Sauna

Saunaremppa aloitettiin purkamalla kaikki pois. Lauteet pois, kiuas pois, panelit pois. Turhan korkeaa kattoa madallettiin jonkin verran ja se paneloitiin uudelleen. Saunaankin laiteltiin lattialämmityskaapeli ja laatoitettiin sitten uusi lattia päälle. Seiniin laitettiin uudet lämpöpaperit ja ne paneloitiin uudelleen. Panelit käsiteltiin värittömällä saunasuojalla. Mietittiin josko mustaa, tai harmaata, tai vaikka valkoista, mutta mikään ei oikein säväyttänyt. Faijalla sattui sopivasti olemaan väritöntä varastossa, joten sitä laitettiin.

Ensin ajatuksena oli käyttää vanhat lauteet, fiksata niitä vain vähän, mutta loppuviimein saatiin aivan uudet. Lauteet on tervaleppää, jossa on aika kiva tuoksu. Lauteet käsiteltiin parafiiniöljyllä niin, että niiden oma väri ei peittynyt. Edelliset lauteet seisoi omien jalkojensa päällä ja olivat jo aika heiluvat ja huojuvat. Yllättävän kiva onkin kiivetä lauteille, jotka on tukevasti kiinni. Vanha askelma oli myös aikamoisen kiikkerän tuntuinen ja uusien lauteiden mukana tullut tukeva, reilun kokoinen "jakkara" on aivan eri maata.

Meillä on saunassa muuri ja alkuperäinen ajatus oli maalata se. Keittiön pikkurempasta jäi viime kesänä laattoja ja päätettiinkin peittää muuri niillä. Aivan hauska, vähän semmonen uimahallimainen viba niillä tulikin. Jälkikäteen mietin, olisko pitänyt laittaa tiililadonta, mutta hyvä se nyt on. Jotenkin semmonen siistin ja selkeän näköinen.

Sähkökiukaan tilalle mister A tahtoi puukiukaan. Ite olin sitä mieltä, että voi morjensta nyt taas, mutta siellä se nyt on. Joltain kaveriltansa sen ilmeisesti osti/sai, mutta on kuulemma käyttämätön. Ja pakkohan kirjoittajankin on myöntää, että onhan siinä puukiukaassa tunnelmaa ja hyvät löylytkin siinä tuntuu olevan, kun pari kertaa ollaan testattu.

Mini on ollut tosi tyytyväinen remonttiin. Heti kahtena peräkkäisenä päivänä pyysi päästä saunaan ja Saimin kanssa ovat istuneet saunassa aivan kylmiltäänkin muuten vaan. Uuden kiulun voisi ehkä jossain vaiheessa käydä ostamassa. Kauhan mister A on tehnyt ite. On se taitava! Ite en oo erityisen innokas saunoja, mutta kyllä vain uudessa siistissä saunassa oli mukava käydä. Eiköhän tuo taida lämmetä meillä vähän entistä useammin nyt, kun on paljon viihtyisämpi, kuin edellinen.

Sannis

P.S. Blogger kronklaa nykyään todella usein kommentoinnin suhteen ja ilmoittaa vaan, että hups nyt tulikin virhe. Oon eilen ja tänään yrittänyt vastata kommentteihin, mutta ei onnistu. Yritellään taas kohtapian uudelleen.

Kylppäri

Kylppäriremppa alkaa olla valmis. Pyyhekoukkuja ja joku shampoohylly täytyy vielä hommata, mutta muuten ollaan hyvällä mallilla. Oon erittäin tyytyväinen. Jos olisin tänä kesänä lähtenyt laattakaupoille, olisin ehkä valinnut jotain muuta, mutta ei nämä melkein kymmenen vuotta sitten ostetutkaan yhtään huonot oo. Vähän ehkä tylsät, mutta niin mun mielestä kylppärien sisustus aina on enkä usko, että mulla olisi ollut mitään suurta visiota tähän. Silloin ajateltiin, että ei vielä hetkeen tehdä remppaa niin otetaan perusmalliset ja -väriset, niin on ajattomat ja siistit. Ostettiin siis 80 eurolla kasa laattoja valmiiksi varastoon, kun kerta halavalla sai. Ei toki ajateltu ihan näin kauaa niitä siellä makuuttaa, mutta nuavvain vuodet vieri.

Vuosien aikana totuin meidän karseaan kylppäriin, mutta joka kerta, kun sinne astuin, huokaisin itekseni pari kirosanaa. Jos asia olisi ollut kirjoittajasta kiinni, ei oltaisi jaksettu aloittaa remonttia vieläkään. Ajatus siitä tuntui ihan liian ärsyttävältä. Onneksi Mister A ja mun faija laittoi hommat alkuun. En tosin usko, että mister A:kaan arvasi, kuinka työläs projektista tulisi, kun se vielä laajeni kodinhoitohuoneeseen, mutta nytpähän ollaan melkein valmiit.

Naapurilla oli ylimääräinen suihkukaappi ja aloiteltiin hommat purkamalla osa kodinhoitohuoneen kaapeista pois ja kasaamalla suihkukaappi tilalle. Tiedettiin, että projekti tulee viemään aikaa eikä mitenkään pärjätä ilman suihkua niin kauaa. Kylppäristä ei onneksi kosteuksia löytynyt, joten se vähän helpotti hommien aloittamista. Kylppärin toinen sisäänkäynti laitettiin umpeen. Sitä sisäänkäyntiä ei ole koskaan käytetty, koska ovi oli liian lähellä suihkua ja vesi pääsi liian helposti makuuhuoneen puolelle. Yksi sisäänkäynti on riittänyt meille tähänkin saakka.

Seuraavaksi asennettiin lattialämmitys ja sen jälkeen paneloitiin katto. Suurimman ajan taisi viedä laatoitus. Seinät meni aika helposti, vaikka nekään ei vanhassa talossa oo ihan suorat. Se mikä tuotti päänvaivaa ja vei paljon aikaa, oli lattia. Meidän ostamat laatat ei olleetkaan keskenään ihan yhtä paksuja, vaikka ne siltä näyttikin. Parin millin ero tuntuu yllättävän suurelta jalan alla. Pienet yksittäiset erivahvuiset laatat oli aikamoinen urheilusuoritus saada tasaiseen kaatoon ja muutenkin niin, että lattia on "sileä". Tsiigailin faijan menoa parina päivänä laatoituksen jälkeen ja aloin googlettaa laattojen hintoja. Peruslaatta perusharmaana oli sen verran edullinen, että lähdin kaupoille saunan lattiaa varten. Vähän mietin, kuinka hassulta näyttää, että saunan ja kylppärin lattiat on erilaiset, mutta hei... säilyypähän faijalla kävelykyky.

Kylppärin ja kodinhoitohuoneen väliin rakennettiin korkeampi kynnys, jota ilmeisesti vakuutusyhtiöt tsiigaa hyvällä silmällä mahdollisen vesivahingon sattuessa. Turha lämpöpatteri sai lähtöpassit ja suihku siirrettiin toiselle seinälle, joten vaadittiin putkitöitä. Kasariputkien tilalle olikin jo aika saada vähän uudemmat. Aikomuksena oli edelleen käyttää vanhaa suihkua, mutta kun sadesuihkun pienet muoviosat, josta vesi tulee, mureni käsiin, lähti mister A suihkukaupoille. Kultainen olis ollut aika huikee. Ja musta on kai nyt aika in. En sekaantunut hommaan sen kummemmin ja sain edullisen kromin värisen :D Ihan viimeisenä kylppärin hommana maalattiin ikkunankarmit, ovenkarmit ja niitä ympäröivät listat.

Oon ihan todella tyytyväinen, että nyt meidän kylppäri on selkeä ja siisti. Saimikin on ollut koko projektin ajan tosi kiinnostunut, mitä kylppärissä tapahtuu. Putkimiehen visiitit oli parhaita, koska niiden jälkeen lattioilta löytyi pieniä muoviosia. Ilmeisesti ne oli suojia uusien putkien päistä. Niitä oli tosi kiva pureskella.

On nyt suihkuteltu ahkerasti. Saimi ei vielä, mutta palvelusväki kylläkin :)

Sannis

Elokuun aurinko

En ehtinyt maanantaiksi parantua, mutta koronatestin tulos oli onneksi negatiivinen, kuten ennustinkin. Nyt on sunnuntai ja vielä on flunssan oireita, mutta miltään kaikista sitkeimmältä taudilta tämä ei tokikaan tunnu ja selkeästi olo on parempaan päin. Jonoteltiin tunnin verran testiin perjantaina keskellä kaupunkia ja jotenkin se oli ihan absurdia. Jonossa oli kymmeniä ihmisiä ennen meitä ja ohikulkijat kyseli, mitä hitsiä me oikein jonotetaan. Oli jotenkin vähän maailmanlopun meininki. Vaikka kenelläkään ei mitään hätää ollutkaan. Silti. Jotenkin pelottavaa, kuinka paljon maailma on muuttunut viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Minillä on yskää, mutta menee kyllä huomenna kouluun, kun muuten on jo ookoo. Tänään sai onneksi olla jo kaverinkin kanssa. Virtaa on kasiveellä ollut vaikka muille jakaa viimeiset päivät ja ite oon flunssaisena ihan voipuneena kuunnellut ja katsellut sitä menoa ja höpötystä. Oon siivoillut hissukseen kotia rempan jäljiltä. Kovin paljoa en oo jaksanut kerralla, mutta vähän. Ja sitten huilia joka välissä. Sänkypotilaaksi en oo tässä flunssassa joutunut, mutta välillä on pitänyt pötkötellä. Paljon oon myös istuskellut sohvalla ja passuuttanut tyttöjä ja Mister A:ta tuomaan mulle Nasolinia, nenäliinoja, Mynthonia, kahvia tai mustikkapiirakkaa. 

Torstai-iltana mister A ehdotti, josko lähdettäis vähän kävelemään rantaan. Se tietää, että aina kipeänä(kin) kaipaan meri-ilmaa. Päätin ottaa kameran mukaan. Kun pitää istua paljon, voi aivan hyvin käsitellä kuvia. Sää oli aurinkoinen sateisen viikon jälkeen ja taas kerran merimaisemat nosti mielialan huomattavasti enemmän plussan puolelle. Vaasa on upea. Vaikea kuvitella etten asuisi meren äärellä, kun siihen oon aina tottunut.

Mini tahtoi puistoon, joten ajettiin sinne. Ajettiin myös rantaan. Ja sitten toiseen rantaan. Sain kuin sainkin elokuun ilta-auringon taltioitua kuviin ja jaksoin kävelläkin pienen kierroksen. Tytöt juoksivat toiseenkin puistoon. Kakstoistavee pysähtyi välillä lukemaan kirjaa, mutta vielä jaksoi leikkikentätkin kiinnostaa. Saimi oli ihmeissään, kun pääsi välillä jopa vapaaksi. Salaa. Koiria ei saa tietenkään pitää kytkemättömänä. Löydettiin hyvä iso nurmikenttä jossa juosta, mutta ei me pitkään saatu keskenämme olla, joten pakkohan se oli laittaa Saimi takaisin remmin päähän. Olispa täällä enemmän koirapuistoja. Isompia. Sellaisia, joissa vois itsekin kävellä pienen lenkin. Ylihuomenna, tiistaina ajattelin päästä takaisin töihin :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Pysykäähän terveinä!

Sannis

Pöh!

 No niin, sillä lailla meidän nyt kävi, että Kanadan sisko siirsi tuloaan viikolla ja minin lisäksi nyt myös kirjoittaja on kipeänä. Koronatestaukset on niin ruuhkautuneet, että aikaa joutuu odottaa useamman päivän. Mini taitaa olla jo oireeton sinä päivänä, kun testiaika vihdoin on. Tänään on kaupungilla drop in-testaus ja luulen, että lähdetään sinne jonottamaan, että päästäis ensi viikolla kouluun ja töihin. Koululaiset toki saa mennä yhden oireettoman päivän jälkeen, vaikka testitulos ei olisi tullut, luin THL:n ohjeistuksesta. Aikuisten kohdalla ei oo kuitenkaan sama juttu enkä missään nimessä haluaisi missata alkuviikon jumppia vain sen takia, että odotan tuloksia jos oon kuitenkin jo terveenä. No, tänään on perjantai.. eipä oo minkäänlaisia takeita että tänäänkään otetun testin tulokset ehtii maanantaiksi.

Omasta olosta en oo vielä varma, ehtiikö parantua viikonlopun aikana, koska oon tosi flunssainen, mutta mini on jo aika virkeä ja oireena on enää yskä. Täytyy toivoa, että kakstoistavee ja Mister A ei sairastu. Kumpikaan ei ole joutunut vielä kertaakaan koronatestiin, koska ovat olleet puolitoista vuotta ihan terveitä. Minä ja mini ollaan käyty testissä kerran tätä ennen. Aika vähällä on siis päästy, mutta voi jotenkin mua ottaa aivoon tämä säätö. Mennäkö testiin, koska mennä testiin ja mihin mennä testiin?! Aargh! Voisko tämän testirumban nyt vaan lopettaa? Vaasassa on kohta koko kaupunki karanteenissa, kun joka koulussa on altistumisia. Taitaa olla vain ajan kysymys, koska omaankin perheeseen se ensimmäinen karanteeni paukahtaa. Ja jep.. ei oo niin yksipiippuinen juttu tämäkään, mutta nyt just tuntuu, että vois olla :D

No joo, saapa nähdä kuinka tilanteet tässä nyt etenee. Nää sairasteluhommat ei oo koskaan olleet kirjoittajan juttu, kuten pidempään lukeneet tietääkin. En oo koskaan ollut se, joka toivoo, että tulispa nyt joku pieni flunssa, että sais olla töistä kotona. Nou nou. Inhoan yli kaiken, kun en pysty toimimaan normaalisti ja hoitamaan sovittuja duuneja. Viimeinen meidän lomalaisista palaa duuniin ensi viikolla ja ehdottomasti haluaisin maanantaina olla paikalla senkin takia, että koko jengi on taas kasassa. Viikonloppuna olis tietysti myös ollut saarikaudenpäättäjäispuuhia mökillä ja sekin jää nyt väliin. Pöh!

Mutta hei, kivaa viikonloppua :D

Sannis

Syksy

Kyllä se on kuulkaa syksy nyt. Värit ei vielä puissa vaihdu eikä ilmakaan tunnu kovin kirpeältä, mutta kyllä kesä on nyt ohi. Märkää, sateista, kylmää ja/tai tuulista on ollut viime päivinä. Koulut on käynnissä ja duunissa tuntuu syksy. Uima-allas on kuvan oton jälkeen tyhjätty, mutta lojuu vielä tyhjänä pihassa. Tomaatit on osa vihreitä, mutta joka päivä joku kypsyy. Ehkä pitää ottaa loput jo sisälle. Turhan vähän satoa tuli tänäkin vuonna työmäärään nähden. Mister A on eri mieltä, mutta uhkailin jo, että ensi keväänä meidän pienen talon kaikki pöytätasot ei ole istutuksia täynnä. Istuttakoot jotain, mitä saa istuttaa suoraan kasvimaalle. Ja tomaatit ostan amppelissa.

Takapiha ja terassi on järkyttävässä kunnossa. Nurmikko pitäisi vielä leikata ja remontin sotkut siivota. Jostain syystä kylpyhuoneen remppa on sotkenut koko talon pihaa myöden ihan kunnolla. Remontti on viime päivät *ituttanut ihan huolella. En jaksaisi enää päivääkään. Tänään on asennettu kodinhoitohuoneen uusi työtaso paikoilleen. Ja uudella tarkoitan toki jotain vanhaa, joka löytyi faijan varastosta. Edellinen oli valkoinen ja aika surkeassa kunnossa jo. Faijan varastosta löytynyt oli hyväkuntoinen ja nätti vaalean puun värinen ja se kelpaa meille. Tuntuu, että pesukone ja kuivuri passaa uuteen paikkaansa työtason alle paremmin, kuin hyvin.

Kanadan sisko on tulossa Suomeen. Kolmen koronatestin jälkeen on päässyt jo Ruotsiin. Yksi vielä ja pääsee Suomeen. Saa nähdä kuinka meidän käy. Meillä nimittäin odotellaan myös koronatestejä ja sen verran on ilmeisesti nyt ruuhkaa, että mietin jo meneekö koko tapaaminen sivu suun. Kaksi vuotta sitten nähtiin viimeksi. Sen verran on hankalaa tuo matkustaminen nykyään, että ei olisi sisko Kanadasta lähtenyt jos eivät olisi työpaikallansa käynnistäneet työmatkoja. 

Tää viikko on jotenkin vähän nihkeä.

Toivotaan, että paranee loppua kohti ja toivotaan, että teillä muilla rokkaa nyt paremmin :)

Sannis

Lukkuhaka

Ensimmäinen karavaanarireissu, check! Mister A on tätä odottanut jo monta vuotta. Tytötkin on olleet innoissaan. Kirjoittaja on vähän toppuutellut. Lapsena oon ollut paljonkin vaunuilemassa, mutta nyt kaikki tuntui ihan uudelta ja ihmeellistä reilun kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Lainattiin mun faijan vaunua ja otettiin suunta Orismalaa kohti. Aloitettiin siis aika iisisti ja matkattiin alle tunti kotoa.

Ihan oikeasti vähän jopa jännitti lähteä ja olin ihmeissäni esim. siitä, että leirintäalueille ei varata paikkoja etukäteen tai ilmoiteta oleskelun pituutta jo tullessa. Hyvin toki ymmärrän syyt miksi näin toimitaan, mutta etukäteen kun ei vielä tommosia tullut mietittyä, olin ihan että whaaat.. onpa tää nyt rentoo hommaa. Ja onhan toi koko karavaanailu aika rentoa. Jos siis ei haittaa olla ahtaassa vaunussa koko perhe yhdessä ihan koko ajan. Ja käydä vessassa + peseytyä yleisissä tiloissa. Tai käskeä koiraa seitsemän miljoonaa kertaa hyppäämään vaunun penkiltä alas, kunnes vaan sovitaan, että jospa se koira saa voittaa tämän taistelun :D

Mister A:ta puri vaunukärpänen ihan urakalla. Tytöt lähtee kuulemma mielellään uudelleen enkä minäkään hanttiin laita. Vähän alkoi toisen päivän iltana tavarat vaunussa hujan hajan tökkiä, mutta aika pientä oli tökkiminen kaiken kaikkiaan. Lainavaunussa haasteita toi tietysti se, että kaikki omat tavarat oli laukuissa ja tasoilla, kun omassa osa olisi tietysti kaapeissa ja kaikelle olisi oma paikkansa. Toki, sehän ei näiden mun matkakavereiden suhteellisen.. hmm.. miten sen nyt kauniisti sanoisi.. .rentoja tavaransäilytystapoja muuttaisi, joten roinaa olisi silti jonkin verran siellä täällä :D Etuteltta olisi meille kyllä ehdoton ja Saimille joku pieni aitaus oven ympärille. Faijan vaunussa olisi jonkinlainen katos kyllä ollut, mutta sitä ei kasattu nyt, kun sää oli sen verran viileä ettei ajateltu hengailla vaunun "pihassa".

Yllätyin siitä, että yleisessä vessassa käyminen ei haitannut mua ollenkaan ja mielumminkin kipaisin sinne, kuin vaunun veskiin. Joskus saatan olla vähän allerginen ihmisille, mutta aivan kiva oli vaihtaa sanoja muiden kanssa ja saunavuoroakaan ei nyt varattu vain meidän perheelle vaan käytiin yleisellä vuorolla. Mister A:llehan karavaanailu on ihan täydellistä puuhaa. Se rakastaa höpistä ihmisten kanssa ja olikin ihan elementissään jutellessaan vaunujen ominaisuuksista muiden vaunuilijoiden kanssa.

Kalliojärven Lukkuhaka oli kiva paikka. Oli siistiä ja nättiä. Alue ei ollut liian suuri ja joka paikkaan oli riittävän lyhyt matka. Kalliojärven viihdekeskus on ennestään tuttu. Siellä on käyty vuosia sitten uimassa ja laulamassa karaokeakin, mutta leirintäalueen puolelle kirjoittaja ei ole koskaan eksynyt. Lukkuhaasta oli aika passeli aloittaa karavaanielämä. Saatiin paikka ihan läheltä huoltorakennusta ja vessoja. Lapsille oli aivan kiva leikkipaikka, polkuautoja ja uimaranta. Uimaan ei tällä kertaa uskaltautuneet muut, kuin minä, mutta lämpimämmällä säällä olis voinut ranta olla kovassakin käytössä. Ainut miinus Lukkuhaalle tulee siitä, että koiranulkoilutusreitit oli vähän vähissä.

Kaiken kaikkiaan oli kiva pikkureissu ja epäilen vahvasti, että meidän karavaanitouhut ei jää tähän.

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis

10 vuotta

19. elokuuta vuonna 2011 kirjoitin ensimmäisen blogipostauksen. Postauksessa kirjoitin Tommin syntymästä. Perustin After the storm-blogin siksi, että mulla olisi paikka, jossa käsitellä kohtukuolemaa ja lapsen menettämiseen liittyviä tunteita. En tiennyt blogeista kovin paljoa enkä ollut seurannut mitään blogia aktiivisesti. Oma syntyi hetken mielijohteesta. 

Kirjoittaminen on aina ollut lähellä mun sydäntäni ja blogi oli täydellinen tapa päästä tuulettamaan ajatuksia. Postauksia tuli ensimmäisinä vuosina tiuhaan tahtiin. Kirjoitukset oli täynnä elämää; surua, iloa, ärsytystä ja kiitollisuutta. Avasin omia ajatuksiani lapsiperheen arjesta, sisustuksesta, painonpudotuksesta, työstä, loppuun palamisesta ja kaikesta mitä elämä silloin sisälsi. Avoin ja sarkastinen tyyli ilmeisesti puri ja lukijoita alkoi kertyä Aloin harjoitella valokuvaamista ja Vaasaan muodostui aika kiva bloggaajaporukka. Kävin vaikuttajatapahtumissa ja tein kivoja yhteistöitä eri firmojen kanssa. 

After the stormin tie tuli päätökseen aika tarkkaan viisi vuotta sen alkamisesta. Loppua kohden seuraajia oli niin paljon, että joukkoon alkoi mahtua niitäkin, joita mun kirjoitukseni ärsyttivät. Jos vaikuttajana ja isomman blogin kirjoittajana täytyy kestää typerät kommentit, oli mun valintani pienentää piirejä. Blogin kirjoitukset oli meidän elämää ja kirjoittajan omia tunteita ja sen oli tarkoitus tuoda pelkästään hyvää fiilistä. Vaikka negatiivista ei ollut kovin paljoa, tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en kaipaa edes sitä vähää. 

Halusin piilottaa vanhat tekstit. Tuntui, että en ollut enää se sama ihminen, joka viisi vuotta aiemmin oli blogin aloittanut. Halusin myös piilottaa jutut tytöistä. En halunnut, että niitä pääsee lukemaan joku, jolla ei ole hyvät aikeet. Päätin yhteistyöt ja After the storm sulkeutui mun ikiomaksi aarteekseni, jota nyt pikkuhiljaa siistin kompaktimpaan pakettiin tytöille aikanaan luettavaksi. Nyt kun luen postauksia, osan kohdalla vähän korvia kuumottaa. Selkeästi sometaidot karttuu pikkuhiljaa ja varmasti ikä ja elämäntilannekin tekee kirjoituksista vähän erilaisia.

Life 2.0 alkoi hyvin nopeasti After the stormin jälkeen. Aluksi oli vähän vaikea löytää uuden blogin tyyliä. Henki oli sama, kuin edellisessä, mutta varoin menemästä liian syvälle. Aluksi myös pelkäsin turhan paljon, että ärsytän. Tyttöjen kasvokuvat jäi lähes kokonaan pois ja myös kirjoitukset tytöistä väheni huomattavasti. Pidin blogia vähän enemmän jemmassa ja halusin, että paikalle löytää vain ne, joita kirjoitukset kiinnostaa eikä ne, joita ne ärsyttää.

Viime vuosina postaustahti on hiljentynyt jonkin verran. Välillä jo suljinkin blogin lukijoilta, vain avatakseni sen hetken päästä uudelleen. Blogien aika on ollut ohi jo pitkään. Koin, että mullakaan ei ole enää sanottavaa, mutta olin väärässä. Halusin kirjoittaa, mutta en osannutkaan tehdä sitä vain pöytälaatikkoon. Kuitenkin ajatus siitä, että joku lukee ja ehkä jättää joskus kommentin, kantaa eteenpäin. Kirjoitukset kulkee aika pitkälle samaa kehää.. juhlapyhät, tyttöjen syntymäpäivät, Tommin syntymäpäivä, meidän hääpäivä, kesälomahommat ja syksyn metsäretket. Koen, että olen tylsempi kuin ennen enkä osaa enää kirjoittaa hauskasti ja sarkastisesti, mutta on ihanaa, että joku jaksaa silti lukea.

Blogin FB-sivu on suljettu kauan sitten. Pitkään aikaan en ole maininnut blogipostauksista edes omalla IG-tilillä. En kaipaa jättiläismäistä yleisöä. Riittää, kun tiedän, että ruudun takana on joku. Yhteistyöpyyntöjä tulee nykyään vähän ja useimmat niistä hylkään. Mielelläni teen yhteistöitä, jotka on oikeasti lähellä mun sydäntäni, mutta kaikki muut jätän tekemättä. Kommenttejakin tulee nykyään vähän. Niitä toivoisin enemmän. Uskon, että tämän blogin lukijat on aika uskollisia seuraajia ja monet on olleet mukana jo pitkän aikaa. Välillä koen, että kaikki on jo kirjoitettu.. kaikki kodin nurkat kuvattu ja jokaisen joulun tarina kerrottu, mutta aina sitä kuitenkin löytyy jotain mistä haluan postata.

Kymmenen vuotta nämä kirjoitukset on eläneet mun mukanani. Aina ne ei ole kaikkia miellyttäneet, mutta oon ylpeä siitä, minkälaisen muiston ja päiväkirjan oon luonut. Selailen itse blogia aina silloin tällöin taaksepäin ja toivon, että myös tytöt haluaa nämä joskus lukea. Bloggaaminen on tuonut mun elämääni iloa, kivoja tapahtumia ja mahtavia tyyppejä. Bloggaamisen kautta oon oppinut uusia juttuja ja myös duunissa työnkuva on muuttunut koko ajan enemmän sisällöntuotannon suuntaan. Uskon, että kymmenen vuoden kuluttua oon kertomassa muistoja kahdeltakymmeneltä blogivuodelta.

Kiitos, että olette mukana <3

Sannis

Pronssia

Kahdeksan vuotta sitten oli aamusta tasan samanlainen sää, kuin tänään. Tai taitoi muuten sataa kyllä kovempaa. Iltapäivästä paistoi aurinko.

Tämä on se kuva meidän häistä, josta mulle tuli tänään kaikista ihanin olo, koska ollaanhan me just tommosia. Vähän hassuja, toisilla silmät puolitangossa ja toisilla hiukset solmussa. Hääpäivänä(kin) sattui pari pikku käännettä ennen kuin päästiin alttarille (eli meidän takapihalle) saakka, niin ei ehtinyt ihan kaikkien tukkaa kammata.

Kahdeksas on pronssia.

Kahdeksantena hääpäivänä me mietittiin josko lähtisi johonkin syömään. Sen sijaan päästiin töistä kotiin aika myöhään ja seistiin puoli iltaa pihassa juttelemassa kamujen kanssa, jotka tuli palauttamaan peräkärryä. Sain kimpun ruusuja. Imuroitiin ja vaihdettiin petivaatteet. Yhtä juhlaa :D 

Sannis

Toisaalta

Huomenna alkaa tytöillä koulu. Tänään on kasiveellä vielä kaveri yökylässä ja kaikki tytöt nukkuu edelleen. Mister A on lähtenyt aikaisin töihin, kuten aina ja me Saimin kanssa kulutetaan sohvaa. Saimi yrittää silputa puhjennutta jalkapalloa ja minä latailen viimeisiä kesäkuvia puhelimesta varmuuskopiohin. Yleensä teen aamusta töitä hetken kotona, mutta nyt yritän pysyä pois duuneista, koska ehdin tehdä ne iltapäivällä työpaikallakin.

Osa meidän työporukasta on vielä kesälomalla ja nyt sattui myös useampi sairasloma samaan kohtaan. Meillä muutamalla jäljelle jäävällä on siis kiire viikko menossa. Jumppailen nykyään vähemmän, kuin esim. viisi vuotta sitten ja neljän päivän jumppaputki kyllä vähän mietityttää.. että jaksaako sitä vielä viimeisenä päivänä koipi nousta. Nykyään sitä kyllä todellakin tarvitsee palautuspäiviä väliin. Saapa nähdä. Tänään on päivä kolme ja luvassa on Reisi-Pakara-Vatsa + Kehonhuolto.

Oon ollut alkuviikon jotenkin tosi väsyksissä ja migreeni on vähän ilmoitellut olostaan. Tänään on keskiviikko. Saimin turkki ajettiin lyhyeksi maanantaina ja edellisyö oli vähän rauhaton, samoin kuin viimeksi trimmauksen jälkeen. Täytyykin muistaa ensi kertaa varten, että trimmataan vaikka viikonloppuna eikä ainakaan silloin jos seuraavana päivänä pitää olla tikkana ja skarppina. Nousin eilen aamulla jo puoli viiden maissa keittelemään kahvia, kun neitokainen täällä käpytteli ympäriinsä. Sitten tietysti nukahti oikeinkin rauhallisesti, kun oli saanut maman hereille :D Viime yö oli jo ihan normaali. Itekin nukuin myöhään tänään, jopa puoli kasiin ja vieläkin olis väsyttänyt.

Tähän aikaan vuodesta on aina sama tunne: Ihanaa, kun koulu alkaa ja rutiinit selkiytyy! Ja sitten taas toisaalta.. malttaako sitä kuitenkaan luopua kesäjutuista?! Aina kun työt alkaa loman jälkeen, vähenee ne kesäjutut tietysti huomattavasti ja välillä mahdollinen helle jopa vähän ärsyttää, mutta silti.. On se kesän loppuminen aina omalla tavallaan haikeaa.

Kirjoittaja pitää syksystä erittäin paljon ja toivoo kuivaa, värikästä ja vähän kirpeää säätä. Meidän metsäretket alkaa aina tauon jälkeen syksyllä. Kesäisin ihmettelen ja vähän kadehdinkin sitä, miten jengi voi olla metsässä. Meillä se ei tule kysymykseenkään, koska ötökät ja itikat. Ei mekään niistä kakstoistaveen kanssa pidetä, mutta kasivee ja mister A kärsii ihan kunnolla. Molemmat on jollain lailla kaikille pistoille allergisia ja pistokohtiin tulee isoja paukamia, jotka kutisee aivan järkyttävästi. Välillä pistokohdat tulehtuukin ja varsinkin mister A saa kaikenlaisia vesikelloja ja ihmehaavoja jopa hyttysistä. Ei metsää meille siis kesällä, mutta syksyllä yleensä sitäkin enemmän :)

Niin, toisaalta ihanaa ja toisaalta haikeaa. Ihanan haikeaa. Vai haikean ihanaa? 

Terkkuja!

Sannis

Viikonloppu

Jahkailu päättyi loppuviimein siihen, että lähdettiin perjantaina festeille. Meidän juhlat sujui aika rauhalliseen malliin ja muutama tunti vain oltiin, koska Saimi oli yksin kotona. Sen verran kuitenkin, että päästiin tunnelmaan. Maisteltiin vähän ruokia ja juomia ja kuultiin Kaj, joka on mun ehdoton suosikki. No joo, kuultiin me myös Eput, vähän Lauria ja pari muutakin tyyppiä :)

Vähän oli ehkä turhan paljon porukkaa. Kivasti taas järkätty toki.. istumapaikkoja riitti koko ajan ja käsidesiä löytyi, mutta sen verran on tuo korona korvien välissä, että ihan ei suurimpaan ihmisjoukkoon huvittanut sukeltaa. Vähän tuon saman ajatuksen takia muuttui meidän lauantaisuunnitelmat lennosta. Olin voittanut arvonnasta liput Lapuan Latosaaren ysärifesteille ja tarkoitus oli ajella sinne tsiigailemaan menoa. Viime hetkessä kuitenkin päätettiin jättää väliin, koska tuntui että perjantain ihmispaljous riitti jo paremmin, kuin hyvin.

Harmitti kovaa kyllä se, että kun kerrankin jotain voitin, jäi voitto käyttämättä. Korvaavat puuhat ei sitten taas harmittaneet yhtään. Kamut oli vuokranneet mökin ihan tästä lähimaastosta ja vierailtiin siellä. Vierailu venähtikin useamman tunnin mittaiseksi, koska oli niin heleppoa olla. Saimi haisteli rauhassa ympäristöä eikä yrittänytkään häipyä pihasta mihinkään Kävi toisin kaikessa hiljaisuudessa maistelemassa talon lasten irtokarkkeja sisällä mökissä :D ja sää oli ihan täydellinen istuskeluun. Ei liian kuuma, ei hyttysiä. Syötiin burgereita ja juoruttiin. Saimi pääsi vähän suppailemaan ja otti tirsat mökin terassilla. Vasta yhdentoista maissa illalla maltettiin lähteä kotiin.

Viikonlopusta muodostui siis erittäin hyvä. Kivaa tekemistä ja vähän vapaampaa, kun oli vain Saimi hoidettavana. Sunnuntaina tytöt kotiutui hyvissä ajoin ja ehdittiin vielä ostamaan koulutarvikkeita. Mister A laitteli saunaa kuntoon, että saatais remppa päätökseen. Päätettiin maalauksen sijaan laittaa laatat saunassa olevaan muuriin ja se vei tietysti vähän enemmän aikaa. Hyvä vain tuli.

Ite olin kuolemanväsynyt koko sunnuntain. En tiedä yrittikö migreeni vai mikä ihme, mutta en jaksanut mitään. Tyttöjen kanssa kaupassa käynti tuntui melkein ylitsepääsemättömältä. Ja oon kuitenkin mennyt puolen yön maissa nukkumaan perjantaina sekä lauantaina enkä oo heilunut hulluna humalassakaan. Toki, migreenin kanssa ei nykyään alkoholi sovi enää ollenkaan ja saattaa olla, että viikonlopun hurjat ehkä kuusi alkoholiannosta (molempina päivinä yhteensä) oli vikatikki. Huoh! Olis kyllä kiva, kun joskus vois vaan juoda vähän Proseccoa ihan rauhassa ilman, että migreeni on heti asialla.

Nyt olotila tuntuu aika normaalilta ja eipä se auta, kun lähteä herättämään tytöt. Minillä on hammaslääkäri. Koko aamun on satanut eikä Saimikaan oo tahtonut ulos. Kävi pikapissalla vaan takapihalla ja tuli äkkiä takaisin sisälle. Ite oon tehnyt duuneja tässä jo jonkun aikaa ja pelipaikallekin pitää lähteä vielä jossain vaiheessa. Tällä viikolla alkaa koulu. Kesä alkaa olla paketissa.

Sannis

Jahkailija

Perjantai ja lomautuspäivä. Ihan ookoo viikko on takana. Tytöillä on ollut vaikka mitä kivaa puuhaa. Itellä vaan töitä ja kotitöitä, mutta ihan jees kuitenkin. Tänä viikonloppuna on Vaasa Festival ja mulla on hyvin ristiriitaiset tunnelmat. En jaksaisi lähteä, mutta pelkään, että jään jostain paitsi. Oon aina ollut sellainen, että pitää olla mukana kaikessa ettei vain jäisi jonkin kivan jutun ulkopuolelle. Viime vuosina tommoset fiilikset on onneksi hellittäneet paljonkin, mutta välillä FOMO iskee kyllä edelleen. Nyt oon ollut kahden vaiheilla, koska en halua tuhlata niin älyttömästi rahaa, mutta haluaisin kuitenkin tehdä jotain kivaa.

Viime viikolla mini paisteli vohveleita aamiaiseksi. Tänään tytöt lähtee mökille. Optio lähteä festeihin olisi siis olemassa. Ollaan puhuttu, että jos ei menisi alueelle, mutta kuitenkin johonkin lähistölle piknikille tms. Ollaan vaan niin myöhään matkassa, ettei taideta saada enää ketään kavereita mukaan. Rantsussa voisi toki törmätä tuttuihin. Ihan hirveän vaikeeta nyt hei.

En tajua, miten oon nykyään tämmönen jahkailija näissä hommissa. Vois vaan nyt päättää mennäkö vai ei ja piste! Varmaan tässä rajoituksetkin taas tiukentuu ihan kohta eikä oo mahdollisuuttakaan mennä mihinkään. Mutta kun... pitäiskö kuitenkin vielä vähän pähkäillä.. :D

Sannis

Onnelliset

Eilen kun oltiin mister A:n kanssa töissä, hengaili tytöt mummun, serkkupoikien ja tätinsä kanssa. Serkulla oli synttärit ja sen kunniaksi oli ohjelmassa minigolfia, pizzabuffaa ja graffitilandia. Ite ajelin töihin ja vasta illemmalla pääsin mutsin eli mummun luo synttärikaffille ja tyttöjä hakemaan.

Mua vastassa oli niin hyväntuulisia ja jotenkin aivan superonnellisen oloisia lapsia. Nojoo.. yksi on neljätoistavee ja vähän teini eikä tietenkään voi enää olla innoissan paljon mistään :D :D ...mutta kolme pienempää oli aivan pähkinöinä. Tsiigailin siinä hetken aikaa kun serkut pelasivat ja hömpöttivät keskenään ja voi että, miten mulle tuli hyvä olo. Kuinka onnellisia meidän lapset onkaan, että niillä on isovanhemmat. Meidän mutsi on huikea järkkäämään kaikkea kivaa ja anoppi laittoi just viestiä, että aikoo viedä tällä viikolla likkoja kaupungille. Toivottavasti tytöt muistaa isona tämän kaiken. Sen kuinka mummu toi aina serkukset yhteen, kuinka mumman kanssa tehtiin palapelejä, kuinka yhden papan kanssa pelattiin koronaa vaikka viisi matsia putkeen ja kuinka toisen papan varastosta löytyi aina parhaat kepparimateriaalit.

Saa nähdä kuinka kauan kakstoistavee vielä innostuu yhteisistä puuhista. Kasivee on ollut koko kesän aivan tärinässä mökkielämästä, mutta kakstoistavee kaipaa kyllä jo aika nopeasti kotiin. Lähtee kyllä vielä ja innostuukin, mutta mökiltä haluaa yleensä yhden yön jälkeen omiin ympyröihin. Serkkujen seura kiinnostaa kyllä vielä aina. Selkeästi alkaa vähän murkkua olla ilmassa ja monesti mieli on herkästi matalalla. Koitan aina muistutella, että joskus voi hetken aikaa surkutella itseään ja murehtia maailman menoa, mutta aika nopsasti kannattaa kuitenkin koittaa siirtyä kivempiin hommiin ettei murheet pääse niskan päälle. Vielä onneksi oman perheen seura ja yhteiset tekemiset saa piristymään.

Hitsi, joskus aika menee kyllä vähän turhan nopeasti.

Sannis 

Heinäkuu

Heinäkuu vuonna 2021 on nyt laitettu pakettiin. Kirjoittajan heinäkuu alkoi lomapäivillä ja päättyi vähän nihkeisiin tunnelmiin. Siinä välissä oli duunia, kylppäriremppaa, mökkeilyä, uimista ja mustikoiden poimimista. Pyörähdettiin muutaman kerran kaupungilla, tehtiin pikareissu Kalajoelle ja pulikoitiin Tropiclandiassa. Vietettiin ennätyspaljon aikaa kotiVaasassa ja se oli aika kivaa. Rahaakaan ei oo mennyt aivan älyttömästi, kun ollaan oltu lähiympyröissä.

Heinäkuu oli suurimmaksi osaksi helteinen. Muutama viileä päivä ja pari sadepisaraakin mahtui mukaan. Kirjoittaja pitää alkukesän kuivemmasta lämmöstä, mutta loppukesän kostea kuumuus ei oo mun juttu ja tuntuu, että oon viihtynyt nyt enemmän sisätiloissa. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli mökillä ihanaa, kun ei ollut yhtään kuuma, mutta kuitenkin tarkeni käydä saunasta uimassa. Vesi oli vielä lämmintä. Kotipihan allas alkaa olla aika viileä jo. Sitä ei oo lämmitetty tänä vuonna vielä ollenkaan.

Terassilla ei oo oikein paljoa vietetty aikaa, koska takapihalla on ollut vähän turhan kuuma ja terassi on edelleen kaaoksessa rempan takia. Sohvat ja tuolit vaatii uusia pehmusteita, mutta en löydä sopivan kokoisia mistään. Vanhat ärsyttää mua, koska ne on niin karseat. Tuo ruukku taas on paras just tommosena. Mutsi antoi sen ja murehti, että sitä pitää puhdistaa. Mun mielestä se on aika sympaattinen räjähtäneenä. Remontti alkaa olla jo voiton puolella ja säät ehkä viilenee, niin toivon, että saan nyt loppukesästä ja alkusyksystä juoda aamukahvini välillä ulkona. Tänään ainakin sataa ihan maahan saakka. Illaksi toki luvataan jo vähän aurinkoa, joten saapa nähdä..

Mukavaa elokuuta!

Sannis

Elokuun eka

Tänään ei huvittanut postata someen mitään Tommista. Tuntui, että kaikki on jo sanottu. En halunnut ihmisten ajattelevan, että taasko tämä sama juttu. Illalla kuitenkin tulin siihen tulokseen, että haluan joka vuodesta muiston ja postauksen. Sytytin yksitoista kynttilää ja postasin: "Jokaisesta elokuun ekasta kuva muistoksi. Tämmönen tällä kertaa. 11 kynttilää meidän Tommille. Hän ei juhli. Hän on tänäänkin matkoilla. Vähän pidemmillä sellaisilla." Aina vaan jengi jaksoi kommentoida ja lähettää sydämiä. Ne tuntuu aina yhtä mukavalta.

Hetken aikaa mietin josko kirjoitan päivityksen loppuun, että mistäs minä tiedän, vaikka Tommi järkkäisi kunnon bileet, kun mutsin silmä välttää. Sen jälkeen ajattelin, että mutsin silmähän on välttänyt yksitoista vuotta ja tunsin, kuinka sydäntä puristi hetken aikaa jättiläinen huono äiti-fiilis. Se helpotti, kun muistutin itseäni siitä, että en minä unohtanut huolehtia lapsestani. Eihän meille annettu silloin ketään kenestä huolehtia.

Jollain lailla mun vuoteni alkaa ja päättyy tähän elokuun ensimmäiseen. Tottakai vuosi vaihtuu talvella, kuten muillakin, mutta tässä kohdassa aina ympyrä jollakin tavalla sulkeutuu ja tuntuu, että on kuljettu taas yksi kokonainen kierros. Yhdestoista kierros. Mä olen neljäkymmentä vuotta vanha ja silti musta joskus tuntuu, että kierroksia on tosiaan ollut vain se ykstoista. Mitä hitsiä sitä ennen oli? Kakstoistaveekin on kuitenkin jo kakstoistavee. Tyttöjenkin synttäreillä oon aina ihan herkillä, mutta tämä on erilaista. Olis kai aika outoa jos ei olisi. 

Tänään ei ollut niin paha. Toissapäivänä oli pahin. Eilinen ja tämä päivä oli vähän helpompia. Ajatuksissani toki oon ollut. Itkuinenkin vähän. Ja hiton väsynyt. Miksi suru aina väsyttääkin niin hemmetisti? Nauroinkin. Ihan katketakseni aamulla yhdelle telkkariohjelman jutulle. Ei käyty haudalla. Ei ollut tunnetta, että tarvii mennä. Herättiin mökiltä, haettiin kakstoistavee Kuortaneelta leiriltä ja juotiin kahvit mutsin luona. 

Huomenna on elokuun toka ja unohdan hetkeksi. Tai en tietenkään unohda, mutta hetken aikaa mun mielessäni on muut jutut.

Sannis