sunnuntai 15. marraskuuta 2026

Puhutaanko säästä?


En tiedä kuvittelenko vaan vai ollaanko saatu tänä vuonna marraskuussa tavallista enemmän aurinkoa? Lumen ja isompien pakkasien tulo tuntuu viipyvän ja niitä odotellessa onkin täydellinen vaihtoehto just tällainen aurinkoinen ja raikas keli. Pikkupakkasta on ollut muutamana aamuna, mutta vielä talvi tuntuu odottelevan vasta jossain nurkan takana.

Rullailin VR:n raiteilla Helsinkiin perjantaina ja matkalla satoi lunta ihan reilusti. Muutama haituva putoili myös tässä viikonlopun aikana, mutta nyt kun täällä Espoossa katselen ikkunasta ulos, on kyllä ihan nurmikko vihreänä eikä lumihahtuvista oo tietoakaan. Ollaan lähdössä Minin kanssa joulukuulla Rukalle käymään, joten toivotaan, että siellä on siihen mennessä saatu rinteitä auki. Sen verran jo tsiigailin netistä, että Saaruat ainakin on laskukunnossa, joten eiköhän me ainakin jonkun kerran päästä rinteeseen. Odotellaan siis jos sattuu tulemaan Black Friday-hissilipputarjouksia.

Minille tuli eilen tieto, mihin riparille pääsee ja vähän jännittää sään puolesta siinäkin. Heinäkuun konfirmaatio voi olla aikamoisen lämmin. Mini tahtoo pitää juhlat samassa paikassa, johon kutsuttiin kavereita nyt syksyllä ja toivon, että ei oo hellettä. Tilaan oli kyllä thank god ilmaantunut ilmalämpöpumppu, mutta silti.. olisi niin paljon kivempi järjestellä jos olisi vähän viileämpää. Saapa nähdä nyt senkin suhteen!

Semmosia säähommia hei :D Kivaa sunnuntaita kaikille!
Sannis

keskiviikko 11. marraskuuta 2026

Booklover: Seitsemän sisarta-sarja, neljä vikaa

Fiuhkis! Nyt on koko monseri selätetty ja kaikki kahdeksan kirjaa kuuneltu. Viides ja kuudes kirja jatkaa samaa rataa edellisien kanssa ja tarinassa kulkee kaksi erillistä kertomusta rinnakkain. Seiska ja kasi vähän toki mukailee tyyliä, mutta ovat kuitenkin omalla tavallaan erilaisia.

Ensimmäisten osien arvostelun voit lukea tästä linkistä.

Ihan ekana kysyisin, miksi jokaisessa kirjassa jengi on paikassa, jossa ei toimi kännykät ja netti? Onko sellaisia edes maailmassa enää noin paljoa? :D

Kuun sisar - Viides sisarista Taygete eli Tiggy asustelee Skotlannissa ja työskentelee eläimien sekä niiden suojelun parissa. Hänen tarinansa johtaa Espanjan Sacromonteen Gitanojen, espanjanromanien kulttuuriin. Tämä kirja oli Helmen sisaren lisäksi itselleni kiinnostavin. Gitanojen kulttuurista ja luolisssa asumisesta lukeminen oli tosi mielenkiintoista.  

Auringon sisar - Kuudes sisar Electra asuu New Yorkissa ja hän tuntuu olevan heti käsittelyssä ihan erilainen, kuin muut sisaret; vihainen, ärsyttävä ja itsekäs. Siinä mielessä tietysti ihan kiva, että saadaan vähän vaihtelua jatkuvalle pokkuroinnille ja ylenpalttiselle kohteliaisuudelle, joka kirjoissa vallitsee. Electran koordinaatit löytyvät yllättävän läheltä, mutta tarina koukkaa kuitenkin Afrikkaan saakka.

Tässä kirjassa alkaa jotenkin ärsyttää se kirjojen toistuva kaava, että menneisyyden henkilöillä kaikilla elämä on ollut suurimman osan ajastaan jotenkin "tauolla" ja/tai ovat olleet yksinäisiä, Loppu on sitten onnellinen, mutta ärsyttää, että jokaisella on niin paljon vuosia mennyt hukkaan ja sitten vasta aivan viime tipassa löytävät onnensa.

Kadonnut sisar - Oon kuunnellut kaikki Seitsemän sisaren kirjat, en lukenut. Kadonneessa sisaressa on eri lukija, kuin aiemmissa ja ON ärsyttävä! Jossain vaiheessa huomaan kuitenkin olevani tottunut häneen ja kummalliseen tapaansa lukea hahmojen repliikkejä. Kadonnut sisar on jotenkin vähän levällään ja tosi paljon on toistoa toiston perään. Kirjassa matkataan ympäri maailmaa ja siinä esiintyy vuorotellen kaikki sisaret sekä hän perheineen, jota siskot epäilevät kadonneeksi sisareksi. Matkaa tehdään taas myös vuosien taakse jopa parin eri henkilön muistoihin ja tällä kertaa Irlantiin. Irlannin menneisyys kiinnostaa paljonkin, mutta muuten tuntuu, että en oikein jaksaisi enää. Kiirehdin kuuntelua vähän, jotta saisin saagan päätökseen. Neljä tai viisi sisarta olisi kyllä riittänyt, mutta sanopa se hei sille tähtikuviolle! :D Ihan tarkkaan tässä ei kadonneen sisaren, Meropen tarina sitten kuitenkaan selviä. Kirjan loputtua on sellainen olo, että voi plääh.. vieläkö yksi.

Atlas, Papa Saltin tarina - Aloitan kuuntelemaan kirjaa vähän sellaisessa "hohhelihoijjaa, vielä tämä"-mielentilassa. Nopeasti homma muuttuu sellaiseksi, etten meinaa pysyä nahoissani ja annan mielessäni Rileylle aplodit nokkeluudesta. Kirjan edetessä ärsyttää, kun ei muista kaikkia aiempien kirjojen tapahtumia niin hyvin, kuin haluaisi. Loppua kohti alkaa taas tuntua siltä, että vähempikin riittäisi ja haluan vain saada homman valmiiksi. Liian monta kiemuraa ja kommervenkkiä. Myös Papa Saltin tarinassa on niiiiiin kohteliaita ja niiiiiin epäitsekkäitä ja niiiiiin hienoja ihmisiä. Se tuntuu toisaalta vähän liialliselta, mutta sitten kuitenkin toisaalta aika lohdulliselta. Loppuviimein vaihdan kuuntelun lukemiseksi, että saadaan siskot joskus jatkamaan elämäänsä.

**

Oon aloittanut jokaisen kirjan heti edellisen perään ja jokaisen kohdalla on ollut sama juttu; oon ollut vielä niin sisällä edellisissä tarinoissa, että on kestänyt hetken päästä seuraavaan sisään, mutta vähitellen sivujen kuluessa on uusikin tarina alkanut tuntua enemmän omalta ja mielenkiintoiselta.

Näissäkin kirjoissa, kuten neljässä ensimmäisessa, on jokaisessa ollut jotain kiinnostavaa tietoa historiasta, jota en ole aiemmin tiennyt. Kuun sisar oli tosiaan lemppari ja espanjan romanien kulttuurista lukeminen sai tämän lukijan googlettamaan lisätietoja. Auringon sisaressa jäin miettimään 1900-luvun alun seurapiirien elämää. Että noinko se oli yhtä seurustelua, päivälliskutsuja ja juhlimista oikeastikin. Kadonneessa sisaressa kiinnosti tosi paljon Irlannin vapaustaistelu ja sekin sai etsimään lisätietoa. Irlanti on ollut matkailun bucket listillä jo kauan ja nyt päätin siirtyä toiveista tekoihin. Kunhan saadaan Skotlanti alta pois, niin seuraavaksi aletaan säästää Irlantia varten. Viimeisessä osassa mietin, että Romanovithan olikin tosiaan se ainut asia, mitä ei tähän sarjaan oo vielä saatu mahdutettua :D

Tässä saagassa oli niin paljon kaikenlaista. Oli hetkiä, kun olin ihan, että: "No varmaan hei!" ja oli hetkiä, kun meinasin pakahtua tunteisiini. Itkin ja nauroin. Olin kärsimätön ja turhautunut. Luin suurella mielenkiinnolla kaiken mikä kertoi muista kulttuureista, viime vuosituhannesta ja vieraista maista. Meinasin musertua sotakuvausten, juutalaisvainon ja Irlannin levottomuuksien edessä. Ärsyynnyin toistoon ja tiettyjen vähän erikoisten sanojen jatkuvaan käyttöön. En oo koskaan aiemmin kuullut, että jengi olisi "terästäytynyt" noin usein :D Kumarsin sille, kuinka aina yhtä kiinnostavan Kreikan mytologian tarun ympärille on rakennettu niin huikea kertomus ja maailma. Symboliikka uppoaa tosi syvälle tälle lukijalle/kuuntelijalle ja miten upeaa se tässä olikaan.

Jostakin netin syövereistä luin, että nämä voisi kuulemma lukea tai kuunnella yksinäänkin eikä näitä välttämättä tarvitse lukea oikeassa järjestyksessä. Anteeksi mitä? Näistä ei tosiaankaan voi lukea vain yhtä eikä näitä to-del-la-kaan voi lukea väärässä järjestyksessä. Kaikki pitää lukea. Oikeassa järjestyksessä. Valmisteluiksi ehdotan, että varaat paljon aikaa ja valmistaudut kaiken maailman tunteisiin. 

Sannis



tiistai 10. marraskuuta 2026

Oodi pipareille

Niin. Mainitsinko, että pipareita on jo leivottu? Meillä ei oo tapana leipoa yhtä isoa kasaa pipareita, joka riittää sitten koko joulun. On vähän kyseenalaista, riittäisikö meillä minkäänlainen kasa yli joulun jos niitä leivotaan jo tässä kohdassa. Tai vaikka itsenäisyyspäivänäkään. Täällä on sellaisia piparinpuputtajia (mm. allekirjoittanut), että se on parempi leipoa muutamaan otteeseen ja vähän vähemmän kerrallaan.

En muista koskaan tehneeni piparitaikinaa itse kouluaikojen jälkeen. Juurikin yllämainituista syistä. S-ryhmän Kotimaista-sarjan taikina on oikein hyvää, helppo leipoa ja hyvin iisiä ottaa pakastimesta sulamaan juuri silloin, kun tulee piparin tarve. Yksi paketti on about sen verran, mitä jopa kirjoittaja jaksaa kerralla leipoa.

Oli aika, tossa nuorempana aikuisena, kun mietin, että piparit ei oo kyllä kummoisia. En tainnut niitä moneen vuoteen syödäkään. Nyt vanhemmiten oon taas ymmärtänyt hyvän päälle. Piparithan on ihania <3

Sannis

maanantai 9. marraskuuta 2026

Yhtä juhlaa

On yhtä juhlaa kuulkaa tämä elämä :D Kuvien kakun tein isänpäiväksi ja nauroin, että se näyttää ennemminkin ristiäiskakulta, kun on vähän tommonen hempeän puoleinen. Vähän tuli toki halloween-rakeilla rouheutta. Perkasin rakeista pois kurpitsat ja noidan hatut ennen ripottelua :D Ja kukapa sen muka määrää, ettei isille voisi olla hempeää kakkua? Hyvää se ainakin oli. 

Tuon yli hellusen sydäntä pitelevän ukkelin ja ruusukortin teki mini mutsille synttärilahjaksi. Seitsemäntoistavee piirsi äidin kuvan ja herkkujakin sain. Nam! Ite taas oon aloittanut vähän jo jouluhommia ja laitellut jouluvaloja. Migreeni on ollut erittäin veemäinen viime viikkoina ja oon kaipaillut vähän piristystä pimeyden keskelle. On pitänyt koittaa pysytellä mahdollisimman paljon pois ruuduilta, joten jotain pientä, helppoa tekemistä on kaivattu. En tiedä kuinka hyvä se nyt sitten on, että se tekeminen on jo pariinkin otteeseen ollut piparien ja torttujen leipomista :D

Nyt on juhlat hetkeksi juhlittu ja maanantaiaamu koittanut. Nyt laitetaan jumppasuunnitteluhousut jalkaan ja musat soimaan. Sen jälkeen Saimin kanssa ulos, työmaalle ja siitähän ne viikon normihommat sitten taas lähteekin rullaamaan. Have a good one!

Sannis

maanantai 2. marraskuuta 2026

Voimavuodet

Kuvan omistaa Liikuntakeskus LYKKE ja LYKKE naisille. Sen otti Jonna N. Photographyn Jonna.

VaihdeVoimavuodet, here I come! Yhtenä päivänä, ei niin kauan sitten, kirjoittajan mittari värähti taas ja kääntyi entistä lähemmäs viittäkymppiä. Ei oo nyt kriisiä ei, vaan tunnen olevani hyvinkin sinut itseni ja elämäni kanssa...vaikkakin oma nahka on tuntunut tässä syksyn aikana taas lähes päivittäin jotenkin epäsopivalta koska jatkuva migreeni, mutta siitäkin huolimatta. Tuntuu, että tämäkin migreeniputki on vastoinkäyminen ja juttu, joka pitää selättää. Jotain, jonka kanssa pitää elää ja luovia, mutta ei kuitenkaan asia, joka määrittelee koko oman olemisen tai arvon.

Päivitin yhtenä päivänä someen näin:

"Hei, valtavan iso kiitos kaikille onnitteluista ja muistamisista! Jokainen lämmitti keski-ikäisen sielua. Onhan tässä elämässä aina kaikenlaista, vaihetta vaiheen perään eikä koskaan pelkkää voittoo, MUTTA… Neljä ja kuus on vallan huikea ikä. Oon jo pitkään tuntenut hyvinkin vahvasti, että nämä ja tulevat on todella mun vuosiani. Kirjoittakaa kiveen sitte aikanaan: "Peaked in menopause!" :D Mutta eipä ny mennä asioiden edelle, koska Voimavuodet ahead. Kiitos, kun oot mukana!"

Tuntuu, että elämän uusi ja hieno vaihe on alkanut.
Kiitos todellakin, että oot mukana!
Sannis

sunnuntai 1. marraskuuta 2026

Leffakriitikko: Joker 1+2

Kuva: Tekijä: DC Films. Napattu täältä.

Tämä postaus on ollut luonnoksissa tosi kauan. Se on jäänyt postaamatta, koska elokuvan kakkososan arvostelu on jäänyt tekemättä. Mietin tämä sopivan kuitenkin tähän Halloweenin jälkimaininkeihin, joten päätin arvostella kakkosleffankin lyhyesti ja ytimekkäästi, joten tässäpä tämä, olkaa hyvä ->

JOKER

En ole oikein varma mitä mieltä olin Jokerista. En oo katsonut sitä aiemmin, koska epäilin sen olevan liian synkkä ja pelottava, mutta jostain syystä se valikoitui kuitenkin katsottavaksi Netflixistä monta vuotta sen ensi-illan jälkeen. Synkkähän se sitten loppuviimen olikin, mutta ei onneksi niin pelottava, kuin olin etukäteen pelännyt. Jäi (yllättäen taas) kaikenlaista mietteitä leffasta ja kysymyksiäkin olisi tekijöille useampia.

Arthur Fleck on epäonninen ja erikoinen kaveri, joka asuu äitinsä kanssa aika surkean oloisessa Gotham Cityssä. Hän työskentelee koomikkona ja juhlaklovnina eikä homma meinaa oikein luonnistua. Arthur sairastaa neurologista sairautta, joka saa hänet välillä nauramaan hallitsemattomasti. Elokuva kuvaa Arthurin väkivallan värittämän tien pahamaineiseksi sekasorron symboliksi Jokeriksi.

Kirjoittaja ei ole nähnyt ainoatakaan Batman-elokuvaa, mutta jonkinlaisen mielikuvan olin Jokerista etukäteen luonut. Ajattelin, että Jokeri on roisto, joka puuhastelee ties mitä pahaa lähinnä omaksi ilokseen ja itseään huvittaakseen. Niinhän asia ei sitten ollutkaan Joker-elokuvan mukaan ja jotenkin oli vähän vaikea suhtautua koko hommaan. Täähän on toki ollut vähän teemana viime vuosina.. että pahiksista tehdään hahmoja, joihin voikin ehkä samaistua jollain tasolla, tai ainakin ymmärtää vähän paremmin, miksi he ovat pahiksia. Tämä sopii kirjoittajalle toki siinä mielessä hyvin, että haluan kuitenkin tietää kaikista kaiken ja motiivin jokaisen hahmon tekoihin. Ja jollain tasollahan se helpottaa, että tyypit ei oo syntyneet pahoiksi, vaan on jotain, mikä on ajanut siihen. Toisaalta, onkohan se ajatus sitten kuitenkaan toista helpompi?

Olisin kaivannut enemmän henkilökuvaa Arthur Fleckistä. Jäi vähän epäselväksi kuinka normaali tai epänormaali hän ihan tavallisessa elämässä ja sen tilanteissa loppuviimein oli. En myöskään ihan aina ymmärtänyt, koska Arthurin nauru oli sairauteen liittyvää ja tuli hänen tahtomattaan ja koska Arthur nauroi tekonaurua, koska teeskenteli olevansa iloinen. Arthur vaikutti välillä niin oudolta, että kummastutti, kuinka välillä sitten oli kuitenkin niin normaalin oloinen.

Olisin kaivannut enemmän tietoa myös Arthurin äidistä. Toisaalta, ehkäpä se olisi vienyt turhaa aikaa elokuvassa. Noin kammottavat teot vaatii kuitenkin aina jotain taustatietoa, että kirjoittaja pystyisi jollain tasolla ymmärtää minkä seurauksena tai mistä syystä joku on kykeneväinen tommosiin kauheuksiin. Tiesikö ja muistiko äiti vielä iäkkäämpänä mitä oli tehnyt? Olisin kuitenkin toivonut, että Arthur olisi vaatinut äitiään tilille sanojen muodossa väkivallan sijaan.

Jostakin elokuvan kuvauksesta luin, että Arthur Fleck oli kylmäverinen, sadistinen murhaaja, mutta oliko hän kuitenkaan? Kyllä elokuva ainakin kirjoittajalle antoi jonkin verran oikeutusta Arthurin tekoihin sillä, että jokainen kohde oli joko itse ensin käynyt Arthurin kimppuun tai ainakin tehnyt jotain inhottavaa hänelle. Ja ei, ei tietenkään noihin tekoihin voi vastata ampumalla ketään päähän, mutta ehkä ymmärrätte mitä haen takaa. Äidin teot oli kyllä sitä luokkaa, että hän sai kyllä mitä ansaitsi, mutta muille olisi tainnut riittää vähän pienempikin rangaistus. Toki, Arthur ei tuntunut miettivän tekojaan kahdesti ja katuvan niitä, mutta silti kylmäverinen tuntuu jotenkin väärältä adjektiivilta. Sairas ja kykenemätön käsittelemään omia tunteitaan ehkä ennemminkin. 

Elokuvassa jäi mielestäni vähän kevyeksi se, että Jokerin teot olisi yllyttäneet muita mellakointiin ja ties mihin. Jäi epäselväksi, miksi olisi yllyttänyt. Kohtaus, jossa kansanjoukko hurraa Jokerille oli tosi outo eikä tarina ollut ollenkaan kertonut riittävästi pohjaa sille, että Jokerista olisi tullut joku kummallinen kansansankari. Myöskään loppukohtaus, jossa Arthur tappoi sairaalan hoitajan ei ollut linjassa muiden tapahtumien kanssa. Hoitaja ei tehnyt mitään, miksi olisi ansainnut kuolla. Jäin miettimään, kuvasiko tuo teko ehkä Arthurin kehityskaarta Jokeriksi. Ensin tapoille oli joku loogisempi syy ja sitten yhtäkkiä sellaista ei enää tarvittukaan. Oliko viimeinen tappo nimenomaan vain omaksi iloksi?

En voi sanoa, että olisin erityisesti nauttinut elokuvasta, koska väkivalta ja noin vahva synkkyys vaikuttaa omaan mieleen hyvin negatiivisesti. Leffasta tuli vähän sellainen Unelmien sielunmessumainen (Requiem for a dream) fiilis. Kuitenkin Joaquin Phoenixin Oscar parhaasta miespääosasta oli kyllä erittäin ansaittu. Myös se, kuinka elokuva otti kantaa yhteiskunnan ongelmakohtiin meni tälle katselijalle ihon alle. Kohtaus, jossa Arthur kyselee, mistä nyt saisi lääkkeensä, kun mielenterveyttä tukevat palvelut lopetetaan ja siihen saamansa avuton vastaus: "I'm sorry!" oli jotenkin hyvinkin vaikuttava.

JOKER - FOLIE A DEUX

En jaksanut katsoa loppuun, koska oli niin tylsä ja koko hommeli lässähti siihen. Plääh!

***

Sannis

lauantai 31. lokakuuta 2026

Happy Halloween

Halloween alkaa kahvilla ja datailulla. Sen jälkeen teen pienen kierroksen töihin ohjaamaan yhden kiertoharjoittelun ja sitten aloitan viikonlopun vieton. Aika paljon on ollut kaikenlaista viime aikoina ja odotin tätä täysin vapaata viikonloppua. Loppumetreillä päätin kuitenkin, että lähden tuuraamaan lauantain aamutunnin, kun tarve ilmeni eikä muita innokkaita ohjaajia kuulunut. Nopeasti Halloween-henkinen soittolista kasaan, liikkeille uudet nimet ja mister A:n vanha t-paita silpuksi, niin kyllä me yksi teematunti saadaan aikaiseksi :D Mini pääsee samalla reissulla salille enkä ite voisi kuitenkaan treenata, joten win-win.

Mini muuten juuri hiippaili tohon viereen soffalle ja lempinimi joutaisi kyllä todellakin jo vaihtoon. Kaveri on jo mutsiansa pidempi ja tuntuu kunnon hujopilta, kun täältä sohvan nurkasta mittailee. On mennyt jo isosiskonsakin ohi. Vielä on kuitenkin perheen pisimmän titteli mister A:lla, mutta saa nähdä jääkö iskäkin kakkoseksi jossain kohdassa. Ehkä ei, mutta eipä sitä koskaan tiedä.

Kivaa Halloweenia ja/tai/eli Pyhäinpäivää!
Sannis

torstai 29. lokakuuta 2026

Halloween-bileitä


Meidän Halloweenin juhlinta on tähän mennessä näyttänyt about kuvien mukaiselta. Seitsemäntoistavee pyöräytti muffinsit viime viikonlopun bileisiin. Mini leipoi samoihin kemuihin kuuluisat keksinsä. Molempien reseptit löytyy blogin reseptimuistiosta -> Sitruunamuffinsit ja Suklaahippukeksit. Niin ihanaa, kun likat tekee herkut jo aivan issekseen. Kirjoittajalle jäi juustopiirakan paisto ja snacksien kaatelu kulhoihin. Tein ekaa kertaa juustopiirakan ja halusin lähinnä testata, olisiko se sellainen tarjottava, joka on hyvää vielä seuraavana päivänä lämmitettynä. Minin tulevia rippijuhlia koitan tässä pitää silmällä. Tykkäsin kyllä piirakasta kovastikin ja lisään reseptin muistioon teidänkin käyttöön, kun teen sitä seuraavan kerran. Tällä kertaa jäi kuvat ottamatta.

Halloween-juhlia ei ollut alunperin tarkoitus järjestää, mutta likat niistä alkoi puhua ja mini halusi kutsua pari koulukamuansa. Juhlien viralliseksi nimeksi muodostui ilmeisesti koulussa "Karkkijuhlat" :D Ei oltu tällä kertaa kotona, vaan varattiin sama paikka, joka ollaan varattu aiemminkin…minin lemppari, jossa on bilispöytä ja muitakin pelihommia. Se on kiva tila, kun siellä on tuota tekemistä, niin ei tarvi nuorisonkaan tuijottaa kaiken aikaa vain puhelimia.

Tulevalle viikonlopulle ollaan mister A:n kanssa saatu kutsu Halloween-bileisiin ja se on kyllä kivaa! Olin vuosia aika vastahakoinen lähtemään juhliin ja bileisiin ja ajattelin, että oon kadottanut nuoren minäni party animal-hengen lopullisesti, mutta nyt huomaan, että lähden taas vähän enemmän innoissani. Kyllä kreisibailausajat on täysin ohi, mutta nykyään lähden silloin tällöin hetkeksi istumaan iltaa ihan mielelläni. Halloween-asut ja asusteet on meillä vähissä, koska ei oo hetkeen juhlittu naamiaisia ja vanhat on laitettu jo monta kertaa käytettynä eteenpäin. En haluaisi nyt oikein paljoa mitään ostella ja mietinkin, meniskö mustat vaatteet ja joku Halloween-henkinen meikki läpi tällä kertaa.

Onkos muilla Halloween-bileitä tiedossa?
Sannis

sunnuntai 25. lokakuuta 2026

Perhekuvia ja Vinted-kauppoja

Syksy on mennyt hullun nopeasti. Miten voi olla jo lokakuun loppu? Nämä kuvat on viime vuoden perhekuvauksesta ja mietin, miten saatais tälle vuodelle kuvat aikaiseksi. Nyt on niin monta pienempää ja isompaa retkeä työn alla, että muista jutuista on pakko säästää ja sitä myötä ammattilaisen kuvat jää tänä vuonna ottamatta. Ehkä ostan vihdoin sen kameran jalustan ja jonkinlaistan itselaukaisimen, joita oon monta vuotta miettinyt tai ehkä pyydän ystävää napsimaan kuvat joku viikonloppu. Paras ruska taitaa olla jo ohi, mutta eipä tuo kai haittaa. Pitää varmaan merkitä suunnitelma ihan kalenteriin ylös, koska muuten jää toteuttamatta.

Viime viikkoina oon tehnyt ahkerasti Vinted-kauppoja. Alkoi rasittaa kaikki turhat tavarat siellä täällä ja halusin päästä niistä eroon asap. Mukavasti onkin myyntiä tullut ja oon ravannut postittamassa paketteja harva se päivä. Ärsyttävää hommaa, varsinkin koska oon useimmiten liikkeellä pyörällä, mutta ei auta. Ei meillä älyttömästi oo turhaa, koska kierrätän ahkerasti, mutta aina sitä jotain ilmaantuu ja näin pienessä talossa ei käyttämättömille ole tilaa. Miniltä on jäänyt vielä esim. viime vuoden talvitakit pieniksi. Seitsemäntoistaveeltä ei onneksi enää pieniä jää, vaan samat vaatteet on menneet jo useamman vuoden. Omistani on osa jääneet isoiksi ja mister A käyttää kaikki niin loppuun, että hyvä, kun ne autotalliräteiksi enää lopuksi kelpaa. 

Seitsemäntoistavee haki jouluksi työpaikkaa taas kukkapisteeltä ja ilmeisesti se on nyt hallussa. Saa nähdä minkälaiseksi meidän joulu muodostuu tänä vuonna, kun ensimmäistä kertaa lapsista taitaa olla toinen töissä aattona. Mini tahtoisi laittaa jo joulukuusen, mutta vielä vähän toppuuttelin. Yleensä oon hyvin joustava enkä ymmärrä miksi pitäisi kieltää jos joku haluaa fiilistellä, mutta mutta... meillä on aika vähän tilaa kuuselle ja olkkari tulee tosi ahtaaksi, kun se pystytetään. Ja onhan nyt toki aika hiton aikaista joulukuuselle :D Mietinkin jos kävisin ostamassa minille oman pikkukuusen omaan huoneeseen ja saisi sen laittaa jo nyt. Jouluvalot ainakin viritellään ihan pian. Nyt oliskin muuten sopiva aika käydä joulujututkin läpi. Sielläkin saattaa olla jotain, jonka on jo aika jatkaa matkaa ja nyt kun on tuo Vinted-ralli päällä, niin...

Mitäs teille muille kuuluu?
Sannis


torstai 22. lokakuuta 2026

Scotland calling

Haudihou! Kuvat ei liity mitenkään päivän aiheeseen, mutta koska aiheeseen liittyviä kuvia ei vielä ole ja nämä kuvat on olleet luonnoksissa käyttämättömänä jo viime vuodesta (vai sitä edellisestä?), niin mennäänpä näillä :)

Varattiin juuri seitsemäntoistaveen ja mutsin eli mummun kanssa vähän lentoja tuonne kevään puolelle. Kanadan sisko tulee omia reittejään ja treffaa meidät kohteessa. Kun lumet sulaa, kääntyy koneen nokka kohti Iso-Britanniaa ja tarkemmin siellä Skotlantia. Viiden yön retkellä on suunnitelmana nähdä Edinburgh sekä pieni pala ylämaita. Aikaa on käytettävänä kohteessa neljä kokonaista päivää. Luvassa on siis vähän kiertoajelua ja pari majapaikan vaihdosta. Majapaikan vaihdoista ei kirjoittaja ole erityisen innostunut, mutta nyt ei ole paljoa vaihtoehtoja jos haluaa nähdä vähän sitä ja hitusen tätä.

Sen verran oon ehtinyt tutkia asiaa, että ollaan aika suurella varmuudella kaksi yötä Edinburghissa. Lento on alkuillasta perillä eli sinä päivänä ei varmasti paljoa ehditä, mutta seuraava päivä on sitten aikaa kierrellä vanhassa kaupungissa, nähdä esim. Edinburgh castle ja luultavasti käydä kymmenessä kirjakaupassa :) Edinburghista vuokrataan auto ja ajellaan Invernessiin pariksi yöksi, koska se on kuulemma "ylämaiden pääkaupunki". Vielä pitäisi päättää, minkälaista hommaa siellä sitten keksittäisiin. Ehkä Loch Ness, ehkä Isle of Skye tai ehkä jotain muuta. Kaikenlaista kivikasaa siellä olisi katseltavana kuningas Googlen mukaan :D Paluulento on harmillisesti aikaisin aamulla, joten ajellaan viidenneksi yöksi sitten takaisinpäin. Tsiigailin, että ihan lentokentän vieressä on majoituksia, jossa voi käydä laittamassa vähän silmäluomia toisen päälle ja samalla saada ehkä aamiaista.

Sellaisia suunnitelmia keväälle. Olisi kiva kuulla suosituksia tälle reissulle, jos jollain siellä ruudun toisella puolella sellaisia on. Aika kevyillä matkatavaroilla koitetaan lähteä, koska yöpaikan vaihdokset, joten ehkä mihinkään yli pitkälle vaellukselle ei tällä kertaa riitä varusteita. En oo vielä tutkinut, näkeekö esim. Isle of Skyellä mitään ilman pidempää kävelyreissua, mutta kerropa sinä mulle jos oot käynyt.

Sannis

keskiviikko 21. lokakuuta 2026

Booklover: Seitsemän sisarta-sarja, neljä ekaa

Tartuin Seitsemään sisareen suositusten perusteella sen kummempia miettimättä ja oh my god, mikä monsteri tämä Lucinda Rileyn saaga on. Jossain kolmannen kirjan vaiheilla mietin, kuinka ihmeessä ikinä pääsen tarinan loppuun. Kirjojen pituudet on kuunneltuna semmosta kahtakymmentä tuntia, kun ehkä joku 12 riittäisi tarinankin kannalta aivan loistavasti. 

Genevenjärven rannalla Atlantis-nimisessä kodissaan asuva erikoinen miljonääri Papa Salt on kuollut. Hänen kuusi tytärtään palaa lapsuudenkotiinsa suremaan isäänsä, kuulemaan tämän testamentin ja vastaanottamaan isän lapsilleen kirjoittamat kirjeet. Isä on jo toiveidensa mukaan haudattu eikä tytöille jää mahdollisuutta hyvästellä häntä. Kaikki tytöt ovat adoptoituja, kukaan ei tiedä alkuperäänsä ja kuollessaan Papa Salt on jättänyt jokaiselle koordinaatit, jotka johtavat tyttöjen synnyinpaikoille.

Sisaret ovat kaikki nimetty Plejadien mukaan. Plejadit olivat Kreikan mytologiassa titaani Atlaksen ja merinymfi Pleionen tyttäriä, jotka Zeus muutti tähdiksi suojellakseen heitä metsästä Orionilta. Plejadien tähtikuvio on avoin tähtijoukko, josta erottaa yleensä kuusi tai seitsemän kirkasta tähteä. Tarujen mukaan kuusi sisarta naivat jumalat, mutta seitsemäs otti miehekseen kuolevaisen ja siitä syystä hänen tähtensä on himmeämpi eikä näy aina.

Sisarukset ovat aina ihmetelleet, miksi seitsemättä sisarusta ei tullut. He odottivat koko lapsuutensa, että Papa Salt toisi kotiin vielä yhden tyttären. Papa Salt tuntui olevan kaiken kaikkiaan aika arvoituksellinen mies. Kirjat antavat ymmärtää, että Papa Saltin kuolemassa on jotain erikoista ja/tai että Papa Salt ei olisi kuollut ollenkaan. Häneen tuntuu salaperäisesti liittyvän Kreikkalainen liikemies Kreeg Ezsu, jonka poika Zed tulee myös esille kirjoissa useampaan otteeseen.

Neljä ensimmäistä kirjaa kertoo aina yhden tytön tarinan. Rinnakkain kulkee nykyisyys sekä menneisyys ja tytön omaa tarinaa seuraa aina jonkun vahvan sukulaisnaisen tarina edelliseltä vuosisadalta. 

Seitsemän sisarta - Tarina alkaa. Lukijalle esitellään Atlantis ja sen asukkaat. Marina eli Ma on tyttöjen lastenhoitaja ja heidän ainut tuntemansa äiti. Claudia on Atlantisin taloudenhoitaja ja kokki. Christian on Atlantisin venekuski. Ensimmäinen kirja keskittyy vanhimman sisaren Maian tarinaan. Maian elämä tuntuu olleen vähän holdilla ja hän on sisarista ainut, joka on jäänyt asumaan Atlantisin alueelle. Maian tarina vie 1900-luvun alun Brasiliaan, jossa nykyisen Rio de Janeiron maamerkin Kristus-patsaan rakennustyötä aloitellaan. 

Myrskyn sisar - Sisarista toisiksi vanhin Alcyone eli Ally on ammattilaispurjehtija, jolle selviää, että hän on ollut vain lyhyen matkan päässä omalla veneellään, kun Papa Saltin ruumista kuljettavasta aluksesta on laskettu vainaja toiveidensa mukaisesti mereen lepoon. Allyn tarina vie 1800-luvun lopun Norjaan, jossa upeasti laulava Anna Landvik saa tilaisuuden esiintyä Edward Griegin oopperassa.

Varjon sisar - Asterope eli Star on kolmas sisar, joka on elänyt erikoista symbioosia vain muutamaa kuukautta nuoremman siskonsa CeCen kanssa. Star on hiljainen ja vetäytyvä ja onkin tottunut, että CeCe puhuu ja päättää hänen puolestaan. Kirjeessään Starille Papa Salt muistuttaa, että olisi hyvä jos tytöt löytäsivät omat vahvuutensa ja itsenäistyisivät ja tarve siihen Starilla herääkin voimakkaasti. Tytöt ovat muuttaneet yhdessä Lontooseen ja Starin koordinaatit löytyvät aika läheltä.

Helmen sisar - Celaeno, CeCe on hukassa, kun Star, josta tämä on aina huolehtinut, on päättänyt tehdä pesäeron ja elää omaa elämäänsä. Sydän särkyneenä ja itsetunto pohjamudissa CeCe matkustaa Australiaan, josta hänen koordinaattinsa löytyy. Australiasta CeCe löytää sukulaisensa sekä tarinan Kittystä, helmenkalastajan vaimosta ja tämän aboriginaalista palvelustytöstä Kamirasta.

**

Neljä ekaa kirjaa oli aika tasalaatuisia; kaikki aivan hyviä ja kuunneltavia, mutta neljäs, Helmen sisar oli kuitenkin paras. Cecen tai oikeastaan Kittyn sekä Kamiran tarinat koskettivat eniten ja itkeskelinkin vähän siellä sun täällä pyykkien viikkauksen ja työmatkapyöräilyn lomassa. Sattuman kaupat oli toki vähän liian osuvia, mutta fiktiotahan nämä onkin ja kyllä ne meni sillä ajatuksella läpi. Aboriginaalikulttuuri ja - tavat oli tosi mielenkiintoisia.

Kaikkien kirjojen tarinoissa ja hahmoissa oli paljon yhtäläisyyksiä. Toisaalta vähän tylsää, mutta toisaalta jotenkin turvallinen ratkaisu. Jossakin kirja-arvostelussa sanottiin, että kaikki on niin hemmetin kohteliaita koko ajan ja siihen samaan kiinnitin huomioita. Varsinkin menneisyydessä kaikki pokkuroivat aivan jatkuvasti ja mietin josko ihan noin kohteliasta porukkaa olivat kaikki silloinkaan.

Fiuh! Neljä down, neljä to go!
Sannis

sunnuntai 18. lokakuuta 2026

Fuck you


Eilen oli kyllä aamun fiilis ensimmäisen kuvan mukainen. Illalla oli tiedossa kiva meno ystävän kanssa ja heti herätessä migreeni päällä kolmatta(ko?) viikkoa. Voi olla enemmänkin. Oon seonnut jo laskuissa. Viikon vaihteessa pari päivää on migreenivapaata ja sitten tiistaina tai keskiviikon jumppien jälkeen alkaa taas olotilat mennä huonompaan suuntaan. Siitä selvitytyessä menee taas sinne sunnuntaihin saakka, jolloin päivä-pari on helpompaa. 

Porajin siinä Saimin kanssa aamukävelyllä ja mietin, kuinka paljon on harmittanut viime viikkoina omien treenien väliin jääminen. Ohjaukset oon saanut tehtyä, mutta sitten kaikki vapaa-aika on mennytkin niistä toipuessa ja sehän ei oo oikein minkäänlaista elämää se. Mietin miksi ottaa nyt niin päähän...pelkäänkö jotain tapahtuvan jos treenit jää muutaman kerran väliin vai mikä on se suurin syy, mikä treeneistä luopumisessa ahdistaa. No, kirjoittajahan ihan pitää treeneistä ja ahdistaa jo pelkästään se, ettei voi tehdä sitä mikä yleensä omaan arkeen kuuluu, mutta koitin tarkistella asiaa vähän kaikilta kanteilta ja saada perspektiiviä.

Siinä keskellä peltoa lampsiessa tulin taas kerran siihen tulokseen, että hommat menee tottakai pahemmaksi jos yritän vain väkisin prässätä ja hajoan joka kerta, kun ei joku asia onnistu. Tein itseni kanssa sopimuksen, että nyt koitetaan mennä sellaisella lempeällä go with the flow-fiiliksessä ja annetaan itselle armoa. Otellaan iisimmin, kunnes tämä putki katkeaa, yritetään pitää itsestä huolta ja tehdään asioita mahdollisuuksien mukaan. Jos pystyy niin pystyy ja jos ei, niin sekin saa nyt olla luvan ok. Päiviä on toivottavasti jäljellä vielä tämänkin putken jälkeen.

Eilen pääsin illaksi menoihini ja kivaa oli. Kuunneltiin Pandora, joka ei tällä kertaa ihan sytyttänyt ja Waldo's people sekä E-type, jotka oli huiput. E-type soitti parhaimman keikkansa niistä neljästä, jonka oon nähnyt. Yes! Musa ei leikannut päätä ihan muusiksi, mutta valoja jouduin vähän väistellä. Oltiin tässä samassa tapahtumassa viime vuonna ja nytkin järjestelyt toimi kivasti. Tällä kertaa ostettiin VIP-liput ja ruokakin oli ihan jees. Autolla olin toki jälleen matkassa, mutta myöhään tuli tietysti valvottua. Tänään on vielä vähän kyseenalaista, mitkä on migreenimuijan päivän tunnelmat. Eiköhän se selviä aika nopsasti, kun tästä sohvan nurkasta nousen.

Että fuck you migreeni! Kyllä kai tästäkin taas noustaan!
Ja kivaa sunnuntaita kaikille, jotka jaksaa lukea.
Sannis

torstai 15. lokakuuta 2026

Tulilla

Tänä syksynä on käyty tulilla vain yhden kerran. Ei niin usein olla enää viime vuosina tulisteltu koska Saimin on vähän tylsä odotella grillailuja ja se on silloin aika rauhaton. Tulipaikoilla on harvoin sellaista mukavaa tilaa, jossa kikkurapää voisi pötkötellä eikä se taitaisi malttaakaan vain makoilla, vaikka otettais joku alusta mukaan. Jos on ollaan ulkona, pitää olla tapahtumia, on ilmeisesti Saimin motto :) Kirjoittaja ei erityisesti tulihommia kaipaakaan, kunhan pääsee metsään kävelylle.

Nämä kuvat on parin viikon takaa ja Saimi oli silloin kyllä aikamoinen karvaturri. Sen jälkeen on turkki otettu lyhyeksi ja voi että pikkulikka on tuntunut olevan kylmissään enemmän, kuin koskaan ennen trimmauksen jälkeen. On öisin tullut meidän sänkyyn hakemaan lämpöä ja sohvan nurkassa on viihtynyt viltin alla. Aina kun turkki leikataan, on se niin pieni pirpana, ettei sitä muutosta meinaa oikein ymmärtää. Ulkona Saimi on tuntunut tarkenevan ihan hyvin, vaikka aamuisin on ollut lämpötila lähellä nollaa. Erittäin kypsänä hän on antanut puettaa itselleen puseron päälle ennen ulos lähtöä. Turkki ajettiin viime viikonloppuna, joten jos nyt vielä muutaman päivän odotellaan, että karva kasvaa ja sitten voi jättää takin narikkaan.

Kuvat on Pilvilammelta. Ei olla muilla Vaasan luontopoluilla käytykään hetkeen. Ehkäpä otetaan tälle syksylle ja alkutalvelle ohjelmaan muutama reitti, niin saadaan taas vähän vaihtelua omiin perusrundeihin.

Kivaa päivää kaikille!
Sannis