Ensilumi

Ensilumi satoi jo pari viikkoa sitten eikä se ole vielä sulanut. Vähän sitä on tullut itseasiassa enemmän kuvien oton jälkeen. Saapa nähdä jääkö tänä vuonna lokakuun lumi pysyväksi, niinkuin silloin kun synnyin. Faija sitä legendaa aina muistaa kertoilla, kun tulee kirjoittajan syntymäpäivästä puhe. Hauska juttu oli se, kun kerroin tosta faijan tarinoinninsta somessa, kommentoi yksi tuttu, joka on syntynyt päivää myöhemmin, että äitinsä kertoo samaa tarinaa joka ikinen vuosi.

Talvi tuli tosiaan vähän aikaisin syksyn keskelle tällä kertaa. Pieni lumipeite ja pikkupakkanen sopii kyllä kirjoittajalle erittäin hyvin. Toki, niin olisi sopineet myös aurinkoiset syksypäivät. Tuntuukohan talvi tosi pitkältä, kun alkaa näin ajoissa? Saimi on onnellinen ja olisi ulkona kaiken aikaa. Ihan eri tavalla ollaan taas lenkkeiltykin, kuin vaikka heinäkuulla. Lisää lunta on luvattu lähipäiville. 

Huomenna on marraskuu. Tänä vuonna talviloma on jo marraskuun lopussa. Eikä tässä jouluunkaan oo enää oikein pitkä. Aika kivaa. Talviloman ja joulun välissä juhlitaan miniä, joka täyttää vuosia. Vähän vaihtelevasti on ollut toiveita kaverisynttäreista ja perhesynttäreistä. Saa nähdä, mitä toiveet sitten lähempänä H-hetkeä on :)

Terkkuja!

Sannis

Halloween

Pidempään lukeneet ehkä muistaa, kuinka meillä ennen juhlittiin Halloweenia aika isosti. Monena vuonna oli talo täynnä porukkaa; lapsia ja aikuisia. Juhlat mentiin aina tietysti lasten ehdoilla ja Halloween-touhuista valittiin ne kesyimmät jutut, että kaikilla olisi kivaa, mutta ei tulisi sitten jälkipuheita tai pahoja unia myöhemmin. 

Viime vuodet oon ollut vähän väsynyt jo Halloweeniin. Jotenkin ehkä kyllästyin koko hommaan, kun mentiin niin all in pitkän aikaa. Viime vuosina ollaan useimmiten vietetty Halloweenia paljon pienemmin, mutta jollain lailla kuitenkin. Nyt kun omat ja lähipiirin lapset on jo isompia, ei oo enää oikein montaa, jotka innostuu onkimisesta ja kurpitsan kaivertamisesta. Mini tekisi innolla molempia ja tänä vuonna, kun kurpitsoja meille siunaantui neljä kappaletta (ostettiin ite ja isovanhemmat toi), kaiversikin niistä kaksi. Neljätoistavee aloitti yhtä, mutta into laantui aika nopsasti ja mister A sai tehdä sen loppuun. Kirjoittajakin innostui tekemään yhden. Yhden kuvassa olevan toi mukanaan ja kaiversi neljätoistaveen kaveri.

Mini leipoi muffinseja ja vähän oli hankaluuksia saada kuorrutetta asettumaan, mutta kyllä ne ihan kalloiksi mielestäni tunnistaa :) Muffinsien lisäksi tytöt laitteli muutaman hämähäkin esille. Vähän olin ite puolivillaisesti mukana ja siitä oli vähän ehkä huono omatunto, mutta jotenkin se koristeiden nysvääjä minussa ei meinaa enää millään herätä henkiin. Ja toisaalta..tuntuu että likoille riittää juhliksi jo se, että hommataan vähän herkkuja ja laitetaan ne vähän hienommin pöytään. Ja se on ihanaa, että vähempikin riittää ja molemmat osaa vielä iloita aika yksinkertaisista jutuista.

Loppuviimein nappasin myös pienen tietovisan netistä ja mini sai kysellä kysymykset meiltä vanhemmilta samalla, kun istuskeltiin soffalla vatsa täynnä muffinseja ja pitsaa. Se tuntui olevan minille ihan tosi mieluinen juttu. Mini on aina elementissään, kun saa jonkun vastuualueen ja toteuttaa sitä sitten tosi reippaasti ja innokkaasti. Täytyypä muistaa tehdä samanlainen visailuhomma joulunakin.

Kirjoittaja täyttää tänään 43 vuotta. Tuntuu aivan hyvältä olla juuri tämän ikäinen. Synttäripäivän ohjelmassa on ainakin jumppaa ja muuta duunihommaa, lounas työkavereiden kanssa ja lenkki Saimin kanssa. 

Sannis

Höpinää

Viime päivinä on aurinko näyttäytynyt aika useinkin ja se on ihanaa. Kuvien ottohetkellä tuuli oli aivan jäätävä. Sen jälkeen ei oo samanlaista tuulta ollutkaan, vaan sää on ollut tyyni ja ihanan kirpsakka. Muutama aste pakkasta, auringon paiste ja vähän lunta ja jäätä siellä täällä on kyllä kirjoittajalle erittäin passeli yhdistelmä. Minikin tuumas eilen, että: "Talvi on parasta, kun ei oo kuuma ja Saimikin haluaa liikkua." Todellakin!

Flunssa vaivailee vähän edelleen. Työt hoituu kyllä, mutta selkeästikään en oo vielä kunnossa. Eilen ja tänään on ohjauksista vapaata ja huomenna on 2x Pilates, perjantaina vapaapäivä. Seuraava rankempi tunti on vasta lauantaina, joten eiköhän se hoidu normaalisti. Lauantaitunti on aina kiva. Jotenkin se starttaa viikonlopun ihan omalla tavallaan ja sen jälkeen tuntuu, kuin olisi vähän parempi ihminen. :D

Meillä tuleekin olemaan vähän haipakkaa viikonloppuna. Lauantaina ollaan tosiaan mister A:n kanssa molemmat töissä, minillä on treenit ja sen jälkeen on pienet halloween-kekkerit. Likat tahtoi järkätä, joten miksipä ei. Lupasin keittää omat synttärikaffit samalla. Vähän mietin, mitä kuuluu tehdä halloween-juhlissa, kun kaikki lapset on jo teini-iässä, mutta ei kai siinä nyt niin paljoa erityistä hommaa tarvi olla. Neljätoistaveeltä kun kysyin, oli vastauksena: "Eikö se riitä, että jutustellaan ja herkutellaan.". No todellakin riittää, mutta kurpitsat kyllä toki kaiverretaan perinteiden mukaisesti ja ehkä voisin tehdä jonkinlaisen pienen tietovisan.

Sunnuntaina on neljätoistaveellä parin tunnin ratsastussetti ja illalla kirjoittajalla on vielä jumppahommia. Neljätoistavee taitaa mennä salillekin jossain välissä. Mummun kanssa käyvät meidän naisten keskuksessa yhdessä yleensä kerran viikossa, mikä on ihan tosi kiva juttu. Jotain vaunuun liittyvää hommaakin meillä taitaa olla. Mister A ja mun faija tekivät vähän vaunuvaihtokauppoja ja nyt meillä on vaunu, jota voi käytellä talvellakin. Saa nähdä päästäänkö kuitenkin vielä tälle vuodelle johonkin pikkureissuun.

Eli ei mitään erityistä asiaa tälle päivälle, kunhan höpäjän täällä, kun sattui olla kuvia pankissa valmiina :)

Kivaa päivää!

Sannis

Joulu ajatuksissa

Joulu hiipii pikkuhiljaa jo ajatuksiin. Mitään suurensuuria suunnitelmia ei ole tehty eikä taideta tehdäkään, mutta kyllä sitä vielä aikuisenakin joulun tunnelmaa vähän odottelee. Ehkä se odotus on nimenomaan omalla tavallaan kaikista ihaninta. Tytöt, varsinkin neljätoistavee on tarkka, että ollaan kotona aattona ja tehdään tietyt jutut samalla tavalla; lahjat on aattoaamuna kuusen alla ja äiti keittää riisipuuron. Joka vuosi kysyn likoilta, mitkä on ne tärkeimmät asiat ja melkein aina nämä kaksi juttua nousee päällimmäiseksi.

Tärkeää tuntuu olevan aina myös nämä ensimmäiset tortut ja piparit. Mini kaivoi jo tonttulakinkin esille, kun ensimmäisen kerran tälle syksylle laitettiin piparit uuniin. Meillä on tapana leipoa monta kertaa ennen joulua. Ei leivota yhtä isoa kasaa pipareita, vaan tytöt sulattelee pakkasesta yhden taikinan silloin ja toisen tällöin. Enää ei äitiä tarvitakaan leivontapuuhissa välttämättä ollenkaan. Syömiseen osallistun kyllä mielelläni :) Piparitaikinaa ei kirjoittaja oo koskaan tehnyt ite enkä näe siihen tarvetta tänäkään vuonna. Kaupan omat on hyviä ja helppoja.

Glögiä meillä rakastaa eniten neljätoistavee. Nyt kun flunssaa on ilmoilla, laitetaan joukkoon loraus hunajaa. Kirjoittaja juo glögiä nykyään tosi vähän. Ehkä kupillisen per joulu. Vaikka se on niin vitsin hyvää, ei vain tuu sitä niin laiteltua itelle. Juomat ei niin muutenkaan oo mun juttu. Espresso Housessa tosin join viime vuonna tosi hyvän TonttuLatten ja sen ajattelin käydä hörppimässä tänäkin vuonna joku päivä.

Nyt kun ulkona vähän pakastaa, tuntuu glögin ja piparien tuoksu erityisen ihanalta. Vähän laitoin jo valoakin terassille ja olkkarin nurkkaan. Ei tunnu yhtään liian aikaiselta.

Joko te odotatte joulua?

Sannis

Suvilahden rannassa

Meillä on syyslomapuuhat olleet aika maltillisia ja ollaan pyöritty kotiympyröissä. Mini on ollut kavereiden kanssa; pari yötä oli yksi kamu meillä ja tänään lähti Mini itse kaverin luokse. Kävipä typy yhden yön nukkumassa myös mummunkin luona. Koko porukalla käytiin ystävien kanssa dinnerillä yhtenä iltana ja ollaan tottakai ulkoiltu Saimin kanssa. Vielä lähtee likat meidän kanssa porukalla matkaan ja useimmiten vielä jopa ilman nurinaa.

Neljätoistavee oli muutaman päivän flunssainen ja on otellut iisisti kotosalla. Eiliselle suunniteltu parin tunnin maastoratsastus peruuntui liukkaan sään vuoksi. Tyttöjen isovanhempia ollaan tavattu, mutta on vähän huono omatunto, koska mun mummuni luona ei olla käyty. Sinne ei kuitenkaan millään viitsitä mitään flunssia viedä. Kirjoittajankin saavutti lentsu, kuten jo viime viikolla ennustinkin. Koska tietenkään pelkkä koko syksyn kestänyt migreeniputki ei riitä, vaan siihen on ihan fine heittää vielä pieni flunssa kaupan päälle. Huoh! Ihan petipotilaana en oo ollut ja työt on hoituneet, mutta sanotaanko nyt näin, että riittävän raskasta on kyllä ollut.

Tänään on perjantai. Heräsin neljän aikaan enkä millään saanut enää nukuttua. Loppuviimein nousin sängystä ja keittelin kahvit. Jotenkin vähän mietitytti etten ollut keksinyt tytöille mitään kovin erikoista syyslomahommaa. Eipä sitä toki kumpikaan oo mitään niin erikoista kysellytkään. Viikonlopulle suunniteltu vaunureissukin jää nyt lumen tulon takia tekemättä (kesävaunu, jossa kesärenkaat), mutta minikin oli sitä mieltä, että lähtee tällä kertaa mielummin kaverin luo. Ja toki, ei aina tarvi olla niin kaikkea ihmeellisetä. Jotenkin nyt vaan tässä kun puolikuntoisena selailee somesta muiden syyslomareissuja, tuntuu tietysti, että pitäis itekin venyä suurempiin suorituksiin.

Kuvat on otettu meidän tämän iltapäivän ulkoilureissulta. Heitettiin mini kaverin luokse ja jatkettiin neljätoistaveen ja espanjalaisen kanssa rantaan rauhalliselle kävelylle. Ranta oli paljas, mutta kuvien ulkopuolella on ensilumi, joka tuli yllättäen pari päivää sitten. Lumentulo ilahdutti varsinkin tyttöjä ja Saimia. Kyllä se ja pikkupakkanen itseäkin piristi kummasti. Aurinkokin on näyttäytynyt useampana päivänä ja se tekee säästä kyllä aika ihanan.

Suunnitelmissa on sohvapuikkoa tälle viikonlopulle.

Sannis

Petsmon luontopolku

Mukavaa perjantaita! Vielä jos kaipaa viikonlopuksi tekemistä, niin vaasalaisille ja lähialueella asuville vinkiksi Petsmon luontopolku. Me käytiin ekaa kertaa pari viikkoa sitten ja heleposti voitais mennä uudelleen. Alue oli nätti, levähdyspaikat hyvässä kunnossa ja vessoja löytyi riittävästi.

Meidän oli alunperin tarkoitus jäädä vaan kaikista lähimmälle laavupaikalle, koska oletin ettei olotilat anna periksi lähteä pidemmälle, mutta loppuviimein suunnattiin kuitenkin Rudträskille. 2,5 kilsaa näyttää viitat ja me saatiin melkein tunti tuhrattua siihen matkaan. Polut oli osittain vähän vaikeakulkuisia ja märkiä. Jossain kohdassa piti aivan miettiä, kuinka päästään eteenpäin, koska vettä oli niin paljon. Erityisen raskas ei reitti ollut, mutta ihan pienimpien lasten kanssa en ehkä lähtisi sitä kulkemaan. Kaksi jumppapirkkoa, yksi kymppivee ja yksi espanjalainen selvisi kuitenkin aivan hyvin sinne ja takaisin ilman, että kenelläkään paloi käämit.

Ainakin kaksi ensimmäistä levähdyspaikkaa (Särkiträsk ja Rudträsk) oli veden äärellä. Molemmilla paikoilla pääsi tarvittaessa katon alle kaffittelemaan. Polttopuita oli reilusti ja tulipaikkoja taisi olla jopa kolme siinä missä me pysähdyttiin. Selkeästi oli myös merkitty, mihin saa ilmoittaa jos puut on vähissä. Vessat löytyi sekä parkkipaikalta, että Rudträskiltä. Molemmat siistejä ja molemmissa paperia. 

Kolmisen tuntia meillä meni yhteensä koko hommaan. Pari tuntia kävelyyn ja tunnin verran hengailuun. Muutama muu porukka nähtiin reissulla, mutta aika rauhallista oli. Me toki lähdettiin matkaan silloin, kun tuuli oli todella kova ja varmaan sillä säällä useimmat jää sisälle. Metsässähän ei viima kuitenkaan tuntunut ollenkaan ja sää oli itseasiassa oikein passeli metsäretkelle; viileä, mutta aurinkokin näyttäytyi useampaan otteeseen.

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Olkkarin pöytä

Eilinen Intervallitunti meni hyvin. Koitin ottaa iisisti, mutta vähän huonosti se onnistui, koska oli energiaa ja yllättäen fiilis vei taas mukanaan. Jännitti tosi paljon jälkikäteen, miten mun käy, mutta ihan hyvissä voinneissa meni loppuilta. Muuten olo on ollut aika aaltoileva. Välillä on ihan ok ja välillä taas outoja oireita; päätä kiristää, väsyttää ihan hulluna, lihakset on niin väsyneet, että tärisee vaan ja tuntuu, että on yli raskas hengittää. Koitan ottaa rauhassa vielä tämän viikon. Ohjaukset on sen sorttisia nyt tulevina päivinä, että ei tarvi ihan hirveesti itse repiä. 

Vihdoin on ollut energiaa sen verran, että sain siivottua. Toki on aina välillä muistettu imuroida ja pestä vessa viime viikkoinakin, mutta aikamoisessa selviytymismoodissa oon kyllä mennyt ja silloin kertyy aina tasot ja nurkat täyteen romua. Tuntuu ihanan selkeältä ja tilavalta nyt, kun kaikki tavarat on siivottu paikoilleen.

Kävin läpi eteisen ja pesin kesätennarit ja -takit odottamaan lämpimämpiä säitä. Siivosin kodinhoitohuoneen ja vaihdoin petivaatteet. Pyyhin myös keittiön ja olkkarin ikkunoista pahimmat roiskeet. Mister A heilutti imuria ja tytöt siistivät omat huoneensa. Eihän täällä kauaa mikään siistinä pysy, mutta toki on taas hetken helpompi koittaa ylläpitää.

Sisustuksessa ei meillä nykyään tapahdu juuri mitään muutoksia, mutta olkkarin pöytä vaihtui joitain kuukausia sitten. Entinen Jyskin versio sai väistyä mister A:n perintöpöydän tieltä. Pöytä on ollut koulu- ja kirjoituspöytänä mister A:n suvussa jo piiitkään. Meillä se on ollut tytöillä käytössä aiemmin ja jonkin aikaa se odotteli autotallissa uutta tulemistaan, kunnes keksin että sehän olisi passeli olkkariin.

Faija eli pappa nappasi pöydän mukaansa ja fiksasi kuntoon. Loppusilauksena lyhennettiin vielä jalat ja hyvä vain tuli. Aika tummaa on nyt kalusteosasto olkkarissa, mutta lattiat, seinät ja katto on vaaleita, niin eipä tuo häiritse. Sohvan, nojatuolin ja ehkä matonkin haluaisin laittaa vaihtoon, mutta ei oo oikein suurta ideaa syntynyt nyt niiden tilalle eikä sohvasäästöönkään oo vielä ehtinyt oikein paljoa varoja kertyä. Kaikki kuulkaa aikanaan :)

Tänään on tiistai. Minillä on ollut kaveri kaksi yötä nyt yökylässä ja kaikki lapset nukkuu vielä. Saimilla taas tassuja kutittaa ja se jäyhää niitä tässä mun vieressäni niin, että tuun kohta hulluksi. Taidetaan lähteä ulos, jos vaikka unohtuisi tassujen kutinat hetkeksi. Ainakin kana ja nauta saa tassut kutisemaan. Jotenkin outoa. En oo koskaan edes ajatellut, että koirat voi olla yliherkkiä lihoille. On kuulemma nykyään aika tavallista.

Nyt on testissä uusi kalaruoka, mutta ihan vielä ei olla päästy siirtymään siihen kokonaan. Onneksi Saimilla kestää vatsa hyvin kaikenlaista eikä ruuan muutokset siinä suhteessa oo kovin vaikeita. Pitkään ollaan syötetty lammasta ja riisiä eikä pöljät oltu edes huomattu, että se sisältää kananrasvaa. 99% koiran kuivaruuasta sisältää kananrasvaa, ollaan nyt opittu. Myös herkkupalat, joiden nimi on vaikka "kalatanko" tai "lammaspala" sisältää lähes aina siipikarjaa. WTF?

Nämä mun postaukset ei taida nykyään sisältää mitään punaista lankaa, vaan on just sitä mitä mieleen kirjoitushetkellä juolahtaa. Kiva jos jaksatte lukea. Nyt pyykit narulle, aamiaista pöytään, Saimi ulos ja pyörän nokka kohti LYKKEä. Mumma eli anoppi tulee tänään pitämään likoille seuraa. 

Mukavaa päivää!

Sannis

Syysloma

Sunnuntaiaamu. Eilinen jumppa meni aivan hyvin. Jännitti jotenkin tosi paljon ennen tuntia ja myös tunnin aikana, kun ei yhtään pystynyt ennustaa, miten treeni vaikuttaa vointiin. Tunnilla ei ollut mitään hyppyjä ja treenitkin tein vähän kevyemmin; osan jutuista, joissa normaalisti käyttäisin lisäpainoja, tein kehonpainolla, osassa koutsasin muita ja tein ite vähemmän.

Tosi kivaa palautetta tuli tunnin jälkeen ja moni kävi kiittelemässä kivasta jumpasta. Palaute tuntuikin erityisen mukavalta just nyt. Tunnin jälkeenkin vähän jännittelin ja odottelin, minkälaiseksi olotila kehittyy. Olin tosi väsynyt ja päässä tuntui kummallinen kiristys. Käytiin tekemässä rauhallinen kävelylenkki ja otin pienet nokkaunet ja sen jälkeen kiristykset olikin poissa. Lihakset toki tuntui siltä, kuin en olisi ikinä ennen minkäänlaista treeniä tehnyt.

Tänään illalla on puolituntinen Rinta-Selkä-Kädet ja sen jälkeen Pilates. En usko, että näiden kanssa on mitään ongelmaa. Huomenna on Intervalli, joka sen sijaan taas vähän jännittää, koska Intervallissa on aina kova vauhti päällä. Sitäkin pystyn toki ottaa pienen asteen rauhallisempaan ilman, että vaikuttaa ratkaisevasti tunnin luonteeseen. Intervalli on se tunti, josta luulen että joudun pian luopumaan, vaikka niin haluaisin sitä pitää. Seuraavat viikot taitaa nyt kertoa, kuinka kannattaa loppuvuosi jumppailla.

Ilta vietettiin eilen rauhallisissa merkeissä kotona. Laitettiin ruokaa ja mini leipoi mister A:n avustuksella muffinseja. Neljätoistavee valitteli kurkkukipua, joten kylläpä se mister A:n flunssa taisi nyt tarttua. Harmillisesti typy joutuu sairastaa taas syyslomalla samalla tavalla, kuin viime vuonnakin. Toivotaan, että on nopea setti. Ainakin mister A:n lentsu hellitti muutamassa päivässä.

Mini jo kyselikin, että mitäs me nyt tehdään kun on syysloma ja jouduin kyllä tunnustaa, etten oo muistanut suoda ainuttakaan ajatusta koko syyslomalle tässä migreenihöyryissäni. No joo.. vähän liioittelin. On tässä sen verran ajatusta suotu, että neljätoistaveelle on varattu vähän pidempi ratsastussetti yhdelle päivälle. Onneksi loppuviikkoon, joten ehkä flunssat ehtii hellittää siihen mennessä. Mummun kanssakin on ainakin yhdestä päivästä juteltu.. lupasi tehdä tyttöjen kanssa jotain, kun ollaan mister A:n kanssa töissä. Mini haluaisi mummun luo yökylään. Sekin varmasti onnistuu jos ei nyt sitten flunssat pilaa sunnitelmia. 

Eilen illalla kyllä tuumasin mister A:lle, etten muistanutkaan kuinka raskaita nämä lomat nykyään on, kun kukaan ei mene ajoissa nukkumaan. "Kukaan" on siis tytöt :D Normaalisti meillä likat, jopa neljätoistavee menee kyllä edelleen ennen aikuisia nukkumaan niin, että kirjoittaja saa istuskella hetken ihan rauhassa telkkarin ääressä. Eilen olin kuitenkin ite ensimmäisenä peiton alla tsiigaamassa Frendejä, kun luvattiin että tytöt saa valvoa vähän pidempään.

Sen verran on kuitenkin tiukka kuri meillä nukkumaanmenon suhteen, että petiin piti likkojenkin mennä ennenkuin sammutetaan valot. En pidä yhtään ajatuksesta, että tytöt täällä heiluisi vielä pitkälle yöhön, kun aikuiset jo nukkuu. Jotenkin ajattelen, että tytöille itelleenkin on turvallisempi tuntu, kun saavat nukahtaa silloin, kun me ollaan vielä hereillä. Normaalisti mini menee nukkumaan ysin maissa tai vähän jälkeen. Neljätoistavee menee useimmiten samoihin aikoihin omaan huoneeseen ja kattelee ohjelmaa tai lueskelee kirjaa jonkin aikaa. Useimmiten on jo puoliunessa, kun käydään vielä ennen omaa nukkumaanmenoa yhdentoista maissa tsekkaamassa, että tytöillä on kaikki hyvin.

Tästä se syysloma siis alkaa. Syysloma on aina jotenkin tosi kiva breikki tytöille arkeen ja vaikka itellä ei oo lomaa, onhan se vähän erilaista kuitenkin, kun ei likkojen tarvi lähteä aamulla kouluun. Aion tehdä vähän lyhyempää päivää töissä, joten hitusen iisimpi ensi viikko on itellekin tiedossa. Viikonlopulle ei oo mitään sovittuna. Meillä aikuisilla on vapaa weekend ja minilläkin on lauantaitreenit syyslomatauolla, joten saapa nähdä päästäänkö vielä vaunuilemaan vimpan kerran tälle vuodelle.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis

Brunssilähetys

Valtakunnassa kaikki semiok. Vointi on hyytynyt, mutta muuten paljon parempi. Tuntuu, että ne oireet, joita nyt on, on enää rippeitä aiemmista kohtauksista eikä varsinaista migreeniä kuitenkaan. Jonkin verran särkyä häilyy välillä silmän ympärillä ja etova olo vaivaa välillä, mutta molemmat hellittää, kun käyn ulkona tai puuhailen rauhallisesti jotain. Eilen kurkkua karhasteli ja aivan nauratti, kuinka yritin jotenkin blokata koko asian pois mielestä. Otin auringonhattu-uutetta ja sinkkiä ja olin vaan, kuin en olisikaan.

Migreeniputken jälkeen tulee monesti flunssa. Niin se menee. Vastustuskyky on kai niin matalalla monen viikon tai kuukauden oireilun jälkeen, että sitten tarttuu lentsut helposti. Yritän pysyä positiivisella mielellä ja ajatella, että jos tulee niin sitten tulee ja sairastetaan se sitten pois alta. Toisaalta taas oon ihan hajalla enkä suostuisi millään sairastamaan nyt enempää. Viikonloppuna on jumpat ja haluan olla paikalla. 

Sairasloma on päättynyt ja tänään, perjantaina oli alkuperäisen pläänin mukaan vapaapäivä. Vähän aion kuitenkin käyttää aikaa työntekoon, koska melkein koko viikko on mennyt duunin suhteen sivu suun ja pari juttua pitää saada tuolta takaraivosta pois. Viikonlopun jumpatkin kaipaa vähän viimeistelyä. Pääpaino pidetään nyt levossa kuitenkin.

Tällä viikolla oli meillä töissä Myllykadun keskuksen synttärit ja asiakkaille tarjottiin brunssi. Harmitti, kun jäi välistä koko synttäritouhut ja voi että miten paljon piristi, kun tiistai-iltapäivänä Bossi kaartoi pihaan brunssilähetys mukanaan. On niin ihanaa, että jollekin tulee mieleen tehdä tällaista. Vielä nyt monen päivän jälkeenkin tämä juttu saa kirjoittajan hyvälle mielelle. Kuten kuvista näkyy, brunssille olis ollut muitakin ottajia, mutta kikkurapää sai nyt tyytyä possunkorvaan.

Tytöt on koulussa ja mister A on töissä. Me lojutaan Saimin kanssa soffalla. Kohta lähdetään pienelle kävelylle. Illalla luvattiin käydä ystäväperheen kanssa syömässä ja onkin ihan kiva päästä hetkeksi kotiympyröistä pois. On täällä nyt hengailtukin jo maanantai-illasta lähtien.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Huhhelihuijaa

Eilen kirjoitin Instagramiin näin:

"Huhhelihuijjaa! Yhdellä flunssa ja yhdellä käsien iho sillä mallilla ettei tarvi kauaa miettiä mikä bakteeri jyllää. Ite oon lääkärin määräämillä vapailla. Tietäjät tietää, että nämä muiden sanelemat huilipäivät ei oo mun juttu ja koitin vähän nytkin hölmönä vängätä vastaan, koska arvostelu- ja arviointikyky ilmeisesti pakenee samaa tahtia, kun migreenipäivät lisääntyy. Kuitenkin, kun sitten ajelin lääkärikäynnin jälkeen kotia kohti, olin niin helpottunut, että itku tuli. Sen verran hidasta alkoi aivotoiminta jo olla, että kyllä nyt oli jo aika istua vaihtopenkille.

Uusi lääke ja pari päivää huilia. Toivotaan, että niillä eväillä katkeaa syksyn 2023 miggeputki ja seuraava odotuttaa itseään ainakin yhtä pitkään, kuin tämäkin. Toki, jos vanhat merkit paikkansa pitää, on putki syönyt vastustuskyvyn niin matalalle, että nappaan flunssan vielä kaupan päälle, mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin. Nyt just on olo ihan varovasti toiveikas."

Kävin siis maanantaina lääkärissä ja sain apuja. Palasin vielä lääkärin jälkeen töihin ja hetken ajattelin, että en pidä ollenkaan kirjoitettua sairaslomaa (Tosi järkevää!). Ajatus alkoi kuitenkin olla jo ihan puuroa ja jouduin pyytää työkavereita toistamaan monta kertaa kaikki puheet, kun ei vain mennyt jakeluun. Oli myös vähän epäselvää, mikä päivä mahtaa olla ja minä päivänä on tarkoitus tehdä mitäkin, joten safe to say, että työkyky oli aika matalalla siinä kohtaa. Ymmärsin onneksi, että nyt on aika laittaa pillit pussiin hetkeksi.

Eilisen oon nyt huilaillut. Pari pientä happihyppelyä tein ja muuten ottelin iisisti sisätiloissa. Pari päivää oon vielä kotona. Mister A on ollut flunssassa ja minillä kädet näyttää siltä, että streptokokki se taitaa edelleen jyllätä (Alkoi jo elokuulla ja hetken näytti siltä, että hellittää, mutta nounou), joten ihan pelkkää loikoiluahan tämä ei oo. Onko se koskaan lapsiperheessä? Mini sai onneksi lääkäriajan tälle päivälle heti koulun jälkeen. Neljätoistaveen vanhempainilta koulussa joudutaan jättää välistä, koska ei vaan pysty nyt just kaikkeen. Me ollaan aina kaikissa lasten jutuissa mukana, joten ehkäpä tämä kerta saadaan nyt hyväksytty poissaolo ja luetaan pöytäkirja sitten jälkikäteen.

Olo on sillä mallilla, että tuntuu, kuin jokainen raaja painaisi tonnin ja silmät harittaa ihan hitosti. Johtuu ilmeisesti tosta uudesta lääkkeestä, jota otan nyt vielä pari päivää kuurina. Ärsyttää, kun ei meinaa saada kohdistettua katsetta. Kirjoitusvirheitä meinaa olla hankala huomata ja telkkaria pitää enemmän kuunnella, kuin katsella. Fiilikset on siis tällä hetkellä aikamoisen uupuneet, mutta kuitenkin toiveikkaat, koska itse migreenin oireet on jo pari päivää olleet hyvin vähäiset.

Kuvat otin viime viikolla(ko?). Silloin, kun ajattelin, että kameran esiin ottaminen piristäisi. Saatiin ystäviltä päärynöitä ja mister A teki niistä piirakan. Mietin nytkin, olisko tässä mitään kuvattavaa, mihin saisi aikaansa kuluteltua. Tekis mieli ottaa jotain jouluisia kuvia, mutta kaipaisin niitä varten lunta ja nyt on vain märkää. Miten tänä syksynä onkin ollut niin hitosti märkää? Ainahan sitä on tietysti syksyllä, mutta sanoisin kyllä, että on niitä aurinkoisempiakin syksyjä ollut. Vai luulenko vaan?

Take care!

Sannis

Viikonloppupuuhia

Viikonloppu meni nopsasti. Perjantaina vieteltiin tykypäivää töistä ja tällä kertaa oli kyllä kirjoittajalle täydellisesti sopiva ohjelma sekä kellonaika; käytiin teatterissa päivänäytöksessä ja sen jälkeen aikaisella dinnerillä. Näytelmä oli aivan ookoo ja ruoka oli erittäin hyvä. Yleensä en erityisesti pidä ravintolajälkkäreistä, mutta 1h+k-syysmenu yllätti positiivisesti ja jokainen ruokalaji oli kirjoittajan mieleen. Nam!

Lauantaina kävin aamulla jumpassa ja sen jälkeen mieli oli tosi matalalla, kuten tuolla edellisessä postauksessa kerroinkin. Jatkettiin jumpasta lounaalle ystävän kanssa ja se tottakai piristi. Kuitenkin samantien, kun jätin ystävän kyydistä, tuntui että paha mieli palaa. Illalla taas kuitenkin vähän helpotti, kun lähdettiin ulkoilemaan perheen kanssa. Tuuli oli ihan jäätävän kylmä ja kova ja sen takia ajattelinkin, että varmasti löytyy paikka, jossa Saimi saa juosta hetken vapaana.

Löytyihän se. Hyödynnän aina nuo huonommat kelit. Silloin, kun muut haluaa pysytellä sisällä, silloin on Saimin hetki päästä vapaaksi. Raippaluodon sillan kupeessa tuuli puhalsi varmasti vielä kylmemmin, kuin kaupungissa ja se tuntui siinä kohdassa aivan hyvältä. Saimi sai ravata ees taas, me muut saatiin rauhallista kävelyä ja raitista ilaa,

Sunnuntaina olotila oli sen verran ookoo, että lähdettiin minin, Saimin ja kamun kanssa metsään. Mister A:lle iski flunssa ja neljätoistaveelle lorvikatarri, joten ihan koko porukalla ei lähdetty matkaan. Ajeltiin Petsmohon ensimmäistä kertaa Petsmon luontopolulle ja aika kiva polku olikin. Tarkoitus oli vain käydä ensimmäisellä laavupaikalla, johon on vain puolisen kilometriä, mutta sää oli sopiva ja kävelytahti rauhallinen, joten jatkettiin matkaa seuraavalle. Loppuviimein meillä vierähti metsässä pitkä tovi.

Viikonlopun aikana työt otti myös pienen varaslähdön pikkujoulukauteen ja leipoi ensimmäiset joulujutut. Torttua ja pipareita tietysti. Glögiäkin jo maisteltiin ja mini kaivoi esille tonttulakin. Isäpuoli kävi tiputtamassa terassille heille tarpeettoman ison tekokasvin, johon saa alkaa kohta viritellä joulu- tai siis kausivaloja.

Tälle vuodelle tytöt toivoo taas Halloween-juhlia. Täytyypä ehkä niitä miettiä tässä vielä ennen jouluhommia. :)

Mukavaa viikkoa!

Sannis

Full on

Tiedossa full on-migreeniränttiä, joten jos se ei kiinnosta tai jos se ärsyttää, kannattaa odottaa seuraavaa postausta. Meinasin ensin jättää kirjoittamatta, kun ajattelin, että ei ketään kiinnosta eikä kukaan ymmärrä. Sitten mietin, että kirjoittajaa itseä kiinnostaa ja ehkä myös auttaa jos saa tuulettaa. Ja ehkä ruudun toisella puolella on joku, joka kuitenkin ymmärtää. Tai joku jota auttaa tieto siitä, että joku muu käy läpi samoja juttuja. Mietin myös, miksi on niin tärkeää että joku ymmärtäisi? Ja miksi on niin inhottavaa, kun joku ei ymmärrä? Niin kai se vain menee.

Yllättäen päälle lyönyt migreeniputki meinaa nyt murtaa kirjoittajan ihan täysin. Viimeksi tällainen putki oli kolme vuotta sitten. Normaalioloissakin migreeni on todella paha sairaus, mutta tällaiseksi putkeksi venyessään, tekee se arjen pyörittämisen aivan liian raskaaksi ja nyt alkaa tuntua siltä, että on pakko antaa periksi. En toki edes tiedä mitä se periksi antaminen tarkoittaa. Kotiin jäämistä? Sairaslomaa? En oo ollenkaan varma, että kipu ja oireet loppuu kotona makaamalla. Tällä hetkellä tuntuu, että ainut paikka missä ne loppuu, on haudassa. Silloin, kun kohtaus on paha, silloin ei oo vaihtoehtoa. Silloin on pakko maata liikkumatta. Silloin, kun oireet on lievemmät, on hyvä mahdollisuus, että niiden kanssa on jopa helpompi elää, kun on jotain kevyttä hommaa. Sellaista, joka ei ole liian raskasta toteuttaa, mutta joka vie vähän ajatuksia muualle.

En tiedä paljonko migreenipäiviä on nyt takana. Ne alkoi tihetä joskus loppukesästä. Ehkä heinäkuulla. Pari viikkoa sitten tuli pahin kohtaus, jonka jälkeen olotila ei meinaa palata sille mallille, että voisi esim. treenata normaalisti. Viime viikkoina oon selvinnyt about joka toisen päivän ilman lääkkeitä ja joka toinen päivä on ollut pakko ottaa lääke. Joka päivä oireita on jonkin verran. Joinain päivinä enemmän, joinain vähemmän. Joinain päivinä on jopa ollut muutamia tunteja, että olo tuntuu normaalilta ja selkeältä. Suurimmaksi osaksi pää on puuroa, asioita on vaikea muistaa ja jäsentää, ohimolla ja silmän ympärillä särkee jatkuvasti, vatsa on turvonnut ja pahoinvointi vaivaa, pelkästään puhuminen hengästyttää, koko kroppa on kuin rautakanki, lihakset on ihan kummallisella tavalla kipeät ja hikoilu on välillä todella häiritsevää. Tiedän, että oon kirjoittanut tämän monta kertaa ennenkin, mutta kirjoitan taas.. migreenissä olotila on kokonaisvaltaisesti todella epämukava ja inhottava. Tuntuu aivan, kuin omissa nahoissaan ei pystyisi olla. Migreeni ei ole "vähän normaalia kovempi päänsärky". Usein itse asiassa se särky ei ole ollenkaan oireista pahin.

Jatkuva kipu ja huonovointisuus vie kaikki voimat. Useimmiten esitän, että mikään ei vaivaa, koska en jaksa olla se, jota aina joku vaivaa. Näyttelen nykyään jo hyvinkin lahjakkaasti ja uskon, että suurimman osan ajasta jengi ei tiedä yhtään mikä kirjoittajan vointi todellisuudessa on. Eikä tarvikaan tietää. Oman pään sisällä migreeni vie kuitenkin niin suuren tilan ja vaikuttaa elämän joka ikiseen asiaan niin, että välillä tuntuu, että tuun oikeasti hulluksi. Viime aikoina, kun oirepäiviä on ollut jatkuvasti, oon yrittänyt ensin hoitaa tilannetta esim. rauhallisella ulkoilulla, veden juomisella ym. Joskus se auttaakin eikä lääkettä tarvikaan ottaa. Oon myös käynyt esim. niska-hartiaseudun hieronnassa.

Eilen olin teatterissa ja mietin, kuinka voin olla niin typerä etten muistanut ottaa mitään välipalaa laukkuun. Ensimmäinen puolikas näytöksestä meni vähän ohi ahdistuessa.. mitä jos verensokeri laskee liikaa ja kohtaus alkaa. Mitä jos alkaa oksettaa? Mitä jos kipu alkaa oikein kunnolla? Ihan täyteen paniikkiin en onneksi päässyt, koska istuin rivissä reunimmaisena ja tiesin, että pääsen pois häiritsemättä ihan älyttömästi muita. En koskaan valitse muuta, kuin reunapaikan. Tapojeni vastaisesti olin kuitenkin tullut paikalle työkaverin autolla ja sitä kyllä ehdin katua moneen otteeseen, kun mietin millä hitsillä lähden jos tarve vaatii. Kuulostaa ihan pieneltä jutulta, mutta käy ylivoimaiseksi, kun elämä on jatkuvaa pakosuunnitelmien tekoa ja paniikkia siitä, koska ja missä ja millainen kohtaus seuraavaksi tulee. Kaikki skenariot pitää miettiä etukäteen ja kaikista tilanteista pitää olla reitti ulos valmiina.

Tällä viikolla jouduin antaa oman jumpan pois maanantailta. Muut jumpat pidin kyllä, koska kyseessä on tunnit, jossa voin tehdä paljon iisimmin. Oon ottanut tälle kaudelle vähemmän tunteja tarkoituksella. Aamulla lähdin jumppaan asiakkaana sillä ajatuksella, että kokeilen ja oletin, että kun homma menee hyvin, saan pitää maanantaina oman tuntini. Homma ei mennyt hyvin enkä saa pitää maanantaina omaa tuntiani. Muistelisin, että oon joutunut perumaan tänä syksynä yhden oman tunnin ja yhden tuurauksen enkä sen enempää, mutta nyt just tuntuu siltä, kuin olisin ollut jaaaaaatkuvasti poissa.

Viime vuodet on ollut aikamoista räpiköimistä jumppien kanssa. Don't get me wrong...tottakai suurimman osan ajasta oon ohjannut ilman ongelmia ja oon "vähän" dramaqueen jos en pääse omille tunneille, mutta pikkuhiljaa hiipii ilmoille kaikenlaista kremppaa, joka pelottaa hitosti. Työkaveri just sanoi, että älä vaadi itseltäs niin paljoa. Nyt ei kuitenkaan oo ehkä kyse enää siitäkään, vaan nyt on kyse siitä, että pelkään. Pelkään ihan helvetisti sitä, että ohjaaminen ja ryhmäliikunta sellaisena, kuin sitä rakastan, loppuu mun osaltani. Ajatus siitä, etten pysty tehdä sitä missä oon oikeasti hyvä ja saan kokea ihan huikeita hyvän olon fiiliksiä, tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Aamun tunnilla takarivissä katselin, kun muut teki sitä mitä ohjaaja pyysi ja ite tein sitä mitä hitaasti pystyin ja jotenkin koko homma tuli liian todelliseksi. Piti lähteä salista vähän ennen tunnin loppua etten olisi alannut porata hikipyyhkeeseeni. Loppuviimen porasin kyllä aivan huolella siihen hikipyyhkeeseeni, mutta en sentään jumppasalissa vaan officen suojissa. Mitä jos tää on tässä nyt?

Tiedän, että tämäkin putki päättyy jossain vaiheessa. Tai siis toivon. Onhan se aina ennenkin päättynyt. Mutta tiedän myös, että se palaa jossain vaiheessa. Pahinta on se, että tähän ei ole mitään varmaa lääkettä. En tiedä millä se menee ohi ja milloin. En tiedä milloin se alkaa. En myöskään tiedä miksi se pitkittyy. Miksi just nyt? Elän orjallisen säännöllistä elämää ja varon hyvin tarkkaan ärsyttämästä migreeniä. Tällä kertaa sen laukaisi ilmeisesti loppukesän painavat säät. Mutta ne on nyt loppu. Miksei homma helpota?

Maanantaina on lääkäriaika ja yritän ruinata lääkettä, jolla putki katkesi kolme vuotta sitten. Kaikki toiveet on nyt siinä.. että saan sen ja että se auttaa. En edes uskalla ajatella, että ei auttaisi. Pitää kuulemma lohduttautua sillä, että migreeniin ei kuitenkaan kuole. Selevä. Miten tällaista voisi edes verrata kuolemaan johtavaan sairauteen? Ei tietenkään voi. Eihän mitään voi. Mutta se, että tämä vie elämästä kaiken elämisarvon, on kyllä aikamoista paskaa.

Tänä viikonloppuna on oikeesti ollut kivojakin juttuja. Kerron niistä seuraavissa postauksissa. :) 

Sannis

Kaupungilla

Hihittelen täällä itekseni, kun luin edellisen postauksen kielineron kirjoituksia: "the shit the fan". Mitäpä tosta jos nyt yksi sana puuttuu.. sinne tai tänne kuulkaa :D Tää on nyt tällaista kaiken aikaa. Kunnon sumussa mennään ja kirjaimet vaan hyppii verkkokalvolla. Yhdet avaimet oon nyt myös kadottanut ja muutaman päivän hullun etsimisen jälkeen on aika varma, että oon heittänyt ne rikkinäisen avaimenperän mukana roskiin.

Oon kadottanut yhdet avaimet aiemmin elämäni aikana niin, ettei niitä enää löytynyt. Siinä meni kotiavaimet ja pari muuta. Pudotin avainnipun luultavasti Tervakoskelle Puuhamaan parkkipaikalle. Siitä on nyt reilu kaksikymmentä vuotta. Että ei tässä nyt oikein huolimattomia olla oltu, mutta ehkäpä juuri sen takia ottaa vielä enemmän päähän. Kirjoittajalle ei ole normaalia hukkailla kamoja niin että niitä ei enää löydy.

Plääh! Ärsyttää!

Viikonloppuna pystyin tehdä osan sovituista jutuista, osaa en. Lauantai-illan nelikymppiset jouduttiin jättää välistä, koska se tuntui aivan liian heavylta jutulta näissä oloissa ja pelkäsin, että se huonontaa tämän viikon työmahiksia. Tytöt ja Saimi oli mumman luona yötä ja sain otella illan ihan iisisti kotona. 

Kaupungille tein jopa kaksi rauhallista visiittiä ja kaivoin kamerankin naftaliinista. Ajattelin, että se saattaisi vähän piristää. Ehkä piristi vähän. Mihinkään kaupoille ei tullut mieleenkään lähteä pyörimään, mutta kävin ystävän kanssa kahvilla ja toisena päivänä käytiin mister A:n kanssa aamiaisella. Kahvi oli ok, koska oli rauhallista, mutta aamiaisella en erityisesti nauttinut olostani. Ihmisiä oli paljon ja tunsin oloni kaikella tavalla epämukavaksi. 

Migreeni on yhtä mössöä nyt.. ei enää tiedä mistä kohtaus alkaa ja mihin päättyy. Päättyiskin!! Jonain päivänä on parempi ja jonain pahempi. Koko ajan on joitain oireita. Mulla on kaksi erilaista reseptiä, joista toinen lääke on epämukavampi, mutta tänään kokeilen nyt sitä. Eilen en joutunut ottamaan lääkettä ollenkaan, joten nyt uskallan vaihtaa toiseen sorttiin. Laitan kaikki sormet ja varpaat ristiin, että tämä katkaisisi tämän jo parin kuukauden pituiseksi venähtäneen kierteen. Takataskussa on vielä yksi kikkakolmonen, joka kolme vuotta sitten katkaisi tällaisen pitkän putken. Se vaatiin yhteyttä lääkäriin ja tuntuu ärsyttävän suurelta suoritukselta. Saa nähdä!

Lokakuu on startattu. Ei parhaissa merkeissä ollenkaan, mutta syksyn värit ja ystävien olemassaolo kyllä ilahduttaa tänäänkin. Nyt alan valmistautua töihin. Olisi pitänyt aloittaa jo puoli tuntia sitten, mutta näillä mennään nyt :)

Kivaa viikkoa just sulle!

Sannis