Ekat ja vikat

Pari ekaa lomapäivää on mennyt vauhdilla. Kuvat on viime viikon asuntokuvauksesta. Meillä ei kotona tällä hetkellä oo oikein kuvauskelpoista, kun on menty ja tultu eestaas eikä kukaan oo ehtinyt paljoa siivoilla. Mister A:llakin on joku seitsemäntoista projektia kesken ja työkalut ym. rojut on siellä täällä, mutta oon oppinut jo hitusen paremmin elämään sekasotkunkin kanssa eikä se niin paljoa ahdista.

Tänään on tytöillä viimeiset koulupäivät ja lähdetään kohta matkaan koko porukka, Saimia lukuunottamatta. Kuustoistavee sai tosi hienot hiukset eilen kampaajalla ja uskon, että lähtee niitä nyt aivan onnellisena kouluun näyttämään. Minillä on lyhyt setti, pelkkä todistuksen haku ja pääsee meistä ensimmäisenä kotiin. Opettajille on hommattu tällä kertaa yhteiset lahjat muun luokan kanssa, joten mitään ei tarvi edes viedä mukana.

Tuntuu, että tänään se loma virallisesti alkaa, kun tytötkin saa loikata kesälaitumille. Isosti onnea jokaiselle valmistuvalle ja tosi mukavaa kesän aloitusta kaikille!

Sannis

Lomanaloituspäivä

Keskiviikko. Viimeinen duunipäivä ennen lomaa. Heräsin 4.44 enkä saanut enää unta. Tarkistin mitä enkelinumero 444 tarkoittaa; vakautta, suojelua, sisäistä rauhaa, henkistä heräämistä. Selevä. Sopii oikein hyvin :) Istun tässä nyt sitten juomassa kahvia ja päivittämässä blogia. Tuntuu kyllä ihan vakaalta ja aika rauhalliseltakin. Vähän toki jännittää onko kaikki duunit sillä mallilla, että saan laittaa koneen kiinni klo 13.30. Jep, siihen aikaan oon ajatellut karata tänään lomalaitumille.

Tänään sataa vettä. Ainakin vielä. Viikonloppuna oli kuvien mukaista. Lauantai-iltana tarkalleen ottaen. Oli tylsää, joten lähdettiin kävelylle rantaan. Kuustoistavee jäi kotiin nauttimaan rauhallisesta omasta ajasta. Mini lähti skootti kainalossa mukaan jätskin kiilto silmissä. Käveltiin, skoottailtiin ja mini sai jätskinsä. Nähtiin pari tuttua, joten myös höpöteltiin ja rapsuteltiin koiria. 

Mister A oli just tehnyt viimeisen duunipäivänsä ennen lomaa ja oli vähän vaisu. Sanoin, että on kyllä maailman vähiten innostunein loman aloittaja ikinä. Taisi olla aikamoisen väsynyt. Nyt on lomaa kestänyt puoli viikkoa ja tuntuu edelleen hötkyilevän koko ajan kaikenlaista. Korjaa autoja, leikkaa nurmikkoa ja fiksaa vaunua. Oon koittanut toppuutella, että ottais nyt rauhassa… ei ne hommat tekemällä lopu, kun koko ajan keksii itelleen lisää. Pitää vain ottaa välillä huilia johonkin väliin. Tykkää toki värkätä, mutta ei siitä lomalla tarttis stressiä ottaa, vaan tehdä itelle sopivaan tahtiin. Ehkäpä tekeekin. Ehkä kirjoittaja taas murehtii vähän turhaan :)

Huomenna, helatorstaina on kaikilla meillä vapaata, mutta perjantaina ja lauantaina on vielä likoilla kouluhommia. Perjantaina lupasin viedä kuustoistaveen kampaajalle ja lauantaina pitää hakea molempien todistukset. Peruskoulun päättävällä on myös juhlat silloin koulussa. Kirjoittaja pääsee lauantaina testaamaan ekaa kertaa ikinä kulmien laminointia. Nice! 

Kyllä tämä kuulkaa aivan mukavalta ja ihan selkeältä loman aloituspäivältä tuntuu!

Sannis

Hullut endorfiinit

Vähän naurattaa tuo otsikko ja sitten kuvissa on näinkin rauhallista meininkiä. Äänimaljakuvat oli nyt ainoat duuniin liittyvät tässä valmiina ja liittyy kuitenkin postaukseen vahvasti, joten näillä mennään :) Toisaalta, aika monelle rentoutus on aiheuttanut ihan hulluja hyvän olon tunteita, joten ehkäpä ne sopiikin paremmin, kuin hyvin.

Töissä yhden yritysryhmän treenin jälkeen, kun oltiin saatu hommat pakettiin ja oven takana jonotti viikkotuntilaiset seuraavalle tunnille, kysyi siinä yksi yritystunnille osallistunut, että miten ihmeessä jaksan vetää tunteja ja eikö sitä huvittaisi jo yhden jälkeen lähteä kotiin pesulle ja huilimaan. Erittäin hyvä kysymys ja siitä syntyikin ihan hyvä keskustelu ja päätinpä kirjoittaa asiasta vähän tännekin.

Silloin, kun tein päivätyötä muualla ja useimmiten piti duunin jälkeen odotella pari tuntia, että ohjaukset alkaa toisessa osoitteessa.. silloin oli välillä olotila, että ei millään jaksaisi enää vaihtaa paikkaa ja aloittaa uutta duunirupeamaa, kun on saanut yhden pakettiin. Sitä jotenkin ehti vähän lösähtää siinä välissä ja se uudelleen aloittaminen tuntui välillä raskaalta. Useimmiten toki fiilis muuttui nopeasti, kun ohjaus alkoi, mutta muistan kyllä, että oon syönyt eväitäni ja koittanut keräillä energioideni rippeitä siinä työvuorojen välissä ekan duunin kahvihuoneessa ennen tokaan siirtymistä.

Nykyään ohjaaminen ja jumpat kypsyttää etukäteen äärimmäisen harvoin. Nyt kun oon jo vuosia tehnyt koko duunipäiväni samoissa puitteissa, en oikeastaan juurikaan ajattele, huvittaako se ohjaaminen tänään vai ei. Useimmiten päivät menee nopeasti ja hommaa on paljon ihan ohjauksen alkuun saakka, joten siinä ei useinkaan oikein paljoa tuu pysähdyttyä miettimään mikä on mielenkiinnon taso minäkin päivänä. Tottakai joskus kun migreeni vähän ilmoittelee olemassa olostaan tai olo on erityisen väsynyt ja edessä on esim. neljän ohjauksen päivä, tulee päiviteltyä, että aikamoinen työmaa on vielä edessä. Silloinkin ajatukset liittyy kuitenkin enemmän siihen omaan olotilaan eikä juuri koskaan tuu mietittyä, että hohhelihoijjaa.. eipä kiinnostele tänään jumpat yhtään. Jotenkin sitä ei vain tuu ajateltua. Ohjaukset ja jumpat on homma, joka kuuluu duunipäivään ja sen tietää, että 99% siitä tulee hyvä fiilis, vaikka etukäteen olotila olisi ollut mikä tahansa.

Tunneissa ehkä raskainta on aloitus. Jos saa valita, pidänkö kaksi 30 min tuntia tai yhden 60min, valitsisin luultavasti yhden pidemmän. Jokaisessa aloituksessa pitää homma laittaa rullaamaan ja jokaisessa aloituksessa pitää tuoda itsensä sekä asiakkaat juuri oikeaan fiilikseen. Monesti peräkkäisillä tunneilla mennään tosi erilaisesta tunnelmasta toiseen, joten se vaatii aina vähän extaduunia. Alkulämpät on myös ehkä omasta mielestä haastavin osuus saada just oikeanlaiseksi. Just oikea tempo musiikissa, just oikeanlaiset liikkeet, just oikeanlainen ohjaustyyli. Se on näytön paikka, avaus koko tunnille ja treenille. Ehkä myöhemmin pystyy jonkin verran pelastaa jos alussa menee metsään, mutta sanoisin, että aika suuri merkitys on kuitenkin tunnin alkumetreillä.

Kun tunti on saatu käyntiin, en mieti, että loppuispa tämä jo. Ei sellaiseen oo ohjatessa aikaa eikä se muutenkaan käy mielessä, kun homma on saatu rullaamaan. Joskus rauhallisella tunnilla jos itsellä on rauhaton olo, tulee ohjattua vähän nopeammin kuin oli tarkoitus ja silloin pitää lennosta lisätä joku liike mukaan. Siihen oon tietysti varautunut etukäteen, mutta se vähän ärsyttää… että ei oo ite osannut olla rauhallisempi. Hyvin harvoin silloinkaan ehtii kuitenkaan tulla sellainen olo, että loppuispa ny jo. Vauhdikkaat tunnit menee joka kerta nopsasti, kun ohjelma on suunniteltu just eikä melkein musiikin jokaiseen iskuun. Eilen, kun oli viimeiset ohjaukset ennen kesälomaa, mietin siinä Reisi-Pakara-Vatsa-tunnin venyttelyjä tehdessä, että kylläpä mulla vain on vitsin kiva duuni. Raskasta as hell, mutta kivaa!

Se on totta, että ne päivät kun ei oo ohjauksia, on omalla tavallaan kivoja, koska ne on useimmiten rennompia. Ei tarvitse jaksaa fyysisesti eikä psyykkisesti niin paljoa eikä tarvi vaihdella vaatteita montaa kertaa tai pestä hiuksia ja pyykkiä heti kotiin päästessä. Toki, ne päivät on omalta osaltaan myös tylsempiä, koska silloin ei myöskään saa sitä kaikkea mitä ohjaukset antaa ja ne päivät on useimmiten aikamoista koneella istumista. Liikunnan endorfiinit ja tunneilla olevat ihmiset tuo tosi paljon virtaa. Eihän tätä hommaa jaksaisi muuten tehdäkään jos ei niin olisi. Päivät, jolloin ohjauksia ei ole on tasaisempia ja sitä tarvitaan ehdottomasti välillä, mutta niissä jää sitten myös se hyvän olon ryöppy ja hullut endorfiinit saavuttamatta.

Aina silloin tällöin joku kysyy, että ohjaanko jumppia koko päivän. Kirjoittaja ei pysty ohjaamaan joka päivä, saatika sitten koko päivää, joten vastaus kysymykseen on: en missään nimessä. Kirjoittajan duuniin kuuluu tosi paljon sisällöntuotantoa; somejuttuja, valokuvaamista, tekstin tuottamista ja verkkosivujen päivittämistä. Teen myös asiakaspalvelua ja hoidan kaikenlaista yleistä hommaa, mitä päivien aikana duunissa ilmaantuu. Tänään ajattelin aloittaa hommat hakemalla uudet kukat keskuksen ulkopuolelle ja istuttamalla ne :)

Semmosta tälle päivälle. Nyt Saimin kanssa aamulenkille, siitä pyörä alle ja kukkia ostelemaan :)

Kivaa päivää!

Sannis

No stress

Hei, huomasin tässä yhtenä päivänä, että toukokuun stressi loistaa poissaolollaan. Muistelin, että useinkin oon toukokuussa ollut jotenkin väsähtänyt ja on tuntunut siltä, että kaikkea on liikaa. Kävin lukemassa blogia aikaisemmilta vuosilta ja oikeassa olin. Viime vuonna olin stressaantunut ja sitä edellisenä vuonna olin tosi syvissä vesissä. Tänä vuonna kaikkea taitaa olla ihan yhtä paljon; likat flunssailee, on kaikenmaailman päättäjäisiä, töissä koitan saada hommia pakettiin kesälomaa varten, koulussa on harva se päivä jotain spesiaalia, kaikille pitää hommata kevät- ja kesävaatetta, Saimia pitää viedä rokotukseen, autot pitää katsastaa, koko porukan pitää päästä parturiin ja mitä lie kaikenlaista. Nyt ei kuitenkaan tunnu stressaavan sen kummemmin. How cool!

Fiilis on siis ihan rentsi. Mister A:lle tästä puhuin ja se oli ihan, että: "Ai on vai???", joten taidan olla ainut meidän perheen aikuisista, jolla ei kevätväsy vaivaa. Mister A saa tänä vuonna onneksi aloittaa loman vähän kirjoittajaa aiemmin, joten toivottavasti ehtii saada vähän väsyjä puhalleltua muille maille ennen kuin me muut jäädään lomalle. Ihan kiva, että toinen meistä on free jo tyttöjen viimeisellä kouluviikolla, niin on helpompi hoidella kaikenmaailman spesiaalijutut ja kuskaamiset. Ite oon ottanut pari ylimääräistä valokuvaushommeliakin tähän toukokuulle enkä siltikää muka oo ihan resseissä.

Tänään pääsen kampaajalle piiiitkästä aikaa. Olin varannut ajan jo muutama viikko sitten, mutta jouduin perua, koska jäin kipeän minin kanssa kotiin. Ensi viikolla kampaajalle pääsee molemmat tytöt. Minin setti on helppo. Kolmen kympin ja vajaa puolen tunnin setti. Kuustoistavee on toivonut jo pidemmän aikaa pääsevänsä värjäyttämään hiuksia ja nyt on ikää vihdoinkin riittävästi. Lupasin peruskoulun päätöksen kunniaksi väripaketin kampaajalla ja se taitaakin olla sitten satakolmekymppiä. Huuuh! Itelle sain siis 15 euron leikkauksen paikallisella amiksella, jonka jälkeen saapastelen kauppaan ostamaan sävytteen ja laitan sen itse, kun ehdin :D

Mutta siis joo, kirjoittajalla no stress ja tilanne toivottavasti pysyykin samanlaisena. Edes paska käsi ei oo nyt saanut fiilistä ihan penkin alle. Käsi on samalla mallilla, kuin viimeiset viikot. Ei juurikaan leposärkyä, mutta yöllä vaivaa ja päivälläkin edelleen liikkeessä kipu on todellakin huomattava. Saa nähdä tuleeko muutosta, kun loman alkaessa pyöräily vähenee. Toisaalta tottakai toivon, että tulee. Toisaalta pelkään, että tulee, mikä tarkoittaa sitä, että se ärsyyntyy pyöräilystä ja sitä en suostuisi millään jättää pois työmatkoilta. No joo.. murehditaanpa sitä sitten jos ja kun sen aika on.

Nyt päivän puuhiin. Mukavaa torstaita kaikille säädyille!

Sannis

Uusi kokki

Voi video sentään, miten viikot lentää. Siinä oli tämän perjantain haiku, olkaa hyvä :)

Tuntuu, että aina on perjantai tai maanantai. Onko se vanhuuden merkki, että aina päivittelee ajan kulua? Siinä tapauksessa vanhuus on kyllä vahvasti täällä. Mietin just eilen kesälomasuunnitelmia ja siinäkin ajattelin, että kylläpäs suunnitelmat paranee mitä vanhemmaksi kirjoittaja tulee. Ei mitään suurempia hötkyilyjä vaan pitkiä aamukahveja, istumista ja ihmettelyä, kävelylenkkejä, treenejä, sanaristikoita ja sen sellaista.

Viime viikonloppuna mini grillasi meille superhyvän dinnerin, kun saatiin ystävät kylään. Pihvit jäi kuvista pois, mutta niitäkin oli. Siinäkin mietin ajan kulua. Nuavvain yhtäkkiä grillaamisen hoitaa nuorin. Tai siis toisiksi nuorin, koska Saimihan on nuorin. Kirjoittaja teki salaatin ja perunat. Parmesanperunat on jo aiemmin hyväksi havaitut, mutta ensimmäistä kertaa käytin Parmesan-lastuja enkä rouhetta ja se oli vielä parempi vaihtoehto. Sää ei ollut aivan jäätävän kylmä ja lapset hengaili ulkona suurimman osan ajasta temppuillen airtrackilla ja pelaten futista takapihalla. Ehdin jo tässä jonain päivänä miettiä, ettei meidän isoa takapihaa varmaan kukaan enää käytä. Kauhea homma vaan leikata nurmikkoa jatkuvasti. Onneksi olin vielä väärässä. Käytön suhteen. Nurmikonleikkaus on kyllä biatch. Se on toki mister A:n ja tyttöjen heiniä. Kirjoittajan tarvii onneksi siihen sekaantua äärimmäisen harvoin.

Tänään olin duunissa ja illemmalla kävin kuvaamassa yhdet 1vee-kuvat. Sää oli yhtäkkiä lämmin ja kun lähdettiin vielä kahdeksan maissa illalla postiin ja kauppaan, en tarvinnut päälle kuin mekon. Pitkähihaisen ja -helmaisen toki, mutta kuitenkin. Mini otti pienet tirsat aiemmin iltapäivällä takapihalla aurinkovarjon alla ja oli kuulemma ihanan lämmin. Taitaapa se kesä tällekin vuodelle sieltä hipsutella.

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Unelmien liikuntapäivä

Lauantaina 10.5. vietettiin Unelmien liikuntapäivää. Unelmien liikuntapäivän tarkoituksena on kannustaa ihmisiä lähtemään liikkeelle ja ehkä löytää uusia tapoja liikkua. Kirjoittaja liikkui tutuilla, hyväksi havaituilla tavoilla sinäkin päivänä; lenkki Saimin kanssa ja sali tyttöjen kanssa. 

Todella siistiä oli se, että yhtäkkiä pystyin tekemään vähän muutakin salilla, kuin jalkoja. Tein muutaman sarjan soutuja selälle ja pari sarjaa ylätaljaa kevyillä painoilla. Taljassa käsi ei ojentunut kokonaan, mutta se ei hommaa nyt estänyt. Yes!! Tuntui ihan epätodelliselta. Voiko olla, että saa alkaa toivoa parannusta?

Itse asiassa käsi on ollut ihan hitusen parempi jo muutaman viikon. En oo kuitenkaan vielä antanut itseni iloita oikein paljoa. Yöllä kipu valvottaa edelleen ja liian monet liikkeet on kivun ja vihlonnan takia nounou, mutta leposärkyä ei oo ollut nyt hetkeen ja liikelaajuudet on paljon paremmat, kuin vielä muutama viikko sitten. En osaa sanoa, mikä on auttanut. En oo hinkannut kuminauhaliikkeitä enää moneen viikkoon ja oon käynyt nyt kolme kertaa paikallisella poppamiehellä hermoratoja ja lihaksia systyttelemässä. Oisko ny sitten poppamiehen loitsut onnistuneet vaiko se, että käsi on saanut enemmän olla rauhassa. Siinä mielessä olis toki hyvä tietää, mikä on syy, että voisi sitten jatkaa juurikin sitä asiaa mikä auttaa.

Tuntuu, että on jotenkin helpompi hengittää nyt kun on pientä toivoa ilmassa. Monet liikkeet pitää vielä jättää tekemättä, koska ovat kivuliaita, mutta yhtäkkiä niiden liikkeiden määrä, joita pystyn tehdä, on kasvanut ihan sairaan paljon. Perjantaina pesin jopa lattian. En oo pystynyt puoleen vuoteen siivota, kuin ihan pieniä pätkiä kerrallaan ja käsi on kipeytynyt tosi pahasti. Nyt imuroin koko talon ja jynssäsin tosiaan lattiatkin eikä mitään suurempia kipuja ilmaantunut.

Kunpa tämä suunta nyt jatkuisi ja käsi olisi kohta normaalilla mallilla. En edes enää muista miltä se tuntuu. Toivottavasti pian saan palautella sitä tunnetta mieleen.

Sannis

Äitienpäivä

Äitienpäivänä tehtiin The grand tour eli käytiin mummun, mumman eli anopin ja mummun eli mutsin luona. Aikataulusuunnitelma oli yllättävän hyvä, koska mihinkään ei tullut kiire. No okei..ekassa lähdössä tietysti vähän, mutta ehdittiin kaikkiin paikkoihin sovittuun aikaan. Sää oli yllättävän lämmin ja aamun lenkille sai lähteä ilman takkia. Anopin luona kahviteltiin ulkona ja oli jo aivan kesän tuntua, vaikka välillä piti käydä varjon alta vähän auringossa lämmittelemässä. Tytöt oli tehneet ihanat kortit ja nuo upeat paperiruusut. Mini oli ostanut vielä kirjoittajan lempparisuklaatakin. Ihania likkoja <3  

Äidit, ootte parhaita!

Sannis

Teatteria: Jumppatytöt

Edellisessä postauksessa kerroin, että käytiin katsomassa Tampereella teatterissa Jumppatytöt ja tässäpä muutama sananen siitä. ->

"Jumppatytöt on entisten voimistelijoiden matka menneisiin ja nykyisiin kehoihin – harjoittelun, kilpailun, vertailun, arvioinnin, ilon, kauneuden, yhteisöllisyyden ja vertaisuuden äärelle. Esitys on oodi suomalaiselle naisvoimistelulle ja kaikille, jotka ovat joskus harjoitelleet niin, että suussa maistuu metalli."

Jumppatytöt oli tosi makea produktio. Ei ollenkaan mikään perinteinen teatteriesitys, vaan sekoitus todellisuutta ja näytelmää. Siinä käytiin läpi kolmen naisen muistoja ja kokemuksia joukkuevoimistelusta ja sen parissa kasvamisesta. Se otti kantaa lajin huonoihin puoliin ja siihen, kuinka nuoria tyttöjä kohdellaan valmennuksessa ja sitten taas toisaalta toi esiin sen miltä rakkaus lajia kohtaan tuntuu. 

Kirjoittaja on saanut harrastaa joukkuevoimistelua aikanaan aika lempeästi. En koskaan edennyt varsinaisiin kisaryhmiin, vaan vaihdoin lajin aika aikaisessa vaiheessa tanssiin, cheerleadingiin ja ryhmäliikuntaan. Omissa ryhmissä esiinnyttiin paljon, joitain kisojakin käytiin, mutta kaiken kaikkiaan meno ei ollut ollenkaan sellaista, kuin ilmeisesti joukkuevoimistelussa voi pahimmillaan olla.

Näytöksessä heräsi monenlaisia tunteita.. tunteita siitä, mitä ehkä omat lapset ovat kokeneet tai tulevat kokemaan harrastusten parissa ja sitten taas ne omat muistot esiintymisistä, esiintymisasuista, reissuista, isoista kenttäohjelmista stadioneilla, näytöksistä teatterissa ja ties missä muissa paikoissa, treeneistä ja kaikesta muusta harrastuksiin liittyvästä. Oma rakkaus heräsi ihan täysin henkiin. Kirjoittajalla se rakkaus ei kohdistu vain yhteen lajiin, vaan kaikkeen rytmiseen liikkumiseen porukassa. Hullua, että nytkin tätä kirjoittaessa itken vähän. Miten ihanaa, että Jumppatytöt toi niin paljon muistoja mieleen kaikkien vuosien jälkeen ja miten ihanaa, että ne tuntuu niin hyvältä. Tai oikeastaan.. ei edes niin paljoa konkreettisia muistoja, vaan ennemminkin tunteen. Innostuksen ja onnen tunteen. Oon ilmeisesti tosiaan saanut harrastaa kuten oon halunnut.

Näyttelijät Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen ja Ella Lahdenmäki oli aivan huippuja. Niin taitavaa työtä kaikilta kolmelta naiselta, että en voinut kuin ihmetellä sitä alusta loppuun saakka. Jumppatyttöjen musiikki ja liike meni aivan ihon alle ja jo kauan sitten unohtuneen, vuosien takaisen Syke 100-tapahtumabiisinkin sanat tuli itseltä yhtäkkiä täysin jostain lihasmuistista, kun musiikki alkoi soida. Olisin jopa toivonut, että esitys olisi kestänyt vielä hieman pidempään. Luulen, että lähden katsomaan Jumppatytöt uudelleen, kun tulevat syksyllä Seinäjoelle.

Sannis

Kevätretki

Tehtiin viime viikolla pieni kevätretki ja tämän vuoden ensimmäinen vaunureissu. Maisansalon leirintäalue Teiskossa on ollut listalla jo jonkin aikaa ja sinne suunnattiin. Tälle reissulle lähempänä Tampereen keskustaa oleva leirintäalue olisi sopinut paremmin, mutta tähän aikaan vuodesta ei sellaista vaihtoehtoa ollut. Vähän pitkää matkaa jouduttiin siis ajelemaan edestakas, mutta tulipahan tsekattua nyt Maisansalo samalla.

Ajeltiin pelipaikalle torstaina, vappupäivänä. Leirintäalueella oli paljon vaunuja, 90% ilmeisesti kausipaikkalaisia. Ihmisiä oli aika vähän ja fiilis oli hyvin rauhallinen. Vieraspaikoilla ei montaa matkalaista ollut. Leirintäalue oli siisti ja vessat sekä suihkut oli hyvässä kunnossa. Rantasauna oli tien toisella puolella järven rannalla ja siellä ei käyty ollenkaan.

Saunan puolella maisemat oli kivat, koska järvi, mutta itse leirintäalueen puolella oli aika tylsää. Vieraspaikat oli sorakentällä ja maisemana oli vain muut vaunut sekä huoltorakennus. Kivoja juttuja oli koirapuisto, joka oli nurmikkopohjainen ja huoltorakennuksesta löytyvä oma pesupaikka koirille. Maisansalo oli siis oikein siisti, mutta siellä ei ollut oikeastaan mitään sellaista, miksi mentäisiin sinne uudelleen. 

Vappupäivän ilta vietettiin leirintäalueella; grillattiin, pelailtiin ja käytiin pienellä kävelyllä. Perjantaina suunnattiin Tampereelle, koska likoilla oli bisneksiä keskustassa. Mini kävi Blue Tomatossa ja kuustoistavee tahtoi levykauppaan. Minillä oli tarkka ostoslista uudesta skeittidekistä sekä trukeista, mitä lienevätkään ja hommat tuli hoidettua. Kuustoistavee ei löytänyt levyä, jota lähti hakemaan, mutta jonkin toisen aarteen kyllä. Kirjoittaja osti molemmille tytöille uudet farkut ja Saimi ihmetteli kaupungin ja Koskikeskuksen vilinää silmät suurina. Sen jälkeen jatkettiin matkaa Kangasalle rauhallisempiin ympyröihin, jossa vietettiin ilta tyttöjen kummien eli kirjoittajan siskon ja hänen miehensä luona. Mukana menossa oli myös mutsi eli mummu.

Lauantaina hengailtiin aamupäivä rauhassa vaunulla. Mini ja mister A pelasivat kierroksen minigolfia ja me kuustoistaveen kanssa heiteltiin Saimille keppiä koirapuistossa. Iltapäivällä kuustoistavee jäi Saimin kanssa vaunulle, kun mister A ja mini lähtivät viemään kirjoittajaa Treeelle. Käytiin syömässä mutsin ja siskosen kanssa ja suunnattiin siitä teatteriin. Jumppatytöt-näytös oli alkuperäinen syy Tampereelle lähtöön ja siihen ympärille muodostui aivan mukava perhereissu, koska saatiin perjantai vapaaksi koulusta ja töistä.

Sunnuntaiaamuna loikoiltiin pitkään; juotiin kahvia ja selailtiin puhelimia. Saimikin nukkua posotti aivan tyytyväisenä ilman kiirettä mihinkään. Tuuli oli ollut tosi kova koko viikonlopun ja niin se oli sunnuntaiaamunakin. Ei houkutellut erityisesti lenkille. Puolen päivän jälkeen keräiltiin kamat ja vaunu kasaan ja suunnattiin kotia kohti.

Semmonen reissu Mansesterin suunnalle. Yllättävän hyvin sain vaunussa nukuttua, vaikka pelkäsin vähän etukäteen kuinka käy. Nukun muutenkin huonommin vaunussa, koska sitä ei saa niin pimeäksi ja nyt kun käsi häiritsee nukkumista joka yö, olin vähän etukäteen miettinyt josko menee pelkäksi valvomiseksi, mutta yllättävän monta tuntia sain unta kuitenkin. Vaunulla voi onneksi aina ottaa päikkärit. Seuraava reissu onkin sitten pidempi ja suunta on pohjoiseen päin.

Mukavaa loppuviikkoa!

Sannis

Random

Random-kuvapläjäys, olkaa hyvä. Puhelimen muistista napattuja yksittäisiä kuvia sieltä täältä. | Pääsiäisenä käytiin katsomassa Onni-ponia. | Jossain vaiheessa tämän vuoden puolella käytiin Vennissä tapaamassa meidän suvun naisia ja söin kana-avokado-pitsan, tai siis levyn, kuten ne on Vennissä nimetty. | Töissä oon kuvaillut enemmän taas tämän vuoden puolella. Duunikamerassa on kaikki säätimet tasan toisella puolella, kuin kirjoittajan omassa ja aina saa vähän miettiä, että mitenkäs se nyt menikään. | Viime kesänä tarjoiltiin herkkuja kuustoistaveen rippijuhlissa. Tulevalle kesälle on luvassa rippikaffit ystäväperheessä. | Menneenä viikonloppuna oltiin duunissa Original Sokos Hotel Royal Vaasassa. Hitusen vajaa 30 naista oli tullut paikalle mocktaileille, kehonhuoltoon ja äänimaljarentoutukseen, aamiaiselle sekä saunomaan ja uimaan. Kiva, erilainen työpäivä. | Pääsiäisenä taivas oli takapihalla punertava, upean värinen. |

Meillä on sairasteltu. Mini oli viime viikolla todella kipeänä; korkea kuume ja tosi huono vointi. Kuustoistaveekin flunssaili, mutta onneksi huomattavasti lievemmin. Nyt on tytöt jo paremmalla mallilla ja molemmat pääsivät kouluunkin ennen vappua. Seuraavana on kirjoittajan vuoro. Ei mitään oikein suurta, mutta riittävästi, että vointi on aikamoisen väsynyt. Onnistuttiin harmillisesti tartuttamaan myös mumma eli anoppi. Toivotaan, että ei oikein rankkaa tautia oo luvassa sinne suunnalle.

Vappujuhlinnat on olleet tänä vuonna vähissä. Harvemmin vappu on meille mitään kovin suurta tarkoittanutkaan, mutta tänä vuonna juhlallisuudet jäi kyllä tosi minimiin. Tytöt paistoivat satsin munkkeja, (jotka muuten jäi ekaa kertaa ikinä raaoiksi keskeltä), maistoivat ensimmäiset tippaleipänsä ja siinä se sitten olikin. Se tuntui riittävän tällä kertaa kaikille.

Toukokuu. Tässä kuussa alkaa kesäloma. Aivan mukavaa kuulkaa.

Sannis