Elämä nyt just tuntuu aika ihanalta. Joka ikinen asia ei tietenkään ole ihanaa ja oman pään kanssa pitää tehdä enemmän ja vähemmän töitä kaiken aikaa, mutta nyt just tuntuu siltä, että osa asioista on juuri niinkuin pitääkin ja se mikä ei ole, sillä ei ole niin väliä. Tunnen jotenkin vahvasti, että parhaat vuodet on vielä edessä. Toivottavasti oon oikeassa.
Don't get me wrong.. tottakai tyttöjen pikkulapsiaika oli omalta osaltaan korvaamatonta ja ihanaa ja tiettyjä asioita kaipaan niiltä ajoilta, mutta luulen, että tämä hetki ja lähitulevaisuudessa vielä edessä olevat vaiheet sopii itselleni kuitenkin hitusen paremmin. Tai ehkä elämän vaan kuuluu mennä näin.. Että se vallitseva hetki tuntuu olevan oikea hetki. Ja miten hiton ihanaa, että niin on.
Rakastan sitä, että elämässä on taas aikaa myös itselle. Ja sitä, että saan hyvällä omatunnolla ajatella myös itseäni. Olisinhan tottakai aina saanut, mutta kirjoittajalle se oli vaikeaa tyttöjen ollessa pienempiä. Halusin niin kovasti laittaa tytöt aina etusijalle, enkä kyllä kadu sitä ollenkaan. Jos saisin tilaisuuden tehdä kaiken uudelleen, taitaisin tosiaan tehdä kaiken uudelleen :) Nyt tytöt on tosi kivassa iässä ja voidaan esim. käydä yhdessä treenaamassa, mikä ei pienien kanssa tietenkään samalla tavalla onnistu.
Suhtautuminen moneen asiaan on muuttunut sitä myötä, kun tytöt on kasvaneet. Tänään mister A on iltavuorossa. Ennen iltavuoroputket tuntui hankalilta. Piti hommata joku hoitaja illaksi jos itsekin olin töissä. Tai jos itse olin aamuvuorossa, oli illat pitkiä kahden pienen kanssa. Nyt nautin, kun päivärytmi on vähän erilainen välillä. Sain lähteä tänään aikaisin aamulla töihin, koska mister A hoiti Saimin ulos. Pääasiassa tykkään käydä aamuisin lenkillä, mutta poikkeushan vain vahvistaa säännön ja tänään oli ihanaa tehdä lenkki alkuillasta ihan rauhassa, käydä sen jälkeen suihkussa ja heittäytyä sohvan nurkkaan tietokone kainalossa ilman mitään kiirettä.
Kun menee töihin aikaisemmin, pääseekin sitten aikaisemmin. Iltapäivästä ennen lenkkeilyä ehdittiin käydä seitsemäntoistaveen kanssa viemässä vanhojentanssipuku ompelijalle ja käydä syömässä yhdessä. Minin kanssa käytiin ostamassa uudet housut perjantain juoksukisoja varten. Yes, toinen tosiaan tanssii jo vanhat ja toinen kutsuttiin koulujen välisiin viestikarnevaaleihin oman koulun juoksujoukkueeseen. *proud mama-hetki tähän kohtaan, kiitos!
On myös ihanaa, että elämässä on taas kihelmöivää jännitystä ja innostusta. On kai sitä tietysti aina jonkin verran ollut, mutta olisko se jossain kohdassa ollut vähän tauolla? En oo varma, mutta jotenkin nyt tuntuu erityisen siistiltä, että odotan ihan innoissani tulevia pikku reissuja, tapahtumia ja jopa jo ensi kesän konserttimatkasta oon jo ihan, että joko mennään?
Kyllä se voi kuulkaa keski-ikäisen elämä olla aivan mukavata!
Sannis
