No stress

Hei, huomasin tässä yhtenä päivänä, että toukokuun stressi loistaa poissaolollaan. Muistelin, että useinkin oon toukokuussa ollut jotenkin väsähtänyt ja on tuntunut siltä, että kaikkea on liikaa. Kävin lukemassa blogia aikaisemmilta vuosilta ja oikeassa olin. Viime vuonna olin stressaantunut ja sitä edellisenä vuonna olin tosi syvissä vesissä. Tänä vuonna kaikkea taitaa olla ihan yhtä paljon; likat flunssailee, on kaikenmaailman päättäjäisiä, töissä koitan saada hommia pakettiin kesälomaa varten, koulussa on harva se päivä jotain spesiaalia, kaikille pitää hommata kevät- ja kesävaatetta, Saimia pitää viedä rokotukseen, autot pitää katsastaa, koko porukan pitää päästä parturiin ja mitä lie kaikenlaista. Nyt ei kuitenkaan tunnu stressaavan sen kummemmin. How cool!

Fiilis on siis ihan rentsi. Mister A:lle tästä puhuin ja se oli ihan, että: "Ai on vai???", joten taidan olla ainut meidän perheen aikuisista, jolla ei kevätväsy vaivaa. Mister A saa tänä vuonna onneksi aloittaa loman vähän kirjoittajaa aiemmin, joten toivottavasti ehtii saada vähän väsyjä puhalleltua muille maille ennen kuin me muut jäädään lomalle. Ihan kiva, että toinen meistä on free jo tyttöjen viimeisellä kouluviikolla, niin on helpompi hoidella kaikenmaailman spesiaalijutut ja kuskaamiset. Ite oon ottanut pari ylimääräistä valokuvaushommeliakin tähän toukokuulle enkä siltikää muka oo ihan resseissä.

Tänään pääsen kampaajalle piiiitkästä aikaa. Olin varannut ajan jo muutama viikko sitten, mutta jouduin perua, koska jäin kipeän minin kanssa kotiin. Ensi viikolla kampaajalle pääsee molemmat tytöt. Minin setti on helppo. Kolmen kympin ja vajaa puolen tunnin setti. Kuustoistavee on toivonut jo pidemmän aikaa pääsevänsä värjäyttämään hiuksia ja nyt on ikää vihdoinkin riittävästi. Lupasin peruskoulun päätöksen kunniaksi väripaketin kampaajalla ja se taitaakin olla sitten satakolmekymppiä. Huuuh! Itelle sain siis 15 euron leikkauksen paikallisella amiksella, jonka jälkeen saapastelen kauppaan ostamaan sävytteen ja laitan sen itse, kun ehdin :D

Mutta siis joo, kirjoittajalla no stress ja tilanne toivottavasti pysyykin samanlaisena. Edes paska käsi ei oo nyt saanut fiilistä ihan penkin alle. Käsi on samalla mallilla, kuin viimeiset viikot. Ei juurikaan leposärkyä, mutta yöllä vaivaa ja päivälläkin edelleen liikkeessä kipu on todellakin huomattava. Saa nähdä tuleeko muutosta, kun loman alkaessa pyöräily vähenee. Toisaalta tottakai toivon, että tulee. Toisaalta pelkään, että tulee, mikä tarkoittaa sitä, että se ärsyyntyy pyöräilystä ja sitä en suostuisi millään jättää pois työmatkoilta. No joo.. murehditaanpa sitä sitten jos ja kun sen aika on.

Nyt päivän puuhiin. Mukavaa torstaita kaikille säädyille!

Sannis

Uusi kokki

Voi video sentään, miten viikot lentää. Siinä oli tämän perjantain haiku, olkaa hyvä :)

Tuntuu, että aina on perjantai tai maanantai. Onko se vanhuuden merkki, että aina päivittelee ajan kulua? Siinä tapauksessa vanhuus on kyllä vahvasti täällä. Mietin just eilen kesälomasuunnitelmia ja siinäkin ajattelin, että kylläpäs suunnitelmat paranee mitä vanhemmaksi kirjoittaja tulee. Ei mitään suurempia hötkyilyjä vaan pitkiä aamukahveja, istumista ja ihmettelyä, kävelylenkkejä, treenejä, sanaristikoita ja sen sellaista.

Viime viikonloppuna mini grillasi meille superhyvän dinnerin, kun saatiin ystävät kylään. Pihvit jäi kuvista pois, mutta niitäkin oli. Siinäkin mietin ajan kulua. Nuavvain yhtäkkiä grillaamisen hoitaa nuorin. Tai siis toisiksi nuorin, koska Saimihan on nuorin. Kirjoittaja teki salaatin ja perunat. Parmesanperunat on jo aiemmin hyväksi havaitut, mutta ensimmäistä kertaa käytin Parmesan-lastuja enkä rouhetta ja se oli vielä parempi vaihtoehto. Sää ei ollut aivan jäätävän kylmä ja lapset hengaili ulkona suurimman osan ajasta temppuillen airtrackilla ja pelaten futista takapihalla. Ehdin jo tässä jonain päivänä miettiä, ettei meidän isoa takapihaa varmaan kukaan enää käytä. Kauhea homma vaan leikata nurmikkoa jatkuvasti. Onneksi olin vielä väärässä. Käytön suhteen. Nurmikonleikkaus on kyllä biatch. Se on toki mister A:n ja tyttöjen heiniä. Kirjoittajan tarvii onneksi siihen sekaantua äärimmäisen harvoin.

Tänään olin duunissa ja illemmalla kävin kuvaamassa yhdet 1vee-kuvat. Sää oli yhtäkkiä lämmin ja kun lähdettiin vielä kahdeksan maissa illalla postiin ja kauppaan, en tarvinnut päälle kuin mekon. Pitkähihaisen ja -helmaisen toki, mutta kuitenkin. Mini otti pienet tirsat aiemmin iltapäivällä takapihalla aurinkovarjon alla ja oli kuulemma ihanan lämmin. Taitaapa se kesä tällekin vuodelle sieltä hipsutella.

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Unelmien liikuntapäivä

Lauantaina 10.5. vietettiin Unelmien liikuntapäivää. Unelmien liikuntapäivän tarkoituksena on kannustaa ihmisiä lähtemään liikkeelle ja ehkä löytää uusia tapoja liikkua. Kirjoittaja liikkui tutuilla, hyväksi havaituilla tavoilla sinäkin päivänä; lenkki Saimin kanssa ja sali tyttöjen kanssa. 

Todella siistiä oli se, että yhtäkkiä pystyin tekemään vähän muutakin salilla, kuin jalkoja. Tein muutaman sarjan soutuja selälle ja pari sarjaa ylätaljaa kevyillä painoilla. Taljassa käsi ei ojentunut kokonaan, mutta se ei hommaa nyt estänyt. Yes!! Tuntui ihan epätodelliselta. Voiko olla, että saa alkaa toivoa parannusta?

Itse asiassa käsi on ollut ihan hitusen parempi jo muutaman viikon. En oo kuitenkaan vielä antanut itseni iloita oikein paljoa. Yöllä kipu valvottaa edelleen ja liian monet liikkeet on kivun ja vihlonnan takia nounou, mutta leposärkyä ei oo ollut nyt hetkeen ja liikelaajuudet on paljon paremmat, kuin vielä muutama viikko sitten. En osaa sanoa, mikä on auttanut. En oo hinkannut kuminauhaliikkeitä enää moneen viikkoon ja oon käynyt nyt kolme kertaa paikallisella poppamiehellä hermoratoja ja lihaksia systyttelemässä. Oisko ny sitten poppamiehen loitsut onnistuneet vaiko se, että käsi on saanut enemmän olla rauhassa. Siinä mielessä olis toki hyvä tietää, mikä on syy, että voisi sitten jatkaa juurikin sitä asiaa mikä auttaa.

Tuntuu, että on jotenkin helpompi hengittää nyt kun on pientä toivoa ilmassa. Monet liikkeet pitää vielä jättää tekemättä, koska ovat kivuliaita, mutta yhtäkkiä niiden liikkeiden määrä, joita pystyn tehdä, on kasvanut ihan sairaan paljon. Perjantaina pesin jopa lattian. En oo pystynyt puoleen vuoteen siivota, kuin ihan pieniä pätkiä kerrallaan ja käsi on kipeytynyt tosi pahasti. Nyt imuroin koko talon ja jynssäsin tosiaan lattiatkin eikä mitään suurempia kipuja ilmaantunut.

Kunpa tämä suunta nyt jatkuisi ja käsi olisi kohta normaalilla mallilla. En edes enää muista miltä se tuntuu. Toivottavasti pian saan palautella sitä tunnetta mieleen.

Sannis

Äitienpäivä

Äitienpäivänä tehtiin The grand tour eli käytiin mummun, mumman eli anopin ja mummun eli mutsin luona. Aikataulusuunnitelma oli yllättävän hyvä, koska mihinkään ei tullut kiire. No okei..ekassa lähdössä tietysti vähän, mutta ehdittiin kaikkiin paikkoihin sovittuun aikaan. Sää oli yllättävän lämmin ja aamun lenkille sai lähteä ilman takkia. Anopin luona kahviteltiin ulkona ja oli jo aivan kesän tuntua, vaikka välillä piti käydä varjon alta vähän auringossa lämmittelemässä. Tytöt oli tehneet ihanat kortit ja nuo upeat paperiruusut. Mini oli ostanut vielä kirjoittajan lempparisuklaatakin. Ihania likkoja <3  

Äidit, ootte parhaita!

Sannis

Teatteria: Jumppatytöt

Edellisessä postauksessa kerroin, että käytiin katsomassa Tampereella teatterissa Jumppatytöt ja tässäpä muutama sananen siitä. ->

"Jumppatytöt on entisten voimistelijoiden matka menneisiin ja nykyisiin kehoihin – harjoittelun, kilpailun, vertailun, arvioinnin, ilon, kauneuden, yhteisöllisyyden ja vertaisuuden äärelle. Esitys on oodi suomalaiselle naisvoimistelulle ja kaikille, jotka ovat joskus harjoitelleet niin, että suussa maistuu metalli."

Jumppatytöt oli tosi makea produktio. Ei ollenkaan mikään perinteinen teatteriesitys, vaan sekoitus todellisuutta ja näytelmää. Siinä käytiin läpi kolmen naisen muistoja ja kokemuksia joukkuevoimistelusta ja sen parissa kasvamisesta. Se otti kantaa lajin huonoihin puoliin ja siihen, kuinka nuoria tyttöjä kohdellaan valmennuksessa ja sitten taas toisaalta toi esiin sen miltä rakkaus lajia kohtaan tuntuu. 

Kirjoittaja on saanut harrastaa joukkuevoimistelua aikanaan aika lempeästi. En koskaan edennyt varsinaisiin kisaryhmiin, vaan vaihdoin lajin aika aikaisessa vaiheessa tanssiin, cheerleadingiin ja ryhmäliikuntaan. Omissa ryhmissä esiinnyttiin paljon, joitain kisojakin käytiin, mutta kaiken kaikkiaan meno ei ollut ollenkaan sellaista, kuin ilmeisesti joukkuevoimistelussa voi pahimmillaan olla.

Näytöksessä heräsi monenlaisia tunteita.. tunteita siitä, mitä ehkä omat lapset ovat kokeneet tai tulevat kokemaan harrastusten parissa ja sitten taas ne omat muistot esiintymisistä, esiintymisasuista, reissuista, isoista kenttäohjelmista stadioneilla, näytöksistä teatterissa ja ties missä muissa paikoissa, treeneistä ja kaikesta muusta harrastuksiin liittyvästä. Oma rakkaus heräsi ihan täysin henkiin. Kirjoittajalla se rakkaus ei kohdistu vain yhteen lajiin, vaan kaikkeen rytmiseen liikkumiseen porukassa. Hullua, että nytkin tätä kirjoittaessa itken vähän. Miten ihanaa, että Jumppatytöt toi niin paljon muistoja mieleen kaikkien vuosien jälkeen ja miten ihanaa, että ne tuntuu niin hyvältä. Tai oikeastaan.. ei edes niin paljoa konkreettisia muistoja, vaan ennemminkin tunteen. Innostuksen ja onnen tunteen. Oon ilmeisesti tosiaan saanut harrastaa kuten oon halunnut.

Näyttelijät Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen ja Ella Lahdenmäki oli aivan huippuja. Niin taitavaa työtä kaikilta kolmelta naiselta, että en voinut kuin ihmetellä sitä alusta loppuun saakka. Jumppatyttöjen musiikki ja liike meni aivan ihon alle ja jo kauan sitten unohtuneen, vuosien takaisen Syke 100-tapahtumabiisinkin sanat tuli itseltä yhtäkkiä täysin jostain lihasmuistista, kun musiikki alkoi soida. Olisin jopa toivonut, että esitys olisi kestänyt vielä hieman pidempään. Luulen, että lähden katsomaan Jumppatytöt uudelleen, kun tulevat syksyllä Seinäjoelle.

Sannis

Kevätretki

Tehtiin viime viikolla pieni kevätretki ja tämän vuoden ensimmäinen vaunureissu. Maisansalon leirintäalue Teiskossa on ollut listalla jo jonkin aikaa ja sinne suunnattiin. Tälle reissulle lähempänä Tampereen keskustaa oleva leirintäalue olisi sopinut paremmin, mutta tähän aikaan vuodesta ei sellaista vaihtoehtoa ollut. Vähän pitkää matkaa jouduttiin siis ajelemaan edestakas, mutta tulipahan tsekattua nyt Maisansalo samalla.

Ajeltiin pelipaikalle torstaina, vappupäivänä. Leirintäalueella oli paljon vaunuja, 90% ilmeisesti kausipaikkalaisia. Ihmisiä oli aika vähän ja fiilis oli hyvin rauhallinen. Vieraspaikoilla ei montaa matkalaista ollut. Leirintäalue oli siisti ja vessat sekä suihkut oli hyvässä kunnossa. Rantasauna oli tien toisella puolella järven rannalla ja siellä ei käyty ollenkaan.

Saunan puolella maisemat oli kivat, koska järvi, mutta itse leirintäalueen puolella oli aika tylsää. Vieraspaikat oli sorakentällä ja maisemana oli vain muut vaunut sekä huoltorakennus. Kivoja juttuja oli koirapuisto, joka oli nurmikkopohjainen ja huoltorakennuksesta löytyvä oma pesupaikka koirille. Maisansalo oli siis oikein siisti, mutta siellä ei ollut oikeastaan mitään sellaista, miksi mentäisiin sinne uudelleen. 

Vappupäivän ilta vietettiin leirintäalueella; grillattiin, pelailtiin ja käytiin pienellä kävelyllä. Perjantaina suunnattiin Tampereelle, koska likoilla oli bisneksiä keskustassa. Mini kävi Blue Tomatossa ja kuustoistavee tahtoi levykauppaan. Minillä oli tarkka ostoslista uudesta skeittidekistä sekä trukeista, mitä lienevätkään ja hommat tuli hoidettua. Kuustoistavee ei löytänyt levyä, jota lähti hakemaan, mutta jonkin toisen aarteen kyllä. Kirjoittaja osti molemmille tytöille uudet farkut ja Saimi ihmetteli kaupungin ja Koskikeskuksen vilinää silmät suurina. Sen jälkeen jatkettiin matkaa Kangasalle rauhallisempiin ympyröihin, jossa vietettiin ilta tyttöjen kummien eli kirjoittajan siskon ja hänen miehensä luona. Mukana menossa oli myös mutsi eli mummu.

Lauantaina hengailtiin aamupäivä rauhassa vaunulla. Mini ja mister A pelasivat kierroksen minigolfia ja me kuustoistaveen kanssa heiteltiin Saimille keppiä koirapuistossa. Iltapäivällä kuustoistavee jäi Saimin kanssa vaunulle, kun mister A ja mini lähtivät viemään kirjoittajaa Treeelle. Käytiin syömässä mutsin ja siskosen kanssa ja suunnattiin siitä teatteriin. Jumppatytöt-näytös oli alkuperäinen syy Tampereelle lähtöön ja siihen ympärille muodostui aivan mukava perhereissu, koska saatiin perjantai vapaaksi koulusta ja töistä.

Sunnuntaiaamuna loikoiltiin pitkään; juotiin kahvia ja selailtiin puhelimia. Saimikin nukkua posotti aivan tyytyväisenä ilman kiirettä mihinkään. Tuuli oli ollut tosi kova koko viikonlopun ja niin se oli sunnuntaiaamunakin. Ei houkutellut erityisesti lenkille. Puolen päivän jälkeen keräiltiin kamat ja vaunu kasaan ja suunnattiin kotia kohti.

Semmonen reissu Mansesterin suunnalle. Yllättävän hyvin sain vaunussa nukuttua, vaikka pelkäsin vähän etukäteen kuinka käy. Nukun muutenkin huonommin vaunussa, koska sitä ei saa niin pimeäksi ja nyt kun käsi häiritsee nukkumista joka yö, olin vähän etukäteen miettinyt josko menee pelkäksi valvomiseksi, mutta yllättävän monta tuntia sain unta kuitenkin. Vaunulla voi onneksi aina ottaa päikkärit. Seuraava reissu onkin sitten pidempi ja suunta on pohjoiseen päin.

Mukavaa loppuviikkoa!

Sannis

Random

Random-kuvapläjäys, olkaa hyvä. Puhelimen muistista napattuja yksittäisiä kuvia sieltä täältä. | Pääsiäisenä käytiin katsomassa Onni-ponia. | Jossain vaiheessa tämän vuoden puolella käytiin Vennissä tapaamassa meidän suvun naisia ja söin kana-avokado-pitsan, tai siis levyn, kuten ne on Vennissä nimetty. | Töissä oon kuvaillut enemmän taas tämän vuoden puolella. Duunikamerassa on kaikki säätimet tasan toisella puolella, kuin kirjoittajan omassa ja aina saa vähän miettiä, että mitenkäs se nyt menikään. | Viime kesänä tarjoiltiin herkkuja kuustoistaveen rippijuhlissa. Tulevalle kesälle on luvassa rippikaffit ystäväperheessä. | Menneenä viikonloppuna oltiin duunissa Original Sokos Hotel Royal Vaasassa. Hitusen vajaa 30 naista oli tullut paikalle mocktaileille, kehonhuoltoon ja äänimaljarentoutukseen, aamiaiselle sekä saunomaan ja uimaan. Kiva, erilainen työpäivä. | Pääsiäisenä taivas oli takapihalla punertava, upean värinen. |

Meillä on sairasteltu. Mini oli viime viikolla todella kipeänä; korkea kuume ja tosi huono vointi. Kuustoistaveekin flunssaili, mutta onneksi huomattavasti lievemmin. Nyt on tytöt jo paremmalla mallilla ja molemmat pääsivät kouluunkin ennen vappua. Seuraavana on kirjoittajan vuoro. Ei mitään oikein suurta, mutta riittävästi, että vointi on aikamoisen väsynyt. Onnistuttiin harmillisesti tartuttamaan myös mumma eli anoppi. Toivotaan, että ei oikein rankkaa tautia oo luvassa sinne suunnalle.

Vappujuhlinnat on olleet tänä vuonna vähissä. Harvemmin vappu on meille mitään kovin suurta tarkoittanutkaan, mutta tänä vuonna juhlallisuudet jäi kyllä tosi minimiin. Tytöt paistoivat satsin munkkeja, (jotka muuten jäi ekaa kertaa ikinä raaoiksi keskeltä), maistoivat ensimmäiset tippaleipänsä ja siinä se sitten olikin. Se tuntui riittävän tällä kertaa kaikille.

Toukokuu. Tässä kuussa alkaa kesäloma. Aivan mukavaa kuulkaa.

Sannis