Leffakriitikko: Kaunis rietas onnellinen

Piti aika kauan miettiä, onko tästä Kaija Koo-leffasta oikein mitään sanottavaa. Tulin siihen tulokseen, että ei ihan hirveän paljoa, mutta laitetaanpa tänne nyt ylös ne muutamat ajatukset, joita tämä herätti. Elokuva ei ollut huono, vaan ihan ookoo katsottava, mutta olisin toivonut, että se olisi ollut parempi. Jäi vähän sellainen "whatever"-fiilis. En tiedä olisiko tästä ehkä herännyt suurempia tunteita jos fanittaisin Kaija Koota enemmän. Tykkään kyllä joistain Kaijan biiseistä paljonkin, mutta Kaijasta itsestään ei oo ollut oikein mitään tietoa.

Leffa käsittelee aikaa 80-luvun alusta siihen, kun Kaija tekee stadionkeikkansa vuonna 2023. Homma kulkee vähän hidassoutuisesti ja ruotii suurimmaksi osaksi Kaijan ja miehensä Markun suhdetta. Tälle katselijalle ei oikein aukea se, että Kaija olisi ollut erityisen intohimoinen musiikin suhteen. Ehkä hän ei ollutkaan? … mutta ajattelisin, että onhan se nyt oltava, kun on niin pitkälle päässyt. Biisien äänityssessioissa tuodaan kyllä esille, kuinka Kaija jaksaa laulaa uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki on perfect, mutta joku tossa mätti kuitenkin. Kaija lopetti nuorempana laulamisen isän kuoleman jälkeen ja oli sen jälkeen haluton esiintymään. Leffan mukaan Markku patisti Kaijan uudelleen hommiin, kun kirjoitti Kuka keksi rakkauden, mutta missään kohdassa Kaijan oma into ja palo musan pariin ei tule oikein ilmi.

Olisin toivonut vähän enemmän tunnetta Kaijan ja poikansa Onnin välille ja olisin toivonut vähän enemmän musa- ja keikkakohtauksia. Luulisi, että näin pitkältä uralta olisi enemmänkin esitettävää, kuin yksi festarikeikka ja yksi klubikeikka siinä kohdassa, kun suosio on päässyt hetkeksi hiipumaan. Vai oliko siinä muutakin? No joo.. katsoin tässä välissä trailerin ja siitähän kävi ilmi, että olihan siinä joku muukin, mutta selkeästi ei riittävästi meikäläiselle. Erityisesti olisin toivonut, että elokuva olisi avannut enemmän sitä, minkälainen Kaija on luonteeltaan, mutta jotenkin en nyt päässyt siitä kärryille.

Kohdat, jotka jäi erityisesti mieleen:

- Kun Kaija, Markku ja heidän poikansa Onni istuvat ruokapöydässä ja vitsailevat perheen omaan tyyliin vähän kuivasti, mutta just tälle katsojalle sopivaan tapaan.

- Kun Kaija juoksee lähtevän Markun perään, kiipeää auton katolle ja putoaa siellä pyllylleen, niin että auton katto painuu sisään.

- Kun Kaija nauhoittaa Viimeinen lento-biisiä ja murtuu laulaessaan.

- Kun Kaija pakkaa kaikki kokoushuoneen pullat laukkuunsa sen jälkeen, kun levy-yhtiö droppaa hänet.

Edellä mainitut kohdat, tai ainakin niistä kolme viimeistä taitaa ollakin just ne kohdat, jotka haluttiinkin jäävän erityisesti katsojan mieleen. 

Leffassa näyttelijät on ihan passelit. Erityisesti tykkäsin Markku Impiötä esittävästä Jari Virmanista. Tykkäsin näyttelijän vähän hassun höntistä tyylistä. Ja olihan Markku toki veemäinen känniääliökin aina välillä ja senkin osan Virman hoiti aivan hyvin. Oona Airolakin meni kyllä Kaijana läpi. Toki, en tiedä Kaijan maneereja tai liikkumis- tms. tyyliä sen kummemmin, joten sen suhteen en voi arvioida. Ilahduin erityisesti, kun näin Jumppatytöt-näytelmän naisia leffassa. Varsinkin Katariina Havukainen on jotenkin omaan mieleen.

Lopputulema: Ihan ookoo, mutta harmillisesti ei sen enempää. Ajattelin, ettei tätä luultavasti tarvitse katsoa uudelleen, mutta nyt kun aikaa on kulunut muutama viikko, mietin, että ehkä kuitenkin tarvitsee. Voi tulla uusia näkökantoja. Ehkä kuitenkin sitten vasta, kun leffan pystyy katsoa kotona. Ehkä :)

Sannis

Terapiaa: Hypnoosi

Terapian toinen vuosi on about puolessa välissä. Syksyllä olotila vähän notkahti ja olin aikamoisen rauhaton ja stressaantunut jonkin aikaa, mutta tämä vuosi ollaan menty taas aika tasaista tahtia. Ehkäpä siihen on terapiakin tehnyt oman osansa, että syksyn tilanne ei jäänyt pidemmäksi aikaa päälle.

Viime aikoina ollaan tehty hypnooseja. Jo silloin, kun aloitettiin koko homma, kertoi terapeutti olevansa myös hypnoterapeutti (en oo varma oliko tämä se nimike, jota hän käytti ja onko se oikea) ja että mahdollisuus on myös hypnooseihin jos oon kiinnostunut. Olin kyllä ja ensimmäinen taidettiin tehdä siinä, kun toinen terapiavuosi oli pyörähtänyt käyntiin eli jossain kohdassa viime syksyn puolella. Se oli omasta mielestä aika sopiva aika. Olin käynyt Tiinan luona jo vähän yli vuoden ja hän tuntui tutulta ja turvalliselta.

Hypnoosi oli tietysti jännittävä ajatus. En tiennyt siitä oikein mitään ja ainoat mielikuvatkin oli siitä jostain telkkariohjelmasta, joka tuli joskus.. ehkä 90-luvulla (?) jossa jengiä hypnotisoitiin ja sitten esittivät jotain, tyyliin kanaa näyttämöllä. Arvelin, että ehkä ihan sellaisesta ei ole kyse, mutta en oikein tiennyt mitä odottaa. En oikein tiennyt edes mitä varten hypnoosia tehdään. Terapeutti on sitten asiaa tietysti selittänyt ja avannut.

Hypnoosista kerrotaan Wikipediassa näin: Hypnoosi on sosiaalinen vuorovaikutustilanne, jonka yhteydessä hypnotisoitavalle annetaan suggestio, jonka päämääränä on tuottaa muutoksia subjektiivisissa kokemuksissa, havainnoissa, aistimuksissa, tunteissa tai käyttäytymisessä. Hypnoosia käytetään monenlaisten hoitojen yhteydessä, kuten psykoterapiassa, kivun hoidossa ja anestesiologiassa. Lisäksi hypnoosia on käytetty esimerkiksi rikostutkinnassa ja oikeudessa keinona palauttaa muistikuvia.

Mehiläisen verkkosivuilla lukee näin: Hypnoosi on tietoisuuden tila, joka eroaa normaalista päivätietoisuudesta, ja siinä mieli on avoin uuden oppimiselle ja asioiden uudelleen määrittelylle. Hypnoosihoidossa asiakas johdatellaan hypnoosiin, jossa toteutetaan yhdessä suunniteltuja tavoitteita sanallisten suggestioiden ja mielikuvien avulla.

Kirjoittaja on nyt kokeillut useamman kerran sellaista hypnoosia, jossa itse oon ollut "passiivisena" eli pötkötellyt sohvalla hiljaa ja kuunnellut terapeutin puhetta. Viimeisimmällä kerralla tehtiin sellainen hypnoosi, jossa itsekin olin "aktiivisesti" osallinen ja puhuin hypnoosin aikana. Silloinkin makoilin rauhassa ja aktiivisuus tarkoitti puhetta ja nyökkäämällä merkin antamista, kun tietty asia on ajateltu loppuun. Kumpikaan tyyli tai tapa ei ole tuntunut mitenkään kummalliselta, oudolta tai edes erityisen jännittävältä. Ennemminkin mukavalta ja rauhoittavalta. Hypnoosi tuntuu kirjoittajalle vähän samankaltaiselta, kuin olotilat rentoutuksien aikana silloin, kun rentoutus menee kunnolla maaliin. Sitä on vähän kuin valveen ja unen välimaastossa. Välillä on enemmän läsnä ja välillä humpsahtaa johonkin pumpuliin. Itse asiassa hypnoosi on tuntunut aika luonnolliselta ja helpolta.

Hypnoosissa, jossa pitää puhua, tarkoitus on olla enemmän tietoinen ja transsitila tulisi olla kevyempi, jotta pysyy mukana siinä mitä terapeutti sanoo ja pystyy vastata mahdollisiin kysymyksiin. Passiivisemmissa sessioissa saa mennä syvemmälle. "Transsi"-sana kuulostaa jotenkin rankalta ja kirjoittajalle itselleen jopa vähän pelottavalta, mutta oon oppinut, että ei se oo mitään kielillä puhumista, heilumista ja huojumista ja täysin sekoamista, vaan just tommonen pudotus pumpuliin. Enhän voi toki tietää, minkälaisia tiloja muut kokee, mutta tämä on kirjoittajan kokemus ja tiukka epäilys on, että tällaisessa "normaalissa" hypnoosissa aika oikeanlainen ja toivottu sellainen.

Jokaisessa hypnoosissa, jota ollaan nyt tehty, on jonkunlainen pohja ja kehys. Terapeutti on kysynyt aiheita, joita haluaisin käsitellä hypnoosin avulla ja kun oon kertonut tiettyjä juttuja, ujuttaa hän näitä asioita mukaan valmiiseen kehykseen. Omalla kohdalla kyse on ollut esimerkiksi tilanteista, jotka koen arjessa vaikeina, joista haluaisin ahdistua vähemmän ja tilanteista, joissa haluaisin olla itsevarmempi. Toiveen mukaan terapeutti on hypnoosin aikana sanallisesti antanut "ohjeita", kuinka toimia vaikeissa tilanteissa ja luonut uskoa sekä itsevarmuutta. Kyse ei ole siis sellaisesta, että terapeutti mielivaltaisesti keksisi jonkinlaisia omia tarkkoja toimintaohjeita eri tilanteisiin, vaan ohjeet on tyyliin: "Pystyt olla varmempi ja rohkeammin oma itsesi tilanteessa xx." Hypnoosissa siis vähän kuin vahvistetaan tai jossain tapauksessa ehkä hillitään sitä, mikä meissä on jo sisällä eikä käsketä nokkia, kuin kana :D

Muistaako kukaan Frendeistä sitä, kun Chandler yritti lopettaa tupakanpolton ja kuunteli hypnoosinauhaa "Olet vahva, itsevarma nainen, jonka ei tarvitse polttaa" ja Chandler sitten omaksui aika vahvasti myös sen vahvan, itsevarman naisen roolin? :D 

Viimeisimmän, aktiivisemman hypnoosin tarkoituksena oli muuttaa traumaattisen muiston tuntumaa hitusen helpommaksi. Itse valitsin tähän tietysti muiston Tommin syntymästä ja kuolemasta. Oon tehnyt sen muiston kanssa rauhani ja pystyn jo elää sen kanssa, joten sitä ei ehkä ollut niin tarpeellista muuttaa kovin paljoa, mutta se tuli tietysti ensimmäisenä mieleen tätä hypnoosia varten. Mahdolliselle seuraavalle kerralle voi valita jotain vähän kevyempää. Nyt tuntui, että ekalle kerralle ainut vaihtoehto on se kaikista vaikein ja kipein asia.

Etukäteen mietin tätä hypnoosia ja pohdin, mistä tässä oikein on kyse. Pähkäilin, että eihän me voida muuttaa muistoa tapahtumien kulusta, joten jääkö sitten mitään muuta jäljelle, millä muuttaa tuntumaa? Jäipä hyvinkin. Homma meni niin, että ensin piti ajatella muisto läpi. Sen jälkeen terapeutti kyseli kysymyksiä tyyliin: "Oliko muisto mustavalkoinen vai värillinen?", "Kulkiko muisto hitaasti, nopeasti vai tavallista tahtia?", "Näitkö tapahtumat läheltä vai kaukaa?". Kun olin vastannut kysymyksiin, lähdettiin asioita yksitellen muuttamaan. Jos olin nähnyt muiston värillisenä, sain tehtäväksi muuttaa sen mustavalkoiseksi ja ajatella koko homman läpi uudelleen. Sen jälkeen mietittiin, tuntuiko helpommalta vai vaikeammalta. Jos tuntui vaikeammalta, unohdettiin se muutos ja palattiin ensimmäiseen versioon. Jos tuntui helpommalta, pidettiin muutos voimassa.

Monen monta kertaa rullasin muiston läpi ja loppuviimein se muutos, joka sai oman muistoni tuntumaan helpommalta oli sen katselu kaukaa. Ensimmäisella kerralla katsoin muistoa ihan läheltä ja toden totta sen siirtäminen kauemmas ja katselu pidemmän matkan päästä sai sen tuntumaan jollain lailla erilaiselta. Tämä muistijälki jätettiin siis voimaan. Jäin miettimään tätä hypnoosia pitkäksi ajaksi jälkikäteen. Miten uskomattoman nerokas tapa saada kivulias asia tuntumaan edes hitusen helpommalta.

Onko kukaan lukijoista kokenut hypnoosia? Kertokaa ihmeessä omia kokemuksia. Kirjoittajan tutuissa ei oo vielä tullut vastaan ketään, joka olisi käynyt hypnoterapiassa ja kaipailen vähän muidenkin tuntemuksia.

Semmosta! Tänään on tämän viikon terapia-aika, joten lähdenpä tästä ensin Saimin kanssa ja hyppään sitten pyörän selkään. Mukavaa viikkoa kaikille!

Sannis