Historiaa

Oi, mua NIIN ei haittaa, että tämä vuosi on pian historiaa. Ihan hirveän suurella lämmöllä en vuotta 2017 tule muistelemaan. Lähipiirissä oli kaikenlaisia ongelmia; sairautta, menetyksiä ja väsyä. Mua vaivasi migreeni ennätyspaljon keväällä. Sen jälkeen sairastettiin minin kanssa jäätävän pitkä mahatauti ja syksystä kaksi kuukautta meni flunssaillessa. Vielä loppuvuoteen ehdin saada migreeniputken ja nyt, vain kahden kuukauden tauon jälkeen flunssa muistaa mua olemassa olollaan. Tekis mieti kettuuntua, mutta oon tässä nyt vain niinkuin en oliskaan. Sohvahuilia koitan lääkkeeksi. Vitamiinien, sinkin, magnesiumin, Duactin, inkiväärin, hunajan ja kaiken maailman marjojen lisäksi siis. Yllättävän kauan oon saanutkin nyt yhteen menoon pötkötellä.

Onneksi blogia ja kuvia selaamalla muistuu mieleen, että sairastelun lomassa oli hyviä hetkiä ja kivoja juttuja ainaskin sata. Tai kaksi sataa. Ajattelinkin ensi vuoden alkuun tehdä tästä vuodesta koosteen, jossa on ainoastaan niitä kivoja juttuja. Unohdan sitten kaiken paskan johonkin mappi ööhön ja mietin jälkeenpäin vain niitä ihania osuuksia. Niin kai se oikeesti kannattais ihan kaiken suhteen tehdäkin. Mitäpä niitä vanhoja surkeita juttuja miettimään. Jaa, no sen verran toki, että joistain niistä vois ehkä oppia jotain. Mutta yhtään sen enempää ajatuksia ei uhrata. Nokka pystyyn vaan ja kohti uutta vuotta.

Vuosi 2018 tulee kuulkaa olemaan se vuosi, jolloin minä vihdoin pääsen Kanadaan. Paljon muita haaveita ei tulevalle vuodelle ookaan. Vielä. Niiiin paitsi että..... olisin halunnut nähdä Volbeatin, mutta nyt taitaa mennä Kanadat ja Volbeatit just päällekäin kalenterissa. Prkl! Somen suhteen meno jatkuu varmaan aika samanlaisena, kuin tähänkin asti. Blogien suosio laskee koko ajan, mutta en usko, että kirjoittajan muste ehtyy. Instagramissa suosituimipia on tilit, joissa koko feedi on yhtenäinen, kuvien sävy sama ja hashtagit oikeanlaisia. Mun mielestä liian sliipattu on tylsää. Aion edelleenkin päivittää Sannis_2.0 - tiliä just silloin, kuin siltä tuntuu ja just niillä aiheilla, mitkä allekirjoittanutta milloinkin koskettaa. 

Kiitos, että olette siellä!
Mitä teillä on mielessä ensi vuodelle?

Sannis

Sulkeiset

Hyvää torstaita! Yksi työpäivä taputeltu ja kaksi edessä ennen pitkää viikonloppua. Sain jumpista ihan älyttömät kiksit eilen. Spinun jälkeen tullut palaute lämmittää mieltä vielä pitkälle ensi vuoteen. On se vaan niin kivaa! Ja toki raskastakin. Varsinkin, kun tuntuu, että fiilis on väsyneempi nyt joulun jälkeen, kuin sitä ennen. Viikonloppuna koitetaan sitten latailla vähän akkuja ennen ensi vuoden koitoksia.

Mun on pitänyt pitää itselleni vähän sulkeisia, koskien somea. Huomaan, että kun paljon somettaa, tulee sellainen olo, että pitäis kaikesta aina laittaa. Että jos on kavereita kylässä, pitää laittaa kuva Instaan, ettei ne kaverit loukkaannu, kun laitoin kuitenkin toistenkin kavereiden kyläilystä. Voi elämä! Meidän ystävistä monikaan ei ite julkaise ollenkaan samalla tahdilla, kuin minä (jos ollenkaan) ja epäilen vahvasti, että loukkaantumiset on aikalailla nollissa :D Kaikenlaista turhaa sitä pyöriikin kuulkaa päässä..

Oon siis itelleni tässä nyt kertoillut, että ei oo ihan pakollista kaikesta postata. Mä oon just tommonen.. Ihme ajatuksia hiipii päähän ja täytyy aivan painaa jarrupoljinta ja olla, että hei Sannis.. koita ny olla taas jo! Ja sen jälkeen onkin sitten taas jo selkeämpää. Toki, mun mielestä olis ihanaakin postata lähes kaikesta, koska kuvat ja postauksethan on mun juttu. Rakastan, kun muistot kivoista hetkistä säilyy kuvina myöhemmin katseltaviksi. Jos vain olis aikaa kaikkeen. Aina ei oo.

Mutta ihan oikeesti mua on kyllä harmittanut tässä joulun aikaan kameran puuttuminen. Puhelimella kuvailut on joulukuun valossa vähän niin ja näin ja oikeesti mua ärsyttää, että tämän vuoden joulusta jäi vain iPhone-näpsyjä. No, näkeepä sen kai niistäkin mitä tuli tehtyä. Ehkä ens jouluna sitten mullakin on taas jo kamera :)

Hei, nyt kamat kasaan ja duuniin. Core/Kehonhuolto olis luvassa ja sen jälkeen on aina hyvä boogie! Meillä on avoimet ovet klo 18 saakka, joten jos oot tekemistä vailla, tuu reenaamaan! Ja muista postata siitä someen. Koska.. If it's not on Facebook, it didn't happen!! ;D ;D

Sannis

Joulua

Tämmöstä matskua on iPhone taltioinut viime päivinä...

Tapaninpäivässä ja mister A:n synttäreissä ollaan. Joulu on mennyt ihan yli nopeasti. Se tuli nopsasti ja meni nopsasti. En oikein tiedä, ehdinkö mukaan :D Tytöt ainaskin on olleet niin onnellisia lahjoista ja joulupuuhista. Ite oon ollut jostain syystä niin väsynyt, että aaton aattona ja aattona meinasin nukahtaa sohvalle. Ja minähän en koskaan nuku päikkäreitä. Suhteellisen raskas syksy painaa kai.

Ollaan tavattu ystäviä ja perhettä. Ollaan syöty navat täyteen. Ollaan nautittu talvisesta säästä. Kaikki siis aivan kohdillaan. Niinkuin joulussa kuuluukin. Nyt lähdetään hakemaan tytöt. Jep, me kotiuduttiin kymmenen maissa eilen illalla kavereiden luota. Kahdestaan. Molemmat tytöt jäi extempore yökylään. Minin eka kerta jossain muualla, kuin mummun tai mumman luona. Tokaluokkalainen alkoi kysellä yökylää ja kun luvattiin, innostui minikin ajatuksesta. On niin rakkaita ja tuttuja Aamullekin vauvasta saakka nuo meidän ystävät, että niin vain jäi viisvee sinne ihan innoissaan ja onnellisena.

Rentoa Tapaninpäivää!
Sannis

All good

Kiljusen herrasväki täällä toivottelee kaikille kivoille ihanaa ja rauhallista joulua!

Me aloitettiin jouluhommat jo eilen. Vietettiin pikkujoulua kavereiden kanssa. Lapset leipoi pipareita ja torttuja. Maisteltiin glögiä ja herkuteltiin juustoilla. Tonttukin kävi jättämässä pienimmille paketit. Glögiin sujautettiin aikuisille salaa vähän lämmikettä :)

Ympärillä on nyt paljon kaikenlaista meneillään. Toisilla sairastellaan ja toisilla kriiseillään. Koitan olla olemassa ja kuuntelen jos ja kun tarvitsee. Tiaroksi kamuille, että täällä on ovet ja puhelinlinjat auki. Kahvinkeitin on kestoladattuna ja Proseccoa sekä sympatiaa löytyy :D

Itellä migreeni yrittää tonne vasemmalle ohimolle, mutta ainakin eilen voiton vein minä ja pienen pieni migreenilääke. Luotan vahvasti siihen, että tänään tulos on sama. 23. joulukuuta me syödään jouluateria mutsin luona joka vuosi. Niin tänäkin vuonna. Sitä ennen käydään faijan riisipuuropadoilla. Nyt on aika fiilistellä kynttilänvaloa ja nauttia rakkaiden seurasta.

It's all good!

Sannis

Kuvat Jarkko Laine, Lainekuva.

Ihanaa

Eilen näytti siltä, että lumi alkaa sulaa pois. Vielä silti toivon, että niin ei kävisi. Kyllä lumisessa maisemassa vain on sitä jotain. Kaikessa tuntuu olevan vähän taikaa, kun lumi kimmeltää maassa ja huurtaa puut. Mun työmatkalla on yksi sellainen kohta, joka usein näyttää upealta. Jotenkin just siinä yhdessä kohdassa on usein ihan mahtava valo. Peltojen takaa aukeava metsä on niin hitsin kaunis taivasta vasten. Tekis aina mieli pysäyttää auto ja kaivaa kamera. Oon kovin visuaalinen ihminen ja kaikki kaunis, mitä näen, vaikuttaa vahvasti. Voisin tuijotella kauniita asioita vaikka kuinka kauan ja jotenkin ne menee ihan luihin ja ytimiin saakka. Vaasalaisille muuten tiedoksi, että se mun kohtani on Vesilaitoksentiellä :)  

Somessa oon nyt ihan innoissani seurannut muiden jouluvalmisteluja. Bossin leivinuunirieskat, Pehkosen perheen joulukorttikuvat, Jossun joulukuusi ja kaikki muut ihanat tuttujen joulujutut jotenkin mua niin lämmittää. Oon myös aina yhtä innoissani, kun ystävien luona ja kyläpaikoissa on joulukuusi ja - koristeet jo laitettu. Ihanaa, kun ihmiset häärää ja touhuaa. Ja ihanaa, että me saadaan olla nyt tekemässä meidän lapsille niitä jouluperinteitä ja - muistoja, joita itse ollaan aikanaan eletty. Toivon sydämeni pohjasta, että jokainen lapsi saisi sen joulun taian kokea. Meidän oma joulu on sillä mallilla, että kinkku on sulamassa ja lahjat odottamassa paketointia. Tänään käydään tekemässä muutamia ruokaostoksia.

Oliko nyt jo liikaa ihanaa? Vai hä? :D

Sannis

Tähdet

Aika vähissä alkaa valo taas olla. Onneksi on nyt jouluvalot ja -tähdet, jotka vähän kirkastaa elämää. Lapseni kahdeksanvee oli taas äitiään viisaampi ja kysyi, tiedänkö miksi joulukuuseen laitetaan latvatähti. No, en muuten tiennyt. Se kuulemma kuvastaa sitä tähteä, joka johdatti itämaan tietäjät jeesuslapsen luo. Selevä! Aikamoinen tietopaketti toi meidän tokaluokkalainen. Sillä on huippuhyvä muisti ja melkein joka päivä se opettaa mulle jotain, mitä en tiennyt ennestään tai mitä olin jo kouluajoilta unohtanut. Siistiä!

Leivottiin myös keksit tähden muotoon. Mutsi eli mummu oli onneksi apuna, niin saatiin hommat vauhdilla pakettiin. Mister A teki taikinan ja ne minin kanssa aloitteli vähän kaulimista, mutta loppuviimein kasivee ja mummu laittoi tuulemaan ja leipoi suurimman keksipinon. Laitoin toisiin omppuhilloa ja toisiin karviaishilloa. Vielä riittää omia hilloja pakkasessa. Saas nähdä kuinka pitkäksi aikaa. Yllättävän hyvää tuli karviaishillostakin, vaikka epäilin ensin. Kekseistä en tiedä... että onko ne nyt niin kauniita tai symmetrisiä, mutta ainaskin rakkaudella tehtyjä :D

Tähtien tuiketta tiistaihin!

Sannis

Maanantai

Haudihou! Kuinkas viikonloppu sujui? Meillä meni suht vauhdikkaasti. Mitään suunnitelmia ei etukäteen ollut, mutta vaikka mitä ehdittiin. Palloiltiin vähän kaupungilla, tavattiin ystäviä, leivottiin mutsin eli mummun kanssa ja tehtiin vähän joulupukin puuhiakin. Outoa oli se, etten pessyt ainuttakaan koneellista pyykkiä. Voiko edes olla mahdollista? Normaalisti meillä pyörii pesukone ihan joka päivä. Oli jotenkin tosi vapauttavaa huomata eilen, etten oo jaksanut ressata pyykeistä koko viikonloppuna. Toki tänä aamuna oli pakko ottaa vahinko takaisin, ettei nyt aivan hunningolle jouduta ;D

Tänään on jotenkin helppoa olla. Tiedossa on lyhyempiä ja kevyempiä päiviä koko viikko. Varmaan jo tiedättekin, kuinka tärkeää mun duunini mulle on. Niin paljon, kuin mä sitä rakastankin, valehtelisin jos väittäisin, etten oo odottanut tätä viikkoa. Meillä on live-jumpat tauolla muutaman päivän ja pieni breikki tulee nyt just hyvään saumaan superraskaan syksyn jälkeen. Tuntuu jotenkin tosi kivalta tietää, että tänään kun tuun töistä himaan, en joudu ensimmäisenä alkaa pyykätä hikimärkiä vaatteita. Vois vaikka töiden jälkeen mennä johonkin ihmisten ilmoille jos haluais. En toki halua, mtta siis kuiteskin.. olis niinku mahdollisuus :D Nyt se tuntuu ihanalta. Tiedän, että loppuviikosta alkaa tulla jo ikävä omia rutiineja ja jumppia. Niin se menee. Nämä pienet breikit varmistaa sen, että ne perushommat pysyy kivoina ja mielekkäinä vuodesta toiseen. 

Niin, että kevyt viikko ja pitkä viikonloppu tulee kyllä tarpeeseen. Huomaan, että koko syksyn väsyt alkaa purkaantua mister A:han. Kun ainahan se tietysti jotain tekee väärään aikaan tai väärällä tavalla, ei osaa lukea ajatuksia ja muuta sen sellaista. Viikonloppuna se osti jeesusteippiä. Epäilen, että löydän itseni pian niputettuna sillä teipillä jos en vähän vähennä tota nalkutus- ja urputusosuutta :D

Me ei olla ostettu joululahjoja toisillemme mister A:n kanssa enää moneen vuoteen. Monesti ollaan ostettu joku yhteinen kiva juttu joulun alla. Tänä vuonna tapahtuikin poikkeus ja minä sain joululahjan ja jo kaiken lisäksi etukäteen. Uudet ruokailuvälineet. Jee! Oon hiukonut niitä jo piiiitkän aikaa, mutta koska ei varsinaisesti tarvita, niin en oo malttanut tuhlata. I'm so happy! Kultaa ja ny niin kaikkee.

Saahan olla jo joulumielellä ja ärsyttävän hyvällä tuulella. Saahan?

Sannis

Piparidonitsit

Eipä kuulkaa kummempia lauantaiaamuun. Paitsi, että kokeiltiin tehdä pipareista donitseja. Tai ainakin niiden näköisiä. Kivaa vaihtelua :) Bongasin idean Instatilistä -> @emmaivane. Sieltä löytyy vaikka mitä muutakin ihanaa leivontahommaa.

Me aiotaan lähteä tänään kaupungille. Käydään ainaskin lounaalla, kahvilla, kukkakaupassa ja tsiigailemassa Vaasan keskustan jouluvaloja. Aiotaan istua ja ihmetellä. Laitettiin nyt kiireet hetkeksi tauolle.

Rentoa lauantaita kaikille kivoille!
Sannis

Kesken

Viime päivinä mulla on ollut vähän hanskat kateissa. Ei oo oikein tiennyt mitä ajattelis mistäkin. Yksi mun rakkaimmista ystävistäni menetti äitinsä viikonloppuna ja se on kyllä koskettanut ihan älyttömästi. Huomaan, että koko ajan ajatukset meinaa mennä muistoihin. Muistoihin tästä ystävän äidistä ja muistoihin omasta suurimmasta surusta. Mietin, kuinka tämä mun ystäväni äiti lauloi meidän tokaluokkalaiselle typyn ollessa pieni. Mietin, kuinka ne pärjää nyt joulun yli.. tytöt jotka menetti äitinsä, lapset jotka menetti mummunsa ja mies joka menetti vaimonsa. Mietin, miltä itsestä tuntui silloin, kun Tommi kuoli. Pelkään, miltä tuntuu, kun menettää jonkun oman läheisen.

Vitsi, että elämä voi kyllä joskus olla kovaa. Noin vaan joudutaan sanoa heipat ihmisille, joita ei oltaisi vielä ollenkaan valmiita menettämään. Vitsi, kun sitä itse muistaisi ja ehtisi sanoa kaiken, minkä haluaa ennenkuin on liian myöhäistä.

Tämän asian lisäksi mielessä on pyörinyt ajatuksia siitä, kuinka paljon ympärillä oleva negatiivisuus tai vastaavasti positiivisuus vaikuttaa omaan mielentilaan. Suomalaiset (vai vaasalaiset?) on tunnetusti aika kovia valittamaan ja niin toki välillä itekin, mutta mä näen kyllä niin punaista jos lähtökohtaisesti etsitään vikoja joka asiasta. Mitä ootte mieltä, löydättekö eroja valittamisen ja valittamisen välillä? Mun mielestä on selkeä ero olla negatiivinen tyyppi ja lähteä kaikkiin hommiin sillä mielentilalla, että vikaa löytyy iiiihan varmasti tai sitten olla semmonen peruspositiivinen elämänasenne, mutta välillä kypsyä ja urputtaa asioista. Tiedättekö, mistä puhun? Ehkä tämä asia on nyt korostunut just sen takia, että omassa lähipiirissä on isoja asioita meneillään ja tuntuu turhauttavalta etsimällä etsiä vikoja pikkujutuista.

Oon nyt lukenut tämän tekstin läpi jotain seitsemäntoista miljoonaa kertaa enkä oikein siltikään tiedä, sainko sanottua mitä halusin. Vähän kesken jäi ja pitäis avata ehkä enemmän, mutta meni takki jotenkin tyhjäksi eikä oikein enempää sanottavaa yhtäkkiä ookaan. Näillä mennään siis. Nytkö mä masensin teidät? Ei ei ei.. nyt masikset pois. Tänään meillä on jouluspesiaali töissä ja viikonlopun aion oikein etsimällä etsiä kivoja juttuja elämästä, joulun odotuksesta ja kaikesta, mitä vastaan tulee. 

Sata miljoonaa halausta lähetän ystäväni perheelle ja läheisille.

Ja omalle äidilleni kans <3

Sannis

Joulua kohti

Huhhuijjakkaa, mikä alkuviikko takana. Samoin, kuin viikonloppu. Aikamoista haipakkaa on menty, mutta kyllä sitä pikkuhiljaa saa alkaa rauhoittua joulupuuhiin. Aion tällä viikolla laittaa duunihommat pakettiin sillä tavalla, että ensi viikolla saan tehtyä mahdollisimman lyhyttä päivää. Jouluviikko ollaan jumpista vapaalla, joten sekin mahdollistaa kevyemmän setin. Alkaa tuntua, että on vedetty täysillä siitä saakka, kun flunssa vihdoin hellitti. Ei tullut sitten niitä kevyitä viikkoja tehtyä. Voi mikä ihme siinä on, että ne aina unohtuu? No, ensi vuonna sitten taas vanhempana ja viisaampana, eiks je? :D

Meillä on joulupukinpuuhat aika hyvällä mallilla, joten eipä tässä sen kummempaa hötkyilyä tarvi enää olla. Tokaluokkalaisella on yhdet kaverisynttärit, mulla on bloginaisten pikkujoulut ja vähän jouluhommia vielä duunissa. Minillä on taidenäyttely päiväkodissa. Koitetaan mennä sillain päivä kerrallaan ja ottaa iisisti. Mister A vaikuttaa väsyneeltä, joten koitetaan löytää sille vähän huiliaikaa. Joulu on vielä aika auki. Ei olla tehty hirveän tarkkoja suunnitelmia joka päivälle ja niin se varmaan saa ollakin. Kinkku pitäis hakea ja mietin josko tänä vuonna tekisin lanttulaatikon jo pakkaseen. Yleensä oon tehnyt sen vasta aattona.

Eilen olin niin onnellinen, kun satoi lunta. Jätin auton duuniin, kävelin palaveripaikalle ja olin niin fiiliksissä, kun näytti ihan talvelta ja jouluiselta. Muutama viikko sitten käytiin Jarkon luona (Lainekuva) napsimassa valokuvia ja pieni lumipläntti löydettiin silloinkin :D

Joulua kohti mennään! Terkkuja!

Sannis

P.S. Avattiin Jossun kanssa yhteinen Instatili, johon on tarkoitus kerätä kaikkea ihanaa mutsien hyvän mielen hömppää. Käyhän tsiigaamassa -> joko_and_sannis.

121212

Jarkko Laine Photography (Lainekuva, klik!)

Viisi vuotta sitten syntyi pippurinen, täynnä tahtoa oleva tyttö, joka saa kirjoittajan ihmetykseen joka päivä. Aamu on pienestä lähtien ollut, kuten äitinsä siinä mielessä, että "Itte" se tekee kaiken. Vanhemmiten äiti on oppinut suosiolla jättämään monia hommia iskän puuhiksi, mutta Aamu jaksaa vielä opetella ihan kaiken. Nyt se opettelee niitä kirjaimia, joita ei vielä osaa. "T oli se missä on viiva ja katto päällä, eikö? Ja Koon oon nyt kans opetellu tekemään."

Aamun paras kaveri on naapurin Timi ja Timin kanssa ne vääntää menemään.. Ne juoksee takit auki toistensa luokse ja leikkii viereisen pikkupuiston salamajassa. Kaikki olis kiva olla just samanlaista, kuin Timilläkin on eikä Timin tarvi paljoa miettiä, kuinka päin olis tai mitä tekis. Aamu kertoo kyllä :D Sukset Aamu kaivaa esiin, kun lumihiutaleita leijailee parikin maahan ja pyöräilykypärä on päässä suurinpiirtein puolet päivästä ihan vaan varuiksi jos sattuis olemaan pyöräily- tai scoottailukelit.

Aamun lempijuttuja on legot, kaikki supersankarihommat ja rooliasut, jotka pitää olla Spidermania, merirosvoa, palomiestä ym. Typy piirtää taitavasti ja päiväkodissa ensi vuonna eskarin aloittavien "Viskarien" tehtäviä odottaa mini aina innolla. Leipomisesta Aamu tykkää aivan yli kovaa ja kotitöissäkin mini usein jo auttelee; tyhjää tiskikonetta Annukan kanssa ja järjestelee paikkoja.

Vieraita Aamu saattaa vieläkin kyräillä kulmiensa alta eikä ikinä tiedä, tuleeko sieltä vastaus kysymykseen vai ei. Joskus mini saattaa kaupan kassalle jutella vaikka mitä tulevista synttäreistä tai joulukalenteristaan ja joskus vastaus on pitkä hiljaisuus. Vielä vähän opetellaan sanomaan "Saisinko?", "Antaisitko?" ja "Voisitko!" Opetellaan myös, kuinka muille puhuttiinkaan...ettei niinku vaan tiuskittais. Taitaa kuulua vähän ikään toi tiuskiminen ja komentelu :D Aamu on niin ovela tyyppi, että se hoksaa tilanteita ihan uskomattoman hyvin ja usein vähän tahallaan esittää vaikka tuppisuuta, vaikkei enää ollenkaan tuppisuu ookaan. Sitten kun näkee silmissä hymynkareen, tietää, että nuan vain se taas vei muita kuusnolla.

Niin haikeeta, että Aamu on jo viisi vuotta. Toisaalta ihanaa! Ensi syksynä eskariin. Näin loppuvuodesta syntyneenä mini on tietysti kaikista nuorin, mutta se on aina ollut vähän semmonen vanhana syntynyt. Välillä pitää aina pysähtyä muistuttamaan itseä ja mister A:ta, että pienihän se on vielä. Jotenkin sitä niin mieltää aina typyn vanhemmaksi, kun se on niin reipas. Reipas se kyllä tosiaankin on. Ja hassu. Nauraa niin, että koko tyttö hytkyy eikä loppua meinaa tulla. Annukan jutuille se käkättää ja ite keksii kaikenmaailman sanamuunnoksia ja -väännöksiä. Äitiä se käy vähän väliä taputtamassa pyllylle tai vakoilemassa nurkan takaa. Annukkaa se komentaa ja pitää hirveen tarkkaan huolta kaiken maailman jutuista: "Annukka, laitapa sun sukat pyykkikoriin!" tai "Annukka, älä viitti jättää noita leluja lattialle!" Annukkaa ei ärsytä paljon ollenkaan hei :D

Pian se neiti hipsuttelee tuolta makkarista, tulee mun viereen silmät kiinni ja pyytää: "Syliin!" Täytyy laittaa kone telakalle, että olis sylissä tilaa. Viis vee jo. Aikamoista! 

Hyvää Aamun syntymäpäivää!

Sannis 

111212

Takaisinheittomaanantai. Mennäänpä hetkeksi vuoteen 2012. Vanhasta blogista kävin onkimassa yhden tekstin ->

Alkaa ärsyttää, voin kertoa! Täällä sitä notkutaan sairaalassa eikä mitään tapahdu. IHME! Mä oon niin huono näissä synnytyshommeleissa. En saa sitte yhtään mitään aikaiseksi! Eilen iltapäivällä alkoi jo toivo herätä kun supistukset alkoi oikein kunnolla → kolmen minuutin välein ja puristi jo aika kovaakin. No, ei muuta ku synnärille takas ja se hiton käynnistysballongi otettiin pois kun oli jo pois tuloillaankin. Se oli avannu kohdunsuun kolmeen senttiin (eli kuulemma kaikki mitä se pystyykin tehdä) ja siihen se sitten lopahtikin koko touhu. ARGH! Sydänkäyriä otettiin muutamaan otteeseen ja sit lähdettiin himaan yöksi. Vähän mietitytti se kotiin lähtö mutta kun supistukset muuttui niin harvoiksi ja niitä tuskin huomas niin ajattelin etten jaksa notkua sairaalassa.

Aika hyvin nukahdin illalla ja kahdelta yöllä heräsin. Odotin vauvan liikkeitä..ei mitään! Kolmeen asti valvoin ja kuulostelin, kävin juomassa vettä ja heiluttelin mahaani. No, heräshän se baby vihdoin ja mä sain nukuttua katkonaisesti vielä muutaman tunnin. Aamulla sit sama ahdistus kertaa tuhat. Hitto, baby oli niin rauhallinen että mua alkoi jo itkettää. Kirosin mielessäni että miksi ihmeessä me lähdettiin himaan yöksi. Yritin miettiä että eihän ne sairaalassakaan mitään tee yöllä (paitsi että ottaishan ne sydänkäyrää kun pyytäis) mutta hitto että olin resseissä. Istuin sängyn reunalla, odotin liikkeitä ja mietin mitä sairaalassa tapahtuu. Ihan oikeasti mietin jo sitä mitä tehdään jos vauvalla ei oo enää sykettä. Meinasin suurinpiirtein tukehtua kauhuuni kun mietin että joudun synnyttää uudelleen kuolleen vauvan. Jostain ihmeen syystä ne aamun lyhyet hetket ajattelin babya mun mahassani koko ajan poikana ja/tai Tommina. Olin niin lamaantunut hetken etten saanut edes tehtyä lähtöä sairaalaan kun odotin vaan edes pientä liikettä. Liikkeet tuntui vihdoin ja päästiin lähtemään.

Tänään aamulla on puhkaistu kalvot ja nyt odotetaan. Olin aika hyvissä tsempeissä ja toiveikkaana aamupäivällä kun päästiin sairaalaan. Nyt alkaa kypsyttää! Kalvojen puhkaisusta on pian viis tuntia ja supistukset ehkä 8-9 minuutin välein ja aika pliisuja. Notkun täällä synnytyssalissa jumppapallon päällä (jonka muuten pelkään saavan kovimmat kolhut..en tiedä onko se tällasta ahteria joutunu aiemmin kohtaamaan) ja odotan että kivut kovenis. Keksin aikani kuluksi eri käyttötarkoituksia noille supermageille kinkkuverkkopökille. Seuraavaksi kuulemma laitetaan tippa joka voimistaa supistuksia. On kuulemma synnytyskanavaa sen verran jäljellä että on mahis siihen että lääke voimistaa supistukset mutta silti mitään ei tapahdu. Joo, no kiitti ei! Lääkäri päätti että odotetaan. Pian vaihtuu päivystysvuoro. Katotaan mitä kivaa sillä vuoroon tulevalla lääkärillä on mun varalle.

Nää on kyllä näitä elämän ehdottomia tähtihetkiä.. Kauhee väsy, päällä maailman hirvein sairaalakaapu, lapsivettä valuu noroina reisiä pitkin, piuhoja on haarukassa niin paljon että niitä verkkopökiä on ihan turha edes yrittää käyttää oikeaan tarkoitukseensa ja joka kerta jos haluat käydä vaikka veskissä on pyydettävä apua joltain joka irrottaa sut kaikista ihmeen skannereista ja piippareista. Olo on ku omenalla! Mun autosta irtos eilen pakoputki kiinnikkeistään. Mister A lähti sitä fiksaamaan, eipä täällä paljon oo kahdelle hommaa. Varmaan se ehtis käydä korjaamassa naapurinkin auton ennenku täällä tapahtuu. Mähän povasin tätä babya torstaille..siltä alkaa näyttää. Heja!

Semmosia fiiliksiä viisi vuotta sitten. Tämän päivän fiilareita voi tsiigata Instagram Storiesista. Huhhuh! Ja hei, oon nyt turvonneempi, kuin tossa kuvassa viimeisilläni raskaana. Ei jaksais edes ihimetellä :D

Mukavaa maananantaita! Ens viikolla on jouluviikko!

Sannis

Joulun ihme

Aika jouluinen boogie täällä. Eilinen päivä oli superhaipakkaa.. vähän isompaa kauppareissua, aikataulumuutoksia, tokaluokkalaisen voikan joulunäytös ja neljäveen synttärivalmisteluja. Kuunneltiin joululauluja aamusta iltaan. Mutsi on täällä nyt niin superherkillä. Kaikki joululaulut, joissa puhutaan lapsen syntymästä.. ne kertoo mun mielestä Aamusta. Ihan sillain vaatimattomasti vaan mun tyttäreni syntymästä on tehty "muutama" laulu :D

Tämä joulun odotuksen aika on tietysti jo itsessään tunteikasta ja mulla pökköä lisää kyllä ehdottomasti pesään Minin syntymään liittyvät jutut. Viisi vuotta sitten tähän aikaan olin niiiiin superpeloissani ja ahdistunut as hell. Synnytystä käynnisteltiin ja ainut, mitä pystyin miettimään, oli Tommin kuolema. Olin varma, että huonosti käy uudelleen ja pelkäsin ihan hulluna. Kun Aamu sitten kahden vuorokauden koitoksen jälkeen näki päivävalon, muuttui elämä ihan totaalisesti. Meidän perhe tuli vihdoin valmiiksi, kokonaiseksi. Annukka on meidän kultatyttö, esikoinen ja Aamu on meidän joulun, kaikkien joulujen suurin ihme.

Ihan "vähän" herkillä hei :D

Sannis

Kuusi kuvaa kesästä

Nora (klik) pyysi postaamaan kuusi kuvaa kesästä. Mulle meinas vähän joulustressi iskeä tossa itsenäisyyspäivänä, joten tää sopiikin ihan hyvin nyt ajatella ihan muita juttuja :)

Kuvat on siis viime kesältä. Kesäloman alku. EF Vaasan kesäjuhlat. Ikean tuliaisia. Tampereen reissun mansikat. Matkalla Uumajaan. Fäboda ystävien kanssa. Kesä oli tosi kiva ja kesäloma oli erittäin onnistunut. Muuten tämä vuosi ei oo ollut ihan parasta settiä. Vuosi 2016 oli super, joten pakkokin se oli kai tämä olla taas vähän surkeampi. Niin se vain tuntuu menevän. Hyviä hetkiä on ollut kasapäin, mutta pitkät sairastelut vetää mielen kyllä matalaksi.

Niin, että miksi joulustressi? No siksi, kun meillä on niin kaaos! En oo ehtinyt ja/tai jaksanut siivota ja kämppä on karseassa kunnossa. Lapsilla on miljoona juttua; joulunäytöksiä, lelupäiviä ja arviointikeskusteluja, jotka kaikki pitäis muistaa ja ehtiä. Minin synttärit on viikonloppuna ja töissä pukkaa joulupuuhia. Kyllä te tiedätte nää loppuvuosikiireet. Ei mitään niin suurta etteikö selviäisi, mutta vähän tavallisuudesta poikkeavaa kuitenkin. Ite joulujutuista mä niin nautin, mutta nyt tuntuu ettei oo yhtään ehtinyt niihin paneutua. Mutta onhan tässä vielä aikaa. Eilen siivosin kodinhoitohuoneen, joka on meillä ainainen murheenkryyni ja se aina kyllä kirkastaa tilannetta, kun siellä saa lattia- ja pöytäpintaa näkyviin.

Väsy on painanut tällä viikolla ja se vaikuttaa oloihin. Tunnen kyllä hienoisen koputtelun tuolla vasemmassa ohimossa ja oikeesti tiedän, että se se on, mikä saa painamaan torkkua aamulla sata kertaa ja itkun tulemaan herkästi. En kuitenkaan millään haluaisi antaa periksi. Migreeni on pysynyt poissa pitkään tänä syksynä enkä nytkään jaksaisi sen kanssa yhtään tämän enempää kamppailla.

Nyt duuneihin ja pitäis etsiä myös jotain Batman-henkistä kakkukoristetta minin synttäreille. Semmosta pitäis nyt kuulemma olla. On se kyllä omanlaisensa kakala <3 Ja se tokaluokkalaisen arviointikeskustelu. Sehän oli eilen ja mutsi sai hykerrellä tyytyväisyyttä. Koulu rullaa ainakin vielä ihan mahtavasti. Jee!

Hyvää viikonloppua! Älkää joulustressatko!

Sannis

Itsenäisyyspäivä

Tasan vuosi sitten, Suomen 99. syntymäpäivänä vietettiin meidän vuoden 2016 joulua. Floridan reissu lähestyi ja halusin silti järkätä kaikki jouluperinteet. Aamulla keiteltiin riisipuurot ja haudalle vietiin kynttilät. Jouluruoka syötiin ja lahjat löytyi kuusen alta niinkuin jouluaattona kuuluukin.

Suomi 100 vuotta. Ajatukset menee tänäänkin niille miehille ja naisille, jotka itsenäisen Suomen meille mahdollistivat. Kunnioitus ja kiitollisuus on valtava. Oon porannut eilisillasta lähtien Finlandia-hymnin äärellä eikä loppua näy :D Pian pakkaan perheeni autoon ja lähden porailemaan kamujen luokse. Iltapäivällä juhlistetaan vielä mutsin eli mummun ruokapatojen äärellä.

Onnea Suomi 100! Ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille kivoille!

Sannis

Minun Suomeni

"Ja kun täällä kahlaan pientä elämääni,
se on suonissani villi kuohuva.
Minun Suomeni on sydämeni.
Minun Suomeni on pääni.
Minun Suomeni on taivas, se on maa."

-Lauri Tähkä-