tiistai 28. elokuuta 2018

Plans


Tähän aikaan vuodesta huvittais aina suunnitella jotain. Mutta ei vain oikein tiedä, että muuttaisko sisustuksessa jotain, suunnittelisko seuraavaa reissua vai miettiskö mitä tekis jouluna. Oikeestihan aina kesän jälkeen matka- ja kaikki muutkin kassat huutaa tyhjyyttään ja joulukin on vielä turhan kaukana kovin tarkkaan suunniteltavaksi. Sisustushaaveitakaan ei sen kummempia oo ollut pitkään aikaan, vaikka tyttöjen huoneet onkin ihan kulahtaneet ja sohvakin liian musta. Kylppäriremppa odottaa, mutta se tuntuu aaaaivan liian vaivalloiselta. Niin, ja haluaisin toki uuden sohvan sen liian mustan tilalle, mutta ne matka- ja sisustuskassat... :D 

Emme siis nyt hötkyile kuitenkaan sen kummempia, vaan elellään päivä kerrallaan. Ysiveen flunssaisuus tässä nyt vähän rasittaa ja eilen soitin mister A:n ja tytöt hakemaan mua töistä, vaikka olin mennyt pyörällä. Sitä ei muuten oikein usein tapahtu.. että soittelisin kyytiä jos on pyörä alla. Olin jotenkin aivan hyytynyt. Jumpassakin mietin, että kuinkakohan sitä jaksais loppuun saakka. Ärsyttävää tämmönen ameebaolo!! No, tänään meen vähän myöhemmin duuniin, joten saan tässä aamun ottaa iisisti ja keräillä voimia.

Päivä kerrallaan siis. Toki kalenteriin on merkitty syksylle perinteiset Halloween-juhlat kotona ja duunissa myös vähän hörskötetään tapojemme mukaisesti. Pikkujoulut löysi jo paikkansa loppuvuoden viikonlopuista ja minin synttäritkin sieltä löytyy. Tyttöjen syyslomaa ehdin jo myös pähkäillä. Vähän varovasti mietin josko voisin olla torstain ja perjantain sillä viikolla vapaalla. Tulis hyvään käyttöön tästä viikosta kertyvät plussatunnit. Itsenäisyyspäivän aikaankin mulla on pitkä viikonloppuvapaa ja siihenkin vois jotain keksiä.

Kaikenlaisia pläänejä siis, mutta ei mitään tarkempaa vielä. Suunnittelu ja pyörittely on hauskaa ja kalenteriin kirjoittaminen on aina ollut mun juttu. Tiedättekö sen tunteen? Tuntuu jotenkin kivalta tehdä merkintöjä ja saada suunnitelmia selväksi.

Miltäs teidän syksy näyttää?
Sannis

maanantai 27. elokuuta 2018

#myweek

Viime viikolla tein töitä paljon. Loman jälkeiseltä viikolta otin vähän miinustunteja ja nyt oli aika kiriä niitä takaisin. Sopivasti syksyn kiireet on alkaneet, joten ei todellakaan tarvinnut miettiä, mihin aikansa kuluttaisi. Pyörähdettiin työn merkeissä myös Tampereella ja etäduuniakin tein vielä perjantaina, kun olin hakenut eskarilaisen kotiin.


Puolessa välissä viikkoa ehdittiin metsään. Samalla poimittiin kattilallinen punaviinimarjoja ja pussillinen omppuja. Iso kiitos meidän ihanille naapureille, joiden puita ja puskia ollaan käyty verottamassa. Mini on kunnon marja/omppu/hillomaisteri ja halusi hommata itselleen jopa oman marjapoimurin.  Typyn kanssa pilkottiinkin perjantaina parikymmentä litraa omppuja ja keiteltiin vielä vähän hilloa. Pakkasessa on nyt omppu-, punaviinimarja- ja karviaismehua. Hilloa löytyy vähän karviaista ja paaaljon omppua. Sanoin just mister A:lle, että älä vain tuo enää yhtään omppua, koska en jaksa enää keittää :D


Viikon suuri ilonaihe oli se, että nykyään myös ysiveen lautaselta löytyy marjoja ja joskus jopa joku hedelmä. Vuosia me ollaan kikkailtu näiden syömishommien kanssa, koska typy ei oo syönyt hedelmän hedelmää tai marjan marjaa. Kaikki kasvikset aiheuttaa edelleen käsittämättömiä inhon puistatuksia, mutta kun neiti itse pyytää ensin puuroa ja sen jälkeen mansikoita ja mustikoita, tekis mun mieli vähän hyppiä ilosta. Vihdoin!!!

Hillo- ja marjapuuhien lisäksi koitin viikonlopun aikana saada kotiin vähän selkeämpää fiilistä ja kaupustelin muutamat jutut FB-kirppiksellä. Heti helpotti jo vähän, mutta vielä olis juttuja, jotka sais jatkaa matkaa uusiin koteihin ja vielä olis kyllä nurkkia siivottavana. Miten sitä aina ehtiikään kertyä romua ja sotkua joka paikkaan?!


Saarikausi päätettiin ystävien luona. Miten sopivasti saatiinkaan lyhyellä varoajalla treffit sopimaan ja päästiin valmiiseen dinneripöytään. Saareen tai mökille ei lähdetty, vaan kaupungissa oltiin ja ihan liian myöhään valvottiin. Ja voi että, kuinka hauskaa meillä oli. Tytöt raukat oli ihan voipuneita, kun mutsi ja faija niitä valvotti yöhön saakka :) Sunnuntainakin tavattiin ystäviä, käytiin lyhyellä kävelyllä, syötiin, juotiin kahvia ja höpöteltiin. 

Saas nähdä, mitä tämä viikko tuo tullessaan. Ysivee on vähän nuhainen. Huoh.. heti se alkaa, kun syksy ja koulu alkaa. Minillä on tänään uintipäivä eskarissa ja voi että me pakattiin reppua tärkeänä. Ite aion ainakin osan viikosta kulkea duuniin vielä fiukella. Tiedossa on jäätävä määrä jumppasuunnittelua, ohjaajapalaveria, jumppaohjauksia, lasten liikuntariehaa ja ties mitä muuta hommaa. Kiva, vauhdikas viikko siis edessä. Toivotaan nyt vain, että flunssat ei kunnolla tänne iske.

Kivaa tätä viikkoa!
Sannis

lauantai 25. elokuuta 2018

Syksy


Syksy on pyörähtänyt käyntiin varsin kiireisissä merkeissä ja aivan epätoivo on meinannut jo välillä iskeä, kun kaikenlaista hommaa on ollut joka päivälle aamusta yöhön saakka. Kivoja juttuja toki suurimmaksi osaksi, mutta you know.. liika on liikaa. Myös todella outoja viboja on välillä ollut ilmoilla tässä meidän lähiympyrässä ja mulla on ihan tunteet solmussa, mutta kyllä kai tää tästä taas helpottaa.

Eskari on alkanut ihan loistavasti! Mini oli ekoista päivistä lähtien ihan ihan kotonaan, vaikka paikka oli uusi ja 99% ihmisistä oli uusia. Ihan innoissaan täällä aamulla lähdetään eskariin ja uusi paras ystäväkin on jo löytynyt. Hermannin kanssa alkoi synkata heti ekana päivänä ja se oli sitä myöden selvä.

Kolmasluokkalaisen koulu tuntuu kans rullaavan vanhaan tapaan, no problemos! Vähän on toki puhuttanut pelottavat kiertoviestit ja eilen kyselin, mahtaako kaveripiirissä jengi pelata pelottavia pelejä. Niin mutsia tämä maailman meno välillä huolettaa, kun ohjelmat ja pelit muuttuu vain raaempaan ja pelottavampaan suuntaan koko ajan. Onneksi ysivee on sen verran arka ettei ihan heti lähde noita pahimpia tsiigailemaan. Vähän meinasi tossa aiemmin tämä viime viikkojen kiireralli vaikuttaa herkkään typyyn ja parit kunnon takut on takuttu viikonloppuina, mutta tällä viikolla on ollut aikaa omille puuhille enemmän ja homma tuntuu palautuneen normiuomiinsa.

Hyvällä mielellä lähtee siis myös koululainen meiltä aamuisin ja toki kaverin kanssa kävellen, vaikka vettä sataisi. Ennen kyllä lähti herkästi mun kyydillä, mutta alkaa olla jo toinen ääni kellossa. Yhtenä aamuna menin perässä kuivien vaatteiden kanssa, koska heti ysiveen lähdön jälkeen alkoi sataa. Koulun pihalla huhuilin typyä, että tarttisko se kuivia vaatteita. "Äitiiiiii! Et voi olla tosissas!!??!" Selvääää, nolomutsi muistaa ens kerralla pysyä himassa kuivien housujensa kanssa :D

Kaiken kiireen keskellä on ehditty hillopuuhiin. Tänä vuonna ei saatu vadelmia hilloksi asti, mutta omenaa on sitäkin enemmän ilmaantunut naapureilta. Hillovastaavana on toiminut mister A mun ollessa duunissa, mutta eilen ehdin vihdoin minäkin ottaa illan ihan iisisti kotosalla. Tulin kotiin jo aikaisin iltapäivällä, mutta pari tuntia jouduin vielä viettää duunien parissa etänä. Ehdittiin kuitenkin minin kanssa pilkkoa melkein parikymmentä litraa omenoita ja mehuakin keiteltiin ekaa kertaa karviaisista. Nyt tässä tsiigailen ympärilleni ja pakko tulla siihen tulokseen, että mun eilinen pikaimurointi ja pikalattianpesu ei paljoa tilannetta auttaneet. Oh my, mikä kaaos!!

Taidan siis vähän hissukseen laitella tavaroita paikoilleen. Saarikautta ei tällä kertaa päätetä. Ei olla sitä tänä vuonna oikein aloitettukaan eikä millään nyt voimat riittäis mihinkään mökkihommiin. Aiotaan pyöriä viikonloppu tässä kotiympyröissä. Tai no, ainakaan kymmentä kilsaa kauemmas ei lähdetä :D

Kuinkas teidän muiden syksy on alkanut?
Sannis

perjantai 17. elokuuta 2018

Puuhäät



Tonight, out on the street out in the moonlight
and damn it this feels too right.
It's just like deja vu,
me standin' here with you.
So I'll be holdin' my breath,
could this be the end?
Is it that moment when
I find the one that I'll spend forever with?
-Nickelback-

**********

Puupäiden puuhäät tänään. 
Parasta on Annukan tukka. Vimpan päälle sliipattu juhlakampaus :D

Sannis

tiistai 14. elokuuta 2018

Rippijuhlissa


Oi morjens! Käytiin sitte vähän retkellä viikonloppuna! Voin kertoa, että tämä retki oli aivan ainutlaatuinen ja ihan omaa luokkaansa. Koskaan ei toki tiedä, millä fiiliksellä kukin on, mutta en muistais vielä ainuttakaan tällaista reissua. Tämä retki oli suoraan jostain sketsisarjasta.. Sellaisesta, jossa esitetään lapsiperheen elämä ja matkailu mahdollisimman karseassa valossa. Ei oikeesti oo edes todellista, miten päin helvettiä suurinpiirtein puolet reissusta meni. Eilisen päivän käytin toipumiseen ja nyt ehkä pystyn jo kirjoittaa aiheesta :D

Lähtiessä minä ja mister A oltiin jotenkin väsyneitä ja resseissä. Mä olin ollut resseissä jo useamman päivän, koska ihan liikaa hommaa. No, siinähän sitten piti lähteä vielä kiirellä töihin käymään, koska halusin palvella yhtä asiakasta vimpan päälle. Duunin lisäksi piti käydä hakemassa matkaeväät ja tottakai apteekkiinkin oli asiaa, koska eihän lääkkeitäkään voi ostaa ennen reissua, vaan just sitte lähdön hetkellä. Käännyttiin takaisin kotiin kaksi (2!) kertaa, koska unohtuneet kengät ja lompakko. Saattoi hieman palautetta syntyä jo siinä vaiheessa mun ja mister A:n välillä. Usein mua vaan naurattaa kommellukset, mutta voi vee, että mua viisti kaikki unohtuneet tavarat ja jokainen ylimääräinen mutka. Ei tietenkään oma töissä käyminen. Sehän oli ihan fine, mutta mister A:n jutut. Nehän siinä niinku hermostutti :D Ei tuntunut olevan mister A:llakaan fiilis ihan parasta A-luokkaa. Tytöt käyttäytyi hyvinkin mallikkaasti. 

Matka meni suht ookoo. Syötiin eväitä ja kuunneltiin musaa. Hotellin pihassa saatiin mister A:n kanssa kunnon sanailu aikaiseksi ja mini avas pelin huutamalla heti auton ovelta: "Mummu, isi lupas lähteä takas kotiin!" Ei lähteny kuitenkaan. Koska muistutin, että milläs meet, tää on mun auto?! Voi elämä!!

Ilta meni ihan perfect. Haettiin Kanadan sisko rautatieasemalta, syötiin hyvin ja tehtiin koko porukka yhdessä melkein parin tunnin lenkki Pyynikin kivoissa maisemissa. Viimeisenä ennen nukkumaanmenoa kyläiltiin vielä Tanjan ja mutsin eli mummun huoneessa ja juoruttiin viimeisimmät kuulumiset.

Aamulla oli taas aika otella. Aamiaisella jo aloitettiin. Ysivee ei halua syödä aamiaista ja ysiveellä tulee huono olo, kun ei se syö aamiaista riittävän ajoissa. Ysiveellä on draamakuningattaren elkeet ja se osaa psyykata itsensä jäätävään hysteriaan. Siellä me sitten istuttiin Scandic Rosendahl - hotellin aamiaisella Tampereen Pyynikillä ja esitettiin muille hotellivieraille aamiaisteatteria. Ysivee ulvoi ja ulisi, että sillä sattuu mahaan. Minä olin nähnyt saman esityksen sata kertaa ennemminkin ja pysyin tiukkana. Syötävä on, koska edessä on pitkä seremonia kirkossa ennenkuin saa ruuan palastakaan. Yritin toki kaikkeni, että potilassaarinen olis hiljentynyt, mutta ei. Se ei myöskään voinut poistua huoneeseen vaan istui siinä meidän pöydässä jalat kippurassa ja ulvoi täysillä. Luultavasti vastapäisen pöydän rouva soitti lastensuojeluun äidistä, joka pakottaa lapsensa syömään eikä auta, kun sillä on huono olo. Siihen malliin se meinaan meitä tuijotti. Ja niin varmaan kaikki muutkin. Ja toki...ei ollut todellakaan kaukana etten olis itse vähän avustanut sen croissantin alasmenoa. Niin raivona olin. Loppuviimein mister A:lla paloi pinna ja se nappas ulvojan yhteen kainaloon, croissantin toiseen ja lähti huoneeseen. Että semmonen sadankuudenkymmenen euron aamiainen. Niin no..olihan tossa hinnassa toki huone myös. VMP!!

Jollain ihmeen konstilla selvittiin hotellista pihalle. Toki 20 minuuttia aiottua myöhemmin niin, että eräs kanadalainen oli "vähän" hermona. Eräät vaasalaiset oli myös "vähän" hermona ja kielenkannat aukes kyllä lahjakkaasti ennen kuin päästiin parkkipaikalta ulos. No... saatiin kukat, saatiin kortit ja ehdittiin kirkkoon aivan ajoissa. Kaikki perfect, kunnes mutsi eli mummu huomasi hukanneensa puhelimensa. Siellä sitten kierrettiin, ensin mutsi ja sen jälkeen mister A puoli Kangasalaa puhelimen perässä ja löytyihän se, auton lattialta. Oh my!

Unohtui siinä huudot, riidat ja kiireet, kun kummityttö oli niin upea! Kirkkohommat ei koskaan oo meidän juttu ja nytkin jäätiin ihan takarviin, melkein eteiseen niin että pääsi välillä pihalle ottamaan happea. Mulla ehti kuitenkin tulla tippa linssiin pariinkin otteeseen. Ja voi tuota meidän Iidaa. Niin pitkä ja kaunis, hyväkäytöksinen ja kohtelias tuleva lääkäri ettei kuulkaa mitään rajaa. 

Juhlat sujui ihan täydellisesti. Kirjoittajan vanhimman siskon koti on aina niin kaunis ja tunnelmallinen. Kattaus oli hieno ja tarjoilut ihania. Kummitytön iskän puhe oli kaunis ja itellekin tuli jotenkin rauhallisempi fiilis kaiken räyhäämisen jälkeen. Napsittiin siinä vähän valokuvia ja kun isosiskojen kanssa koitettiin sopia kuvaan, tuumasi kummitytön isän sisko, että olispa ihanaa jos itelläkin olis siskoja. On se kyllä ihan omanlaista ja mahtavaa. Vaikkei usein nähdäkään, on ne joka kerta yhtä tuttuja ja parhaimmat hörskötysnaurut irtoaa aina siskojen ja mutsin seurassa.

Lähtiessä tehtiin vielä pikavisiitti Ikeaan, jossa mini veti kunnon lipat ovella ja minä meinasin säädä sydärin, kun näin sieluni silmin, kuinka se musertuu sen ison pyöröoven väliin. Ei musertunut vaan pääsi ylös ja olishan se ovikin pysähtynyt, mutta voi jeeZUZ että mä säikähdin!!! Piti monta kertaa tarkistella, onko se sydän siellä paikoillaan.

Ostettiin extempore uuni. Meidän uunista on vastus roikkunut jo kauan eikä oo ostettu uutta, koska Kanadan reissut ja sadankuudenkympin hotelliyöt. No, nyt oli mallikappaleuuni kaupan pelkän vastuksen hinnalla ja mehän ostettiin. Mehän myös kassalla tajuttiin, että ollaan mun Citikalla matkassa. No, ei muuta kuin uuni etupenkille ja meikämutsi tyttöjen kanssa takapenkille. Ysivee kyllä meinas, että: "Sä et kyllä voi tänne tukkia!", mutta tukinpa vaan eikä ollut edes ahdasta.

Huuuuuuuuuuuuuuuh! Emme lähde retkelle hetkeen. Ehkä.
Sannis

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Miten meni


Nyt kun ysivee on tosiaan jo ysivee, väistämättä hiipii ajatuksia mieleen siitä, että miten tää nyt meni. Maailmahan ei varmaan tänäänkään toivottavasti lopu ja vuosia on vielä paljon jäljellä, mutta tänään tuon ysiveen pikkulapsiaika on kuitenkin ohi. Nyt on turha enää miettiä, olisko pitänyt tehdä jotakin jotenkin toisin tai olisko pitänyt olla parempi. Pistää silti kuitenkin vähän mietityttämään..

Kuinka usein sanoin etten ehdi?  Kuinka usein olin iltaan saakka töissä? Kuinka usein käskin kasvattaa paksumman nahan ja jättämään typerät jutut omaan arvoonsa, kun olisin voinut ottaa yhteyttä kaverin vanhempiin ja kertoa, että mun lastani kohdeltiin huonosti? Kuinka usein jätin iltasadun lukematta, koska olin väsynyt? Kuinka usein en ymmärtänyt tehdä just oikein ja sanoa just oikeita asioita, että mun lapseni saisi ne parhaimmat eväät maailmaan? Kuinka usein menetin hermoni?

Mun mielestä kamalaa on se, että en muista ysiveetä pienenä. Kyllä mä muistan, että se osasi ulkoa kaikki lauseet muumikirjoista ja että se rakasti Risto Räppääjää. Mutta tuntuu etten kuitenkaan ihan oikeasti muista. Oon lähes varma, että Tommin kuolema vei multa molempien tyttöjen vuosista monta, mutta sitten taas toisaalta.. on ne äitiyden ensimmäiset vuodet semmosta väsyä ja epävarmuutta joka tapauksessa, että muistaako muutkaan niin hyvin?

Loinko tyttärelleni tarpeeksi hyvän perusturvallisuuden tunteen? Sellaisen, että se tietää, että kotiin voi aina tulla ja äitille voi aina kertoa...että kotiin pitää aina tulla ja äitille pitää aina kertoa? Osasinko opettaa, kuinka toisia ihmisiä kohdellaan? Sainko menemään takaraivoon saakka, että valehtelu on aina pahin vaihtoehto? Rakensinko ysiveelle tarpeeksi hyvän itsetunnon ja onnistuinko opettamaan hyvän ja huonon itsekkyyden eron? Ja siis kyllä, kaksihan meitä vanhempia täällä on, mutta lähinnä nyt tätä omaa rooliani tässä pohdin.

No joo, moni näistä asioista varmastikin kehittyy ja muuttuukin vielä, mutta siis kuiteskin.. kyllä kovasti mietityttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Yhtäkkiä tuntuu, että aika loppuu kesken. Kun oikein ajattelen asiaa, ymmärrän, että nythän se vasta alkaa. Elämän seuraava vaihe. Mutta kuinka kamalaa ja ihanaa, kuinka katkeransuloista se onkaan, että lapset kasvaa ja menee omia menojaan kavereiden kanssa. Että yhtäkkiä me voidaankin olla jo vähän enemmän mister A:n kanssa kahdestaan. Että yhtäkkiä kuvittelen, että elämä on eletty ja sitten tajuan, että mennyttä onkin vain yksi vaihe siitä.. että itsehän en ole edes neljääkymmentä vielä.

Siksi halusin minimoida jotain elämästäni. Siksi halusin poistua parista some-ryhmästä ja laittaa Instagram-tilin yksityiseksi, kun yhtäkkiä tuntui, että aika mun lasteni kanssa lentää ihan liian nopeasti. Halusin säästää aikaa jostain muualta ja antaa sitä enemmän tytöille. Halusin sulkea aikaisempaa suuremman osan meidän elämästä vain meille ja varmistua, että teen asioita siksi, että haluan, enkä siksi että saisin hyvän valokuvan. Huomaatteko muuten, kuinka tuohon ajautuu huomaamatta? Mihin tahansa menee, silmä etsii automaattisesti paikkaa, josta saisi parhaan kuvan. Toki, hyvät kuvat on ihania ja valokuvaaminen on ihan parasta, mutta jos tulee vähän huono omatunto silloin jos ei kuvaa jokaista kivaa juttua, saattaa olla aika lyödä vähän jarrua päälle.

Niin. Kaikenlaisia ajatuksia on taas mielessä pyörinyt viime aikoina. Niin kovasti oon koittanut pitää täällä viime kuukausina jutut semmosella aika yleisellä tasolla ja ei-niin-henkilökohtaisina, että nyt tuntuu jotenkin vaikealta saada ajatusten virtaa tähän näppäimistölle, kun kyse onkin niistä itselle isommista jutuista. Sopivasti osui tähän kohtaan kuitenkin se eskarin kotikäynti. Silloin kun kysyttiin omia vahvuuksia äitinä...

Niin... Kuinka usein laitoin lapset etusijalle? Kuinka usein halasin? Kuinka usein otin syliin? Kuinka usein lohdutin, kun oli paha mieli? Kuinka usein kehuin? Kuinka usein kannustin? Kuinka usein opetin, että konflikteista kavereiden kanssa voi oppia selviytymään itsekin eikä aina tarvita aikuisten apua? Kuinka usein opetin toisten huomioon ottamista, anteeksi pyytämista ja anteeksi antamista? Kuinka usein kerroin yöllä, että ei tarvitse pelätä, koska äiti ja isi on tässä? Kuinka usein vein hiihtämään, luistelemaan, uimaan, näkemään maailman eri paikkoja? Kuinka usein näytin, että arjestakin voi tehdä juhlaa? Kuinka usein opetin, että kannattaa olla sopivasti ylpeä ja sopivasti nöyrä? Kuinka usein tein kaikkeni, että tytöillä olis hyvä olla?

Aika usein.


Sannis

tiistai 7. elokuuta 2018

Saturday


Meidän lauantai näytti tämänmoiselta. Ihana sää! Vihdoinkin mulle sopivan lämmin eikä tukahduttavan kuuma. Aamupäivä vietettiin uimarannalla ja illalla pyöräiltiin festeille. Ollaan siis mister A:n kanssa käyty jopa kahdet festit nyt peräkkäisinä viikonloppuina. Aikamoisia festarihaukkoja ;D Vähän oli sunnuntaina havaittavissa jopa morkkista, koska rahanmeno.

Vaasan Puskaradio Facebookissa on täynnä moitteita näistäkin juhlista. Vaasan Puskaradio on täynnä moitteita ja *askaa kaikesta mahdollisesta. Miten jengi jaksaa? Usein samat tyypit aukoo päätänsä. No, sinnehän ei munkaan tarvitse mennä lukemaan ja homma on omalta osalta ratkaistu sillä tavalla. 

Kallistahan noillakin kekkereillä oli taas munkin mielestäni joo eikä esiintyjät olleet päivän kuumimpia. Me mennään silti varmasti joka vuosi ihan vain, koska ollaan  aina menty, koska täällä järjestetään ja koska mun mielestä nää vähän jo menneet esiintyjät on jotenkin ihania ja nostalgisia. Semmosia, joita ei enää välttämättä missään muualla näkisi. Joka kerta meillä on ollut tosi kivaa ja hei..koska Elisa-Stadionilla on sisävessat! Mukavasti muutenkin nuo järjestelyt toimi, ainakin mun katsantokannastani.

**********

Blogin yksityiseksi muuttaminen koki pienen vastaiskun, kun selvisi ettei suljetun blogin määrätty lukijamäärä riitäkään. Positiivinen ongelma siis. Ihanaa, että ootte siellä ja jaksatte lukea. Mun täytyy nyt vähän pähkäillä, kuinka tämän homman toteuttaisi. Kuitenkin haluan, että jokainen joka oikeasti tahtoo lukea, pääsee lukemaan. Minimoimisen tarve tuli kuitenkin nyt tosi vahvana ja sen myötä poistuin Vida Vaasa - sekä Slow- ryhmistä. Niissä ei mua tai mun julkaisuja siis enää näy ihan vain siksi, että aikansa kaikkea. Ei vain ehdi joka soppaan sen lusikkansa kanssa. Vaasalaisia vaikuttajakamuja toivottavasti tapaan edelleen, koska siellä on ihan mahtavaa porukkaa. Mitään dramatiikkaa ei siis tässä mun downshiftaamisessani ole, ainoastaan halu priorisoida omaa aikaa ja voimavaroja.

Nyt on pakko ottaa pieni tauko pähkäilystä. Vajaan tunnin päästä on tulossa minin eskarista Sari kotikäynnille ja epäilen, että olis suotavaa, että tuleva eskarilainen olis hereillä.. epäilen.. :D

Kivaa tiistaita!
Sannis

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Blogin ovet kiinni!


Hyvää sunnuntai-iltaa rakkaat ihmiset siellä ruudun toisella puolella. Muutan Life kaksipistenollan suljetuksi. Eli allekirjoittaneen hajatelmia pääsee ihmettelemään vain kutsutut lukijat. Kutsu pitää lähettää sähköpostiin. Jos siis tahdot vielä seurailla meidän perheen toilailuja, laita ihmeessä viestiä Facen tai Instan kautta tai osoitteeseen sanniksenlife20@gmail.com, niin kutsun sut mukaan.

Terkuin,
Sannis 

lauantai 4. elokuuta 2018

Jeppis


Tämän(kin) vuoden Pietarsaaren reissu tehtiin vähän extempore. Yhtenä vähän tylsänä kesälomapäivänä päätettiin pakata kamat kasaan ja ajella Jeppikseen. Fäboda ja Fantasea kuuluu joka kesä meidän ohjelmistoon ja tällä kertaa lähdettiin matkaan vain omalla porukalla.

Fantaseassa uimaan oli pakko hypätä mutsin ja faijankin, koska #helvetinhiki Tämän kesän paras hashtag. En tiedä, kuka sen alunperin keksi, mutta häpeämättömästi käytän :D Tytöthän olis viihtyneet pärskimässä vaikka koko päivän. Syömiset tuntui vähän kallistuneen viime vuodesta, mutta sisäänpääsy oli aina vain yhtä edullinen. Perhelippu 25€. Pelattiin myös perinteiset minigolfit, mutta tällä kertaa kuumuus tuntui ylivoimaiselta ja jouduttiin jättää kierros kesken.

Fäbodaan oli tullut vähän uudistusta ja nyt pääsee pyörätuolillakin tsiigailemaan maisemia. Aika hieno juttu! Kuumuus se oli kallioillakin aikamoinen, vaikka kuvittelin että tuulisi vähän viileämmin. Aika nopsa kierros jouduttiin tekemään ja jätskitkin suli aivan silmissä. Ysivee on meistä se, joka parhaiten näitä helteitä kestää. Meille muille alkas jo tossa vaiheessa olemaan vähän liikaa.

Ootteko käyneet Fantaseassa tai Fäbodassa?
Sannis

torstai 2. elokuuta 2018

Elokuun eka


Niin vain tänäkin vuonna elokuun eka tuli ja meni. Nyt siitä on kahdeksan vuotta. Elämän pahimmasta päivästä. Oikeesti en edes tiedä oliko se pahin. Vai oliko pahimpia ne sadat päivät sen jälkeen. Tänäkin vuonna elokuun eka oli todella outo. Pää oli aivan puuroa ja sekoilin ihan huolella. Lukitsin itseni duunissa ulos joka paikasta ja jouduin soittaa kesälomalla olevalle duunikamulleni, että tulee päästämään mut sisään (Supernolo!). Olin hyvin epävarma syönkö omia eväitäni (Oikeesti!). Luulin hukanneeni aurinkolasit ja soittelin jo pitkin kaupunkia niiden perään vain löytääkseni ne omasta laukusta. Sekoilin kellonaikojen kanssa ja odottelin jumppaan porukkaa tuntia liian aikaisin. Oh my! Onneksi on jo elokuun toka. Jos tänään pysyisi pää vähän paremmin kasassa.

Kaiken sekoilun jälkeen eilen syötiin iltapalaa kamujen luona ja vielä aivan liian myöhään lähdettiin hautausmaalle. Kuvat on aikamoista puhelinmössöä, mutta jotakin on aina pakko saada ikuistettua. Haluan jälkeenpäin pystyä katsomaan kuvan jokaisesta syntymäpäivästä. Oikeesti en tiedä katsoisinko koskaan, mutta ainakin mulla on se mahdollisuus.

Kahdeksan vuotta.
Sannis