Booklover: JHT - Missio vai mielenrauha

En oo koskaan pitänyt Cheekistä. En tokikaan oo tuntenut tai nähnyt hänestä, kuin pintaa, mutta se mitä oon nähnyt, siitä en pidä. Kirjan lukemisen jälkeen mieleni ei muuttunut. Cheek ON vain pintaa enkä edelleenkään pidä hänestä. Ällöttää hänen tyylinsä kutsua naisia ämmiksi ja ällöttää hänen diiva olemuksensa.

Kirjan luettuani sain mielipiteen Jaresta. Sellaista blogin kirjoittajalla ei vielä koskaan aiemmin ollutkaan. Jaressa on niin paljon enemmän, kuin Cheekissä ja hän on juurikin niin monimutkainen ja monisyinen, kuin me kaikki muutkin ihmiset. Huomaan kirjaa lukiessa, että välillä hän ärsyttää ja välillä oon ihan samaa mieltä kuin hän. Välillä mietin, että onpa fiksu tyyppi toi Jare sitten kuitenkin. Hän on epävarma, kuten me kaikki muutkin ja hän etsii mielenrauhaa, kuten varmasti ainakin melkein kaikki meistä muistakin. Hän ei ole Cheek. Cheek on hänen esittämänsä hahmo. Heissä on jotain samaa ja hyvin paljon eroavaisuuksia.

Missio vai mielenrauha kertoo siitä kuinka Jaren elämässä näitä kahta asiaa ei voinut olla yhtäaikaa ja kuinka missio oli ensin laitettava etusijalle, että sen jälkeen pystyi lopettaa kaiken Cheek-touhun ja keskittyä mielenrauhaan. Cheek oli kuopattava, että Jare pystyi jatkaa elämäänsä. Tätä kirjoittaessa Cheek on tainnut jo tehdä paluun. Kun Cheek aikanaan teki viimeisen keikkansa Lahden mäkimontussa, arvelin, että toi tyyppi on niin riippuvainen feimistä, että hän ei tuu lähteen täältä koskaan Huomaatteko sanaleikin? Oon kyllä taitava hei :D Kun luin kirjan, ajattelin olevani väärässä. Ajattelin, että lopettaminen oli niin tarkkaan suunniteltua ja niin tarpeellista, että ei Cheek enää palaa.

Oikein vähän harmitti, että ensimmäinen arvaus osui oikeaan. Olisin mielelläni nähnyt ja kuullut enemmän Jarea ja jättänyt Cheekin hautaansa. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, että ehkä Cheek uppoaa suureen yleisöön Jarea paremmin. Nyt kun tätä kirjoitan alan miettiä, onko tämä comebackikin osa alkuperäistä suunnitelmaa. Jarella oli niin tarkka plääni siitä, kuinka Cheek lähtee, etten ihmettelisi vaikka sama suunnitelma sisältäisi kaikkivoivan Cheekin kuolleista nousemisen. Olisin kuitenkin toivonut, että Jare olisi tosiaan saavuttanut sen tavoittelemansa mielenrauhan siinä määrin ettei olisi tarvinnut enää Cheekiä.

Kirja on yllättävän kuunneltava ja se herättää monenlaisia ajatuksia. Se kertoo Jaresta ja Cheekistä paljon, mutta se saa myös miettimään omaa elämää. Omaa missiota ja omaa mielenrauhaa. Kirjassa on toistoa ja monia juttuja jankataan vähän tuhan monta kertaa, mutta sen pystyy antaa anteeksi, kun aihe on muuten ihan mielenkiintoinen. Jare itse kirjan lukijana on erittäin hyvä valinta. Se kuinka hän lukiessaan naurahtelee tietyissä kohdissa, tuo esille hänen kykyään itseironiaan ja saa hänet tuntumaan jotenkin inhimillisemmältä. Toki, en ihan kokonaan poissulje sitä, että naurahduksien paikat on laskelmoitu ja sovitettu juuri oikeaan paikkaan lukijan sympatiaa varten. 

Blogin kirjoittaja on aina ollut kirjoitetun sanan suuri fani. Joku yksittäinen lause tai lausahdus tuntuu aina silloin tällöin niin nerokkaalta, niin voimakkaalta ja uppoaa niin syvälle, etten oikein tiedä mitä sillä tekisin. Löysin tämän kirjan alusta, noin puolen minuutin kohdalta yhden sellaisen -> 

”Ne eivät ole universaaleja totuuksia tai välttämättä juuri sinulle soveltuvia. Ne ovat minun totuuksiani ja on hyvä pitää mielessä, että saatan olla väärässä.”

Nämä lauseet soi mun päässäni monta päivää sen jälkeen, kun olin ne lukenut. Varsinkin "on hyvä pitää mielessä, että saatan olla väärässä". Onkin tosiaan erittäin hyvä pitää mielessä, että suurin osa siitä mitä me luetaan, on jonkun oma totuus. Ja onkin tosiaan ihan saakelin hyvä pitää mielessä, että se joku saattaa myös olla väärässä. Jonkun muun totuus on erilainen, kuin jonkun toisen ja that's it. Jotenkin helppoa ja helpottavaa, vai mitä?

Sannis

P.S. Viimeinen dinosaurus on ostanut vihdoin langattomat kuulokkeet. Kehitys kehittyy kuulkaa. Black friday ja johdon tarttuminen pyörän eri osiin about seitsemän miljoonaa kertaa made me do it!

Toimenpiteitä

Joulukuu on kohta puolessa välissä. Yhtäkkiä. Muutama viikko sitten sain soiton sairaalasta, että toimenpideaika olkapäätä varten tulee vielä tälle vuodelle. Oon ollut hyvin skeptinen siitä toteutuuko leikkaus, koska en oo ollut flunssassa koko syksynä ja ympärillä on koko ajan, varsinkin viimeisen parin viikon aikana ollut flunssaa ihan hulluna liikkeellä. Vieläkin vähän epäilen josko säilyn terveenä. Mitään flunssaa tai vatsatautia ei saa olla pariin viikkoon ennen h-hetkeä. Nyt ollaan jo lähellä, koska leikkaus on aikataulutettu maanantaille.

Töissä tapahtuu ja taas kehitetään uutta, mikä on mahtavaa. Tuleva uudistus on kirjoittajalle erittäin mieluinen, mutta sen aiheuttamat aikatauluepävarmuudet sai aikaan sen että ensi vuoden ryhmäliikunnan aikataulut ja niihin liittyvät sadat isot ja pienet hommelit on olleet työn alla nyt just viimeisinä päivinä ennen sairaslomaa. Oon viilannut aikatauluja miljoona kertaa ajan ja tilan suomien mahdollisuuksien sekä jokaisen ohjaajan ja asiakkaiden toiveiden mukaan. Oon naputtanut tunteja järjestelmiin sinne, tänne ja tuonne. Oon tehnyt verkkosivuille kuvauksia uusista tunneista, luonut uusia sivuja ja sisältöjä uusia kursseja varten, tehnyt lisää tuotteita verkkokauppaan, tiedottanut asiakkaita, ajastanut hullun määrän somepostauksia, tehnyt kampismarkkinointimateriaalia, ajastanut asiakasviestejä ja lähettänyt niin paljon materiaalia käännettäväksi meidän ruotsinkääntäjälle, että huhhelihuijjaa.

Olin jotenkin ajatellut, että ei mulla kalenterissa oo niin paljoa kaikkea delegoitavaa. No eipä… Kirjoittajan työnkuva on aikamoisen laaja ja tehtäviä on jos jonkinlaisia. Jumppien ja ohjausten jakaminen on suhteellisen helppoa ja selkeää. On ajat ja paikat ja lajit selvät. Kaiken isomman ja pienemmän sälän delegoiminen onkin sitten jotenkin koomista. "No niin.. sinä ja sinä päivänä täytyy sitten arpoa tähän arvontaan voittaja. Tona päivänä täytyy laittaa keskukseen tällaiset tiedotteet esille. Yhtenä päivänä pitää koodata naisten keskuksen ovet lukkoon pyhiä varten ja kuka merkkaa sitten kalenteriin, että ne on sitten yhtenä päivänä avattava? Tähän verkkosivulle on tänä päivänä muutettava tällainen tieto ja ennen ku laitatte tämän tuotteen lopullisesti esille, tsiigatkaa toisilla silmillä vielä läpi ettei oo mitään outouksia. Ja hei, tässä kuvia mitä voi käyttää somessa jos on tarvetta. Jos uusi tila saadaan auki tässä, muistakaa muuttaa tuntien maksimiosallistujamääriä, mutta jos se avautuukin tossa, tehkää sitten niin ja näin." Ja tää lista jatkuu sitten about.. aika pitkään :D

Luin toimenpideohjeista, että sairaslomaa kirjoitetaan yleensä kuusi viikkoa. En uskokaan, että tarvitsen kuutta viikkoa vapaata kaikista töistä. Jumpista varmasti ja niistä koitan pysyä nyt poissa niin kauan, kuin toipumisaika vaatii. Toivon kuitenkin, että pystyisin esim. suunnitella alkuvuoden ohjaukset, tehdä somea ja sisältöjä, ottaa valokuvia ja suunnitella uuden LYKKE yoga & pilates - studion avajaispäivää. Oon varautunut siihen, että jos käsi on kipeä, pidän tottakai sairaslomaa. Jos kuitenkaan kivut ei vaivaa, ei kirjoittajalla oo tarvetta istuskella sohvalla kuutta viikkoa. Toimenpide on suunnitelman mukaan tähystys, ei avoleikkaus. Aikanaan polven tähystyksen jälkeen toivuin tosi nopeasti ja toivon, että tämä homma sujuu samalla tavalla. Toki olin silloin parikymmentä vuotta nuorempi (ja parikymmentä kiloa kevyempi), joten ehkä odotukset on nyt liian ruusuiset, mutta näillä nyt mennään. Ehkäpä me katsellaan tilanteen mukaan.

Tänään on vielä tavallinen työpäivä ja valmistautuminen sairaslomaan jatkuu. Ohjauksia on pari ja sen lisäksi kuvaan vähän kuvapankkikuvia. Aiotaan myös Toimarin kanssa laittaa yksi kymppikorttituote Hyrox-tunteja varten tulille tässä torstain ratoksi. Huomenna on lyhyt päivä ja duunin pikkujoulut. Iltarientoja ei oo kuitenkaan luvassa, vaan homma alkaa klo 13 ja päättyy kirjoittajalle sopivaan aikaan. Ihanaa <3 Lauantaina mennään ystävien kanssa joululounaalle, joten tuleva viikonloppu onkin aikamoisen herkullinen. Mumma eli anoppi ja mister A:n sisko taitavat tulla jossain kohdassa weekendiä minin synttärikaffille, kun joutuivat jäämään viime viikonlopun kemuista pois. 

Semmosia toimenpiteitä siis täällä. Kuinkas muilla sujuu?

Sannis

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä eli eilen juotiin kauden ekat glögit. Kuustoistavee on suurena glögin ystävänä keitellyt juomat itelleen jo muutaman kerran marraskuun aikana, mutta kirjoittajalle tämä oli eka. Puoli kupillista riittää nykyään aivan hyvin kerrallaan ja voi olla, että tämä jää ekaksi ja vikaksi tälle joululle. Juoman makeus ei enää niin houkuttele ja monesti siinä tilanteessa, kun voisi juoda glögiä, juon mielummin kahvin.

Itsenäisyyspäivä alkoi kahvikupposella, kuten kaikki päivät. Sen jälkeen pyöräiltiin minin kanssa LYKKElle. Mini teki salitreenin ja kirjoittaja veti jumpan. Oon sanonut ennenkin ja sanon taas; lauantaiaamun jumppa on aina niin kiva. Niin tälläkin kertaa. Porukka oli pyynnöstä pukeutunut siniseen, valkoiseen ja mustaan ja stereoissa soi suomimusa koko tunnin ajan. Kotimatka hiestä märkänä vesisateessa ei varsinaisesti nostanut tunnelmaa, mutta onneksi se oli treenin jälkeen sen verran korkealla, että plussan puolelle jäätiin.

Loppupäivä sujui minin tämän päivän synttärikahveja/perheen pikkujouluja valmistellen ja linnanjuhlia katsellen. Mini ite leipoi suklaacookiet ja yhdessä väsättiin mokkaruutuja. Luottoresepti mokkaruutuihin on mystisesti kadonnut sekä kirjoittajalta, että mutsilta eli mummulta, mutta nyt muutaman testileivonnan jälkeen saatiin oikea resepti taas haltuun. Mister A miettikin, että täytyy ehkä leipoa lisää, mutta saatiin isimies pidettyä erossa herkuista niin, että niitä riittää juhliinkin :D

Kyllä kai sitä on vanhaksi aikuiseksi tullut, kun linnanjuhlat on kiinnostaneet jo monta vuotta. Parhaimmat on tietysti pätkät veteraanien kahvitilaisuudesta. Ihania tyyppejä aina haastatteluissa ja tällä kertaa myös Suomen laulun esittäjä sai kirjoittajan huokailemaan. Aikamoinen poika laulamaan <3 Finlandiasta en tänä vuonna tykännyt niin paljoa. Itse lauluosuus on aina ihana, mutta nyt alku- ja loppusoitto ei passannut kokonaisuuteen. Veteraanien tilaisuudessa pressaakin näytti vähän naurattavan viimeiset värssyt. Mietin hetken, oliko se ihan sopivaa naureskella siinä kohdassa, mutta luulen, että siinä veteraanit itekin vähän hätkähtivät voimallista loppua ja sen takia Stubbiakin hymyilytti.

Juhlan puvuista ei oikein moni jäänyt erityisesti mieleen. Ihan kaikkia en tietysti nähnytkään. Jenni Vartiainen oli upea. Valkoinen puku oli todella kaunis. Yllätyshyökkäyksen teki ensimmäinen tanssi. En yhtään odottanut, että se olisi "Missä muruseni on" ja hitto, että meni tunteisiin. Se soi jatkuvasti radiossa sinä kesänä ja syksynä, kun Tommi kuoli eikä se edelleenkään kuulu ollenkaan kirjoittajan suosikkeihin. Jotkut kappaleet on surullisia ja niistä tulee sellainen "parempi", kauniimpi ikävä ja kaipaus. "Missä muruseni on" ei kuulu niihin. Sen aiheuttamassa ikävässä ja surussa ei ole mitään kaunista, vaan se on täyttä tuskaa; unettomia öitä, ääretöntä epätoivoa ja viiltävää kipua. Se on kirjoittajalle tosi tosi vaikea kappale kuulla. Suru Tommin kuolemasta harvoin näin viidentoista vuoden jälkeen iskee yhtäkkiä nurkan takaa. Nykyään yleensä tietää etukäteen ne hetket, milloin olla vähän varuillaan. Nyt pääsi kuitenkin paukauttamaan ihan kunnolla halolla päähän. Ja sydämeen. Piti lähteä tyhjäämään tiskikonetta siitä telkkarin äärestä, kun ei pystynyt olla paikoillaan.

Huh, nyt iloisempiin juttuihin; Pizzan tekoon ja täytekakun leivontaan. Tänään on pikkujoulu- ja synttärijuhlapäivä. Mukavaa sunnuntaita kaikille <3

Sannis

Joulusuunnitelmia

Peurat hiipi esiin esiin piiloistaan samaan aikaan, kuin kuusi ilmaantui olkkariin. Sää on edelleen niin musta, että joulutunnelmaa ei kuitenkaan meinaa oikein löytyä. Muutamana päivänä upeista upein talvi kävi näyttäytymässä viime kuussa, mutta suurimmaksi osaksi on ollut mustaa ja mustaa. Mini on sitä murehtinut useampana päivänä, kun haluaisi niin olla ulkona, mutta tuolla vesitihkussa ei löydy oikein tekemistä. Varoittelin, että täytyy varmasti alkaa asennoitumaan siihen, että tänä vuonna joulukaan ei ole valkoinen ja tultiin siihen tulokseen, että etsitään joulumieltä muista asioista.

Lahjahommat on ihan hyvällä mallilla. Tytöt on niin isoja, että saattavat eksyä tänne blogiin, joten mitään en voi paljastaa :) No joo.. eipä likat taida jaksaa mutsin jaaritteluita lukea, mutta todistetusti leivontaohjeita käyvät joskus selaamassa, joten eipä kuitenkaan oteta riskiä. Muutamia juttuja tytöille sekä muille on siis kuitenkin valmiina. Saimille taidetaan kääriä joulupakettiin ainakin poronluu, joita juuri ostin pussillisen.

Ruokatilauksen oon tapani mukaan tehnyt jo valmiiksi. Tällä kertaa otin sen jo 19.12., koska ei tarvita kaloja tai muutakaan niin nopeasti pilaantuvaa. Kasviksia ja maitoa haetaan sitten jostain pienemmästä kaupasta tarpeen mukaan. Tänä vuonna ei tehdä jouluruokia kotona, joten mitään niin yli spesiaalia ei tarvinnutkaan tilata. Lähempänä ehtii sitten muuttaa mieltänsä ja lisätä tilaukseen lanttusoseet ja muut jos ollaankin kipeinä niin ettei päästä jouluvierailuille. Viime vuonna ihastuin naapurin ylioppilasjuhlissa kinuskijuustokakkuun niin, että nyt taidetaan sitä kokeilla jouluksi. Kinuski ei enää vanhemmiten oo aina kirjoittajan suosikki, mutta tasan vuosi sitten itsenäisyyspäivän alla maistettu kakku oli kyllä herkullista ja sitä viedään mukanamme kyläpaikkoihin tällä kertaa.

Kotona meidän joulu tulee tällä(kin) kertaa yhdessä olosta, jouluvaloista, kuusesta, joululauluista, pipareista, tortuista, aattoaamun riisipuurosta ja aattoaamuna avattavista lahjoista. Aaton jouluruoka syödään tänä vuonna iltapäivällä mutsin eli mummun luona. Aattoillan ohjelma on vielä auki, koska ei olla vielä anopin kanssa juteltu, mutta toivon, että illaksi joko hän ja mister A:n sisko tulee meille tai me mennään porukalla anopin luo.

Joulun pyhille ei ole vielä mitään aikatauluja. Faija ja mummu moikataan tottakai. Ehkä mennään joulupäivänä porukalla mummun luo. Mummu on kohta 100 ja vaikka vielä hyvin kuoriikin perunat ja laittelee kaffit, ei hän enää lähde kotoaan juurikaan muualle, kuin kauppaan tai lääkäriin. Kuulo alkaa olla myös sillä mallilla, että jos porukkaa ja puheensorinaa on enemmän, on vaikea keskittyä kuuntelemaan. Oikein suuria ja pitkiä kalaaseja ei siis enää mummun kanssa vietellä. Mister A:n siskolla on muuttopuuhia vuoden viimeisinä päivinä, joten semmostakin hommaa on luvassa siinä heti joulun jälkeen.

Tulevana viikonloppuna meillä on perheen pikkujoulut ja samalla juodaan minin kolmetoistaveekaffit. Mutsi, faija, mister A:n mutsi, vanhin siskoni perheineen ja nuorimman siskoni porukka on tulossa paikalle. Varattiin juhlatila kaupungista ja tasattiin tarjottavat niin, että jokainen tuo mukanaan jotain. Meidän vastuulla on tottakai kakku synttärisankarille. Sankari itse aikoo leipoa myös suklaakeksejä. Nam!

Mukavaa viikonloppua <3

Sannis

Joulukalenteri

Joulukuun eka päivä. Meillä on kotona ollut jouluvalot esillä jo muutaman viikon ja mini on leiponut torttuja ja pipareita pariinkin otteeseen. Mini on kunnon jouluttaja ja hänen toiveestaan laitettiin viikonloppuna jo kuusi valmiiksi. Kirjoittajalle on vähän se ja sama koska kuusi koristellaan ja jos sen aikaisemmin esille laittaminen tuo lapsille iloa, niin miksipä sitä varastossa panttaisi. Allergisten takia meille ei voi kuitenkaan laittaa aitoa kuusta eikä siitä syystä tarvitse miettiä neulasten ennenaikaista varisemista.

Tänä vuonna kuustoistavee toivoi tontun tekemän joulukalenterin ja mini halusi Brainblasterz-kalenterin kaupasta. Olipa jotenkin outoa miettiä kalenterin sisältöä vain toiselle tytöistä. Aikaisempina vuosina tonttu on laittanut yllärin joka päivä odottamaan aamulla herääviä, mutta tällä kertaa tonttu päätti päästää itsensä hitusen helpommalla ja tehdä kaikki luukut valmiiksi, niin ei tuu sitten unohduksia. Tonttu ehti jo hukata yhdet aiemmin ostetut jutut, mitkä oli tarkoitettu kalenterin muutamaan pussukkaan. Saapa nähdä koska ne tulee vastaan ja mistä :D

Ihanaa joulukuuta <3

Sannis

Leffakriitikko: Wicked: For good

No nyt on Wickedin toinen osa nähty. Kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli viime viikon sunnuntaina. Olin ihan tärinöissä jo pari päivää etukäteen. Mietinkin ensin, että mitä ihmettä aikuinen ihminen täräjää jotain satuelokuvaa. Sen jälkeen sitten mietin aika nopsasti, että onpa ihanaa, että joku juttu herättää tommosta lapsenomaista innostusta. Ei sitä niin usein tuu enää näin nelivitosena täristyä innostuksesta.

Käytiin leffassa mister A:n kanssa ja oltiin molemmat sitä mieltä, että Wicked: For good oli ihan jees. Vähän jotain lisää jäin kaipaamaan, mutta en oikein heti tiennyt mitä se olisi. En taaskaan ekalla kerralla ehtinyt ihan kaikkeen mukaan. Alku rullasi aika mukavassa tahdissa, mutta loppu meni vähän kuin pikakelauksella. Homma jäi myös (tietysti) ihon alle niin, että oon ollut koko menneen viikon enemmän tai vähemmän Ozissa. Kävin eilen vielä katsomassa leffan uudelleen ja luulen, että nyt saan siltä rauhan :D

Wickedin kakkososa ei ekalla katselukerralla ihan täyttänyt kaikkia odotuksia, mutta ne olikin ehkä mahdotonta täyttää kokonaan, koska odotus oli ollut pitkä. Ennen ekaa katselukertaa olin jo varautunut, että oon rakennellut mielessäni kaikenlaista eikä leffa luultavasti pysty ihmeisiin millään. Tokan kerran jälkeen pääsin paremmin hommaan sisään ja sain selkiytettyä tunnelmia ja ajatuksia. Kun tiesin jo mitä tulee tapahtumaan, tykkäsin leffasta enemmän.

Eka osa oli paljon pirteämpi, iloisampi ja leikkisämpi. Toki ekassakin osassa oli synkkiä hetkiä, mutta tykkäsin eniten juurikin sen hassuttelevasta fiiliksestä ja Glinda nousi elokuvan lempparihahmoksi. Mister A:n mielestä hän oli todella ärsyttävä koulukiusaaja, mutta itse näen Glindan ihan eri tavalla. Tottakai hänessä on puolia, jotka ei ole niitä parhaimpia, mutta perusluonteeltaan hän on hyvä ja vähän hassu. Kirjoittajan mielestä Glinda ei ole ollenkaan pahantahtoinen, vaikka tekeekin joskus vääriä valintoja.

Toka osa oli tummempi ja synkempi. Toisesta osasta puuttui se kirjoittajan niin pitämä hassuttelu lähes kokonaan, jotain poikkeusta lukuunottamatta. Puvustus ja lavastus oli edelleen tässä tokassa huikeita. Joissain arvosteluissa moitittiin, että osa eläimistä oli tosi huonosti tehty, mutta kirjoittajan silmää sellainen ei häirinnyt. Laulut oli parempia ekassa osassa. Tokassa oli aika paljon Arianan korkeaa nuottia enkä oikein erottanut biisejä toisistaan, kun en juuri tiennyt niitä etukäteen. Tokalla katselukerralla For good meni syvemmälle sydämeen, mutta eihän tokassa näytöksessä tokikaan ole mitään lähellekään Defying Gravityn vertaista.

Tokassa osassa Glinda oli edelleen kirjoittajan suosikki. Tottakai Elphaba tulee heti toisena perässä, mutta hän ei ollut ihan niin samaistuttava, kuin olisin toivonut, vaan tuntui jollain lailla kylmemmältä. Ehkä tarkoituksella, koska oli elänyt jo jonkin aikaa yksin, eristettynä ja vihattuna. Ärsytti, kun hän häipyi Glindan sulhasen kanssa eikä tuntunut olevan siitä kovin pahoillaan. Sen jälkeen kun oli kadonnut prinssin kanssa, ilmaantui seuraavan kerran ja puhui Glindalle tosi veemäiseen sävyyn. Toivoin toki, että prinssi Fiyero valitsee nimenomaan Elphaban, mutta Elphaban olisi pitänyt pahoitella tilannetta ystävälleen ja jutella asiasta hänen kanssaan. Glindakin teki virheen, kun antoi velholle ja Madame Morriblelle idean, kuinka löytää Elphaba, mutta teki sen niin heikolla hetkellä etten osannut häntä siitä syyttää.

Olisin myös toivonut, että Elphaba olisi tähän mennessä oppinut paremmin hallitsemaan taikojaan. Suurimmaksi osaksi tuntui, että ei tiennyt juuri ollenkaan mitä loitsuja Grimmeriestä vetää ulos. Kun Boq muuttui tinamieheksi, oli Elphaba myös siinä kohdassa turhan välinpitämättömän oloinen.. että olkaapa hyvä, hän ei nyt enää tarvi sydäntään, kun on elävä säilykepurkki. Tosi harmillista kaiken kaikkiaan, että kiltti Boq sai noin huonon kohtalon. Hänelle olisin toivonut paremman lopun.

Velho oli kirjoittajan makuun aika harmittoman oloinen molemmissa elokuvissa ja jotenkin tuntuikin hassulta, että kaikki tämä dramaattinen taistelu johtui tuollaisesta hölmön oloisesta ukkelista. Ehkäpä Madame Morrible oli se suurempi pahis. Voisi tietysti ajatella, että hän toimi velhon käskyjen alla, mutta ehkäpä hän toteuttikin omanlaista oikeuttaan ja oli suurempi paha, kuin velho. Lopussa Madame Morrible olisi voinut jäädä vankilaan, mutta velho olisi voinut muuttua hyväksi ja saada suhteen tyttäreensä. Jeff Goldblum ei lukeudu omiin näyttelijäsuosikkeihin, mutta hänen tyylinsä oli ihan passeli tässä huijarivelhona.

Elokuvan ärsyttävin tyyppi oli Nessa. Hän ärsytti jo ekassa osassa. Itsekäs, välinpitämätön, epävarma, ahne ja oliko vielä muita adjektiiveja, joilla häntä voisi kuvailla? Madame Morriblen inhottavuus ei tuntunut läheskään yhtä ärsyttävältä, kuin Nessan. Varmaankin siitä syystä, että Nessan olisi olettanut olevan hyvä ja Madame Morrible oli itsestäänselvä pahis. En olisi kuitenkaan toivonut Nessankaan kuolemaa, vaan sitä, että olisi ymmärtänyt oman tyhmyytensä ja muuttunut. Jep, toivon leffoihin just sen kaltaisia lapsellisia loppuratkaisuja. Lopussa pitää aina kaikki kääntyä parhain päin mielellään ihan kaikille, pahan muuttua hyväksi ja maailman pelastua :)

Tuntui, että katsojan olisi pitänyt tietää Wizard of Ozin tarina tätä katsoessaan. Itse en ole elokuvaa nähnyt enkä kirjaa lukenut, mutta suurinpiirtein tiesin, mistä on kyse. Ekalla katselukerralla meni kuitenkin aikamoisen nopsasti viuhahtaen koko homma ohi siitä eteenpäin, kun Dorothy näytettiin ensimmäisen kerran. Tyttö tuotiin jotenkin tosi nopeasti ja vähän huolimattomasti mukaan ja koko lopun ratkaiseva storyline juostiin liian nopsasti läpi. Ehkä olisi voitu näyttää vielä jotain siitä, kuinka Dorothy ja Boq päätyivät samaan porukkaan ja erityisesti siitä, miten linnunpelättimeksi muuttunut Fiyero ajautui heidän matkakumppanikseen. 

Loppu itsessään oli tälle katsojalle osittain sopiva. Tottakai Elphaban piti jäädä henkiin ja tottakai hänen piti päätyä Fiyeron kanssa yhteen. Kai se, että Fiyero ei ollutkaan enää komea prinssi, vaan linnunpelätin oli tarkoitus vahvistaa sitä ajatusta, että ulkonäöllä ei ole väliä ja rakkaus on tärkeintä. Se kai tuli kuitenkin selväksi jo siinä kohdassa, jossa prinssi valitsi vihreän tytön prinsessan sijaan. Ihmemaa Ozissa linnunpelättimellä ei ole aivoja ja hän etsii niitä. Tuliko Fiyerosta siis nyt aivoton? Toivottavasti ei.. ei ainakaan vaikuttanut elokuvassa siltä, vaikka vähän kompuroikin kulkiessaan. Olisin myös toivonut, että pariskunta olisi voinut jäädä Oziin. Erämaa Ozin ulkopuolella näytti aika toivottomalta.

Glindankin suhteen loppu oli ihan ookoo. Olisin toki toivonut, että hänkin olisi löytänyt rinnalleen jonkun. Ehkä oli kuitenkin tarkoitus viestittää, että hänellä oli kaikki Ozilaiset, joten ei ole yksin. Vaikutti kuitenkin koko elokuvan ajan, että hän olisi aika yksinäinen kaiken suosion keskellä ja olisinkin suonut hänelle rakkauden. Ehkä oli kuitenkin sopivaa, että hän löysi nyt voimansa itsestään ja voi myöhemmin löytää elämänsä rakkauden. Lempparirepliikki tässä tokassa Wickedissä on, kun Glinda astuu parvekkeelle ja sanoo: "Elphaba Thropp, I know you're out here!". Se jotenkin osoittaa sitä topakkuutta, jota Glindasta löytyy. Myös kohta, jossa Glinda ratsastaa hullun kovaa mustassa viitassa oli tälle katsojalle jotenkin tosi sykähdyttävä. En oo koskaan erityisesti fanittanut Ariana Grandea tai oikein edes tajunnut hänen olemassa oloaan, mutta roolityö Glindana oli täydellinen.

Ihan elokuvan lopussa, kun Grimmerie avautuu Glindalle... Tarkoittiko se sitä, että Elphaba ilmoitti olevansa hengissä ja Glinda ymmärsi sen? Vai oliko se merkki siitä, että Glinda oppii vielä lukemaan loitsuja ja saa nyt vihdoin taikavoimansa, kun on valmis käyttämään niitä oikein? Kumpi vaihtoehto tahansa sopii oikein hyvin. Epäilen vahvemmin ensimmäistä, mutta mielelläni ottaisin kuitenkin molemmat tarkoitukset samassa paketissa.

Lopputulema: Katson molemmat Wickedit heti, kun ne saa jostain kotiin striimattuna. Rakastan tätä tarinaa.

Sannis

P.S. Ykkösosan ammattilaisraadin arvostelu löytyy tästä linkistä :D -> https://sanniksenlife20.blogspot.com/2025/01/leffakriitikko-wicked-1.html

Black Friday

Marraskuun vimppoja viedään. Heräsin migreeniin neljän maissa aamuyöllä enkä pystynyt enää nukkua. Koneella roikkuminen ei oo paras idea, mutta aika vähänpä tässä muutakaan hommaa on tähän aikaan aamusta. Tein yhden black friday-ostoksen ja hommasin itselleni uuden sykekellon. Edellinen on saatu työnantajalta lahjaksi ja on jo vuosia vanha. Se on ollut nyt pitkään pöytälaatikossa, koska kyllästyin jossain vaiheessa mittaamiseen ja koska kellon näyttö ei enää pysy rannekkeessaan kiinni. Viime aikoina oon kuitenkin alkanut kaipailemaan syketietoja, kun oon innostunut hölköttelemään taas pitkästä aikaa. Migreeni on antanut hölkät anteeksi jo pari kertaa, joten toivoa on, että lenkkejä on tulossa lisää.

Herätin vanhan kellon henkiin eilen, mutta totesin aika nopeasti, että ei se tosiaan pysy rannekkeessa. Oon ostanut uudenkin rannekkeen eikä onnistu. Myös mister A:n vanhan kellon vastaavaa ranneketta testasin, mutta ei onnistunut silläkään. Kirjoittaja inhoaa ostaa laitteita. Aivan yli vaivalloisesti lähdin eilen tutkimaan, mitä olisi tarjolla. Polarin Ignite 2 taitaa olla jo ihan aataminaikuinen malli, mutta meikämuikkeli on sellainen viimeinen dinosaurus, etten todellakaan oo kiinnostunut suurimmastakaan osasta ominaisuuksista, joita uudet ja kalliimmat kellot sisältää, joten Ignite lähti tilaukseen. Siinäkin taitaa olla jo sata toimintoa, joita en tuu ikinä käyttämään. Koitin tutkia vielä yksinkertaisempaa mallia, mutta siitä puuttui gps ja mietin, että ehkä tuo olis joskus kiva tietää matka, jonka on kulkenut.

Kiva tässä nyt miettiä lenkkejä ja sykkeitä, kun jalkoja särkee niin etten tiedä kuinka päin olisin. Olisihan tuo pitänyt jo eilen nukkumaan mennessä tietää, että migreenihän se sieltä tulla tupsahtaa, kun olotila meni illalla tosi matalaksi ja jalat tuntui aivan kummallisilta ja niin kipeiltä ettei meinannut sängyssä pystyä olla. Ei tainnut eilinen jumppa mennä aivan hyvällä tavalla lihaksiin. Plääh! Treenasin neljä päivää putkeen, joten siitäpä syystä se rangaistus taisi samantien tulla. Treenit oli niin vaihtelevia että ajattelin selviäväni ehjin nahoin, koivin ja päin, mutta väärässäpä taas olin. Tänään on tottakai vielä töitä ja huomenna on ystävän nelikymppiset, joten tottakai on hyvä olla vähän migreeneissä, että elämä olisi mahdollisimman hankalaa.

Vähän musta perjantai siis. Ainakin näin alkuun. Sään puolesta myös. Mustaa, vettä ja jäätä näytti takapiha olevan täynnä, kun päästin Saimia pissalle hetki sitten. Eilen lähdin pyörällä töihin ja hyvin poikkeuksellisesti soitin mister A:n hakemaan illalla kotiin, kun kadut näytti siltä, ettei niille oo pyörällä, edes nastarenkailla asiaa. Alkuviikosta on ollut aivan mukaviakin talvisäitä ja eilen aamulla saatiin vielä lenkkeillä Saimin kanssa lumisessa metsässä ihan pienessä pakkasessa ennen vesisateen alkua.

Aiotteko te muut tehdä mustan perjantain ostoksia? Kirjoittaja olisi voinut jotain joululahjahommaakin miettiä, mutta en oo löytänyt oikein mitään tarvittavaa hyvästä alesta. Kampanja-aika pitenee ja tarjousten määrät vähenee vuosi vuodelta. Toisaalta, ihan hulluahan se meininki onkin ollut vuosien varrella esim. Jenkeissä Black fridayna. Meillä ei töissä oo osallistuttu nyt pariin vuoteen näihin geimeihin ollenkaan. Hinnat pysyy tänäkin perjantaina samana, mutta uudistuksia on tehty vaikka millä mitalla ja lisää on tulossa ensi vuoden puolella, joten samalla rahalla saa taas vähän enemmän.

Semmosia hommia tälle päivälle! Mukavaa perjantaita kaikille säädyille!

Sannis

Lumi

Vitsi, miten upea sää oli perjantaina. Oli pakko napata pari kuvaa, kun kävelin töistä kaupunkiin lounaalle. Harvemmin sitä tuleekaan keskellä kaupunkia napsittua maisemakuvia, mutta nyt näytti Vaasa talviasussaan niin mukavalta, että oli pakko ottaa puhelin esiin. Olisin helposti voinut tehdä paljon pidemmänkin kierroksen siinä samalla, mutta kesken työpäivän ei oikein suurelle rundille pystynyt lähteä.

Upea sää jatkui vielä lauantaiaamuun. Tehtiin lenkki Saimin, minin ja mister A:n kanssa aamupäivällä ja talvi oli tehnyt meidän hoodeille kunnon taikametsän. Aurinko tuntui maagiselta, kun kurkotteli meitä säteillään lumisien puiden väleistä. Saimi hyppi onnellisena eestaas ja mini ravisteli lumet puista alas ohi kulkiessaan. Pakkanen puraisi nenänpäätä vielä iltapäivälläkin, kun jonotettiin paikallisen teatterin Ritzin ulkopuolella ennen Show must go on-musikaalin alkua.

Illalla upea luminen sää oli vaihtunut vesisateeksi, kun lähdin pyörällä kohti LYKKE naisille-keskusta. Oltiin sovittu ystävän kanssa treenitreffit ja olin suunnitellut meneväni fillarilla, joten sillä sitten lähdin matkaan, kun en tajunnut kuinka kamalaksi sää oli ehtinyt meidän teatterin aikana muuttua. Mietin siinä jo alkumatkasta, että nyt on niin järkky ajokeli pehmeän lumen, veden ja jään takia, että pitäisikö kääntyä vaihtamaan menopeli autoon. En kääntynyt, mutta niin surkea oli ajella, että muistaisin tasan kerran olleen yhtä surkeaa viime talvena. Pysyin pystyssä mennen tullen, mutta tänään jätän kyllä Helkaman suosista parkkiin.

Tänään sunnuntaina on märkää. Vettä sataa. Toivon, että tämä on tilapäinen notkahdus talvisen sään lomassa ja pakkanen palaa hyvin pian. Mister A, mini ja faija eli pappa on puuhastelleet ulkona vaunulle suojaa. Aiemmat talvet on vaunu ollut säilössä faijan hallissa, mutta tällä kertaa jätetään se omaan pihaan. Kirjoittaja ei oo erityisen ilahtunut pressutallista, joka sen päälle bygataan, mutta sellainen sattui nyt olla faijalla extrana (Mitä faijalla ei olisi extrana?), joten se nyt hyödynnetään. Mister A haaveilee rakentavansa pihan perälle oikean tallin, mutta vielä ei oo sattunut olemaan sen vertaa ylimääräistä käteistä :D

Me kuustoistaveen kanssa ollaan oteltu hyvinkin iisisti. Vähän ruuanlaittoa, pyykinpesua ja sen sellaista. Saimin kanssa ehdittiin tehdä lenkki ennen sateen alkua. Taidetaan tehdä toinen, vähän lyhyempi kohtapuoliin. Lenkin jälkeen lähdetään leffaan katsomaan Wickedin kakkososa. Meillä onkin ollut mister A:n kanssa oikein kulttuuriviikonloppu, kun eilen oltiin teatterissa ja tänään on luvassa leffaa.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ystävät!

Sannis

Normipäivät

Marraskuun 19. päivä ja migreeni on loistanut poissaolollaan jo pari viikkoa (vai enemmänkin?) ja se kyllä tuntuu. Alkaa tuntua siltä, että oikeasti jaksaa taas jotain, eikä tarvi vain yrittää selviytyä päivästä toiseen. Kävin lauantaina vähän kovatehoisemmassa jumpassa ja tein lähes kaikki ponnistukset, joita tunnilla oli eikä migreeni kuitenkaan ilmoitellut itsestään. Siitä intaantuneena tein heti alkuviikosta lenkin, josta puolet oli kävelyä ja puolet hölköttelyä eikä senkään jälkeen migreeniä tuntunut. Yleensä juoksu ja nopea iskutus yhdistettynä hyppimiseen on kirjoittajan migreenitriggereitä, mutta nyt sujui näköjään hyvin. En tiedä voiko uusi estolääkitys vaikuttaa heti vai vaatiiko se ensin pidemmän vaikutusajan ja tämä oli vain sattumaa, mutta alku on ainakin nyt lupaava ja fiilis sen suhteen bueno.

Maanantaina kävin elämäni toista kertaa Brain relief-hoidossa ja kahden kerran perusteella varasin myös kolmannen ajan. Brain reliefistä löytää lisätietoa googlaamalla helposti. Se on Suomessa kehitetty kosketushoito stressinpurkuun ja kirjoittajalla se on toiminut todella hyvin. Hoidon jälkeen on ollut todella rentoutunut ja rauhallinen olo. Tuntuu, että hermosto on tosiaan saanut rauhoittua ja mieli siinä samalla. Ensin mietin, viitsinkö laittaa paljon rahaa hoitoon, joka ei varsinaisesti siinä hetkessä tuo näkyvää hyötyä ja sitten tajusin, että tuohan se. Jo siinä hetkessä oon niin rento, että huhhhuh.

Eilen jaoin Facebookissa artikkelin, jossa kerrottiin Kalajokelaisen kaupunginvaltuutetun varoittelevan joogan vaaroista paikallisen joogayrittäjän Facebook-mainoksen kommenttikentässä. Kirjoittajan on hyvin vaikea ymmärtää miten länsimaista joogaa voidaan verrata uskontoon. Tai miten se yleensä liittyy uskontoon. Ehkä joskus jooga on ollut uskontoa lähentelevää tai sitä uhkaavaa toimintaa tai ehkä se on jollekin sitä vieläkin, mutta omaan korvaan tuntuu aivan käsittämättömältä, että kehon ja mielen huoltamisessa liikuntakeskuksessa voisi olla jotain vaarallista. Oon tosi tosi harmissani myös esim. siitä, että kerran kuustoistaveen harrastuksessa (joka ei liittynyt mitenkään uskontoon eikä joogaan) vuosia sitten, oli alettu yhtäkkiä pitämään luentoa siitä, kuinka jooga on vaarallista ja siinä voi avata mielensä paholaiselle. Koitin siinä sitten jälkikäteen selittellä pienelle hyvin ihmeissään olevalle tyttärelleni, että äidillä on ihan tavallinen hyvä työ eikä se liity saatanaan mitenkään. 

Silloin vuosia sitten en kysynyt asianosaisilta, miksi tätä luentoa alettiin lapsille pitää, mutta nyt tosiaan jaoin artikkelin ja tulin siinä samalla loukanneeksi paria tuttua. Ja ilmeisesti en oppinut kerrasta, vaan jaan tämän nyt tännekin ja ehkä loukkaan samalla jotain muuta. Toivottavasti en. Ei ole ainakaan tarkoitus. Pahoittelut jo etukäteen jos niin kuitenkin käy! Oon hyvin allerginen kaikelle sometakkuamiselle ja sille, että omassa kommenttikentässä aletaan meuhata tai esittää rumia kommentteja suuntaan tai toiseen. Helpostihan käy niin, että muiden esittämät kommentit luetaan vähän kuin keskustelun aloittajan mielipiteiksi. Monesti jätän kaikki mielipiteeni esittämättä, koska en jaksa puolustella niitä joka kantilta, mutta tässä halusin avata suuni. Vaikeaahan se on, koska somekeskusteluissa on hyvin vaikeaa tuoda ilmi koko omaa totuutta.

Joku oli sitä mieltä, että pilkkaan jonkun toisen uskontoa. Sitä en missään nimessä halua tehdä, mutta jotkut asiat tuntuu joskus niin käsittämättömän vaikeilta ymmärtää, kun oma totuus on toinen. Jos jotain pilkkasin, niin sitä, että kaupunginvaltuutettu koittaa estää ihmistä tekemästä työtään. Se tuntuu kummalliselta. On yksi asia, että joku ei halua joogata. Sehän on jokaisen oma valinta. On ihan toinen asia yrittää haitata toisen ihmisen rehellistä elinkeinoa. Tuntuu myös hyvin epäreilulta, että joku voi pitää kirjoittajaa työssään jonain paholaisen välikappaleena, kun itse oon tehnyt 30 vuotta kovaa duunia jengin hyvinvoinnin eteen. No, kaikkia maailman asioitahan meidän ei tietenkään tarvitsekaan ymmärtää. Hyvin usein kirjoittajan filosofia onkin nykyään se, että kaikkeen ei ollenkaan tarvitse reagoida, mutta nyt meni tunteisiin. Niin, ja mainitsinko muuten että en oo edes ohjannut joogaa vakituisesti useampaan vuoteen. Ja että en ole edes joogaopettaja, vaan oon käynyt vaan lyhyemmän joogaohjaajan koulutuksen :D

Eilen luin viestiketjun kommentteja juuri ennen, kuin menin jumppaohjaukseen ja harmitus siitä, että joku loukkaantui kirjoittajan postauksesta oli niin suuri, että Kiinteytys-tunti meinasi mennä ihan sivu suun. Olin vähän kaffilla koko ajan ja vaikka kuinka koitin palauttaa mielen jumppaan, vaelsi se kuitenkin koko ajan Facebookin kommentttikenttään. Pilateksessa olin jo paremmin läsnä, mutta en kuitenkaan ollenkaan niin kuin yleensä. Maailman ihaninta oli, että tunnin jälkeen yksi asiakas tuli juttelemaan ja sanoi, että olen hänelle inspiraation lähde. Kuulemma se, kuinka jaksan aina hymyillä ja tuoda iloa ympärilleni on sellaista, josta hän inspiroituu omassa työssään opettajana. Apua! Meinasin tirauttaa kyyneleen siihen paikkaan. Aikamoinen kontrasti päivän aikana. Jollekin olin maailman ärsyttävin tyyppi ja toiselle inspiraation lähde. Tarkemmin kun ajattelee, taisi olla siis aika normipäivä :D

****

Jaaa, marraskuun 20. päivä. Facebookin kommenttikenttä on hiljentynyt eikä siellä onneksi mitään kolmatta maailmansotaa syttynyt. Migreeni teki kuitenkin comebackin juuri, kun oon fiilistellyt koko alkuviikon sitä, kuinka sitä jaksaakin niin paljon paremmin muutaman migreenittömän viikon jälkeen. Plääh! Oon pyörinyt yön tukka hiestä märkänä ja yrittänyt etsiä kadonnutta nukkumattia. Nyt on olo onneksi jo parempi, mutta ei edelleenkään oikein paljoa kehumista. 

Talvi on nyt täällä ja se on ihanaa. Vuosi vuodelta talvesta tulee kirjoittajalle rakkaampi. Eilen iltapäivällä olin Saimin kanssa kävelyllä ja kun hämärässä jouluvalot kimmelsi talojen pihoilla lumipeitteen alla, tiputin muutaman kyyneleen. Miten lumi ja pieni pakkanen voikin tehdä kaikesta niin upeaa? Valo, joka lumen myötä saapui hiton pimeään marraskuuhun, toi mukanaan iloa ainakin sata kiloa ja tunteen siitä, että kyllähän kaikki tälläkin kertaa suttaantuu. 

Sannis

Pasilassa

Pasilan pyrähdys oli nopea. Oikeastaan vain yksi päivä, koska lauantai-ilta jäi tosi lyhyeksi ja maanantaina lähdettiin kotiin jo aamujunalla. Pidempään ei toki kirjoittaja nykyään jaksa hotelleissa ollakaan. Nytkin mietin, oisko mielummin pitänyt ottaa AirBnB. Me tykätään aina pienilläkin lomilla ottaa hetken aikaa siihen, että juodaan kahvit ihan omassa rauhassa. Hengaillaan aamusta ja usein myös iltapäivästä hetki kämpillä. Silloin olisi kiva, että olisi sohva ja/tai nojatuoli, jossa istuskella. Hotellin aamiaisetkaan ei tunnu nykyään ollenkaan niin luksukselta, vaan ehkä jopa mielummin söisin aamupalan omassa rauhassani. No joo.. oikein hyvin meni hotlassa tämä lyhyt aika :)

Triplassa oli paljon rauhallisempaa, kuin yleensä. Isänpäivänä taisi porukka olla muissa puuhissa. Meille sopi rauhallisuus hyvin. Leffassa käynti on kirjoittajan suosikkipuuhaa, joten tottakai se otettiin ohjelmistoon. Triplan Biorexin plus-salissa oli tosi kivat pöydät, jotka toi yllättävän paljon lisämukavuutta leffahetkeen. Pieni, mutta iso juttu. Salissa taisi olla yhteensä n. kymmenen ihmistä, joten ei ollut sielläkään ruuhkaa.

Lounaspaikaksi valikoitui Fredde's, joka myös oli Triplassa. Aivan mukavan oloinen paikka, mutta kirjoittajalla sattui pikku moka enkä hoksannut listaa lukiessani, että Arctic pizza sisältää puolukoita, joista en diggaile yhtään. Vähän nolotti niitä plokkailla pois pizzan päältä. Pizza oli niin suuri, että jaksoin vain puolet ja plokkasin loput sitten illemmalla hotellihuoneessa. Mister A:n annos osui paremmin makuhermoon eikä siitä jäänyt mukaan otettavaksi. Kirjoittaja ei niin paljoa harmistu siitä, että ruoka ei oo aina kohdallaan. Onhan se vähän tylsää, mutta tykkään maistella vähän erilaisia juttuja ja joskus ei mee kohdilleen.

En oikein osannut etukäteen hahmottaa, minkälainen matka Veikkaus Areenalle on hotellilta kävellä, vaikka onhan sen ohi ajeltu sata kertaa. Jotenkin yllätyin, kuinka lähellä se todellisuudessa oli ja miten helppo sinne olikaan mennä. Ehkä areenan ympärillä aikanaan vuosia ollut remontti ja tietyö sai sen tuntumaan jotenkin vaikeasti lähestyttävältä? Me siis yövyttiin Scandic Pasilassa Triplan vieressä ja siitä kävelymatka oli ehkä vartti, kun rauhassa mentiin. Takaisin päin tultiin Pasilan aseman kautta, käveltiin reippaammin ja olikohan matka asemalle edes kymmentä minuuttia?

Areenalla oli yllättävän vähän ruuhkaa, vaikka porukkaa oli paljon. Jonot oli hyvin maltilliset ja oltiinkin tosi hyvissä ajoin paikalla, koska haluttiin ottaa varman päälle. Joskus jossain festareilla on seisty vielä jonossa, kun se oma suosikki on jo soittanut ja sitä tilannetta ei haluttu tällä kertaa toistaa. Nyt ehdittiin napata vähän ruokaakin ennen konsertin alkua. Yllätys oli se, että syömiset sai viedä omalle paikalle saakka. Yleensä on niin tarkkoja sääntöjä siitä ettei katsomoon saa viedä ruokaa. Narikka oli vapaaehtoinen. Me jätettiin toki takit sinne ja maksettiin suolainen kympin hinta, mutta myös takit olisi saanut ottaa katsomoonkin. Treffattiin vielä ystävät pikaisesti ennen konsertin alkua ja vaihdettiin kuulumiset.

Konsertti oli hyvä. Uusi laulaja oli hyvä. Yleensä en halua kovin lähelle lavaa keikoilla, mutta tällä kertaa toivoin, että oltais hitusen lähempänä. En tajunnut lippuja ostaessa, että permannolla on istumapaikkoja. Jos olisin hokannut, olisin ehkä ottanut kuitenkin paikat sinne. Toisaalta, me päästiin omalta paikaltamme vähän jaloittelemaan välillä. Ystävät, jotka istuivat permantopaikoilla, kertoivat, että järkkärit viisasivat tiukasti istumaan jos joku koitti nousta ylös. Kauempaakin pääsi kyllä fiilikseen ja yllättäen mister A sai taas kaivaa rouvalleen nenäliinoja, kun uusi laulaja omisti It must have been loven Marie Fredrikssonille.

Maanantaiaamuna lähdettiin aikaisin kotiin. Junamatkat meni muuten hyvin, mutta parin tunnin verran pahoinvointi velloi ihan kunnolla. Alkoi kuin salaman iskusta, mutta onneksi ei tällä kertaa kestänyt oikein kauaa. Hyi hitto sitä oloa. Se on niin kammottava ettei mitään rajaa! Päästin kai verensokerin laskemaan liikaa, joka yleensä on kirjoittajan kuolinisku reissatessa. Luulin, että oon ajoissa syömisien kanssa, mutta sen verran myöhästyin, että evässalaatti ei enää laskenut millään, vaan maistui niin oksettavalta ja jokaisella haukulla tuntui, että ihan just lentää yrjö.

Onneksi junassa oli väljää ja sain siirtyä toiselle penkille istumaan niin, että vieressä oli tyhjä penkki. Tilan tuntu vähän helpottaa ahdistusta. Ja onneksi mukana oli myös karjalanpiirakkaa, jota sain jotenkin natusteltua. Junan pysähtyessä huojuin ovella haukkaamassa happea. Ehdin taas jo miettiä sata kertaa mielessäni, miten voin olla niin tyhmä, että lähden julkisilla yhtään mihinkään, kun selkeästi ainut matkustustapa on oma auto. Ja taas olin ihan paskana siitä etten voi koskaan mennä mihinkään. Yritin kuunnella äänikirjaa, että saisin ajatukset muualle ja laskin minuutteja perille pääsyyn. Olin todella kiitollinen ettei olla esim. kymmenen tunnin lennolla. Yllättäen kuitenkin pahoinvointi antoi periksi ja loppumatka meni aivan hyvin. Mitä nyt olin ihan jäässä, kun aiemmin olin hikoillut vaatteeni tuskanhikeen.

Kirjoittaja on kyllä kuulkaa sellanenkin reissumuija, ettei mitään rajaa :D 

Semmosia viikonloppuhommeleita! Mitäs muut on puuhailleet?

Sannis

Isänpäivä

Meidän isänpäivä sujuu tällä kertaa kahdestaan mister A:n kanssa Helsingissä. Eilen illalla tultiin sen verran myöhään, että haettiin vaan vähän syömistä ja hengailtiin hotellilla telkkaria katsellen. Tänään nautittiin valmiista aamiaisesta ja pyörittiin hetki Triplassa kauppojen joulujuttuja katsellen. Jotain pientä löydettiin tytöille tuliaisiksi ja joulupukin pussiin. Ystävän pikkupojallekin ostin joululahjan. Mister A shoppaili itselleen kengät hyvästä alesta.

Käytiin päiväleffassa katsomassa Ainoastaan sinä. Kirjoittajalle toka kerta, mister A:lle eka. Molempien mielestä oli aivan hyvä. Leffan jälkeen syötiin myöhäinen lounas Fredde's-nimisessä paikassa, jossa kirjoittajalla jäi vähän toivomisen varaa, mutta mister A:lla meni nappiin. Kaffit napattiin mukaan hotellihuoneeseen, jossa nyt lojutaan. Vimppana ohjelmistossa on Roxette parin tunnin kuluttua ja sitten saakin kohta lähteä jo kotimatkalle.

Mukavaa isänpäivää <3

Sannis

Höpinää

En ymmärrä…
Lasteni matikan tehtäviä.

Seuraavaksi ajattelin…
Käydä suihkussa ja tsiigata Sohvaperunoita.

Viime aikoina...
On ollut aikamoisen kiireistä.

En osaa päättää...
Koska haluaisin pitää talviloman ja mitä haluaisin silloin tehdä.

Muistan ikuisesti...
Lapsieni syntymän. Tommin kuoleman. Sen, kun haettiin Saimi kotiin ja istuttiin autossa kaikki ihan ihmeissämme. Sen yhden ihanan ja jotenkin aivan erityisen kesäaamun Karperön uimarannalla. Sen, kun Aamu sai streptokokin aihettaman tulehduksen ihoonsa ensimmäisen kerran. Joulut lapsuuden kodissa. Floridan matkan. Kanadan matkan. Ja muutaman muun jutun :)

Päivän paras juttu...
Se, että ehdin vähän siivoilla semmosia sotkuja, jotka ärsyttäneet jo pidemmän aikaa. Se, että ystävä helppasi kuskin hommissa ja haki heppatytöt tallilta.

Noloa myöntää, että...
Oon politiikasta ihan pihalla. Hyvä, kun tiedän kuka on presidentti ja kuka pääministeri. Tosi noloa.

Viikko sitten...
Käynnisteltiin viikonloppua, kuten tänäänkin.

Kaikista pahinta on...
Että Tommi on kuollut.

Salainen taitoni on...
Lukea ihmisiä ja tunnelmia.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi...
Että Tommi saisi tulla kotiin.

Minulla on pakkomielle...
Milloin mistäkin. Leffoista, biiseistä, laulajista, bändeistä, näyttelijöistä, kirjoista, hilloista tai himmeleistä. Yleensä yhdestä asiasta kerrallaan.

Söin tänään….
Kolme lämmintä ruokaa, kuten useimpina päivinä jo reilun vuoden ajan. 

Ärsyttävintä on...
Epärehellisyys. Epäreiluus.

Tekisi mieli…
Lähteä reissuun.

Minusta on söpöä…
Kun Saimi tule sohvalle oikein lähelle viereen. 

Hävetti...
Kun jäin nuorena kiinni kaupasta varastamisesta. 

Olenko ainoa, jonka mielestä…

Ei kokoajan tarvi mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kehittyä niin saakelisti.

Pitäisi oppia tunnistamaan oman kehon tarpeet omien tuntemusten pohjalta eikä vain kysellä fiiliksiä kelloilta ja sormuksilta.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis