tiistai 21. tammikuuta 2020

Tylsää


Elämä on jotenkin..hmm.. kuinka sen nyt sanois.. erilaista nyt just. Mulla on vähän tylsää. Nytkin mietin, että menisinkö töihin vasta kahdeksitoista, koska mulla on tunteja reilusti eikä ihan älytöntä määrää duuneja tälle päivälle, mutta mitä hitsiä mä täällä kotona tekisin? Tytötkin lähtee kohta kouluun. Eli mietin sitte kuitenkin, että josko vaan lähtis duuniin aikaisemmin. Yleensä kehitän itelleni hommaa niin paljon, kuin vain ehdin tehdä, mutta nyt ei oo kuvia muokattavana ja pyykitkin on pesty. Whaat!?

Tämä alkuvuoden vallitseva tylsyys on ihan itseaiheutettua ja tarkoituksella haettua. Syksy oli niin raskas, että nyt on tietoisesti vähennetty kaikenlaista menemistä sinnesuntänne. Ollaan oltu enemmän kotona ja suunniteltu viikonlopuillekin vähemmän puuhaa. Säät on omalta osaltaan pitäneet huolen siitä, että ainakaan ulkoiluun ei oo ihan hirveitä aikoja uponnut :D En oo kuvannutkaan juuri ollenkaan. Aikaa on jäänyt sen verran, että oon ehtinyt jopa jo kolmena viikonloppuna putkeen sallille ja myös mister A on saanut vihdoin omista kavereista treeniseuraa. Kivaa!

Selaan koko ajan reissuja.. kotimaassa ja ulkomailla. Mutta kun en halua tuhlata rahaa. Haluaisin mister A:n kanssa Helsinkiin. Tai Lontooseen. Tai Riikaan. Tai Mallorcalle. Tai Roomaan. Sitten taas en halua mihinkään, koska en jaksa olla vieraassa paikassa. Sitten selaan taas reissuja. Kunnon tuuliviiri. On ollut aika hauskaa tässä seurata näitä omia puuhia ja mielen liikkeitä. Miten sitä voikin olla niin levoton ja kaivata kaikkea niiiiiin mahtavia elämyksiä ja sitten ihan jo seuraavassa hetkessä olla ihan tyytyväinen tähän tavalliseen olemiseen? Oon analysoinut osan somen syyksi. Kaipaan oikesti rauhallista olemista, mutta koska kaaaaaaikki muutkin on jossain maailman ihanissa paikoissa, pitää tietysti mun päästä kans. Paitsi ettei mua oikein huvita. Mutta ehkä vähän huvittais kuitenkin.

Mä olen kova suunnittelemaan kaikkea ja jotenkin hämää, kun ei oo yhtään mitään plänätty tulevalle vuodelle. Tuntuu, että jotain pitäis jo lyödä lukkoon. Toisaalta, on ihanaa ettei oo vielä mitään. Tytöt ei halua reissuun nyt just. Mini ainaskaan. Se on ihan hyvä. Hillitsee allekirjoittaneenkin hötkyilyä. Jaa muuten, onhan meillä helmikuulle pieni retki Naantaliin suunnitelmissa, jonne lähdetään tsiigaamaan Muumimaailman Taikatalvea, mutta ulkomaanreissuihin kumpikaan tytöistä ei hingu. Kymppivee haluaa kuulemma Kuusamoon, koska siellä oli kivaa. No allright.. se varmaan järjestyy jossain vaiheessa. Ehkä kesälomalla. Mutta miksi ihmeessä kotimaan lomat pitää olla niin kalliita?

Niin. Että on nyt ollut jotenkin muka enemmän aikaa. Ehdin viikonloppuna jopa siivota autoni sisältä ja sitä en tee kyllä ikinä. Paitsi ehkä joka toinen vuosi. Noloa, mutta totta :D

Että on nyt vähän tylsää. Ja se on jotenkin niin ihanaa.
Sannis

4 kommenttia:

  1. Joku viisas sanoi, että asiat on hyvin, jos elämä on välillä lievästi tylsää. Mutta vaan lievästi :)
    Oisko telttailu jotain? Jos kesällä lähdette kotimaan lomalle. Säästyis rahaa ja tulis luontoelämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin mä kans ajattelisin, että joskus pitääkin olla vähän tylsää.
      Telttailu olis kyllä aika extreme. Taidan tykätä liikaa siitä, että olis vessa näköetäisyydellä :D

      Poista
  2. Mulla on kans samanlaisii tuntemuksia vähän välii. Ehkä mulla toi ikä jo teettää näitä ongelmia mut joo...ku on kivaa ja kokoajan jotain nii mielekästä nit ei osaa edes nauttii ja sit taas ku on et mitähän ny, ei sekää oo kivaa. Oon kans kova suunnittelee, mielessäni mut sit jo melki päätänki et ei sittenkää. Mut ny on parasta, lomalla taas täälä lämmössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan me hämäriä! Oi, jonkun kuvan näinkin, että siellä sitä taas ollaan.
      Nauttikaa <3

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3