maanantai 30. lokakuuta 2017

Arvonta


Voi vitsi, mikä päivä mulla on ollut! Voisko synttärit olla vaikka edes pari kertaa vuodessa? :) Ihania muistamisia on sadellut joka suunnasta. Kiitos <3 Aion todellakin brassailla synttärijutuilla ja lahjoillani täällä vielä lisää, mutta ensin muistutan Instagram-arvonnasta, joka löytyy mun tililtäni -> Sannis_2.0. Etsi feedistä tämän postauksen kuva ja löydät ohjeet.

Arvonnassa palkintona on huikea uudistumispäivä parin viikon päästä täällä Vaasassa. Meikki ja hiukset Studioksessa. Lounas Frans&Nicolessa. Stailaus Doppissa. Mun mittapuullani kyllä aikamoinen voitto! Osallistuisin ite jos voisin :D Menossa mukana tämän(kin) jutskan Mastermind Ekojohanna. Nyt on vielä pari päivää aikaa osallistua. Olkaahan asialla!

Terkuin,
Sannis

Kuva: Studios
Malli: Emmi Kujansivu

37


Tänään on allekirjoittaneen syntymäpäivä. 37 tulee mittariin. Hassua jotenkin, koska oon jo pidemmän aikaa mieltänyt itseni nelikymppiseksi. Tasakymppiinhän on kuitenkin vielä kolme vuotta aikaa. Nyt se tuntuu pitkältä. Jälkeenpäinhän se on sitten vain yksi hujaus. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän osaa jotenkin arvostaa ja elää hetkessä. Jotenkin sitä ymmärtää ihan eri tavalla, mitä on.

Meinasin kirjoittaa "Mitä on saanut" tai "Mitä on annettu". Aloin kuitenkin miettiä, että miksi me ollaan aina saatu ja miksi meille on annettu? Miksei sitä koskaan osaa ajatella, että "Mitä olen itse itselleni luonut". Tokihan meillä täällä ensimmäisessä maailmassa on hyvät lähtökohdat annettu ja ollaan etuoikeutettuja niin monella tapaa. Minäkin sain syntyä perheeseen, jossa ei koskaan tarvinnut pelätä vaikkapa väkivaltaa tai etsiä mutsia tai faijaa baareista keskellä yötä. Sain eväät, joiden tuloksena omaan hyvin vahvan oikeudentunnon. Osaan sanoa kiitos ja ole hyvä, osaan tervehtiä kaupan kassalla ja osaan ottaa muut ihmiset huomioon. Mun lapsillani on etuoikeus huikeisiin isovanhempiin. Mutta miksipä sitä ei voisi joskus vähän nostaa kissan häntää ja ajatella, että mulla on niin paljon, koska mä olen sen itse itselleni tehnyt ja luonut. Tuntuisko se liian ylimieliseltä? Suomalaisten pitää olla aina nöyriä ja kiitollisia. Ja sitä kirjoittaja kyllä hemmetti soikoon on, mutta tänään, edes yhtenä päivänä vuodesta otan kunnian  myös itselleni.

Mä olen 37-vuotias. Upeiden tyttärien äiti ja mahtavan miehen vaimo. Mulla on työ, jota rakastan enkä voisi kuvitella tekeväni mitään muuta. Elämä, jonka olen rakkaiden ihmisten avulla ja tuella rakentanut muuttuu koko ajan, vuosi vuodelta paremmaksi. Välillä on niin raskasta, että tekee mieli lyödä hanskat tiskiin, mutta silloin ystävät ja läheiset muistuttaa olemassaolostaan ja siitä, mihin oikeasti pystyn ja mistä mut oikeasti on tehty. Silloin meikämuikkeli vetää kiltisti vanttuut takaisin käteen ja alkaa suuriin puuhiin. 

37 vuotta. Kaikki ei pysyneet matkalla mukana. Niin se vain menee. On helpottanut paljon, kun on ymmärtänyt, että osa ihmisistä on tarkoitettu kulkemaan vierellä vain osan matkasta. Niin sen kuuluukin mennä. On helpompi antaa anteeksi, muille ja itselle ja jatkaa matkaa. Ainahan ei pysty. Antaa anteeksi. Mutta tärkeäähän on kuitenkin tehdä rauha senkin asian kanssa. Mä olen tänään niin paljon vahvempi, kuin koskaan ennen.

Niin, että meneekö nyt jo liian hihhuliksi, vai? :D :D 

Hyvää tätä viikkoa! Kiitos, että olette mun elämässäni. Livenä tai siellä ruudun takana!
Sannis

lauantai 28. lokakuuta 2017

Shopping


Rokuan reissulla pysähdyttiin Ylivieskaan Kärkkäisellä. Oon pari kertaa tehnyt sieltä tilausta ja hetki sitten hain postilaatikosta nuo kivat pikkuvalot. Samassa paketissa oli tokaluokkalaiselle joululahjaksi Ripley's Believe it Or Not-kirja kahdella eurolla ja molemmille tytöille kivat aikuisten värityskirjat. Hinta oli euron kappaleelta. Siellä on nettikaupassa ihan jäätävä määrä tavaraa, joten hetken saa kulutettua siinä selaillessa.

Livenä kun oltiin paikan päällä, ei ollut oikein shoppailufiiliksiä, mutta minin pitkään toivoma herätyskello löytyi ja kaiken lisäksi vielä Ryhmä Hau-teemalla. Joulupukin pussiin taitaa sekin mennä. Mummulle ja mummalle tiedoksi, että meidän keittiön kaapille saa tulla sitten tyttöjen joululahjaostoksille :) Itelle ostin tuon ihanan korin. Joulukuusen sinne ajattelin laittaa. Kunhan nyt saadaan Halloweenit ensin kuitattua. 

Vitsit, että tuli eilen hyvä mieli lumen tuomasta valosta. Minikin kiersi kiskomassa kaikki kaihtimet auki. Vesisadetta on taidettu luvata, mutta vielä näyttää valkoiselta ainakin takapihalla.

Kivaa viikonloppua!
Sannis

perjantai 27. lokakuuta 2017

Things


En ymmärrä...
Matikkaa. Ilkeilyä.

Seuraavaksi ajattelin...
Jatkaa sohvalla hengailua.

Viime aikoina...
Oon ollut ihan rikki. Ja senhän oon aika hyvin tuonut myös esille :D Nyt alkaa toki helpottaa ja pari päivää fiilis on ollut nousussa, vaikka väsy on edelleen valtaisa.

En osaa päättää...
Mihin kaikkiin paikkoihin haluaisin matkustaa.

Muistan ikuisesti...
Lapsieni syntymän. Mun ja mister A:n häät. Sen yhden ihanan kesäaamun uimarannalla. Ne työkaverin yhdet kivat sanat. Sen, kun Aamu sai streptokokkibakteerin ihoonsa. Duunireissun Riminille. Joulut lapsuuden kodissa. Floridan matkan. Ja pari muuta juttua :)

Päivän paras juttu...
Se, että saan olla aamupäivän kotona. Ehditään minin kanssa hääräillä ja saan olla kotona, kun tokaluokkalainen tulee koulusta. Koti on sairastelujen jäljiltä ihan jäätävässä kunnossa ja nyt tuntuu, että olis voimaa edes vähän fiksailla.

Noloa myöntää, että...
Oon politiikasta ihan pihalla. En tiedä ministerejä enkä muitakaan herroja. Tosi noloa.

Viikko sitten...
Suurinpiirtein viikko sitten lähdettiin Rokualle hyvin epävarmoissa tunnelmissa.

Kaikista pahinta on...
Että Tommi on kuollut.

Salainen taitoni on...
Muuttaa paskat jutut hauskoiksi. Lukea ihmisiä vähän tarkemmin. Toki ehkä nää ei oo niin salaisia.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi...
Että Tommi saisi tulla kotiin.

Minulla on pakkomielle...
Milloin mistäkin. Välillä hilloista, välillä himmeleistä. 

Söin tänään....
En oo vielä ehtinyt syödä mitään. Kohta aion syödä paistettua kananmunaa ja leipää. Aamiaiset on viime aikoina olleet surkeita ja pieniä, kun ei oo vaan tehnyt mieli. Oon turvonnut, kuin pullataikina. Nyt ryhtiliikettä, enemmän polttoainetta lautaselle ja vettä koneeseen niin eiköhän taas kaksoisleuka edes vähän pienene.

Ärsyttävintä on...
Epärehellisyys. Epäreiluus.

Tekisi mieli...
Laittaa jo joulua nyt kun tuli lunta.

Minusta on söpöä...
Kun tytöt peittelee nallukoitaan sänkyyn nukkumaan.

Hävetti...Kun jäin nuorena kiinni kaupasta varastamisesta. Se oli jotain niin järkyttävän noloa ja kamalaa.

Olenko ainoa, jonka mielestä...
Enkelinsiivet lapsilla kuvaus- tms. rekvisiittana on jotenkin tosi inhottavat?

FriYAY!
Sannis

tiistai 24. lokakuuta 2017

Helpot Halloween-keksit


Halloween lähestyy! Toiset juhlii jenkkiHalloweenina ja sehän on jo ihan pian. Meidän kekkerit on aina Pyhäinmiestenpäivänä eikä siihenkään kovin pitkä enää ole. Kokeiltiin tehdä tyttöjen kanssa aiheeseen sopivia keksejä. Nämä oli superhelppoja ja mun mielestä aika hauskoja. Ehkä olis voinut käyttää tummia keksejä mielummin, mutta en löytänyt tarpeeksi ohuita lähikaupasta. Vaikka eipä tossa varmaan haittaisi vaikka olis paksumpikin.

Näihin tarvitset ainoastaan siis keksejä, pikkuvaahtiksia ja piparikuorrutetta. Kantsii kokeilla. Tytöt ainaskin tykkäs näistä väsätä.

Terkuin,
Sannis

maanantai 23. lokakuuta 2017

Rokua


Torstaina laukkuja pakattiin hyvinkin ristiriitaisissa tunnelmissa. Minille oli vain muutamaa tuntia aiemmin noussut melkein 39 asteen kuume ja lähtö oli hyvin epävarmaa. Pakattiin kuitenkin. Kaiken varalta. Mietittiin, että jos mini vain jaksaisi matkustaa, hengattaisiin sitten vaikka koko viikonloppu mökissä jos ei muuta pysty. Tuntui, että kotinurkista on pakko päästä hetkeksi pois, maksoi mitä maksoi. Rokuan reissu oli sovittu jo pari kuukautta sitten ja sitä oli odotettu katkaisemaan tätä paskaakin paskempaa syksyä. Tottakai tuli jotain, joka vaaransi lähdön. Tottakai.

Lähdettiin kuitenkin. Kuume laski ja Volvon nokka osoitti kohti pohjoista. Kaikkien lääkärikäyntien ja soosaamisien jälkeen lähtö tuntui ihanalta. Pysähdyttiin matkalla Ylivieskan parhaaksi mainostettuun ruokapaikkaan. Ei ollut maineensa väärti. Pysähdyttiin Kärkkäisellä. Sieltä löytyi jotain pukinkonttiin ja tytöt pääsi törsäämään mumman antamia matkarahoja. Shopkinseja ja Babylipsejä. Kasivee oli NIIN onnellinen, koska niitä sillä ei vielä ollut, vaikka KAIKILLA muilla on ainakin sata. Mini osti Kajan ja Kajan kopterin. Ryhmä Hau on taas in.

"Rokua on matkailualue Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella. Alue jakaantuu Utajärven, Vaalan ja Muhoksen kuntiin", sanoo Wikipedia. Meidän mökki oli vuokrattu erämaahotelli Rokuanhovilta ja sijainti oli Jaakonjärven rannalla, keskellä ei mitään. Mökki oli pieni. Kaksi sänkyä alhaalla, kaksi parvella. Nukuttiin loppuviimein kaikki alakerrassa. Mini olis halunnut nukkua parvella, mutta kasivee sai jäätävän paniikkikohtauksen, kun ekan kerran kiipesi parvelle eikä uskaltanutkaan tulla alas. Parvi oli korkea, tikkaat kohtisuoraan ja kasivee vähän arka ja paljon dramaattinen. Siinä sitten mister A:n kanssa seistiin tikkaiden vierellä ja koitettiin selittää ulvovalle rinsessalle, että laittaa vaan tossua toisen eteen, niin sillä siitä selviää. Kirjoittajalla ei enää pokka pitänyt, kun mister A siinä kärsivällisesti kertoo, että tässähän iskä on ottamassa vastaan ja toinen huutaa itkun- ja kauhunsekaisesti ihan tosissaan, että: "Mutta kun mä pelkään, että sä lähdet siitä, kun sulla tulee tylsää!". Voi elämä! Ei oo poka tylsää ollu taas hetkeen :D Ja siis, joskus tulee surku, kun toinen on niin arka. Monesti typy itekin harmittelee, että miksi nuoremmat uskaltaa ja ite ei. Yritän aina selittää, että ei kaikkien tarvi laskea vesiliukumäistä ja kiipeillä ties mihin. Äitikään ei uskalla. Harmittaa sitä silti.

Ekan paniikkikerran jälkeen parvelle mentiin ja tultiin hyvinkin sujuvasti, mutta päätettiin kuitenkin, että kaikki nukkuu alakerrassa ettei tarvi keskellä yötä toistaa samaa pelastusoperaatiota. Mini suuttui verisesti. Mökki oli tosiaan muutenkin pieni ja kävi vähän ahtaaksi, kun tavaraa oli paljon ja pari patjaakin lattialla, mutta kaikki tarvittava kuitenkin löytyi. Kylppäri, vessa, pieni keittiö ja telkkarikin. Hinta oli 80 egeä/yö.

Yhdet dinnerit syötiin Rokuanhovi-hotellilla ja oli sairaan hyvää. Toki meistä kenelläkään ei oo kovin hienostunut makuaisti ja kolme neljästä söi burgeria ja/tai ranskalaisia. Mutta on niissäkin eroja. Joskus isojakin. Allekirjoittanut söi sienikeittoa. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkit päälle. Ensi syksynä aion opetella keräämään sieniä ja keitän omat soppani. Ihan varmasti.


Aamulla Jaakonjärvi mökin vieressä näytti tältä. Aloin melkein itkeä siinä aamuhämärissä ensimmäisen kuuran huurtaessa puut ja kaulahuivin. Kyllä minun Suomeni on kaunis. Melkein neljäkymmentä vuotta on pitänyt elää ennenkuin sen oikein ymmärtää. Niin, tokihan siihen itkuun ei ole viime aikoina ihan hirveän paljoa vaadittu, mutta siinä hetkessähän ei ollut pahaa mieltä, vaan pelkkää kaunista. Siinä hetkessä ihminen tuntui jotenkin pieneltä. Olisin ajanut edestakaisen matkan Rokualle jo pelkästään tuota hetkeä varten.


Mökistä muutaman kilometrin päässä oli kylpylähotelli, johon oltiin luvattu viedä tytöt uimaan. Yhdeltä puuttui uimapuku. Tottakai. Tällä kertaa se yksi olin minä. Matkaa lähimpään uikkarikauppaan 50 kilometriä. Ei tunnu missään. No joo, minä kyllä useamman kerran mietin, josko vaan vuokrais jonkin lainapeitteen sieltä kylpylästä. Mister A Speedot kerran vuokranneena, piti tiukasti päänsä ja käänsi Volvon nokan kohti Muhosta. Pointsit mister A:lle, koska löysin yhdellä sovituksella uikkarit, joissa leikkaus jopa vähän hoikensi. Uskomatonta!

Perhelippu kylpylään maksoi vajaa 40 egeä ja ihan mukavan siisti paikka oli kyseessä. Pari erilaista lasten allasta, joissa oli just sopiva syvyys meidän tytöille. Minilläkin ylettyi just jalat pohjaan ja silti oli ihan reilusti vettä, että pystyi uida. Hyvä iso allas myös kuntouimareille. Tytöillä oli huippuhauskaa. Mutsi ja faija koitti sinnitellä. Eli perus uintireissu :)


Vallitsevien olotilojen takia meiltä jäi kaikki Rokuan luontopolut näkemättä ja käymättä. Raitista ilmaa saatiin kuitenkin vähän edes mökin ympäristössä. Kylpylän vieressä kulki lasten puuharata ja se oli riittävän lyhyt läpikäymiseen. Eväsjugurtit ja kuuma glögi maistui vähän lyhyemmänkin reitin jälkeen.

Koko porukkaan alkaa vaikuttaa nämä viimeiset kuukaudet. Molemmat tytöt yskii ja on vähän puolikuntoisen oloisia. Mutsilla alkoi just seitsemäs flunssaviikko ja aina vaan on korvat lukossa, nokka tukossa ja kurkku vaihtelevasti kipeä. Mister A:kaan ei oo ollenkaan elämänsä kunnossa. Väsy on käsin kosketeltavissa ja tytöt takkuaa ihan sairaan paljon. Kaiken aikaa joku murjottaa ja on herneet nokassa. Aika hyvin selvittiin kuiteskin, kunnes kamelin selkä katkesi. Mini istui mun silmälasit aivan kieroon. Ei enää mutsilla pokka pitänyt. Tänä syksynä on hajonnut pesukone, iPad, autot, tietokoneen hiiret, puhelimen laturit, yksi ovenkahva ja ties mitä muuta. Normaalisti en paljoa jaksa tosta materiasta hetkahtaa, mutta kaikki nuo yhdistettynä loppumattomalta tuntuvaan sairasteluun, on liian kova combo. Silmälasit tuntui liian tärkeiltä ja henkilökohtaisilta ja niin vain meikämuikkeli heitti hanskat tiskiin. Aamu ressukalla meni pasmat ihan sekaisin, kun kukaan ei urputtanut eikä rähjännyt, vaan mutsi purskahti lohduttomaan itkuun. Niin me minin kanssa molemmat itkettiin itsemme uneen ja minä olin ihan varma, että tästä ei enää koskaan nousta. 

En oo varma, oonko vieläkään toista mieltä. Hyvin toivottomalta ja raskaalta tuntuu ja itkeskelen joka käänteessä, kun ajattelen ettei kukaan huomaa. Saatiin kuitenkin reissu pakettiin kunnialla ja tehtiin vielä sunnuntaiaamuna pieni happihyppely ennen kotiin lähtöä. Oon tyytyväinen, että lähdettiin. Ei haittais joskus lähteä samaan paikkaan uudelleen. Kasiveen mielestä reissussa mahtavinta oli, kun pötköteltiin mökissä ja tsiigailtiin Vain elämää ja Gladiaattorit. Herkkuiltahan uppoaa aina :) Neljävee ei oikein tiennyt, mikä oli kivointa. Tylsintä oli kuulemma se, kun oli vähän kipeä olo. Ainaskin uinnista ja lasten luontopolusta tytöt tuntui nauttivan aivan yli kovaa.

All in all, kannatti lähteä. En usko, että oon yhtäkään reissua katunut koskaan.
Travelling is the only thing you buy that makes you richer!
 Sannis

perjantai 20. lokakuuta 2017

Ei todellakaan aihetta

Viime aikaisten tapahtumien valossa pieni piristys tuli tarpeeseen. Vanhaa blogia selatessa löysin muutaman vuoden takaisen Rosson reissun. Postaus oli merkitty samaisella otsikolla, jolla merkkasin tämänkin postauksen ja jotenkin se ihan hirveästi lämmitti mun sydäntäni :D

"Annukan käytös Rossossa oli jokseenkin erikoista. Neitokainen otti asiakseen puhua kaikki juttunsa AIVAN TÖRKEÄN KOVALLA ÄÄNELLÄ. Onneksi lähistöllä ei ollut kuin yksi toinen porukka, lapsia siinäkin joukkueessa. Kenkiä Annukkaa ei huvittanut pitää jalassa ollenkaan ja säännöllisin väliajoin kauhukakara kävi käpälöimässä ja nuolemassa (jep, luit oikein..YÖÖÖK!!!) hissin lasiovea. Syödessä Annukan piti koko ajan pyöriä ja hyöriä edestakas ja tukkia varpaita pöydälle tai seistä tuolilla. Olin tosi ylpeä kolmevuotiaasta tyttärestäni joka myös suhteellisen kovaan ääneen totesi: "Voi vittu!" kun joku juttu leikkinurkkauksessa ei sujunut toivotulla tavalla. (Jostain ihmeen syystä tämän päivän aikana sanavarastoon on ilmaantunut jopa kolme kirosanaa joita en oo ennen Annukan suusta kuullut. What?) Loppuhuipennuksena neidolla meni hermot kun ei saanut lähteä hammastikku suussa juoksemaan portaita alas ja meidän lähtöä säesti kunnon kirkuna. Matka autolle sujui ongelmitta kunnes kirkuna alkoi taas kun piti istua autoon. Täytyy varmaan pitää vähän taukoa ennenku otetaan seuraava Rosson keikka. Antaa henkilökunnan nyt hetki toipua. (Luin muuten tän tekstin ja jälkeenpäin toi reissu kuulostaa ihan hirveeltä vaikka oikeesti, ihan kivaahan meillä oli ;))

Tääkö on nyt se paljon puhuttu ensimmäinen uhma? Aika kauan se itseään odotuttikin. Vähänkö kivaa yrittää saada suhteellisen nokkavaa pikkumimmiä aisoihin. Heja!"


Jonna N. Photography

Aivan, ku kuvattavia tuas vähän jännittäis :D Ja kolmevuotiaastakin on nuan vain kasvanut reipas kasivee. Ei enää edes kiroile.

Sannis

torstai 19. lokakuuta 2017

Vielä


Kuudetta flunssaviikkoa mennään. Aikamoista matalalentoa. Maanantai-iltana näytti lupaavalta, kun fiilis oli hetken parempi, mutta sen jälkeen on kyllä menty taas pää edellä kiviseinään. Tiistaina romahdin ihan totaalisesti, kun ei vaan enää jaksanut tätä väsyä ja sitä ettei pääse liikkumaan. Keuhkot on kyllä saaneet osumaa, koska vielä antibioottikuurin loppumisen jälkeenkään hengitys ei kulje erityisen hyvin ja heti jos joutuu enemmän puhua tai esim. kävellä reippaammin, joutuu hengittämiseen oikein keskittyä. Lääkäri haluaa tutkia astman mahdollisuutta. Kuulostaa omasta mielestä aika kaukaa haetulta, mutta en kieltäydy hoidosta. Vaikuttaa kuulemma sekin hoitosuunnitelmaan, että oon jo pidemmän aikaa ollut jaksottain tosi tukkoinen. Nenä menee tukkoon melkein aina vieraissa paikoissa ja muuta pientä. No joo.. ehkä parempi, kun ei lähde mitään epikriisiä tähän nyt laittelemaan, kun ei asiasta mitään tietämystä oo. Mutta siis.. tiedätte, että edelleen täällä veettää niin ettei veri kierrä! Ja siis, tähänhän EI kuulemma kuole, joten koitetaan keskittyä siihen.

Koen muuten kaiken tämän urputuksen lomassa tarpeelliseksi kertoa mahdollisille uusille lukijoille seuraavan asian -> Vaikka kirjoittaja valittaa välillä niin ettei ehdi paljoa henkeä vetää tai muuta tehdä, on kuitenkin perustotuudet tiukasti hallussa. Arvostan elämääni erittäin paljon. Kauemmin seuranneet tietääkin, kuinka onnellinen olen ja kuinka kiitollinen olen kaikesta, mitä olen saanut. Tiedostan, että olen hyvinkin onnekas ja ymmärrän, että toiset sairastaa kuolemanvakavasti ja toisilla ei ole kotia, vaatteita tai ruokaa. Täällä mun pienessä blogissani ei kaikki kuitenkaan ole kuolemanvakavaa tai mustavalkoista, vaan kaikilla asioilla on puolensa ja puolensa. Kirjoittajan mielestä valittaa saa vähän pienemmistäkin jutuista, kun ymmärtää, että ne on ohimeneviä pikkuvikoja.

Vielä näen syksyn kauneuden kaiken itkun ja hampaiden kiristyksen läpi. Vielä onnistun hämmästymään siitä, kuinka kauniita oranssit puut on siniharmaata taivasta vasten. Vielä on hommat suhteellisen hyvällä mallilla siis. Ja siis, töistä kotiin tullessa, kun huokasin helpotuksesta, että ollaan selvitty jo melkein perjantaihin saakka, selvisi että tämän(kin) viikonlopun kauan odotetut suunnitelmat uhkaa peruuntua. Minille nousi ihan puskista melkein 39 asteen kuume. Tämän syksyn flunssa on kyllä m*ther f*cker!. Tulee ja menee monta viikkoa. Minilläkin oli pari viikkoa sitten jo korvatulehdus ja muuta settiä ja nyt taas. Mutta siis.. vain flunssa. Ei sen pahempaa. Ei sen pahempaa. I keep telling myself that.

Tytöt oli askarrelleet eilen mummun luona huikeita Halloween-tyyppejä. Aivan ihania käsiötököitä! Elämän pieniä ihmeitä ja iloja.

En hajoa. En hajoa. En hajoa. En hajoa.
Mä hoidan tän. Mä hoidan tän. Mä hoidan tän. Mä hoidan tän.
Sannis 

tiistai 17. lokakuuta 2017

Syysloma


Helouuu! Eilen illalla oli ekaa kertaa semmonen olo, että ehkä tästä selviää vielä joskus. Tuli jotenkin semmonen positiivinen lataus, kun sain höpötellä työkavereiden kanssa ja miettiä ihan muita asioita, kuin omaa oloani. Piste iin päälle oli vielä, kun ihana asiakas tuli juttelemaan ja tsemppaamaan. Terkkuja Sannalle <3

Ihanaa, että tytöillä on syysloma. Saa nukkua myöhempään. Muistan, kun viime vuonnakin olin jotenkin ihan liekeissä tästä lomasta ja se tuli niin kivasti katkaisemaan syksyä. Eilen hoiti mumma meidän tyttöjä. Tänään hoitaa pappa. Huomenna mummu. Aika kova hoitotiimi meillä! Myöhälle joutuu mutsi olla töissä, kun myöhään nukutaan, mutta se on kyllä nyt sen arvoista. Tällä viikollahan voi tytötkin valvoa vähän myöhempään ja oli jotenkin niin kivaa, kun eilen töiden jälkeen tsiigailtiin yhdessä viikonlopun Gladiaattorit ja möyhennettiin sohvalla. Ei haitannut, vaikka yhteistä aikaa oli vähemmän, kun se oli kuitenkin niin mukavaa.

Nyt vitamiinit, Nasolinit ja kahvit huiviin ja päivän puuhiin!
Terkkuja,
Sannis

maanantai 16. lokakuuta 2017

Throwback

Eilen aloin täyttämään Aamun vauvakirjaa. Jep.. mini täyttää ihan just viis ja nyt jo aloitin :) Oon monta kertaa miettinyt, josko myisin tyhjän kirjan kirppailla ja printtaisin vaan kansiin vanhasta blogista Aamun vauva-ajan juttuja, mutta nyt tuntui, että on sopiva aika alkaa laitella kirjaa valmiiksi. Mitään fyysistä ei jaksa. Tuntui kuitenkin, että olis pakko saada jotain tuottavaa aikaiseksi etten sahaa ranteitani auki. Toihan oli just sopiva homma. Sai vain istua pöydän ääressä, mutta silti tuli huippufiilis, kun sai tehtyä asian, joka on roikkunut melkein viisi vuotta. Hyvä!

Kirjaa täyttäessä löysin vanhasta blogista tekstin, joka jotenkin piristi mun oloa ainaskin sata astetta ja sen nyt halusin tännekin laittaa. Teksti on vuoden 2012 huhtikuulta, kun olin just saanut tietää olevani raskaana. Viimeisimmästä raskaudesta mulle on jäänyt päällimmäisiksi muistikuviksi tuska, ahdistus, paha mieli ja pelko. Olin kokonaan unohtanut, että oli siellä muitakin fiiliksiä. Kivaa, että ne palasi nyt mieleen. ->

"En olis ikinä osannut kuvitella minkälaisen fiiliksen tämän raskaustestin plussa saa mussa aikaan. Oon miettinyt tätä tilannetta satoja kertoja, kääntänyt ja vääntänyt ja joka kerta oon tullut siihen tulokseen että plussan piirtyessä ruutuun, iskee muhun kalvava pelko ja epävarmuus siitä kuinka meidän käy. Nyt kun tilanne on päällä, mä haluan kuuluttaa koko maailmalle että mä olen raskaana. Mä itken onnesta, oikeesti, enkä edes tiedä mihin suuntaan oon menossa. Aki huutelee "Wohoo!" kesken ihan normaalin keskustelun mikä ei todellakaan kuulu herran normaaliin repertuaariin. Tottakai mielen perällä pyörii ajatus keskenmenosta ja kaikesta miljoonasta muusta mitä voi sattua ja kun mä vahingossa ajattelen niitä asioita, mä itken tuskasta ja pelosta. Mun sydän käpertyy pieneksi jääkylmäksi kiveksi ja kurkkua kuristaa jo valmiiksi ajatus siitä mitä meidän varalle voi vieläkin olla tulossa. Onneksi, onneksi, onneksi nuo ajatukset on nämä ensimmäiset päivät pysyneet heikompina taka-alalla ja päällimmäisenä on halu huutaa ääneen, onnesta! Mä olen raskaana!!! Meille tulee vauva! Annukasta tulee taas isosisko, tällä kertaa sisarukselle joka me saadaan tuoda kotiin. Tällä kertaa kaikki menee hyvin! Menee, menee, menee!!

Heti eilen illalla homma muuttui ehkä hitusen liian konkreettiseksi kun pakollinen raskausajan migreenikohtaus iski päälle täydellä höökällä. Annukkaa ja Tommia odottaessa sain yhden kohtauksen per raskaus ja toivon todellakin että tämä myös jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Pääkipu hiipi siinä työpäivän aikana toiseen ohimoon niin että iltaa kohden alkoi toinen silmä jo siristää ja tuntui siltä että joku hakkaa lekalla vasemman silmän yläpuolelle. Kotimatkalla alkoi kylmä hiki hiipiä otsalle ja ylähuulen päälle ja himassa palkki lensikin jo täydeltä laidalta, useamman kerran. Makasin silmät kiinni hyvin tarkasti liikahtamatta (koska jos liikkuu kun on migreenikohtaus, kuolee, ainakin vähän tai ainakin lentää laatta) Akin tuodessa mulle jugurttia johon se oli tehnyt kanteen pillille reiän jolloin mä saatoin juoda sen liikauttamatta mitään muuta ruumiinosaa kun huuliani. Rakkautta on..

Saatoin ton helvetillisen kohtauksen aikana miettiä pari kertaa että mitä jumalauta sitä ihminen menee tekemään, hankkiutuu raskaaksi..kunnon urpo. Kaikkia kans..Aamulla makasin lamaantuneena sängyssä uskaltamatta nousta. Pelkäsin että pahoinvointi alkaa samantien uudelleen. Loppuviimein nousin, eikä se alkanut. Alkaa ihan varmasti jossain kohdassa. Who cares! MÄ OLEN RASKAANA!!"


Kuva Anna Riska. Ei vuonna 2012, vaan 2016.

Mukavaa maanantaita!
Sannis

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Pumpkin pie


Pari viikkoa (vai viikko?) sitten ostin pari kurpitsaa, koska tokihan syksyllä pitää ostaa kurpitsoja :) Ne on olleet lähinnä koristeena ja kuvausrekvisiittana, mutta eilen tokaluokkalainen alkoi suuriin puuhiin ja teki toisesta piirakan. Äiti joutui pilkkoa kurpitsan ja erotella kananmunan keltuaisen valkuaisesta, mutta muuten neiti leipoi itse. IG-seuraajat näkikin ehkä videopätkiä, kun typy nauhoitti leivontaohjetta puhelimen nauhuriin :)

Piirakka tehtiin tällä kertaa oranssista lyhtykurpitsasta ja voi vitsi, se on hyvää! Kannattaa kokeilla. Eikä muuten kantsi säikähtää sitä, kuinka löysää täyte on uuniin laitettaessa. Se kyllä hyytyy.


PUMPKIN PIE

Pohja:
3dl vehnäjauhoja
2rkl sokeria
125g voita tai margariinia
1 kananmunan keltuainen

Täyte:
400g kurpitsaa karkeasti pilkottuna
2 kananmunaa
2dl sokeria
1tl kanelia
(1tl jauhettua inkivääriä)
ripaus suolaa
1rkl vehnäjauhoja
2dl kermaa

Nypi jauhot, sokeri ja voi ryynimäiseksi massaksi. Lisää munankeltuainen ja sekoita taikinaksi. Painele taikina pyöreään uunivuokaan, jonka halkaisija on noin 24 cm. Anna tasoittua jääkaapissa noin 30 minuuttia. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Keitä kurpitsanpalasia vähäsuolaisessa vedessä 5-8 minuuttia. Kaada siivilään ja valuta kaikki vesi pois. Sekoita kurpitsa hienoksi soseeksi esim. mikserillä ja anna sen jäähtyä hieman. Lisää munat yksi kerrallaan. Lisää loput ainekset ja kaada seos vuokaan. Paista uunin alaosassa 40–50 minuuttia. Jäähdytä. Siivilöi päälle hieman tomusokeria ja tarjoile kermavaahdon kanssa. 

Mukavaa sunnuntaita!
Mun hyvin vaihtelevat olotilat on edenneet eilisen elämällekymppi-fiiliksistä takaisin täydelliseen epätoivoon.
Sannis

lauantai 14. lokakuuta 2017

Tuomiopäivä


Lauantai. Pari päivää sitten alkoi korvakipu. Oon ihan valmistautunut siihen, että tuomiopäivä on tullut. Ei tää lopu koskaan. Tuntuu, että koko ajan ilmaantuu joku uusi vaiva. Eilen illalla oli pakko poistua hetkeksi himasta, koska tuntui että seinät kaatuu päälle. Mietin myös, että heikko olo johtuu osittain pelkästä makoilusta. Kävin kahvilassa juomassa kupin kahvia ystävän kanssa ja ihan oikeesti, sen jälkeen olo tuntui paljon freesimmältä ja illalla jaksoin jopa naureskella mister A:n jutuille. Saas kattoo ny. Nyt on taas surkeempi, mutta niinhän se aina aamulla. Nukuin kuitenkin melkein kahdeksan tuntia putkeen ilman herätyksiä ja se on jo kova juttu verrattuna muihin tämän viikon öihin. Laitanpa tähän muistiin yhden FB/IG-päivityksen tältä viikolta, niin ei pääse unohtumaan.

"Yöllä rasvailtiin atoopikon käsiä kolmeen otteeseen ja metsästettiin ötökkää tokaluokkalaisen huoneesta. Olin varma, että kasivee näkee unta koko hitsin ötökästä. No jep, ei nähnyt ja päädyin liiskaamaan koiran kokoisen koppakuoriaisen Harry Potterilla. Aamulla keittiössä käppäili lukki ja ihmettelin, mikä ihme ötököiden maihinnousu täällä oikein on. Kasivee siihen: "On niin sotkusta, että ötökätkin tulee!"
Mitä tohon ny sanois? Ei tää ny niin paha vielä oo :D :D
Ja siis, tänään tyttäreni oli ollut tappelussa (no okei, ehkä vähän liioittelua) ja ei, se ei ollut tuo nuorempi gangsta.
Niin, ja eilen unohdettiin mennä vanhempainiltaan.
Aivan ittiäki jännittää, mitä seuraavaksi.
#torstai #mylife #ihankomediaa #olikomuuta"

Tuon yön jälkeen tokaluokkalainen totesi aamulla: "Olipa meillä ihan perfecta yö!" Perfecta lausuttiin sillain engantilaisittain ja käsimerkit oli vahvasti läsnä :D Ja siis, suurinpiirtein tommosta hommaa ollaan vedetty nyt koko viikko. Tytöt kaipais niin äidin huomiota, mutta en meinaa jaksaa. Minä kaipaisin, että mister A ottais kaikki hommat haltuun eikä mun tarvis tehdä yhtään mitään, mutta ei sekään meinaa jaksaa. Aika rämpimistä hei. Mutta jos jotain positiivista, niin alkaa olla noi tyttöjen joululahjahommat hyvällä mallilla, koska nettikaupat :D

Tänään neljävee lähtee ekaa kertaa päiväkotikaverin luo leikkimään. Naapurin Timin luonahan se on kaiken aikaa, mutta päiväkotikavereiden luo se ei oo vielä aiemmin halunnut. Nyt se on innoissaan ja sitä niin jännittää. Illallakin huuteli vielä viimeisenä sängystä, että: "Äitiiiii, mua vähän jännittäää se Vilman luo meno!" Torstaina se osti jo keksipaketin viemisiksi ja nyt se tossa pakkailee sitä ja muistikirjaa valmiiksi. Muistikirjaan se kirjoitti kirjain kerrallaan mun sanelun mukaan: "Minä menen tänään Vilman luo". Hellu <3

Siirretään nyt kuitenkin sitä tuomiopäivää vielä. Elämälle kymmenen hei!
Sannis

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Blaablaablaa



Hiljaiseloa mennään. Eilen otettiin verta ja kuvattiin keuhkot. Keuhkoputkessa tulehdus ja lääkekuuri kotiin viemisiksi. Helpotti niin, että tuli diagnoosi ja sai apuja. Ehkä nyt alkaa vihdoin jelpata. Tokaluokkalaisenkin kuume on häipynyt ja vointi alkaa olla normaali. On tässä tätä ny ihan riittävästi jo ollutkin. 

Tänään on ollut hyvin aikaa selata lehtiä, kun oon koittanut pysyä kaukana nettikaupoista. Ihanat reseptit ja kuvat piristää. Tekis mieli tehdä kaikkea, mutta hukkaan tai unohdan reseptit aina ennenkuin pääsen toteutuksen asteelle. Ja tokikaan nyt just ei tarvi edes haaveilla kokkailuista. Söin lounaaksi sunnuntai-aamuna paistettua kananmunaa, johon raavin päälle lauantaina avatusta tonnikalapurkista jämät, koska en jaksanut tehdä mitään :D

Alkaa tuntua siltä, että kamera olis ihan kiva. Puhelin on toki aina helposti saatavilla, mutta kuiteskin..

Kivaa keskiviikkoa! Vinkatkaa mulle blogeja luettavaksi.
Sannis

tiistai 10. lokakuuta 2017

Äiti, miksi sä itket?


Viikonloppu meni hujauksessa. Pari tiukkaa palautteenantotuokiota syntyi tyttöjen kanssa, kun alkaa koko jengi olla ihan vähän väsyneitä näihin viimeisiin viikkoihin.  No, vaikka olin yli väsynyt, oli meillä kivaa, koska saatiin kavereita kylälle lauantaina ja sunnuntaina. Tokaluokkalainen pääsi ekaa kertaa kaverin kanssa kahdestaan leffaan ja voi sitä riemua. Minä toki vein saliin asti, mutta kuiteskin. Ite pääsin muutaman taukoviikon jälkeen mäkitreeneihin. Aloiteltiin varovasti ja otettiin puolet normaalia lyhyempi setti. Myöhemmin selvisi, että liikaa se oli sekin. 

Viikonloppuna näytti tosiaan siltä, että vihdoin alkaa hommat palautua normaaliksi. No, väärässä olin. Ei jaksais enää edes valittaa, mutta sanottakoot, että flunssa ei todellakaan ole vielä häädetty. Viime viikolla ja eilen oli niin ihanaa nähdä ihmisiä jumpissa ja olla viikon tauon jälkeen omassa elementissä, mutta vaikka kuinka mieli olis niin valmis rokkaamaan, kroppa pistää hanttiin. Ääni ja henki kulkee huonosti ja olo on karsea. Nyt on myös tokaluokkalaisen vuoro sairastaa mutsin seurana. Tänä aamuna se kysyi: "Äiti, miksi sä itket?". No, äitihän alkaa olla ihan vähän väsynyt ja pillahti vaan itkuun, kun harmittaa niin kovaa. Viidettä viikkoa mennään tätä lajia. Oon pitänyt just viittä viikkoa jonain maagisena rajana, koska parikin tuttavaa on nyt kertonut viiden viikon flunssasta. Jee, ei enää siis paljoa jäljellä ;D Just kirjoitin viestiin duunikamuille, että hetken päästähän tämmösiä viikkoja ei enää muistakaan. Että koitetaan rämpiä sinne asti.

Vähän mulla on muuten välillä semmonen olo, että ei ehkä sais kertoa näin paljon, että on surkeeta. Että mitäköhän ihmiset ajattelee. Että mitä jos niille tulee mun valituksista semmonen olo, että meillä sairastetaan paljon. Kun muuthan saa kyllä sairastaa, mutta omalla kohdallahan se on jotain heikkoutta ja huonoutta, jollain tavalla hävettävää olla kipeänä. Ja monilla muillahan on se tapa, että kerrotaan (somessa) vain jos on jotain kivaa kerrottavaa. Eikä siinäkään oo mitään pahaa. Eihän kaikkien tarvikaan sairastapauksiaan julistaa koko maailmalle. Sitten kuitenkin mietin, että miksipä en voisi kertoa. Kun se kerta mua vähän helpottaa. Kun en mä osaa kenellekään soittaa ja tilittää, että nyt on kuulkaa paha mieli. Mister A:kin kysyi eilen, kun jo illalla itkua väänsin, että mikä murua murehduttaa. Että sillekin onnistun huomaamattani esittämään niin kovin reipasta, vaikka oikeesti oon ihan loppu. Niin, että tämä kirjoittaminenhan taitaa olla vähän niinku mun ainut keinoni :D Nytkin jo tässä vähän hymähtelen, vaikka aloitin kirjoittamisen ihan romuna. Kiva, kun ootte siellä!

Pysykää terveinä!
Sannis

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

TrickOrTreat


Jee, Halloween on taas tulossa! Uusille lukijoille tiedoksi, että meillä on lastenjuhlat joka vuosi. Tai jos nyt ihan totta puhutaan, niin onhan ne nyt mulle ihan yhtä paljon, kuin lapsillekin :D Ei meillä mitään sen kummempaa ohjelmaa oo. Pukeudutaan asianmukaisiin asuihin, kaiverretaan kurpitsalyhdyt ja ongitaan halloween-pussukat. Nämä kemut mennään aina nyyttäriperiaatteella, joten mun ei tarvi tarjottavia miettiä niin kauhean paljon. Aina on jäätävä meno ja säätö ja aina on yhtä hauskaa :D Oli muuten jostain syystä nuo viime vuoden photobooth-propsit menneet vähän kumman näköisiksi. Tekstit oli levinneet epäselviksi kontaktimuovien alla. Ei ne mun mielestä viime vuonna tommosilta näyttäneet!?

Tapaatteko te juhlia halloweenia? Juhlitteko lokakuun vimppana viikonloppuna vai pyhäinmiestenpäivänä? Meidän juhlat on perinteisesti aina pyhäinmiestenpäivänä ja siinä pysytään. Joitain Halloween-aiheisia kuvia löytyy tunnisteen TrickOrTreat alta jos haluatte käydä tsiigailemassa.

Sannis

lauantai 7. lokakuuta 2017

Arki

Arki on kaiken aikatauluhässäkän kanssa aikamoista pyöritystä ja joskus tuntuukin, että viikot on yhtä räpiköimistä viikonlopusta toiseen. Meillä on  toki kaikki perusasiat kunnossa ja perheessä molemmat vanhemmat vahvasti läsnä. Normaalisti myös se, että rakastan työtäni, auttaa tähän asiaan ihan yli paljon ja onnistun fiilistelemään myös arkea. Sitten on nämä setit, kun sairastellaan enkä voi tehdä sitä duuniani ihan täysillä ja muutenkin kaikki on vähän plääh! Varsinkin silloin tarvii vähän extraa.

Jokaisella on varmaan niitä omia pieniä juttuja, mitkä on tärkeitä ja millä saa vähän arkea piristettyä. Meidän arjen pikkujutskat täällä kotosalla on esim. näitä ->

Yhdessä syöminen ja kivasti kattaminen
Meillä syödään aina yhdessä (ne, jotka ei oo koulussa tai töissä). Katetaan pöytä kivasti ja istutaan yhdessä pöytään. Se pysäyttää härdellin ja ehtii vähän jutella kuulumisia. Joskus jos esim. tokaluokkalaisella on menoa, saatan heittää sille erikseen lautasen pöydän kulmalle, mutta useimmiten sovitellaan menot niin, että saadaan syödä yhdessä.

Lasten kanssa päivän tapahtumien läpikäyminen
Kun tuun töistä kotiin, vaikka tytöt olis jo sängyissä, höpötellään hetki päivän tapahtumista. Käyn vuorotellen molempien luona ja tytöt saa kertoa kuinka päivä sujui. Ne on äitinsä tyttäriä ja kertoo yleensä ekana mitä koulussa ja päiväkodissa oli ruokana :D

Yhdessä oleminen
Me hengaillaan lähes aina yhdessä. Toki välillä on joku firman kesäjuhla tai drinksuille/kahville/lenkille meno, mutta 99 prosenttia ajasta suunnitellaan menot niin, että saatais olla mahdollisimman paljon porukalla. Se sopii meille ja arvostetaan sitä aikaa, jolloin saadaan olla koko perhe koolla. Arkisin mennään kuitenkin monena päivänä töiden kanssa ristiin, että yhteinen aika on jo lähtökohtaisesti vähän kortilla. Sen kyllä sitten huomaa vanteessa meikäläisen pään ympärillä jos on oltu liikaa samoissa ympyröissä. Eli yleensä kesäloman kolmannella viikolla :D

Yhdessä tekeminen
Otetaan tytöt mukaan kaikenlaisiin puuhiin. En osaa enkä jaksa leikkiä, joten opetan mielummin tekemään omenahilloa ja leipomaan pipareita. Mister A antaa työkalut käteen ja tytöt saa nikkaroida ties mitä. Tytöt rakastaa, kun saa auttaa ja opetella. 

Jokainen saa toivoa
Jokainen saa vuorollaan päättää mitä ruokaa tehdään tai mihin mennään. Muut koittaa sitten vähän tilanteen mukaan joustaa, vaikkei just sillä hetkellä huvittaiskaan mihinkään Troppariin lähteä tai hernekeittoa syödä.

Treffit mister A:n kanssa
Parin viime vuoden aikana ollaan kunnostauduttu viettämään mister A:n kanssa aikaa kahdestaankin. Eli se yksi prosentti vapaa-ajasta, jota ei olla koko perheellä yhdessä, jaetaan puoliksi kamujen kanssa hengailuun ja treffeihin mister A:n kanssa. Tytöt rakastaa yökyläilyä ja koitetaankin järkätä aina välillä tytöille yökyläretki ja meille aikuisille jotain yhteistä puuhaa. Välillä lojutaan vaan himassa ja käydään marjametsällä ja välillä ollaan menty jopa edes-takas Varsovaan. 

Pienet extrat
Syödään joskus iltapala "retkellä" olkkarissa viltin päällä. Laitetaan joskus tunnelmallinen iltasatuhetki. Eli valot pois ja kynttilöitä joka puolelle. Pikkujuttu, mutta tytöt tykkää aivan yli kovaa. Joskus, kun on oikein surkeeta, tehdään yhdessä kaura-omenapaistosta tai sokerittomia lättyjä ja syödään hyvällä omatunnolla iltapalaksi.

Eväät ja pyykit
Teen yhtenä päivänä kaikki mun ja mister A:n viikon eväät valmiiksi. Siihen ei yleensä tuntia kauempaa mene ja helpottaa huomattavasti arkiviikkoa, kun eväät on valmiina pakkasessa. Pyykkiä pesen yleensä joka ilta koneellisen. Silloin vuori ei ehdi kerääntyä ylivoimaiseksi ja saattaa jopa ehtiä samassa tahdissa kääriä vaatteita kaappiin. Huom! Saattaa :D


Iik, silmät kiinni, kun äiti ja isi pussaa!
Jonna N. Photography
Tytöt sai muuten taas kuvaukseen valkata ite vaatteet.
Suuri ihme oli se, että minillä ei oo Ironman-pukua. Se niin ylpeänä esitteli tuota mekkoaan:D

Niin, isotpienet jutut auttaa meidän arkea rullaamaan paremmin. Mikä sitten arjessa on vaikeaa? No, meillä ainaskin just aikataulujen sovittaminen, kun työt menee vähän ristiin. Mulla on iltavuoroista huono omatunto välillä ja se tietysti kiristää. Tilanne on kuitenkin helpottanut nyt, kun tytöt on jo vähän isompia. 

Toinen vaikea paikka on yrittää muistaa jutella sen toisen meillä asuvan aikuisen kanssa. Sitä on hyytynyt kaikista päivän puuhista ja minä varsinkin helposti vetäydyn kuoreeni, kun tytöt menee nukkumaan. Koko päivän annan kaiken itsestäni lapsille ja töissä, joten illalla tuntuu, että paukut on loppu. Ollaan kuitenkin viime aikoina ihan sillain aktiivisesti koitettu kiinnittää huomiota tähän asiaan. Että muistais sen toisenkin olemassaolon ja muistais kysyä mitä kuuluu. Meillä on kuitenkin niin hyvä tiimi tässä kasassa, että siitä on kyllä pidettävä hitsin hyvää huolta.
Mites teillä muilla? Millä teette arjesta kivaa? Ja mikä on hankalaa?
Sannis

perjantai 6. lokakuuta 2017

Hillomuija


Nyt on hillomuijan jengi ollut aktiivisena. Alkuviikosta väännettiin viis kiloa hilloa ja eilen saman verran. Duunasin myös omena-kaurapaistoksen ja pakkaseen pari omenapiirakkaa. Tein piirakan ohjeella, joka löytyy täältä nimellä Maailman helpoin makea piirakka. Laitoin vähemmän sokeria, korvasin puolet margariinista öljyllä ja osan jauhoista neljän viljan hiutaleilla. Tosiaan maailman helpoin ja niin sairaan hyvä piirakka. Vähän jännittää, kuinka käy. Ehtiikö pakkaseen asti vai nou :D

Ja noista hilloista vielä sen verran, että jos tapaatte käyttää, tehkää ihmeessä ite. Minä ennen ajattelin, että se olis jotenkin hankalaa. On muuten tosi hankalaa hei.. heittää omput tai marjat sokerin kanssa kattilaan ja keittää. That's it! Jaa no, omput tietysti pitää kuoria ja survoa. Marjoille ei tarvi tehdä sitäkään. Kaikki ei kuulemma kuori omppujakaan, mutta me ollaan kyllä kuorittu. Tokaluokkalainen poraa siemenkodat pois, mister A kuorii, mini pilkkoo ja mutsi keittää. Hyvä työnjako!

Me ollaan saatu omput naapureilta, mutta vaikka FB-kirppariltahan voi bongata ilmoituksen ja käydä keräämässä talteen. Hillosokeripussissa on hillon ohje, mutta ite oon puolittanut reseptin sokerin määrän. Makeutta riittää todellakin. Koostumus on varmaan vähän löysempi, mutta ainakaan meitä ei oo haitannut. Säilyvyydestä en nyt sitten tiedä, mutta oon heittänyt hillot pakkaseen ja otan sulamaan sitä mukaa, kun sitä menee. Kyllä se useamman viikon säilyy sitten sulatettuna jääkaapissa. Meillä kuluukin toki aika nopsasti, kun menee puuron päälle ja minikin laittaa aina maustamattomaan jugurttiin. Se ei oo kaupan makujugurttien ystävä. Äitiinsä tullut.

Että nyt on sitte vadelmahilloa, karviaishilloa ja omppuhilloa varmaan semmonen parikymmentä kiloa. Hullu hillomuija alkaa olla arvonimensä ansainnut :D Ens vuonna opettelen keräämään sieniä! Täytyy varmaan käydä mutsin luona tiedusteluretkellä ensin.

FriYAY!
Sannis

P.S. Ei muuten oltu ainoita, joilla on Crocsit kuumassa kutistuneet. Sanoisin, että kyllähän ny lasten kumpparit pitää vähän auringonpaistetta tai muuten lämpöä kestää. Eihän ne ny tarhassakaan ehdi valkkaamaan, kenen kengät voi laittaa kuivauskaappiin ja kenen ei. Sittarin kumppareita ny sitte vaan :)

torstai 5. lokakuuta 2017

Valot


No terve! Ei poka yhtään haittaa, että tämä viikko on pian paketissa. Oonks mä tehnyt muuta, kuin valittanut viime aikoina? No, ehkä mä oon jotain tehnyt, mutta valittanut sit kuitenkin samalla :D Koulukaveri pelotteli tokaluokkalaista niillä saakelin pelleillä ja se ei meinannut uskaltaa kulkea koulumatkaa. Sitten se itki mahakipua, ettei vois mennä kouluun. Ja lämmötkin sillä oli alle 36. Sitten minä päätin olla tilaamatta koulukuvien mukana tarrakuvia, joiden en tajunnut olevan niin tärkeitä ja loppuviimein porattiin täällä molemmat. Sitten luin kaikenmaailman uutisia maailman pahuuksista ja porasin vielä enemmän. Että meillä kuitenkin suurimpia ongelmia on vain koulukuvat ja pitkittyneet flunssat. Oon tällä viikolla kuunnellut joku kolmesataa kertaa Valot pimeyksien reunoilla. Repeatilla aina työmatkoilla ja muutenkin. Taidan kuunnella vielä pari kertaa. Ne on kuulkaa himmeitä ja harvassa. Mutta olemassa. Ne valot.

Ai niin, minin crocsin kumpparit oli olleet päiväkodissa kuivauskaapissa ja voitteko kuvitella, että ne oli kutistuneet ihan kasaan. Ihan pikkusen repesin, kun mister A toi ne himaan. Ei kuulemma mahdu enää jalkaan. No ei varmaan, kun varren halkaisija on joku neljä senttiä. Miten voi edes mennä tolla tavalla?

Jaaaaaa, aamukaffit huiviin. Torstai, bring it on!
Sannis

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Kasvissosekeitto


Syksyllä muistaa aina, että semmoinenkin ruoka, kuin kasvissosekeitto on olemassa. Viikonloppuna sanoin mister A:lle, että sitä tehdään, mutta sitten kuitenkin unohdin koko homman. Duunissa Ellulla oli ollut samat mietteet ja toisin, kuin me, Ellu oli päässyt myös toteutusasteelle, joten kamun eväät muistutti muakin keittoaikeista.

Kävi nyt kuitenkin sillain, että meillä ei ollutkaan eilen perunoita jääkaapissa eikä meillä muuten ollut myöskään kermaa. Olisin just perunoita halunnut, että olis ollut mahdollisimman lapsiystävällistä, mutta ei puhettakaan, että oltais jaksettu minin kans suoriutua kauppaan. No, nou worries. Pakkasessa oli kaksi kasvissuikalepussia ja jääkaapissa oli porkkanoita. Keitin kaikki ja maustoin yrttisuolalla ja mustapippurilla. Heitin perään pikkusen partaäijäjugurttia ja lorauksen maitoa. Sekasin koko homman blenderissä ja hyvää vain tuli. 

Mini sanoi yök, mutta maistoi kuitenkin. Sen jälkeen se hyvin äänettömästi, kulmien alta mua mulkoillen kävi hakemassa lisää. Mutta missään tapauksessahan se ei voinut myöntää, että olikin alunperin väärässä yököttelyineen. Ei missään tapauksessa.

Ja nyt mua hiukoo taas kurpitsat, kun ne on niin kivan näköisiä. Muistuttakaa mua, että mä en edelleenkään pidä kurpitsakeitosta. Viime vuonnahan ehdin tehdä ämpärillisen soppaa, kunnes muistin. Se on se makeus, mikä tihkoo. Samoin, kuin bataatissa. Kurpitsapiirakkaahan toki voidaan tehdä. Ei haittaa yhtään se makeus siinä :D

Keskiviikko! Tehkää soppaa. Ämpärillinen. On sitte loppuviikon eväät selvillä.
Sannis

tiistai 3. lokakuuta 2017

Luksus



Eilen mini heräsi sen näköisenä, että ei oo päiväkotiin asiaa. Ja kyllä mua alkoi jo jotenkin niin viistää tämä säätäminen ja erikoisjärjestelyt. Alkaa tuntua normiarki päiväkotiin kuskaamisineen ihan luksukselta oikeesti. No, käännettiin ja säädettiin niin, että pääsin duuniin sovitusti napsimaan kuvia Trainereista. Kuvauksien jälkeen hoidettiin vähän juoksevia hommia ja sitten kruisailin välissä himaan, jossa alkoi tuntua siltä, että jotain puuhaa on keksittävä tai yksi Aamu Alamikkula kiipeää seinille, kun on ollut nuhainen monta päivää eikä oo päässyt oikein pihallekaan. 

Pipareita sitte tietysti. Nyt sais muuten pian piparitaikinat tulla kauppoihin. Enää jäi nimittäin yksi pakkaseen. Pipareiden leipominen on meillä ihan täydellistä tylsän päivän puuhaa. Tytöt hoitaa sen kokonaan jo ite. Edes miniä ei tarvi auttaa kaulimisessa tai pipareiden pellille nostamisessa. Tokaluokkalainen on opetellut laittamaan pellit uuniin ja ottamaan sieltä pois. Jei! Mutsin soffa-aikaa, kaffia ja työnjohdollisia tehtäviä siis!

Päivän mittaan siinä alkoi näyttää, että ei minin tarvi enää vapaapäiviä pitää. Korvakaan ei oo enää kuulemma kipeä. Sen verran kuitenkin aina mietityttää noiden hoitopäivien raskaus, että fiksasin tämän päivän duunit niin, että mini saa mennä päiväkotiin kahdelta. Isi hakee sitten puoli neljä. Ei pääse ihan hirveesti rasittumaan :D Toki ite joudun sitten olla myöhempään, mutta ei se nyt auta. Luksustapa se on sekin, että pystyy joustaa ja järjestää.

Suhasin eilen piparihommien jälkeen vielä illaksi takaisin duuniin, kun mister A tuli himaan. Meillä tippuu nyt ohjaajia pelistä pois ihan jonossa. Ihan järkyttävä tämä flunssa kyllä. Tuntuu, että nämä vain pahenee vuosi vuodelta. Ite kokeilin jo puolen tunnin iisiä Spinua ja aika hyvin se meni. Yhtään raskaampaan ei olis pystynyt, mutta ihan toiveikas olo on, että pian pian taas. Näyttää siltä, että meillä mister A tipahtaa seuraavaksi. Se on tosi harvoin kipeänä, mutta nyt on merkit ilmassa. Saa sii ny.

Nyt just pötkötellään minin kanssa soffalla. Sain tänäänkin lähettää tokaluokkalaisen kouluun ja työaikojen munklaus mahdollisti sen, että saan olla kotona vielä hetken silloinkin, kun typy tulee koulusta. Aika luksusta sekin. Vähän vähemmän on ollut tommosta vaahtokarkki/shampanja-settiä viime aikoina (koska yleensähän on niiiin kauheesti sitä sarjaa :D), niin löytyy ne arjen vähän tavallisemmatkin ylellisyydet helpommin. 

Pysykää terveinä!
Sannis

maanantai 2. lokakuuta 2017

Maanantaifaktat

Maanantai. Lyödään faktat tiskiin.

En koskaan hae postia. Ei vaan jaksa kiinnostaa mainokset ja laskut.

Tavalliset vaatteet ärsyttää mua. Oon tottunut käyttämään rentoja vaatteita ja monesti oon ihan tuskassa, kun joudun käyttämään farkkuja. Ja ei, edes superstretch-farkut ei tunnu mukavilta, koska en ikinä löydä täydellisesti istuvia.

Maailman typerimpiä on kaikki Facebookin viinitreenivideot. Tiedätte ne? Joissa joka hauiskäännöllä juodaan viinihuikka. Tai tehdään jotain kaljajoogaa. Hooooooohhoijjaa! Melkein naurattaa hei.

Oon nukkunut ilman tyynyliinaa kaksi viikkoa, koska oon ollut liian väsynyt ottaakseni sellaisen kaapista ja laittaakseni sen tyynyn päälle. Jep!

Mietin jälkikäteen ihmisten kanssa käytyjä keskusteluja ja harmittelen, että keskeytän välillä. Se on ärsyttävä tapa ja vannon, vannon, vannon etten tee sitä tahallani, vaan ennemminkin koitan karsia sitä pois. Mulla vaan on niin hitsin paljon asiaa aina :D

En koskaan katso telkkaria, kun lapset on hereillä. Jos joskus yritänkin, on tytöt ihan ihmeissään.. että mitä ihmettä se mutsi nyt muka meinaa. Että sen pitäis muka saada istua hetki rauhassa? Lauantaina katottiin yhdessä Gladiaattorit ja se oli tokaluokkalaisen mielestä ihan mahtava juttu.

Oon ommellut yläasteikäisenä paljon vaatteita itselleni. Lukiossa tein jopa oman vanhojentanssipukuni. Ja sitä siis kehtasi ihan julkisesti käyttää. Nykyään meillä ompelee enemmän mister A, kuin minä. Saan hyperventilaatiokohtauksen heti jos pitäis ottaa ompelukone esille.

En tiedä, missä mitkään Suomen kaupungit sijaitsee. Just ja just tiedän mihin suuntaan pitää lähteä Tampereelle ja Helsinkiin. No okei, ehkä mä pari muutakin tiedän, mutta katopa hei, kun osoitan kartalta vaikkapa Kuopion tai Maskun.

Oon tsiigannut tällä kaudella Vain elämää-jaksoja poikkeuksellisesti jo parikin kappaletta ja porasin ihan huolella, kun Kaija Koo veti Valot pimeyksien reunoilla. Kaija ei yleensä välttis ollenkaan oo mun suosikki, mutta nyt muikkeli yllätti. Vähän niinkuin ensilumi autoilijat. NIIN hyvä.

 Kuva Jonna N. Photography

Kivaa maanantaita!
Sannis

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Yhteenveto


Syyskuukin paketissa. Kyllä menee kuulkaa nopsasti. Kuukausi alkoi kivasti mutsin synttärikaffeilla, metsäretkillä ja luokkakokouksella. Sen jälkeen vaihtui aikamoiseksi tarpomiseksi, koska flunssa. Ei olis tylsempään aikaan voinut sattua, koska olin niin virtaa täynnä ja innoissani syksyn jumpista ja ulkoiluhommista. Just kuulin, että viisi viikkoakin saattaa tämä superinfluenssa vaivata. No, eipä oo sitte montaa viikkoa enää jäljellä.

Aika paljon on siis tsiigailtu elämää ja maailmaa kalaperspektiivistä, kun oon kaiken liikenevän ajan hengaillut sohvalla. Pieniä happihyppelyitä on koitettu oman voinnin puitteissa tehdä ja edelleen metsässä olo tuntuu ihanalta. Pihlajanmarjoja on tuotu reissuilta kotiin ja niistä mini askarteli kransseja. Mister A taas askarteli ihanan kynttiläjutskan kipeän vaimon piristykseksi. Piristi.

Syyskuussa pääsin kuumakivihierontaan ja kävin kampaajalla päivittämässä vähän syksylookia. Palosaaren Kirppikselle on laiteltu tavaraa ja sieltähän tein pari kivaa kirpparilöytöäkin. Naapurista saatiin iso lasti omppuja, joista vasta pieni tippa ehdittiin laittaa hilloksi ja loput odottaa terassilla vähemmän flunssaisia aikoja. Nyt kun minikin sairastui ja tokaluokkalainen yskii ja kröhii, ei oo ihan riittänyt energiaa ompuille.

Kuun viimeisinä päivinä heitettiin duunikamujen kanssa lenkki Helsinkiin. Työkavereiden kanssa meillä on aina hauskaa ja nämä reissut on ihan parhaita piristyksiä arjen keskellä. Syötiin hyvin ja kuunneltiin inspiroivia puhujia Training Forum - tapahtumassa. 

Nyt nautitaan edelleen syksyn väreistä ja koitetaan saada olotila paremmalle mallille. Aika ajoin meinaa jo alkaa ihan oikeasti masentaa ja tekis mieli antaa periksi, mutta sitten taas muistan, että nämä on vain muutama hassu viikko koko mun elämästäni eikä aina vaan voi olla siistiä. Joskus on pakko olla surkeeta. Sitten osaa taas arvostaa sitä siistiä. Eikö?

Hyvää lokakuuta! Tänään on mun isosiskoni synttäripäivä! Onnea Jaanalle! Mutsilla ja faijalla on ollut suhteellisen tarkka kalenteri, kun kolme meistä siskoksista on syntynyt lokakuussa :D
Sannis

Lisää syyskuun kollaaseja löydät Pieni Lintu - blogista.