Tartuin Seitsemään sisareen suositusten perusteella sen kummempia miettimättä ja oh my god, mikä monsteri tämä Lucinda Rileyn saaga on. Jossain kolmannen kirjan vaiheilla mietin, kuinka ihmeessä ikinä pääsen tarinan loppuun. Kirjojen pituudet on kuunneltuna semmosta kahtakymmentä tuntia, kun ehkä joku 12 riittäisi tarinankin kannalta aivan loistavasti.
Genevenjärven rannalla Atlantis-nimisessä kodissaan asuva erikoinen miljonääri Papa Salt on kuollut. Hänen kuusi tytärtään palaa lapsuudenkotiinsa suremaan isäänsä, kuulemaan tämän testamentin ja vastaanottamaan isän lapsilleen kirjoittamat kirjeet. Isä on jo toiveidensa mukaan haudattu eikä tytöille jää mahdollisuutta hyvästellä häntä. Kaikki tytöt ovat adoptoituja, kukaan ei tiedä alkuperäänsä ja kuollessaan Papa Salt on jättänyt jokaiselle koordinaatit, jotka johtavat tyttöjen synnyinpaikoille.
Sisaret ovat kaikki nimetty Plejadien mukaan. Plejadit olivat Kreikan mytologiassa titaani Atlaksen ja merinymfi Pleionen tyttäriä, jotka Zeus muutti tähdiksi suojellakseen heitä metsästä Orionilta. Plejadien tähtikuvio on avoin tähtijoukko, josta erottaa yleensä kuusi tai seitsemän kirkasta tähteä. Tarujen mukaan kuusi sisarta naivat jumalat, mutta seitsemäs otti miehekseen kuolevaisen ja siitä syystä hänen tähtensä on himmeämpi eikä näy aina.
Sisarukset ovat aina ihmetelleet, miksi seitsemättä sisarusta ei tullut. He odottivat koko lapsuutensa, että Papa Salt toisi kotiin vielä yhden tyttären. Papa Salt tuntui olevan kaiken kaikkiaan aika arvoituksellinen mies. Kirjat antavat ymmärtää, että Papa Saltin kuolemassa on jotain erikoista ja/tai että Papa Salt ei olisi kuollut ollenkaan. Häneen tuntuu salaperäisesti liittyvän Kreikkalainen liikemies Kreeg Ezsu, jonka poika Zed tulee myös esille kirjoissa useampaan otteeseen.
Neljä ensimmäistä kirjaa kertoo aina yhden tytön tarinan. Rinnakkain kulkee nykyisyys sekä menneisyys ja tytön omaa tarinaa seuraa aina jonkun vahvan sukulaisnaisen tarina edelliseltä vuosisadalta.
Seitsemän sisarta - Tarina alkaa. Lukijalle esitellään Atlantis ja sen asukkaat. Marina eli Ma on tyttöjen lastenhoitaja ja heidän ainut tuntemansa äiti. Claudia on Atlantisin taloudenhoitaja ja kokki. Christian on Atlantisin venekuski. Ensimmäinen kirja keskittyy vanhimman sisaren Maian tarinaan. Maian elämä tuntuu olleen vähän holdilla ja hän on sisarista ainut, joka on jäänyt asumaan Atlantisin alueelle. Maian tarina vie 1900-luvun alun Brasiliaan, jossa nykyisen Rio de Janeiron maamerkin Kristus-patsaan rakennustyötä aloitellaan.
Myrskyn sisar - Sisarista toisiksi vanhin Alcyone eli Ally on ammattilaispurjehtija, jolle selviää, että hän on ollut vain lyhyen matkan päässä omalla veneellään, kun Papa Saltin ruumista kuljettavasta aluksesta on laskettu vainaja toiveidensa mukaisesti mereen lepoon. Allyn tarina vie 1800-luvun lopun Norjaan, jossa upeasti laulava Anna Landvik saa tilaisuuden esiintyä Edward Griegin oopperassa.
Varjon sisar - Asterope eli Star on kolmas sisar, joka on elänyt erikoista symbioosia vain muutamaa kuukautta nuoremman siskonsa CeCen kanssa. Star on hiljainen ja vetäytyvä ja onkin tottunut, että CeCe puhuu ja päättää hänen puolestaan. Kirjeessään Starille Papa Salt muistuttaa, että olisi hyvä jos tytöt löytäsivät omat vahvuutensa ja itsenäistyisivät ja tarve siihen Starilla herääkin aika voimakkaasti. Tytöt ovat muuttaneet yhdessä Lontooseen ja Starin koordinaatit löytyvät aika läheltä.
Helmen sisar - Celaeno, CeCe on hukassa, kun Star, josta tämä on aina huolehtinut, on päättänyt tehdä pesäeron ja elää omaa elämäänsä. Sydän särkyneenä ja itsetunto pohjamudissa CeCe matkustaa Australiaan, josta hänen koordinaattinsa löytyy. Australiasta CeCe löytää sukulaisensa sekä tarinan Kittystä, helmenkalastajan vaimosta ja tämän aboriginaalista palvelustytöstä Kamirasta.
**
Neljä ekaa kirjaa oli aika tasalaatuisia; kaikki aivan hyviä ja kuunneltavia, mutta neljäs, Helmen sisar oli kuitenkin paras. Cecen tai oikeastaan Kittyn sekä Kamiran tarinat koskettivat eniten ja itkeskelinkin vähän siellä sun täällä pyykkien viikkauksen ja työmatkapyöräilyn lomassa. Sattuman kaupat oli toki vähän liian osuvia, mutta fiktiotahan nämä onkin ja kyllä ne meni sillä ajatuksella läpi. Aboriginaalikulttuuri ja - tavat oli tosi mielenkiintoisia.
Kaikkien kirjojen tarinoissa ja hahmoissa oli paljon yhtäläisyyksiä. Toisaalta vähän tylsää, mutta toisaalta jotenkin turvallinen ratkaisu. Jossakin kirja-arvostelussa sanottiin, että kaikki on niin hemmetin kohteliaita koko ajan ja siihen samaan kiinnitin huomioita. Varsinkin menneisyydessä kaikki pokkuroivat aivan jatkuvasti ja mietin josko ihan noin kohteliasta porukkaa olivat kaikki silloinkaan.
