maanantai 28. syyskuuta 2020

Maanantai


Kaveritreffit auttoi yleisfiilikseen eilen. Tytöt sai olla kamujensa kanssa ja me aikuiset saatiin aikuista juttuseuraa. Syötiin, tehtiin metsälenkki ja höpistiin. Sitten vaihdettiin paikkaa ja syötiin ja höpistiin lisää. Illalla käytiin kävelyllä vielä mister A:n ja minin kanssa. Tein tälle päivälle dinnerit valmiiksi ja katottiin perjantain sohvaperunat. Tuli todellakin tarpeeseen tommonen leppoisa päivä. 

Tänään sää näyttää tosi kostelta ja sumuiselta, mutta suunnitelmissa on lähteä fillarilla matkaan. Luulen, että raitis ilma heti viikon kärkeen ei ainakaan tee pahaa. Tällä viikolla on lounastreffit ystävän kanssa, tilipäivä, ykstoistaveen kampaaja ja mulla perjantaivapaa. Viikonloppuna pidän tunnin lauantaiaamuna ja sunnuntai-iltana. Lupasin myös tuurata tanssitunnin tiistaina. Ainakin yhdelle omalle tunnille pitäis tehdä vähän uutta ohjelmaa. Normihommien lisäksi duunissa on sata muuta juttua. Meillä on isoja muutoksia tulossa ja niitä kohti mennään koko ajan kiihtyvällä tahdilla. 

Bring it on maanantai!
Mukavaa viikkoa!
Sannis

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Sadonkorjuu


Hihittelen täällä tolle mun eiliselle postaukselle. Vähänkö traagista hei! Mutta oli aivan oikeesti. Ihan kypsänä menin nukkumaan. Kummasti vain nyt aamulla näyttää taas valoisammalta. Uho on laantunut eikä oikein pinnaakaan kiristä. Vielä :D

Fiksailin eilen vähän terassia talvikuntoon. Toin matot sisälle ja siirsin grillin suojaan. Mini putsasi pöydät ja pesi linnunkakat pois tuoleista. Mister A napsi kasvihuoneen satoa sisälle. Vielä olis vaikka kuinka paljon tomaatteja, mutta suurin osa on vihreitä. Onnistuttiin kai ostamaan jotain myöhäistä lajiketta ja ne taitaa paleltua ennen kuin valmistuvat. Onneksi ollaan muutamia saatu kypsymään sisällä. Paprikoiden kanssa kävi viime vuonna samalla tavalla kuin nyt. Vihreiksi nekin jäi eikä ne sisälläkään vaihtaneet väriä. Maku ei ollut kummoinen, mutta käytin ne kyllä johonkin kasvispaistoshässäkkään. Saapa nähdä, miten näiden tämän vuotisten käy.

Tänään oon ehtinyt heittää pyykit koneeseen ja seuraavaksi olis aamiaisen vuoro. Mini aikoo leipoa raparperipiirakan vimpoista raparpereista. Suunnitelmissa on paritkin kaveritreffit. Aivan hyvä. Ei varmaan ehdi oikein paljoa uhoilla.

Kivaa sunnuntaita!
Sannis

lauantai 26. syyskuuta 2020

Uho

Mun rakas syksyni on ihan oikeasti täällä! Näistä kuvista värien vaihtumista ei näy, koska ne on otettu jo muutama viikko sitten, mutta tänä aamuna oli niin ihanaa istua sohvalla ja kuunnella sateen ropinaa, kun ikkunan takana puut loisti keltaisena. 

Mister A on ollut poissa kuvioista suurimman osan ajasta viime päivinä. Mun hermojani on koeteltu välillä urakalla, koska tytöillä on joku ihme takkuamisvaihe ja ne kinastelee keskenään kaiken aikaa. Ja mini vie nyt just jotenkin niiiiin paljon tilaa, huomiota ja energiaa. Koko ajan pitäis äitin olla pelaamassa, leikkimässä ja katsomassa joka ikistä temppua. Aivan kuin se pitäis jotenkin normaalia kovempaa meteliäkin kaiken aikaa. Ehkä mä vain kuvittelen. Tai ehkä en. Ainakin se puhua papattaa ihan koko ajan. I-H-A-N koko ajan.

Tuntuu vähän hämärältä, että nämä fiilikset nostaa nyt päätään. Silloin, kun tytöt oli pienempiä, mietin tottakai useinkin, että vois lyödä vastamelukuulokkeet päähän ettei kukaan huutaisi äitiä hetkeen. Useampaan vuoteen ei oo kuitenkaan enää oikein usein tuntunut siltä. Varmaan sitä on itsellä ollut voimavarat viime vuodet paremmassa kunnossa niin on jaksanut paremmin olla koko ajan pelaamassa, leikkimässä ja katsomassa niitä joka ikistä temppua. Huuuh! Nyt meinaa tehdä vähän tiukkaa.

Mun niin pitäis mennä nyt hetkeksi johonkin ihan itekseni. Aivan, kuin olisin sanonut tämän aikaisemminkin. Mutta mihin ihmeeseen menisin? Meidän talokin on niin pieni, ettei täälläkään pääse mihinkään omaan rauhaan. Päätin, että haluan Vuokattiin mun 40-vee synttäreiksi mister A:n kanssa ja pelkään, että se setti kaatuu Koronan takia. Mietin toki tarkkaan, haluanko kuitenkaan jättää tyttöjä pois matkasta. Vaikka ne kuinka papattais koko ajan. Isänsä papattaa melkein yhtä paljon :D Mister A ei oo oikein innostunut koko hommasta. Se ei tykkäis nyt reissata. Sekin muuten ärsyttää mua... että se ei oo lähdössä ihan riemusta kiljuen, vaikka mua nyt pitäis niin juhlia. Kun kerta mulla on nyt niin kaaaauhean raskasta hei! Alkaa muuten olla jo ihan sopivan pituinen lista kasassa asioista, jotka on ärsyttäneet mua viime viikkoina ja kuukausina.

Niin nyt oon uhoa täynnä hei :D :D :D
Sannis

maanantai 21. syyskuuta 2020

Pyöreitä

Kuvien kakku tehtiin mutsin synttäreitä varten aiemmin tässä kuussa. Omat synttärit on tulossa lokakuun lopulla ja neljäkymmentä pyörähtää mittariin. Mitä ihmettä silloin kuuluu tehdä? Jotenkin huvittais jollain tavalla juhlistaa, mutta takki on sen verran tyhjä ettei tuu mitään mieleen. Joskus viime vuoden puolella mietin, että ehkä pääsen nelikymppisten kunniaksi New Yorkiin, mutta se jää nyt toiseen kertaan. Olis myös pitänyt tietysti etukäteen varautua laittamalla rahaa säästöön jos haluais jotain isompaa puuhata, mutta jotenkin on nyt jäänyt tää homma vähän kaiken muun jalkoihin tänä vuonna. Kumma juttu :D

Huvittais kyllä ehkä pitää jotkin pienet pippalot. Pyöreiden synttäreiden kutsuvieraslista taitaa kuitenkin venähtää vähän pidemmäksi ja meidän talohan on hitsin pieni. Tuntuis kuitenkin vähän överiltä alkaa itelleen mitään juhlapaikkaa vuokraamaan. Joku reissu passais tottakai aina, mutta minkälainen ja mihin ja millä porukalla?! Jotenkin on vähän semmonen olo, että ei jaksaisi tai pystyisi oikein mitään, mutta jos annan tämän vain mennä ohi, niin myöhemmin harmittaa.

Mitä te ootte tehneet isommilla synttäreillä?
Sannis

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Kompromissi



Sunnuntai. Viime yö oli ensimmäinen yö koko viikolla, kun en herännyt miettimään duunijuttuja. Olin suunnitellut, että lähden eilen aamulla jumppaan sillain asiakkaan ominaisuudessa, mutta kun perjantain ja lauantain välisenä yönä taas valvoin ja kelasin jotain, mitä vois aivan hyvin kelata myös maanantaina töissä, päätin että nyt meen Myllykadun sijaan metsään.

Jouduttiin käydä lähdöstä keskustelua ykstoistaveen kanssa. Se ei enää tahtois mukaan. Ei oikein kiinnosta lenkit. Yritän parhaani mukaan luovia jossain välimaastossa.. etten muka pakottaisi ja tekisi liikkumisesta vielä inhottavampaa, mutta silti kuitenkin vaivihkaa pakotan, koska tuntuis ihan hölmöltä jättää yksi yksin kotiin kun muut lähtee. Oon sitä paitsi vähän huolissani ykstoistaveen kunnosta. Kyllä se kavereiden kanssa silloin tällöin kävelee pidempiäkin matkoja ja hyppii keppariesteitä, mutta liian vähän on liikettä arjessa mun mielestäni ja joudun kyllä niellä harmitustani, kun pyöräillessä typy ei meinaa jaksaa pysyä meidän muiden matkassa. Tottakai mennään rauhallisemmin ja kannustetaan ja koitetaan hoitaa homma himaan just niinkuin kuuluukin, mutta silti..aaargh! Eipä sitä itekään ykstoistavuotiaana ymmärtänyt kuinka tärkeää liikkuminen ja ulkoilu on. Otti vaan päähän, kun mutsi patisti koiran kanssa ulos.

Vielä nyt onneksi käy aina niin, että kun vaan päästään matkaan, paranee mieli yleensä ja metsässä ykstoistaveekin on yleensä ihan tyytyväinen. Lähteminen on aina varmaan jotenkin senkin takia hankalaa, kun pitää keskeyttää omat puuhat. Ja kävely sujuu typyltä huomattavasti paremmin. Pyöräily jostain syystä tökkii. Meillä on vain nuo ulkoilumaastot tossa sopivasti niin, että on ihan perfect ajella pyörällä polkujen alkuun, kävellä siellä rundi ja pyöräillä takaisin. Oon luvannut, että aina otetaan eväät, niin se tekee hommasta kivempaa ja kepparinkin lupasin köyttää pyörän jopparille jos se vain auttaa asiaa. Oon myös pyytänyt, että typy ite ehdottaisi jotain, miten haluaisi liikkua. Kyllä me muut sitten lähdetään mukaan jos vain tulee joku ehdotus. 

Juteltiin eilen ja tehtiin vähän kompromissia. Ehdotin, että jos etukäteen jo varautuisi siihen, että viikonlopun toisena päivänä tehdään yhdessä joku ulkoiluhomma ja toisena päivänä ei oo sitten pakko lähteä mukaan, vaikka me muut lähdettäis. Ulkona pitäis kuitenkin sinä toisenakin päivänä olla edes puoli tuntia.. vaikka rappusilla istua :D No joo.. ei se nyt ihan suorilta mennyt läpi, mutta kyllä mä loppuviimein myöntävän vastauksen sain. Toki, typy alkoi puhua, että haluaisi mennä tanssitunnille ja löydettiinkin lauantaille passeli tunti, jota lähtee nyt ensi viikolla kokeilemaan. 

Huh, on nää vaikeita hommia. En jotenkin ollut osannutkaan tähän varautua, että tämäkin aika tulee näin nopsasti, kun meidän seura ei niin kiinnostakaan. Ykstoistavee kun on aina ollut semmonen, että lähtee äitin kanssa vaikka kuuhun. Yritinkin eilen typylle selittää, että me niin tahdottais sen kanssa vielä olla niin kauan kun pystytään ennen kuin se muuttaa pois kotoa. Sain vähän hölmistyneen katseen. Siihen on kuulemma monta vuotta vielä. Kun muistutin, että ihan justhan se oli vauva ja nyt on yhtäkkiä pian kaksitoista vuotta hujahtanut, ei se sanonut enää mitään.

Tänään lähdin porrastreeneihin kaverin kanssa. Kysyin ykstoistaveeltä jos se lähtee mukaan. Sitä vähän nauratti, kun se kuittas: "Kiitos ei!". Meinasin ite kuitata ensin samalla tavalla, koska tämä viikko piti olla kevennysviikko, mutta lähdin kuitenkin. Kaipaan ihan selvästi nyt sitä kuuluisaa omaa aikaa. Jotain, mikä ei oo duunia ja mikä on vain ja ainoastaan mulle.

Sannis

lauantai 19. syyskuuta 2020

Tuulista

 

Alkuviikosta tein rauhallisen kävelylenkin rannassa ennen töitä. Otin kameran mukaan ja kuvasin vähän Vaasan syyskuuta. Kävelin yksin rannassa ja mietin haaveita. Instagramissa asiasta jo kirjoittelinkin ja kävi ilmi etten ollutkaan ihan ainoa, jolta on puuttunut suuret haaveet. Aina joskus jossain kysytään haaveista enkä mä ole oikein osannut ikinä vastata. Mistä sitä aikuinen ihminen, joka on jo onnellinen, haaveilisi? Reissutoiveet on tainneet olla ainoita, joita mulla on ollut ja jotenkin en niitäkään miellä riittävän suuriksi, että voisi oikein haaveiksi kutsua. Joku sanoi, että ihmisellä pitää olla haaveita ja niitä kohti pitää mennä koko ajan. Pitääkö? Mitä jos on jo tyytyväinen siihen mitä on eikä niin kauheasti tarvitse muuta? Miksi paikallaan olo on niin huono juttu nykyään?

Kysyin omassa Instassa muutama viikko sitten, että pitääkö ihmisen haastaa tai ylittää itseään. Yli 90% vastasi, että pitää ja perusteluna oli se, että silloin kehittyy eikä jää junnaamaan paikoilleen. Tottakai ymmärrän tuonkin pointin ja käsitän, että eihän sitä välttämättä saa koskaan uusia, ihania kokemuksia jos pysyttelee koko ajan mukavuusalueella, mutta miksi pitää koko ajan kehittyä? Onko se meidän ultimaattinen maali tässä elämässä.. kehittyminen ja prässääminen kohti parempaa koko ajan? Mulla on yleensä asioista monenlaisia ajatuksia, jotka harvoin on oikein ehdottomia. Näen tässä itsensä haastamisessakin monta puolta ja ymmärrän sitä monelta kantilta. Pääasiassa oon itse mukavuusalueella viihtyjä, koska sen rajojen venyttäminen aiheuttaa niin suuria tunteita, mutta tietyissä turvarajoissa voin itsekin silloin tällöin venyä. 


Itsensä ylittäminen ja haaveiluhan ei toki oo ihan sama asia, mutta jotenkin nämä asiat nivoutui nyt yhteen mun päässäni. Nyt, kun kuormitus tuntuu vähän liian suurelta ja pelkkä tässä hetkessä eläminen on vähän raskasta, tuntuu vielä enempään prässääminen aika kaukaiselta ajatukselta. Haaveita sen sijaan on viime aikoina ilmaantunut yksi. 

Meri. Enemmän ja enemmän kaipaan sen äärelle ja oonkin alkanut paljon miettiä rannassa asumista. Tänä vuonna tuntuu olevan mökkibuumi valloillaan ja moni on ostanutkin kevään aikana itselleen oman mökin. Itsekin mietin mökkipaikkaa, mutta sen lisäksi, että meillä ei missään nimessä olisi varaa mökkiin ja taloon, en missään nimessä myöskään jaksaisi hoitaa mökkiä ja taloa. Tyydyn siis vielä vain haaveilemaan ja miettimään suunnitelmaa. Ehkä me mister A:n kanssa muutetaan kahdestaan Raippaluotoon sitten, kun tytöt on muuttaneet pois kotoa :)


Pari päivää sitten ajettiin tyttöjen kanssa Raippaluodon sillan yli ja takaisin. Aila-myrsky oli edellisenä yönä tehnyt tuhojaan ja vielä meidän reissullakin puhalsi jälkimainingit. Ensimmäistä kertaa sillan ylitys ei ollutkaan niin ihanaa, vaan mietin lähteekö auto irti tiestä. Meillä kotona ei mitään myrskytuhoja onneksi tapahtunut, mutta muualla näytti sitäkin pahemmalta.

En oo koskaan nähnyt, että täällä meidän suunnalla olisi myrsky kaatanut näin paljon puita. Muualla Suomessa on tainnut viime vuosina puhurit kyllä niittää viljaa, mutta sanoisin, että tämä oli Vaasassa pahin, mitä itse muistan. Tuossa kuvien paikassakin, sillan juurella makasi kolme todella isoa mäntyä maassa ja pystyssä olevat heilui edelleenkin niin kovaa, että katsottiin parhaaksi häippästä paikalta. 

Vähän näyttää tuuliselta tänäänkin.
Sannis

maanantai 14. syyskuuta 2020

Saariston lapset


Viikonloppu on taas paketissa ja istun kahvikupin kanssa tässä mun "omassa" nojatuolissani, niinkuin kaikkina muinakin aamuina. Kuvat on lauantailta, kun ajeltiin Raippaluotoon Sommaröhön. Keitin jauhelihakeiton ja pakattiin se dinneriksi mukaan. Lauantai-iltana sai ihan itelleen koko paikan eikä muita ihmisiä näkynyt missään. Tuuli oli tosi voimakas ja aallot löi kovaa. Ei kuitenkaan ollut niin kovin kylmä ja hetken aikaa aurinkokin näkyi pilvien takaa. Mini halusi ottaa rannalla kengät ja sukat pois. Ottakoot. Mitäpä elämä olisi jos ei saisi vähän kahlata ja kastella lahkeita.

Sannis

lauantai 12. syyskuuta 2020

Lauantai

Lauantai. Heräsin siihen, että vettä satoi ihan kaatamalla. Nyt sade on tauonnut, mutta näyttää siltä, että alkaa varmaan uudelleen. Tytöt on suunnitelleet tälle päivälle huoneiden vaihto-operaation. Joskus poikkeustilan alussa siirrettiin molempien sängyt samaan huoneeseen ja koulupöydät toiseen. Ennustin, että parin viikon päästä joudutaan siirtää takaisin, mutta puoli vuotta on vierähtänyt. Nyt on molemmat sitä mieltä, että on aika vaihtaa takaisin omiin huoneisiin. Saa nähdä kuinka nopsasti alkavat yökyläillä toistensa luona.

Tänä syksynä en oo enää saattanut tyttöjä kouluun. Vielä viime talvena kävelin aina minin kanssa ja usein myös ykstoistaveen kanssa, kun menivät eri aikoihin. Ei kai ne mua silloinkaan enää tarvinneet, mutta tuntui hullulta lähettää tyttöjä yksin matkaan ja ite jäädä kotiin hengailemaan. Nyt alkaa koulu kolmena aamuna tytöillä yhtä aikaa, joten lähtevät aika usein yhdessä. Vitosluokkalaista tulee kaveri välillä hakemaan koulumatkalle ja mini ottaa aina pyörän, niin pääsee perille muutamassa minuutissa. Yhden kerran lähdin miniä saattamaan viime viikolla ja puolimatkassa kehotin sanomaan jos haluaa mennä jo itekseen. Se kattoi mun päälle ja sanoi: "Mä voisin kyllä nyt tosiaan jo mennä!". Selvä :)

Tänä vuonna en oo tehnyt ollenkaan omppuhilloa tai -mehua. Naapuri toi laatikollisen omenoita ja toissapäivänä ykstoistavee teki ison omppupiirakan, kun saatiin kavereita kylään. Olipa ihanaa hengailla kamujen kanssa. Nyt kun oon koittanut vähentää kuormitusta, huomasin, että oonkin sitten karsinut about kaiken kontaktin omien kavereiden kanssa. Ei taida kuitenkaan olla ihan hirveän hyvä vaihtoehto tehdä vain töitä ja kotitöitä ja puhua vain työasioista. Voi jesus! On tää tasapainottelu nyt vaikeeta välillä.

Nyt kuulkaa tasapainottelen itseni aamiaiselle, jonka ykstoistavee kattoi pöytään. Mister A on lähtenyt töihin ja mini on vielä peiton alla. Epäilen, että hyvin pian alkaa kysely karkkipäiväkarkkien perään. Sade alkoi jo uudelleen. 

Rentoa viikonloppua!
Sannis

maanantai 7. syyskuuta 2020

PowerPark

Edellisenä viikonloppuna serkun tyttö kyseli ykstoistaveeltä, josko se lähtisi PowerParkin päättäjäisiin. Että menisivät ihan kaksistaan. Nämä serkut ja pikkuserkut asuu toki ihan PowerParkin hoodeilla ja huvipuisto on tuttua kauraa, mutta me ei olla käyty siellä vuosiin ja vähän mua mietitytti päästää tyttöjä ihan keskenään matkaan. Päätettiin lähteä koko porukka puistoon, niin että seiskaveekin pääsee venkslaamaan. Luvattiin pysytellä ykstoistaveestä ja pikkuserkusta kaukana, että tytöt saisivat tosiaan olla kaksistaan :)

Tytöt mietti keskenään yökyläilyä enkä hennonnut kieltää, kun näkevät ihan todella harvoin. Sitten sain kuningasajatuksen. Mitäs jos me muutkin oltais yötä? Googlettamalla selvisi, että onhan siinä huvipuiston vieressä yöpymismahdollisuus. Nopea laskutoimitus taas kertoi, että oon tänä vuonna ollut yhden yön poissa kotoa. Yhden yön?! Tytöt on olleet mökillä ja kavereiden luona yötä, mutta ite oon ollut tasan sen yhden yön Raisiossa helmikuussa ennen poikkeustilaa, kun tehtiin pieni reissu mister A:n ja tyttöjen kanssa. Ehkä oli jo aikakin jo poistua himasta!


Park Hotel Härmä oli aika hauska kokemus. Tuli ihan mieleen Keskisen Vesan tilukset. Vähän överiä ja ihan omanlaistaan. Huonetta varatessa pyysin parveketta ja sain tietää, että parvekkeet on aika lähellä mikroautorataa. No, aika lähellä tosiaan. Huoneen oven kun avasi ja astui parvekkeelle, oli rata about kahden metrin päässä. Hihittelin semihysteerisenä vähän väliä koko reissun ajan, kun mietin autoja, jotka veti tuhatta ja sataa ihan meidän ekan kerroksen parvekkeen alta :D Ajot oli loppuneet ennen kuin päästiin lauantaina huvipuistosta huoneeseen ja alkoi uudelleen sunnuntaina puoli kympin aikaan, joten meidän yöunia ne ei häirinneet.


Oli tosi kiva pikkureissu. Onneksi lähdettiin. Vähän jossain takaraivossa koitin välillä ynnätä rahanmenoa, mutta onneksi sain laskutoimitukset hiljenemään ja onnistuin nauttimaan olostani. Isommat likat väänsi menemään ihan hulluna iltapäiväkolmesta puoli yhteentoista ja voi hitsi niillä tuntui olevan hauskaa. Sain monen monta ääniviestiä ja videopätkää siitä, missä milloinkin menivät ja välillä lähtivät seiskaveen ja mister A:n kanssa tukkijokeen tai muihin laitteisiin. Kahdestaan kävivät syömässä burgerit ja karkkikaupassa valitsemassa omppulakuja.

Me muut poistuttiin hetkeksi puistosta ja käveltiin läheiseen Subwayhin syömään, koska seiskavee on kuulemma ainakin vuoden toivonut saavansa subin. Toive toteutui ja sen jälkeen palattiin puistoon. En tiedä kuinka monta kymmentä kertaa seiskaveekin kieppui laitteissa. Alkoi siinä iskällä jo vähän jalat olla hyytelöä :) Kirjoittajan taas piti käydä välillä hakemassa lisää vaatetta hotellista. Tyttöjen ei tullut kylmä, kun juoksivat niin kovaa kyytiä koko ajan. Puistossa oli tosi kiva olla, koska oli niin siistiä ja porukkaa oli hyvin maltillisesti. Seiskavee pääsi yhteenkin laitteeseen kahdeksan kertaa putkeen, kun jonoja ei ollut.


Puiston huvikausi päättyi tältä kesältä ja sen kunniaksi ammuttiin illalla ilotulitukset. Voi morjensta, miten mahtava show! Aivan suu auki kaikki katottiin ja ihasteltiin. Ilotulituksien jälkeen kömmittiin nukkumaan ja aamulla syötiin hyvä aamiainen hotellissa. Tehtiin pieni kävelylenkki vielä PowerParkin alueella, haettiin ykstoistavee pikkuserkkunsa luota ja ajeltiin kotiin.

Vitsit oli kiva, että saatiin onnistunut pieni irtiotto.
Toivottavasti muidenkin viikonloppu sujui kivasti!
Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

perjantai 4. syyskuuta 2020

Syyskuu

Syyskuu on laitettu käyntiin. Nyt kun kotiin täytyy jäädä pienistäkin flunssaoireista, taitaa muutoksia olla seuraavina viikkoina ja kuukausina tiedossa aikamoinen määrä niin meillä, kuin muillakin. Toki, eihän flunssassa saa muutenkaan jumppailla tai tehdä raskaita hommia, mutta kyllä nämä Korona-säännökset vähän tekee hommista vielä normaalia haastavampia. Onneksi meillä on töissä huippu tiimi ja tälläkin viikolla on hommat rullanneet, vaikka heti maanantaina järkkäilin tunteja ja ohjaajia uusiksi. Meillä on kotona onneksi kaikki terveenä. Minillä vähän nokka vuotaa välillä, koska parka saa allergiaoireita vähän milloin mistäkin. Toissapäivänä leikkasi nurmikkoa mister A:n kanssa ja heti oli nokka tukossa ja silmät tikkuiset. Oireet onneksi hävisi, kun otettiin allergialääke.

Koulu, harrastukset, mister A:n uusi duuni ja meillä töissä syyskuun aikataulut on kaikki pyöräytetty vauhtiin. Ihan hyvältä tuntuu kalenterit. Tiistaina, kun vedin pelkästään jooga-tunnin työpäivän päätteeksi, tuntui jotenkin ihanalta. Vuosia oon vääntänyt aina maanantaina ja tiistaina jumpat, vaikka oikeasti olisin varmasti jo kauan tarvinnut palautuspäivää siihen treenipäivien väliin. Nyt se palautuspäivä siellä on ja uskon, että tää on nyt oikea vaihtoehto tähän kohtaan. Aivan erilaiselta tuntui ohjatakin jooga, kun tunnille ei tarvinnut mennä kiireellä edelliseltä tunnilta, jossa on just vedetty sata lasissa. Oli ihana rauhoittua ja keskittyä vain joogaan ja pitää se ihan omana harjoituksenaan.

Mulla on siis vähän uudenlaisia aikatauluja. Tytöillä kouluajat on ihan ookoo. Onneksi menevät aika monena aamuna samaan aikaan. Vähän tarvitaan viikkoihin mummun ja mumman apua ja ollaan niin onnekkaita, kun saadaan sitä. Myös mister A:lla on uuden duunin myötä uudenlaisia aikatauluja, joista kaikki ei oo parhaita mahdollisia, mutta kyllä ne järjestyy. Pääasia, että työ on nyt mielekästä.

Vähän on tässä siis opeteltavaa ja totuteltavaa meillä kaikilla, mutta uskon että tästä tulee hyvä. Väsy on edelleen kirjoittajalla aikamoinen.. fyysinen sekä psyykkinen, mutta tässä koitan pikkuhiljaa sitä huilailla pois ja jotenkin hyväksyä asian. Aivan, kuin vähän helpottaisi, kun ei yritäkään niin taistella sitä vastaan ja olla superreipas, vaan antaa sen olla ja koittaa pikkuhiljaa päästä sen yli. Huomaan selvästi, että alkuviikko menee paremmin ja torstaihin mennessä on paukut loppu. Eilen iski epätoivon hetki ja jämähdin kelaamaan sitä, kuinka ihmeessä oon päätynyt taas tähän. Miten päästin normaalin stressin ja väsymyksen uupumukseen saakka, vaikka niin kauan näin sen olevan edessä. Miksi ihmeessä en saanut käännettyä hommaa pois päin? Niinpä.. seinää päin on nyt menty. Oon kokenut tämän ennenkin ja tiedän miltä se tuntuu. Ihan yhtä paha tilanne ei oo, kuin silloin seitsemisen vuotta sitten kun uuvuin ihan umpikujaan saakka, mutta ollaan menty kuitenkin jo rajan yli. No, näitäkin on toki turha kelata. Luulen, että koko homman suhteen on nyt helpointa vaan hyväksyä ja yrittää olla itelleen armollinen...miettiä sitä, miten täältä päästään pois, eikä syytellä itseään siitä, että tänne yleensä jouduttiin.

Tsorit, että on vähän alavireistä nyt. Kaikkeni yritän, että mentäis valoisampaan päin :)
Mukavaa viikonloppua!
Sannis

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Saunalautalla


Meillä oli viime viikon perjantaina firman kesäjuhlat. Useampana vuonna ollaan oltu Festivilla-festareilla, mutta kun ne laitettiin kesäkuussa Koronan takia jäihin, peruuntui meidän kekkeritkin. Tällä kertaa se oli onni onnettomuudessa, koska saatiin tilalle ihan mahtava ilta saunalautalla.

Onnistuttiin saamaan bile-illaksi aivan täydellinen sää. Aurinko paistoi, meri oli tyyni ja lämpötilakin passeli. Maisemat oli niin upeat, että alkoi aivan itkettää. Ajeltiin tovi ja sen jälkeen kuski jätti meidät ankkuriin. Syötiin, maisteltiin kuohuvaa, saunottiin ja uitiin.

Mua vähän etukäteen epäilytti, kuinkakohan viihdyn väsyneenä ahtaalla keinuvalla lautalla, mutta huoli oli turha. Keinuminen oli aika vähäistä eikä se haitannut, kun ei tarvinnut olla "umpinaisessa" sisätilassa. Lautta lähti matkaan iltakuudelta ja oli satamassa jo yhdentoista aikaan, joten aamuun asti ei tarvinnut valvoa. Ainut miinus lautalla oli minikokoinen vessa, jossa piti jättää ovi auki, kun siellä kävi ja pukutilojen puuttuminen.

Niin, että jos on ensi kesäksi mietinnässä firman juhlat tai kaveriporukan kekkerit, suosittelen kyllä ehdottomasti! Meitä oli 12 ja se tais olla maksimimäärä lautalle. Hinta on toki suolainen,  mutta jos sen jakaa kahdelletoista, ei ehkä enää niin paha. Lisää tietoa löytyy osoitteessa rentitwasa.fi. Kannattaa käydä tsiigaamassa.

Sannis