Postauksen kuvat on parin viikon takaa, kun likat pyöritteli pullat äitienpäiväkaffeille. Toukokuun viimeinen päivä ei ala kovin pullantuoksuisesti, vaan paljon tylsemmin. Heräsin viiden maissa aamulla siihen, että seitsemäntoistavee oksentaa. Ja ei, ei oo ollut koulujenpäätösriennoissa, vaan töissä eilen ja sieltä tullessaan oli illalla ihan ookoo, mitä nyt edelleen vähän flunssainen. Nyt on kuitenkin eri ääni kellossa ja tämän päivän työt jää väliin. En tiedä onko syönyt jotain epäsopivaa vai onko talossa piiiitkän tauon jälkeen joku yrjötauti. Todellakin toivon ensimmäistä, koska ei jaksaisi kyllä yhtään enempää tämän sortin potilaita.
Saimi on tuijottanut kirjoittajaa siitä aamuviidestä lähtien. Hän nukkuu yleensä öisin sohvalla, mutta nyt istui meidän sängyllä niin kauan, kun siellä pötköttelin ja aivan, kuin olisi pyytänyt mutsia tekemään jotain, auttamaan. Jännästi oli tosiaan lähempänä mutsia, kuin seitsemäntoistaveetä, vaikka selkeästi erikoinen käytös nyt potilaaseen liittyykin. Kun nousin keittämään kahvia, tuli potilas Saarinen sohvalle huilaamaan ja siitä lähtien Saimi on ollut sohvan välittömässä läheisyydessä. Oon koittanut sille jutella, että kaikki järjestyy ja että tälle taudille ei nyt edes äiti voi mitään.
Yrjötauti on aina ihan peestä, mutta jotenkin harmittaa vielä enemmän tässä kohdassa. Mietin ajatteleeko typyn työnantaja, että noinko on mikään yrjötauti, vaan ehkä krapula, kun on tosiaan koulujen päätös takana. Yritän karistaa tommoset ajatukset. Jos niin ajattelee, eihän kirjoittaja sille mitään voi. Jos tuntee Annukan, tietää todellakin, että krapuloista ei ole kyse. Hän juhlisti koulun päätöstä kavereiden kanssa perjantaina päivällä kevätjuhlan jälkeen käymällä syömässä kaupungilla ennen duunivuoroa ja sen jälkeen on paiskinut töitä perjantaina sekä lauantaina.
Perjantaina tulikin potilas Saariselle palkka toukokuun tunneista ja voi sitä iloa ja onnea, kun kävivät mister A:n kanssa Powerissa. Nyt on uusi, aivan itse tienattu pelikone odottamassa, että yrjöviulut vaikenee. Aikamoinen potti sieltä tilille tipahtikin. Koneen jälkeen jäi vielä rahaa vähän muuallekin hummattavaksi. Kesäkuun palkasta duunari suunnitteli sitten laittavansa vähän isomman summan säästötilille. Fiksu likka!
Minin kouluvuosi päättyi eilen. Seiskaluokan todistus ei paljoa kutosen toikkarille kalvennut ja neljän kympin rivi sai kyllä mutsin hymyilemään. Kai tähän nyt kuuluu sanoa, että ei ne numerot oo tärkeimpiä, eikä tietenkään ookaan, mutta kylläpä niistä todellakin saa iloita ja onhan se nyt hiton paljon mukavampaa, että ne on hyviä, kuin huonoja. Tämä mutsi ainakin kehuskelee ihan estottomasti lasten saavutuksilla, hyvillä numeroilla ja millä nyt milloinkin. Todellakin. Me suomalaiset ollaan usein vähän liian vaatimattomia tässä suhteessa. Kyllä saavutuksista saa olla ylpeä ja iloinen ja kyllä sen saa sanoa ääneen!
Semmosta! Ei koulunsa päättäneiden kuvia tänä vuonna, koska oon tullut niin araksi lasten kuvia enää julkaisemaan. Pullat saa nyt toimittaa sijaisen virkaa :D
