kotona. Samana vuonna lomailtiin vielä Gran Canarialla. Loma kaukana toi ihanan tauon suruun.


2011

Alkuvuodesta avattiin EasyFit Vaasa ja aloitin jumppaohjaukset lyhyeksi jääneen äitiysloman jälkeen. Jatkoin duuneja myös Osuuskaupan riveissä, mutta se ei tuntunut hyvältä. Kassavuoroissa pahoja oli hetket, kun porukkaa oli paljon tai kun joku osti vauvajuttuja. Tai kun joku kysyi, että joko mä palasin töihin ja sainko tytön vai pojan. Iso osa vuoroista oli onneksi S-pankissa eikä kassalla.

Myytiin asunto Laihialla ja muutettiin Vaasaan väliaikaiseen asuntoon. Etsittiin aktiivisesti taloa. Annukka täytti kaksi vuotta ja aloitti ensimmäistä kertaa päiväkodin kahden ja puolen vuoden iässä. Elokuussa kirjoitin ensimmäiset postaukset After the storm -blogiin, koska koin että tarvin paikan, johon voin kirjoittaa Tommista ja omista tuntemuksista. Aloitin kirjoittamisen siis ihan terapiamielessä, mutta nopeasti mukaan tuli kevyempääkin höttöä ja ihan arkisia juttuja. Kävin Zumba-ohjaajakoulutuksen ja nautin kun sain taas välillä pyöräillä töihin. Olin tiukalla laihdutuskuurilla. Pelkäsin aina, kun Mister A ja Annukka oli pois mun näköpiiristäni. Pelkäsin hulluna, että jotain sattuu ja menetän kaiken.

Reissattiin Tampereella ja Helsingissä. Espoon ystävät reissasi meille. Vietettiin taaperoarkea Annukan kanssa. Muutaman kuukauden etsinnän, monen talokatselmuksen jälkeen löydettiin se oma. Talo joka ei ollut kovin kaunis, mutta joka oli tosi kivassa paikassa ja jossa oli hyvä piha. Kävin yksin ensimmäisessä näytössä mister A:n ollessa töissä. Kiersin huoneita miettien, mitä ne muut ihmiset tekee mun kotonani ja se tunne sai tekemään päätöksen. Sovittiin uusi näyttö, että mister A ja mun faijakin pääsee paikalle. Kummallakaan ei ollut vastalauseita. Kirjoitettiin kauppakirjat ja loppuvuodesta aloitettiin iso remontti.


2012

Puuhasteltiin remontin parissa ja koitettiin saada kotia valmiiksi. Arki rullasi aika tavallisesti. Oli parempia päiviä ja huonompia päiviä. Tommi oli paljon mielessä ja uusi mahdollinen raskaus oli paljon mielessä. Haluttiin vielä lapsi, mutta pelko oli tosi kova. Tunteet velloi todella voimakkaina ja koin hyvin epäreiluksi sen, että joudun vielä kerran olla raskaana ja synnyttää ennen kuin ehkä saataisiin Annukalle sisarus. Mehän tehtiin se kaikki jo.

Kun sitten tein positiivisen raskaustestin, oli ihan päällimmäisenä onni ja ilo. Odotusaika muodostui kuitenkin todella raskaaksi. Voin huonosti niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Olin ahdistunut ja pelkäsin. Tein duunit normaalisti, mutta itkin kaikki työmatkat, koska tuntui niin pahalta ja vaikealta mennä ihmisten eteen. Kävin lääkärin kontrollissa joka kuukausi äitiyspoliklinikalla ja jokaisessa ultrassa kaikki oli hyvin, mutta sehän ei periaatteessa ollut tae yhtään mistään. Tommikin kuoli huonoon säkään; napanuorakomplikaatioon lasketun ajan jälkeen, vain hetki ennen syntymäänsä. Siihen asti kaikki oli täydellisen hyvin.

Syksyllä reissattiin Roomaan mutsin ja isosiskojen kanssa. Reissu oli tosi kiva. Pieni irtiotto ja mun ensimmäinen pidempi kertani poissa mister A:n ja Annukan luota. Matka kesti toki vain neljä päivää, joten en nyt ihan villiksi heittäytynyt :D Pian reissun jälkeen täytin 32 vuotta ja loppuvuodesta, pari viikkoa ennen äitiysloman alkua nousi pystysuora seinä vastaan. Sain jäädä sairaslomalle hetkeksi ennen suunniteltua synnytyksen käynnistystä. Päivät kului jotenkin joulua laitellessa. Annukka valvoskeli jostain syystä myöhään iltaisin ja mister A teki joka toinen viikko pitkää iltavuoroa. Olin aivan loppu henkisesti.

Aamu syntyi joulukuun 12. päivä kahden vuorokauden synnytyksen jälkeen. Synnytyksen alku oli pitkä ja tuskainen ja pelko äityi, jos mahdollista, vielä kovemmaksi ihan loppua kohti. Loppuviimein kuitenkin, ponnistusvaihe oli lyhyt ja sen jälkeen saatiin syliin täydellisen terve tyttö. Sairaala-aika meni helposti. Aamu nukkui tyytyväisenä ja minä nousin kivipohjasta suoraan pilviin saakka. Olin niin onnellinen ja helpottunut. Synnytyksestä ei jäänyt mitään fyysistä ongelmaa ja tuntui, että kaikki on ihan täydellistä. Leijuin muutaman kuukauden kunnon euforiassa. 


2013

Vuonna 2013 vauvakupla jatkui vielä muutamia viikkoa, kunnes ei enää jatkunutkaan. Fiilis alkoi painua pakkasen puolelle. Vauva nukkui öisin aika ookoo, mutta päivällä ei. Vatsaa väänsi ja kasvot oli täynnä raapimishaavoja. Kokeiltiin eri korvikkeita ja mietittiin konsteja. Mini oli hitsin väsynyt, kun ei pystynyt nukkua päiväunia ja kitisi paljon. Annukka jatkoi päiväkodissa muutamana päivänä viikossa muutaman tunnin kerrallaan, kun ajateltiin, että se on typylle itselleen kiva juttu. Nopeasti kävi ilmi, että se ei ollut kiva juttu meistä kenellekään ja neiti sai jäädä kotiin. Aloitin jumppien ohjauksen ihan liian nopeasti synnytyksen jälkeen.

Mentiin naimisiin elokuussa. Häitä edeltävä viikko oli jäätävä farssi, joka alkoi polttareista. Siinä vaiheessa en vielä tiedostanut, että oon itse niin syvissä vesissä etten enää näe selkeästi. Muuten olisin ehkä osannut suhtautua tilanteeseen eri tavalla ja viheltää pelin poikki silloin, kun se meni ihan överiksi. Itse hääjuhlassa kaikki sujui ihan hyvin, mutta sitä edeltävien tapahtumien takia koko homma oli meille molemmille iso pettymys ja sen jälkeen yritettiin keskittyä muihin juttuihin.

Tein ensimmäisiä blogiyhteistöitä ja järkättiin Halloween-bileet. Seurailtiin, kun tytöt kasvaa. Annukka oli neljävuotias ja jutut oli ihan superhauskoja. Ensimmäinen uhma oli myös todellisuutta. Meillä ei ollut tietoakaan mistään kaksiveeuhmista, mutta neljävee oli aikamoinen ja jatkui pitkälle. Aamu kehittyi isoja harppauksia.. nousi seisomaan ja lähti kävelemään. Yhdessä tytöt hömpötti menemään niin, että nauru raikasi. Välillä kiukuteltiin ja sitten taas kikatettiin.

Paloin loppuun. Pieni vauva iho-ongelmineen, neljäveeuhma, Tommi, liika suorittaminen, vuosia jatkunut tunne riittämättömyydestä ja mitä näitä nyt on. Olin aivan umpikujassa ja neuvoton. Tuntui, että oon nurkkaan ajettu eläin, jolla ei ole mitään pakokeinoa. Mitä halusin paeta? En tiedä. Suruani kai. Tai itseäni. Hetkittäin myös arkeani. Mulla oli kaksi mahtavaa tytärtä, hyvä mies, oma koti ja tieto siitä, että syksyn jälkeen mua odottaa uusi, todella kiva duuni. What could the problem be?  Ymmärsin, että tarvin apua jos aion jotenkin selvitä ja hain sitä. Kodinhoitohuoneen lattialla itkien soitin paikalliseen mielenterveyskeskukseen ja pyysin, että auttakaa, mutta älkää viekö mun lapsiani. Nyt se kuulostaa hassulta. Puhelimen toisessa päässä ääni kertoi, että just sen takia äidit ei uskalla hakea apua uupumiseen. Kun ne pelkää, että lapset viedään pois. Alkoi pitkä ja kivinen tie toipumiseen.


2014

Vuosi 2014 oli vaihteleva. Toisaalta oli ihan paskaa ja sitten taas oli ihania hetkiä. Tehtiin paljon kivoja retkiä tässä lähellä. Valokuvasin paljon. Käytiin koko perhe laivalla Uumajassa ja mister A:n kanssa kaksistaan reissattiin Helsinkiin festareille. Vaasan bloginaistenkin kanssa piipahdettiin Ruotsin maalla. Kesälomaa mulla ei ollut, mutta tehtiin parin päivän pikkureissu Kokkolaan ja se saattaa olla meidän paras kesälomareissu tähän saakka :) Ei se paikka, vaan se fiilis.

Kävin terapiassa ja koin jonkinlaisia oivalluksia. Tietyllä tavalla asiat alkoi helpottaa, toisaalta taas ei. Kevät oli parempi, syksy paskempi. Riittämättömyyden tunteet jatkui ja iltavuorot töissä sekä tyttöjen päiväkodin aloitus oli vaikeaa mulle. Oli huono omatunto suurinpiirtein koko ajan jostain. Mister A:n duunit oli onneksi siirtyneet lähemmäs eikä työmatka enää vienyt päivästä kolmea tuntia.

Tytöt aloitti päiväkodin tässä kodin lähellä. Paikka oli mukava ja molemmat tytöt jäi aamuisin sinne ilman ongelmia. Annukka varsinkin oli jo selkeästi kaivannutkin vähän enemmän puuhaa kavereiden kanssa. Mini oli vielä niin pieni, että mua hirvitti. Annukka täytti viisi ja tarjoili synttäreillään kavereille irttareita iskän tekemässä kioskissa. Aamu juhli kaksivuotissynttäreitään mummun virkkaamassa pitsimekossa. Mister A rakensi entisestä takkahuoneesta minille ihan oman huoneen. 

Sannis

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

2019

Vuosi 2019 on paketoitu. Jotenkin vähän nousee mieleen asioita, kun yritän miettiä. Kevät oli huippu, sen muistan. Olin ihan vedossa ja niin voimieni tunnossa. Jumpat kulki ja koipi nousi, Syksy oli paska enkä todellakaan ollut voimieni tunnossa, vaan migreeneissä hikoilin, voin pahoin, lihoin ja olin kipeä. Kesä siinä välissä oli aika kiva. Kroatian reissu.. en tiedä laittaako sen plus- vai miinussarakkeeseen :D Vuoden kaksi Tukholman reissua menee ehdottomasti plussapuolelle. Täytyypä oikein selailla kuvakansioita, että muistaa missä on menty ja mitä on tehty.


Tammikuussa oli aivan huikea talvisää. Kävin usein aamuisin rannassa kävelyllä ennen töitä ja viikonloppuisinkin viihdyttiin paljon pihalla. Upea talvi! Joulun aikana sain hyvin levättyä ja lähdin vuoteen 2019 aivan, kuin uutenä ihmisenä. Syksyn väsyt oli muisto vain ja olin onnellinen talvesta, valosta, jumpista, perheestä, kodista. 

Helmikuussa vietettiin Annukan synttäreitä. Mister A:n tekemät suklaalla kuorrutetut tiikerikakut oli jotain niin superhyvää, että huhhuh! Helmi-maaliskuun vaihteessa tehtiin tosi onnistunut hiihtolomareissu Savonlinnaan ja Helsinkiin. Olavinlinna ja Järvisydän-kylpylä sai täydet pointsit. Helsinki taas oli Helsinki. Kiireistä, kiireistä ja lapset jää jalkoihin. Helsingissä on mun mielestä aina toi sama fiilis, mutta silti sinne pitää aina välillä päästä käymään.

Maaliskuussa oli kuvien mukaan hitsisti lunta ja upea talvi jatkui, mutta loppukuu alkoi jo näyttää maata. Eikö se niin mee.. Maaliskuu maata näyttää. Aina vaan kaikki sujui jotenkin tosi kivasti ja kivuttomasti. En väsynyt ihastelemaan tai kuvaamaan maisemia. Loppukuusta alkoi vähän flunssa vaivailemaan.

Pääsiäinen meni influenssan jälkimainingeissa. Sairastin kovimman flunssan vuosikausiin ja kesti jonkin aikaa siitä toipua. Ensin oli kevyempi setti ja kun luulin, että alan parantua, iski kahta kauheampi tauti. Huhtikuussa alkoi perinteinen kevään kotioperaatio. Kerättiin turhat tavarat kirpparille ja käytiin muutenkin nurkkia läpi suurennuslasin kanssa. Tuntui ihanan selkeältä.

Toukokuussa päätettiin koulut, eskarit ja voikat ja aloitettiin futis. Mini lähti onnellisena treenikassi olkapäällä ihan ekaan harrastukseensa. Oli vappu, oli äitienpäivä. Oli sadetta ja aurinkoa. Tehtiin puutöitä, puutarhatöitä, piirreltiin ja ulkoiltiin. Hommattiin uudet terassikalusteet ja grilli. Tehtiin pikapyrähdys Ouluun mun joogakoulutukseen. Minin kädet oli hemmetin huonossa kunnossa, mutta saatiin onneksi nopea jelppi lääkäristä ja homma alkoi helpottaa. 

Kesäkuussa tapahtui niin paljon, etten meinannut pysyä mukana. Aloitettiin kesäloma. Reissattiin Mallorcalla, Tukholmassa ja Kroatiassa. Kanadan sisko oli Suomessa. Oli firman kesäjuhlat. Hengailtiin mökillä. Käytiin rippijuhlissa. 

Kesäkuussa mulla alkoi joku ihmeen kriisi. Loman alkaminenkin ahdisti jollain tavalla ja olin ihan varma, ettei kukaan arvosta mua tai mun tekemisiä. Joku identiteettiongelma vaivasi vähän kaikella lailla. Tyttöjen kasvaminen ja vanheneminen toi kaikenlaisia ajatuksia ja se, että elämä muuttuu koko ajan, sai miettimään paljon, mitä nyt haluan olla ja mihin nyt haluan mennä.

Heinäkuussa nautittiin kesälomasta. Juotiin terassikahveja, ajeltiin sillan yli Raippaluotoon ja maisteltiin Proseccoa ilta-auringossa. Tehtiin pikapyrähdykset Tampereelle, Raumalle ja Turkuun.  Peruttiin festarikeikka, koska ei vaan kiinnostanutkaan. Duunit alkoi taas mukavissa merkeissä ja tuntui, että loma oli tehnyt tehtävänsä.

Elokuu alkoi Tommin syntymäpäivällä. Yhdeksäs jo. Ja yhdeksäs vasta. Se musertaa joka kerta. Elokuussa alkoi koulu. Minillä ekaluokka, kymppiveellä nelosluokka. Yhtäkkiä tuntuikin ihan erilaiselta, kun molemmat tytöt oli koululaisia. Mutsin kanssa lennettiin Tukholmaan Kanadan siskoa moikkaamaan. Saarikauden päättäjäiset vietettiin mökillä perheen ja ystävien kanssa.

Syyskuussa karattiin metsään aina, kun vain oli mahdollisuus. Kierrettiin monta lähialueen luontopolkua. Syksy oli upea tänäkin vuonna. Syyskuussa väsähdin ja koitin ottaa iisimmin.

Lokakuussa vietettiin syyslomaa. Syysloma oli tosi kiva. Pyörähdettiin Kuusamossa ulkoilemassa ja Tampereella Karmivassa Karnevaalissa. Hengailtiin kotona. Rakennettiin keppariesteitä. Kymppivee ratsasti ja mini nikkaroi. Kuvat otti Jonna N. Photography. Mulla oli silloin migreeni ja todella epämiellyttävä olo, mutta ei sitä noista kuvista oikein hyvin huomaa. Osaan näytellä aika hyvin tarvittaessa. Lokakuun migreenit aloitti pahimman putken moneen vuoteen.

Marraskuussa oli migreeni. Koko kuukausi meni siitä selviytyessä. Marraskuussa oli muutamia aivan huikeita talvisäitä ja sitten taas oli ihan mustaa ja märkää. Leivottiin pipareita ja valmisteltiin joulua. Vietettiin kiva isänpäivä ja kävin firman pikkujouluissa. Tehtiin rundi Helsinkiin, vaikka kauan odotettu konsertti peruuntui. Tavattiin Espoon ystäviä, joten plussan puolelle jäätiin.

Joulukuussakin vähän räpiköitiin. Minä migreenin kanssa ja A-tiimiläiset megaflunssassa. Käytiin Raumalla ja vietettiin paljon aikaa kotona. Mini täytti seitsemän. Saara Aallon joulukonsertti oli ihana pieni katkos arkeen. Samoin huikeat jouludinnerit mutsin luona, joita oli tänä vuonna kaksin kappalein. Toisella kertaa Kanadan siskokin oli paikalla. Tytöt sai aivan ihania joululahjoja ja joulu meni lentäen. Joulun pyhinä ystävän tyttö oli meiltä lähtiessään kysynyt äidiltään, että mistä ihmeestä me ollaan saatu noin hyviä ystäviä. Miten ihanasti sanottu <3 Samaa kyllä mietin itekin usein...että mistä ihmeestä me ollaan saatu niin ihania ystäviä ja ihmisiä meidän elämään?! Ollaan onnekkaita!

Väsy oli aikamoinen vuoden lopussa ja laitoin kaiken toivoni joulun pyhiin sekä vuodenvaihteeseen. Vuosi päättyi ystävien kanssa. Ommeltiin keppareita, kalastettiin pikkukaloja läheisestä ojasta, syötiin vatsat täyteen ja tsiigailtiin raketteja. Nukahdin ennen vuoden vaihtumista niinkuin kaikkina muinakin viime vuosina.

En oikein tiedä, mikä on päällimmäinen fiilis kuluneesta vuodesta. Alku oli niin vitsin hyvä, loppu ei niin hyvä. En koe, että 2019 olis ollut mitenkään kovin merkityksellinen kasvun tai voimaantumisen vuosi. En kokenut suuria valaistumisia tai mitään hirveitä pettymyksiä. Vuosi oli mitä suurimmassa määrin semmosta aika tavallista elämää. Ihanaa ja paskaa. Aika paljon ollaan menty sinne sun tänne. Niinkuin me aina. Luulen, että vuodesta 2020 tulee vähän rauhallisempi. Tai sitten ei :D

Kuinka teidän vuosi 2019 sujui?
Sannis