BookLover ja leffakriitikko: Suon villi laulu

Suon villi laulu kertoo Kyasta, "rämelikasta", joka asuu Pohjois-Carolinan suomaalla ja jonka kaikki perheenjäsenet lähtevät yksitellen omille teilleen. Tarinassa kuljetetaan kahta eri ajanjaksoa rinnakkain. Ensimmäisessä eletään 50-lukua, jossa alakouluikäinen Kya jää yksin ja opettelee selviytymään hengissä suolla. Vuosien saatossa Kyalla kehittyy suhde kahden eri pojan; Taten ja Chasen kanssa. Aikuistuessaan hänestä tulee kirjailija sekä suomaan asiantuntija. Toisessa ajanjaksossa Chase löytyy kuolleena suolta 60- ja 70-luvun taitteessa. Murhatutkinta osoittaa Kyaan ja johtaa loppuviimein oikeudenkäyntiin. 

Kirja:

Suhtauduin tähän kirjaan vähän skeptisesti, koska oli silloin aikanaan niiiiiin suosittu. Luulisi, että juurikin siitä syystä sitä lähtisi innoissaan lukemaan, mutta jostain syystä ajattelin, että tuskin nyt kuitenkaan niin paljon tykkään. Oon monissa asioissa vähän oman tieni kulkija ja jotenkin ajattelin, että tämä olisi yksi niistä asioista, mutta lopputulos on se, että kyllä minäkin tästä kirjasta pidin. Olihan tarinassa asioita, jotka tuntui epätodellisilta ja vähän hölmöiltä. Muistuttelin kuitenkin itselleni aina välillä, että kirja on fiktiota eikä kaikkien tapahtumien tarvikaan olla sellaisia, että voisivat ehdottomasti tapahtua oikeassa elämässä, niin upposi kyllä aivan hyvin.

Kirjan kantava voima oli kirjailijan taito kuvata maisemaa ja ympäristöä kiinnostavalla ja kauniilla tavalla. Ystäväni sanoi jättäneensä kirjan kesken, koska oli niin tylsä ja alkoi niin hitaasti, mutta itselle taas rämeen luonnon kuvailu oli mielenkiintoista. Blogin kirjoittaja on muutenkin ollut aina kiinnostunut USA:n etelävaltioista ja suoalueista. Luontokuvaus olikin jollain lailla paljon syvempää, kuin itse tarina, joka on vähän naivi ja jollain lailla höttöinen. Jos tähän kirjaan suhtautuu sillä tavalla ettei odotakaan kaiken olevan ihan realistista, saa siitä irti sen mitä pitääkin.

Ehkä hitusen liikaa tarinassa painotettiin päähenkilön Kyan suhdetta kahteen eri poikaan ja vähän nopeasti sivuttiin esim. sellaiset asiat, kuinka lähes koko elämänsä yksin suolla asunut tyttö lähtee aika helpon oloisesti bussilla suureen kaupunkiin tapaamaan kustannustoimittajaa. Tuli välillä sellainen olo, että pojatko ne nyt on elämässä kaikkein tärkeintä. Ja sitten taas: ehkäpä ne tosiaan on, kun on ollut lähes koko elämänsä yksin ja yhtäkkiä tarjoutuu mahdollisuus ihmiskontaktiin.

En ole aivan varma pidinkö Kyasta varsinaisesti. Välillä ärsytti se itsekkyys siinä, kuinka hän ei olisi suostunut lähtemään suolta rakastamansa ihmisen takia, mutta odotti ja velvoitti aina pojat saapumaan hänen luokseen. Ja sitten taas palataan tähän -> Ehkäpä koko elämänsä yksin eristyksissä asuva ihminen toimisikin juuri niin.

Kirjan suosikki oli huoltoaseman omistaja Jumpin, joka vaimoineen oli Kyalle ainut turvallinen aikuinen. Kyan ensirakkaus Tate oli tietysti myös mieluinen tyyppi. Chasen hahmo oli kummallisen epätasainen; ensin pinnallinen ja ärsyttävä. Sen jälkeen vaikutti olevan ihan oikeasti rakastunut Kyaan ja sitten taas yhtäkkiä kunnon mulkero. 

Kirjan loppuratkaisu oli hyvä. Se tuli vaan ehkä sitten kuitenkin aika nopeasti ja jätti vähän sellaista auki, mihin olisin tahtonut tarkemman selityksen. Saa nähdä antaako elokuva sen.

Elokuva: 

Ei. 

Nyt meni niin metsään ihan kaiken suhteen, että yksinkertaisesti vaan -> ei.

Ootteko lukeneet kirjaa? Tai nähneet leffaa?

Sannis

Loput pääsiäisestä

Pääsiäislauantaina lähdettiin tyttöjen kanssa mökille. Ovikello ei ehtinyt soida yhtään kertaa ennen meidän lähtöä ja otettiin mukaan karkkipussi, jonka mister A oli ostanut trulleja varten. Ei tullut siinä lähdön hetkellä mieleen, että mister An pitää käydä kotona tullessaan töistä. Sen puolen tunnin aikana, mitä mister A oli ehtinyt olla kotona, oli trulleja käynyt useampi porukka. Eivät taida tulla enää ensi vuonna uudelleen, koska karkkien puuttuessa oli mister A joutunut lahjoa pikkunoidat kurkkupastilleilla, jotka oli hätäpäissään bongannut keittiöstä. Varmaan oli mieluisia lapsille hei :D

Kokkoa ei tänä vuonna poltettu. En muista pääsiäistä, jolloin mökillä ei olisi ollut kokkoa. En myöskään muista pääsiäistä, jolloin ei olisi ollut lunta enkä muista pääsiäistä, jolloin meri olisi ollut sula. Tuntui jotenkin vähän hassulta pääsiäiskeliltä. Oli ennemminkin vappufiilis noin niinkuin sään puolesta. Mutsin eli mummun laittama lammas taas oli yhtä herkullista, kuin aina. Jälkkärinä oli ekaa kertaa testissä kääretorttu vähän erikoisemmalla makuyhdistelmällä eikä appelsiinimarmeladin ja maapähkinävoin yhdistelmä päässyt kenenkään arvosteluasteikolla jatkoon. Nauraa hihiteltiin vaan, että miten voikin olla niin kummallisen makuista torttua. Päivä oli tosi mukava. Höpöteltiin ja heiteltiin Saimille palloa. Tytöt pelasi pitkän matsin Hotellia ja siivosivat mummun auton. Mini pöristeli vielä mönkijällä pitkin mökkiteitä.

Sunnuntaina käytiin kuustoistaveen kanssa pienellä yksityistallilla, jossa hän aikanaan aloitti ratsastuksen ja jossa tuntitoiminta lopetettiin jo muutama vuosi sitten. Ei ratsastettu, mutta harjailtiin ja rapsuteltiin heppoja pitkään. Se oli tärkeä juttu kuustoistaveelle, joka oli ajatellut, että hänen ensimmäinen ratsunsa ei ehkä oo edes enää elossa, kun oli jo silloin aikanaan iäkäs rouva. Hyvässä voinnissa tuntui vanha islantilainen olevan ja saatiin kaikki tovin verran rapsutteluterapiaa.

Illalla käytiin leffassa ja syömässä ystävien kanssa. Ruoka oli hyvää, mutta leffassa käytiin seuraava keskustelu:

”Tää on niin huono, että mä kohta aikani kuluksi valun tästä penkistä lattialle.”

”Joo, mä en oo ny enää niin kartalla, ku otin just nokoset.”

:D

Arvasin toki jo etukäteen, että kotimainen Orenda ei oo meidän juttu, mutta ajattelin, että se saattaa yllättää. Yllätti sitten sillä lailla, että oli vielä huonompi, kuin etukäteen arvelin :D

Tänään, maanantaina mini on ollut skeittipuistossa ja frisbeegolfaamassa. Korjasi myös mister A:n kanssa mönkijää ja kävivät kuustoistaveen ja mummun kanssa salilla. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että saattaa tulla kipeäksi. Toivottavasti ei, koska luokkaretki on tällä viikolla. Kuustoistavee on puuhaillut omiaan salin jälkeen. Lähti myös mukaan, kun käytiin mister A:n ja Samin kanssa kirjoittajan mummun luona ja nyt on Saimin kanssa iltapissalla. Mister A on värkkäillyt kaikenlaista ulkona melkein koko päivän. Kirjoittaja kävi Saimin ja ystävän kanssa lenkillä aamupäivällä ja on mummun luon käynnin jälkeen laitellut ruokaa ja eväitä + katsellut telkkaria.

Pääsiäinen oli tänä vuonna nopea pyrähdys. 

Huomenna taas takaisin arkeen.

Terkkuja!

Sannis

Pitkäperjantai 2

Pitkäperjantain lenkistä ystävän luona tuli pitkä. Käveltiin puolitoista tuntia ja höpistiin. Sen jälkeen istuin vielä vaikka kuinka pitkään ystävän keittiössä lounaan ja kahvin äärellä. Kello oli pitkälle jo iltapäivässä kun kurvasin kotiin ja samantien alkoi migreeni kolkutella ohimolla. Muutaman tunnin jouduin siinä otella hyvin rauhallisesti ja vähän jännitti kuinka käy, mutta homma onneksi helpotti iltaa kohden.

Illasta laittelin vähän tiskejä ja pesin pyykkiä. Syötiin tortillat dinneriksi. Mister A ja tytöt oli tosi reippaita ja nyt on molemmat autot pesty sekä ulkoa, että sisältä ja kesärenkaatkin vaihdettu. Kuustoistavee siivosi myös vaunussa; pyyhki talven pölyjä ja tamppasi sohvien pehmusteet. Mister A ja kuustoistavee kurvasivat vielä ostamaan vähän trullikarkkeja ja Saimille punkkikarkoitteen.

Molemmat likat oli käyneet kaupassa kirjoittajan poissaollessa hakemassa omat perjantaikarkkinsa; toinen pyörällä ja toinen kävellen. Mini kyseli vielä suklaamunien perään, mutta sovittiin, että josko odotetaan nyt niiden kanssa sunnuntaihin, kun oli tosiaan irttaripussi jo hallussa. Tänään mennään mökille ja mummulla suattaapi olla siellä jotain makoisaa… että ehkä on ihan paikallaan, että katotaan vasta huomenissa tai maanantaina, kuinka paljon suklaamunia tässä vielä tarvitaan :D

Aivan kiva eka vapaapäivä takana siis.. migreenihommaa lukuunottamatta. Tokan vapaapäivän sää näyttää aurinkoiselta ja lämpimältä. Toka vapaapäivä ei oo ihan täysin vapaa, koska kirjoittaja päivystää tänään duunissa. Vastailin muutaman sähköpostin nyt aamusta ja tiedossa on myös vähän somehommaa. Ei paljoa kuitenkaan. Me likat startataan tästä jo kohta mökkiä kohti. Mister A on töissä ja tulee iltapäivällä perässä. 

Mukavaa lauantaita!

Sannis

Pitkäperjantai

Huhhelihuijaa...ehkä maailman huonoin yö takana. Heräilin ihan koko yön. Eilinen päivä töissä oli tiukka ja koivissa tuntuu viimeisen viikon treenit. Käsi otti nokkiinsa ilmeisesti pyöräilystä eilen ja oli taas yöllä kipeämpi. Viimeisen viikon ajan se on antanut pieniä toivon merkkejä, koska kipu ei oo ollut ihan niin kovaa kuin viimeisinä kuukausina, mutta tosi harmillista on jos se ei tykkää pyöräilystä. Sitä en millään haluaisi jättää pois edes hetkeksi. Katsotaan, katsotaan..

Kuvat on viime vuodelta. Tänä vuonna ei olla tehty vielä mitään pääsiäisherkkuostoksia. En tiedä miten on nyt mennyt vähän lentäen nämä päivät. Eilen tajusin yhtäkkiä, että tässähän se pääsiäinen jo alkaa eikä oo tosiaan edes kaupassa käyty. Toisaalta ihan hyvä vaan, ettei herkuttelu ala heti alkumetreillä. Ehtii sitä varmasti syödä pääsiäismunia, vaikka aloittaisi vähän myöhemmin :D Ja toki, pääsiäinen on kirjoittajan lempipyhä juurikin siitä syystä, että sitä kohtaan ei oo mitään suuria odotuksia eikä mitään niin ihmeellisiä traditioita nyt kun tytöt ei enää lähde trullittelemaan. Ei oo siis pakkokaan tehdä yli hienoja ruokaostoksia tai mitään muutakaan.

Tänään oon sopinut, että mennään Saimin kanssa ystävän luona käymään. Suunnitelmissa on aamupäivän kaffit ja kävelylenkki. Ystävän äiti on kuollut ihan hetki sitten eikä olla vielä ehditty nähdä sen jälkeen. Oon muutaman vuoden aikana seurannut vierestä, kun useampi ystävä on menettänyt äitinsä ja se tuntuu kyllä tosi pahalta. Omat vanhemmat on vielä tiukasti pelipaikalla ja on todella vaikeaa ymmärtää, että joskus ei niin ole. 

Olo on väsynyt, mutta ihan positiivinen. Jopa käsikivun viisikuukautispäivästä huolimatta. Terapiassa on viime viikkoina käsitelty itsemyötätuntoa ja ajatusansoja ja miten siistiä on ollut huomata se ansojen määrä, jonka oon onnistunut jo omin voimin taklaamaan tässä vuosien kuluessa. On siistiä, kun saa apuja ja työkaluja niihin juttuihin, joissa vielä tarvitsee jelppiä ja on erittäin siistiä huomata, kuinka on omaa maalaisjärkeä apuna käyttäen onnistunut tekemään juuri niitä toimenpiteitä, joita ammattilaisetkin suosittelee.

Hyvää pääsiäistä kaikille säädyille!

Sannis

Terassilla

Huhtikuun 16. päivä oli niin lämmin, että ulkona tarkeni t-paidalla. En tiedä mikä lämpötila oli, mutta kirjoittajalle sopisi jos mittarit ei tästä ylöspäin kiipeäisikään. Taitaa olla turha toivo. Muut toivoo hellekesää ja meikämuikkeli miettii, että olis ihan perfect jos ei mentäisi yhtään yli kahdenkymmenen. Oonkohan ainut ihminen maailmassa, joka ei pidä lämmöstä ja jolle liian lämmin tulee vastaan jo aika matalissakin mittarilukemissa?

Aurinko paistoi koko päivän, mutta kuvat tuli napsittua vasta iltaysin paikkeilla, jolloin aurinkoa ei enää näkynyt. Pestiin terassi ja laiteltiin kalusteet paikoilleen. Aika alastonta on vielä, kun pehmusteet on edelleen sisällä eikä mitään mattoakaan oo. Päätettiin siirtää terassin öljyäminen kuitenkin ensi vuodelle, vaikka tälle keväälle sitä kaavailtiin. Tumma ruskea on niin arka väri, että on koko ajan likainen Saimin tassujen jäljistä, joten antaa lautojen kulua vielä hetken jos sitten öljyttäiskin jollain vähän vaaleammalla. 

Myin terassin maton FB-kirpparilla. Muovimatto ja palloa hakeva koira ei oikein hyvin sovi yhteen. Onkohan olemassa minkäänlaista mattoa, mikä terassilaudoituksen päällä pysyisi edes jotenkin paikoillaan? Tai ehkä me vain ollaan ilman. Mitään muuta en ajatellut tänä(kään) vuonna terassille ostaa. Ensin ajattelin etten osta edes kesäkukkia, vaan mennään noilla isäpuolen jostain meille roudaamilla isoilla tekokasveilla. Ehkä kuitenkin kokeilen ensimmäistä kertaa ostaa muutaman Pelargonian. Josko ne kestäisi meidän terassin kuumuutta. Aiemmin ei oikein mikään oo kestänyt. Asiaa ei toki varmastikaan auta se, että meillä on kukkienkastelijat aika laiskoja :D 

Muutaman yrtin mietin josko istuttaisi ja siinä ne istutushommat taitaa olla tältä vuodelta. En toki tiedä, kannattaakohan sekään, kun ollaan loma-aikaan kuitenkin vaunulla menossa. Naapuri laittoi viestiä viime viikonloppuna, että on koulinut (?) tomaattejaan ja voisin tulla hakemaan muutamia pikkutaimia. Hain ja istutin. Sen jälkeen unohdin ne useammaksi ulos, joten aika vahva epäilys on, että oikein montaa tomaattia ei saada tälle vuodelle. Kirjoittajasta ei vaan saa puutarhuria, ei hitto vaikka kuinka yrittäisi. Mister A hoksasi tomaatit tänään ja nosti ne sisälle, josko saisi vielä pelastettua.

Mukavaa pääsiäisen aikaa <3

Sannis

Villi voima

Naurattaa vähän tuo edellinen postaus… jotenkin kummallinen muutaman rivin pölötys ihan random-aiheesta. Toki, kun tarkemmin miettii, ei se ensimmäinen laatuaan tässä blogissa oo :D

Tänään lähdetään käymään mökille. Minin pikkumönkijä on vaihdettu isompaan ja sillä ei enää pihassa pystykään ajaa, joten nyt pitää lähteä mökkitielle päristelemään. Mönkijä ei tokikaan oo vain minin lelu, vaan mister A:lla ja appiukollansa on tiukkoja puunkaatosuunnitelmia, johon tarvitaan väline, jolla puita kuskata metsästä pois. Kirjoittaja ei sekaannu mönkijähommiin, mutta mökille lähden ihan mielelläni vähän ulkoilemaan ja ehkäpä grillataan samalla reissulla myös makkarat. Jos siellä on pääsiäisen kokko jo tekeillä, voidaan siinäkin hommassa kantaa sitten kortemme kekoon ihan kirjaimellisesti.

Eilen nostettiin kuustoistaveen kanssa kortteja viikonlopulle. Tarot-kortit meillä on ollut jo pidempään ja nyt vähän aikaa sitten ostin Villi voima-korttipakan. Uusi korttipakka miellyttää silmää enemmän, kuin tarot ja siinä on ihan ihania tekstejä. Korttien avulla on ollut aika kiva tutkia tunteita teinin kanssa ja jutella niistä pienen "apuvälineen" kautta. Kortit tietää lähes aina ja jos eivät tiedä, voi aina nostaa uuden. 

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Esivaihdevuodet

Ootteko koskaan kuulleet sanaa "esivaihdevuodet"? Kirjoittaja ei vielä varmaan vuosi sitten ollut ja nyt tuntuu, että se on tapetilla ihan koko ajan. Esivaihdevuodet ja vaihdevuodet vilahtelee somessa jatkuvasti ja saattaapa toki johtua siitä, että meikämuikkeli alkaa olla oikeaa kohderyhmää. Anyway, esivaihdevuodet oli vielä jokin aika sitte ihan outo käsite, mutta nyt ne on aivan tuttua kauraa.

Esivaihdevuosien oireet on vähän epämääräisiä ja hähmäisiä, mutta huomattavia kyllä. Hikoilukohtaukset on olleet todellisia jo vuosia. Ne toki liittyy myös migreeniin ja ahdistaviin tilanteisiin, mutta kyllä niitä ilmaantuu ilman selkeää syytäkin. PMS-oireet on vahvistuneet ja ärsyttävää kyllä, iho on huonommassa kunnossa kuin ennen. Kummallisia kolotuksia ilmaantuu vähän väliä. Sellaisia, joihin ei oikein ole mitään kummempaa syytä ja jotka häviää yhtä nopeasti, kuin ovat tulleetkin. Unen laadusta on vähän vaikea sanoa, koska käden kipu on vienyt yöunet jo useamman kuukauden ajan.

Iho-oireet on ärsyttäneet eniten viime aikoina. En oo enää moneen vuoteen käyttänyt meikkivoidetta, vaan kevyempää mineraalimeikkipuuteria ja nyt tuntuu, että saisin ruveta opettelemaan niitä somemeikkejä, joissa kasvoille laitetaan about pullollinen meikkivoidetta ja kaikenmaailman peitehommat lisäksi. Kirjoittaja ei todellakaan oo mikään meikkimuija. Jo pelkästään työnkuvan takia mahdollisimman kevyt meikki on helpointa ja järkevintä. Haluaisin kasvohoitoon vähän kirkastamaan ihoa, mutta käsi ei anna maata selällään muutamaa minuuttia kauempaa, joten kasvohoidot(kin) on nyt poissa laskuista.

Niin, että esivaihdevuosioireita on ja eipä sitten muuta tänään. Lähden lenkille ja duuniin. Moro!

Sannis

Teini

Tänään otin kameran käteen, vaikka en tiennyt mitä olisin kuvannut. Vaelsin höpisemään minille niitä näitä ja nappasin samalla pari otosta hänen huoneestaan. Meidän siskoksista nuorempikin on nyt saavuttanut teini-iän. Uni maistuu aamuisin pidempään ja yhä enemmän menee aikaa ruutujen ääressä. On hyvin tarkkaa minkälaiset vaatteet kelpaa päälle ja kuinka hiukset pitää olla. Siisteintä nyt kaksitoistavuotiaana on hienot kengät, vaunureissaaminen, mökillä hengailu, salilla käynti ja mönkijällä ajelu.

Mini on omasta halustaan jo muutaman vuoden tehnyt säännöllisesti joka viikko tunnin-pari duunia ja saanut siitä palkkaa. Omilla rahoillaan ostaa joskus vaatetta, joskus jotain muuta. Meinasin tipahtaa pyrstölleni, kun tahtoi tuhlata Gaultierin tuoksuun summan, jota kirjoittaja itse ei ikipäivänä maksaisi hajuvedestä. Kirjoittaja ei toki ymmärräkään tuoksujen päälle yhtään mitään, kun suurimmasta osasta tulee vain migreeni. Mietin ensin, että ostos on järjetön. Sitten tulin siihen tulokseen, että jos on itse tehnyt rahan omalla duunillaan, niin kyllähän sitä joskus pitää saada vähän törsätä. Siellä se Gaultier nyt nököttää aitiopaikalla ja sieltä sitä varovasti suihkitaan aamuisin ennen kouluun lähtöä.

Mini on alkanut kulkea jonkin verran bussilla. Tulee yleensä yhtenä päivänä keskellä viikkoa salille ja iskä tai mumma hakee kotiin, jos kirjoittajalla vielä työpäivä jatkuu pidempään. Sunnuntaisin käyvät salilla kuustoistaveen ja mummun kanssa. Mini lähtee useimmiten seuraksi myös mutsin salipäivinä. Muita harrastuksia ei minillä tällä hetkellä ole. Ninjakoulu, lentis ja futis oli kaikki mukavia juttuja oman aikansa, mutta selkeästi mini ei oo omimmillaan joukkueessa. Sali tuntuu sopivan paljon paremmin ja typy viihtyykin treenillä sekä yhdessä, että yksin.

Alakoulun viimeisiä kuukausia ja viikkoja elellään. Syksyllä odottaa jo yläkoulu. Kouluhommat sujuu hyvin ja mini on erittäin vastuuntuntoinen ja itseohjautuva. Meidän vanhempien ei tarvi paljoa kouluhommiin sekaantua. Vastuuntunto näkyy myös siinä, kuinka mini hoitaa Saimia. Antaa koulun jälkeen ruuan, vie ulos, leikkii, opettaa temppuja ja miettii konsteja tassutulehduksiin. Mini pääsee useampana päivänä ennen siskoansa koulusta ja on kiva, kun Saimi on kotona seurana. Myös mummu ja mumma ovat edelleen säännöllisesti kuvioissa muutamana iltapäivänä viikossa ja mini on kyllä selkeästi mielissään, kun isovanhemmat tulee käymään.

Mini on edelleen erittäin hyvä tyyppi. Hauska ja huumorintajuinen. Reilu ja fiksu. Sinnikäs ja päättäväinen. Hänelle on tuntunut siunaantuvan sitä kuuluisaa maalaisjärkeä aikamoinen määrä, mikä tuntuu mutsista erittäin hyvältä. 

Kirjoittajan on vähän vaikea ehtiä mukaan tähän ajan juoksuun ja siihen, että pikkulapsiaika on tosiaan ohi. Elämä on nyt kuitenkin aika ihanaa. Ainainen huono omatunto oman ajan ottamisesta on poistunut ja tilalle on tullut erilaisia ajanviettotapoja sekä perheen kanssa, että jokaiselle meistä itsekseen ja omien ystävien kanssa. Yhdessä minin kanssa me katsellaan Kuokkavieras Katajaa ja Sohvaperunoita, treenataan, pelataan korttia ja tietovisoja, käydään talvella laskettelemassa ja kesällä uimassa. Kohta lähdetään vuoden ensimmäiselle vaunureissulle, jota mini odottaa jo yli kovaa.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Kevät

Maaliskuun loppu. Otin kuvan muutama päivä sitten, kun oltiin kävelyllä ja tänään samasta paikasta tulisi jo ihan erilainen kuva. Nyt lumi ja jää on sulanut melkein kokonaan. Kevät on tullut tänä vuonna aikaisin. Jopa meidän takapihalla on näkyvissä enemmän nurmikkoa, kuin lunta, vaikka yleensä jännitän onko siellä lumikasa vielä juhannuksenakin.

Eilen ostettiin minille uusi pyörä. Mietin josko omasta pyörästä pitäisi jo talvirenkaat laittaa vaihtoon. Tyhjäsin eilen myös talvikamoja eteisestä pesuun. Talvitakkeja toki saattaa vielä tarvita, mutta meni jo hermo, kun naulakot ja kenkäteline on niin täynnä ettei meinaa sisälle päästä. Luulen, että ainakaan paksuimille talvisaappaille ei oo enää tälle keväälle käyttöä, vaikka joku takatalvi iskisikin.

Käden jatkuva kipu häiritsee ja vaikeuttaa kotihommia, mutta jotain on pakko yrittää tehdä. Olin asiasta tällä viikolla puhelinyhteydessä ortopediin ja hän on kyllä niin kypsä tyyppi, kuin vain olla ja voi. Kirjoittajan kynnys lähteä lääkäriin on korkea ja *ituttaa ihan huolella jos siellä ei oteta ongelmaa todesta. Kyselin siis mahdollisuutta siihen, että tämä yksityisklinikan lääkäri, jolla oon aiemminkin asioinut samaa vaivaa koskien, voisi kirjoittaa lähetteen sairaalaan magneettikuvaan. Kunnallisen puolen terveydenhoidosta ainut apu mitä sain, oli neuvo toimia juurikin näin.

Lääkärin mielestä oli epätodennäköistä, että pääsen sairaalaan kuvattavaksi tällaisen epämääräisen vaivan takia, joka siis hänen mielestään on ilmeisesti edelleen "lievää arkuutta" kaikesta kerrotusta huolimatta. Puhelinajan huippukommentit oli: "Luultavasti lähettävät sulle kirjeen, jossa sanotaan, että kiitos mielenkiinnosta ja ei kiitos. Ei sinne kato oikein pääse, ainakaan seuraavaan vuoteen, jos ollenkaan tommosella vaivalla." ja "Ei se nyt voi olla sulla muutamasta satalappusesta kiinni, että kuvauttaisit sen käden yksityisellä klinikalla". Ja jep.. tottakai oma terveys on arvoasteikolla erittäin korkealla, mutta oikeesti?! Sanookohan hän noin kaikille potilailleen.. vaikkapa minimipalkkaiselle yksinhuoltajalle, joka miettii onko varaa ostaa ruokaa lapsille? Osa parempituloisista on kyllä niin pihalla tavallisen mattimeikäläisen raha-asioista ja -haasteista.

 

Totta toki on, että ei oo mitään varmuutta selviäisikö mistään kuvasta mitään, mutta pakkohan tätä selvitystyötä on eteenpäin viedä. Tähän mennessä kukaan ei oo vielä onnistunut selvittämään mikä kädessä on vikana ja millä se lähtisi paranemaan. Tällä viikolla kipu on ollut sillä mallilla, että alan miettiä ohjausten tauolle laittoa. Viime vuoden puolella tauotin pariksi viikoksi ja otin pidemmän kipulääkekuurin, mutta homma ei silloin tuotanut toivottua tulosta. Sen jälkeen oon laittanut kaiken mielikuvitukseni peliin, että saisin tunneille liikkeitä, jotka on asiakkaille riittävän monipuolisia, mutta joita pystyn myös itse tekemään tai edes näyttämään. Fyysisen kuormituksen sietokyky alkaa kuitenkin olla aika matalalla kivun ja unenpuutteen vuoksi. Oon kohta kokonaan työkyvytön ja muutenkin toimintakyvytön. Sehän vasta tuleekin edulliseksi kaikille osapuolille.

Tällä viikolla kävin myös eräällä poppamiehellä, joka on urheiluhieroja, mutta tekee lisäksi jonkinlaista hermoihin liittyvää hoitoa. Hän sanoi, että tilanne ei ole toivoton. En toki häneltäkään saanut vastausta, mistä kivussa  ja oireissa on kyse. On siis fifty-fifty mahikset, että hän tosiaan oli sitä mieltä, että tämä hoituu tai sitten halusi mut vain maksamaan lisää hoitokertoja. Päätin uskoa, koska vaihtoehtoja ei ole ja toivottomuus on niin sairaan raskasta. Varasin uuden ajan ensi viikolle.

No joo.. tarkoitus ei ollut ollenkaan kirjoittaa kädestä, mutta siihen tämä nyt näköjään meni. Ei toki siinä mielessä mikään ihme, että asiahan on mielessä ihan jatkuvasti kivun takia. Alkanutta kevättä varjostaa siis vahvasti tällainen "pikkujuttu", mutta muuten sujuu aivan ookoo. Eilen oli duunissa isompi LYKKELAUANTAI-tapahtuma ja oon aika poikki sen jäljiltä. Koitan ottaa tämän viikon ainoasta vapaapäivästä kaiken irti ja ulkoilla + lepäillä. Salitreeni jää tänään väliin, koska kuormitusta tuntuu olevan vähän turhan paljon. Harmittaa, mutta uskon, että se on oikea ratkaisu. Sää näyttää oikein hyvältä. Aurinko paistaa ja tekisi mieli vähän terassiakin jo siistiä. Kelloja on siirretty ja täällä vielä kaikki muut pötköttelee, vaikka kesäaika näyttää yli kymmentä. Harvinaista. Ehkäpä olisi jo aamulenkin aika.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis

Ystävyys

Pyörähdin viikonloppuna pääkaupunkiseudulla ystäväni Paulan luona. Pidempään blogia seuranneet taitavat tietääkin, että Paula on kirjoittajan yksi pitkäaikaisimmasta ystävistä ja ihan kohta kolme vuosikymmentä oon saanut häntä ystäväkseni kutsua. Lukioaikojen jälkeen ei tokikaan toistemme päivittäisistä puuhista olla kartalla, mutta ystävyys on säilynyt etäisyydestä huolimatta. Ei juurikaan soitella, mutta tavataan säännöllisesti ja tämä kerta olikin spesiaali, koska lapset ja/tai miehet ei olleet mukana. Kuskailtiin Paulan keskimmäinen poika treeneihin ja pääsin moikkaamaan nuorimman ja vanhimmankin samalla isänsä luona, mutta muuten hengailtiin viikonloppu kahdestaan.

Köröttelin perjantain iltapäiväjunalla Helsinkiin ja junailu aiheutti taas ahdistusta. En voi käsittää, mistä tommonen ahdistus on viime vuosina tullut. Tosi ärsyttävää. Sanoinkin, että kiva ny sitte, kun seuraavalla kerralla joutuu mennä juosten, kun ei pysty olla junassa :D Tuntuu, että saan jotain lieviä paniikkikohtauksia.. pitää aivan keskittyä hengittämiseen, että happea riittää ja hiki kohoaa joka paikkaan iholle. Ehkä täytyy seuraavalla kerralla avata kukkaron nyörejä vähän enemmän ja varata paikka exraluokasta.. ehkä sielläkin on niitä yksittäisiä paikkoja? Auttaiskohan se?

No joo.. junalta jatkettiin Paulan luon Espooseen. Syötiin ja höpöteltiin. Lauantaina tehtiin pieni lenkki Haukilahden rannassa, käytiin syömässä tapaksia ja tsiigaamassa Pamela Anderson-leffa. Illalla katseltiin Paulan luona vielä kotimainen elokuva Kupla. Lenkki oli aurinkoinen ja kiva, tapakset oli hyviä, leffat oli molemmat aikamoista ajanhukkaa. Aika meni tosi nopsasti ja yhtäkkiähän olikin jo sunnuntaiaamu ja kotiinlähdön aika.

Vuodet eri paikoissa ja eri kokoisissa kaupungeissa on tehneet kirjoittajasta ja ystävästä vähän eri tahtiset. Paula on vauhdikkaampi, tottunut Helsingin hektiseen menoon. Kirjoittaja on hitaampi ja odottelee kiltisti muiden takana rullaportaissa Vaasan tyyliin. Kuitenkin toinen on niin tuttu, että molempien energiat sopii samaan yhtälöön. Ystävät ja ystävyys on kyllä niin hitsin suuri rikkaus <3

Kivaa viikkoa!

Sannis

Metsäretkiä ja munakasrullaa

Tiistai. Tänään on duunia ja sen jälkeen pitää viedä pyörä huoltoon. Kilsoja on kertynyt mittariin nyt hitusen yli tuhat ja isoimman vaihteen rattaan piikit on painuneet vähän kasaan, jolloin ketju pääsee ikävästi hyppimään. Tästä varoiteltiinkin etukäteen: "Muista sitten käyttää tasaisesti kaikkia vaihteita". No en todellakaan oo muistanut, vaan veivannut lähes aina suurimmalla. Mister A lupasi hoitaa huollon, mutta siinä työn osuus oli n. 30€, joten ajattelin josko kerrankin ei tarvitsisi ruuvata ite. Ja samalla pääsisi vähän jutustelemaan sähköpyörien ominaisuuksista niistä tietävän kanssa, että saisi venytettyä huoltoväliä mahdollisimman pitkäksi. Ite en siis ajatellut oikein paljoa uhrata tälle ajatusta, vaan pyysin mister A:n puhemieheksi, kun vien pyörän illalla huoltajalle :)

Viikonloppuna tehtiin kaksikin reissua Pilvilammelle, ulkoilualueelle, joka on ihan meidän kodin vieressä. Toisena päivänä tehtiin lenkin varrella tulet ja grillailtiin ja toisena käveltiin vain mukava kierros poluilla ja pitkospuilla. Tytötkin jaksoivat lähteä mukaan molempina päivinä esitän nyt tässä, että heillä oli muka vaihtoehtoja, vaikka nousivat sinne suurinpiirtein suoraan sängyistään ja kuustoistaveen aamiainen lauantaina oli grillimakkara+vaahtokarkki-combo. Terveellistä ja ravitsevaa.

Lauantaina kävin ystävän kanssa maistelemassa viimeisen kuvan herkkuja ja sen jälkeen suunnattiin leffaan. Kotimainen Kenraaliharjoitus oli ihan ok, mutta niin paljon tai syvällisiä ajatuksia siitä ei syntynyt, että riittäisi ihan Leffakriitikko-postaukseen. Anna-Leena Härkösen jutut on aina sellaisia katkelmia elämästä ilman mitään niin suurta loppuratkaisua. Tässä loppuratkaisua oli kuitenkin vähän enemmän ja se sopi kirjoittajalle hyvin. Kovin syvälle tässä ei päässyt hahmojen sielunelämään, mutta ehkäpä ei tarvinnutkaan. Muutamassa kohdassa nauroin ääneen ja joku kuumaksi tarkoitettu kohta jopa oli aivan hot. Ihan katottava leffa siis. 

Sunnuntaina käytiin lounaalla ystävien luona mister A:n ja Saimin kanssa, kun tytöt lähtivät salille mummun kyydillä. Lounaalla oli tosi hyvää munakasrullaa ja mister A oli ihan ihmeissään, että olipas kätsä ruoka. Ei oo kuulemma koskaan maistanut munakasrullaa. Ystävien vauva on niin ihana etten aivan kestä. Kirjoittaja ei oo koskaan ollut mikään super vauva- tai lapsityyppi, mutta nyt tuntuu, että saatan vähän seota jos tytöt joskus saa lapsia. 

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis

BookLover: Britney, Natascha ja Maija

Ajattelin, että postaan vain yhden BookLover- ja yhden Leffakriitikko-postauksen kuukaudessa ettei tuu liikaa. Sitten kuitenkin tajusin, että eihän näitä ole kenenkään pakko lukea jos tuntuu, että on turhan paljon tai jos kirjat ei kiinnosta. Blogin kirjoittaja on onnellinen, että on löytänyt taas vuosien jälkeen kirjojen maailmaan. Ja tässäpä oli valmis postaus kolmen kiinnostavan naisen kirjoista, joten olikin aihetta "yksi postaus kuukaudessa"-säännön rikkomiseen. Näistä kirjoista yksi kolmesta oli huti ja kaksi oli hittiä.

Britney Spears - Nainen minussa

Britneyn elämä on kiinnostanut jo pitkään ja oon seurannut hänen IG-tiliään sekä seuraillut kaikenlaisia salaliittoteorioita siitä, että hän itse ei ole se, joka somevideoilla esiintyy. Toivoin, että olisin saanut kirjasta jotain lisätietoa ja päässyt vähän käsiksi Britneyn mielenliikkeisiin.

Teos oli kuitenkin jotenkin ontto ja pintapuolinen. Kerronta oli vähän tönkköä ja jotenkin lapsellisen oloista. Toisaalta, sellaiselta Britney itsekin on ehkä tuntunut viime vuosina. Ja en siis lukenut tuota kuvan englanninkielistä kirjaa. Se on kuustoistaveen omaisuutta ja heiniä. Ite kuuntelin kirjan, niinkuin nykyään useimmiten teen. Kirjassa käytiin läpi ne asiat ja tilanteet, jotka oli jo ennestään tiedossa, mutta mielestäni kirja ei niihin juurikaan tuonut lisää syvyyttä. Myöskään oikeastaan mitään uutta ei tästä teoksesta ilmennyt.

Britneyn tilanne on ollut ja on ehkä edelleen kammottava ja herättää aina vain uudelleen järkytystä, että miten voi olla edes mahdollista, että tuollaisia asioita on tapahtunut. Kuitenkaan kirja ei onnistunut herättämään niin paljon tunteita, kuin olisin ajatellut ja se jätti niin paljon hämärän peittoon että tuntui kaiken kaikkiaan vähän turhalta koko opus.

Natascha Kampusch - 3096 päivää

Muistan Nataschan tapauksen hyvin parinkymmenen vuoden takaa. Silloin nuori nainen onnistui pakenemaan sieppaajaltaan jonka vankina oli ollut yli kahdeksan vuotta. Muistan myös, että nainen sai sen jälkeen osakseen kaikenlaista kiusaamista ja epäilyä, kun ihmiset eivät uskoneet tarinan olevan totta. 

Kirja oli hyvä. Kammottava aihe, mutta pystyin kahlata läpi, koska tiesin tarinan päättyvän pakoon. Pidin siitä, miten kirja alkoi kuvailemalla Nataschan lapsuutta ja elämää muutenkin. Vankeusosio oli tottakai karsea ja loppua kohden alkoi tuntua siltä, että ehkä hitusen pitkään sitä veivataan. Odotin pako-osuutta ja se tottakai tulikin. Kirja loppui aika nopsasti sen jälkeen. Olisin kaivannut tarinalle jatkoa vielä jonkin aikaa ja toivoin, että kirjaan olisi sisällytetty vielä Nataschan vaiheita paon jälkeen.

Pidin kirjoitustyylistä, joka piti mielenkiinnon yllä. En voinut olla miettimättä koko kirjan ajan, miten vahva Natascha on. En tiedä tulisiko meistä kaikista yhtä vahvoja pakon edessä, mutta tuntuu käsittämättömältä, miten tuon kaltaisesta kokemuksesta voi edes selvitä hengissä. Blogin kirjoittaja ei kuulu tämän tarinan epäilijöihin. Uskon ihan täysin kaiken mitä kirjassa kirjoitetaan. Toivoisin, että sieppaaja ei olisi vienyt itseltään henkeä, vaan olisi jäänyt eloon kertomaan motiivinsa. Tosin, niin sairaalta ihmiseltä ei olisi tainnut saada kirjoittajaa tyydyttäviä vastauksia.

Jos jotain kritiikkiä pitää mainita, niin joku kohta oli kirjassa kerrottu tuplasti. Ei tuntunut siltä, että haluttiin korostaa tiettyä juttua, vaan tuntui siltä, että sama kohta on jäänyt kirjaan vahingossa. Voikohan semmosta mokaa edes käydä? Toisaalta, yhdestä kirjasta puuttui kerran parikymmentä sivua välistä, joten kai sitä voi kaikenlaista sattua.

Maija Vilkkumaa ja Miina Supinen - Vilkkumaa

Maijan kirja oli ihana. Se säilytti hyväntuulisuutensa alusta loppuun. Vaikka se kertoikin hyvien juttujen lisäksi huonoista ja vaikeistakin asioista, se teki sen vellomatta pohjamudissa ja kuitenkaan tuntumatta pinnalliselta. Kerronta oli taitavaa ja pienen pienet tilannekoomiset ja hauskalla tavalla sarkastiset jutut siellä täällä upposivat suoraan maaliin.

Blogin kirjoittaja on aina pitänyt Maijasta. En oo ollut mikään superfani, mutta aikaisempia kappaleita kuuntelin paljon. Viimeisimmät levyt on suurimmaksi osaksi vieraampia enkä niiden biisejä juurikaan enää tiedä, mutta oon aina ajatellut, että Maija on hyvä tyyppi. Kirjan kuunteluversiossa lukijana on Maija itse ja vaikka yleensä huolimaton luentatapa häiritsee paljonkin, niin tässä Maijan lausumat vuosiluvut "seiskytviis" ja "seiskytkolme" toi vain luonnetta. Maijan vähän amatööriteatterihenkinen eläytyminen tiettyihin lauseisiin ja varsinkin englanniksi puhuttuihin riviehin oli jotenkin tosi hellyttävää ja siinä missä uskon sen osalle olevan ärsyttävää, oli se tälle lukijalle jotenkin kotoisaa ja toi hyvän mielen.

Maijan kirjassa kerronta henkilöistä ja hahmoista oli tietyllä tavalla samantyyppistä, kuin Nataschan kirjan alussa. Pidän siitä, että jokaisesta mainitusta henkilöstä kerrotaan jotain faktoja. Varsinkin tällaisessa omaelämänkerrallisessa kirjassa on ihanaa, että päähenkilön vanhempien ja isovanhempienkin elämää kuvataan jonkin verran. Se auttaa ymmärtämään päähenkilöäkin paremmin. Vilkkumaassa kerrottiin tosi makeita pieniä tarinoita aika yhdentekevistäkin hahmoista. Tässä kirjassa näki, että ei ole väliä onko henkilö tai hahmo varsinaisesti olennainen osaa suurempaa kokonaisuutta, jos tarina on mielenkiintoinen, kannattaa se kertoa.

Suurena musiikin ja kirjoitetun sanan ihailijana sekä ikuisena merkityksen ja tarkoituksen etsijänä oli huikeaa kuulla biisien synnystä ja siitä mitä niiden takana on. En meinannut pysyä nahoissani, kun Maija kertoi Ei- ja Mun elämä-kappaleiden tekovaiheita. Varsinkin Ei herätti nuorempana paljon ajatuksia ja mietteitä siitä, mitä kappaleen kirjoittaja on käynyt läpi. Aina ajattelen jotenkin automaattisesti, että laulut on laulajan omakohtaisia kokemuksia, mutta eihän ne aina ole. On jotenkin vielä siistimpää, että pystyy kertoa noin mahtavan tarinan, vaikka ei ole sitä edes itse kokenut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulen tekstintekijän tavasta synnyttää tarinaa ja olin aivan haltioissani.

Loppua kohti hohto ehkä hitusen himmeni, mutta vain hyvin vähän. Kirjan keskivaiheilla olin eniten innoissani, mutta pidin kyllä ehdottomasti kokonaisuudesta alusta loppuun. Kuinka pitkä ura Maijalla on ollutkaan…nousuja ja suvantovaiheita. Paljon tunteita. Aivan harmitti lukiessa etten tiennyt kaikkia biisejä mistä puhutaan. Maijan kirja laittoi blogin kirjoittajan miettimään, mitkä tarinat sitä omasta elämästään kertoisi vastaavaan kirjaan. Miten sitä muistaisikaan kaikki pienet hauskat sattumukset ja miten ne saisikaan kuulostamaan niin kivoilta, kuin Maijan omat. Maijan kirja on kirjoitettu niin kuin itsekin haluaisin osata kirjoittaa.

Sannis