perjantai 27. marraskuuta 2020

Black Friday

Viime viikonloppuna paisteltiin croissanteja, käytiin kaupungilla ja laskettiin mäkeä pariinkin otteeseen. Taas on perjantai. Viikot on raskaita, mutta ne menee nopsasti. Mulla ei oo ollut jumppia ollenkaan torstaisin tai perjantaisin nyt hetkeen ja tälläkin viikolla ajattelin jo torstaina, että kuinka hitsissä sitä normaalisti jaksaa jumpata vielä loppuviikostakin. Ehkäpä normaalisti en oo ihan yhtä poikki :) Nyt on perjantai ja edessä on lyhyt päivä, koska viikon tunnit on jo täynnä. Oon nukkunut pari yötä huonosti ja nähnyt inhottavia unia, joten siinä mielessä iisimpi setti passaa oikein loistavasti.

Puolessa välissä viikkoa sain kirittyä to do-listaa töissä hyvälle mallille ja heti helpotti korvien välissä. Tuli jotenkin selkeämpi ja rauhallisempi olo. Yhtäkkiä alkoi olla asiaa Instassakin ja tuntui, että teki mieli vähän hörsköttää pitkästä aikaa. Hämärä fiilis, aivan kuin olisin herännyt jostain horroksesta. On tää vuosi ollut kyllä ihmeellinen!

Eilen lähdettiin ihan extempore syömään illalla kavereiden kanssa. Koskakohan olis tullut semmosta tehtyä viimeksi?! Tytöt on ilmeisesti mökkiintyneet tämän vuoden aikana sen verran että pitää vähän kerrata, kuinka ihmisten ilmoilla käyttäydyttiinkään, mutta kaiken kaikkiaan oli oikein kiva reissu :) Herkuteltiin Amarillossa ja haettiin Citarista jätskit jälkkäriksi. Käveltiin siinä ohimennen myös Vaasan uusimman ostarin läpi ja ihasteltiin jouluvaloja. Perfect torstai-ilta.


Tänään on black friday. Saatiin pieni lumihuntu, joten sanoisin, että ennemminkin vihdoin white Friday. Hyödynnettiin tarjouksia jo aiemmin tällä viikolla ja hommattiin tytöille parit joululahjat. Tänään haluaisin käydä katselemassa silmälaseja. Aurinkolasitilanne on katastrofaalinen, mutta kyllä silmälasitkin alkaa olla jo niin monta vuotta vanhat, että olis aiheellista ostaa uudet. Mietin, uskaltaisko sitä tänä vuonna kaupungille mustana perjantaina. Yleensä oon välttänyt viimeiseen asti. Meinaatteko te mennä?

Sannis

torstai 19. marraskuuta 2020

Timanttitortut

Ootteko syöneet jo joulutorttuja? Me ollaan niitä tehty kyllä jo parikin kertaa. En muuten kevään aikana kerännyt "koronakiloja", mutta jotenkin tää syksy stresseineen tuntuu nyt vähän eri meiningiltä. Täytyy koittaa ruveta laskemaan, montakos niitä joulutorttuja nyt menikään. No joo, oikeasti tehdään niitä aina sen verran kerralla ettei oo mahdollisuuttaa mihinkään ihan övereihin, koska muhun kyllä joulutorttuja mahtuu jos niitä on hollilla :D

Tänä vuonna ei yhtään ressaa se, miten sitä joulua viettäisi. Muistan, että viime vuonna olin jotenkin etukäteen vähän ärsyyntynyt, kun en oikein tiennyt, minä päivänä puuhaisi mitäkin. Ei meillä nytkään kovin paljoa suunnitelmia oo valmiina, mutta eikö se tässä mene omalla painollaan. Toivon, että mutsi, anoppi ja mister A:n sisko tulee meille kahville jouluaattona jossain vaiheessa. Syödään varmaan viime vuoden tapaan jouluruoka omalla porukalla kotona ja mennään vähän pienemmän kaavan kautta. Mulla on vapaata joulun ja uuden vuoden välillä, koska oon tehnyt ylitöitä. Saapa nähdä saanko aikani kulumaan :D

Joulutorttujen kivoin muoto on muuten mun mielestä timantti.

Sannis


keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Ruuhkavuodet

Iloa tähän alkuviikkoon on tuoneet viikonloppuna asennetut jouluvalot. Vitsi, tää syksy on ollut pimeä. Tuntuu, että kaiken aikaa sataa. Just kysyin mister A:ltakin, että sataako aina näin paljon. Yleensä tähän mennessä on ollut jo ihania valoisampia pakkasaamuja. Nyt muistaisin yhden sellaisen. Sellaisen täydellisen, kun kaikki on harmaata, valoisamapaa ja vähän kimaltavaa. Toivottavasti niitä on vielä edessä.

Viimeisen reilun viikon aikana oon suhannut normitöiden lisäksi kaksi kertaa tyttöjen hammaslääkäriin, kaksi kertaa koululle syyskauden arviointikeskusteluun, yhden kerran koululle terkkarille, yhden kerran jalkahoitoon ja yhden kerran hierojalle. Töissä on ollut kunnon häslinki päällä, kun remontti on kiihtynyt loppusuoralle ja duunia on tehty nopealla aikataululla siellä sun täällä. Ite oon siinä hässäkässä koittanut keskittyä omiin hommiin, että saatais ruotsinkieliset verkkosivut auki ja kaikki jumppiin liittyvä rullais kuten pitää. Uudet järjestelmät ja livestriimaus vie ison siivun aikaa mun työtunneistani.

Ensimmäinen koronatestauskin tehtiin meidän perheessä, kun minille iski flunssa. Negatiivista näytti onneksi tulokset, joten business as usual. Mister A lähti eilen koulutusreissulle Turkuun ja mutsi tuli apuihin, että ykstoistavee pääsi ratsastustunnille ja minä töihin. Äitillä oli siinä kans aikamoinen päivä, kun kuskasi ratsastajan lisäksi myös siskon poikia koulusta eestaas. Kysyinkin, että pitikös sillä olla noi ruuhkavuodet jo ohi vai miten se nyt meni :D

Loppuviikolle on luvassa vielä pari ajanvarausta siellä sun täällä. Töissä to do-listalla on liian monta juttua, että ehtisin kaikki tällä viikolla ja se vähän hiertää takaraivossa, mutta ei se nyt auta, kun jättää osa ensi viikolle. Ykstoistavee lähti jo kouluun. Mini lähtee pian perässä ja mulla on ohjelmassa tehdä Kehonhuolto- ja Intervalli-tunneille ohjelmat. Sen jälkeen koitan saada verkkosivujen sisältöä kääntäjälle. Asiakastiedote on myös listalla ja muutamia pienempiä juttuja.  Pari jumppaakin olis tämän päivän aikataulussa. Saa nähdä, montako post it-lappua siirtyy kalenterissa huomiselle. Hyvä, että on kuulkaa töitä. Olis kamalaa jos pitäis pyöritellä peukaloita päivät pitkät.

Kivaa tätä päivää ja loppuviikkoa!
Sannis

lauantai 14. marraskuuta 2020

Random


Laittelin eilen Instagramin haasteeseen kahdeksan faktaa. Melkein jokainen herätti vähän lisäajatuksia sitten illan mittään, niin kerätäänpäs faktat ja lisäajatukset vielä tännekin.

1. En koskaan syö omenaa haukkaamalla suoraan ompusta, vaan pilkon sen aina veitsellä paloiksi. Aikanaan mulla oli hammasraudat ja niiden jälkeen hampaiden taakse kiinnitettiin metallilanka, jonka väliin jää omput paljon varmemmin jos haukkaa suoraan ompusta.

2. Meidän molempien tyttöjen etunimet oli valmiiksi päätetty ennen kuin olin edes raskaana. Toki siinä sitten odotusaikana mietittiin muitakin, mutta aina palattiin samaan.

3. Minigolf on yksi rasittavimmista puuhista, mitä tiedän. Mikä siinä voi ärsyttää niin paljon?

4. Mitä vanhemmaksi tuun, sitä enemmän oon sitä mieltä, että kaikkeen ei kannata jaksaa reagoida. Tää on helpottavaa. Ei ihan aina tarvi kaikesta ahdistua tai ärsyyntyä. Aina välillä pystyn nykyään antaa asioiden olla jos ne on omasta mielestä ihan liian hölmöjä edes reagoitavaksi. Toiset asiat ja ihmiset vaan on typeriä ja kaikkeen ei kannata omaa energiaa tuhlata. Choose your battles!

5. Oon ihan ookoo hyvä laulaja. Haluaisin mennä tunneille ja tulla oikeasti hyväksi, mutta en jaksa. Koska laulan harvoin, joudun välillä etsiä nuottia. Epäilen, että jos harjoittelisin ja laulaisin usein, voisin olla tosi hyvä. Se olis siistiä! En pidä ollenkaan näistä uusien suomalaisten naislaulajien nasaaliäänistä. En ymmärrä miksi levy-yhtiöt etsii nykyään sellaisia. Toki esim. Jannika B oli kirjoittajan mielestä todella taitava joissain Vain Elämää-vedoissa. Pidän kuitenkin enemmän matalista naisäänistä ja myös semmosesta amerikkalaisesta kantrisoundista.

6. Musiikki on todella vahvassa roolissa mun elämässäni. Menen tosi syvälle biiseihin. Joskus sanoitukset kolahtaa, joskus melodiat. Tietyt biisit kuuluu tiettyihin hetkiin elämässä. Joskus ärsyttää, että jossain biisissä ei oo omasta mielestä just passelit ja riittävän hyvät sanat. Jos melodia on koskettava, niin sitte tietysti pitäis olla omaan elämään kolahtavat lyriikatkin. Jotkut kappaleet on kulkeneet mun mukanani jo yli kolmekymmentä vuotta ja palaan niihin aina. Musiikin voima on ihmeellinen!

7. En diggaile sirkuksesta. Siinä on jotain ällöä ja pelottavaa. Pahoittelut sirkuslaisille! Oon käynyt sirkuksessa elämäni aikana varmaan kaksi kertaa, joten oikein vahvaa kokemuspohjaa ei toki ole. Epäilen, että tämä johtuu elokuvista, joissa usein sirkus esitetään vähän nimenomaan ällössä ja pelottavassa valossa. 

8. Oon neuroottisen herkkä. Maailman pahuudet jää vainoamaan pakkoajatuksiksi mun päähäni. Kamppailen jatkuvasti sen kanssa, voinko edelleen yrittää elää omassa pienessä ympyrässäni vai pitääkö mun yrittää kovettaa itseäni.

****

Kun olin kirjoittanut faktat, aloin miettiä kenet haastaisin. Ajattelin haastaa pari työkaveria. Sitten aloin miettiä... en kai voi haastaa vain paria, vaan kyllähän sitten pitää haastaa kaikki. Hetken kelailin, millä perusteella voisin valita vain osan enkä päässyt lopputulokseen. Niin, ja jos olisin haastanut työkamut, niin mites sitten muut kamut? Näin näppikselle laitettuna koko homma kuulostaa aika lapselliselta, mutta hei, ihan oikeasti tällaista kelaan.

Loppuviimein en haastanut ketään vaan kirjoitin lyhyen ja ytimekkään avautuminen siitä, miten helevetin vaikeaa voi ihmisen elämä olla, kun koko ajan pitää kelata onko riittävän tasapuolinen kaikkia kohtaan ja muistaako huomioida kaikkia saman verran tai olla kiitollinen kaikille yhtä paljon. Ja kyllä, ymmärrän että luultavasti mun haasteet tai haastamatta jättämiset ei kiinnosta ketään kovin paljoa, mutta miksi ihmeessä siltikin kulutan niin paljon aikaa miettimällä mihin päin voin kumartaa ja keneen se pyllistys sitten osuu?

Ja kyllä, ymmärrän senkin, että suurin osa lukijoista ajattelee, että lopeta nyt helvetissä. Ehkä joku kuitenkin ymmärtää, että "lopeta nyt helvetissä"-kommentit ei oikein tässä auta ja on samassa tilanteessa kuin kirjoittaja. Lopettaahan tässä koko ajan yritetään. Joskus jopa jotenkin onnistuu. Useimmiten ei. Ja kysehän ei oo siitä, ettenkö ymmärtäisi että tällaisen kelaaminen on niin turhaa ja typerää, mutta epäilen, että tämänkaltainen yliajattelu on aika tavallista herkille ihmisille. Miten muuten nyt toi "herkkä" kuulostaa ihan kirosanalta tai joltain huonolta ominaisuudelta? Herkkä ja heikko ei kuitenkaan tainneet olla synonyymeja? Ja toisaalta, saa sitä heikkokin olla. Paitsi minä tietysti.

Oon siinä uskossa, että tunnen itseni paremmin, kuin ehkä jengi keskivertoisesti tuntee itseään. Se on seurausta neljänkymmenen vuoden tiukasta, usein hyvin raadollisesta analyysista. Koen myös muut ihmiset hyvin vahvasti ja luen tyyppejä koko ajan. Aika harvoin oon väärässä tuntumieni kanssa. Joskus toivoisin, että voisin anaysoida vähän vähemmän ja olla onnellisen tietämätön niin monista asioista. Toisaalta taas, onhan se rikkauskin. Koen jollain tavalla itseni vähän erityiseksi tuntosarvieni takia. Näen hyvin oman käytökseni syyt ja seuraamukset. Pystyn lähes joka tilanteessa asettumaan toisen asemaan ja näkemään asiat monelta kantilta. Joskus kyllä tuntuu, että olis helppoa nähdä vain se yksi kantti, mielellään oma :D 

Huuuh,  nyt meni takki jotenkin tyhjäksi. Tässä aiheessahan olis varmaan yhden kirjan verran asiaa, mutta paketoidaan kuitenkin tältä osalta niin ei tuu romaania.  Vähän pahaa-aavistamattomasti tartuin eilen tuohon haasteeseen ja se johtikin aikamoiseen ajatusten saagaan. Näin se kuulkaa menee. Haasteen muuten lähetti mulle Pieni Lintu <3

Mukavaa viikonloppua!
Täällä on jo vähän joulu mielessä. Mites siellä?
Sannis

maanantai 9. marraskuuta 2020

Isänpäivä

Isänpäivää vietettiin eilen meilläkin. Tällä kertaa kamera lepäili laukussaan ja postauksen kuvat on otettu aiemmin viime viikolla. En edes viitsinyt kysyä miniltä, saako sen korteista laittaa kuvia, koska se on niin tiukka muidu. Vastaus on 99 prosenttisesti ei, kun kyse on häneen liittyvän materiaalin julkaisusta. Ykstoistavee on rennompi ja antais aina luvan. Ei toki ymmärrä asian haittapuolia ja vaaroja ja koitan ite nykyään pitää vähän suodatinta päällä. Kortit oli tänäkin vuonna ihania eikä mini jaksanut odottaa edes oikeaan päivään vaan jakeli niitä pitkin viikkoa. Ykstoistavee jo raaski odottaa ja kiikutti omansa iskälle sunnuntaiaamuna.

Haettiin mister A:lle brunssikassi samalta Nesteeltä, josta on aiemminkin haettu juhlaherkut. Huoltoaseman eväskassi ei ehkä kuulosta kaikkein kivoimmalta, mutta taaskaan ei tarvinnut pettyä. Kassissa oli marjasmoothiet, croissantit, jättikokoiset pizzapalat, juustokakkua ja macaronseja. Isänpäivän ohjelmaksi mister A toivoi hautausmaarundia ja vietiinkin kynttilät appiukolle, mister A:n isovanhemmille ja yhdelle parhaista ystävistä. Laskettiin siinä, että muutama päivä sitten Mika olisi täyttänyt 37 vuotta. Neljän pienen lapsen isä lähti about 50 vuotta liian aikaisin. Mister A se joskus mietti, että Mika pitää nyt meidän Tommista huolta.

Tehtiin matkalla pikavisiitti mun isäni luona. Tytöt leipoi papalle piparit ja portailla ne sai ne papalle antaa. En olis kyllä koskaan uskonut, että tulee tilanne jolloin voidaan nähdä faijaa vain muutama minuutti kerrallaan ja sekin ulkona kuistilla. Elämä on kyllä, faijan omin sanoin, aika vitsikästä välillä. Ehkä tämäkin tilanne tästä vielä joskus muuttuu. Ehkäpä.

***

Onneksi meidän tytöillä on isi, joka jäädyttää niille luistelujään takapihalle ja opettaa koko korttelin tyttöjä virkkaamaan. Onneksi niillä on isi, joka kuskaa ratsastukseen, vaikka on hevosille allerginen ja joka tekee muovipussista uikkarit, että voi laskea patjaliukumäkeä silloin kun on muuten vähän tylsää. 

Sannis

lauantai 7. marraskuuta 2020

40

Oon tässä nyt viikon päivät elellyt nelikymppisenä ja muistamisien määrä on kyllä häkellyttänyt ja tuntunut ihan hemmetin hyvältä. Oon saanut aivan upeita lahjoja. Oletin että synttärihommat oli hoidossa viime viikolla, mutta vielä tällä viikollakin töihin on ilmestynyt meidän mahtavilta asiakkailta ylläreitä ja ystävät on muistaneet ihanilla tavoilla.

Synttäreiden aattona syötiin työkavereiden kanssa lounasta lempparipaikassa ja illalla ystävät kävi kylässä. Itse synttäripäivänä tytöt lähti aamulla kouluun ja sieltä mummun luokse. Me mister A:n kanssa ajeltiin Vuokattiin. Matka vei pitkään, koska pysähdyttiin kenkäostoksilla ja syömään kotona tehtyä keittoa, jota piti ensin jäähdytellä ties kuinka pitkään :)

Vuokatissa oli vähän kirpeämpi ilma, kuin Vaasassa. Meidän Hotelli oli Vuokatin Aateli. Tosi siisti, rauhallinen ja uuden oloinen pieni rinnehotelli. Vietettiin aika iso osa viikonlopusta lepäilemällä. Otin jopa päiväunet lauantaina. Puhuin pitkän synttärivideopuhelun äidin ja siskojen kanssa ja maisteltiin herkkuja, joita mun lahjaksi saamista herkkukoreista löytyi. Käytiin kävelyllä ja ihailtiin maisemia Vuokatinvaaralta. Syötiin ulkona ja ostettiin ensimmäiset joululahjat tytöille. Saunottiin ja pulahdettiin uima-altaaseen hotellin yksityisellä saunavuorolla.

Aivan kiva pieni reissu meillä siis oli ja oli kyllä ihan ihana päästä vähäksi aikaa muihin maisemiin. Pieni lumiverho saatiin Vuokatiin ensimmäisen yön aikana, mutta Vaasassa on kyllä vielä ihan lumetonta. Juuri aiemmin tällä viikolla kysyin mister A:lta, että sataako syksyisin aina näin paljon. Tuntuu, että nyt on kyllä ollut vähän normaalia vetisempää. Jouluvaloja ajattelin kohta jo laitella piristämään marraskuun pimeyttä. Terassilla meillä on ollut koko ajan, mutta eiköhän sitä voisi kohta jo sisällekin laittaa.

Mukavaa viikonloppua!
Sannis 40 vee