Humiseva harju nähty. Odotuksia ei ollut oikeastaan minkäänlaisia. Traileri ei ollut kirjoittajan mielestä erityisen kiinnostava. Vähän nojoo-osastoa ennemminkin. Kirjaa en oo lukenut kokonaan. Joskus nuorempana aloitin, mutta ilmeisesti oli liian tylsä, koska se jäi kesken. Nyt ajattelin, että taidan ottaa sen uudelleen työn alle.
Mitä varmimmin oli onni, että kirja on lukematta. Leffa oli hmm.. sanotaanko nyt, että ehkä hitusen erilainen, mitä oletan kirjan sen lukemani alun ja kuulemani perusteella olevan. Toisaalta, onhan elokuvan nimikin laitettu lainausmerkkeihin, joten sen kai jo pitäisi kertoa, että ihan ei mennä nyt linjan mukaisesti. Lueskelin kriitikoiden arvioita ja moni olikin aika kauhuissaan siitä, kuinka upea klassikko oli muutettu "lihalliseksi" ja "liian räikeäksi". Jonkun mielestä se oli "röyhkeän uskoton" alkuperäisteokselle ja se olikin aika hyvin sanottu. Sitä se tosiaankin ilmeisesti oli, mutta tälle katsojalle se toimi.
Tykkäsin leffasta aivan yli paljon. Oli muutama juttu (tottakai), jotka olisin muuttanut, mutta upposi kyllä todellakin. On taas ollut vähän vaikeaa elää tätä omaa elämää alkuviikko sen jälkeen, kun sunnuntai-iltana käytiin leffassa ystävän kanssa. Jäin taas ihan jumiin. Yksi tuttu oli samassa näytöksessä ja luin hänen somepäivityksestään, että hänelle oli käynyt ihan samalla tavalla. Kävin eilen, keskiviikkona katsomassa leffan uudelleen. Yleensä toisella kerralla saan rauhan.
Ruodin tässä tekstissä elokuvaa taas niin, että juonikuviot paljastuu. Tekstistä kaiken ymmärtääkseen pitää olla elokuva nähtynä. Jos kuitenkin haluat lukea, vaikka et olisikaan leffaa nähnyt, olet erittäin tervetullut sen tekemään ja olen siitä kiitollinen jos nämä jaaritukset jaksaa kiinnostaa <3
Postauksen kuvat on näyttökuvia elokuvan jullareista episodi.fi ja filmbooster.fi-sivustoilta. En oo ihan satavarma, onko niitä korrektia julkaista tällaisena. "Vähän" vaikea löytää näihin Leffakriitikko-postauksiin kuvitusta, kun ei oikein elokuvateatterissa viitti kaiken aikaa kuvata eikä niissä kuvissa taitaisi oikein paljoa katsottavaakaan olla :D
Juoni
Ilmeisesti leffa käsittelee vain osan kirjan tapahtumista (Miten koko kirja ikinä mahtuisikaan elokuvaan?) ja juoni kulkee about näin; Catherine Earnshaw asuu nuorena tyttönä alkoholisoituneen ja väkivaltaisen isänsä ja talon palvelusväen kanssa Yorkshiren nummilla Humisevan harjun kartanossa 1700-luvun lopulla. Yhdeltä kännäysreissultaan isä tuo mukanaan pojan, jonka on pelastanut tämän omalta huonolta isältä. Poika jää taloon asumaan mukamas isän poikana, mutta kuitenkin alempiarvoisena palkattomana palvelijana ja Catherinen "lemmikkinä". Vuosien varrella Cathy ja poika, Heathcliff kasvavat yhteen ja heidän keskinäinen suhteensa kasvaa vähän kieroon oudoksi riippuvuuden, pakkomielteen ja rakkauden sekamelskaksi.
Isän pelattua kaikki rahat ja kartanon ajauduttu vararikkoon, Cathy tekee ratkaisun suostua lähellä asuvan rikkaan herran kosintaan. Heathcliffin naiminen tarkoittaisi sitä, että heistä molemmista tulisi alempiarvoisia ja kerjäläisiä, mutta suostuessaan Edgar Lintonin kosintaan, hänellä olisi mahdollisuus auttaa myös Heathcliff pois palvelijan asemasta. Heathcliff ei tiedä Cathyn suunnitelmasta, loukkaantuu hänen lupauduttuaan toiselle ja lähtee Humisevasta Harjusta vain palatakseen vuosien jälkeen, jolloin pariskunnan pakkomielle toisistaan on edelleen voimakas. He aloittavat suhteen, joka ei loppuviimein tiedä hyvää kenellekään. Catherinen seuraneiti ja palvelija Nelly sekoittaa pakkaa ja myös Edgar Lintonin suojatti, nuori Isabella joutuu mukaan suhdepeliin.
Näyttelijät ja hahmot
Catherine Earnshaw: Pienenä käy sääliksi itsepäistä tyttöressukkaa, joka kaipaa niin kovasti isän rakkautta, mutta saa sitä hyvin pienissä annoksissa ja vain jos osaa käyttäytyä juuri kuten isä milloinkin haluaa. Aikuisena(kin) Cathy on oikukas ja dramaattinen linnan neito, jonka itsekkyys pomppaa hetkittäin esille ja ärsyttää.
Nuori Charlotte Mellington hämmästyttää taidoillaan ja mietin useampaan otteeseen elokuvan alussa, miten lapsi voikaan olla noin taitava. Margot Robbiekin tekee hyvää työtä enkä keksi, kuka muu olisi sopinut rooliin paremmin.
Heathcliff: En oo ihan varma, mitä Hethcliffistä ajattelen. Poikana hellunen ja tottakai maailman hirveintä on, kun ottoisä pahoinpitelee häntä säännöllisesti. Aikuisena raukka. Ei raukkis vaan parka...täysin leimautunut Cathyyn eikä hänen elämässään tunnu olevan muuta sisältöä. Tilanteeseen nähden varmasti toki aika todenmukainen elämän kehityskaari.
Nuorta Heathcliffiä esittää Owen Cooper ja Charlotte Mellingtonin tapaan on hän myös taitava. Parissa kohdassa pienet ilmeet ja eleet on sitä luokkaa, että mietin josko edes aikuiset koulutetut näyttelijät osaavat noin taitavasti tehdä tilanteen todeksi.
Jakob Elordi näyttelee aikuista Heathcliffiä eikä
hänenkään työssään ole mitään vikaa. Olisin kuitenkin itse nähnyt Heathcliffin roolissa jonkun vähän karskimman. Pitkätukkaisena sotkuisessa parrassaan Elordi meni vielä just ja just läpi (vaikka silloinkin mietin vähän väliä, että oliko tää Humiseva Harju vai Jeesus Nasaretilainen), mutta palatessaan Humisevaan Harjuun sliipattuna, leikattuine hiuksineen ja kultahampaineen ei enää vakuuttanut. Täti täällä näppiksen äärellä alkaa ilmeisesti olla semmosta ikäluokkaa, että nämä leffojen päähenkilöt on tarkoitettu miellyttämään eniten sitä seuraavaa sukupolvea :D Toki, toisella katselukerralla huomasin, että Elordi istui kirjoittajankin Heathcliffiksi jo paremmin.
Herra Earnshaw: Catherinen isän luonne on hyvin ailahtelevainen ja vaikka hän on välillä omalla tavallaan hetkittäin hauska ja ehkä lempeäkin (ainakin omasta mielestään), on hän myös väkivaltainen, julma ja haluton kohtaamaan omat ongelmansa. Ajan henki oli ilmeisesti aika raaka eikä isäkään epäröi tarttua piiskaan.
Isää esittää Martin Clunes ja hän sopiikin rooliin ihan täydellisesti. Hyvinä isähetkinä Clunes saa katsojan toivomaan jokaisella solullaan, että huonoja hetkiä ei enää tulisikaan.. että isä jättäisi dokaamisen ja alkaisi olla olemassa tyttärelleen ja ottopojalleen.
Nelly: Seuraneiti Nellyn hahmo oli vähän epätasainen tai ehkä ennemminkin epäselvä. Alussahan kävi ilmi, että hän harmistui siitä, että Cathy "jätti" hänet, kun sai Heathcliffistä parempaa seuraa. Nellyn oma elämä ei tuntunut olevan kovin mukava ja Cathy taisi olla hänen ainut ystävänsä. Koko elokuvan ajan toivoin, että Cathy olisi osoittanut jollain tavalla olevansa kiitollinen Nellylle siitä, että tämä on omistanut koko elämänsä hänen palvelemiseensa. Ei kai tuohon aikaan palvelijoille tarvinnut olla erityisen kiitollinen, mutta silti odotin ja toivoin sitä. Lopussa sitten niin kävikin, mutta jotenkin kohtaus tuntui vähän kummalliselta.. too little too late.
Ihan varma en ollut katuiko Nelly itse sitä, että oli aiheuttanut ongelmia Cathyn ja Heathcliffin välille. Ja aiheuttiko hän ne ongelmat siksi, että olisi itse saanut elää parempaa elämää herraskartanossa vai siksi, että toivoi Cathylle paremman elämän. Itse ajattelin ehkä kuitenkin vähän enemmän jälkimmäistä. Ajattelin myös, että ei hän lopussa tahallaan jättänyt Cathyn huonoa vointia huomioimatta, vaan ajatteli vain hänen olevan turhan dramaattinen. Itse hän kyllä taisi sanoa, että ehkä teki sen tahallaan, mutta silti Nellyn motiivit jäi tälle katsojalle hitusen epäselväksi.
Edgar Linton: Edgar Lintonin hahmo oli kirjoittajalle mieluinen. Mukavaa vaihtelua oli se, että hän oli niin lempeä ja ystävällinen. Yleensähän tällaisessa asetelmassa se rikas "väärä" mies on joku kunnon mulkvisti. Lopussa ärsytti, kun hän oli vielä suuren tragediankin hetkellä ystävällinen Heathcliffille, vaikka hyvin tiesi tämän ja vaimonsa suhteesta ja Heathcliff taas katsoi oikeudekseen käyttäytyä urposti. Tokalla katselukerralla päädyin siihen, ettei Heathcliff ehkä kuitenkaan käyttäytynyt urposti, vaan surussaan vähän kuin esitti kovista.
Isabella: Erittäin häiritsevä hahmo. Isabella taisi olla jo aikuinen, vähän päälle parikymppinen, mutta koin kyllä aika suurtakin äidin suojeluvaistoa tätä tyttöä kohtaan. Hänellä näytti olevan ihan mukava elämä Lintonin kartanossa, mutta Cathy ja Heathcliff vetivät tyttöraukan keskelle omaa peliään. Toki kaikesta päätellen, Isabella olisi tainnut ajautua johonkin samantyyppiseen ihan ominkin voimin. Heathcliff oli mukamas niskan päällä suhteessa, mutta samalla Isabella pelasi ihan omaa peliään. Koko Isabella-kuvio tuntui turhan nololta.
Lavastus ja puvustus
Rakastin tämän elokuvan maisemia ja Earnshawn tilaa. Lavastus oli välillä ehkä vähän epäaidon tuntuinen, mutta se ei haitannut, tykkäsin silti. Sumuisesta, pimeästä, karusta fiiliksestä tuli ihan mieleen vuoden 1991 Robin Hood. Muistatteko? Kevin Costner, Morgan Freeman ja Christian Slater. Iiiik <3
Lintonin kartano oli vähän too much. Luultavasti tahallaan. Liikaa kimallusta ja ihmeellisiä yksityiskohtia. Tuntui kummalliselta, että nummen toisella reunalla elettiin kivilinnassa, jossa on hädin tuskin seinät ja toisella reunalla on kartano, joka on suoraan Disneyn elokuvista.
Puvustus oli muuten mieleinen, mutta senkään suhteen Lintonin kartanossa ei kaikki osunut kohdilleen. Lintonit ei ehkä kuitenkaan olleet mitään kuninkaan hovia ja siksi kummalliset sadun kuningattaren korkeakaulukselliset viitat ja kruunut tuntui liioitelluilta. Ymmärrän, että tässäkin oli tehty tietoinen ratkaisu, mutta omasta mielestäni turhaan.
Musiikki
Elokuvan musiikki on ilmeisesti räppäri Charli XCX:n käsialaa ja se on ihanaa. Jossakin kohdassa on ehkä säkkipilliä tai jotain sitä muistuttavaa ja hitaat lauletut kappaleet kuulostaa ihan vanhoilta ylämaan kansanlauluilta. Kaikki musiikki tukee upeasti tarinaa ja tykkäsin ihan älyttömästi.
Loppuratkaisu
Ikuisena onnellisten loppujen kannattajana tämä ei tietenkään mennyt niinkuin olisi pitänyt. Pystyn kuitenkin elää asian kanssa ajattelemalla, että Cathyn ja Heathcliffin suhde oli niin epäterveellä pohjalla, että suhteen jatkuminen olisi aiheuttanut vain enemmän pahaa kaikille ja tämä oli ainut keino, millä he pääsivät toisistaan vapaaksi. En tiennyt etukäteen, kuinka elokuva päättyy, mutta vahva fiilis oli, että ei hyvin ja se jotenkin helpotti, kun valmistauduin jo vähän etukäteen. Ja kuitenkin kaikesta edellä mainitusta huolimatta toivoin ihan loppuun asti, että taianomaisesti tarina olisi päättynyt onnellisesti.
4 juttua, jotka olisin jättänyt pois
1. Alun kohtaus oli aivan turha. Miksi se oli laitettu mukaan? No joo joo.. huomiarvo ja halu hätkähdyttää ja mitä näitä nyt on, mutta aivan turhaan. Leffassa oli niin paljon muutakin katsottavaa, että alussa ei olisi ollut mitään tarvetta ihmetellä hirtettävän miehen erektiota. TOISAALTA.. tässä kyllä kävi ilmi se, että leffassa tulee olemaan vähän särmää eikä tiedossa oo mitään sisäsiistiä sievistelyä, joten siinä mielessä...
2. Isabellan leikekirja, jonka hän teki Cathylle? Öööö…Pippelisienet ja sen sellaista? Siinä kohdassa hiipi väkisinkin mieleen, että "I'm too old for this shit". Ei mitään tarvetta tuoda yhtäkkiä mukaan tommosia alapääjuttuja. Edelleen.. ihan riittävästi olisi ollut kaikenlaista ilmankin. Jotenkin tämäkin tuntui tosi irralliselta, kun muuten elokuva kuitenkin ilmeisesti halusi olla ihan vakavasti otettava raita. Vai? Tai ehkä kohtaus oli tuotu mukaan osoittamaan, että Isabella ei ole ihan niin viaton tytteli, kuin vielä siinä kohdassa näyttää.
3. Se kun Heathcliff menee Isabellan makuuhuoneeseen.. koko kohtaus on jotenkin niin tekemällä tehty ja kiusallinen, että huomasin irvisteleväni sitä katsoessa, molemmilla kerroilla.
4. Isabella kaulapannassa Humisevassa harjussa? Juu ei.
Lopuksi
En useinkaan pidä liian överistä oikein minkään suhteen enkä todellakaan pidä tai edes katso mitään missä veri lentää, mutta kuitenkin lopun kohtaus, jossa veri valuu Cathyn sängystä lattialle muuten melkein tyhjässä huoneessa oli tosi hyvä ja vaikuttava. Pystyin ehkä sulattaa sen siksi, että veri ei johtunut väkivallan teosta, vaan oli "luonnon" aiheuttama. Jotenkin se oli siinä hetkessä juuri sopivan dramaattista ja hemmetin järkyttävää.
Kriitikot moittivat elokuvaa liiasta seksistä. Itse oon sitä mieltä, että kyllä hyvässä leffassa pitää vähän seksiä olla ja Cathyn ja Heathcliffin väliset kuumat kohtaukset oli kyllä kuumia. Aika hauska, kuinka kuumaa sitä saakaan aikaiseksi ilman alastomuutta, jota tässä leffassa ei oo nimeksikään. En siis ole kriitikoiden kanssa samaa mieltä, vaan tässä jotenkin nimenomaan yhdistyi makeasti suuren klassikon ja sitten kuitenkin vähän maanläheisemmän jutskan elementit.
Toisella katselukerralla elokuvan vaikutus ei ollut enää ihan yhtä suuri, kuin ensimmäisellä, mutta edelleen tykkäsin paljon ja aion kyllä ehdottomasti katsoa tämän vielä kotonakin sitten aikanaan. Ekalla katselukerralla mukana ollut ystävä tykkäsi leffasta kovasti. Tokalla kerralla mukana ollut mister A tuomitsi: "No ihan hyvä leffa, mutta vähän turhan paljon jahkaalua!" Tiedän, että itse odotan vielä sitten kolmannellakin kerralla josko loppuratkaisu olisi kuitenkin muuttunut mieluisampaan suuntaan.
Sannis
