Migreenipaskaa

Viime päivät ei oo olleet ihan parhaita mahdollisia. Viikko alkoi ihan tavallisesti, mutta maanantai-iltana the shit hit the fan. Tulin töistä ja pelattiin tyttöjen kanssa lautapeliä, kun alkoi vähän vasemmalla ohimolla tuntua. Hokasin kyllä heti, että nyt tuntuu vähän enemmän, kuin normaalisti ja otin äkkiä migreenilääkkeen. Fiilis oli kuitenkin sellainen, että jos aikoo päästä Saimin kanssa iltakävelylle, kannattaa se hoitaa alta pois niin kauan, kuin vielä pystyy. Ei olleet fiilikset väärässä.

Kävelyllä jo alkoi mietityttää josko sitä pääsee enää kotiin saakka ja kotona sitten oli kaikki toimintakyky jo poissa. Mister A ja faija korjasi faijan autoa pihassa enkä halunnut sitä hommaa häiritä, joten koitin ite soperrella tytöille ohjeet Saimi ruuasta, iltapalasta ja nukkumaan menemisestä. Pää alkoi olla jo niin kipeä, että puhuminen oli vaikeaa, samoin seisominen. Voimakas pahoinvointi löi päälle ja ramppasin muutaman kerran vessassa ennen kuin jäin pimeään makkariin makaamaan aivan hiestä litimärkänä. 

Noin paha kohtaus on tainnut viimeksi tulla edelliskesänä. Jotenkin aina unohdan, kuinka paha se kaikista pahin kipu voi olla ja taas se kyllä potkaisi ihan kunnolla. Kirjoittajan normaalimigreeni on paskaa, mutta silloin pystyy jollain lailla toimia. Järkeväähän se ei oo, mutta pystyy kuitenkin, kun pakottaa itsensä. Näissä pahimmissa kohtauksissa sitä on niin kipeä, että senttiäkään ei pysty liikkua. Kirjoittajan kipu on aina edelleenkin vasemmalla puolella, ohimon ja silmän ympärillä ja sitä pahinta kipua en osaa edes kuvailla. Se on jotain aivan kammottavaa. Olin niin kipeä, että väkisinkin tuli itku ja sitten yritin siinä itseäni pakottaa lopettamaan, koska itkuhan sitä olotilaa vain pahentaa. 

Mister A kun tuli sisälle, hoksasi se avata terassinoven ja viileä ilma ilmeisesti helpotti sen verran, että jossain vaiheessa oon nukahtanut. Heräilin ja nukahtelin läpi yön ja joidenkin tuntien kuluttua huomasin, että pahin on ohi. Heti, kun viisarit näytti tiistaiaamua, otin uudet lääkkeet ja ajattelin toiveikkaasti, että selviän päivän puuhiin ja illaksi sisäpyöräilytuuraukseen, jota olin odottanut ja oikein mainostanutkin. Aamupäivän mittaan kävi ilmi, että en selviä. Ja vaikka olisinkin selvinnyt, olisi sykkeen nostaminen palauttanut kivun jonkinasteisena takaisin ihan varmasti.

Kirjoittajalla taitaa olla migreenin takia sairaslomapäiviä yksi-kaksi ehkä joka toinen vuosi tai jotain vastaavaa. Hyvin vähän siis verrattuna siihen, kuinka paljon migreenistä kärsin, mutta jokainen saikkupäivä tämän takia on itelle liikaa enkä osaa niihin suhtautua. Samalla kun kiroan tämän paskan alimpaan helvettiin, oon jollain lailla vähän ylpeä itsestäni, kuinka saan kuitenkin puskettua eteenpäin ja hoidettua elämän, vaikka on niin raskasta. Sitten, kun tulee se päivä etten saa, ottaa se hiton koville. Tällä kertaa meni aivan täysin tunteisiin, kun tiistaina valkeni, että kotiin se on jäätävä. Toisaalta taas sitten olin tyytyväinen, että osasin tehdä sen päätöksen etten voi lähteä kädet täristen, pahoinvoivana ja jalat huterina mitään tekemään. Tiistai-iltaa kohden alkoi olotila onneksi palata normaaliksi.

Tänään on torstai ja oon ihan loppu. Nuo kohtaukset, varsinkin ton kaliiberin setit on kai niin kova shokki kropalle, että ei siitä ihan heti palaudu. Eilen olin jo töissä, mutta onneksi tälle loppuviikolle jumppia ei oo muuta kuin yksi Pilates. Taitaa olla parasta jättää omatkin treenit väliin ja ottaa rauhallista liikettä. Viikonloppuna on synttärijuhlat. Vesilinjalla ja klo 23 kotiin taitaa sielläkin olla ainut vaihtoehto. Yhtään ainuttakaan riskiä en aio ottaa, että maanantain kohtaus uusii itsensä lähiaikoina.

Oonko jo maininnut, että migreeni pilaa kaiken? Se vaikuttaa koko elämään, masentaa erittäin tehokkaasti ja saa olon tuntumaan siltä, että sitä on maailman yksinäisin ihminen ja aivan erilainen, kuin kaikki muut. Ai oon maininnut vai?

Migreenipaskan lisäksi oon laittanut vähän vaatekaappia kuntoon talvea varten. Pari viikkoa sitten löysin Stadium Outletista kengät ja uuden takin jouduin myös ostaa, koska edellinen oli jo aika virttynyt eli turhan tiukka. Yritän olla ajoissa asialla, että ei tulisi sitten kiire. Lenkkikengät tarvisin myös vielä ehdottomasti ja ne pitäisi olla jo. Sen verran monta kertaa oon lampsinut tässä jo viime viikkojen aikana pitkin peltoja lenkkarit vettä lotisten. Pitää kai viikonloppuna aktivoitua.

Tyttöjen vaatekaapit on seuraavana vuorossa. Vähän niitä jo silmäiltiin, mutta tarkempi katsaus pitää kyllä ottaa. Neljätoistavee ei koskaan tarvi mitään. Se on kyllä ihmeellinen teini. Toiset on koko ajan käsi ojossa, mutta meillä joudun aivan muistuttaa, että pitää pyytää jos jotain tarvii. Mini taas tarvii omasta mielestään kaikkea koko ajan ja kyllä se nyt sen verran oikeassa on, että ainakin talvikengät pitää ostaa. Takitkin on luultavasti pieniä. Lumilautakengät taitaa kuitenkin olla se isoin murheenkryyni. Niitä on ärsyttävä ostaa, kun en niistä mitään ymmärrä.

Semmosia hommia torstaille. Nyt koitan repäistä itseni tästä tuolista ylös ja lähteä Saimin kanssa kävelylle. Sen jälkeen värjäyttämään kulmat ja sitten töihin. Tänään on duunia kasiin saakka. Pitkä päivä.

Mukavaa torstaita!

Sannis

Seinäjoki

Viime viikonloppuna käytiin Seinäjoella. Tarkoitus oli lähteä Kokkolaa kohti, mutta lauantaiaamuna, kun vielä tehtiin viimeinen chek Kokkola campingin sivuille, olikin siellä ilmaantunut suljettu-teksti juurikin viime viikon kohdalle. Joku huoltotyö ilmeisesti menossa. Pikapäätöksellä suunnattiin Ääsjoelle. Koko viikonlopuksi oli luvattu sadetta ja mietin, että jos ennustukset pitää paikkansa saa mini ja kamu mennä Duudson parkiin sadetta pitelemään. Ajeltiin Ideaparkin matkaparkiin ja Seinäjoen leirintäalue jäi vieläkin meiltä testaamatta.

Kirjoittelin Instagramiinkin siitä, mikä on mun suosikkijuttu tässä karavaanareidenkin off-seasonissa ja oikea vastaus on: kaikki! Palveluja on tottakai monissa paikoissa vähän vähemmän ja kaikki leirintäalueet ei oo enää kesän jälkeen auki, mutta kyllä me löydetään aivan riittävästi kaikkea. Parasta on, että porukkaa on vähemmän. Nytkin koko kentällä taisi olla 0-3 autoa tai vaunua meidän siellä olon aikana. Varattiin paikka huoltorakennuksen vierestä ja se olikin meillä sitten melkein privaattikäytössä, kun lähes kaikki muut oli parkkeeranneet toisen huoltorakennuksen luokse.

Lauantaina ei luvattua sadetta tullut, joten sen jälkeen kun oli saatu vaunu parkkiin ja burgerit vaunulla paisteltua, lähdettiin pyörähtämään Seinäjoen keskustassa. Neljätoistavee lähti yöksi mummun luo ja meillä oli tosiaan matkaseurana mini ja minin luokkakaveri, jotka hinkuivat skeittiparkiin. Heitettiin lapset sinne ja käveleskeltiin itse Saimin kanssa lähiympäristössä. Mister A haki meille Valkoisesta puusta kahvit, mutta siinä meni kyllä vähän metsään. Latte oli hyvän makuinen, mutta kymppi kahdesta kylmästä kahvista oli aika paljon liikaa.

Skeittiparkin jälkeen vietettiin loppuilta Ideaparkilla. Mister A kävi lasten kanssa vähän kaupoilla ja sen jälkeen vaan hengailtiin ja käveleskeltiin. Mini ja kamunsa pyöräilivät, skeittasivat ja skoottasivat pitkin aluetta ja kun löysivät terassin, jossa oli joku käynyt sotkemassa, siivosivat oma-aloitteisesti koko terden kuntoon -> pöydät ja tuolit paikoilleen, uima-altaaseen heitetyt tavarat pois ja padel-mailat kaikki samaan paikkaan. Aika reipasta :)

Seuraavana päivänä satoi. Duudson park aukesi klo 12 ja samaan aikaan piti olla matkaparkista pihalla. Oltiin suunniteltu, että siirretään vaunu Ideparkin parkkikselle ja odotellaan siellä. Mietittiin, että ei tarvita sähköä sinä aikana, kun lapset on muutaman tunnin pomppimassa parkissa. Puolen päivän paikkeilla satoi kuitenkin vettä aika kovaakin, joten päätettiin uhrata 20€ ja maksaa toinen yö vain siksi, että saadaan pitää vaunu samalla paikalla vielä alkuiltaan saakka.

Päätös osoittautui aika hyväksi, koska n. tunnin pomppimisen jälkeen minillä sattui haaveri. Tuli niskoillensa voltissa niin rajusti alas, että loppuviimein katsottiin parhaaksi lähteä päivystykseen käymään. Pelkäsin, että menee yöhön saakka ja olin tyytyväinen, että oltiin ostettu lisää aikaa. Mister A hoiti päivystysreissun, jossa ei loppuviimein mennyt kuin pari tuntia. Kirjoittaja jäi vahtimaan kamua sekä Saimia. Kamu tahtoi vielä takaisin puistoon ja annoin tottakai luvan. Toki koko ajan jännitti, tuleeko sieltä paluupostissa toinenkin niskavaivainen, mutta onneksi vahinkojen määrä jäi siihen yhteen ja lääkärintutkimus+röntgen osoitti, että siinäkään ei mitään vakavampaa sattunut.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Haaveria lukuunottamatta reissu oli kuulemma 5/5 ja kamu, joka oli ekaa kertaa vaunureissulla, oli sitä mieltä että olipa kivaa. Minillekin tuntui olevan tosi kivaa, että sai kaverin mukaan ja toki meille vanhemmillekin oli omalla tavallaan helpompaa, että lapsilla oli toisistaan seuraa. Neljätoistavee kun ei niin innostu noihin minin pyöräilypuuhiin enää.

Seuraavaksi koitetaan sitten sinne Kokkolaan. Neljätoistavee lupasi lähteä sillä kertaa mukaan. Harmi vaan, kun nämä syksyn pyrähdykset on niin lyhyitä. Syyskuulle on kirjoittajan aika mahdotonta saada lomaa, koska kausi on töissä kuumimmillaan. Onneksi tässä lähellä on kivoja paikkoja.

Mukavaa viikkoa!

Sannis

Sadonkorjuu

Kamera se vain kuulkaa lepää laakereillaan päivästä ja viikosta toiseen. Näitä luumuja varten sain sen kuitenkin kaivettua esiin. Luumut on peräisin yhdeltä meidän asiakkaalta ja oli kyllä aikamoisen hyviä. Tuntuu, että tämän vuoden sadonkorjuu on ollut vähän vähäisempää, kuin joidenkin aikaisempien, mutta kyllä kun pakastimeen vilkaisee, on sinne kaikenlaista kertynyt. 

Oman pihan uusista vadelmista tuli muutama pieni rasiallinen marjaa. Oon pari kertaa nyt sulattanut vadelmia jugurttiin ja vielä on muutamaan kertaan jäljellä. Mustia viinimarjoja olisin tahtonut pakastaa vähän enemmän, mutta en ehtinyt faijan mökille niitä keräämään. Omat puskat on niin uusia, että niistä ei herukoitakaan vielä koko vuoden tarpeiksi tullut, mutta jonkin verran kuitenkin. Toivon, että ensi vuonna meidän puskat jaksaa tehdä jo enemmän satoa. 

Mustikoita poimin mutsin mökiltä joitakin litroja. Viime vuotisia oli vielä vähän jäljellä. Niitä on säästynyt, koska on tullut käytettyä smoothieihin viinimarjoja ja leivontaan muita juttuja. Paljon muuta mun ei toki tuu leivottua, kuin piirakoita. Niihin oon usein laittanut raparperia ja omppua. Pakastin molempia leivontatarpeiksi jonkin verran, mutta ei ne talven yli riitä. Oman pihan raparperi otti nokkiinsa paikan siirrosta eikä jaksanut tänä vuonna tehdä varsia. Faija ei meidän onneksi käytä omiaan, joten saatiin sieltä piirakkavärkkiä, mutta tuplamäärä olis saanut olla.

Pikkusiskon pihassa taitaa olla vielä vihreitä omenoita tyrkyllä. Siskonen ei taida niitä itse käyttää. Piirakkaompuista tulee omasta mielestä parhaita niin, että pilkon ne pienemmiksi paloiksi, ripottelen päälle pienen määrän sokeria ja keitän hetken aikaa pehmeämmiksi. Kirpeämmätkin omenat voi hyvin käyttää tolla tavalla eikä kuoretkaan tunnu ollenkaan. Heitän aina keitetyt omenat pakkaseen odottamaan leivontapäivää. Eilen mini laittoi noista kirpsakammista lajeista omena-kaurapaistosta ja kyllä vain oli hyvvää.

Faijan omenapuusta tulee punaisia, ihanan makeita omenoita. Niitä mini on syönyt sellaisenaan ja niistä tein sosetta. Punainen sose uppoaa minille jostain syystä paljon paremmin, kuin vihreä. Sitä tulikin sen verran reippaasti, että taitaa riittää ensi kesään. Pakastaa sekin piti, koska laitan aina sokeria vain nimeksi. Mini kysyi, josko sitä saa syödä lusikalla suoraan purkista, kun oli niin hyvää. Antaa mennä vaan!

Hilloja ja soseita meillä ei niin älyttömästi yleensä kulu, kun ei olla puuroporukkaa. Kyllä tytöt syö jos joku keittää, mutta ei ne kaurapuuroa hingu ja mutsi meinaa unohtaa laittaa edes tarjolle, koska itelle ei puurot laske. Manna- ja riisipuuro on tottakai tyttöjen suosikkeja ja just toissailtana kun mannapuuroa keittelin, hoksasin, että eipä niitä mansikoitakaan liikaa pakkasessa oo. Neljä laatikkoa maltoin ostaa ja varmaan olis saanut olla toiset neljä lisää. Jostain syystä ne kesällä ite pakastetut maistuu aivan erilaiselta, kuin talvella kaupan pakastealtaasta ostetut.

Punaista viinimarjaa on pakkasessa viime vuodelta vielä vaikka kuinka paljon. Sitä meillä kuluu vähiten ja yritän sitä nyt saada pois tilaa viemästä. Smoothieen sitä koitan aina hukata. Joku kerta tein piirakan ja muffareitakin niistä. Pelkäsin, että tulee liian kirpeää, mutta kyllä ne aivan hyviä oli. Silti se tuntuu valikoituvan aina viimeisenä eikä meillä kukaan syö sitä sellaisenaan.

Semmosia keski-ikäisen sadonkorjuujorinoita.. kirjoittaja rakastaa oman (ja naapureiden + sukulaisten) maan satoa ja sen hyödyntämistä. Kunpa jaksaisi itekin kasvattaa muutakin, kuin paria marjapuskaa, mutta se on kyllä käynyt selväksi, että en jaksa. Saa nähdä alkaako viljelyhammasta kolottaa sitten joskus, kun tytöt muuttaa pois kotoa ja meno rauhoittuu.

Kivaa sunnuntaita!

Sannis 

Sexsjö

Viikonloppu vietettiin Sääksjärven rannalla täällä Pohjanmaalla. Luin muuten, että Suomessa on 17 Sääksjärveä. Öö..okei :D Tämä Sääksjärvi oli aikalailla keskellä ei mitään ja Sexsjö oli yksi kivoimmista leirintäalueista, missä ollaan oltu. Oikeastaan ainut miinus tulee siitä, että lähistöllä ei tosiaan ollut oikein mitään, mitä lähteä tsiigailemaan (kaupunkia, kauppoja tms.). Sitä ei toki viikonlopun mittaisella reissulla tarvittukaan, mutta pidemmän oleskelun aikana kaipaisin jotain mihin lähteä visiitille campingista.

Alue oli tosi siisti ja saatiin reunapaikka rannasta. Vaunun ja pensasaidan väliin jäi suojainen oma piha, josta näki suoraan järvelle. Vessat ja suihkut oli siistit ja porukka ystävällistä. Alueella oli leikkipaikka, pieni lastenhuone, polkuautoja, lentiskenttä ja hyvät uimapaikat. Luontopolkukin lähti ihan läheltä.

Lauantain sää oli tosi lämmin ja sulkista pelatessa tuli jo hiki, mutta järveltä kävi vaunulle ihana viilentävä tuuli. joten siellä ei liian kuuma ollut. Käytiin minin kanssa pariin otteeseen uimassa ja testattiin rannassa olevaa polkuvenettäkin. Saunoja ei tälläkään kertaa testattu. Kirjoittaja olisi voinut saunomaan lähteäkin, mutta tytöt ei niin innostu yleisistä saunoista ja tilaussaunaa ei Sexsjössä ollut.

Testattiin ensimmäistä kertaa uusi ulkomatto ja -pöytä ja molemmat osoittautui hyviksi. Tähän mennessä meillä on ollut pienempi, joskus terassille ostettu matto vaunun edessä ja kun tilasin uuden, olin ihan varma, että otin aivan liian ison ja metsään meni. Eipä vain mennytkään ja matto oli parempi, kuin hyvä. Samoin pöytä oli oikein passeli, vaikka valitsin yhden edullisimmista. Aiemmin meillä on ollut mukana faijan pöytäryhmä, josta tuolit on oikein käyttökelpoiset, mutta pöytä alkoi olla jo aika kiikkerä ja vähän liian pienikin meidän porukalle.

Kokonaan ilman kommelluksia ei selvitty, koska navigaattorin meille neuvoma nopein reitti veikin pitkän matkaa päällystämätöntä tietä pitkin ja lopputuloksena yli 30 vuotta vanha vaunu sanoi sopimuksensa yhden ikkunan osalta irti. Perillä huomattiin, että yhdessä ikkunassa oli useampi, ilmeisesti tärinästä johtuva pieni särö yläreunassa. Säröt ei onneksi tällä retkellä haitanneet. Kotiin ajeltiin eri reittiä ja mister A + faija eli pappa antoi ikkunalle vähän ensiapua, että pärjätään tämä syksy. Nyt olisi sitten talven projektina etsiä jostain samanlainen ikkuna. Ite ajattelin, että tehtävä on ihan toivoton, mutta kyllä faija lohdutteli, että luultavasti vois löytyäkin. Hinnat oli toki aika suolaisia vanhoille ikkunoille, mutta saapa nähdä.

Suunnitelmissa on päästä tälle syksylle vielä matkaan eikä vaunu ihan vielä (toivottavasti) pääse talviteloille. Minille on vähän lupailtu, että saisi ottaa kaverin mukaan seuraavalla kerralla ja neljätoistavee aikoi silloin mummun luo. Mummu ei toki vielä asiasta tiedä mitään :)

Sannis

Hunajasaippua

Edellisessä postauksessa mietin, päästäänkö maanantaina kaikki kouluun ja töihin. Päästiin toki, no problemos! Viikko olikin aika raskas. Töissä meillä oli naisten keskuksen 1-vuotissynttärit ja kaikenlaista kivaa juhlahommaa pitkin viikkoa. Perjantain asiakasillan eli discon jouduin jättää väliin, koska siinä meillä oli kalenteriin jo pari kuukautta sitten merkitty ja minille luvattu viikonloppureissu. Myös kirjoittaja oli odottanut tätä viikonloppua jo pidemmän aikaa, koska tämä oli tosiaan ainut vapaa weekendi vaunureissulle viimeisen kahden kuukauden aikana. Heinäkuun puolesta välistä asti on kalenteri ollut vähän turhan täynnä ja se kyllä tuntuu.

Minin ihosta löytyi taas tulehdus. Tällä kertaa ei tarvittu testejä, oli se sitten streptokokki tai stafylokokki, saatiin antibiootit, jotka toivottavasti alkaa auttaa. Ihan niin ärhäkkä ei tulehdus tällä kertaa ollut, mitä joskus aiemmin, mutta kyllä se inhottavia iho-oireita tälläkin kertaa toi. En tiedä, oliko sama tyyppi, joka aiheutti tytöille flunssan vai ihan oma hommansa, mutta edelleen ollaan mister A:n kanssa säästytty. Sen verran hyvin oon viimeisen vuoden aikana imuroinut kaikki lähellä olevat flunssat, että noinkohan on kuulkaa aivan taikalientä se auringonhattu-uute, jota oon nyt ottanut koko kesän. Oiskohan se oikeesti tuonut vähän vastustuskykyä? Vai palautuiskohan hommat pikkuhiljaa normaalille tasolle koronan jälkimainingeista? Vai oliskohan ny vain sattumaa? Veikkaan viimeistä ehkä kuitenkin :D

Sain ystävältä tuliaisiksi ruokamessuilta kuvan hunajasaippuan. Vielä en oo ehtinyt testata, mutta tuoksu on ihana. Ei tuu ostettua ikinä palasaippuoita, joten tätä on ihan kiva päästä kokeilemaan. Luulen, että saattaa olla ihan hyvää myös minille. Syksy ja kevät on tuolle meidän atoopikolle aina surkeinta aikaa ja kädet on välillä aika kamalassa kunnossa. Tällä kertaa tulehdus ei muuten toki näkynytkään käsissä, vaan teki merkkejänsä selkään ja vatsaan sellaisiin kohtiin, jossa ei iho ollut rikki valmiiksi.

Nyt on sunnuntai ja me istuskellaan vaunussa aamukahvilla. Neljätoistavee nukkuu, mutta kaikki muut on jo ylhäällä. Eilen oli aurinkoinen ja lämmin päivä, tänään taas ihan päinvastoin. Tänään tuulee ja on harmaata ja jotenkin se tuntuu nyt ihanalta. Saadaan hyvällä omatunnolla myysailla hetki sisällä. Mini peitteli Saiminkin viltin alle pötköttämään tähän meidän viereen <3

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis

Tilannekatsaus

Helsingin reissun kamut ei oo onneksi sairastuneet, mutta miniin neljätoistaveen tauti tarttui täällä kotona. Tosi kova kurkkukipu ja oksentelu oli tämän flunssan pahimmat oireet. Mahtoiko olla koronaa? Minillä oli myös kuumetta, mutta pahin homma kesti onneksi vain pari päivää. Neljätoistaveekin tuntui paranevan nopeasti, mutta kolmen koulupäivän jälkeen tuli eilen kotiin ihan nuhaisena ja tuntuu, että tauti löi vähän uudelleen päälle. Yskä on aika kova ja olotilakin nuutunut. 

Nyt on lauantai. Ite tein eilen etäpäivän ja olin minin kanssa kotosalla. Nämä sairaspäivien etäpäivät ei sovi mulle. Ei sitten millään tavalla. Sata kertaa mielummin lähtisin töihin. Olin kotona keskiviikon ja mini oli tosi huonossa kunnossa. Ahdisti aivan jo, kun ei voinut mitenkään auttaa. Kurkku oli tosi kipeä ja olo huono. Illalla lensi oksennus monta kertaa.

Mister A:n vuoro oli hoitaa sairastupaa torstaina ja minillä alkoi olo jo onneksi parantua. Kirjoittajan huki kotipäivälle oli tosiaan taas eilen, koska mister A:lla oli kriittisempi päivä duunissa ja itsellä taas kertyi torstaille jo reilusti tunteja. Paljon duunia oli vielä perjantaillekin, mutta onneksi niitä saa hyvin tehtyä, kun minikin on jo niin iso, että puuhailee omiaan. Alkoi olla jo vointikin sen verran parempi, että tuli mukaan heilumaan, kun harjoittelin uutta jumppaa maanantaille. Vähän pitää aina toppuutella, että ottaisi iisimmin, kun ei oo kuitenkaan vielä kunnolla parantunut.

Nyt otellaan viikonloppu iisisti ja toivotaan, että päästään kaikki maanantaina kouluun ja töihin. Meillä alkaa duunissa syksyn ryhmäliikunta-aikataulu ja on aina tosi harmillista jos joutuu kauden alkuun olla poissa. Kirjoittajalla ei toki ainakaan tähän mennessä oo mitään flunssan oireita ollut ilmoilla, joten toivotaan, että hyppää yli tällä kertaa. Naisten keskuksessa on myös 1v-synttäriviikko tulossa, joten ihan olis riittävästi töitä kyllä.

Mister A on tänään töissä ja me aloitellaan tässä hitaasti likkojen kanssa. Saimin kanssa täytyy nyt ihan ensin lähteä aamupissalle. Sillä ei tosin näytä olevan mikään kiire, koska ulkona on märkää ja sateista. Mini olis tahtonut lähteä vaunulla, mutta kovaa sadetta vaan luvataan ja neljätoistavee ei oo niin innoissaan, koska ei oo ihan lyönnissä. Koitetaan jos ensi viikonloppuna vihdoinkin onnistuisi. Siihen on tässä nyt tähdätty jo kuutisen viikkoa.

Kuvat on kesän vaunureissulta Kotkasta. Ne on odottaneet luonnoksissa sitä päivää, kun on sanottavaa, mutta ei kuvia. Se päivä on näköjään tänään. Kivaa viikonloppua kaikille! Pysykäähän terveinä. Koulusta tuli viesti, etteivät mee nyt eteenpäin missään aineessa, koska poissaolijoita on niin paljon. Aikamoisella rytinällä tuntuu siis tämä syksy alkavan! Tsemppiä!

Sannis