perjantai 22. lokakuuta 2021

Kriisi

Moikka ja mukavaa perjantaita! Sää ei todellakaan ole kuvan mukainen, mutta mitään muutakaan julkaisukelpoista kuvaa en nyt löytänyt tähän hätään. Tällä hetkellä sataa vettä aika kovaa ja on tosi harmaata. Sateista on ollut jo useamman päivän. Mulla on ollut superpaljon duunia ja tällä viikolla, kun saan pitää kaksi päivää ylityövapaata, oon ihan poikki. Eilen oli eka vapaapäivä ja nukuin aamulla ensin melkein ysiin saakka, mikä on todella harvinaista ja loppupäivän olin aivan zombie. Tänäänkin nousin sängystä vasta kasilta. Sekin on mulle myöhään, kun normaalisti nousen ihan viimeistään seiskalta. On kai toi ihanaa, että joskus saa nukkua myöhempään, mutta ihan pihalla oon heti pienestäkin unirytmin muutoksesta. 

Joskus vähän mietityttää, että miksiköhän sitä on tällainen, että joka ikinen pikkujuttu keikuttaa venettä. No joo.. ei joka ikinen. Toisten asioiden suhteen oon hyvinkin rento ja stressfree, mutta just tämmöset.. uni- tai ruokailurytmin muutokset aiheuttaa heti migreenin tai muuten tuntuu koko kropassa ja korvien välissä. Nyt just oon muutenkin liian kuormittunut ja huomaan, että esim. somen selailu ei sovi nyt tähän kohtaan ollenkaan. Liikaa ärsykkeitä on vaan liikaa ärsykkeitä.

Yhtäkkiä heräilen öisin miettimään sitä, kuinka mister A ja tytöt pärjää jos minä vaikka sairastun. Tai kuinka minä ja tytöt pärjätään jos mister A:lle sattuu jotain. Mietin, mitä esim. asuntolainalle tapahtuu jos toinen meistä jää yksi pyörittämään arkea ja mietin, miksi ei olla säästetty enemmän rahaa. Mietin, minkälaisia katastrofeja tässä on vielä maailmassa edessä ja mietin, miksi en oo paremmassa fyysisessä kunnossa, että olisin vahvemmilla minkälaisessa tahansa ääritilanteessa.

Menettämisen pelko on nostanut taas päätään. Se oli superpaha Tommin kuoleman jälkeen ja hellitti vähän jossain vaiheessa. Kun Saimi muutti meille, se taas vähän syveni uuden asian äärellä. Nyt huomaan, että kelaan liikaa. En (onneksi) paljoa uskalla edes miettiä sitä, että tytöille sattuisi jotain, mutta nyt kun ikää tulee lisää, alan näköjään miettiä meidän vanhempien sairastumista ym. Oon vähän helpottunut, että onneksi tytöt on jo noin isoja... että käytännön asiat sujuisi arjessa, vaikka toinen vanhemmista olisi poissa. Tai jos vaikka tulisi joku rahallinen ahdinko ja toinen meistä joutuisi myymään talon, ehkä tytöt on jo niin isoja, että ne jotenkin ymmärtää. 

Huh, turhan paljon pyörii nyt tommoset asiat mielessä. Tottakai on hyvä vähän miettiä ja varautua, mutta vähän sillain kevyemmin vois ehkä nämä asiat olla tässä arjessa mukana. Me lyhennetään koko ajan lainoja, laitetaan joka kuukausi sivuun vähän rahaa, meillä on vakuutuksia ja turvaverkkoakin ainakin vielä ja kunnostakin koitetaan pitää huolta... Että tässä kyllä tehdään asioita omien resurssien mukaan eikä vain lepäillä laakereilla. Tietyissä asioissa toki haluaisin onnistua paremmin, mutta kun ei rahkeet vaan riitä kaikkeen. Tiedän, että ei tarvikaan, mutta silti tällä hetkellä oon jotenkin pettynyt itseeni. En pidä ulkonäöstäni ollenkaan. Koen, että mun pitää pyydellä anteeksi olemassa oloani, koska olen ylipainoinen. Koen, että mulla on jotenkin vähemmän ihmisarvoa, kuin heillä, jotka pysyvät normaalipainossa. Nolottaa myös vähän se, että meillä ei ole kovin paljoa rahaa. Suurin osa meidän tutuista on taloudellisesti paremmassa asemassa ja paremmin palkattuja, kuin me.

Me tehdään molemmat sellaista duunia, josta tykätään älyttömästi. Koen myös oman työni hyvinkin tärkeänä ja merkityksellisenä ja se on ennen riittänyt. Nyt huomaan kuitenkin, että välillä ärsyttää kun muilla on hienommat talot, paremmat autot ja varaa ihan erilaisiin reissuihin. Oikeasti, käsitän kyllä hyvinkin, että en tiedä hölkäsen pöläystä kenenkään rahatilanteesta tai siitä, millä kenenkin talot ja autot on maksettu. Eikä se mulle kuulukaan yhtään millään tavalla. Ja oikeasti käsitän todella hyvin myös sen, että monilla ei oo puoliksikaan asiat yhtä hyvin kuin meillä. Mulla on nyt joku oma hiton vaihe, josta pitää vain päästä yli. Oon taas kerran vaarallisilla vesillä. Miten aina onnistunkin ajamaan itseni tänne ja mistä ihmeestä nämä ajatukset tulee? Neljänkympin kriisi taitaa olla todellisuutta.

No niin, että semmonen oksennus tällä kertaa. Vähän pintapuolinen raapaisu sieltä täältä. Tuskin edes huomaa, että vähän on nyt sekavaa aikaa. Parasta on se, että oon ihan hajalla näistä asioista ja sitten kuitenkin samalla ymmärrän, että oon ihan urpo :D Enemmänkin olis voinut avata ja selittää näitä että vaaaaarmastikaan ei olis kukaan ymmärtänyt väärin, mutta nyt loppuu aika kesken. Ja nykyään oon jo niin pitkällä, että ei niin paljoa edes haittaa jos ei kaikille ihan aukea. Ei se aina voikaan. Nyt täytyy lähteä Saimin kanssa ulos ja kauppaan. Heippa!

Sannis

perjantai 15. lokakuuta 2021

Lujaa

Tiedättekö sen tunteen, kun menee vähän liian kovaa? Kun aamiaista syödessä ei voi vaan keskittyä syömiseen, vaan pitää jo toisella kädellä laittaa voipakettiin kantta ja toisella kääriä juustoa pakettiin. Puhelintahan ei voi ollenkaan laittaa myöskään siitä aamupalapöydästä sivuun ja työkonettakin pitää välillä näpyttää, koska sehän voi vaikka karata sillä välin. Kuulostaa tutulta vai?

Mulla oli alkuviikko just tommonen. Välillä kun on paljon hommaa, jään töihin kiinni enkä osaa irrottaa. Semmosiinkin juttuihin, joilla ei todellakaan olis mikään tulipalokiire, mutta mitkä just siinä kohdassa päätän, että pitää saada tehtyä. Meillä on töissä yksvee-synttäriviikko ja hässäkkä on ollut aikamoinen. Jotenkin hassua.. viime vuonnahan meillä tuli kymmenen vuotta täyteen ja nyt ollaan sitten taas yksi :D Oon kyllä niin onnellinen tästä uudesta LYKKE-brändistä. On se vaan niin hieno! Jos et oo koskaan vielä kurkannut, miltä meillä duunissa näyttää, käy ihmeessä IG:ssä tsiigaamassa @liikuntakeskuslykke - tiliä.

Miten siistiä, että hommat alkaa palautua normaaliin ja on oikeasti hässäkkä. Cool! Tänään on perjantai ja on toki jo rauhallisempaa. Mulla on vapaapäivä. Tein varuiksi jo töitä aamusta. Ihan vähän vaan hei. Meen hetkeksi hommiin huomenna sekä sunnuntaina. Ihan kohdallaan nyt siis tämä vapaapäivä. Kaivoin pienet jouluvalot esiin ja laitoin ne tuohon söpöön mister A:n äidin tuomaan koriin keittiön hyllylle. Vähän valoa pimeyteen.

Kakstoistavee on flunssassa. Ei ookaan ainakaan puoleentoista vuoteen ollut. Kanadan siskon mukana tuli kotitestejä, joten ihan eka semmonen tehtiin eilen. Oon lähes varma, että tolla testaamisella ei paljoa koronaa löydy, mutta onpahan nyt kokeiltu :D Minikin on ollut puolikuntoinen sen allergiareaktion jälkeen, joten vaikea nyt sanoa, mitä tässä on mitäkin. En edes tiedä, mikä on toimintaohje tällä hetkellä minkäkin ikäiselle pikkuflunssailijalle. Oon niin kyllästynyt koko koronaan, että en yhtään jaksaisi edes selvittää.

Että lujaa on kuulkaa menty tämä viikko ja tänään otetaan iisisti.
Pysykäähän terveinä ja pitäkää kiva viikonloppu!
Sannis

maanantai 11. lokakuuta 2021

Liskot

Voi mitä ihmeen liskoja täällä on nyt liikenteessä? Kolmas yö jo putkeen, kun oon pyörinyt ja hyörinyt ja heräillyt sata kertaa. Jotenkin muka vaikea kääntää kylkeä ja koko ajan yli epämukava olo. Sain viime viikon tiistaina tokan koronarokotteen ja käsi on ollut sen verran oudon tuntuinen, että en oo treenannut sen jälkeen. En halunnut ottaa pienintäkään riskiä, että aiheuttaisin ite jotain jälkiseuraamuksia. Pienen joogan tein torstaina, mutta muuten vaan koiran kanssa kävelyä. Luulen, että liskot johtuu (sen yhden pitsan lisäksi) treenien puutteesta. Mutta kyllä sitä nyt pitäis viikko pystyä olla huililla ilman suurempia onkelmia. Mun mielestä. Tai sitten liskot johtuu siitä ite rokotteesta. Mitään muita selkeitä oireita mulle ei siitä tullut, kuin käden kipu. Kainalo oli turvonnut monta päivää ja tuntui aralta vielä viikonloppunakin. Nyt ei tunnu enää mitään onneksi, koska tällä viikolla mulla on sunnuntaihin asti jumppahommia.

Kirjoittaja ei ollut innokkain koronarokotteen ottaja ja sen takia oonkin vähän myöhässä matkassa. Koitin mahdollisimman kauan olla ajattelematta koko päätöstä. En siis todellakaan kuulunut niihin, jotka ensimmäisenä soittelivat rokotusaikoja ilman huolta piikin jälkiseuraamuksista. Mutta niin... pakkohan se oli tietysti ottaa, että päästään tässä hommassa eteenpäin. Kai sitä ylipainoisena johonkin koronan riskiryhmäänkin kuuluu. Toki.. ehkä myös rokotteen riskiryhmään. Yäk! Kunpa ei tarvitsisi miettiä tällaisia juttuja. En siis todellakaan kuulu salaliittoteoreetikkoihin, vaan lähinnä nämä omat riskitekijät on mietityttäneet. Oon myös aina ollut vähän epäileväinen "ylimääräisiä" rokotuksia kohtaan, kun en mitään ylimääräistä haluaisi kehooni töötätä. Tuntuu siltä, että ite taudilta saattaa kuitenkin välttyä, mutta rokotteen kun ottaa, siinä ei oo sitten enää jossittelua, vaan silloin oot ite tehnyt päätöksen ja piste. Varsinkaan lasten kohdalla nämä ratkaisut ei oo mun mielestäni ollenkaan helppoja. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Kuvan kurpitsoista tein keittoa perunoiden ja kukkakaalin kanssa ja se oli ihan hitsin hyvää. Spagettikurpitsaa en ollut koskaan aiemmin ostanut ja tuli aivan yllätyksenä, kuinka kovaa se on. Jouduin kyllä luovuttaa ja pyytää mister A:n avuksi sitä pilkkomaan. Kurpitsa pelkästään on mulle liian makeaa, mutta se tuo ihanan värin. Perunaa taas laitan aina kasvissosekeittoon mukaan, koska se tuo paremman koostumuksen, sellaisen kermaisemman.

Saa nähdä, tarvitaanko tänä vuonna kurpitsoja Halloweenhommiin. Vähän tytöiltä kyselin, pidetäänkö jotain hörskötyksiä, mutta vielä ei tultu mihinkään tulokseen. Ehkä voitais ottaa omalla porukalla jotkut pienet kekkerit. Onhan tässä vielä aikaa miettiä.

Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

lauantai 9. lokakuuta 2021

Maljakko

Huuuh, mikä yö takana! Illalla Mister A halusi hakea jotain roskaruokaa ja ekaa kertaa moneen vuoteen söin semmosen jäätävän kokoisen kebabbimestan pitsan. En tiedä johtuiko yöhorrorit nyt siitä vai mistä, mutta ihmeellisiä painajaisia näin koko yön. Heräilin jatkuvasti ja joka kerta olin jossain huonossa asennossa niin, että oli jalka, käsi tai niska ihan puuduksissa. Nyt tuntuu siltä, että silmäpussit roikkuu polvissa asti. Tuli varmaan ny kerralla ens viikonkin rasva- ja suola-annos täyteen. Oh my!

Mini nukkui meidän huoneessa, joten ehkä heräilin sitäkin. Mini ite ei toki tuntunut heräävän koko yönä, vaan nukkui ihan rauhassa. Allergiareaktion oireet ei hellittäneet eilen koko päivänä, mikä oli mun mielestä vähän outoa. En kuitenkaan usko, että flunssakaan olis voinut ihan tolla tavalla, niinkuin napista painamalla alkaa. Likat tapaa myös kipeinä nukkua omissa huoneissaan nyt, kun ovat isompia. Pienempänä tehtiin välillä siskonpetiä olkkariin, mutta sille ei oo ollut tarvetta pitkiin aikoihin. Nyt mini tuntui jotenkin niin pieneltä siellä oman huoneen perällä, että kysyin josko se lähtis meille yökylään. Lupasi heti ja laitettiin patja meidän sängyn ja seinän väliin, niin siinä oli turvallinen kolo nukkua.

Tää mun homma on nyt yhtä valitusta vaan kaiken aikaa. Tai ehkä oon niinkuin mini.. etten oikeastaan valita, jutustelen vaan. Ja niin se taitaa ollakin. Nyt(kin) on vaan ollut vähän kaikenlaista pientä ilmoilla :D Aivan jees fiilis on kuiteskin tänä aamuna. Mini on jo vähän parempi ja jos huilailee tässä nyt päivän, ehkä saa sitten illemmalla kaverin yökylään, niinkuin sovittiin. Mulla migreeni tuntuu olevan viikonloppuhuililla ja lähden tänään kamun kanssa lunchille. Kakstoistavee pääsi jo eilen ratsastamaan ja nyt valmistautuu kovaa tämän päivän tallihommiin. Mister A:n kanssa taidetaan lähteä Saimin kanssa käpyttelemään, kun on ensin saatu kahvit juotua.

Ostin uuden maljakon ja on se hieno <3 Meillä ei oo vuosiin ollut ainuttakaan maljakkoa, vaan oon käyttänyt kaiken maailman kurkkupurkkeja. Työkamut oli tehneet mulle upean kimpun neilikoista ja marja-aronian oksista 25-vuotisen jumppapirkkouran kunniaksi. Olisin voinut tuijotella sitä vain aamusta iltaan, mutta harmillisen nopeasti nuo aronian oksat tiputti lehtensä. Vähän varovainen oon ollut nyt mitään kukkia ostamaan, koska nämä allergiahommat. Tulppaanit toki on aika varmoja. Sitten, kun niitä tulee kauppoihin.

NYT pylly ylös sohvasta ja koiran kanssa ulos. Moikka ja kivaa viikonloppua!
Sannis 

perjantai 8. lokakuuta 2021

Viikonloppupuuhia

Perjantai. Etäduunipäivä. Aioin päästä helpolla ja tehdä parissa tunnissa kaiken tarvittavan, mutta jäi kyllä toiveajatteluksi ja kyllä siinä vähän pidempi tovi vierähti. Nyt pidän vähän breikkiä ja otan vielä tossa alkuillasta duunihommat hetkeksi esiin. Mini on ollut mun ja Saimin kanssa kotosalla, koska sai eilen ihan puskista kunnon allergiareaktion, ilmeisesti mutsin eli mummun joulutähdestä. Ei auttanut, vaikka heti lähdettiin kotiin, kun aivastukset ja muut oireet alkoi. Tänäänkin vielä on kurkku kipeä ja nokka vuotaa. Huh! Pitäis ehkä viedä miniä allergiatesteihin, niin saatais vähän tietoa, mille kaikille oikeasti on allerginen. Aika voimakkaita reaktioita tulee kyllä välillä.

Tänään mennään juoksuttamaan Saimia ja Nero-koiraa koirahalliin kamuni ja kakstoistaveen kanssa. Kakstoistavee tiesi, että hallin voi vuokrata yksityiskäyttöön ja vuokrattiinpa sitten tunniksi. Taidetaan vuokrata toistekin. Huomenna kakstoistavee on menossa tallille yöksi ja mister A:lla on duunipäivä. Kasiveelle oon luvannut kaverin yökylään la-su. Toivottavasti vain tuo allergiahomma helpottaa siihen mennessä. Vaasan upouudessa skeittiparkissa taidetaan käydä jossain välissä ja ite toivoisin, että pääsen kamun kanssa kahdestaan syömään. Oon myös miettinyt niinkin villejä puuhia, että kollaan kaikki talvivaatteet ja -kengät esille, niin saan laittaa pois ne mitkä ei enää sovi.

Leivoin pikamustikkapiirakan ja ehkä se on nyt jäähtynyt sen verran, että vois maistella. Vaarallisia nää etäpäivät, kun aina on joku liian helppo ja nopea resepti käden ulottuvilla :D Resepti löytyy täältä -> klik! Mukavaa viikonloppua! Ottakaahan iisisti!

Sannis

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Todellista elämää

Tälle päivälle ja koko viikolle on luvattu vesisadetta. Eilen oli vielä vähän kirkkaampaa aamupäivällä, kun  käytiin metsälenkillä. Sinä päivänä, kun nuo ylläolevat kuvat otettiin, oli tosi ihana sää. Taisi olla syyskuun puolella, kun ne puhelimella napsaisin. Mulle kelpaisi aurinkoiset syksysäät, niinkuin varmaan monelle muullekin.

Syksyn viileys sopii mulle niin hyvin. Ei tarvi vielä pukea montaa kerrosta vaatteita, mutta ei oo myöskään koko ajan kuuma. Paitsi, että mulla on ihan liian usein. Helvetin hiki, koska migreeni. Eilenkin olin aamuysiin mennessä vaihtanut vaatteet jo yhden ylimääräisen kerran, koska hiki vaan valui ja alusvaatteet ja paita oli märät. Koska migreeni. Saisko huutaa vaan suoraa huutoa hetken aina joskus? Auttaiskohan se migreeniketutukseen? Hikoiluun ei vissiin ainakaan, joten mitäpä turhia :D


Viimeinen kuva on otettu matkalla Lempäälästä kotiin viime viikonloppuna. Tehtiin pikareissu sinne asuntovaunulla eikä ollut ihan kaikista seesteisintä aikaa. Ihan ekana aloin ressata ihan järkkyä bensankulutusta. En ollut tajunnut, että saadaan pulittaa melkein 200€ pelkistä bensoista. Olin muutenkin aivan kiikunkaakun voidaanko lähteä, koska kylppäriremppa ja ratsastuksen kymppikortit ja ja ja ... Lähdettiin kuitenkin ja aika nopeasti alkoi kaduttaa, kun näin bensamittarin laskevan, kuin lehmän häntä. Musta on tullut vanhemmiten tommonen. Ressaan välillä rahanmenoa niin, että en pysty nauttimaan olostani. 

Ajettiin Lempäälän Ideaparkin vieressä olevaan matkaparkkiin. Se oli positiivinen yllätys. 20€/yö ja todella siistit vessat ja suihkut. Saunakin olis löytynyt. Mini oli tärinässä, kun oli asfalttikenttää, jossa skoottailla. Ainut miinus tulee siitä, että koiralle oli vähän huonosti ulkoilutusmaastoa. Oltiin sen verran myöhään perillä, että lämmiteltiin vaunussa kotoa mukaan otetut ruuat ja mentiin nukkumaan. Yö sujui ihan hyvin ja kaikki nukkui ihan jees.

Aamulla heräiltiin rauhassa ja lähdettiin tyttöjen kanssa Ideaparkiin. Muutama liike käytiin läpi ja tytöt sai ostaa vähän jotain; mini uuden frisbeen ja kakstoistavee kangasta uutta kepparia varten. Meistä kukaan ei oo mikään superkova shoppailija, joten aika nopsasti oli hommat hoidettu ja hiippailtiin autolle. Mister A oli pakannut vaunun kasaan ja ajeltiin hallille, jossa meillä oli Saimin kasvattajan järkkäämät koiratreffit. Pari tuntia Saimi ja muut koirat viiletti pitkin hallia ja kakstoistavee sai kokeilla vähän, kuinka agility sujuu. Kotimatkalla stopattiin Ikeassa pikaisesti. Tytöt ja Saimi hengaili vaunussa ja me mister A:n kanssa tehtiin nopea rundi hakemaan pattereita ja yksiä tiettyjä lasipurkin kansia. Kerättiin kärryyn myös matot kodinhoitohuoneeseen ja eteiseen, mutta ei vissiin kuitenkaan tarvittu niitä, koska unohdettiin ne johonkin sinne kassan tuntumaan. Onneksi kaupan puolelle.

Se mikä tällä reissulla ärsytti, oli se, että kakstoistavee alkaa olla jo vähän nihkeä lähtemään yhteisiin juttuihin. Toki, jos kyse on siitä että ite saa jotain, asia on eri, mutta muuten alkaa olla semmosta teinarinihkeyttä ilmoilla ja kirjoittaja ei ainakaan vielä oikein osaa siihen suhtautua. Mini taas lähtee innoissaan vielä kaikkeen, mutta valittaa koko ajan jostain. Uskon, että ei oikein ite edes tajua valittavansa, puhuu vaan lämpimikseen, mutta siltikin....aaargh! "Koska me ollaan perillä? Mulla on tylsää? Kauanko me ollaan ajettu? Kauanko vielä ajetaan? Koska me ollaan perillä? Mulla on tylsää? Kauanko vielä? Kauanko vielä? Kauanko vielä? Tää ruoka on pahaa. Mä en sitte tykkää tästä. Mulla on tylsää. Mä en sitte muuten ainakaan syö tätä!" Kasiveelle on myös ilmaantunut joku vastaanväittämiskausi. 

"Laita takki päälle!"
"Mulla on tää huppari."
"Joo, mutta silti.. takki päälle ettei tuu kylmä!"
"Joo, mutta mulla on jo tää huppari. Ei mun tuu kylmä."
"Jep, huppari ei riitä tällä säällä. Laita takki päälle!"
"Joo, mutta ku mun tulee kuuma."

AAAAAARGH!!!!!!! Ja siis, täähän on varmaan vielä pientä, kun ei se huuda eikä raivoa, mutta kun joka asia pitää sanoa kymmenen kertaa, niin mun hermo ei todella kestä. Meillä on pikkulapsiajasta jo sen verran kauan, etten enää muista edes tämmösiä vaiheita ja nyt oon sitä mieltä, että tässä iässä pitäis jo vähän vähemmällä mennä perille. Tänäkin aamuna käytiin ihan liian pitkä keskustelu siitä, että kuuluuko laittaa sadetakki hupparin päälle jos sataa vettä. 

Kirjoitettuna tähän nää tuntuu pikkujutuilta, mutta voi jotenkin mua niin otti hermoon. Ja sanotaanko nyt näin, että saattoi myös Mister A:n muutama "mukava" tapa aiheuttaa pientä kiehuntaa mun korvieni välissä niin, että aloin jo kelailla, että oliskohan mun aika lähteä johonkin pikkulomalle ihan itekseni. Jotenkin tuntui, että kaikki pienet jutut yhdessä oli nyt ihan liikaa enkä tiennyt, millä olisin saanut olotilan käännettyä toisenlaiseen moodiin. Enkä saanutkaan. Eikä vieläkään oo ihan viisarit oikeassa asennossa, kun oon täällä marttyyrina alkuviikon taas tehnyt ruokaa kaikille sillekin ajalle kun en oo ite edes kotona ja siivonnut omat ja muiden jäljet, vain siivotakseni ne uudelleen taas kun pääsen töistä kotiin. Enkä enää tiedä ollenkaan, onko meillä asuvat ärsyttävän sotkuista porukkaa ja huithapeleita, vai oonko ite liian vaativa. Perkele!! 

Että semmonen pikkureissu ja pikkuraivo nyt just. Joskus näin. Toivottavasti ei kovin usein kuitenkaan :D

Kivaa päivää toisille marttyyreille ja muille!
Sannis

perjantai 1. lokakuuta 2021

Lokakuu

Lokakuu. Kuulemma noitien kuukausi. Mun kuukauteni. Synnyin 41 vuotta sitten lokakuussa. Ihan kuun lopussa. Tänään, ekana päivänä syntyi mun siskoni. Ja neljäntenä yksi siskoista. Yhdellä meistä oli erilainen ajoitus, kun syntyi keskellä kesää. Tähtimerkiksi mulle valikoitui skorpioni ja niin monessa oon täysin ja pesunkestävä sellainen. Mua jaksaa naurattaa aina tämä: "Tavanomainen elämä ei kiinnosta skorpionia ja niinpä hän paremman puutteessa tekee kärpäsistä härkäsiä." Who me?

Mihin ihmeeseen meni viimeinen vuosi? Aivan just mietin nelikymppisiäni ja sitä miten niitä viettäisin, kun koronarajoitukset oli taas kiristyneet. En järjestänyt suurempia juhlia. Tai siis varsinaisia juhlia ollenkaan. Ehkä sitten viiskymppisillä. Tai ollaan myös mietitty, että ehkä voitais vähän juhlia sitten, kun on meidän kymmenes hääpäivä. Tahdottais häistä uusi muisto, mutta toisaalta... kuka jaksaa enää järjestää niin isoja kemuja. Just nauroin sille, että kun ennen oon ollut niin kova järkkäämään kaikkea ja hörsköttänyt tytöillekin aina ties mitä juttuja, niin nyt oon vaan metsäretkelle lähtiessä, että: "Tytöt, ottakaa jotain evästä itellenne!" No joo.. saatan vähän liioitella, mutta kuitenkin. Selkeää muutosta on ilmoilla tämän(kin) suhteen. Ikä vai korona? Vai molemmatko muuttaneet?

Saapa nähdä miten Halloween-hommeleiden kanssa käy tänä vuonna. Tytöt saa päättää. Ehkä ne tahtoo vähän jotain. Pyhäinpäivä taisi olla aika myöhään tänä vuonna. 6.11. jos en väärin muista. Halloweenhan on aiemmin, mutta ollaan tavattu pyhäinpäivänä hörskötellä. Minin synttäreitä vietetään joulukuussa, joten silloin on vähän juhlaa tiedossa ja just mutsin kanssa varattiin sauna ja uima-allas tästä läheltä marraskuulle, että saadaan pitää serkuksille pikkujoulut. Firmankin pikkujoulupäivä on lyöty lukkoon ja se menee aika pitkälle joulukuun puolelle.

Lokakuulle ei mitään suurensuuria oo suunniteltu. Käväistään Lempäälässä Saimin kasvattajatapaamisessa ja duunissa on LYKKEn yksveesynttärit. Tytöillä on tulossa syysloma ja itekin oon järjestänyt siihen kohtaan pari vapaapäivää. Särkänniemen Karmivasta Karnevaalista katoin just edellisien vuosien kuvia ja ne on kyllä kivoja, mutta en tiedä.. ehkäpä me pysytään kotona. Mitä te muut meinaatte tehdä tässä kuussa?

Letkeetä lokakuuta hei!
Sannis