Terapiasta

Syksyllä kun aloitin terapian, lupasin kirjoitella sen edistymisestä aina silloin tällöin, mutta on kyllä unohtunut koko homma ihan tykkänänsä. Ei terapia, mutta siitä kirjoittaminen. Jonkun sanan mainitsin tossa pääsiäisen aikaan ja siinäpä se taisikin olla. Tässäpäs siis jotain kuulumisia sen asian tiimoilta.

Aloitin kognitiivisen käyttäytymisterapian syyskuussa ja oon nyt kohta kahdeksan kuukautta siellä käynyt lähes joka viikko. Siitä tuli oikeastaan heti tapa ja juttu, joka vaan kuuluu arkeen eikä oo vielä kertaakaan ärsyttänyt sinne lähteä. Osan sessioista oon tehnyt etänä ja osan oon käynyt paikan päällä, kuinka milloinkin on parhaiten omaan aikatauluun sopinut. Ensimmäinen vuosi on pitkästi yli puolen välin ja aika on mennyt tässäkin hommassa tosi nopeasti.

Tähän mennessä ollaan käsitelty kaikenlaista.. tunnelukkoja, ajatuksia, ajatusansoja, itsemyötätuntoa, häpeää ja monia muita juttuja, joita en enää edes muista. Käyntien kaava on sellainen, että aina ensimmäisenä käydään kuulumiset läpi. Joskus kerrottavaa on 10 minuttia ja joskus 35 minuuttia ja se on kuulemma erittäin ok. Se tuntuu hyvältä… että otetaan joka kerta pieni katsaus siihen, missä mennään ja mitä on kuluneen viikon aikana tapahtunut. Siinä huomaa itsekin, kuinka tunteet ja fiilikset kulkee, minkälainen vointi on milloinkin ja kuinka kauan tietynlaiset olotilat vallitsee.

Kuulumisien jälkeen mennään päivän aiheeseen. Aiheet valitsee terapeutti. En tiedä onko näissä aina joku tietty kaava vai mennäänkö eteenpäin sen mukaan mitä kukin asiakas (vai potilas?) kaipaa. Aika usein terapeutti kysyy myös kirjoittajalta.. vaikka että: "Otettaisko kuule seuraavaksi nämä tunnelukot?" Kertaakaan en oo katsonut aiheelliseksi esittää vastalauseita, koska haluan käydä kaikki läpi ja järjestyksen voi hyvinkin ammattilainen päättää.

Tämä terapia ei oo sellaista, jossa vellotaan menneissä tai tartutaan kovin pitkäksi aikaa yksittäisiin tapahtumiin. Tässä ei syytellä vanhempia tai muitakaan ihmisiä, vaan koitetaan ymmärtää omaa käytöstä. Tottakai elämän aikana tapahtuneita asioita käydään jossain määrin läpi, koska menneet tapahtumat vaikuttaa meidän käytökseen ja tunteisiin vahvasti, mutta pääpiste on siinä, kuinka koen itseni nyt ja kuinka voisin oppia muuttamaan haitallisia käyttäytymis- ja ajatusmalleja. Kirjoittajalla nämä mallit on haitallisia lähinnä itselle ja tilanne on sama varmasti suurella osalla muistakin ihmisistä. Haitallinen käyttäytymismalli voi olla esimerkiksi omien tarpeiden sivuuttamista ja haitallinen ajatusmalli voi olla esimerkiksi itsensä jatkuva syyttely.

Pidän ehdottomasti siitä, että terapeutti selkeästi liidaa hommaa ja vie sitä eteenpäin asiakkaan ehdoilla. Joskus kun oon aiemmin käynyt juttelemassa lyhyemmillä seteillä psykologien kanssa, on tuntunut siltä, että pitää itse koittaa keksiä puhuttavaa koko ajalle ja se on ollut välillä kiusallista ja usein raskasta. Tässä hommassa terapeutilla on aina tehtäviä, joiden avulla mennään eteenpäin. Välillä mietitään missä kehonosassa mikäkin tunne tuntuu, välillä pitää valita listalta mitä kaikkia ajatusmalleja itseltä löytyy ja välillä tehdään rentoutusharjoituksia. Välillä tulee tehtäviä kotonakin tehtäväksi. Kognitiivinen käyttäytymisterapia ei tunnu raskaalta, vaan mielenkiintoiselta ja erittäin tarpeelliselta. Uskon täysin, että tällä on todella paljon positiivista vaikutusta elämään ja siihen, kuinka vaikealta tai helpolta se tuntuu. Jokaisen ihmisen pitäisi käydä tämä läpi.

Terapiasta en oo yksittäisiltä tapaamiskerroilta saanut mitään maatamullistavia superoivalluksia, mutta koko ajan huomaan pieniä juttuja, kuinka sieltä saadut opit puskee pintaan arjessa. Oon pystynyt jonkin verran niitä jakaa myös esim. Mister A:lle ja tuntuu, että meidän keskinäinen kommunikaatio tietyissä jutuissa on parantunut. On ollut helpompi jutella meidän arjen haasteista, kun on käytössä oikeanlaisia tapoja ilmaista asioita ja ehkä myös enemmän ymmärrystä haasteiden syyhyn. 

Viime kerralla aloitettiin aihe, joka on todella mielenkiintoinen; häpeä. Sitä jatketaan nyt tällä viikolla. Kirjoittaja on aina hävennyt itseään. Liian äänekäs, liian lihava, asuu huonomaineisessa kaupunginosassa ja on yleensäkin vain liikaa ja vääränlainen. Häpeä on helpottanut sitä mukaa, kun ikää on tullut lisää, mutta ei missään tapauksessa poistunut kokonaan. Tehtäväksi sain miettiä ensimmäisen muistoni häpeästä ja etsiä kuvan siltä ajalta. En muista häpeää ennen kouluaikaa. Ensimmäinen asia, joka tuli mieleen on koulukiusaajien huutelut ja äitipuoleni kommentointi. Jos vedetään mutkat suoriksi, niin vasta kiusaajat herättivät häpeän tytössä, joka ei sitä ennen kokenut, että itsessä olisi jotain hävettävää? Niin kai se tosin aina menee. Lapset on niin ihanan itsevarmoja pienenä ja pikkuhiljaa ympäristö, ulkomaailma ja elämänkokemukset herättävät epävarmuuden.

Edellinen kappale on ehkä vähän overshare, jota en oo viime vuosina juurikaan harrastanut, mutta mietittyäni tovin ja toisen, päätin sallia sen tällä kertaa. En oo ihan varma herättääkö näin vaikeiden asioiden täällä kirjoittaminen lisää häpeää vai jonkinlaista voimaantumista. Ehkä vähän molempia. Vaikka kappale tuntuu ehkä luettuna aika helpolta, sitä se ei kirjoittajalle ole.

Häpeä ja asiat, joista sitä kokee on vaikeita aiheita puhua. Terapia taas ei. Kirjoittaja kokee terapian erittäin luonnollisena ja ehdottoman hyvänä asiana. Kerron siitä avoimesti ja oon jutellut myös tyttöjen kanssa lapsille sopivalla tavalla siitä, miksi äiti käy terapiassa. Oon kertonut, että jokaisella on asioita, jotka kokee vaikeina ja raskaina ja jokainen on välillä väsynyt.. välillä elämässä on stressiä ja surua ja terapiassa saa puhua siitä kaikesta ja sieltä saa konsteja, joilla murheista voi selvitä helpommin eteenpäin. En tietenkään oo avannut tytöille äidin uupumusta tai masennusta, koska siitä ei lasten tarvi joutua missään nimessä murehtimaan, vaan oon ennemminkin koittanut tehdä terapiasta sellaisen luonnollisen jutun. Sellaisen, joka olisi kaikille aivan hyvä apu elämän kiemuroissa.

Fiuh, aivan ny hengästyttää tämän kirjoitamisen jälkeen.

Ootko käynyt terapiassa? Tai mikä on se juttu, jota sinä häpeät?

Sannis

BookLover ja leffakriitikko: Suon villi laulu

Suon villi laulu kertoo Kyasta, "rämelikasta", joka asuu Pohjois-Carolinan suomaalla ja jonka kaikki perheenjäsenet lähtevät yksitellen omille teilleen. Tarinassa kuljetetaan kahta eri ajanjaksoa rinnakkain. Ensimmäisessä eletään 50-lukua, jossa alakouluikäinen Kya jää yksin ja opettelee selviytymään hengissä suolla. Vuosien saatossa Kyalla kehittyy suhde kahden eri pojan; Taten ja Chasen kanssa. Aikuistuessaan hänestä tulee kirjailija sekä suomaan asiantuntija. Toisessa ajanjaksossa Chase löytyy kuolleena suolta 60- ja 70-luvun taitteessa. Murhatutkinta osoittaa Kyaan ja johtaa loppuviimein oikeudenkäyntiin. 

Kirja:

Suhtauduin tähän kirjaan vähän skeptisesti, koska oli silloin aikanaan niiiiiin suosittu. Luulisi, että juurikin siitä syystä sitä lähtisi innoissaan lukemaan, mutta jostain syystä ajattelin, että tuskin nyt kuitenkaan niin paljon tykkään. Oon monissa asioissa vähän oman tieni kulkija ja jotenkin ajattelin, että tämä olisi yksi niistä asioista, mutta lopputulos on se, että kyllä minäkin tästä kirjasta pidin. Olihan tarinassa asioita, jotka tuntui epätodellisilta ja vähän hölmöiltä. Muistuttelin kuitenkin itselleni aina välillä, että kirja on fiktiota eikä kaikkien tapahtumien tarvikaan olla sellaisia, että voisivat ehdottomasti tapahtua oikeassa elämässä, niin upposi kyllä aivan hyvin.

Kirjan kantava voima oli kirjailijan taito kuvata maisemaa ja ympäristöä kiinnostavalla ja kauniilla tavalla. Ystäväni sanoi jättäneensä kirjan kesken, koska oli niin tylsä ja alkoi niin hitaasti, mutta itselle taas rämeen luonnon kuvailu oli mielenkiintoista. Blogin kirjoittaja on muutenkin ollut aina kiinnostunut USA:n etelävaltioista ja suoalueista. Luontokuvaus olikin jollain lailla paljon syvempää, kuin itse tarina, joka on vähän naivi ja jollain lailla höttöinen. Jos tähän kirjaan suhtautuu sillä tavalla ettei odotakaan kaiken olevan ihan realistista, saa siitä irti sen mitä pitääkin.

Ehkä hitusen liikaa tarinassa painotettiin päähenkilön Kyan suhdetta kahteen eri poikaan ja vähän nopeasti sivuttiin esim. sellaiset asiat, kuinka lähes koko elämänsä yksin suolla asunut tyttö lähtee aika helpon oloisesti bussilla suureen kaupunkiin tapaamaan kustannustoimittajaa. Tuli välillä sellainen olo, että pojatko ne nyt on elämässä kaikkein tärkeintä. Ja sitten taas: ehkäpä ne tosiaan on, kun on ollut lähes koko elämänsä yksin ja yhtäkkiä tarjoutuu mahdollisuus ihmiskontaktiin.

En ole aivan varma pidinkö Kyasta varsinaisesti. Välillä ärsytti se itsekkyys siinä, kuinka hän ei olisi suostunut lähtemään suolta rakastamansa ihmisen takia, mutta odotti ja velvoitti aina pojat saapumaan hänen luokseen. Ja sitten taas palataan tähän -> Ehkäpä koko elämänsä yksin eristyksissä asuva ihminen toimisikin juuri niin.

Kirjan suosikki oli huoltoaseman omistaja Jumpin, joka vaimoineen oli Kyalle ainut turvallinen aikuinen. Kyan ensirakkaus Tate oli tietysti myös mieluinen tyyppi. Chasen hahmo oli kummallisen epätasainen; ensin pinnallinen ja ärsyttävä. Sen jälkeen vaikutti olevan ihan oikeasti rakastunut Kyaan ja sitten taas yhtäkkiä kunnon mulkero. 

Kirjan loppuratkaisu oli hyvä. Se tuli vaan ehkä sitten kuitenkin aika nopeasti ja jätti vähän sellaista auki, mihin olisin tahtonut tarkemman selityksen. Saa nähdä antaako elokuva sen.

Elokuva: 

Ei. 

Nyt meni niin metsään ihan kaiken suhteen, että yksinkertaisesti vaan -> ei.

Ootteko lukeneet kirjaa? Tai nähneet leffaa?

Sannis

Loput pääsiäisestä

Pääsiäislauantaina lähdettiin tyttöjen kanssa mökille. Ovikello ei ehtinyt soida yhtään kertaa ennen meidän lähtöä ja otettiin mukaan karkkipussi, jonka mister A oli ostanut trulleja varten. Ei tullut siinä lähdön hetkellä mieleen, että mister An pitää käydä kotona tullessaan töistä. Sen puolen tunnin aikana, mitä mister A oli ehtinyt olla kotona, oli trulleja käynyt useampi porukka. Eivät taida tulla enää ensi vuonna uudelleen, koska karkkien puuttuessa oli mister A joutunut lahjoa pikkunoidat kurkkupastilleilla, jotka oli hätäpäissään bongannut keittiöstä. Varmaan oli mieluisia lapsille hei :D

Kokkoa ei tänä vuonna poltettu. En muista pääsiäistä, jolloin mökillä ei olisi ollut kokkoa. En myöskään muista pääsiäistä, jolloin ei olisi ollut lunta enkä muista pääsiäistä, jolloin meri olisi ollut sula. Tuntui jotenkin vähän hassulta pääsiäiskeliltä. Oli ennemminkin vappufiilis noin niinkuin sään puolesta. Mutsin eli mummun laittama lammas taas oli yhtä herkullista, kuin aina. Jälkkärinä oli ekaa kertaa testissä kääretorttu vähän erikoisemmalla makuyhdistelmällä eikä appelsiinimarmeladin ja maapähkinävoin yhdistelmä päässyt kenenkään arvosteluasteikolla jatkoon. Nauraa hihiteltiin vaan, että miten voikin olla niin kummallisen makuista torttua. Päivä oli tosi mukava. Höpöteltiin ja heiteltiin Saimille palloa. Tytöt pelasi pitkän matsin Hotellia ja siivosivat mummun auton. Mini pöristeli vielä mönkijällä pitkin mökkiteitä.

Sunnuntaina käytiin kuustoistaveen kanssa pienellä yksityistallilla, jossa hän aikanaan aloitti ratsastuksen ja jossa tuntitoiminta lopetettiin jo muutama vuosi sitten. Ei ratsastettu, mutta harjailtiin ja rapsuteltiin heppoja pitkään. Se oli tärkeä juttu kuustoistaveelle, joka oli ajatellut, että hänen ensimmäinen ratsunsa ei ehkä oo edes enää elossa, kun oli jo silloin aikanaan iäkäs rouva. Hyvässä voinnissa tuntui vanha islantilainen olevan ja saatiin kaikki tovin verran rapsutteluterapiaa.

Illalla käytiin leffassa ja syömässä ystävien kanssa. Ruoka oli hyvää, mutta leffassa käytiin seuraava keskustelu:

”Tää on niin huono, että mä kohta aikani kuluksi valun tästä penkistä lattialle.”

”Joo, mä en oo ny enää niin kartalla, ku otin just nokoset.”

:D

Arvasin toki jo etukäteen, että kotimainen Orenda ei oo meidän juttu, mutta ajattelin, että se saattaa yllättää. Yllätti sitten sillä lailla, että oli vielä huonompi, kuin etukäteen arvelin :D

Tänään, maanantaina mini on ollut skeittipuistossa ja frisbeegolfaamassa. Korjasi myös mister A:n kanssa mönkijää ja kävivät kuustoistaveen ja mummun kanssa salilla. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että saattaa tulla kipeäksi. Toivottavasti ei, koska luokkaretki on tällä viikolla. Kuustoistavee on puuhaillut omiaan salin jälkeen. Lähti myös mukaan, kun käytiin mister A:n ja Samin kanssa kirjoittajan mummun luona ja nyt on Saimin kanssa iltapissalla. Mister A on värkkäillyt kaikenlaista ulkona melkein koko päivän. Kirjoittaja kävi Saimin ja ystävän kanssa lenkillä aamupäivällä ja on mummun luon käynnin jälkeen laitellut ruokaa ja eväitä + katsellut telkkaria.

Pääsiäinen oli tänä vuonna nopea pyrähdys. 

Huomenna taas takaisin arkeen.

Terkkuja!

Sannis

Pitkäperjantai 2

Pitkäperjantain lenkistä ystävän luona tuli pitkä. Käveltiin puolitoista tuntia ja höpistiin. Sen jälkeen istuin vielä vaikka kuinka pitkään ystävän keittiössä lounaan ja kahvin äärellä. Kello oli pitkälle jo iltapäivässä kun kurvasin kotiin ja samantien alkoi migreeni kolkutella ohimolla. Muutaman tunnin jouduin siinä otella hyvin rauhallisesti ja vähän jännitti kuinka käy, mutta homma onneksi helpotti iltaa kohden.

Illasta laittelin vähän tiskejä ja pesin pyykkiä. Syötiin tortillat dinneriksi. Mister A ja tytöt oli tosi reippaita ja nyt on molemmat autot pesty sekä ulkoa, että sisältä ja kesärenkaatkin vaihdettu. Kuustoistavee siivosi myös vaunussa; pyyhki talven pölyjä ja tamppasi sohvien pehmusteet. Mister A ja kuustoistavee kurvasivat vielä ostamaan vähän trullikarkkeja ja Saimille punkkikarkoitteen.

Molemmat likat oli käyneet kaupassa kirjoittajan poissaollessa hakemassa omat perjantaikarkkinsa; toinen pyörällä ja toinen kävellen. Mini kyseli vielä suklaamunien perään, mutta sovittiin, että josko odotetaan nyt niiden kanssa sunnuntaihin, kun oli tosiaan irttaripussi jo hallussa. Tänään mennään mökille ja mummulla suattaapi olla siellä jotain makoisaa… että ehkä on ihan paikallaan, että katotaan vasta huomenissa tai maanantaina, kuinka paljon suklaamunia tässä vielä tarvitaan :D

Aivan kiva eka vapaapäivä takana siis.. migreenihommaa lukuunottamatta. Tokan vapaapäivän sää näyttää aurinkoiselta ja lämpimältä. Toka vapaapäivä ei oo ihan täysin vapaa, koska kirjoittaja päivystää tänään duunissa. Vastailin muutaman sähköpostin nyt aamusta ja tiedossa on myös vähän somehommaa. Ei paljoa kuitenkaan. Me likat startataan tästä jo kohta mökkiä kohti. Mister A on töissä ja tulee iltapäivällä perässä. 

Mukavaa lauantaita!

Sannis

Pitkäperjantai

Huhhelihuijaa...ehkä maailman huonoin yö takana. Heräilin ihan koko yön. Eilinen päivä töissä oli tiukka ja koivissa tuntuu viimeisen viikon treenit. Käsi otti nokkiinsa ilmeisesti pyöräilystä eilen ja oli taas yöllä kipeämpi. Viimeisen viikon ajan se on antanut pieniä toivon merkkejä, koska kipu ei oo ollut ihan niin kovaa kuin viimeisinä kuukausina, mutta tosi harmillista on jos se ei tykkää pyöräilystä. Sitä en millään haluaisi jättää pois edes hetkeksi. Katsotaan, katsotaan..

Kuvat on viime vuodelta. Tänä vuonna ei olla tehty vielä mitään pääsiäisherkkuostoksia. En tiedä miten on nyt mennyt vähän lentäen nämä päivät. Eilen tajusin yhtäkkiä, että tässähän se pääsiäinen jo alkaa eikä oo tosiaan edes kaupassa käyty. Toisaalta ihan hyvä vaan, ettei herkuttelu ala heti alkumetreillä. Ehtii sitä varmasti syödä pääsiäismunia, vaikka aloittaisi vähän myöhemmin :D Ja toki, pääsiäinen on kirjoittajan lempipyhä juurikin siitä syystä, että sitä kohtaan ei oo mitään suuria odotuksia eikä mitään niin ihmeellisiä traditioita nyt kun tytöt ei enää lähde trullittelemaan. Ei oo siis pakkokaan tehdä yli hienoja ruokaostoksia tai mitään muutakaan.

Tänään oon sopinut, että mennään Saimin kanssa ystävän luona käymään. Suunnitelmissa on aamupäivän kaffit ja kävelylenkki. Ystävän äiti on kuollut ihan hetki sitten eikä olla vielä ehditty nähdä sen jälkeen. Oon muutaman vuoden aikana seurannut vierestä, kun useampi ystävä on menettänyt äitinsä ja se tuntuu kyllä tosi pahalta. Omat vanhemmat on vielä tiukasti pelipaikalla ja on todella vaikeaa ymmärtää, että joskus ei niin ole. 

Olo on väsynyt, mutta ihan positiivinen. Jopa käsikivun viisikuukautispäivästä huolimatta. Terapiassa on viime viikkoina käsitelty itsemyötätuntoa ja ajatusansoja ja miten siistiä on ollut huomata se ansojen määrä, jonka oon onnistunut jo omin voimin taklaamaan tässä vuosien kuluessa. On siistiä, kun saa apuja ja työkaluja niihin juttuihin, joissa vielä tarvitsee jelppiä ja on erittäin siistiä huomata, kuinka on omaa maalaisjärkeä apuna käyttäen onnistunut tekemään juuri niitä toimenpiteitä, joita ammattilaisetkin suosittelee.

Hyvää pääsiäistä kaikille säädyille!

Sannis

Terassilla

Huhtikuun 16. päivä oli niin lämmin, että ulkona tarkeni t-paidalla. En tiedä mikä lämpötila oli, mutta kirjoittajalle sopisi jos mittarit ei tästä ylöspäin kiipeäisikään. Taitaa olla turha toivo. Muut toivoo hellekesää ja meikämuikkeli miettii, että olis ihan perfect jos ei mentäisi yhtään yli kahdenkymmenen. Oonkohan ainut ihminen maailmassa, joka ei pidä lämmöstä ja jolle liian lämmin tulee vastaan jo aika matalissakin mittarilukemissa?

Aurinko paistoi koko päivän, mutta kuvat tuli napsittua vasta iltaysin paikkeilla, jolloin aurinkoa ei enää näkynyt. Pestiin terassi ja laiteltiin kalusteet paikoilleen. Aika alastonta on vielä, kun pehmusteet on edelleen sisällä eikä mitään mattoakaan oo. Päätettiin siirtää terassin öljyäminen kuitenkin ensi vuodelle, vaikka tälle keväälle sitä kaavailtiin. Tumma ruskea on niin arka väri, että on koko ajan likainen Saimin tassujen jäljistä, joten antaa lautojen kulua vielä hetken jos sitten öljyttäiskin jollain vähän vaaleammalla. 

Myin terassin maton FB-kirpparilla. Muovimatto ja palloa hakeva koira ei oikein hyvin sovi yhteen. Onkohan olemassa minkäänlaista mattoa, mikä terassilaudoituksen päällä pysyisi edes jotenkin paikoillaan? Tai ehkä me vain ollaan ilman. Mitään muuta en ajatellut tänä(kään) vuonna terassille ostaa. Ensin ajattelin etten osta edes kesäkukkia, vaan mennään noilla isäpuolen jostain meille roudaamilla isoilla tekokasveilla. Ehkä kuitenkin kokeilen ensimmäistä kertaa ostaa muutaman Pelargonian. Josko ne kestäisi meidän terassin kuumuutta. Aiemmin ei oikein mikään oo kestänyt. Asiaa ei toki varmastikaan auta se, että meillä on kukkienkastelijat aika laiskoja :D 

Muutaman yrtin mietin josko istuttaisi ja siinä ne istutushommat taitaa olla tältä vuodelta. En toki tiedä, kannattaakohan sekään, kun ollaan loma-aikaan kuitenkin vaunulla menossa. Naapuri laittoi viestiä viime viikonloppuna, että on koulinut (?) tomaattejaan ja voisin tulla hakemaan muutamia pikkutaimia. Hain ja istutin. Sen jälkeen unohdin ne useammaksi ulos, joten aika vahva epäilys on, että oikein montaa tomaattia ei saada tälle vuodelle. Kirjoittajasta ei vaan saa puutarhuria, ei hitto vaikka kuinka yrittäisi. Mister A hoksasi tomaatit tänään ja nosti ne sisälle, josko saisi vielä pelastettua.

Mukavaa pääsiäisen aikaa <3

Sannis

Villi voima

Naurattaa vähän tuo edellinen postaus… jotenkin kummallinen muutaman rivin pölötys ihan random-aiheesta. Toki, kun tarkemmin miettii, ei se ensimmäinen laatuaan tässä blogissa oo :D

Tänään lähdetään käymään mökille. Minin pikkumönkijä on vaihdettu isompaan ja sillä ei enää pihassa pystykään ajaa, joten nyt pitää lähteä mökkitielle päristelemään. Mönkijä ei tokikaan oo vain minin lelu, vaan mister A:lla ja appiukollansa on tiukkoja puunkaatosuunnitelmia, johon tarvitaan väline, jolla puita kuskata metsästä pois. Kirjoittaja ei sekaannu mönkijähommiin, mutta mökille lähden ihan mielelläni vähän ulkoilemaan ja ehkäpä grillataan samalla reissulla myös makkarat. Jos siellä on pääsiäisen kokko jo tekeillä, voidaan siinäkin hommassa kantaa sitten kortemme kekoon ihan kirjaimellisesti.

Eilen nostettiin kuustoistaveen kanssa kortteja viikonlopulle. Tarot-kortit meillä on ollut jo pidempään ja nyt vähän aikaa sitten ostin Villi voima-korttipakan. Uusi korttipakka miellyttää silmää enemmän, kuin tarot ja siinä on ihan ihania tekstejä. Korttien avulla on ollut aika kiva tutkia tunteita teinin kanssa ja jutella niistä pienen "apuvälineen" kautta. Kortit tietää lähes aina ja jos eivät tiedä, voi aina nostaa uuden. 

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Esivaihdevuodet

Ootteko koskaan kuulleet sanaa "esivaihdevuodet"? Kirjoittaja ei vielä varmaan vuosi sitten ollut ja nyt tuntuu, että se on tapetilla ihan koko ajan. Esivaihdevuodet ja vaihdevuodet vilahtelee somessa jatkuvasti ja saattaapa toki johtua siitä, että meikämuikkeli alkaa olla oikeaa kohderyhmää. Anyway, esivaihdevuodet oli vielä jokin aika sitte ihan outo käsite, mutta nyt ne on aivan tuttua kauraa.

Esivaihdevuosien oireet on vähän epämääräisiä ja hähmäisiä, mutta huomattavia kyllä. Hikoilukohtaukset on olleet todellisia jo vuosia. Ne toki liittyy myös migreeniin ja ahdistaviin tilanteisiin, mutta kyllä niitä ilmaantuu ilman selkeää syytäkin. PMS-oireet on vahvistuneet ja ärsyttävää kyllä, iho on huonommassa kunnossa kuin ennen. Kummallisia kolotuksia ilmaantuu vähän väliä. Sellaisia, joihin ei oikein ole mitään kummempaa syytä ja jotka häviää yhtä nopeasti, kuin ovat tulleetkin. Unen laadusta on vähän vaikea sanoa, koska käden kipu on vienyt yöunet jo useamman kuukauden ajan.

Iho-oireet on ärsyttäneet eniten viime aikoina. En oo enää moneen vuoteen käyttänyt meikkivoidetta, vaan kevyempää mineraalimeikkipuuteria ja nyt tuntuu, että saisin ruveta opettelemaan niitä somemeikkejä, joissa kasvoille laitetaan about pullollinen meikkivoidetta ja kaikenmaailman peitehommat lisäksi. Kirjoittaja ei todellakaan oo mikään meikkimuija. Jo pelkästään työnkuvan takia mahdollisimman kevyt meikki on helpointa ja järkevintä. Haluaisin kasvohoitoon vähän kirkastamaan ihoa, mutta käsi ei anna maata selällään muutamaa minuuttia kauempaa, joten kasvohoidot(kin) on nyt poissa laskuista.

Niin, että esivaihdevuosioireita on ja eipä sitten muuta tänään. Lähden lenkille ja duuniin. Moro!

Sannis

Teini

Tänään otin kameran käteen, vaikka en tiennyt mitä olisin kuvannut. Vaelsin höpisemään minille niitä näitä ja nappasin samalla pari otosta hänen huoneestaan. Meidän siskoksista nuorempikin on nyt saavuttanut teini-iän. Uni maistuu aamuisin pidempään ja yhä enemmän menee aikaa ruutujen ääressä. On hyvin tarkkaa minkälaiset vaatteet kelpaa päälle ja kuinka hiukset pitää olla. Siisteintä nyt kaksitoistavuotiaana on hienot kengät, vaunureissaaminen, mökillä hengailu, salilla käynti ja mönkijällä ajelu.

Mini on omasta halustaan jo muutaman vuoden tehnyt säännöllisesti joka viikko tunnin-pari duunia ja saanut siitä palkkaa. Omilla rahoillaan ostaa joskus vaatetta, joskus jotain muuta. Meinasin tipahtaa pyrstölleni, kun tahtoi tuhlata Gaultierin tuoksuun summan, jota kirjoittaja itse ei ikipäivänä maksaisi hajuvedestä. Kirjoittaja ei toki ymmärräkään tuoksujen päälle yhtään mitään, kun suurimmasta osasta tulee vain migreeni. Mietin ensin, että ostos on järjetön. Sitten tulin siihen tulokseen, että jos on itse tehnyt rahan omalla duunillaan, niin kyllähän sitä joskus pitää saada vähän törsätä. Siellä se Gaultier nyt nököttää aitiopaikalla ja sieltä sitä varovasti suihkitaan aamuisin ennen kouluun lähtöä.

Mini on alkanut kulkea jonkin verran bussilla. Tulee yleensä yhtenä päivänä keskellä viikkoa salille ja iskä tai mumma hakee kotiin, jos kirjoittajalla vielä työpäivä jatkuu pidempään. Sunnuntaisin käyvät salilla kuustoistaveen ja mummun kanssa. Mini lähtee useimmiten seuraksi myös mutsin salipäivinä. Muita harrastuksia ei minillä tällä hetkellä ole. Ninjakoulu, lentis ja futis oli kaikki mukavia juttuja oman aikansa, mutta selkeästi mini ei oo omimmillaan joukkueessa. Sali tuntuu sopivan paljon paremmin ja typy viihtyykin treenillä sekä yhdessä, että yksin.

Alakoulun viimeisiä kuukausia ja viikkoja elellään. Syksyllä odottaa jo yläkoulu. Kouluhommat sujuu hyvin ja mini on erittäin vastuuntuntoinen ja itseohjautuva. Meidän vanhempien ei tarvi paljoa kouluhommiin sekaantua. Vastuuntunto näkyy myös siinä, kuinka mini hoitaa Saimia. Antaa koulun jälkeen ruuan, vie ulos, leikkii, opettaa temppuja ja miettii konsteja tassutulehduksiin. Mini pääsee useampana päivänä ennen siskoansa koulusta ja on kiva, kun Saimi on kotona seurana. Myös mummu ja mumma ovat edelleen säännöllisesti kuvioissa muutamana iltapäivänä viikossa ja mini on kyllä selkeästi mielissään, kun isovanhemmat tulee käymään.

Mini on edelleen erittäin hyvä tyyppi. Hauska ja huumorintajuinen. Reilu ja fiksu. Sinnikäs ja päättäväinen. Hänelle on tuntunut siunaantuvan sitä kuuluisaa maalaisjärkeä aikamoinen määrä, mikä tuntuu mutsista erittäin hyvältä. 

Kirjoittajan on vähän vaikea ehtiä mukaan tähän ajan juoksuun ja siihen, että pikkulapsiaika on tosiaan ohi. Elämä on nyt kuitenkin aika ihanaa. Ainainen huono omatunto oman ajan ottamisesta on poistunut ja tilalle on tullut erilaisia ajanviettotapoja sekä perheen kanssa, että jokaiselle meistä itsekseen ja omien ystävien kanssa. Yhdessä minin kanssa me katsellaan Kuokkavieras Katajaa ja Sohvaperunoita, treenataan, pelataan korttia ja tietovisoja, käydään talvella laskettelemassa ja kesällä uimassa. Kohta lähdetään vuoden ensimmäiselle vaunureissulle, jota mini odottaa jo yli kovaa.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis