Viime vuoden vika päivä startattiin aikamoisella lumisateella. Otin kameran mukaan kävelylle aamulla ja ajattelin, että nappaan muutaman ihanan lumisadekuvan. Kävi kuitenkin niin, että lumihiutaleet oli tosi isoja, märkiä ja kastelevia. Niitä satoi myös niin tiheästi, että pelkäsin kameran menevän rikki. Otin siis pari hätäistä, sumeaa kuvaa ja sen jälkeen jemmasin kameran takin sisälle piiloon. Käännyttiin aika nopsasti takaisin kotiin päin, koska tuntui, että kameran lisäksi myös Saimin olisi saanut laittaa takin alle suojaan. Kiharaan turkkiin tarttuu lumi niin helposti, että parka tuntui aivan hautautuvan lumen alle.
Aamupäivällä lumisade laantui hennommaksi sateeksi ja lähdettiin tyttöjen kanssa kohti kaupunkia. Heitin likat salille ja ajelin itse Mehiläiseen. Olkapään tikkitriplasta oli jäljellä enää yksi ja se piti käydä otattamassa pois. Ihan hassua, että operaatiosta ei näy ulospäin juuri mitään. Kaksi tikkiä on lähtenyt itsestään ja niiden haavat on tatuoinnin kohdalla, joten niitä ei meinaa edes erottaa. Vain yhden haavan näkee selvästi ja sekin on tosi pieni. Käsi itsessään kipuilee vähän enemmän nyt, kun oon lopettanut särkylääkkeiden syömisen muutama päivä sitten. Välillä tuntuu, että voisin ehkä ottaakin lääkkeen, mutta oon myös miettinyt, että ehkä on hyvä tietää missä kivun suhteen mennään… että tietää minkälaista liikettä voi ja kannattaa tehdä.
Olin etukäteen toivonut, että pääsisin itsekin jo salille tekemään kevyttä jalkatreeniä, mutta kyllä influenssa on sen verran ankara kaveri, että homma jäi haaveeksi vielä. Sen sijaan lähdin Saimin kanssa kävelylle, kun tytöt olivat treeninsä tehneet ja päästiin kotiin. Sää oli iltapäivällä muuttunut aivan upeaksi ja sitä oli pakko lähteä ihailemaan.
En tiedä kehtaanko edes kertoa, että sairaskertomus on vielä vähän pidentynyt ja aiemmin tällä viikolla migreenipäissäni (motoriikka toimii migreenissä hyvin kyseenalaisesti) potkaisin jalkani niin kovaa kynnykseen, että yksi varvas meni aivan mustaksi ja kävely on ollut haastavaa muutaman päivän. Ei voi edes olla totta oikeesti :D Ehkä tuolla oli sellainen tarkoitus, että tahti pysyy hitaana vielä hetken aikaa? No, joka tapauksessa sain tuon uudenvuodenaaton iltapäivän kierroksen tehtyä puoliksi klenkaten. Ei ehkä mukavin kierros, mutta pakko oli vähän päästä rundille.
Mister A lähti töistä kotiuduttuaan tytöille kuskiksi lehtienjakoreissulle ja kirjoittaja sai sillä aikaa ottaa tirsat. Väsy on ollut niin kova, etten oo viime vuoden lopussa jaksanut olla yhtään päivää aamusta iltaan asti hereillä, vaikka oon suurimman osan ajasta hissutellut rauhassa kotona. Ärsyttävää. Lueskelin netistä, että influenssan jälkeen väsy voi kestää viikkoja. Toivottavasti ei. Omalla kohdalla on nyt tietysti tuplaväsyt, kun on operaatiokin alla.
Tyttöjä salilta odotellessa kävin Tokmannissa etsimässä sädetikkuja. Siellä oli joulutekstiilit 70%-alessa ja ostin hetken mielijohteesta yhden jouluverhon vajaalla seitsemällä eurolla. Siitä tuli just niin kiva pöytäliina, kuin olin ajatellutkin. Se taitaa päästä ensi vuonna koristamaan meidän joulupöytää. Nyt katoin aattoillan dinneriä varten. Mini oli toivonut ruuaksi tacosalaattia, joten sitä oli ruokalistalla. Salaatin kaveriksi tein Tiiu Piretin nachodipin. Ruuan jälkeen mister A ja mini ajeli mönkijällä oman ja naapurin pihan puhtaaksi lumesta. Me kuustoistaveen ja Saimin kanssa hissuteltiin sisällä. Nukkumaan mentiin hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Ainakin kirjoittaja, mini ja Saimi..kuustoistaveestä ja mister A:sta en oo varma. Mini tuumasi jo aamusta, että ei oikein viitsisi valvoa niin kauaa, kun sitten on niin hankala herätä aamulla ja rytmit menee ihan plörinäksi. On se äitin tyttö :D
Some on perinteisesti ollut pullollaan vuoden 2025 yhteenvetoja ja kertauksia. En oo oikein jaksanut niihin paneutua enkä varsinkaan kirjoittaa omaani. Blogia selailin menneen vuoden osalta ja vaikka syksy oli hiton hevi, onhan siellä ollut monen monta ihanaa juttua. Vuodelle 2026 toivotaan vähemmän heviä ja enemmän ihanaa. Jokaiselle lukijalle sekä kirjoittajalle.
Mukavaa tätä vuotta <3
Sannis
