Terapia check

Kahden vuoden terapiapolku on tullut päätökseen. Kelan tukemaa terapiaa olisi voinut hakea vielä yhden vuoden ja alunperin olinkin varma, että haen kaikki kolme vuotta. Nyt oli kuitenkin jo jonkin aikaa ollut sellainen fiilis, että ehkä olen tältä erää valmis. Huom! Tältä erää. Varaan oikeuden muuttaa mieltäni milloin tahansa. Ja ilmeisesti sitä kolmatta vuotta voikin vielä myöhemmin hakea jos tulee sellainen tuntuma.

Kuljin kuvan portaikkoa kahden vuoden ajan melkein joka viikko. Nyt fiilis on vähän haikea. Toisaalta tosi kivaa, että voi senkin ajan viikossa käyttää johonkin muuhun. Toisaalta, oon kyllä ehdottomasti nauttinut matkasta. Oon koittanut ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Terapiasta tuli itselleni niin nopeasti juttu, joka kuuluu viikkoon eikä se tuntunut missään vaiheessa taakalta. Tottakai joskus olin vähän, että: "Jaahas, tänään olis tämäkin!", mutta missään vaiheessa ei ollut erityisen raskasta.

Viimeisinä kuukausina tapaamiskerroista meni enemmän aikaa kuulumisten vaihtoon. Terapeutista tuli niin tuttu, että huomasin höpöttäväni kaikenlaista arkista, mitä puhuisin ystävillenikin. Kaikenlaista, mitä olin jo puhunutkin ystävilleni. Mietin välillä, kannattaako sellaista jauhaa maksetuissa tapaamisissa, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ilmeisesti jauhamiselle oli tarve, kun kerta otin asiat esille.

Loppuajasta terapiassa käsiteltiin esim. perhesuhteita. Työskenneltiin jonkin verran korttien kanssa. Onkohan ne nyt sitten suggestiokortteja tai itsetuntemuskortteja nimeltään? Aika mielenkiintoisia juttuja niilläkin sai aikaiseksi. Tehtiin myös hypnooseja. Ihan viimeisimpinä kertoina toivoin, että hypnoosissa käsiteltäisiin lento- ja matkustusahdistusta ja niin tehtiin. Mietin, että saatan ehkä mennä kertakäynnille samoissa merkeissä ennen seuraavaa ulkomaan reissua.

Lopputestien tulokset osoittivat, että pitkä matka on kuljettu oikeaan suuntaan. Osa asetetuista tavoitteista on saavutettu ja osa on jo paljon lähempänä. Kaikkeahan me ei voida tavoittaa koskaan, mutta parempaan elämään ja vointiinhan voidaan aina kuitenkin pyrkiä. Helpompaa se on, kun on työkaluja ja kun tiedostaa sekä tunnistaa omia käyttäytymismallejaan ja syitä niiden taustalla.

Kirjoittaja kulki oman matkansa psyko- ja hypnoterapeutti Tiina Laakson kanssa. Tiina tuntui mukavalta ja turvalliselta heti ensitapaamisella. Oli sellainen fiilis, että voi olla täysin oma itsensä. Nyt, kahden vuoden jälkeen tunnen edelleen, että valitsin oikein.

Yksi vaihe elämässä on ohi. Yhtä muuttuvaa vaihettahan tämä onkin kaiken aikaa.

Saapa nähdä, koska oon kolkuttamassa Tiinan ovea seuraavan kerran.

Sannis 

Aleostoksia

Tein vähän ostoksia loppukesän alesta. Terassin ruokapöytää ei ollut juurikaan käytetty moneen vuoteen ja se oli ärsyttävän kolho ja nuhjaantunut. Sitä säästettiin, koska ajattelin, että tulevissa rippjuhlissa ja valmistujaisissa on tarvetta. Sitten kuitenkin hoksasin, että saahan sen kaffikupin sohvapöydällekin laskettua ja aloin kytsiä sohva-alennuksia. Halusin ison kulmasohvan, mutta alennuksienkin kanssa ne oli tähtitieteellisissä hinnoissa ja päälliset oli kaikissa vaaleat. Vaaleat päälliset ei meille passaa, koska Saimi. Nykyään on niin paljon erilaisia malleja ja superhienoja vaihtoehtoja, mutta valikoima pienenee minimaaliseksi, kun hakusessa on tummat pehmusteet. Jouduin madaltaa vaatimuksia kulmasohvasta divaanisohvaan, joita löytyi pari mallia myös tummana. Olisin toivonut jotain muuta materiaalia, mutta tällä kertaa kukkaron sisältö määräsi, että polyrottinkia it is. Sohva ja pöytä löytyi Veken kalusteesta parilla sadalla eurolla.

Säleikköseinän ostin Tokmannin alesta kahdella kympillä. Jos mainaan sattuu, että saadaan ensi kesällekin noin upea köynnöskasvi, kuin tuo kuvassa oleva. Sillä on ollut tänä kesänä aivan liian pieni säleikkö eikä oo päässyt kiipeämään. Se kuulemma talvehtii, joten sormet ristiin, että se herää henkiin ensi keväänä. Seitsemäntoistavee toi sen alkukesästä töistä kotiin puolikuolleena ja niin vain siitä tuli ihana.

Yhdessä kuvassa näkyy auringonkukkien alla vähän vihreää muovijakkaraa. Sekin löytyi Tokmannista. Hinta oli alle 7€. Ostin kaksi. Ajattelin käyttää niitä juurikin kukkapöytinä ja/tai kahvikupin alustana sohvan päädyssä. Ja voi kai niitä talviaikaan käyttää extrajakkarana keittiössä esim. synttäreillä. Meidän aiemmat extrajakkarat on Ikeasta ja about viisitoista vuotta vanhat. Alkavat olla jo vähän aikansa eläneet. Tykkäsin erityisesti näiden uusien jakkaroiden väristä.

Kuvien matto on mister A:n äidin vanha ja oli menossa roskiin. Oli kuitenkin puhdas ja anoppi meinasi, että ei puhdasta voi heittää menemään. Vähän nauratti, kun juuri tässä yhtenä päivänä kuuntelin mutsin kertomusta siitä kuinka yksi paita on ihan rikki, mutta koska on puhdas, pitää tietysti vielä kerran käyttää. Samoilla linjoilla siis. Ja meillehän homma passasi oikein hyvin, koska saatiin nyt matto sohvan kaveriksi.

Lopputulos ei taida olla sisustuslehtien sivuille sopiva, mutta tähän kasariomakotitaloon passaa aivan kivasti ja kirjoittaja on oikein tyytyväinen. Niin paljon kivempi nyt katsella olkkarista ulos, kun terassilla näyttää kivemmalta ja usemman kerran oon jo uudella sohvalla ulkonakin istuskellut. Saimi on myös sohvaa käyttänyt jo sen verran ahkerasti, että kiittelin itseäni tummien pehmusteiden valinnassa pitäytymisessä. Lasin haluan vielä pois pöydän päältä. Lasipöydistä en diggaa, mutta olkoot nyt siinä kiireemmän aikaa.

Sannis