maanantai 30. joulukuuta 2019

Seiskavee


Mini on seitsemän vuotias. Koska tämä tapahtui? Ilmeisesti jossain tämän päivän ja vuoden 2012 välillä. Seitsemässä vuodessa on ehtinyt tapahtua vaikka mitä ja silti tuntuu, että se on mennyt aivan hujauksessa. Ihan justhan se oli, kun itkin hysteerisenä, etten pysty enää päivääkään olla raskaana ja odottaa, kuoleeko tämäkin vauva. Ihan justhan se oli, kun istuin sängyn reunalla kivettyneenä, kun en tuntenut vauvan liikkeitä. Ihan justhan se oli, kun liikkeet tuntuikin ja pystyin taas hengittää. Ihan justhan se oli, kun tarrasin mister A:han kiinni ja totesin, että kyllä tää synnytys nyt vähän ärsyttävältä tuntuu. Ihan justhan se oli, kun heitettiin yläfemmat kätilön kääriessä miniä peittoon. Vuonna 2012 joulukuun 12. päivä aikaisin aamulla meille syntyi täydellinen tyttö. Aamu Aurora.

Mini on oman tiensä kulkija ja omaa vahvat omat mielipiteet. Harvemmin tarvii kuitenkaan takuta, koska typy on fiksu likka ja hoksusta kotoisin. Miniltä onnistuu taitavasti kaikki kädentyöt. Nikkarointi, leipominen, pelit ja askartelut menee noin vain ja monesti jaksan ihmetellä, kuinka se voi osata niin paljon kaikkea. Koulussakin eka luokka on lähtenyt käyntiin tosi kivuttomasti, vaikka typy taitaa olla luokkansa nuorin. Selkeästi on toki ollut syksyllä väsyä ilmassa, koska kaikki koulussa on uutta ja ihmeellistä, mutta aamuisin kouluun lähtö sujuu kivuttomasti. Kertaakaan ei oo avaimet unohtuneet kotiin ja läksytkin on joka päivä hoidettu oma-aloitteisesti eikä yhtään unohdusmerkintää oo koulusta tainnut tulla. 

Typy on kova hassuttelemaan ja perhepiirissä tykkää pelleillä, kertoilla vitsejä, esiintyä ja näyttää taitojaan. Vieraammassa ja isommassa porukassa esillä olo ja uudet tilanteet taas ei ole ollenkaan mieluisia. Esim. kavereiden synttäreitä jää aina välillä väliin, kun mini ei halua lähteä. Mietin aina, haluaisko se, mutta ei uskalla ja kyselenkin aina monta kertaa, että ootko nyt iiiiiiihan varma ettet mene. Mini tuntuu kuitenkin olevan aina varma päätöksestään, jonka on siis tehnyt jo kutsun saadessaan eikä tunnu jäävän harmittelemaan asiaa. Omat kaverisynttärit sankari halusi tänä vuonna viettää naapurin Timin kanssa Tropiclandiassa. Tänä vuonna synttärit pilkkoutui läheisimpienkin kanssa moneen pienempään palaan sairastelujen takia. Minille se tais olla ihan sopiva ratkaisu, kun meinas jo etukäteen, että ei sitten halua puhaltaa kakkukynttilöitä.

Vähän on viime aikoina ollut ilmoilla semmosta ekaluokkalaisen vänkäystä erinäisistä asioista, mutta aika minimissä on tämän tytön uhmat ja kiukuttelut olleet. Tunteiden näyttäminen on välillä haastavaa minille. Jos sattuu tai tuntuu pahalta, ei meinaa saada sanottua sitä ja koitetaankin aina sitä työstää... että päästäis pihalle vaan ja sanois jos harmittaa. Vähän mutsia tässä jännittää, että kuinkakohan se patoaa asioita sisälleen sitten teini-iässä. Toisaalta, kyllä se sitten kuitenkin välillä tulee luo ja sanoo hiljaa, että: "Annukka määrää aina mitä me tehdään, kun me leikitään!". 

Mini ottaa ystävien luo lähtiessä mukaan pussillisen puita ja työkalut. Sitten ne rakentaa tallissa Onnin kanssa linnunpönttöjä ja mitä milloinkin. Kotona se rakentaa Timin kanssa uskomatonta puumajaa ja järjestää huikeita, erittäin tarkkaan suunniteltuja bileitä. Välillä se yökyläilee Vilman kanssa ja silloin mennään aina susia etsimään muistiinpanovälineet repussa ja taskulamput mukana.. kunhan ei oo liian pimeää :D Mini on tarkka some-esiintymisestään ja kovin paljon ei enää saa kuvia laittaa esille. Joitain kuitenkin. Aamuisin mini vieläkin kävelee huoneestaan suoraan äitin syliin ja istuu siinä hyvän tovin. Illalla se komentaa huoneestaan, että "Tuu jo!!" jos on omasta mielestään joutunut odottaa liian kauan hyvän yön toivotuksia. 

Aamu Aurora on kyllä aikamoinen flikka <3
Sannis

lauantai 28. joulukuuta 2019

Joulu


Joulu meni nopsasti. Vähän turhankin nopsasti. Niin vain oli joulupukki tänäkin vuonna kuulemma paras ikinä ja tytöt sai ihan mahtavia juttuja. Mua ja mister A:takin oli pukki muistanut <3

Joulun aikana tavattiin perhettä ja ystäviä, syötiin navat täyteen suklaata, ihasteltiin yhtäkkiä alkanutta lumisadetta ja kuunneltiin joululauluja. Aattona laiteltiin loimulohta ja uunikasviksia, joulupäivänä ja tapanina syötiin ulkona.

Tein pikakierroksen töihin eilen ja nyt on taas pari päivää vapaata. Tytöt lähti tätinsä luokse yökylään mun duunien aikana ja me mister A:n kanssa lojuttiin ilta kotona. Nyt ajateltiin lähteä treeneihin kohta. Oli sen verran raskasta jumppailu eilen, että tänään on pakko mennä kokeilemaan uudelleen :)

Ihan ihanaa, että joulu on paketissa. Neljäskymmenes sellainen jo mun elämässäni. Joka vuosi se muuttaa vähän muotoaan. Kyllä se on totta, että joulu on lasten juhla. On se niin ihanaa nähdä se tyttöjen silmin. Ensi vuonna taas.

Mukavaa viikonloppua!
Sannis

torstai 26. joulukuuta 2019

Karjalanpiirakat


Täällä on vietetty joulua mukavissa merkeissä. Ollaan poltettu ulkotulia, leivottu karjalanpiirakoita ja käyty haudoillakin. Karjalanpiirakat oli kyllä ihan superkiva ylläri... että ne olikin niin helppo tehdä. Ollaan jotenkin oltu siinä uskossa, että niiden teko on hankalaa ja monimutkaista. Mister A ja tytöt pyöräytti ne mun mielestä aivan tosta vain. Kymppivee kyllä kertoi, että on harjoitellut eskarissa ja vissiin jo päiväkodissakin. Tuli täydellisen hyviä eikä todellakaan ollut viimeinen kerta, kun meillä tehdään itse karjalanpiirakoita. Paisto-ohjeessa oli muuten neuvottu laittamaan uuniin asteita 275-300. Meillä loppuu asteet kahteen ja puoleen sataan, mutta hyvin riitti :)

Hyvää Tapaninpäivää!
Sannis

tiistai 24. joulukuuta 2019

Merry Christmas


Aattoaamu. Vielä oon ihan yksin hereillä. A-tiimi nukkuu. Joulupukki on käynyt ja lahjat on kuusen alla. Meinas mennä myöhälle eilen illalla. Ja menikin. Vielä ennen puolta yötä tyttöjen huoneesta kuului supinaa. Mini oli kymppiveellä yökylässä eikä kumpikaan meinannut saada nukuttua. Minä jo torkahdin kerran ja havahduin puoli yhdeltä siihen, että reitti on vihdoin pukille selvä. Mister A:lle siinä mutisin, että tää ei todellakaan oo mun lempiosuus näissä jouluissa :D

Rakastan sitä hetkeä, kun tytöt kömpii unisena huoneistaan olkkariin ja löytää lahjat. Meillä avataan lahjat aamulla, samalla kun riisipuuro tekeytyy hellalla. Yökkärit päällä, minä ja mister A kahvikupin äärellä sohvalla, tytöt tukka sekaisin ja silmät loistaen. Lahjojen jaossa ei oo mitään suurempaa seremoniaa vaan tytöt yhdessä tasaa ne kuusen alta. Tähän mennessä jokaisena vuonna kymppivee on todennut, että tänä vuonna oli paras pukki ikinä. Saa nähdä, onko tällä kertaa sama fiilis.

Ihanaa, rauhallista joulua!
Sannis

maanantai 23. joulukuuta 2019

Julfiilis



Klo on 8.44. Joulukuun 23. päivä. Ei oo ulkona valoisaa eikä luntakaan oikein paljoa. Tytöt jäi eilen mummun luo yöksi serkkupoikien kanssa ja me tehtiin mister A:n kanssa vielä illalla kasin paikkeilla joulun ruokaostokset. Villi treffi-ilta! Tänä vuonna ostoksia oli harvinaisen vähän ja ensimmäistä kertaa ikinä joulun alla oltiin ihan hoomoilasena kassalla, kun päästiin halvemmalla, kuin luultiin. Saattaa ehkä johtua siitä, että ollaan syöty jo kaksi kertaa mutsin luona superherkulliset pre-jouludinnerit eikä ollut ihan niin suuri hiuko kaikkea kohtaan :D

Tänään on ohjelmassa lahjojen paketointi. Aion hyödyntää tyttöjen poissaolon ja paketoida lahjat vaikka saunaan jemmaan. Ärsyttää aina paketoida niitä keskellä yötä ennen aattoa. Meillä on niin pieni talo ettei täällä pysty paketoituja lahjoja mihinkään pidemmäksi aikaa jemmata. Tänä vuonna lahjat on kooltaan tosi isoja, mutta en usko että tytöt on kiinnittäneet niihin huomiota, vaikka ovat aika tyrkyllä kodinhoitohuoneessa. Ruskeat kiinni teipatut pahvilaatikot iskän työkalujen läheisyydessä ei ehkä välttämättä herätä niin paljoa mielenkiintoa. Täytyykin muuten laittaa korvan taakse seuraavia vuosia varten, että pitää keksiä tytöille jotain sopivaa puuhaa just tässä 23. päivä niin saa paketointihommat hoidettua valoisaan aikaan.

Jotain treenijutskaakin tässä mietin, mutta laiskottaa lähteä mihinkään. Ehkä vois jumppailla kotona vaikka jonkinlaisen hiitin. Tai toki taitais joku huoltava setti olla parempi nyt kun migreeni oli taas pari päivää mun kamuna. Ulkona näyttää niin hitsin liukkaalta, että oikein pitkää kävelylenkkiäkään ei ehkä pysty. Pitäis kyllä hommata ne nastakengät niin ei liukkaammatkaan kelit olis este. Hiukset pitää kuitenkin tänään pestä, joten pakkohan tässä on joku jumppa kehittää, että menee samaan hikeen :D

Kyllä tässä on kuulkaa ihan jouluinen fiilis.
Sannis

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Rauma


Kiva päivä vietetty Raumalla eilen! Huono sää tuntuu olevan tämän vuoden reissujen teema, mutta kyllä se joulufiilis löytyi, kun laulettiin joululauluja Vanhan Rauman torilla. Juotiin glögit ja käytiin ihanassa sisustusliikkeessä. Syötiin lounas Kellariravintolassa, joka kesällä jäi vähän kaihertamaan ja iltapäivästä ajeltiin Raision Ikeaan. Illalla pötköteltiin kämpillä ja tsiigattiin Sohvaperunoita.

Useimmiten nämä mun reissut menee siis juurikin näin. Innoissani suunnittelen, ennen lähtöä toivon ettei tarvisi lähteä ja sitten on loppuviimein kuitenkin kivaa, kun pääsee matkaan :) Viimeisillä reissuilla oon todennut, että yksiöt ja kaksiot alkaa olla kyllä meille liian ahtaita. Ihan reilun kokoisessa Air BnB - kaksiossa ollaan nyt eikä se toinen makuuhuone kuitenkaan haittais ollenkaan. Ens kerran täytyy siis lähteä matkaan, kun on varaa kaivaa kuvetta vähän syvemmältä ja varata kolmio ettei kenenkään tarvi nukkua vuodesohvassa ja on enemmän tilaa tavaroille.

Tapaatteko reissuilla yöpyä Air BnB:ssä vai hotellissa? Vai jossain muualla?
Sannis

lauantai 21. joulukuuta 2019

Lumi


Ei oo tarvinnut paljoa lumitöitä viime päivinä tehdä. Kuvat on isänpäiväviikonlopulta. Harmaata oli silloinkin, mutta lumi toi valoa. Nyt on sateista ja kosteaa. Ei mikään varsinainen joulun toivesää. Me ollaan Raumalla pikavisiitillä. Kun kesällä käytiin, päätettiin, että tullaan joulun aikaan uudelleen. Olishan se lumi tehnyt kaupungista ihan eri näköisen. Saa nähdä päästäänkö joulutunnelmaan ilman sitä, kun pian lähdetään kävelylle.

En ihan innoissani lähtenyt eilen tähän reissuun. Oon nykyään usein näillä fiiliksillä ennen matkaa. Tärinässä suunnittelen jotain ja sitten kun aika tulee, en haluakaan lähteä. Nyt(kin) olis toki voinut perua, mutta varsinkin kymppivee halus kovasti lähteä ja epäilen, että itellekin tekee ihan hyvää käydä vähän pois kotoa. Rakastan kotia ja siellä olemista, mutta viime viikkoina tyttöjen sairastaessa ja omien migreenien kanssa on välillä tuntunut, että tukehdun sinne. Nyt sitten eilen kuitenkin mietin, että haluan vain oman soffan nurkkaan. Vähän vaihtelevaa hei :D Taas toissapäivänä alkanut migreeni ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu ja sehän se tietysti oli, mikä mun lähtöhalujani hillitsi. Eilen oli kyllä aikamoisen nihkeä olo, mutta onneksi autossa sai nukkua ja tänään tuntuu jo vähän paremmalta.

Mitetittekö te koskaan lähdön hetkellä, että saispa jäädä kotiin?
Sannis

perjantai 20. joulukuuta 2019

Joulukortit


Tapasin ennen aina askarrella ite joulukortteja. Viime vuosina ei olla enää kortteja lähetetty, vaan toivoteltu joulut somen välityksellä ja sitten livenä tietysti. Viime vuonna tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ne muutamat kortit, jotka postilaatikkoon oli tuotu, oli aivan ihania. Jotenkin ne tuntui luxukselta, aivan harvinaiselta herkulta. Päätin, että tänä vuonna mekin lähetetään taas muutama kortti.

En alkanut askartelupuuhiin, vaan teetin hyvissä ajoin valokuvausliikkeessä kuvat. Käytin tyttöjen ja meidän perheen kuvia, lähinnä isovanhempia ajatellen. Taisin olla korttieni kanssa valmis jo marraskuun alkupuolella ja kuinkas sitten kävikään. No se hitsin lakko. En uskaltanut luottaa siihen, että sen loputtua vielä ehtii.

Täällä ne nyt on, mun keittiössäni suurin osa niistä hitsin korteista :D

"Sata hopeatiukua hännässään,
tuhat lumitähden liukua harjassaan.
Kristallitiara otsallansa,
pakkasen pauketta kavion alla.
Hörähdyksessä taikaa:
Ihanaa joulun aikaa!"

Sannis

torstai 19. joulukuuta 2019

Lahjat


Valitsin tänä vuonna näinkin iloista ja räiskyvää lahjapaperia. Tilasin paperit Ellokselta ja ne tuntui silloin hirveän hyvältä idealta. Nyt mua vähän naurattaa. Vimpan päälle lasten joulua hei :D No, ei ne tyttöset siitä paperista piittaa vaan siitä sisällöstä. Tänä vuonna meillä on tytöille vähän lahjoja, mutta epäilen, että ne on kyllä mieluisia. Paketeista löytyy kymppiveelle Schleich-talli ja akryylimaaleja. Mini saa koripallokorin ja legoja. Kanadan siskon paketit eksyy myös meidän kuusen alle ja niistä paljastuu molemmille oma Suomen voimistelutuotteen leuanvetotanko. Ja koska joulupukki oli asialla black fridayna, saatiin samaan rahaan samasta firmasta vielä voimistelurenkaat yhteiseksi.

Lidlin mainoksessa oli huikea taiteilijan pakki täynnä maaleja ja siveltimiä. Tekis mieli käydä hakemassa se ja laittaa tuo mun jo ostama paljon pienempi maalisetti lahjakaappiin odottamaan seuraavia synttäreitä. Oli se hintava, reilu 40€, mutta tiedän että kymppiveellä se tulis tosiaankin käyttöön. Hmm.. ehkä teen mutkan Lidliin tässä vielä..  Piti muuten eilen varmistaa kymppiveeltä, että onko se koskaan käynyt lukemassa mun blogia. Ei kuulemma oo :)

Tänään ohjelmassa on minin joulujuhla ja joululounas. Duunia tietysti normaalisti. Illalla vedetään töissä perinteinen joulujumppa ja juodaan asiakkaiden kanssa glögit. Kiva päivä tiedossa siis. Ja nyt kun tytöillä on flunssa ohi, on oma migreeni palannut. Koska, why the hell not?! Ja koska sänkyyn hautautuminen itsesäälissä rypien ei ole vaihtoehto, olen luottavaisin mielin. Kyllä se pian hellittää.

Sannis

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Outo joulu


Kuinka teidän jouluvalmistelut sujuu? Meille on tulossa siinä mielessä outo joulu, että ei aiota paistaa kinkkua tai laatikoita, jotka yleensä on aina kuulunut meidänkin joulupöytään. Mua on jo useampana vuonna ahdistanut ruokahävikki ihan oikeasti ja jotenkin ärsyttää se kinkun haju, joka täyttää koko talon. Tänä vuonna mister A:kin on sitä mieltä, että ei välttämättä tarvita kaikkia joulun ruokia oman jääkaapin täytteeksi, joten ollaan päätetty mennä vähä eri linjalla.

Meidän joulupöydästä taitaa tänä vuonna löytyä lohta ja jonkin sortin uunikasviksia. Joku kiva perunaresepti on vielä hakusessa. Pöydän ääressä on tänä vuonna vain oma perhe ja tytöt ei jouludinneristä niin piittaa. Tärkeintä on kuulemma aamupäivällä keitetty riisipuuro. Perinteinen jouluruokahan me ehdittiin jo mutsin luona syödä ja se oli kyllä superherkullista. Ollaan menossa sinne vielä 22. päivä iltapalalle ja toivon, että silloinkin pöytään eksyy mutsin Maailman parasta silliä ja keitettyjä kananmunia. Ne on mun mielestä perinteisen joulupöydän parhaat palat.

Ruokia ei ole meillä siis valmisteltu joulua varten eikä niin kauhean paljon muutakaan. Ja jotenkin se on nyt ihanaa, ettei oo mitään minkä takia kiirehtiä tai ressata. Lahjoja laittelin viikonloppuna valmiiksi kummilapsille ja opettajille. Tytöille on molemmille kolme lahjaa ja mietin josko pitäis vielä yhdet hommata. Jotain pientä vaan.. vaikka suklaarasiat. Samalla kun käy suklaakaupoilla, pitäis varmaan tehdä joulun ruokaostoksia. Ajattelin paistaa suolaisen piirakan aattoillaksi, kun saadaan muutama vieras. Ehkä poroa tai lohta. Torttutaikinaa on listalla tottakai ja punaista maitoa riisipuuroon. Jotain ihanaa juustoa, viinirypäleitä ja suolakeksejä. Ehkä piparitaikina. Eikö noilla nyt yhden joulun pärjää? :)

Sannis

tiistai 17. joulukuuta 2019

Yhteenveto


Kuvat: Jonna N. Photography

Viime postauksessa toivoin, että tilanne pysyy migreenin suhteen hyvänä. Ja on muuten pysynytkin. Mutta ettei elämä aivan pelkäksi viheltelyksi muuttuisi, sairastui tytöt aivan karseaan flunssaan. Todella nopeasti nousi korkea kuume ja molemmat oli aivan järkyssä kunnossa. Puolitoista viikkoa kesti minillä ja viikon verran kymppiveellä. Mister A:kin ehti sairastaa, mutta onneksi vain pikaversion. Mua ei oo vielä flunssa kaatanut, mutta kurkku on ollut kipeä muutaman päivän ja olo on kumman tukkoinen ja takkuinen.

Oon ollut ihan kypsänä. Kerron tämän nyt silläkin uhalla, että toistan itseäni. Oon toistanut jo koko syksyn. Oon ihan loppu. Kun vihdoin oma olo alkoi monen viikon jälkeen hellittää, niin sitten tämä. En oo tännekään viitsinyt mitään kirjoitella, kun ei oo ollut mitään hyvää sanottavaa. Tänään tuntuu kuitenkin jotenkin vähän valoisammalta. Molemmat tytöt pääsi vihdoin kouluun ja minä järjestin itselleni pienen hetken hiljaisuutta kotona ennen töitä. Kukaan ei yski tai oksenna tai valita huonoa oloa. Thank god! Vein molemmat tytöt autolla kouluun. Tauti vei kaikki voimat ja ne tuntuu palautuvan hitaasti. Itseäkään ei olis kiinnostanut yhtään lähteä kävelemään.

Eilen oli kyllä millistä kiinni etten olis alkanut poraamaan vain sen takia, että oli niin kova väsy. Kävelin portaat ylös töissä ja hengästyin niin, että piti huilata. Lasken päiviä joulun vapaisiin ja toivon, että ne on tarpeeksi tästä paskasyksystä selviämiseen. Ärsyttää niin paljon odottaa, että koska sitä tipahtaa itsekin. Nyt alkaa toki tuntua jo siltä, että ei se tauti enää mulle tuu. Ja samalla takaraivossa paukuttaa, että nii-in.. just kun luotat siihen, että selvisit, niin sitten se kuume nouseekin päivä ennen jouluaattoa. Prkl!

No joo, valivalivali... kymppiveellä jäi voikan joulunäytös väliin. Minillä meni synttäritouhut vähän niin ja näin. Jouduttiin siirtää ja perua. En oo edes tehnyt blogiin perinteista synttäripostausta, koska en oo jaksanut. Se pitää kyllä jaksaa vielä tämän kuun puolella, koska .. se vaan pitää :D  Päästiin kuitenkin mutsin luo jouludinnerille. Siksi näin aikaisin, koska Kanadan sisko on paikalla nyt. Ja ruoka oli niin sairaan hyvää! Tytöillekin oli kiva pötkötellä välillä jossain muualla, kuin kotona. Vähän edes maisemien vaihdosta, vaikkei olotila oikein kummosia sallinutkaan. Pääsin myös Saara Aallon joulukonserttiin Vaasan kirkkoon ja se oli ihana. Saara Aallossa on normaalioloissa mun mielestä jotain aika ärsyttävää, mutta kirkkokonsertti oli kyllä mahtava. Ja on se kyllä hemmetin lahjakas muidu.

Sanoisin, että nämä viime viikkojen vallitsevat olotilat ei oo olleet ehkä paras moodi katsoa The Handmaids Talea alusta loppuun, mutta tein sen nyt kuitenkin. Sanoisin, että mun psyykeellä ei taitais koskaan olla hyvä hetki katsoa sitä, mutta tiedänpähän nyt mistä ihmiset puhuu. Ootteko katsoneet? Minkälaisia ajatuksia herätti? Mä katsoin sitä liian tiiviisti. Olis pitänyt antaa itselle vähän hengähdystaukoa. Siinä mielessä sarja siis kyllä onnistui, että se sai mutkin koukutettua. Vaikka usein pidin sitä tylsänä ja liian hidastempoisena, en pystynyt lopettaa kesken. Mister A oli ihan kypsänä alusta lähtien ja ennen loppua sille tuli stoppi. Ei se sitä tainnut kovin tarkkaavaisena puhelimensa takaa seuratakaan, mutta kolmoskaudella tuli silti mitta täyteen ja minä katsoin itekseni viimeiset jaksot. 

Mun mielestäni sarja oli todella ärsyttävä. Epäoikeudenmukaisuus ja tapahtumat sai voimaan melkein fyysisesti pahoin. Välillä koko homma tuntui niin typerältä ja naurettavaltakin, ettei tiennyt olisko itkenyt vai nauranut ja vähän hävetti, että edes katsoo tommosta roskaa. Välillä pelotti.. mitä jos oikeasti yhtäkkiä maailma muuttuu tohon suuntaan. Tapahtumat oli pelkkää pahaa niin hemmetin pitkälle, mutta just kun olin luovuttamassa ja kääntämässä kanavaa, tulikin yksi pieni toivonmuru ja olikin pakko jatkaa. Sarja herätti todella paljon tunteita ja tuli uniin, kuten odotinkin. Lyhyempi se olis saanut mun mielestäni olla. Jossain vaiheessa kävi jo niin, että kaikki kauheudet tuntui vain naurettavilta ja menetti jo merkityksensä, kun mieli oli jo ihan turta. Huuuuh! Ainakin yksi tuotantokausihan sitä on vielä tulossa. Itsehän en näe tietenkään mitään muuta vaihtoehtoa, kuin onnellisen lopun, mutta täytyy ottaa siitä selvää etukäteen. Jos joku tyhmä on keksinyt jonkinlaisen muun ratkaisun, tiedän ettei tarvi vaivautua :)

Että siinäpä viime päivien yhteenveto. Paljon paskaa, mutta jotain kivaakin. Tuntui muuten siltä, etten voi kirjoittaa tähän postaukseen Handmaids Talesta... ettei jotain niin kauheaa voi laittaa samalle sivulle mun kauniiden tyttärieni kanssa. Mutta sitten päätin, että voihan, koska nehän ne just kumoaa kaikki kauheudet. Meidän uusin yhteinen juttu on Sohvaperunat. Ollaan katsottu niitä ykköstuotantokaudesta lähtien ja naurettu ihan vedet silmissä. Miten ihanaa onkaan nauraa, oikein sydämensä pohjasta.

Mukavaa tätä päivää!
Sannis

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Valoa


Kyllä mun mielestä pitäis kuulkaa laissa määrätä, että kalenterissa olis kolmepäiväinen viikonloppu vaikkapas kerran kuukaudessa. Kuinka paljon se yksi ylimääräinen päivä vaikuttaakaan. Nyt just tässä kahvikupin ja tietokoneen äärellä sunnuntai-aamuna tuntuu yli hyvältä. Mister A ja kymppivee nukkuu. Mini tsiigaa sohvalla peiton alla jouluohjelmia. Joulukuusessa palaa kynttilät ja koti on siisti. Jouluposse hengailee keittiön pöydällä. Migreeni on poissa.

Oon ollut ihan loppu ja todella apealla mielellä monta viikkoa. Ajatukset alkoi mennä jo aika syviin vesiin. Se ei oo mulle koskaan hyvä, koska sieltä on hitsin vaikea päästä pois. En kestä olla heikko tai se, jolla on joku vika. Inhoan itseäni ja sitä etten oo tarpeeksi hyvä. Kuvittelen, että ne mun ajatukseni on muiden ajatuksia ja se vie vaaralliseen kelpaamattomuuden noidankehään.

Nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Koko tämä viikko on ollut migreenin suhteen parempi. Seitsemän(kö?) viikkoa siinä vierähtikin. Melkein koko syksy. Nyt on lihakset kipeät eilisestä jumpasta. Oikealla tavalla kipeät.. ei niin, että koko kroppa on jäykkä kuin rautakanki, vaan niin että eilinen treeni meni perille. Ihanaa! Oon joutunut omissa ohjauksissa jo monta viikkoa keventää ja tehdä jutut niin, että selviydyn. Salitreenit on olleet tauolla jo useamman viikon. Kävelylenkkejä oon sentään pystynyt tehdä. Eilen lähdin itse asiakkaaksi jumppaan ja sain tehdä kovaa. Parasta!

Toivon sydämeni pohjasta, että tilanne pysyy nyt hyvänä. Takataskussa on onneksi lääkäriltä uusi konsti. Konsti, joka katkaisi kierteen. Konsti, jota en mielelläni kovin usein käytä. Helpottaa kuitenkin tietää, että jotain on olemassa. Nyt on tietysti joulun pyhätkin tulossa ja ainahan sekin auttaa, kun tahti hidastuu hetkeksi. Mietin vain, miksi nämä syksyt on nykyään tällaisia. Viime vuonnakin migreeni venähti ennen joulua pitkäksi.

Ollaan fiksailtu vähän kotia viime päivinä. Mister A maalasi vessan seinät ja uusi silikonisaumoja niin, että tuli paljon freesimpi. Vaatehuone on siivottu ja uuni pesty. Keittiön kaappeja on vähän järjetelty ja kymppiveen huone käyty taas joka nurkkaa myöten läpi. Ihanaa kun ehtii olla enemmän kotona, ehtii myös tehdä siivoushommia enemmän. Rakastan siistiä ja puhdasta kotia. Yksi maailman parhaista asioista. Ja harvinaista herkkua, kun asuu keskimääräistä suurpiirteisimpien tyyppien kanssa ;D

Nyt heräs kymppiveekin ja hiippaili joulukalenterinsa kanssa sohvalle. Tänä vuonna tytöt valitsi joulukalenterit kaupasta. Ensimmäistä kertaa. Oon aina halunnut itse täyttää kalenteria, mutta tänä vuonna ohjasin kaupan kalenterien suuntaan, koska vallitsevat olotilat. Se oli hyvä ratkaisu. Mulle helppoa ja tytöt on niin onnellisia kalentereistaan. Kymppiveellä Schleich ja minillä Lego. Karkkikalenterit jäi tänä vuonna kauppaan.

Mukavaa sunnuntaita!
Sannis

torstai 5. joulukuuta 2019

Tonttu


Nauran täällä tolle eiliselle postaukselle. Niin kovin dramaattista :D Nomutta.. joskus vaan on. Varsinkin, kun migreenipäiväkirja viimeiseltä seitsemältä viikolta on pitkä, kuin nälkävuosi. Sen mukaan seitsemään viikkoon mahtuu öbaut kaksi päivää ilman minkäänlaisia oireita. Että niinku omasta mielestä saakin vähän ärsyttää. Nyt on pari päivää näyttänyt jo vähän lupaavammalta, mutta vielä en uskalla luottaa..  Pakko mennä päivä kerrallaan.

Ostin uuden tontun Tokmannilta. Näyttää olevan tuo vihreä tämän joulun väri. Nyt se vahtii meitä keittiön hyllyllä. Kilttejä ollaan yritetty olla. Ei oo oikein pahantekoon ehtinyt tässä migreeniä, yrjöä (Jep, kymppivee!) ja mahakipua (Jep, kuusvee!) potiessa. Salaa se tonttu mulle kertoi, että on meillä ainakin tytöille tulossa muutama paketti ja alkaa lahjapuuhat olla paketointia vaille valmiina.

Tänään olis vielä duunia ja sen jälkeen kolme päivää vapaata. Tulee tarpeeseen. Joskus on vähän vaikea irrottautua duunijutuista vapaapäivinä, kun ne seuraa niin helposti tossa puhelimessa. Nyt pitää kuitenkin tsempata sen suhteen ja koittaa ottaa iisisti. Saataispa ihanat säät niin pystyis ulkoilla ja nauttia talvesta.

Kivaa torstaita!
Sannis

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

First world


Nyt on tiedättekö semmonen ongelma täällä, että jos oot sitä tyyppiä, jonka mielestä pikkujutuista ei saa valittaa, niin kannattaa skipata tämä teksti. Jos sun mielestä urputtaminen turhuuksista, kun maailmassa on ihmisillä oikeitakin ongelmia on itsekästä/idioottimaista/ärsyttävää, tulee tämä rasittamaan ihan varmasti :D

Eli... Mä en pidä ihmispaljouksista enkä sen takia käy konserteissa. Pienissä joskus hyvin harvoin, isoissa en juuri koskaan. Joskus kuitenkin, ehkä kerran kymmenessä vuodessa tulee tapahtuma, jonka takia haluan uhmata luontaista vaistoani juosta henkeni edestä toiseen suuntaan jos vaihtoehtona on lauma ihmisiä, vessajonot, narikkajonot ja jäätävä meteli. Sellainen konsertti on Suomessa järjestetty viime vuosina parikin kertaa, mutta tähdet ei ole olleet suotuisia mulle.

Ensimmäisessä maailmassa yhtenä vuonna tapahtui siis niin, että en päässyt konserttiin, koska en viitsinyt alkaa munklata työvuoroja. Meitä on pieni tiimi, mulla on omat jumpat ja tietyt päivät on kirjoittamattoman säännön mukaan niin nounou ylimääräisille vapaapäiville että en edes viitsinyt sanoa toivettani ääneen. Seuraavana vuonna en päässyt konserttiin omien aikataulujen takia. Omat menot meni pahasti päällekäin ja toista menoa ei vain pystynyt siirtää, vaikka kuinka yritin. Sen jälkeen oon säännöllisesti kytännyt nettisivuja odottaen uuden keikkapäivän julkistusta.

Ja sehän tuli. Taas keskelle viikkoa. Ei kuitenkaan töiden kannalta ihan kriittisimpänä päivänä ja mietin josko viitsis kysyä passaisko muille että pitäisin pari vapaapäivää keskellä viikkoa. Mietin liian kauan kehtaanko ja viitsinkö ja liput myytiin loppuun. Loppuviimein sain kuitenkin suuni auki ja vapaan järjestettyä. Lippumetsästyksen jälkeen, ihanan ystävän pienellä avustuksella sain, kuin sainkin mulle ja mister A:lle (aivan liian kalliit) liput kaivettua kiven alta.

Seuraava ongelma oli tyttöjen hoito. Keskellä viikkoa, isovanhemmista yhdet reissussa, yhdet töissä...eli ei mitään hoitopaikkaa. Tehtiin kaikenlaisia järjestelyjä Helsingin päässä ystävien kanssa ja vapaapäivä-anomukset kouluun. Oli siis pakko päättää, että tytöt lähtee mukaan. Ostin junaliput neljälle, joka tuli aivan liian kalliiksi. Paikalle piti päästä keskiviikkona mahdollisimman aikaisin ja takaisin oli oltava jo torstaina, joten mietin että oma auto vie liikaa aikaa ja voimia. Alkoi tuntua siltä, että koko reissu olisi paras jättää tekemättä. Ihan liian vähän aikaa, ahdistus siitä että häiritään ystävien yöunia arkipäivänä ja liian kallista. Odotin kuitenkin itse konserttia aivan yli paljon.

Keikka peruttiin edellisenä iltana. Postin tukilakkojen vuoksi rahtiliikenne ei kulkenut Suomen lipun alla eikä bändi saanut itseään ja kamojaan ajoissa paikalle. Kalliit junalippurahat, kaksi vapaapäivää, tyttöjen koulupäivät. Kaikki menetettiin ihan turhaan. No, ei ihan turhaan, koska saatiinhan sitten viettää ilta ihanien ystävien luona Espoossa, jota ei tietenkään mikään raha korvaa, MUTTA jonain toisena hetkenä olis ollut paljon vähemmän kiirettä ja oltais tietysti varattu pidempi aika reissuun, kuin vain yksi lyhyt ilta ja yksi lyhyt aamu.

Tänään julkistettiin uusi keikkapäivä peruuntuneen tilalle. Kesäkuun toinen päivä. Tiistai. Toinen niistä meidän superkriittisistä päivistä töissä. Prkl!! En edes haaveile lähdöstä. Ja mitä väliä oikeesti? Yksi bändi, yksi keikka. Voinhan kuunnella radiota. Mutta hitto, että ottaa päähän! Ottaa päähän aivan yli kovaa. Muistatteko, kun lapsena jotain tahtoi aivan yli kovaa eikä sitä saanut? Mulla on nyt just semmonen olo. Aivan jo naurattaa, kun harmittaa niin kovaa. Ja ei, älkää vain uskoko etten tietäisi, kuinka turha asia tämä on harmistua maailmassa, jossa osa ihmisistä saa vain haaveilla konserteista. Tai kuvan kakusta. Tai mustikoista. Tai ruuasta yleensäkin.

Mutta silti. Voi prkl (tähän naurusta itkevä hymiö)!
Sannis

tiistai 3. joulukuuta 2019

Hiihtäjät


Ei vitsi, mikä sää oli lauantaina! Nämä kauniit talvipäivät on jotain ihan uskomatonta. Taas mietin, että ei se kesä kyllä pärjää näille mitenkään. Toki, tota laatua sais olla vähän enemmän ja sitä loskapaskaa vähän vähemmän. Talvi on niin ihanaa silloin, kun on valoa. Paitsi toppahousut..ne on ihan hanurista! :D

Tytöt tahtoi heti hiihtämään. Ollaan soviteltu monot jo monta viikkoa sitten, että ne on sitten valmiina, kun aika on. Meidän tytöt on kovia hiihtelemään ja mun mielestä on parasta fiksata kaikki etukäteen ettei vain into laannu välineiden puutteeseen. Molempien sukset, monot ja sauvat on joltain perittyjä ja niillä saa hiihdellä just missä haluaa..eli ei oikeastaan ikinä ladulla, vaan aina pitkin teitä ja ojanpohjia. Ihana nähdä, kun ne menee tuolla onnellisena posket punaisina ja saa konhottaa niinkuin lasten kuuluukin. Olis ehkä aika vaihtaa kymppiveen sukset minille ja ostaa kymppiveelle uudet. Saas nähdäm mistä semmoset bongaisin. Jos oot Vaasan seudulla ja sulla on ylimääräisenä sukset SNS-siteillä n. 140-senttiselle hiihtelijälle, laitahan viestiä.

Sannis

lauantai 30. marraskuuta 2019

Joulukuusi


Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä. Tänään pystytettiin joulukuusi. Sovittiin tyttöjen kanssa jo muutama viikko sitten, että tämä on The päivä. Meidän kuusen koristeet on vuosien varrella kerättyjä ja melkein joka vuosi ostan myös jonkun uuden. Osa koristeista on tyttöjen askartelemia, jotkut oon hankkinut jo kauan sitten. Viime vuonna uusi juttu oli vihreä helminauha ja tänä vuonna uusinta uutta on jännän vihreät pallot.  Ostin myös kaksi samettista, punaista palloa Minimanista, koska en vaan voinut vastustaa niiden ihanaa retrolookia.

Missä vaiheessa teidän jouluvalmistelut on?
Sannis 


maanantai 25. marraskuuta 2019

Lahjalistat


Täällä on taas leivottu pipareita. Tällä kertaa joulupukille ja tontuille. Eilen oli Vaasan joulun avaus ja nähtiin torilla joulupukki. Mietittiin, että nyt saattaa olla järkevää jättää lahjalista, koska joulupukki on hoodeilla. Pipareita pitää tietysti olla pitkän matkan kulkijoille, että jaksavat. Mini huolehti myös, että maitolasikin pitää jättää.

Aamulla, kun herättiin oli lahjalistat kadonneet, samoin piparit ja maito. Tilalla oli pieni kiitos-viesti. Enää juttu ei herättänyt niin suurta riemua, kuin yleensä, mutta selkeästi tytöt oli mielissään. Mini taitaa uskoa vielä pukkiin, vaikka me ei olla mitään ihan hirveän suurta illuusiota koskaan pidettykään yllä. Ollaan aina puhuttu avoimesti joululahjoista ja kerrottu, että jouluna saa antaa toisille lahjoja jos haluaa. Tytöt on itse päätelleet, että aamulla kuusen alla olevat lahjat on joulupukilta. Mummut, papat ja tädit on antaneet omansa sitten vähän myöhemmin ja niiden antajan tytöt on aina tienneet.

Kymppivee on jotenkin ihana, kun tietää kyllä kuka ne lahjat kuusen alle laittaa ja kuka sen lahjalistan yön aikana pöydältä hakee, mutta minillekin aina puhuu tontuista ja joulupukista. Jotenkin tosi hellyttävää, että haluaa pysyä vielä lapsena ja uskoa joulun taikaan. Meillä joulupukki käy aina silloin, kun me nukutaan. Ehkä sekin omalla tavallaan tekee koko jutusta vielä mystisempää.

Onko teillä jo lahjalistat valmiina?
Sannis

perjantai 22. marraskuuta 2019

Horror

Tää on ollut nyt yhtä migreenipäiväkirjaa viime aikoina. Mutta sitä tää on pahimmillaan.. Pahimmillaan ei elämään meinaa mahtua mitään muuta. Viime viikolla oli pakko jättää yksi jumppa väliin sen jälkeen, kun tiistain tunnilla ei meinannut enää pysyä dinnerit sisällä ja koko kroppa oli kankea kuin puupökkelö kotiin lähtiessä. Oli vaikeaa edes koukistaa käsiä tai jalkoja. Sanoisin, että oli aikalisän aika. Aikalisän otinkin loppuviikkoon ja viime postauksen jälkeen ajattelin, että hommat alkaa mennä parempaan päin.

No vähänpä tiesin. Keskiviikko ja torstai oli ihan horror-päiviä. Lähdin keskiviikkona aamulla ihan normaalisti töihin ja aika nopeesti alkoi käydä ilmi, että päin helee menee. Kipu ja paine päässä alkoi olla jo aikamoista luokkaa, kun lähdin lääkäriin. Aiemmin oon saanut vielä jollain tavalla hommat hoidettua, kun kipu on ollut siedettävää ja muut oireet pahempia. Nyt kipu oli kovempi, kuin kertaakaan tänä vuonna ja lääkärissä en meinannut päästä edes ovesta sisään, kun purskautin koko viimeisen kuuden viikon itkut lääkärin niskaan. Sillain puolihysteerisenä yritin kertoa asiani ja jälkeenpäin papereissa olikin kaikkea miellyttävää tyyliin: "Itkuinen ja ahdistunut". Verenpaine oli varmaan sen hetkisestä olotilasta johtuen korkea ja sain kotiin verenpainemittarin mukaan. Uusi lääke kuulosti mun korvaan aika rajulta, mutta epätoivoiset ajat vaatii kunnon keinoja. Vai miten se nyt oli?

Kipu ei katkennut vielä keskiviikkona. Kyllähän mä tiedän, että kun hommat on päässeet tähän pisteeseen, ottaa vähän aikaa että uusi hoito tepsii, mutta torstaina kun kipu oli oikein paha, tuli pohja vastaan. Soitin terkkarille ja kyselin vielä lisäapuja. Puhelun jälkeen romahdin ihan totaalisesti. Tipahdin kontilleni lattialle ja itkin hysteerisenä. Olin varma etten nouse enää.


Jotenkin sain kerättyä itseni rippeet keittiön lattialta. Heitin jo haaveet tämän päivän pikkujouluista, ensi viikon jumpista ja Volbeat-keikasta roskakoriin. Työkaverit mua WhatsAppissa rauhoitteli, että äläs nyt.. onhan se tilanne ennenkin muuttunut sitten yhtäkkiä. No niinpä. Niin se muuttui tälläkin kertaa. Pari tuntia ja yhtäkkiä horrorkipu oli poissa. Väsytti ja tottakai päässä tuntui, mutta kipu oli veks. Huilailin ja kuvasin ihanat ruusut, jotka rakas ystävä oli mulle aiemmin tuonut piristykseksi.

Illalla särky alkoi uudelleen. Ei niin pahana, kuin aamulla, mutta alkoi kuitenkin. Nyt kello on 8.41 aamulla ja olo on vähän niin ja näin. Aika varovasti saa liikehtiä ja hyvin ohuella nuoralla mennään. Ohimo tuntuu siltä, että koska tahansa voi alkaa tapahtumaan. Todella ihmeellistä tämä elämä just nyt. Yhtään ei osaa ennustaa, mitä muutaman tunnin päästä tapahtuu ja mikä on vointi. Bossille sanoinkin, että nyt ei varmaan mulle kannata ostella pikkujoulujuomia. Vois olla aikamoinen pöhinä päällä tämän lääkecombon kanssa.

Verenpaine on ollut ookoo nyt jokaisella mittauskerralla. Ei ollenkaan korkea. Maanantaina on uusi lääkärikäynti ja mietitään jatkoa. Aika paljon nyt tuntuu olevan tätä migreenipäiväkirjaa ja pakko varoitella, että sitä on varmasti vielä luvassa. Hyvinä hetkinä koitan katsella maailmaa aina välillä linssin läpi, koska näiden ihanien juttujen tallentaminen tuo valoa mieleen.

Mukavaa viikonloppua!
Sannis

tiistai 19. marraskuuta 2019

Kirkas


Tiistai. Marraskuun 19. päivä. Pakko merkitä lokiin, että eilen oli paras päivä viiteen viikkoon migreenin suhteen. Varasin toki jo lääkärin keskiviikoksi, koska ei hitto tämmöstä nyt kukaan jaksa, mutta eilen yhtäkkiä oli kirkas olotila. Päätä toki kiristi vaihtelevaan tahtiin, mutta tuntui, että oon oma itseni. Jaksoin puhua ja höpöttää ja jumpat tuntui tosi hyvältä. Kevensin toki melkein kaikkia liikkeitä ja jätin hypyt ym. pois, mutta hyvin meni. Saas nähdä nyt kuinka tänään. Klo on nyt 5.55 ja vielä ainakin on ookoo.

Ei mulla tuon lääkärikäynnin suhteen ihan hirveen suuria toiveita oo, mutta pakko kai se on käydä vähän juttelemassa ja miettimässä, mitä voitais tehdä. Inhoan mennä lääkäriin. Pitkitän sitä meno aina. Useimmiten liikaa. Mutta, kun en kestä mennä sinne valittamaan vaivojani. Aina siinä tilanteessa unohdan, että mitäs mulla nyt olikaan. Ja oliko se nyt mitään? Mulla ei oo vielä(kään) semmosta omaa luottolääkäriä tai neurologia, jonka kanssa pystyisin setvimään tätä mun hommaa. Inhottaa mennä taas ihan vieraan ihmisen luo. Pelkään aina, että ne laittaa mut puntarille :D

Niin, että eipä mulla muuta. Eilen oli kirkas olo ja tänään myös, ainakin vielä. Hitsin aikaisin piti nousta, että ehdin Tampereen junaan. EasyFit - aluepalaveriin vie mun matkani ja illalla pääsen takaisin kotiin. Toivotaan, että syksyn 2019 putki oli nyt siinä ja migreeni menee talviunille.

Kivaa päivää!
Sannis 

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Hiipii


Alkaa joulu hiipiä mieleen ja kotiin. Lahjoja oon yleensä tässä vaiheessa jo hommannut tytöille muutamatkin, mutta tänä vuonna karsitaan sitä osastoa vielä entisestään. Postin lakko tuli sopivaan kohtaan niin ei voi edes tilata mitään ;D Jotenkin mulla ei oo oikein hinkua lahjakaupoille tänä vuonna. Tottakai tyttöjen pitää saada muutama paketti, joten kyllä tässä jonkinlaisia neuvottelua täytyy isovanhempien ja joulupukin kanssa pitää. Kymppiveen toivelistalla on Schleich- talli ja - heppoja, keppariaskarteluihin tarvikkeita, ratsastuskypärä ja ratsastustunteja. Minin listalla on koripallo ja koulupöytä, temppuscootti ja kaikenlaista, mitä lelulehdestä löytyi.

Muutamat valot oon ripustanut jo ja peurakin on päässyt omalle paikalleen sohvalle. Sitähän vois ihan hyvin käyttää muutenkin, mutta jostain syystä se on meillä joulun juttu. En malttanut vastustaa ja ostin kuuseenkin pari uutta koristetta. Mietittiin josko maltettais kuitenkin kuusen kanssa sinne marraskuun viimeiseen viikonloppuun. Ajateltiin tyttöjen kanssa, että pidetään silloin pikkujoulut; koristellaan kuusi, kuunnellaan joululauluja ja lämmitellään glögiä. Pari aika kivaa joululaulua soi muuten tämän viikon Vain Elämää - jaksossa. Kuuntelitteko? Tykkäsin Maijasta, Laurista ja tietty JVG:stä.

Joko teillä on joulupuuhat alkaneet?
Sannis