Outoa

Olin perjantaista lauantaihin taas retriitissä Lapualla. Tämä oli nyt kolmas kerta saman järjestäjän tapahtumassa, samassa paikassa. Kaikissa on ohjelmarunko ollut samanlainen ja aika mukavasti toimiva. Yhteen vuorokauteen mahtuu useampi rentoutus, hengitysharjoituksia, YIN joogaa ja meditaatiota. Yksi ulko-ohjelmakin on ollut mukana jos sää on sallinut. Kaksi kertaa on sallinut, yhden kerran ei. Aiheet on hieman vaihdelleet vallitsevan vuodenajan mukaan. Tällä kertaa puhuttiin paljon kiitollisuudesta.

Kortit ei oo retriitistä, vaan Sielun sopukoita-korttipakasta, jonka oon tilannut joitain aikoja sitten, mutta jota en oo muistanut juurikaan käyttää. Kirjoittajan vuosi on alkanut aika mukavasti ja olotila on ollut hyvinkin rauhallinen. Kuitenkin muutama viimeinen viikko on seilattu eri kurssissa ja oon murehtinut ihan huolella, oikestaan yksinomaan muiden puolesta. Todellinen ahdistus on todellakin ollut läsnä aiheuttaen migreeniä ja kaikenlaisia muita fyysisiä oireita. Koitan tässä nyt muistutella itseäni etten voi taipua muiden murheiden alle, vaan nyt pitää välillä toipua. Miten tää meneekin aina niin oudosti.. kaikki on hyvin, fiilis ihan iisi ja yhtäkkiä puskista iskee joku asia, joka saa homman aivan pois raiteiltaan? Ja niin käy edelleen, vaikka kuinka kirjoittaja on opetellut ja oppinut johtamaan omaa mieltään. Tottakai niin tulee käymään maailman loppuun asti, koska sellaistahan tämä elämä on, mutta hitto, että se tuntuu aina yhtä inhottavalta.

Tällä viikolla on ahdistukset ja niiden aiheet olleet onneksi jo vähemmällä. Sain rentouduttua tosi hyvin retriitin ohjelman aikana. Yöllä taas nukuin asuntolassa aivan sairaan huonosti. Toivon, että jäin kuitenkin loppuviimein plussan puolelle. Eilen kotiin päästyäni olin aivan sippi. Ei valvottu oikein myöhälle euroviisuhuumassa ja yö meni onneksi normaalisti. Ehkäpä tuo yksi onneton yö on siis kohta kuitattu. 

Oma lempihetki retriitissä oli se, kun meidän ohjaaja Merja sanoi: "Jos tää tuntuu nyt vähän oudolta, niin sitähän se on". "Outo"-sanassa kuulee usein negatiivisen klangin, mutta ei tässä tapauksessa ja se oli ihanaa. Kirjoittaja rakastaa outoutta. Mehän ollaan kaikki omalla tavallamme outoja meidän perheessä jopa koira :D ja se on best. Eikä se Merja väärässä ollut, että kyllähän sekin tosiaan vähän outoa oli, siinä koittaa kuvitella mielessään kraniosakraaliterapiaan liittyvää aivo-selkäydinnesteen kiertoa :D

Miten ihanaa, että elämässä on vähän ja paljon outoja asioita. Ja miten ihanaa, että elämässä on ihmisiä, jotka lähtee kaikkiin outoihin hommiin mukaan nuavvain.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis

Booklover: Lisää Nälkäpeliä

No niin.. olisko tämä kirjasarja nyt tämän lukijan osalta paketissa? Kaksi viimeistä kirjaa on nyt kuunneltu. Molemmat ovat alkuperäistä trilogiaa myöhemmin ilmestyneet, mutta ovat esiosia trilogian tapahtumille. Blogin kirjoittaja tykkää ihan hirveästi tällaisesta.. että tarinaa avataan monen ihmisen näkökulmasta, siihen pääsee syvemmin sisään monesta eri suunnasta ja hahmojen toimille saa enemmän selitystä. Toki, tämä tarina on niin surullinen ja julma, etten oikein tiedä onko tähän ollut hyvä syventyä näin hitosti. Se on nyt kuitenkin tehty ja menetin about kaiken elämänhaluni kaiken tappamisen ja sadan hahmon kuoleman myötä. Tässä nyt siis vielä ajatukset kahdesta viimeisestä kirjasta. Ajatukset kolmesta ensimmäisestä osasta löytyy klikkaamalla tästä.

Balladi laululinnuista ja käärmeistä kertoo presidentti Snown nuoruudesta ja tapahtumat sijoittuvat siis aikaan ennen Katnissia ja Peetaa, aikaan n. 64 vuotta ennen ensimmäisen nälkäpeli-kirjan tapahtumia. Vyöhykkeiden kapinasta on kymmenen vuotta ja nuori Coriolanus Snow elää Capitolissa vanhan arvostetun suvun jälkeläisenä, mutta juuri ja juuri selviytyen. Rahat on loppu, mutta ulospäin pitää esittää, että kaikki on kuten ennen. Kymmenes nälkäpeli on alkamassa ja Snow valitaan siihen ohjaajaksi, koska tällä kertaa ohjaajat ovat opiskelijoita Capitolin akatemiasta. Coriolanuksen tribuutiksi valitaan Lucy Gray, arvoituksellinen tyttö vyöhykkeeltä 12 ja pelin edetessä nuoret rakastuvat toisiinsa.

Pidin tästä kirjasta. Ehkä jopa eniten. Siinä mielessä se noudatti samaa kaavaa muiden kanssa, että välillä raakuuteen ja julmuuteen turtui ja jotkut kohdat olisi voineet olla lyhyempiä. Erittäin makea idea oli kuitenkin valita päähenkilöksi juuri Snow, joka on vastakkaisella puolella alkuperäisten päähenkilöiden kanssa. Kun kuulee esim. sodasta toisen osapuolen näkökulmasta, ei kaikki tunnukaan ihan niin yksioikoiselta enää. On erittäin mielenkiintoista kuinka asiat voi olla niin erilaisia eri katsantokannoista ja kuinka paljon se vaikuttaa ihmiseen, miten, missä ja kenen kanssa on kasvanut. Capitolissa kasvaneelle Snowlle kapinalliset ovat ihan oikeita ja aitoja vihollisia, samoin, kuin Capitolilaiset sortajat vyöhykkeellä asuville.

Tosi hyvä idea oli käydä nälkäpeli läpi ohjaajan silmin. Itse peli on kirjoissa kaikista tylsin osuus, joten tämä kulma toi siihen vähän jotain uutta. Nälkäpelin kymmenentenä vuonna peli on vielä erilainen, kuin ensimmäisen kirjan aikoihin 64 vuotta myöhemmin eikä ihmiset seuraa sitä ollenkaan niin paljon, kuin olisi järjestäjien tahto, vyöhykkeillä ainakaan. Snow ja muut opiskelijat laitetaan keksimään kuinka peliä saisi mielenkiintoisemmaksi katsojille ja kirjassa selviääkin, miten vedonlyönti ja areenalle lähetettävät lahjukset ovat nuorten keksimiä juttuja.

Saattoi olla, että Coriolanus Snow oli tälle lukijalle kiinnostavampi hahmo, kuin alkuperäisen trilogian päähenkilö Katniss Everdeen. Coriolanus vaikuttaa välillä ihan symppikseltä tyypiltä, mutta on vain harvoja juttuja, jotka hän kuitenkaan tekee hyvyyttään. Suurimmaksi osaksi hän laskelmoi seuraukset ja sen, mitä hän itse hyötyy. Hän ei kuitenkaan nuorella iällä tunnu ollenkaan miltään varsinaiselta julmurilta, vaan hänen käyttäytymistään monissa kohdissa ymmärtää, vaikka kaikki ei miellytäkään. Jännä kuinka tietyissä asioissa hän pohtii, onko hän hyvä ihminen, mutta esim. capitolilaisten ylivertaisuutta vyöhykkeen asukkeihin hän ei kyseenalaista koskaan.

Kirjan loppu oli hyvä. Olisin varmasti harmistunut siitä jos en olisi etukäteen tiennyt, että Snow on loppuviimein paha, mutta nyt kun sitä tiesi odottaa, sopi viimeiset käänteet hyvin kuvioon ja pääsivät vähän yllättämäänkin. En arvannut, että pelinjärjestäjien päällikkö tohtori Gaul oli pelannut pelejään (myös) Snown vyöhykkeelle lähettämisen suhteen. En myöskään arvannut, että Coriolanus tappaisi Highbottomin tai että Coriolanuksen isä olisi nälkäpelin takana. Coriolanuksen hyvä onni, viekkaus ja voimistuva pahuus teki kuitenkin yllättäen lopussa vaikutuksen. Kuuntelin lopun jopa kaksi kertaa saadakseni kaiken siitä irti. 

Elonkorjuun sarastus

Elonkorjuun sarastuksen päähenkilö on Heimich Abernathy, alkuperäisen trilogian Katnissin ja Peetan juoppo ohjaaja. Heimich oli alusta lähtien tämän lukijan suosikki, joten pitihän se tämä viides osa lukea (eli kuunnella) tottakai. Elonkorjuun sarastuksessa sodasta on 50 vuotta, eletään siis aikaa n. 40 vuotta Coriolanus Snown ja Lucy Grayn pelin jälkeen ja 24 vuotta ennen Katnissin ja Peetan ensimmäistä peliä.

En meinaa alussa pysyä housuissani, kun tekstissä vilahtelee tuttuja nimiä. Heimichin tyttöystävän Lenore Doven enot (vai sedät?) ovat edellisestä kirjasta tuttuja Lucy Grayn bändikavereita. En tietenkään voi olla miettimättä kuka on Lenore Doven äiti? Entä isoäiti? Lucy Gray? Ja kuka on hänen isoisänsä? Snow? Aivan pää pyörryksissä lasken aikajanaa ja yritän muistella edellisien kirjojen juttuja ja henkilöitä. Ja mitä ihmettä aiemmissa kirjoissa puhuttiinkaan Maysilee Donnerista? Ainakin hän oli Katnissin äidin ystävä.

Heimich joutuu juhlavuoden nälkäpeliin ja se onkin pitkä, kuin nälkävuosi. Tribuutteja on juhlapelissä neljä joka vyöhykkeeltä normaalin kahden sijaan ja vyöhykkeen 12 pelaajat olisikin mielenkiintoista sakkia, mutta jokainen heittää henkensä turhan nopeasti. Heimichillä on pelissä muutakin tehtävää, kuin vain pysyä hengissä, mutta jotenkin operaatio kuivuu vähän kasaan ja tämän lukijan mielenkiinto meinaa herpaantua.

Kuunnellessa mietin, miten valtion presidentti jaksaisi keskittyä yhteen 16(?)-vuotiaaseen ja järjestää kaikenlaisilla kommervenkeillä monimutkaisia rangaistuksia hänelle, vähän samoin kuin Katnissin kanssa edellisissä kirjoissa. Sitten muistuttelen itseäni, että tämä on fiktiota. Ja lapsellinen tuntu johtuu varmasti siitä, että tämä on suunnattu nimenomaan nuorille. Apua!! Tuntuu hullulta sanoa lapselliseksi kirjaa, jossa jengiä lakoaa, kuin viljaa, mutta en nyt keksi parempaakaan sanaa. Tämänhän ei siis tarvitsekaan olla realistista. Eikä todella ookaan. Mutanttejakin on pelissä taas kaikenlaisia ja ne ei vieläkään oo tämän lukijan juttu ollenkaan.

Jonkin verran tässä nyt tulee yhteyksiä muihin kirjoihin, mutta liian vähän. Kun peli vihdoin loppuu, on kirjaa enää niin vähän jäljellä, että arvaan sen loppuvan omaan makuun liian tylsästi. Tämä kirjailija ei muutenkaan selkeästi tee loppuja, kuten itse toivoisin. Snown kirjan loppu oli yllättävän hyvä, mutta kaikki muut on olleet omaan makuun liian plääh! Tässä oli ehkä pieni viittaus siihen, että Snow tappoi kuin tappoikin Lucy Greyn aikanaan, joten sitä ei ehkä tarvi enää miettiä, mutta Heimichin suhteen olisin halunnut enemmän. Toivoin tottakai hänelle onnellista loppua. Halusin, että lopussa käytäisiin vähän pidemmin läpi Heimichin ajatuksia ja tunteita esim. Katnissista ja Peetasta. Se olisi jotenkin makeammin sulkenut ympyrän. Tai ehkä tähän on tulossa vielä lisää osia. Ehkä tämä ei ollutkaan aivan Grande Finale. Ehkä tässä ei tarvinnutkaan olla vielä suuren suurta loppua. Kyllä tekstistä ymmärsi että ehkä Heimich sai jonkinlaisen rauhan, kun nälkäpeli vihdoin loppui, mutta liian vähän, liian vähän.. Toivon, että elokuva ymmärtää antaa lopulle hitusen enemmän painoarvoa.

***

Nyt menee nälkäpelihommat pitkälle tauolle. Marraskuussa sitten taas raotetaan arkun kantta, kun Elonkorjuun sarastus tulee elokuvateattereihin. Saa nähdä onko siihen mennessä tullut kirjoihin jo uusi osa. Toivon, että ei. Tämä riittäisi nyt, mutta jos uusia tulee, tiedän, etten pysty elää elämääni ennen kuin oon lukenut ne.

Sannis

Äitienpäivä

Äitienpäivä sujui mukavasti. Toivottavasti teillä muillakin. Kuvista näkyy minkälaisia muistamisia sain. Mini oli askarrellut hamahelmijuttuja ja seitsemäntoistavee oli ostanut ihania kukkia. Sen lisäksi sain sekä tytöiltä, että mister A:lta vähän herkkuja. Mister A oli kai laskenut sen varaan etten oo ollut flunssassa pitkään aikaan ja laittanut settiin mukaan kirjoittajan lempparikurkkupastilleja :D 

Tyttöjen kortit oli ihanat! En tiedä onko seitsemäntoistavee vakoillut blogia, koska eihän siitä kauaa oo, kun kirjoittelin, että oon aina koittanut tehdä tytöille turvallisen kodin. Vai oonko ehkä onnistunut yrityksessäni? No, joka tapauksessa kortissa typy kiitti juurikin turvasta: "Kiitos, että oot tehnyt meidän kodista turvallisen ja rakkauden täyteisen paikan. Oot meidän upee ja paras äiti!" Ihania sanoja <3

Mini tilasi edellisviikolla itselleen Lego Ninjago-dvd:itä, koska on niitä katsellut ihan pienestä asti ja ovat ihan lemppareita. Sieltä oli sitten poiminut korttiin Sensei Wun lausahduksen, jossa ei voisi paljoa enempää viisautta olla. "Tasapaino on avain kaikkeen." Kysyin vähän leikilläni viittaako tuo noihin Geishoihin, jotka oli ostanut, johon typy vastasi iloisesti: "En tiedä!". Hellunen kakara! Ei oikein itekään tiedä miksi, mutta kuitenkin lause selvästi puhutteli, kun oli sen korttiin valinnut. Ja sen takanahan onkin niin paljon enemmän, kuin vain paketillinen suklaata. Ihan täydellinen ohje kaikille elämän osa-alueille.

Viisaita likkoja meillä kuulkaa. Olen niin ylpeä siitä, että saan olla juuri heidän äitinsä. Viime aikoina oon sanonut ääneenkin ystäville ja mutsille useamman kerran, että havahdun usein ihmettelemään, miten me ollaan saatu kasvatettua noin upeita nuoria naisia  <3

Oman äidin kanssa soiteltiin ja ollaan sovittu sekä mutsin, että anopin kanssa, että kaffitellaan äitienpäivää vasta tulevana torstaina, kun meillä kaikilla on vapaata. Myös kirjoittajan mummun luona käynti siirtyy eteenpäin, koska mummu on nyt flunssassa. Seitsemäntoistaveen tiukin aikataulupätkä jatkuu vielä tämän viikon puoleen väliin saakka ja saipa nyt sitten rauhassa huilailla, kun pääsi eilen duunista kotiin. Kukkapisteellä oli ollut aikamoinen hulina ja kiirus viikonlopun aikana. Kirjoittajallekin sopi ihan hyvin olla äitienpäivä omalla porukalla raskaan viikon jälkeen. 

Mukavaa tätä viikkoa ja oikein hyvää äitienpäivää vielä näin jälkikäteen kaikille huikeille äideille!

Sannis

Pyöräilyviikko

Valtakunnallinen pyöräilyviikko alkoi eilen. Viimeiset puolitoista vuotta on toki kaikki viikot olleet kirjoittajalle pyöräilyviikkoja eikä onni uudesta (eli nyt jo vanhasta) pyörästä oo vieläkään laantunut. Kylmää vain on ollut fillaroida vielä nyt toukokuullakin, mutta mukavasti on aurinko kuitenkin paistellut melkein koko ajan. Tälle viikolle tuli vielä vähän extrakierroksia, kun veivattiin tänään töissä parin tunnin sisäpyöräilymaraton. Se on aina kiva ja niin myös tällä kertaa. Ihan ilman kommelluksia ei tällä(kään) kertaa selvitty, mutta tylsääpä se oliskin jos ei vähän sattuisi ja tapahtuisi :D

About puolessa välissä maratonia huomasin, että housuissa on reikä vasemmassa sisäreidessä. Oh no! Onneksi officesta löytyi varahousut ja kävin ne nopsasti vaihtamassa palautuksien aikana. Maratonin loppusuoralla, kun tunsin myös niiden vaihdettujen housujen hajonneen samasta paikasta, tajusin, että fillarin tangossa olevan metalliosan reuna oli jotenkin mennyt tosi teräväksi ja hiersi housut hajalle. Loppuviimein sain myös aika makoisan haavan jalkaan, kun veivasin rikkinäisillä housuilla homman loppuun ja metalli hiersi housujen sijaan ihoa. Oh my! Saatiin hyvät naurut, kun ohjeistin asiakkaita, että mennään ny näillä, mutta älkää sitte kattoko mun haarukkaa :D Oikeasti repeämä taisi onneksi olla sellaisessa kohdassa, että se ei näkynyt kenellekään.

Semmonen pyöräilyviikon aloitus :)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Sannis

Leffakriitikko + Booklover: Muistoja hänestä (Reminders of him)

Leffa:

Lähtiessä katsomaan elokuvaa Reminders of him, epäilin, että tuun pitämään siitä. Toivoin, että niin käy ja niinhän siinä kävi. Luin elokuva-arvosteluja ja kaikissa veisattiin samaa virttä: latteaa, ennalta-arvattavaa, tylsää höttöä. Tämä katselija pitää ennalta-arvattavasta ja edelleen onnelliset loput on must. Lattealta ei tuntunut, kuten ei tylsältäkään. Ei tämä mikään vuosisadan taideteos ollut, mutta tykkäsin, että hyvä kuitenkin. Jossain arvostelussa sanottiin, ettei elokuva saanut minkäänlaista tunnetta esiin. Liekö katseluaikaan takana olleella parin viikon migreeniputkella osuutensa asiaan, mutta uskon, että ilman sitäkin olisin tiristänyt kyynelen jos toisenkin. Nyt porajin varmaan puolet elokuvasta.

Blogin kirjoittaja jaottelee elokuvia kategorioihin aivan omalla mitta-asteikolla. On ne suuurimmat, joista pitää analysoida about jokainen hahmo ja arvostella joka ainut juonenkäänne. Enkä siis edes tiedä, millä lailla nämä leffat on "suuria". Jollain lailla vain tiedän, mitkä tähän kategoriaan kuuluu. Suurien jälkeen tulee seuraavan stepin leffat, joihin Reminders of him ja ne pari aiempaa Colleen Hooverin kirjoista tehtyä leffaa sijoittuu. Tuntui, että Hooverin It ends with us yritti sinne suurimpaan luokkaan, mutta kyllä sekin jäi auttamattomasti seuraavaan kategoriaan. Seuraava kategoria on kai sitten perustaso tai jotain sellaista. Herättää tunteita, mutta on vähän höttöisempi, kuin ne suurimmat.

Reminders of him kertoo Kennasta (Maika Monroe), joka vapautuu vankilasta, jossa hän on istunut kuusi vuotta poikaystävänsä Scottyn kuolemantuottamuksesta. Vankilassa Kenna on synnyttänyt tyttären ja nyt hän haluaa tavata lapsensa. Tytön huoltajat ovat hänen isovanhempansa (Lauren Graham ja Bradley Whitford), jotka eivät tapaamiseen suostu. Scottyn paras ystävä Ledger (Tyric Withers) on vahvasti läsnä tytön sekä tämän isovanhempien elämässä. Kennan ja Ledgerin tiet kohtaavat, he rakastuvat ja tilanne mutkistuu entisestään.

Reminders of him oli ihanan helppo elokuva katsella. Ei siinä mielessä helppo, että itketti hiton paljon, mutta siinä mielessä helppo, ettei tarvinnut analysoida niin kovasti. Joitakin leffoja katsellessa tämän blogin kirjoittajalla on jo valmiiksi joku ihmeellinen lataus päällä ja odotuksia niin moneen suuntaan. En ollut lukenut tätä kirjaa etukäteen ja se on aina itselleni hyvä juttu. Silloin elokuvan ei tarvi yrittää yltää omiin mielikuviin ja odotuksiin, vaan sitä voi katsoa ja arvostella vain itsenään.

Kaikki näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin. Mikään ei erityisesti pistänyt silmään tai korvaan. Ei mitään yli ihanaa eikä mitään yli ärsyttävää. Trailerista olin tsiigaillut, että Kenna on jotenkin rasittavan tyypin oloinen, mutta ei ollutkaan ärsyttävä elokuvassa. Pidän turvallisista, "kunnollisista" mieshahmoista leffoista ja Withersin Ledger oli juuri sellainen. Pikkutyttö Diem eli Zoe Kosovic oli aivan yli hellunen ja nimi Diem oli erityisen kiva. Lauren Graham isoäitinä häiritsi ihan hitusen, koska hänhän on kolmekymppinen cool teinin nuori mutsi. Koska sehän oli viime viikolla tai maksimissaan viime vuonna, kun katsoin Gilmoren tytöt about kolmekymmentä kertaa alusta loppuun. Vai? Jollain tasolla ehkä kuitenkin ymmärsin, että aika on juossut nopsasti sekä Laurenin, että tämän katselijan kohdalla ja isoäidin rooli on ihan paikallaan. 

Oon sanonut tämän ennenkin ja sanon taas; monet uudet leffat on visuaalisesti niin upeita. Tässä vähän häiritsi, kun vuoret näytti tietokoneella tehdyiltä, mutta muuten oli niin kivan näköistä. Maisemista tuli mieleen Kanadan ja Washingtonin näkymät. Rakastan! Jollain konstilla näissä uusissa rainoissa jopa baarin vähän rähjäinen takahuone ja sotkuinen keittiö saadaan näyttämään hienoilta. En tiedä onko kyse värien syvyydestä vai mistä ihmeestä?

Kohta, joka jäi erityisesti mieleen: Kun Kenna pääsee vihdoin tapaamaan tytärtään ja juttelee keittiössä anoppinsa kanssa. Siinä kohdassa erityisesti tunsin kaikki tunteet molempien naisten puolesta. Kun Grace sanoo "We go forward" (en oo varma oliko se juuri näillä sanoilla, mutta jotain tämän typpistä), kertoo se kaiken tarpeellisen. Se oli niin liikuttava kohta, että itken täällä jo sitä kirjoittaessakin. Siinä yhdessä lauseessa oli kaikki toivo ja tulevaisuus, tieto siitä, että nyt asiat järjestyy.

Mister A tsiigaili teatterissa pariinkiin otteeseen puhelintaan kesken elokuvan ja ajattelin, että sille ei oikein uppoa. Oli kuitenkin sitä mieltä, että oli sen verran hyvä, että vois hommata itellekin. Selevä. Tätä en ehkä lähde leffaan katsomaan uudelleen, mutta kotona pidetään leffailta varmasti, kun johonkin suoratoistopalveluun tulee näkyville.

Edit. Tottakai kävin katsomassa uudelleen, kun ystävä kysyi mukaan. Oli edelleen hyvä. Ja itketti edelleen monta kertaa. Ystävä oli samaa mieltä. Mietin nyt kuitenkin jopa, että tämä saattaa mennä siihen harvinaiseen kategoriaan, jonka hommaan itselleni dvd:nä. Oon myynyt jo vuosia sitten suurimman osan kymmenistä (vai sadoista?) dvd:istä, joita meillä oli ja säästänyt vain ne muutamat tärkeimmät.

Kirja: 

On aina vähän ongelmallista lukea/kuunnella kirjoja, jotka on nähnyt jo leffana ja toisinpäin. Blogin kirjoittaja elää ja eläytyy näihin hommiin niin vahvasti, että aina sen, johon perehdyn tokana, on vaikea päästä samalle tasolle, kuin sen ensimmäisen. Muistoja hänestä on kuitenkin ihan ok. Vähän kärsimätön fiilis kuunnella, koska vertaan koko ajan elokuvaan ja mietin, mitäs seuraavaksi tulikaan ja menikös tämä ja tuo nyt näin leffassakin, mutta ihan ok.

Kirjassa hoetaan vähän liikaa "vittu sitä ja vittu tätä". Ei haittaa jos se jossain repliikissä tulee, koska joskus on vain vähän kirottava, että pääsee elämässä eteenpäin, mutta tässä ajattelen muutamassakin kohdassa, että olis pärjätty ilmankin. Kirosanojen vastapainoksi on sitten aikamoista lässynläätä. Molemmat päähenkilöt on niin hemmetin oikeudenmukaisia ja niin hemmetin epäitsekkäitä, että loppua kohden on tämä kuuntelija jo vähän, että hohhelihoijjaa! Pidän ehdottomasti kunnollisista ja kivoista tyypeistä ja päähenkilöiden pitää sellaisia ollakin, mutta oikeesti.. liika on liikaa. Elokuvassa tämä asia ei tullut esille, kun ei henkilöiden jokaisia ajatuksia voi tietää. Siinä kävi ilmi, että tyypit on hyviä, mutta ei niin liikaa.

Kirjaa kuunnellessa mietin, että leffantekijät on kyllä taitavia. Reminders of him-elokuva on onneksi aika uskollinen kirjalle, mutta joitain juttuja on muutettu. Jokaisen kohdalla huomaan miettiväni syytä, miksi just se juttu on muutettu. Osalle keksinkin ihan ilmeisen syyn; veisi liikaa aikaa tai liikaa/turhia ihmisiä toteuttaa asiaa alkuperäisellä tavalla. Esim. Ledgerin vanhempien poisjättäminen elokuvasta oli aivan hyvä veto. En usko, että he olisivat tuoneet leffaan mitään lisäarvoa. Scottyn ostama sormus taas olisi voinut hyvinkin olla elokuvassa mukana. Toki, itkin ihan riittävästi jo ilman sitäkin.

Ihan kaikkiin muutoksiin en ihan suorilta käsin keksi syytä. Ainahan varmaan tuntuu, että se minkä ensin kuuli tai näki on se oikea vaihtoehto. Tässä ei kuitenkaan pienet muutokset oikein kovasti ota sieluun kipeää. Loppu oli itseasiassa elokuvassa kivempi, kuin kirjassa. Elokuvassa ei suoraan kerrottu, mikä perheen asuinjärjestely tulee olemaan ja oli kiva, että jokainen katsoja sai päätellä sen ite. Kirjassa loppu kerrottiin suoraan ja jotenkin tätä lukijaa ei miellyttänyt se, että Ledger myi uuden talonsa. 

Kirjan kuuntelun jälkeen huomaan, että haluaisin taas nähdä leffan. Muistankohan kuulkaa elää omaa elämääni enää ollenkaan, kun jään niin jumiin näihin kirjojen ja leffojan maailmoihin? :D

Sannis

Seinäjoella

Kevään ensimmäinen vaunureissu sujui ilman ongelmia. Vapun takia saatiin harvinainen kolmen päivän viikonloppu ja päätettiin mennä lähelle ettei matkoihin mene pitkää aikaa ja että on helpompaa jos sattuu, että vaunussa ilmenee jotain surkeita ylläreitä talven jäljiltä. Mitään epätoivottua ei onneksi ilmaantunut ja reissu oli oikein mukava.

Tämä oli nyt kolmas kerta meille Seinäjoen leirintäalueella. Joka kerta ollaan käyty siellä off-seasonilla, jolloin vessoista ja suihkuista on vain osa ollut avoinna, mutta hyvin on pärjätty vähemmälläkin, koska porukkaakin on ollut vähän. Tällä kertaa törmättiin kirjoittajan vanhaan työkamuun Prisman ajoilta ja olipa mukava höpötellä monen vuoden jälkeen.

Postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa on Kyrkösjärven ulkoilualueelta. Käveltiin reilu tunti tosi kivoja polkuja rannassa, kallioilla ja metsässä. Ensimmäisen kuvan taukopaikka ja sen ympäristö oli aivan täynnä isoja, nyrkin kokoisia sammakoita. Laiturin ympärillä niitä uiskenteli kymmeniä ja vielä pitkään niitä näkyi myös reitin varrella taukopaikalta autoa kohti kävellessä. Kyrkösjärvelle pääsi leirintäalueelta autolla muutamissa minuuteissa ja sieltä löytyy ilmeisesti myös pyöräilyreittejä. Ensimmäiselle laavulle oli myös esteetön kulku.

Reissun ruokahommista sattui tallentumaan vain yksi kuva, mutta ollenkaan ei eletty pelkillä kasviksilla koko aikaa. Meille maistui kyllä oikein hyvin myös ne vappumunkit ja muut herkut. Tein tällä(kin) kertaa kotona valmiiksi tomaattisen jauhelihakastikkeen ja keiteltiin sen kaveriksi spagetit pari kertaa. Omassa grillissä valmistui tällä reissulla nakkien lisäksi grillijuustoa. Kaksi viimeistä kuvaa on leirintäalueen tulipaikalta ja siellä käytiin lämmittelemässä iltapalaksi vähän paremmat leivät. Seinäjoen leirintäalue on kivasti ihan lähellä keskustaa, joten kauppaankin on helppo poiketa jos eväät loppuu kesken. Vaunussa on sen verran pieni jääkaappi, että yleensä käydään kaupassa lyhyelläkin reissulla. Nytkin haettiin maitoa, lisää kasviksia, tuoretta patonkia ja vähän pullaa ettei vain pääse pullapula yllättämään :D

Mister A ja mini kävivät tsekkaamassa Seinäjoen uuden Kärkkäisen ja porukkaa oli kuulemma kuin pipoa vappupäivänä. Vanhat autot ajeli rinkiä Ideaparkin parkkipaikalla eikä sekaan meinannut mahtua. Me hengailtiin Saimin kanssa vaunulla eikä viitsitty lähteä Ideparkin tungokseen. Mister A:n vuoro oli jäädä Saimin kanssa sitten lauantai-iltana, kun kirjoittaja lähti minin seuraksi leffaan. Itse olin ehtinyt jo Michaelin käydä katsomassa viikkoa aiemmin, mutta lähdin toki kaveriksi, kun mini tahtoi myös nähdä leffan. Ihmettelin ääneen, josko miniä kiinnostaa Michael Jackson ja siihen mini totesi: "Tottakai, Michael Jacksonhan on ihan bängeri!" Parhaimpia on kuulemma vanhemmat biisit. Selevä. Niitähän tässä leffassa onkin tarjolla.

Semmonen reissu. Taas olisi vielä päivän voinut olla. Mitään ei hoksattu, että olisi vaunusta puuttunut ja kaikki toimi kuten kuuluu. Jaa, mister A taisi tuumata, että jotain akkuhommeleita pitää siirtää edestä taakse, koska vaunun etupää tuntui turhan painavalta. Hobby tuntuu niin kotoisalta etten meinaa muistaa ettei olla sillä vielä montaa reissua tehty. Aika hyvin on tavarat löytäneet paikkansa eikä iso kokokaan oo ainakaan vielä ollut muuta kuin eduksi. Nyt onkin toukokuun viikonloput täynnä joko töitä tai koulua, joten seuraava vaunuretki saa odottaa kesäkuulle. Nopeestihan sekin taas tulee.

Mukavaa tätä viikkoa!

Sannis

Vappua

Moikka ja mukavaa toukokuuta! Edellisessä postauksessa mietin josko tekaisisin muutamat munkit ja kylläpäs vain jaksoin alkaa suuriin puuhiin. Viime vuosina en oo enää perusmunkkeja paistellut, koska oon niin laiska tekemään hiivataikinaa. Nämä leivinjauheella leivotut lusikkamunkit sopii huomattavasti helpommin kirjoittajan kärsivällisyydelle, koska taikinan saa sekoittaa lusikalla eikä sitä tarvi nostattaa. Resepti löytyy blogin reseptimuistiosta jos jollakulla vielä nyt vapun jälkeen munkkihammasta kolottaa.

Koulusta saapujat oli kyllä silmin nähden ilahtuneita, kun pääsivät kotiin munkkilautasen äärelle. Toivon aina, että tällaiset pienet jutut tuo jonkinlaista turvallisuuden tuntua ja kotoisuutta tytöille. Semmosta oloa, että likat muistaisi vielä joskus aikuisenakin, että meidän mutsi aina teki pieniä, suuria juttuja… muisti kaikki juhlapyhät ja sen sellaista vielä silloinkin, kun ei perheessä enää pikkulapsia ollutkaan. Kirjoittajalle on jäänyt omasta äidistä sellainen tuntu ja sen haluaisin siirtää eteenpäin. Esim. vappu ei oo koskaan ollut meillä mikään tärkeä juttu, mutta uskon, että jotain pientä juhlan tuntua on kuitenkin kiva saada.

Meidän vappu vierähti Seinäjoella. Tehtiin pieni rundi torille ja Seinäjoella näyttikin vappuhulinat vähän pienemmiltä, kuin Vaasassa yleensä. Se sopi meille ihan hyvin. Saimi oli mukana, joten aika nopsa kierros tehtiin vain hulinoiden laitamilla. Minin metrilakut oli reissun päätarkoitus ja kun se saatiin hoidettua, häippästiin takaisin leirintäalueen rauhaan. Grillattiin, nautittiin yllättävän lämpimästä säästä ja käytiin Saimin kanssa kävelyllä. Hyvin rauhallinen vappu oli meillä siis tänä(kin) vuonna.

Mukavaa sunnuntaita ja tsemppiä alkavaan viikkoon!

Ehkä me munkkien voimalla selvitetään se :D

Sannis

Vappuaatto

Meillä ei oo nyt tehty mitään vappuvalmisteluja, mutta seitsemäntoistavee meinas lähteä tavoistaan poiketen kavereiden kanssa kylille ja mini kyseli metrilakujen perään, joten eikö tästä vielä jotain vappufiilistä irtoa. Kirjoittajalla on tänään vapaapäivä, joten en tiedä josko pyöräyttäisin pienen satsin munkkeja, niin likat olis iloisia, kun tulevat koulusta kotiin.

Kukkapisteellä työskentelevä on tuonut pari orvokkiamppelia kotiin jo pääsiäisenä ja ihan hyvin ovat kestäneet yöpakkaset ja sen pienen takatalven, joka viime viikolla(ko?) yllätti. Aika hauskat värit oli tässä kuvissa olevassa. En oo tainnut koskaan ostaa noita kelta-ruskeita orvokkeja. Kiva vähän poiketa kaavasta.

Meillä on edessä kiireinen toukokuu. Seitsemäntoistaveella on ihan hullu aikataulu koulun ja duunin kanssa ja me koitetaan olla siinä vähän apuna kuskausten ja eväshommien suhteen. Kirjoittaja on stressannut tosi paljon, kuinka typy jaksaa, mutta hän itse päätti, että koittaa nyt selvittää tämän kunnialla kotiin. Kesätyö pitää aloittaa jo toukokuussa jos sen yleensäkin tahtoo ja niin hän sitten tekee. Suurimmat kiireet on parilla ekalla viikolla ja loppukuusta on onneksi vähän väljempää. Toki silloin on koeviikko, mutta katotaan jos saatais tämänkin vuoden toukokuu jotenkin selväjärkisenä pakettiin.

Meillä muilla on toukokuu vähän iisimpää, joten koitetaan tosiaan jelppiä sen minkä voidaan. Lupasin minille palkkaa jos hän puuhastelee siskonsakin kotityöosuuden ensi kuun ajan. Tavallisesti meillä ei makseta kotitöistä, koska mielestäni ne kuuluu ihan jokaisen perusvelvollisuuksiin ja ollaan haluttu opettaa se tytöille, mutta nyt voidaan tehdä poikkeus jos tekee toisenkin omat. Ei meillä toki mitään tarkkaa listaa oo, mutta eikö me jotain keksitä :)

Mukavaa vappua ja kivaa toukokuun alkua ystävät <3

Sannis

Duuniviikko

Hellou! Mitäs jengille kuuluu? 

Kirjoittajalla on duunissa ollut tällä viikolla ohjauksia joka päivälle ja vielä tänään, perjantaina on rauhallinen Kehonhuolto ja äänimaljarentoutus. Sää näyttää harmaalta ja se sopiikin tarkoitukseen aivan hyvin. Yleensä en ohjaa ihan joka päivä, mutta tälle viikolle kertyi vähän extraa. Maanantaina tuurasin kiertoharjoittelun kuntosalin puolella Kivihaassa naisten keskuksella. Tiistaina oli omat tunnit; Kivihaan Kiinteytys ja Pilates, Keskiviikkona tuurasin Reisi-Pakara-Vatsan Myllykadun puolella. Torstaisin on oma tripla Mylliksellä; yritysryhmän treeni sekä viikkotunnit Kiinteytys ja Kehonhuolto + Sointukylpy. Tällä kertaa yritysporukalla oli puolet tunnista sisäpyöräilyä ja puolet joogaa, joten eilen illalla ramppasin kyllä urakalla salista toiseen ja vahdoin kenkiä sekä puseroita lentäen :D Tänään on sitten vielä tuo rauhallisempi setti illemmalla, joten menen vähän myöhemmin töihin. 

Ohjauksien lisäksi oon istunut paljon koneella. Akuutti työjono oli tällä viikolla vähän normaalia lyhympi, joten ehdin mukavasti etsiä biisejä ja tikuttaa niitä tuleviin jumppiin. Helpottaa sitten huomattavasti siinä kohdassa, kun on uudet ohjelmat työn alla. Ai mitä on tikuttaminen? Se on kappaleiden "avaamista" ja tahtien laskemista. Jumppia varten jokainen biisi täytyy käydä jokaista tahtia myöden läpi ja jokaiselle iskulle on oltava suunnitelma, mitä siinä kohdassa tehdään.

Jonkin verran töitä on tällä viikolla aiheuttanut myös meillä kohta käyttöön tuleva uusi maksutapa ja oonkin käynyt keskusten verkkosivuja läpi, mitä infoja ja ohjeistuksia pitää muuttaa. LYKKEn verkkosivut on pääasiassa kirjoittajan vastuulla ja joka ikinen kerta, kun siellä vierailen, löydän jotain, mitä voisi taas päivittää ja fiksata. Pari uutta kurssiakin alkoi ja yksi vielä alkaa tälle keväälle valkkujen toimesta. Niihin liittyviä päivityksiä oon siis myös tehnyt kotisivuille. Joka viikolle on myös somehommaa, sähköpostiin vastaamista ja juoksevia asioita. Erittäin mukava juttu oli, että sain tällä viikolla sovittua koko syksylle jatkoa viikottaisiin yritysporukan treeneihin. Siistiä, että työnantajat maksaa työntekijöilleen liikettä. Kunpa vielä useampi hyödyntäisi mahdollisuutta.

Semmosia hommia tällä kertaa. Aivan hyvä viikko <3

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Sannis

Booklover: Nälkäpeli-trilogia (Hunger games)

En oo koskaan ollut kiinnostunut Nälkäpelistä. Se on sellainen kirja- ja leffasarja, jonka oon suorilta käsin tuominnut, että se ei oo millään tavalla tai tasolla mun juttu. Kaikki dystopiahomma inhottaa ja Battle Royale-pelikonseptilla on aina ollut tämän blogin kirjoittajan sydämessä erityinen paikka.. paikka, jossa kaikki toivo kuolee ja maailmassa on pelkkää pahaa. Siinä paikassa en missään tapauksessa oo vapaaehtoisesti tahtonut vierailla. Ja sitten yhtäkkiä jokin kuitenkin sai lähtemään matkaan.

Ensimmäinen Nälkäpeli-kirja kertoo Katniss-nimisestä tytöstä, joka on kotoisin 12. vyöhykkeeltä Panemista, diktatuurista, joka on syntynyt entisen Pohjois-Amerikan tilalle luonnonkatastrofien hävitettyä meidän nykyään tietämämme maailman. Vyöhykkeet on kaikki erilaisia, kaikki tekevät hyödykkeitä maan pääkaupunkiin Capitoliin samalla, kun itse kärsivät nälänhätää ja muuta puutetta. 13. vyöhyke nousi aikanaan kapinaan hirmuhallitsijoita vastaan. Se hävitettiin maan tasalle ja sen jälkeen perustettiin vuosittainen nälkäpeli luomaan pelon ilmapiiriä, muistuttamaan kuka johtaa maata ja kostoksi.

Kerran vuodessa jokaiselta kahdeltatoista vyöhykkeeltä valitaan arvalla kaksi 12-17-vuotiasta kilpailijaa eli tribuuttia peliin, josta vain yksi selviää hengissä. Peli on kammottava kidutusnäytelmä, jossa tribuutit laitetaan tappamaan toisensa. Samalla se on televisioviihdettä Capitolin kansalle, vähän kuin meidän realitysarjat. Peliä seuraa koko Panem. Vyöhykkeillä asuvat pakon edessä, Capitolin (josta ei kilpailijoita joudu mukaan) väki viihteen vuoksi. Jos pelin tapahtumat ovat liian tylsiä ja menee liian pitkä aika ilman taisteluita tai kuolemia, tuuttaavat pelin järjestäjät areenalle tulimyrskyjä, hermomyrkkyä tai muuta vastaavaa.

Nälkäpelin valintatilaisuutta kutsutaan elokorjuuksi. 74. elonkorjuussa vyöhykkeeltä 12 valitaan peliin nuori tyttö, jonka isosisko Katniss ei kestä ajatusta siskonsa joutumisesta peliin, vaan ilmoittautuu itse vapaaehtoiseksi. Vyöhykkeen toinen tribuutti kyseisenä vuonna on poika nimeltä Peeta. Yhdessä Katniss ja Peeta aloittavat matkansa ensin Capitoliin ja sieltä julmalle peliareenalle.

Itselleni selviää vasta aloitettuani lukemaan kirjaa, että se kuuluu genreihin "nuoret" ja "sci-fi" Kumpikaan ei missään nimessä kuuluu omiin suosikkikategorioihin ja koko kirjasarja onkin ihan erilainen, kuin olin ajatellut.. Ensimmäinen kirja on kuitenkin yllättävän kiinnostava. Alussa itkettää monta kertaa, mutta jollain tavalla kirja on onnistuttu kirjoittamaan niin, että pystyn sitä kuunnella sen sisältämistä kammottavista asioista huolimatta. Ehkä kuuntelen ne julmat jutut vähemmän herkällä korvalla ja keskityn niissä kohdissa enemmän pyörän ohjaamiseen tai pyykin viikkaamiseen. Tai ehkä kirjan sci-fi-jutut tekee siitä vähemmän toden tuntuisen ja siksi vähän iisimmän. 

Kaikista mielenkiintoisin on kirjan alku; Elämä vyöhykkeellä 12, elonkorjuu, aika ja ihmiset Capitolissa ennen peliä. Kammottavinta on se, kuinka Nälkäpeli on ajankulua kansalle ja kuinka se tuntuu olevan Capitolin väelle ihan kuten nykyrealityohjelmat meille; harmitonta viihdettä. Aikuisetkin kohtelevat nuoria Capitolissa ennen peliä niin, että vähän turhautuvat jos he eivät toimi, kuten odotetaan. Koska kai nyt jokainen toimii pyydetyllä tavalla, jotta pääsevät tappopeliin mukaan. Nerokasta ja järkyttävää on myös se, kuinka päähenkilökin ajattelee monessa asiassa, miten mikäkin toiminta areenalla vaikuttaa katselevaan yleisöön. Just tämä tekee kirjasta toisaalta helpomman ja toisaalta kammottavan. Välillä unohtaa kuinka sairaasta pelistä on kyse ja välillä taas näkee ihan selvästi, kuinka nykyinen some- ja realityohjelmakulttuuri voisi oikeastikin johtaa tällaiseen.

Itse peli on vähän turhan pitkä. Siinä alkaa mielenkiinto herpaantua ja kauheuksiin turtua. Pelin mutantit ja muu sci-fi-homma ei kiinnosta ollenkaan. Katnissin suhde Peetaan on vähän hähmäinen. Peeta on korviaan myöten rakastunut Katnissiin, mutta Katnissin tunteet vaihtelevat ja mitä milloinkin ovatkaan, tuntuvat liian laimeilta. Parin täytyy pelin neuvonantajien mukaan esittää rakastuneita eikä kirjassa oikein aina tiedä, mikä on oikeaa ja mikä esitystä. Kotona Katnissia odottaa vanha ystävä Gale, jota kohtaan tuntemukset ovat vähintään yhtä hähmäiset, jos ei nyt ehkä hitusen vahvemman oloiset. 

Katnissin stailaaja Sinna nousee yhdeksi suosikkihahmoista. Ja niinhän se on tainnut olla kirjailijan tarkoituskin.. että on joku ystävällinen ja ihana tyyppi, josta saa lohtua kaikessa kauheudessa. Omista suosikeista toinen on Katnissin ja Peetan peliohjaaja Heimich, mies, joka voitti nälkäpelin reilut 20 vuotta sitten. Jos Sinna on selkeä valinta suosikiksi, on Heimich toista maata, mutta uskon etten silti ole ainut, joka hänestä pitää. Mietin jopa, josko hänen juopottelunsa on vain huijausta ja esitystä Capitolille, mutta kyllä se ihan todellista hommaa oli.

Tiesin kirjan lopun etukäteen, koska tottakai olin lukenut juonen Internetin ihmeellisestä maailmasta. En olisi missään tapauksessa alkanut kuuntelemaan tätä jos en olisi tiennyt, että Katniss ja Peeta selviävät hengissä. Ehkä se teki lopusta vähän lattean, kun ei jännityksen tunnetta ollut. Tai ehkä loppu olisi joka tapauksessa ollut vähän liian pliisu. Tai ehkä olin jo niin turtunut kuuntelemaan, että se vain tuntui siltä. Tai ehkä se oli sellainen, kuin oli, koska sehän ei ollut tarinan loppu, vain ensimmäisen osan.

****

Vihan liekit on kirjasarjan toinen osa. Siinä Katniss ja Peeta asuvat voittajien kylässä vyöhykkeellä 12 ja rahahuolet sekä ruuan puute ovat kaukana takana. Muiden ihmisten olot eivät vyöhykkeellä ole parantuneet ja pahenevat vain kirjan edetessä, kun selviää, että Panemin hallinto syyttää Katnissia kapinahengestä. Itse presidentti Snow tekee vierailu- ja uhkailukäynnin Katnissin luona ja Katniss elääkin jatkuvassa pelossa ja paineessa, mitä hallinto hänelle tekee. Rakastuneen parin esittäminen Peetan kanssa kuuluu edelleen vahvasti kuvaan. Edessä on 75. Nälkäpeli ja aina 25 vuoden välein on luvassa juhlat. Tällä kertaa juhlan yllätys on se, että tribuutteja ei valitakaan nuorten joukosta, vaan edellisien vuosien voittajista. Loppuviimeinen Katniss sekä Peeta päätyvät areenalle uudelleen.

Tämän toisen osan alussa Katnissin suhde Peetaan (samoin, kuin Galeen) on ehkä vielä ärsyttävämpi, kuin ensimmäisessä osassa. Ensimmäisen kirjan loppua kohden Katnissin "valmistelutiimi" eli stailaajat ja apulaiset taas alkoivat tuntua erilaisilta ja tässä toisessa kirjassa tunne vahvistuu. Erittäin mieluista on se, että he alkavat saada enemmän inhimillistä luonnetta ja heistä alkaa lukijakin pitää ihan eri tavalla. Toisessa osassa muut pelin kilpailijat ovat peliohjaaja-Heimichille tuttuja vuosien varrelta ja ovat siinä mielessä erilaisia, etteivät ole enää teini-ikäisiä.

Tämän kerran peli on ehkä vielä enemmän sci-fi, kuin ykkösosan ja tuntuu hetkittäin aika pöljältä. Toka osa tuntuu muutenkin siltä, että kaksi osaa tätä on todellakin riittävästi enkä välillä meinannut jaksaa kuunnella loppuun. Mietin, että homma saa jäädä nyt tähän. Kolmas osa olisi jo liikaa.

Ja sitten huomaan etsiväni Matkijanärhen ja painavani "play". 

***

Matkijanärhi on alkuperäisen trilogian viimeinen osa. Uusia osia on sen jälkeen tehty vielä kaksi, mutta ne kertovat ajasta ennen Katnissia ja Peetaa. Matkijanärhessä Katniss on viety turvaan vyöhykkeelle 13, jonka piti olla tuhoutunut, mutta joka onkin superjärjestäytynyt sotilasyhdyskunta maan alla. Elämä vyöhykkeellä 13 ei ole erityisen mukavaa, vaan hyvin joustamatonta, tiukkaa ja ilotonta. Kapina nousee ympäri Panemia ja monilla vyöhykkeillä käydään jo sotaa Capitolia vastaan. Kansa ja vyöhykkeen 13 johto odottaa, että Katniss alkaa kapinan keulakuvaksi ja symboliksi, matkijanärheksi ja Katniss ottaa roolin vastaan.

Sota syttyy kunnolla vyöhykkeiden ja Capitolin välille ja monen monituisen käänteen jälkeen Katniss lähtee sotilastiimin kanssa kostoretkelle Panemin presidentti Snown luokse. Gale ja Peeta ovat matkalla mukana ja suhteessa molempiin on edelleen omat kommervenkkinsä. Kostoretkellä hyökkäävät mutantit saavat taas tämän lukijan haukottelemaan ja irvistelemään. Matkijanärhessä on muutenkin mitä uskomattomampia käänteitä sinne sun tänne ja kuuntelu alkaa tuntua työltä. Mielenkiinto hiipuu sitä myötä, kun tapahtumat ovat aina vaan oudompia ja porukkaa kuolee, kuin sieniä sateella. 

Eniten tämän lukijan tunteisiin vetoaa Matkijänärhen kohtaus, jossa Katnissille selviää, että hänen valmistelutiiminsä on tuotu Capitolista ja vangittu vyöhykkeelle 13. En tiedä miksi juuri se meni niin syvälle tunteisiin. Porajin hiljaa itekseni, kun kuljin Saimin kanssa metsässä aamulenkillä. Trilogian loppu toi kyllä myös kyyneleet silmiin. Oon tyytyväinen, että homma loppui edes jotenkin onnellisesti. Tai siis, olihan se enemmän, kuin "jotenkin" onnellista, mutta harmittaa, että niin monen piti kuolla.

***

Aivan, kuin olisin saanut jonkin suuren työprojektin valmiiksi, kun sain Nälkäpeli-trilogian kirjat (ja leffat) urakoitua läpi. Kuuntelu ei ollut kovin kevyttä ja sen lisäksi leffat oli tälle katselijalle aikamoisen työläitä. Urakoitiin kolmesta kirjasta tehdyt neljä elokuvaa pääsiäisen aikaan ja päätin, että Nälkäpeli saa sen jälkeen riittää. Olin ihan varma, että saan peitellä tämän sarjan nyt ikuisille unille sekaantumatta siihen enää koskaan eikä todellakaan tarvitse tietää mitä kahdessa viimeisessä kirjassa tapahtuu.

Ja mitä hittoa sitten? "Pitäiskö vähän koittaa googlettaa "Balladi laululinnuista ja käärmeistä"? Selviäisköhän netistä, kerrotaanko Elonkorjuun sarastuksessa Heimichille onnellista loppua? Mitä jos kuuntelisin ihan hetken jompaa kumpaa kirjaa? Oi morjens! En erityisesti edes pitänyt Nälkäpelin tokasta ja kolmannesta osasta ja tässä sitä nyt ollaan, kuuntelemassa neljättä kirjaa. Obsessed much?

Sannis

Suuria kysymyksiä

Miksi ruuan laitto on välillä niin ärsyttävää?

Kuinka paljon treeniä on liikaa?

Kuinka paljon pinaattia voi laittaa smoothieen ennen kuin se alkaa maistua?

Miksi somefeedit on täynnä vain mainoksia ja vieraiden ihmisien julkaisuja nykyään? 

Pystyykö punkki tartuttaa koiraan borrelioosin tai aivokuumeen samalla tavalla, kuin ihmiseen?

Miksi punkkeja on olemassa? Mikä on niiden tehtävä ekosysteemissä ja elämän kiertokulussa?

Miksi meidän terassin lattia näyttää aina likaiselta?

Miksi musiikki itkettää ja tuntuu niin syvällä?

Miten linnut osaa muuttaa ja palata?

Miksi siisteys, väljyys ja järjestys tuntuu kotona niin ihanalta?

Miksi jengi irtisanoo saliasiakkuuden kesäksi?

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää migreeniä, vaikka on sairastanut sitä vuosikausia?

Miten voi kohta olla taas jo vappu?

Terveisin,

Epätietoinen

Vaunuvinkit

Siivoilin vähän vaunua talven jäljiltä ja pakkailin kamoja tulevia reissuja varten. Tulipa siinä sitten mieleen laittaa pari asiaa tähän ylös jos jollakin teistä lukijoista on tarkoitus vuokrata vaunu tai asuntoauto tulevana kesänä. Jokainen karavaanari löytää tietysti ne omat systeemit, jotka toimii parhaiten, mutta ekan kerran kun lähtee matkaan, on vähän vaikea tietää mitä tarvii tai mikä jutut tekisi reissaamisesta helpompaa. Mukaan tarvitaan tottakai kaikki vaunun ja auton "omat" varusteet, kuten esim. kemiallisen vessan aineet, mahdolliset akut ja muut tsydeemit. Niistä en valitettavasti osaa oikein paljoa kertoa, koska ne on mister A:n heiniä. Kirjoittaja huolehtii, että vaunussa on ne toisenlaiset perustarpeet, kuten ruuat, astiat, lääkkeet, petivaatteet ja pyyhkeet ym. 

Tässä muutama kirjoittajan spesiaali juttu, joita ilman selviää hengissä, mutta joita ilman en enää itse lähde matkaan.

Kaapu. Kutsun kaavuiksi mekkoja, jotka on itselleni ehdottoman tärkeitä ottaa mukaan. Vaunulla reissatessa suihkut hoidetaan yleisissä tiloissa ja jokainen tietää kuinka hiton ärsyttävää on koittaa tunkea vaatteita päälle kosteassa kylppärissä ihon ollessa vielä nihkeä. Vastaus: kaapu! Itse käyn suihkussa ennen nukkumaan menoa, joten kaapua kummempien vaatteiden pukemiselle ei ole tarvetta. Löysä mekko on superhelppo heittää päälle siksi aikaa, että pääsee suihkuilta vaunulle. Se on yhtä helppo heittää päälle aamulla herätessä, kun pitää lähteä ekan kerran vessaan. Kesällä kaapu toimii täydellisesti myös uintireissuilla. Ostin joskus vaunulle ohuen aamutakin, mutta se on jäänyt käyttämättä, koska kaavut best.

Toppaliivi. Loistava reissuvaate keväällä, alkukesästä ja syksyllä. Vaunulla mennään ja tullaan veskiin ja huoltorakennuksiin ja vähän sinne sun tänne. Siellä myös ollaan vähän kuin sisä- ja ulkotilojen välissä aika paljon. Liivi on takkia helpompi vetää päälle ja kaikki touhuaminen on helpompaa, kun takin kömpelöt hihat ei ole tiellä. Viime keväänä olin aikeissa laittaa toppaliivini kirpparille, koska arjessa en kotona löytänyt sille oikein käyttöä. Onneksi otin sen vaunulle joukkoon. Siellä se on ihan best.

Kestokassit. Meillä on vaunussa aina nippu kaupan kestokasseja, kahta eri kokoa. Niitä käytetään suihkuun mennessä. Siihen tarkoitukseen tarvitsee karavaanari aina jonkun kuljettimen, johon ottaa mukaan pyyhkeen, vaihtovaatteet ja pesuaineet. Kestokasseille löytyy myös aina jotain muuta käyttöä reissujen aikana, esim. kaupassa käydessä. 

Esivalmistellut ruuat. Reissua helpottaa aina jos ruokia on jonkin verran valmisteltu etukäteen. Vähintä on se, että miettii etukäteen jonkinlaisen suunnitelman, mitä syödään minäkin päivänä. Jonkun ruuan tai useammankin voi tehdä valmiiksi ja sitä on sitten helppo lämmittää vaunulla/autolla. Jos kotoa lähtee mukaan kasviksia ja/tai hedelmiä, kannattaa pesua vaativat pestä valmiiksi. Kirjoittaja tapaa myös pilkkoa jonkin verran kasviksia jo kotona, niin ei tarvi ensimmäisenä kohteessa alkaa siihen hommaan.

Lipsut. Jokaisessa reissussa pitää olla kaikille mukana lipsut, läpättimet, crocsit.. tai miksi nyt haluaakaan kutsua kenkiä, jotka on vessareissulle helppo heittää jalkaan. Vaunulla rampataan niin paljon, että tavallisia kenkiä on ärsyttävä koko ajan vetää jalkaan ja pois. Lipsuilla tarkenee vaunun pihassa myös viileämmällä säällä, kun muistaa ottaa mukaan myös villasukat.

Säilytysratkaisu tyhjille pulloille/tölkeille, likapyykille ja kengille. Meillä ei aivan yli suurta määrää tule pulloja tai tölkkejä, mutta kyllä joka reissulla joku juo jonkun limsan tai vichyn ja aluksi vaunuillessa ärsytti, kun tyhjille pulloille ei ollut paikkaa. Likapyykki on sama juttu. Sitä tulee kuitenkin joka reissulla, joten sille pitää olla joku järkevä paikka, ettei pyöri jaloissa. Meillä on ollut nyt muutaman vuoden käytössä Clas Ohlsonilta ostetut säilytys"ämpärit", joille on vaunussa oma paikka ja jotka saa sitten viedä mukanaan kauppaan pullopalautukseen ja sisälle pesukoneeseen menoa odottamaan (clasohlson.com/Lajitteluastia-Tidy). On osoittautuneet käteviksi. Pitkillä reissuilla jos pyykkiä ehtii kertyä enemmän, kuin ämpäriin mahtuu, tyhjään ämpärin kestokassiin, jonka heitän auton takaluukkuun pesua odottamaan. 

Kenkien säilytys on aina vähän murheenkryyni. Joissain vaunuissa on joku kenkäkaappi, mutta meillä ei ole ja vaikka olisikin, harvoin niihin neljän ihmisen kengät mahtuu jos jokaisella on niitä ainakin kahdet mukana. Kesällä kuivalla kelillä lykätään joskus tennarit vaunun alle yöksi ja lipsut jätetään heti oven ulkopuolelle, koska niitä käytetään illalla/yöllä/aamulla vessareissuilla. Sateella ja kylmemmillä keleillä ei kenkiä viitsi kuitenkaan jättää ulos ja meidän kenkäsäilytys onkin autossa. Autossa on kestokassi tai pari, jossa on ne kengät, joita harvemmin tarvitaan ja usein siivoan sinne kaikki kengät yöksi nukkumaan. Siellä ne on poissa jaloista, eivät tuo hiekkaa ja kuraa vaunuun ja aamulla ne voi sieltä sitten taas tarvittaessa napata.

Lista mukaan otettavista ja hommattavista jutuista. Ekalla kerralla lähtiessä kannattaa tehdä lista siitä, mitä on ottanut mukaan. Matkan aikana sieltä voi poistaa turhat ja siihen voi lisätä ne, mitä olisi pitänyt olla. Seuraava lähtö on helppo, kun voi pakata listan mukaiset tavarat eikä tarvi pähkäillä, tuliko kaikki mukaan. Kirjoittajalla on tämä systeemi ja useimmiten oon muistanut kaiken tarvittavan. Kirjoittajan listalla on lähes kaikki sisätiloissa tarvittava. Mister A hoitaa kaiken vaunun huoltoon ja suurimman osan ulkotiloihin liittyvistä jutuista. Hän ei koskaan tee listaa ja aika usein onkin reissuilla vieraillut ties missä Biltemoissa jotain hakemassa. Saa nähdä koska hoksaa, että olisi ihan hyvä tehdä ja tsekata se lista, kuten vaimo on ehdottanut jo monen vuoden ajan :D

Muoviastiat. Kirjoittaja ei erityisesti pidä muoviastioista, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta on kuitenkin ollut pakko myöntää, että kyllä ne vain vaunussa on ne ainoat, jotka toimii. Kahvini juon omasta termoskupista, jonka otan kotoa autoon mukaan. Jos tiedän, että saadaan retkellä kahvivieraita, otan yleensä pari "oikeaa" kuppia kotoa mukaan ja niitä pitääkin sitten suojata hyvin etteivät hajoa matkalla. Vaunussa tärisee matkan aikana yllättävän kovaa. Astioissa, kuten melkein kaikessa muussakin täytyy vaunussa mennä käytännöllisyys edellä.

Jos joku on tosiaan lähdössä ekalle karavaanariretkelle, tässä vielä lista niistä jutuista, jotka meillä on aina vaunussa valmiina:

- Peitot, tyynyt, petivaatteet, pyyhkeet ja viltit

- Ruokailuastiat ja ruuansäilytyssysteemit

- Keittiön pienkoneet (airfryer, paahdin, kahvinkeitin, vohvelirauta) ja grilli

- Talouspaperia, vessapaperia

- Kertakäyttöastioita, grillausvuokia, kelmua, alumiinifoliota, pakastepusseja, patalappuja

- Kestokasseja ja kylmälaukku

- Hygieniahommelit ja kosmetiikka esim. shampoot, hoitoaineet, dödöt, kasvoputsarit, voiteet, aurinkorasvat, silmälasien puhdistusspray, hiuslakka, harja, pampuloita, hammasharjat, hammastahna, vanupuikot, kynsiviila, Saimin kynsisakset ja pinsetit punkkeja varten.

- Laastarit, desinfiointiaine, särkylääke, kaikkien omat tarvittavat lääkkeet

- Kahvia ja suodatinpusseja, mausteita, sokeria, öljyä, vehnäjauhoja, kaurahiutaleita, tonnikalaa, pastaa, nuudeleita, myslipatukoita, tomaattimurskaa, pikapasta-aterioita, Saimin ruuat

- Siivouskamoja; rättejä, yleispuhdistusainetta, pikkuimuri, lattiamoppi, lattiaharja, roskapusseja, tiskiaine, pyykinpesuaine

- Lippikset

- Sadetakit ja sateenvarjot

- Pikkulaukku, johon saa puhelimen, avaimet tms. kun kuljeskelee leirintäalueilla

- Ristikkolehtiä, kyniä, paperia, pelejä, pelikortit

- Saimin pallo, kaulapanta ja remmi, kakkapussit

- Kynttilöitä, sytkäreitä ja tulitikkuja, hyttyssavuja ja Thermacell

- Laturit puhelimille ja tietokoneille

- Narua (esim. pyykkinaruksi), työkaluja, vatupassi 

- Matto vaunun pihaan ja ulkokalusteet

Reissuun lähtiessä yleensä tarkistan, että ylläolevat on kunnossa. Mister A tarkistaa vaunun ja auton omat varusteet; esim. kaasupullot ym.. Jokainen pakkaa omat vaatteensa ja henk. koht. tavaransa mukaan. Yhdessä mietitään mitä ruokaa tehtäisiin ja useimmiten pakataan kotona jääkaappiin parin päivän ruuat. Joillekin reissuille otetaan mukaan myös pyörä/pyörät.

Eipä kuulkaa muuta nyt tälle päivälle :)

Sannis

Leffakriitikko: Isänpäivä

Isänpäivä on kotimainen Aleksi Salmenperän elokuva, eikä mikään hyvän mielen pläjäys. Surumielinen ja tämän katsojan makuun vähän turhan synkkä elokuva kertoo teini-ikäisistä Aavasta ja Iineksestä (Varpu ja Vilja Rintanen), jotka eivät tiedä kuka heidän isänsä on. Varsinkin toinen siskoksista on innokas selvittämään isän henkilöllisyyden. Tavastian bäkkärillä nuorena viihtynyt äiti, Saimi (Laura Birn) ei itsekään ole isästä aivan varma ja on selkeästi tottunut työntämään vähän epämiellyttävät asiat maton alle mielummin, kuin kohtaamaan ne.

Selviää, että tyttöjen isä on Tinke, pelastusarmeijan palvelukodissa asuva pyörätuolissa istuva alkoholisti, jonka vointia aivoinfarkti ei ole varsinaisesti parantanut. Heti elokuvan alussa käy ilmi, että Tinkellä on elinaikaa enää vain kuukausia. Pelastusarmeijan työntekijä ja Tinken pitkäaikainen ystävä Veikko auttelee Tinkeä arjessa sekä työnsä, että miesten ystävyyden puolesta. 

Tytöt saavat Tinkeen kontaktin äidin estelyistä huolimatta eikä isä tietenkään ole ihan sitä, mitä lapset ovat odottaneet. Isän puheesta ei meinaa oikein saada selvää eikä isä saa kunnolla esim. syötyä tai juotua itse. Tilanne on aikamoisen ristiriitainen ja hankala teini-ikäisille tytöille. Tinke itse ilahtuu syvästi saadessaan tietää olevansa isä ja innostuu vielä tekemään oman vointinsa parantamisen eteen sen mitä enää tehtävissä on.

Wikipedia kertoo elokuvan olevan tragikomedia. Itse en saa komiikkaa leffasta revittyä millään. Jaa no.. välillä hymähdyttää ja hymyilyttää palvelukodin asukkien keskinäiset keskustelut, jotka onkin yksi elokuvan parhaista jutuista. Jotenkin tuntuu siltä, että just tommosia ne jutut ja keskustelut varmasti oikeastikin on. Vähän raskaita ja kuitenkin just niin todellisia.

Elokuva jotenkin vangitsee. Aihe ja Tinken vointi on niin surullista katsottavaa. Tuntui, että teatterissa oli aivan hiljaista koko leffan ajan. Penkkiini nauliintuneena itsekin vain tuijotin ja ihmettelin, kuinka joku voi näytellä kaikki vapinat ja muun Tinken tilaan liittyvät jutut niin hyvin. En tiennyt vielä katsoessa, että Tinkeä näyttelevä Tomi Lindfors on ihan oikeasti pyörätuolissa istuva, aivoinfarktin saanut alkoholisti. Nyt sen tiedän, mutta siitä huolimatta näyttelijäntyö oli erityisen taitavaa sekä Lindforsilla että myös Veikkoa näyttelevällä Tommi Korpelalla. Korpelan Veikko-hahmo on tietysti ihana. Vakaa, rauhallinen ja turvallinen perustyyppi, joka ei hätkähdä tai hermostu, vaikka vähän ongenkoukku tarttuisikin niskaan.

Laura Birn on passeli Saimi, mutta käsikirjoitukselta olisin toivonut Saimin suhteen enemmän. Olisin halunnut tietää lisää. Ihan en päässyt varmuuteen, mikä se Saimin rooli siellä Tavastian bäkkärillä aikanaan oli. Muutamia vihjeitä tiputeltiin siihen suuntaan ettei välttämättä ihan kuitenkaan sellainen, mitä heti ajattelisi. En myöskään ihan ymmärtänyt, toiko Saimi usein miehiä kotiinsa vai oliko tämä yksi näytetty ainutlaatuinen tapaus. Juonen kannalta näillä asioilla ei ollut juurikaan merkitystä, mutta itse olisin kaivannut lisää tietoa Saimista.

Taekwondoa harrastavat Aava ja Iines ovat keskenään erilaiset tytöt. Aava on tulisempi, vähän vihainen ja katkerakin. Iines taas kiltimpi ja halukkaampi miellyttämään äitiään. Varpu ja Vilja Rintanen tekevät ensimmäisen näyttelijäntyönsä Isänpäivässä eikä uskoisi heidän olevan ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Elokuvaan kivaa twistiä tuo taekwondokohtaukset. Laji ja sen liikekieli on itselleni outoa ja sitä oli kiva ja vähän herkistävääkin katsella.

Elokuvan visuaalinen ilme, lavastus ja puvustus oli omaan mieleen. Toisaalta oli kiva, että tähän ei tuotu yhtään ameriikkaa ja glitteriä, mutta toisaalta taas herkkä sieluni olisi ehkä jonkinlaista pumpulia sitten kuitenkin johonkin kohtaan kaivannut. Joka ikisellä solullani toivoin, että Isänpäivä olisi saanut toisenlaisen lopun. Inhoan, kun elokuva päättyy surullisesti ja valot syttyy päälle hipihiljaiseen teatteriin, jossa koitan keräillä itseäni ja nenäliinojani. Ei tässä toki pelkkää surua ollut lopussakaan. Tytöthän löysivät isänsä ja hyväksyivät hänet ja tilansa. Isä sai elää viimeiset päivänsä tietäen, että hänellä on tyttäret, jotka halusivat tavata ja järjestää hänelle jotain mukavaa. Saimi sai lopettaa salailun. 

Kaikenkaikkiaan Isänpäivä oli aivan hyvä. Uudestaan en usko katsovani, koska se oli myös niin raskas, mutta olen tyytyväinen, että näin tämän.

Sannis

P.S. Oltiin katsomassa tämä senioribiossa. Aivan uutta itselleni, että senioribio on ihan kaiken ikäisille, ei pelkästään senioreille. Oli kuulkaa halvat liput, kaffet samaan rahaan ja niin kaikkee :)

Kokolla

Tänä vuonna oli vähän hiinä ja hiinä, että päästiin polttamaan pääsiäiskokkoa. Tuuli oli kova, se puhalsi suoraan naapurin suuntaan ja mutsi eli mummu ehtikin jo huikata, ettei voida kyllä laittaa tulia ollenkaan. Sen verran tyyntyi kuitenkin iltapäiväksi, että saatiin poltettua vähän tavallista pienempi pääsiäispraasu. Meillä ei muuten käytetä sanaa "praasu". En tiedä mistä se tähän nyt hyppäsi :D  

Pääsiäisen pyhät meni nopsasti. Hommaa oli aika sopiva määrä. Ei kiirettä, mutta ei tullut myöskään aika pitkäksi. Mökillä minillä tuli hetkeksi aikaa tekemisen puutetta, mutta sekin oli nopsasti ratkaistu, kun kaatoi ensin yhden puun. Kirveellä. Ja sen jälkeen hakkasi vielä aikansa kuluksi yhden tosi paksun tukin poikki samaisella kirveellä. Otti kuulemma pääsiäishaasteena sen tukin. Mietin sitä touhua katsellessa, olisinko ite saanut sitä pölliä poikki edes koko illan aikana. Miniltä se sujui suit sait sukkelaan vartissa. 

Sää oli aurinkoinen sekä perjantain, että lauantai-aamupäivän. Kokkoa sytyttäessä oli jo harmaampaa ja sade alkoi aika tarkkaan, kun oltiin lähdössä kotiin päin. Sunnuntai ja maanantai oli molemmat aika sateisia. Mökillä vieraili yksi trulli. Kotona taas ei ehditty nähdä ainuttakaan, mutta kun tultiin lauantai-iltana kotiin, oli portaille ilmaantunut pari ihanaa värikästä oksaa <3

Syötiin mökillä perinteisesti lammasta ja maanantaina istuttiin mumman eli anopin ruokapöydässä. Kirjoittaja nauttii ihan täysillä, kun saa syödä jonkun muun valmistamaa ruokaa. Miten kaikki maistuu aina niin yli hyvältä jonkun toisen tekemänä? Kirjoittaja itse paisteli tonnikalapiirakan ja kinuskiviinerit, kun saatiin ystävät kylään sunnuntaina. Maanantai-iltana palattiin normaaliin päiväjärjestykseen ruokien suhteen ja keittelin vielä perinteiset pastat ja jauhelihakastikkeet. On siis todellakin saatu vatsamme täyteen tänäkin pääsiäisenä. 

Seitsemäntoistavee kävi heppahommien lisäksi maalikaupoilla ja kulutti tunnin jos toisenkin viimeistelemällä isoa taidekoulun työtään. Kysyinkin, että kuinkas sulla nyt noin hyvä inspiraatio iski ja sain vastauksen: "Not inspiration.. deadline!" :D Taisi siellä inspiraatiotakin kuitenkin olla, koska näin myös kynien heiluvan ahkerasti taitelijan huoneessa maalisutien lisäksi.

Maalarimestari lähti siskonsa kaveriksi salillekin yhtenä päivänä, niin mini sai toivotut kaksi treeniä pääsiäisen ajalle. Kirjoittaja oli kaverina toisella retkellä, mutta pitäytyi tällä kertaa huoltavassa harjoittelussa. Se onnistuikin hyvin, kun tein ensin LYKKEn videotuntivalikoimasta kehonhuollon ja sen jälkeen vielä vähän rullailin kolottavia koipiani putkirullalla. Tälle treenaajalle sopii oikein hyvin, että salillemenorutiini pysyy normaalina myös lepoviikoilla. Paremmin siellä tulee tehtyä ne palauttavatkin jutut, kuin kotona.

Se oli pääsiäinen kuulkaa sitten paketissa. Vappua kohti mennään :)

Kivaa viikkoa!

Sannis