Kuvia

Tässäpä muutama kännykkäkuva puhelimen uumenista viime viikoilta. Ensimmäinen on vapun Seinäjokireissulta. Seinäjoen leirintäalueella virtaa pieni joki ja veden äärellä olo on kirjoittajalle aina mukavaa. Vähän oonkin tässä jo viime päivinä vilkuillut vaunun suuntaan.. että jokos olisi seuraavan retken aika, mutta pitää vielä pysytellä kotosalla, koska yläkoululaisella on koulua kaksi lauantaita putkeen. Jotenkin vähän nuivaa. Voisko noi lauantait vaan jo vihdoin vähentää kesälomasta?

Toinen kuva on perheen taiteilijan keskeneräinen työ. Laitoin sen Instagramiin saatesanoilla: "Oon kuullut, että keskeneräistä ei saa näyttää hulluille eikä herroille, joten jos siellä nyt on ruudun takana jompia kumpia, älkäätten sitten tsiigatko tätä." Samat sanat blogin lukijoille siis myös :D Tuo taulun sininen on niin huikea, että oon sitä tuijotellut ties kuinka kauan. Koko maalaus on tottakai upea, jo keskeneräisenä, mutta tällä kertaa kaikista vangitsevinta oli väri.

Pallopilates on nykyään yksi kirjoittajan suosikkilajeista. Kesti aikanaan jonkin aikaa, että pääsin Pilatekseen sisään ja sain siitä "oman". Ohjaan LYKKE naisille-keskuksessa tiistaisin tuntia nimikkeellä "Lempeä Pilates" ja se on ilahduttavan suosittu kaudesta toiseen. Tunnilla tehdään ihan tavallista Pilatesta, mutta valikoin siihen aina vähän lempeämpiä voimaliikkeitä ja niiden lisäksi muutaman liikkuvuusliikkeen niin, että yleisvaikutelma on tosiaan vähän lempeämpi. Kuva on Myllykadun LYKKEltä, jossa ohjasin Pallopilateksen yritysryhmälle.

Pari viikkoa sitten käytiin sisäpyöräilymaratonin jälkeen herkuttelemassa paikallisessa El Diablito-ravintolassa. Siellä ei tuu käytyä kovin usein ja kun käydään tilaan aina kuvassa näkyvän Chicken quesadillan. Se on niin sairaan hyvää ettei oo tarvetta kokeilla muuta. Siellä ei käy maksuvälineenä käteinen, koska tiskillä olevan kyltin mukaan "Kyyppari ei osaa laskea" (vapaa suomennos) :D

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Outoa

Olin perjantaista lauantaihin taas retriitissä Lapualla. Tämä oli nyt kolmas kerta saman järjestäjän tapahtumassa, samassa paikassa. Kaikissa on ohjelmarunko ollut samanlainen ja aika mukavasti toimiva. Yhteen vuorokauteen mahtuu useampi rentoutus, hengitysharjoituksia, YIN joogaa ja meditaatiota. Yksi ulko-ohjelmakin on ollut mukana jos sää on sallinut. Kaksi kertaa on sallinut, yhden kerran ei. Aiheet on hieman vaihdelleet vallitsevan vuodenajan mukaan. Tällä kertaa puhuttiin paljon kiitollisuudesta.

Kortit ei oo retriitistä, vaan Sielun sopukoita-korttipakasta, jonka oon tilannut joitain aikoja sitten, mutta jota en oo muistanut juurikaan käyttää. Kirjoittajan vuosi on alkanut aika mukavasti ja olotila on ollut hyvinkin rauhallinen. Kuitenkin muutama viimeinen viikko on seilattu eri kurssissa ja oon murehtinut ihan huolella, oikestaan yksinomaan muiden puolesta. Todellinen ahdistus on todellakin ollut läsnä aiheuttaen migreeniä ja kaikenlaisia muita fyysisiä oireita. Koitan tässä nyt muistutella itseäni etten voi taipua muiden murheiden alle, vaan nyt pitää välillä toipua. Miten tää meneekin aina niin oudosti.. kaikki on hyvin, fiilis ihan iisi ja yhtäkkiä puskista iskee joku asia, joka saa homman aivan pois raiteiltaan? Ja niin käy edelleen, vaikka kuinka kirjoittaja on opetellut ja oppinut johtamaan omaa mieltään. Tottakai niin tulee käymään maailman loppuun asti, koska sellaistahan tämä elämä on, mutta hitto, että se tuntuu aina yhtä inhottavalta.

Tällä viikolla on ahdistukset ja niiden aiheet olleet onneksi jo vähemmällä. Sain rentouduttua tosi hyvin retriitin ohjelman aikana. Yöllä taas nukuin asuntolassa aivan sairaan huonosti. Toivon, että jäin kuitenkin loppuviimein plussan puolelle. Eilen kotiin päästyäni olin aivan sippi. Ei valvottu oikein myöhälle euroviisuhuumassa ja yö meni onneksi normaalisti. Ehkäpä tuo yksi onneton yö on siis kohta kuitattu. 

Oma lempihetki retriitissä oli se, kun meidän ohjaaja Merja sanoi: "Jos tää tuntuu nyt vähän oudolta, niin sitähän se on". "Outo"-sanassa kuulee usein negatiivisen klangin, mutta ei tässä tapauksessa ja se oli ihanaa. Kirjoittaja rakastaa outoutta. Mehän ollaan kaikki omalla tavallamme outoja meidän perheessä jopa koira :D ja se on best. Eikä se Merja väärässä ollut, että kyllähän sekin tosiaan vähän outoa oli, siinä koittaa kuvitella mielessään kraniosakraaliterapiaan liittyvää aivo-selkäydinnesteen kiertoa :D

Miten ihanaa, että elämässä on vähän ja paljon outoja asioita. Ja miten ihanaa, että elämässä on ihmisiä, jotka lähtee kaikkiin outoihin hommiin mukaan nuavvain.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis