Helpotus

Keskiviikko. Olo on lamaantuneen sijaan ollut jotenkin helpottunut tämän alkuviikon. Noinko paljon se epävarmuus kuitenkin kalvoi, että nyt kun ryhmis tosiaan tauotettiin, on helpompi hengittää? Ehkä niin sitten. Aika jännä juttu. Aivan ihmettelin maanantaina, että mikäs hitsi nyt on, kun on niin heleppoa olla. Voihan toki päivät olla erilaisia, mutta kyllä tässä taitaa jotain perää olla. Nyt kun ollaan tauolla, ei sitä tarvi miettiä, pelätä, stressata ja odottaa joka päivä.

On tässä toki kameralle jumpattu ja jumpataan tänäänkin, joten ihan ei oo nyt täysin jumppatauolle ryhdytty. Pelkästään liveohjaustauolle. Samaan aikaan naapurissa Härmässä tanssitaan paritansseja ravintolassa. Ja kuulinpa huhun, että Vantaan kaupunki ohjeistaa työntekijöitään tulemaan töihin koronassa jos on oireeton. Jengi on vetänyt näistä aikamoisia kierroksia. Ite en jaksa. Tuntuu turhalta nostaa verenpainetta, kun ihan koko ajanhan tässä sais raivota jostain.

Nyt kun ei oo illalla jumppia, yritän munklata vähän työaikoja uusiksi ja teen loppuviikon lyhyempää aamuvuoroa. Vähän ny tietysti joutuu miettiä, kuinka tekisi ja menisi ettei Saimikaan joutuisi olla kovin kauaa yksin. Sillä on hyvät oltavat, kun yleensä yksinoloaika koulu- ja työpäivinä on yhdestä neljään tuntia. Viime päivät se on ollut vähän parka, kun trimmattiin turkki ensimmäistä kertaa ite eikä siitä kyllä ihan niin hyvä tullut, kuin olisin toivonut :D Vaatii pari päivää totuttelua muutenkin aina, kun karva ajetaan alas ja nyt kun on vähän töyhtöä ja erimittaista karvaa siellä täällä, niin on se vähän ressukan näköinen.

Odotettiin näitä nollakelejä, että trimmataan, mutta nyt kuitenkin vähän mietin, että kannattiko, kun ei oo pariin päivään lenkillekään kunnolla päästy. Turkki on niin lyhyt, että ihan varmasti on oudokseltaan kylmä. Karva alkoi toki olla jo niin pitkä, että siihen tarttui aivan järkyttävä määrä lunta jokaikisellä lyhyelläkin lenkillä ja jalat oli märät jatkuvasti. Se ei voi tuntua mukavalta ja varmaan aiheuttaa jo pian jotain tulehduksiakin. Meillä ei oo koskaan ollut koirilla vaatteita,  mutta eilen kävin ostamassa Saimille takin.. jonka käyn vielä tänään vaihtamassa isompaan. Se on nyt niiiiin pieni ja laihan näköinen ilman turkkia, mutta silti onnistuin ostamaan liian pienen koon. Että jos on koira, josta ei lähde ollenkaan karvoja, niin on siinä sitten kuitenkin vähän näitä  trimmaus"vaivoja" :D Ens vuonna ollaan (ehkä) fiksumpia ja otetaan karva alas esim. marraskuulla.

Semmosta.. vähän trimmausstressiä, mutta kaiken kaikkiaan enemmän helpotusta :)

Mukavaa tätä päivää!

Sannis

Päivät

Hellou! Tänne ei kuulu kummempia..vähän matalalentoa ja alavirettä edelleen. Koronakäytännöt muuttui ja minille tuli ensimmäinen altistus heti sen jälkeen. Ei siis joutunut karanteeniin, vaikka luokalla oli koronatapaus. Nyt on hyvien ystävien ja yhden työkaverinkin perheessä ensimmäiset positiiviset, joten kylläpä tässä taitaa pian itsekin olla vuorossa. Olisi varmaan helpottavaa kun se olisi kerran sairastettu, mutta en kyllä jaksaisi yhtään olla kipeänä. Ja voihan se tulla prkl uudelleenkin.

Ryhmäliikunta laitettiin kahdeksi viikoksi tauolle. Joku parempimuistisempi tiesi kertoa, että kaksi vuotta sitten tauko venyi 11 viikon pituiseksi. Toivon todella, että tällä kertaa ei tauotella ihan yhtä pitkää aikaa. Kaksi viikkoa menee nopeasti enkä siitä osaa nyt kokea mitään yli suuria tunteita. Toki, oon muutenkin aika lamaantunut ja kaiken suhteen vähän jo sillain, että whataever man!

Mister A tekee nykyään normaalia pidempää työaikaa ja säännöllisesti viikonlopputöitä. Sen lisäksi työmatkoihin menee päivässä pari tuntia. Ei siis oikein paljoa ehditä enää nähdä. Tilanne vaati eilen vähän keskusteluja yleisen ajankäytön, kotitöiden ja tyttöjen hammaslääkäreihin ja harrastuksiin kuskausten suhteen. En oo ihan onneni kukkuloilla, mutta oon toki erittäin tyytyväinen siitä, että vihdoinkin mister A:lla on duuni, jossa viihtyy niin hyvin. 

Tuntuu, että päivät vaan menee eikä mitään erityistä tapahdu. Vaikka sitä kai arki yleensäkin on. Oon käynyt nyt säännöllisesti lauantaisin tekemässä oman treenin duunissa, kun on ollut enemmän aikaa. Ei olla viikkoihin nähty meidän ystäväperheitä ja ikävöin näitä ystäviä ja tapaamisia tosi paljon. Oon onnekas, että töissä on ystävä (ja useampiakin), joka lähtee mun kanssa treenille ja höpisee maailman murheet paremmiksi.

Viime aikoina mister A on ollut perjantaisin vielä vähän muita päiviä pidempään poissa. Oon miettinyt, että vuokraan ehkä joka viikolle perjantai-iltapäivälle lähistöllä olevan koirahallin. Hinta ei ole paha jos useimmiten saadaan joku mukaan jakamaan sitä. Alue, jossa ollaan vuoden verran treffattu muiden perrojen kanssa sunnuntaisin on nyt suljettu rakennustyömaata varten eikä olla vielä keksitty uutta maksutonta paikkaa. Tuo halli on aika kiva ja siellä voi hömpötellä vähän agilityesteidenkin kanssa. Mini on tykännyt tulla mukaan ja tehdä vähän temppurataa itellekin. 

Eilen koiratreffien jälkeen lähdin kauppaan. En tapaa käydä perjantaisin kaupassa, varsinkaan iltapäivällä, mutta tytöillä oli omia hommia ja jääkaappi alkoi olla täydennystä vailla. Ei mulla mitkään millintarkat rutiinit aina ole, mutta jotenkin tuntui ihan oudolta mennä kauppaan itelle vieraaseen aikaan. Siinä sitten mietin, että tätäkö tää nyt on nelikymppisen elämä… että jännittävintä on perjantai-illan kauppareissu.

Vieläkin on vähän jotenkin yksinäistä ja irrallista. Ajattelen liikaa ja analysoin omaa käytöstäni liikaa. Tuo oman käytöksen yliajattelu ja kritisointi alkaa yleensä silloin, kun elämä tuntuu raskaalta. Viime aikoina se on ollut pahempaa kuin vuosiin, vaikka en koe, että ihan niiiiiin raskasta olisi ollut. Vähän mietityttää, mistä nyt kiikastaa, mutta onhan tämä viimeinen parivuotinen ollut enemmän ja vähemmän heviä kaikille. 

Päivä kerrallaan kuulkaa ny vaan!

Mitä teille kuuluu?

Sannis