Skorpionien aika

Lokakuu. Kirjoittajan kuukausi. Tulevalle kuukaudelle on luvassa teatteria sekä korkeakulttuuria ysäribileiden muodossa :D Tulossa on LYKKElauantai-jumppatapahtuma töissä ja itse pääsen luultavasti parikin kertaa pötköttelemään äänimaljarentoutukseen. Tytöt viettää syyslomaa kuun puolessa välissä, kuten muutkin koululaiset ja ovat tehneet vähän suunnitelmia mummun kanssa osalle päivistä. Tulossa on myös likkojen "pienet syyskemut ilman sen kummempaa agendaa". Mister A aikoo lähteä kamujen kanssa retkelle. Saimin kalenteri on täysin auki. Hän aikoo luultavasti lenkkeillä ja leikkiä pallolla.

Kirjoittajalla on olo vähän malttamaton, pankkitili vähän tyhjä ja pää vähän täynnä suunnitelmia. Aika normaali meinkin siis :D Näillä eväillä siirrymme jälleen kerran skorpionien aikaan. Have a good one!

Sannis

Booklover: Särkynyt Sävel

Lucinda Riley on tälle lukijalle sellainen kirjailija, jonka kirjoissa on aina vähän liikaa sivuja. Tuntuu, että tarinaa rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa neljäsataa sivua ja sitten kaikki tapahtumat tapahtuu viimeisen kahdenkymmenen sivun aikana. Kaikki Rileylta lukemani on ollut ihan ookoo, mutta tosiaan, olisivat mahtuneet vähän kompaktimpaankin muotoon. Särkynyt sävel osui silmään Bookbeatin ehdotuksissa ja painoin sen päälle sen kummempia miettimättä.

Con Daily ja Sorcha O'Donovan rakastuvat 1960-luvulla Irlannissa. Con on lahjakas laulaja ja haluaa lähteä Lontooseen etsimään menestystä. Lontoossa pari elää ensin hyvinkin niukasti, mutta vähitellen elämä alkaa muuttua. Menestys vaatii kuitenkin veronsa. Elämä rullaa 80-luvulle kaikenlaisten tapahtumien, ihmissuhdekiemruoiden ja salaisuuksien mukana. Loppuviimein tragedia muuttaa kaiken.

Tarinaa kerrotaan useamman henkilön näkökulmasta, joka on aina itselleni erittäin sopiva juttu. Pidin tästä kirjasta paljon. Loppuratkaisu ei ollut kaikkein mieluisin, mutta niinhän se usein menee, kuten oon huomannut. Mietin, olikohan tämä kirja itselleni jotenkin mieluistampi, kuin aiemmat Rileyt, koska tämän kirjan on kirjoittanut loppuun Rileyn poika Harry Whittaker. Ehkä Harryn uudelleenkirjoitus teki tästä tälle kuuntelijalle sopivamman. Vietin useamman tovin takapihan marjapuskilla loppukesästä tämän kirjan parissa :D Ihan voin kyllä suositella.

Sannis

Duunis eli töis

Kuvat on ihanan rauhalliset meidän yoga & pilates-studion välinevarastosta. Syksy omissa duunikuvioissa ei oo ollut ihan niin rauhallinen, vaan kiirettä on kyllä pitänyt. Aina sitä siunaantuu kaikenlaista tähän meidän alan high-sesonkiin. On kuvattu brändikuvia ja on kuvattu videotunteja. On startattu syksyn ryhmäliikunta ja yritysryhmät. On suunniteltu ja pidetty tyky- ja tilaustunteja. On kuvattu somemateriaalia ja tehty markkinointia. On vastattu kasakaupalla sähköposteihin ja palveltu asiakkaita paikan päällä.

Viime päivinä kirjoittajalla on kulunut aikaa syksyn tapahtumien viimeistelyyn. Molemmissa keskuksissa on tulossa lokakuulle LYKKElauantait ryhmäliikuntateemalla. Marraskuussa Myllykadulle on aikataulutettu parin tunnin sisäpyöräilymaraton ja Kivihakaan Lempeä lauantai, jossa ohjelmassa on lymfahierontaa, kehonhuoltoa, äänimaljoja ja brunssi. Pian saa alkaa miettiä jo joulun aikatauluja ja onpa tässä jo pieni ajatus suotu ensi vuodellekin. Kirjoittajalla alkaa vuodenvaihteen jälkeen pitkästä aikaa yksi pienryhmä, joka pitää suunnitella ihan alusta lähtien, koska on sisällöltään täysin uusi. Ryhmäliikunnan aikataulutkin pitää jo kohta miettiä ensi vuotta varten. Että minkäslaista kuulkaa laitetaan?

Aika kiva pöhinä on siis päällä. Ei ahdista, vaan on semmonen hyvä kiirus, joka ajaa eteenpäin. Tunteja on kertynyt plussan puolelle, mutta niitä on ihan hyvä olla aina jokunen varastossa. Tänään on pidempi päivä ja pitäisi saada suunniteltua jumppaa, koska huomiselle pitäisi olla valmiina yksi uusi ohjelma. Uuden rentoutustekstinkin haluaisin saada valmiiksi, mutta saa nähdä onko se ensi viikon heiniä, sillä tänään on myös yksi minidokumenttikuvaus, viikkopalaveri, pari ohjausta ja äänimaljarentoutuksen harjoittelu yhden meidän ohjaajan kanssa. Keskiviikolle ja torstaillekin on kalenterissa jo kaikenlaista "pikkuhommelia". Luulen, että karkaan tällä viikolla perjantaina vähän aiemmin kotiin. 

Kivaa (duuni)viikkoa!

Sannis

Leffakriitikko: Rakkautta ja virtahepoja

Dome Karukosken Rakkautta ja virtahepoja ei uponnut tähän katsojaan. Siinä avioeroa suunnitteleva pariskunta Touko ja Leena ovat Kreikassa Leenan veljen häissä. Häissä vieraana on muuan Eevis, jonka kanssa Touko ajautuu juttuihin ja oikeastaan muuta elokuvassa ei sitten olekaan tai tapahdukaan. Touko ja Eevis puhuvat rannalla, Touko ja Eevis puhuvat hotellin terassilla, Touko ja Eevis puhuvat kallioilla, Touko ja Eevis puhuvat toisella hotellin terassilla, Touko ja Eevis puhuvat toisessa kohdassa rantaa. Dialogi ei kuitenkaan ole ollenkaan niin nerokasta, kiinnostavaa, hauskaa tai mitään muutakaan, että siihen voisi nojata kokonaisen elokuvan.

Elokuva alkaa, kuinka ollakaan Toukon ja Eeviksen juttelulla. Ensikohtaamisen jutut on vähän ärsyttäviä ja liian tekemällä tehtyjä. Jotain seksijuttuja ja p*llu mainittuna pariinkin otteeseen. En yleensä oikein pienistä hätkähdä, mutta ei tässä kohdassa ollut mitään tarvetta noille jutuille. Kai niillä haluttiin tuoda esille, kuinka Eevis on erikoinen ja vapaa ja sitä ja tätä. Omasta mielestäni hän oli lähinnä ärsyttävä. Yhtälailla tekemällä tehty hahmo, kuin hänen ensikeskustelunsa Toukon kanssa siitä, kuinka joku on laittanut mandariineja pyllyynsä. 

Toukoa näyttelee Aku Sipola, Eevistä Pihla Viitala. Molemmat oon onnistunut väistämään aiemmin enkä tuntenut ennestään kumpaakaan. Mietin monta kertaa, että Pihla Viitala näyttää pahasti Nylon Beatin Eriniltä. Eeviksen hahmo on niin ärsyttävä, etten oikein osaa pitää Viitalastakaan. Aku Sipola miellyttää enemmän Toukona, mutta elokuvan edetessä myös Touko alkaa vaikuttaa vähän rasittavalta tyypiltä. Leenaa näyttelee Jenni Vartiainen, joka onnistui ihan hyvin ensimmäisessä näyttelijän työssään. Näiden kolmen lisäksi ei elokuvassa muita mainittavia hahmoja oikeastaan olekaan. 

Huomaan miettiväni useamman kerran elokuvan aikana, kuka jaksaa olla häissä noin kauan. Koko elokuva siis tapahtuu niiden samojen häiden aikana. Toki maisemat oli oikeinkin mukavat ja niitä minäkin katselin mielelläni. Elokuva itsessään oli ihan turha. Se ei varsinaisesti innosta tarttumaan Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot-kirjaan, johon elokuva pohjautuu. Toki, pitänee mainita, että elokuvissa seurana ollut ystäväni ei ollut aivan samaa mieltä.

Ootko käynyt jo katsomassa tämän?

Sannis

P.S. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että kuva ei ole omani, vaan elokuvan jullari.

Elämä nyt

Elämä nyt just tuntuu aika ihanalta. Joka ikinen asia ei tietenkään ole ihanaa ja oman pään kanssa pitää tehdä enemmän ja vähemmän töitä kaiken aikaa, mutta nyt just tuntuu siltä, että osa asioista on juuri niinkuin pitääkin ja se mikä ei ole, sillä ei ole niin väliä. Tunnen jotenkin vahvasti, että parhaat vuodet on vielä edessä. Toivottavasti oon oikeassa.

Don't get me wrong.. tottakai tyttöjen pikkulapsiaika oli omalta osaltaan korvaamatonta ja ihanaa ja tiettyjä asioita kaipaan niiltä ajoilta, mutta luulen, että tämä hetki ja lähitulevaisuudessa vielä edessä olevat vaiheet sopii itselleni kuitenkin hitusen paremmin. Tai ehkä elämän vaan kuuluu mennä näin.. Että se vallitseva hetki tuntuu olevan oikea hetki. Ja miten hiton ihanaa, että niin on.

Rakastan sitä, että elämässä on taas aikaa myös itselle. Ja sitä, että saan hyvällä omatunnolla ajatella myös itseäni. Olisinhan tottakai aina saanut, mutta kirjoittajalle se oli vaikeaa tyttöjen ollessa pienempiä. Halusin niin kovasti laittaa tytöt aina etusijalle, enkä kyllä kadu sitä ollenkaan. Jos saisin tilaisuuden tehdä kaiken uudelleen, taitaisin tosiaan tehdä kaiken uudelleen :) Nyt tytöt on tosi kivassa iässä ja voidaan esim. käydä yhdessä treenaamassa, mikä ei pienien kanssa tietenkään samalla tavalla onnistu. 

Suhtautuminen moneen asiaan on muuttunut sitä myötä, kun tytöt on kasvaneet. Tänään mister A on iltavuorossa. Ennen iltavuoroputket tuntui hankalilta. Piti hommata joku hoitaja illaksi jos itsekin olin töissä. Tai jos itse olin aamuvuorossa, oli illat pitkiä kahden pienen kanssa. Nyt nautin, kun päivärytmi on vähän erilainen välillä. Sain lähteä tänään aikaisin aamulla töihin, koska mister A hoiti Saimin ulos. Pääasiassa tykkään käydä aamuisin lenkillä, mutta poikkeushan vain vahvistaa säännön ja tänään oli ihanaa tehdä lenkki alkuillasta ihan rauhassa, käydä sen jälkeen suihkussa ja heittäytyä sohvan nurkkaan tietokone kainalossa ilman mitään kiirettä.

Kun menee töihin aikaisemmin, pääseekin sitten aikaisemmin. Iltapäivästä ennen lenkkeilyä ehdittiin viedä seitsemäntoistaveen kanssa vanhojentanssipuku ompelijalle ja käydä syömässä yhdessä. Minin kanssa käytiin ostamassa uudet housut perjantain juoksukisoja varten. Yes, toinen tosiaan tanssii jo vanhat ja toinen kutsuttiin koulujen välisiin viestikarnevaaleihin oman koulun juoksujoukkueeseen. *proud mama-hetki tähän kohtaan, kiitos!

On myös ihanaa, että elämässä on taas kihelmöivää jännitystä ja innostusta. On kai sitä tietysti aina jonkin verran ollut, mutta olisko se jossain kohdassa ollut vähän tauolla? En oo varma, mutta jotenkin nyt tuntuu erityisen siistiltä, että odotan ihan innoissani tulevia pikku reissuja, tapahtumia ja jopa jo ensi kesän konserttimatkasta oon ihan, että joko mennään?

Kyllä se voi kuulkaa keski-ikäisen elämä olla aivan mukavata!

Sannis

Teatteria: Tinakenkätyttö

Marco Bjurströmin ohjaama Vaasan Kaupunginteatterin musikaali Kaija Koon elämästä on tuntunut uppoavan kaikille sen katsomassa käyneille enkä minäkään ollut poikkeus. Tinakenkätyttö oli monellakin tapaa hieno esitys ja se meni, eikä mitenkään yllättäen, tunteisiin aika reilusti. Olisin voinut lauantaipäivästäni muutaman tunnin viettää huomattavasti huonommallakin tavalla.

Kaija Koo on tämän blogin kirjoittajalle aika vieras hahmo. Oon toki Kaijan musiikkia kuullut ja kuunnellut, mutta Kaijasta itsestään tai hänen uransa vaiheista en oo vielä vuosi sitten tiennyt yhtään mitään. Viime talvena käytiin katsomassa Kaunis rietas onnellinen-elokuva ja sain jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälainen uran ja elämän kehityskaari on ollut. Tämä näytelmä näytti saman kaaren teatterille sopivaan tyyliin. 

Elokuun migreeniputki, sen jälkeen iskenyt flunssa ja niistä johtuva väsymys on saanut blogin kirjoittajan aikamoisen itkuherkälle tuulelle. Näytelmän alkaessa Tinakenkätytön ensitahdit toi kyyneleet silmiin ja heti alkoikin hitusen jännittää, kuinkakohan muijjan käy näytelmän edetessä. No, itkuahan siinä sai vääntää vähän kaiken aikaa. Ei ehkä oikestaan niinkään tarinan takia, vaan ennemminkin musiikin takia. Musiikki itsessään herättää kirjoittajassa usein niin paljon tunteita eikä tämä kerta ollut poikkeus. Aina sanon, etten niin erityisesti pidä Kaija Koosta… että tykkään kyllä joistain biiseistä, mutta en oo mikään fani. No, kyllä se nyt niin on, että tykkään tosi monista biiseistä tosi paljon. Miten en oo sitä oikein tajunnut aiemmin?

Musikki ja kappaleet soljui kivasti näytelmän edetessä. Biisit ei soineet alusta loppuun saakka, vaan ne oli upotettu pätkissä, toiset lyhemmissä ja toiset pidemmissä, sopivaksi osaksi tarinaa. Oikein onnistunut ratkaisu. Tinakenkätyttö-biisin "Näillä teillä loppuun palaa"-sanoitus kantoi tosi upeasti Kaijan masennuskauden läpi ja oma suosikki "Vapaa" oli myös kyllä aikamoisen voimakas esitys Kaijan ja Markun eron hetkeen.  "Tule lähemmäs beibi" sai oman nuoruuden tulemaan kaikista lähimmäksi ja muistin aivan elävästi, kun istuin olkkarissa katselemassa telkkarista Kaijaa ja kahta tanssijaa esittämässä kappaletta. Viimeisen naulan itkijänaisen arkkuun löi "Valot pimeyksien reunoilla". Sen en osannut odottaa olevan mukana, vaikka oon sitä Kaijan esittämänä kuunnellutkin tuhat kertaa.

Vaasan Kaupunginteatterissa vakkariporukka on taitavia tyyppejä. Aikuista Kaijaa esitti tässä produktiossa vieraileva näyttelijä Marika Huomolin. Joku muukin vierailija oli mukana, mutta pääasiassa näyttelijät olivat talon omaa väkeä. Tälle katselijalle teatteria helpompi laji on elokuvat ja oon tullut siihen tulokseen, että se johtuu nimenomaan live-aspektista. Kuvattua, editoitua ja leikattua elokuvaa on erityisherkän "helpompi" katsoa. Tässä hetkessä näytellyssä, tanssitussa ja lauletussa näytelmässä voi mikä tahansa askel mennä vinoon tai yllättäen nuotti osuakin vahingossa viereiseen ja sitähän pitää vähän sitten jännitellä kaikkien puolesta. Tässä(kin) jännitys oli kuitenkin turhaa. Ammattilaiset hoitivat taas hommansa loistavasti. Tykkään Vaasan porukasta erityisesti herrasta nimeltään Timo Luoma. Tässä produktiossa en kuitenkaan osannut päättää kuka oli suurin suosikki. Kaikki vetivät niin hyvin.

Menkää, menkää teatteriin! Vahva suositus Tinakenkätytölle!

Sannis

Syksy

Syksy on täällä. Niin, onhan se ollut jo hetken, mutta tällä viikolla on alkanut näyttääkin siltä. Ruska alkaa olla näkyvillä ja lehtiä on paljon jo maassa. Sää on kuitenkin ollut vielä aika lämmin. Viime päivinä on satanut, mutta silti ei oo oikein paljoa vielä viilentynyt. Kikkurapää on tavoistaan poiketen ollut tällä viikolla innokas kävelemään myös sateisempina päivinä. Ei toki missään kaatosateessa olla lähdetty, mutta normaalisti pikkulikka ei suostu ulos edes pienessä tihkussa. Taitaa vallitseva juoksuaika sekoittaa normaaleja hommia.

Pari viikkoa sitten käytiin ystävien kanssa vaunureissulla Peräseinäjoella Kalajärvellä, josta kuvakin on napattu. Sää oli silloinkin epävakainen, mutta saatiin myös auringonsäteitä. Huomenna mennään ystäväisen kanssa teatteriin. Vaasan Kaupunginteatterissa pyörii Kaija Koon elämänkerta ja se on saanut tosi paljon kehuja. Toivottavasti on hyvä. Leffa jätti viime talvena tälle katsojalle vähän toivomisen varaa, joten saa nähdä kuinka teatterin kanssa käy.

Tämä viikko on ollut raskas. Flunssan jälkimainingit ja pitkät päivät on vieneet veronsa. Mister A on painanut ylitöitä viime viikonlopusta lähtien ja kirjoittaja on koittanut hoidella omat duunit sekä kaikki kotihommat, tallikuskaukset, kaupassakäynnit ja sen sellaiset. Lehtien jaossa oli tällä viikolla yksi extra tuurauspiiri ja naapurinkin koiraa ollaan ehditty käyttää ulkona pariin otteeseen.

Tänään on vuorossa Seinäjoelle ajelu ja uusien videotuntien kuvaus. Kirjoittajan hommana on tällä kertaa Ryhti sekä Sisäpyöräily. Kumpaakaan niistä lajeista en oo vielä koskaan kuvannut, joten siinä mielessä ihan kiva. Kuvauspäivät on aina tosi raskaita, joten oon onnellinen, kun iltapäivällä homma on purkissa ja päästään lähtemään kotiin päin. Ilta otetaan rennosti...käydään vähän ajotunnilla seitsemäntoistaveen kanssa, kävelyllä Saimin kanssa eikä paljon muuta. Huomenna ohjaan vielä yhden tykytunnin ennen teatteria. Fiuh! Hyvä, että on kuulkaa tekemistä :D 

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Kasvohoito

Kävin kasvohoidossa ja ei vitsi, en kyllä kyllästy Yon-kan tuotteisiin koskaan. Mietin vaan siinä hoidon aikana, miten tuoksut voi olla niin ihania. Ne kolahtaa kirjoittajaan kyllä ihan täysillä ja saa jonkun hyvän olon hermon hyrräämään. Hoito oli muutenkin tosi passeli; Vaasa Day Span Yon-ka C-Vitamin, jonka luvataan kirkastavan ja tasoittavan ihon sävyä. Oon ennenkin ollut juuri tässä hoidossa, koska se tosiaan tekee sen mitä lupaa.

Monesti menen hoitolaan keskellä viikkoa, koska ajattelen, että se menee sitten siinä samalla, kun on liikkeellä joka tapauksessa. Miten ihanaa olikin mennä lauantaina, kun ei ollut muuta ohjelmaa. Pyöräilin kaupunkiin ihan rauhassa, nautin hoidosta enkä pitänyt kiirettä myöskään kotiin päin ajellessa. Oli tosi lämmin päivä ja aurinko paistoi. Taidanpa varata toisenkin kerran ajan viikonlopulle. Suosittelen testaamaan konseptia!

Olin viime viikon flunssassa ja tylsistyin kotona useamman päivän alkuviikosta, joten oli ihanaa päästä vähän hemmotteluun loppuviikosta. Siihen mennessä oli olotila jo sillä mallilla, että viitsi ja pystyi lähteä vähän ihmisten ilmoille, mutta vielä tällä viikollakin vointi on kuitenkin ollut aikamoisen nuutunut. Ohjaukset lähti onneksi mukavasti portaittain liikkeelle ja ohjasin maanantaina kiertoharjoittelun, jossa itse teen mukana vain alkulämmittelyn. Tiistaina oli vuorossa kaksi kevyempää tuntia ja keskiviikkona oli sitten jumpan vuoro. Ma ja ti meni hyvin, mutta keskiviikko oli kyllä hitsin raskas. Sanoinkin siinä tunnin aikana, että oon täällä aivan hätää kärsimässä. Selvittiin kuitenkin kaikki hengissä :D Tänään on Pilatesta ja äänimaljoja, joten no problems there!

Toivottavasti siellä ruudun takana rullailee hyvin eikä syksyn flunssat pahasti kiusaa. Meillä oli töissä oikein flunssa-aalto, mutta nyt näyttää onneksi jo paremmalta.

Kivaa päivää kaikille!

Sannis

Verhot

Aivan kuulkaa verhot vaihdoin. Sitä en ookaan tehnyt öö … viiteen, vai kymmeneen vuoteen? Jossain vaiheessa olkkarissa ei ollut verhoja ollenkaan. Se oli kirjoittajalle ihan fine, mutta kyllä se sitten kuvissa aika alastomalta näytti, kun jotain joulumuistoja selailin jälkeenpäin. Olkkarin verhot on nyt sitten sen jälkeen olleet samat valkoiset läpikuultavat jo niin kauan, kuin muistan ja yhtäkkiä kaipasin jotain muutosta. Vihreät verhot näytti Rustassa makean väriseltä ja tarjoushinta oli erittäin sopiva 14,90€. Nyt kotona ne näyttää vähän oudoilta. Laitoin kaveriksi vihreän maton, joka sattui olemaan puhtaana ja tyhjän panttina, kun seitsemäntoistavee hylkäsi sen. Nyt on vähän jotenkin semmonen mummolaviba.

Sohva ja pöytä on liian tummat keskenään, mutta sohva on oltava tumma ja (teko)nahkaa, että se kestää meidän käyttöä. Pöytä taas on mister A:n mumman perintöä ja haluan säilyttää sen. Pöytä on vähän turhan isokin, mutta olkoot nyt siinä seuraavatkin vuodet. Väriäkin taitaa olla turhaa muuttaa, koska en tiedä mikä se toinen väri olisi. Jotenkin en näe pöytää valkoisena. Se on muuten alunperin kirjoituspöytä ja siinä on ihanat pienet laatikot toisella puolella ja salaluukku kannessa. Koululaisille se ei enää passannut kirjoituspöydäksi ja joitakin vuosia sitten lyhennettiin jalat, että saatiin se taas käyttöön.

Nuorempana olin niin tarkka sisustuksesta, värkkäsin sen parissa kaiken aikaa ja huonekalut sekä piensisustushommat vaihtui tosi usein. Nyt kotona ei oo muuttunut vuosiin yhtään mikään. Sohvan tyynynpäällisiä pitää tietysti pestä välillä, mutta vaihdokit löytyy jo kaapista. Niitä on siellä jopa parit erilaiset, että voi laittaa vuorotellen vähän eri värejä. Tänä syksynä kaipaan selkeästi jotain pientä vaihtelua, koska laitoin ensin vähän terassin juttuja uusiksi ja nyt jotain pientä näyttää tapahtuvan täällä sisälläkin. Ehkä ostan kolmannenkin setin tyynynpäällisiä. Jos muistan. Ja jaksan. :D

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis

Migreeniviikko (not)

Nyt on kuulemma valtakunnallinen migreeniviikko. Selevä! Kirjoittajalla se ei onneksi oo ollut sitä. Elokuun migreenit oli ihan riittävästi taas hetkeksi aikaa ja nyt voitais palata normaaliin aikatauluun, kiitos! Normaali on tänä vuonna ollut keskimäärin 3,7 migreenipäivää kuukaudessa. Ei haittaisi yhtään, vaikka päiviä olisi vähemmänkin, mutta toki verrattuna kymmeneen tai kahteentoista per kuukausi 3,7 on hyvä. Uusi estolääkitys aloitettiin vähän vajaa vuosi sitten ja se on kyllä tosiaan parantanut tilannetta.

Luin, että migreeni koskettaa arviolta 850 000 suomalaista. Huhhelihuijjaa! Aikamoinen määrä. Sairauden laatu ja oireet on yhtä moninaiset, kuin sairastajien määräkin. Osalla migreeni iskee pari kertaa vuodessa ja sitten on meikäläisiä, joilla migreeni on mukana joka kuukausi. Toiset kärsii siitä viikoittain. Tämän, kuten minkä tahansa teemaviikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta. Itse elän ympäristössä jossa migreeniä ei epäillä. Tai ainakaan kukaan ei oo suoraan sanonut mitään sellaiseen viittaavaa. Eihän me voida koskaan ymmärtää kunnolla, mitä sellainen sairaus vaatii, josta ei itse kärsitä, mutta tärkeintä on kuitenkin että ei vähätellä asiaa.

Migreeni voi olla hyvin vaihtelevaa. Joskus kohtaus tulee ja lyö kuin lekalla niin, ettei silloin pysty liikahtaakaan. En oikein edes osaa kertoa, miltä se tuntuu. Se on niin kummallisen kokonaisvaltaista. Koko kehoon sattuu, pahoinvointi on ihan järkyttävää ja kipu on hullua. Silloin ei ole vaihtoehtoja, kuin olla pimeässä, hiljaisessa huoneessa ja toivoa, että pystyisi nukkua kivun ja pahoinvoinnin yli. Kirjoittajalle tällaisia kohtauksia tulee harvoin. Ei edes joka vuosi. Sitten kun tulee, tulee se ihan puskista.

Joskus kohtaukset on lievempiä. Sellaisia, että sitä vielä kokee olevansa jollain lailla toimintakykyinen. Kirjoittajan migreeni on usein tällaista. Oireet vaihtelee. Joskus niitä on vain muutama, joskus kymmenen kerralla. Pahoinvointi, hikoilu, palelu, näköhäiriöt, kivut joka puolella kehossa, lihasarkuus ja -jumit, vatsaoireet, turvotus, sekavuus, aivosumu,  erilaiset kivut päässä/niskassa/kasvoissa/silmissä, valonarkuus, tuntoarkuus, puhehäiriöt, tasapaino- ja motoriikkahäiriöt. Just to name a few! Oireiden vahvuus vaihtelee. Jossain kohtauksessa toinen on vahvempi kuin toinen ja sitten taas seuraavalla kerralla toisinpäin. Kerroin ystävälleni kesällä, kuinka tuuli oli tuntunut aivan nuppineuloilta, kun migreenipäissäni istuskelin veneen kyydissä. Ystävä oli ihmeissään, että voiko migreeniin liittyä tommostakin. Jep! Tuntoarkuus on yksi iso oire ainakin itselläni. Kaikki tuntuu satakertaiselta. Esim. vaatteet tuntuu päällä niin hemmetin epämukavilta. Puhelimessa puhuminenkin on usein hyvin hankalaa, koska ääni niin lähellä korvaa tuntuu niin järkyltä.

Tavallista on, että migreeni jatkuu useamman päivän putkeen. Kohtauslääke helpottaa useimmiten vaihtelevasti muutamaksi tunniksi tai päiväksi ja vie pahimman terän. Etukäteen ei koskaan tiedä kuinka hyvin lääke vaikuttaa. Joskus se vie mennessään enemmän oireita, joskus vähemmän. Usein homma alkaa kuitenkin uudelleen. Harvoin migreenipäiviä on vain yksi kerrallaan. Useimmiten niitä on pari-kolme aina putkeen. Pahimmillaan homma venyy viikkojen pituiseksi. 

Migreeni on neurologinen sairaus ja kohtaukset liittyy aivotoiminnan poikkeamiin.  Kohtauksen syntytapa on mystinen eikä migreenin tautimekanismia vieläkään tunneta tarkkaan. Migreenissä puhutaan triggereistä, jotka johtavat kohtauksiin. Triggereitä voi tunnistaa jonkin verran ja yleisimmät triggerit ovat niitä myös itselleni; epäsäännöllinen uni tai valvominen, epäsäännöllinen ruokarytmi, alkoholi, aurinko, liian kova treenirytmi ilman lepopäiviä, liian vähäinen nesteensaanti, stressi. Kirjoittajalla kuumuus ja tunkkainen ilma sisätiloissa on myös isot "vaaratekijät". 

Triggerit eivät ole täysin yksiselitteisiä. Harvoin vain yksi tekijä laukaisee kohtauksen. Esim. lomalla on usein vähemmän stressiä ja silloin saattaa kestää vähän valvomistakin. Kuitenkin valvominen yhdistettynä työstressiin voi sitten taas olla jo liikaa. Migreeniä sairastavan elämä onkin yhtä jatkuvaa laskutehtävää. "Kestänköhän tänään valvoa vähän pidempään näissä työpaikan juhlissa, kun en juo, oon syönyt hyvin enkä oo tehnyt mitään hullun kovaa treeniä tänään? Voinkohan tehdä tällaisen treenin tänään, vaikka treenasin jo eilen? Pystynköhän olla mummun luona pari tuntia, vaikka siellä on aina niin kuuma jos lähden sitten heti kävelylle raikkaaseen säähän?" Tasapainoilu triggereiden ja yleisesti elämisen välillä on jatkuvaa. Kaikkea ei voi tietenkään lopettaa, mutta pitää kuitenkin löytää ne keinot, joilla migreenin määrä olisi mahdollisimman vähäinen.

Kun migreeni on päällä, mainitsen siitä yleensä lähimmille, että tietävät miksi oon ehkä hiljainen tai vähän kummallinen, mutta oon oppinut niin hyväksi näyttelijäksi ja kivunsietokyky on kehittynyt niin korkeaksi, että suurin osa ei luultavastikaan huomaa mitään olevan vialla. Terveen esittäminen, migreenin kanssa eläminen ja kohtauksien tulon stressaaminen etukäteen on hyvin yksinäistä, erittäin raskasta ja helposti masennukseen ajavaa puuhaa. Migreenikausina mielen maisema on aivan erilainen, kuin aikana, jolloin migreeni pysyy pidempään poissa.

Harmillista on, että ilmeisesti jengi käyttää migreenin kaltaisia sairauksia hyväksi ja lintsailee töistä ja muista velvoitteista niiden varjolla. Oma kokemus on, että migreeniä oikeasti (ja usein) sairastavat tekevät töitä ja ties mitä hommia aivan liian huonossa kunnossa eivätkä todellakaan lintsaile. Päinvastoin. Usein kunto on sellainen, että olisi jo kauan sitten pitänyt jäädä huilaamaan. Migreenipäiviä on monella kuitenkin niin paljon, että tuntuu mahdottomalta jäädä kotiin niin usein, kuin olisi tarve.

Nyt oon kirjoittanut niin paljon, että takki meni ihan tyhjäksi enkä oikein tiedä, millä ja miten tämän saagan päättäisin. Oon höpissyt migreenistä vuosien varrella niin paljon, että aihe tuntuu jo ihan loppuun kuluneelta. Silti sain taas yllättävän paljon tekstiä aikaiseksi. Suurin osa toki toistoa ja jo aiemmin tässä blogissakin mainittua, mutta koittakee nyt kestää :D Ehkä me laitetaan tämä nyt tällä pakettiin. Piste ja heippa! 

Hyvää migreeni(vapaata)viikkoa!

Sannis

Vaunuelämää

Uusi vaunu on ollut meillä nyt reilun vuoden ja kaikki on toiminut hienosti. Viime vuonna loppukesästä ehdittiin tehdä muutama reissu ja menneenä kesänä ollaan oltu matkassa useamman kerran. Ollaan oltu erittäin tyytyväisiä. Vetoautossa tosin saisi olla ehkä hitusen enemmän poweria, mutta kyllä tällä nykyiselläkin pärjää ja sallituissa rajoissa liikutaan. Skodalla saa siis kyllä vetää juurikin tämän painoista vaunua, mutta kirjoittaja vähän miettii kuinka mäkiseen maastoon on hyvä tai huono tällä yhdistelmällä lähteä. Jysäreihin mentäessä ei tosin ollut pelkkää lakiaa Pohjanmaan tyyliin ja aivan hyvin homma kulki, mutta siltikin vähän pähkäilen. Viimeisillä reissuilla vaunu on myös jonkin verran heijannut ajossa. Nyt vähän testaillaan johtuuko se vaunuun vaihdetuista uusista renkaista vai kenties jostain autossa olevasta viasta. Näistä hommistahan kirjoittaja ei ymmärrä mitään, mutta mister A onneksi ymmärtää.

Noin niinkuin muuten, käytettävyyden kannalta ei ole löytynyt oikeastaan mitään urputtamista. Aika toimivaksi tässä Hobbyssa on tehty kaikki sisähommelit. Tavaroille löytyi paikat tosi nopsasti ja vaunu alkoi tuntua omalta oikeastaan heti. On ihanaa ettei iltaisin ja aamuisin tarvitse enää aina vaunun molemmissa päissä pedata pöytää sängyksi ja sänkyä pöydäksi. Silloin, kun seitsemäntoistavee tulee mukaan, pedataan toinen pää. Silloin, kun seitsemäntoistavee jää kotiin, ei tarvitse alkaa suuriin puuhiin ollenkaan, koska mini nukkuu "keskisängyssä".

Tilaa on juurikin niin hyvin, kuin toivottiinkin. Säilytystilasta osa on jopa tyhjänä, koska kaappeja on paljon. Sängyt on tilavia eikä nukkuessakaan ole ahdasta. Vaunussa mahtuu kulkemaan, vaikka joku toinen tekisi ruokaa tai etsiskelisi kaapeista jotain. Työtasoja ja laskutilaa on aika mukavasti. Viimeisellä reissulla meidän perheestä oli mukana kolme + Saimi. Ystäväporukassa oli myös kolme jäsentä. Mahduttiin kaikki hyvin meidän vaunuun syömään ja hengailemaan, kun ulkona satoi vettä.

Meillä ei ole etutelttaa eikä sellaista meinata hommata, mutta katos toki on. Ensi keväänä on tarkoitus vaihtaa se markiisiin, niin sen esille laitto ja kasaaminen on helpompaa. Tänä kesänä ostettiin pari uutta tuolia ja isompi pöytä. Aika monta juttua on vaunulle joutunut ostaa tuplana, koska vasta käytäntö on osoittanut, mikä on toimivaa ja mikä ei. Tuolit esimerkiksi oli aivan hyväkuntoiset, mutta toimivuus oli surkea. Ei maltettu uusia kaikkia, vaan jätettiin kaksi ja ostettiin kaksi. Tytöt istuskelee tosi harvoin eikä neljää tuolia kovin usein tarvitse.

Pöytä oli mennyt jo huonoon kuntoon ja se oli aikakin korvata uudella. Meinasin saada p*skahalvauksen, kun tilattu pöytä tuli. Tottakai tiesin sen mitat, mutta meidän olkkarissa se näytti aivan järkyttävän kokoiselta ja naurettiin ihan vääränä, että pitää varata tästä lähtien kaksi vaunupaikkaa, jotta saadaan pöytä mahtumaan. No, kuinka kävikään.. menneenä viikonloppuna testattiin pöytää ekaa kertaa eikä se ollut yhtään liian iso vaunun pihaan. Sehän olikin just perfect ja mahduttiin koko porukka syömään. Harmi ettei oo nyt kuvaparia tähän laittaa siitä, miltä pöytä näytti sisällä ja miltä se näytti vaunulla. Olin ihan varma, että oli niin vikaostos, kun vaan olla ja voi, mutta ei onneksi ollut. Hommattiin myös pienempi pöytä niitä reissuja varten, kun ollaan kahdestaan liikenteessä.

Saa nähdä keksitäänkö jotain muuta tarpeellista ja/tai uusittavaa vaunulle ensi vuodeksi. Toivottavasti ei :D Mister A meinaa, että mennään tällä vaunulla eläkeikään asti. Kirjoittaja on sitä mieltä, että mennään tällä vaunulla ehkä viitisen vuotta ja sitten, kun mini ei enää lähde mukaan, vaihdetaan pienempään. Tuntuisi hullulta vetää näin suurta vaunua perässä vain meille kahdelle. Saa nähdä minkälaiseen ratkaisuun sitten joskus päädytään. Se murhe, jota aluksi mietin, että tällä vaunulla ei mahtuisi johonkin on ainakin ollut ihan turha. Ollaan mahduttu kaikkiin paikkoihin, mihin ollaan haluttu.

Kausi jatkuu vielä tälle vuodelle. Ainakin yksi pikkureissu on vielä suunnitteilla. Ehkä enemmänkin.

Vieläkin ollaan tyytyväisiä karavaanareita.

Sannis

Terapia check

Kahden vuoden terapiapolku on tullut päätökseen. Kelan tukemaa terapiaa olisi voinut hakea vielä yhden vuoden ja alunperin olinkin varma, että haen kaikki kolme vuotta. Nyt oli kuitenkin jo jonkin aikaa ollut sellainen fiilis, että ehkä olen tältä erää valmis. Huom! Tältä erää. Varaan oikeuden muuttaa mieltäni milloin tahansa. Ja ilmeisesti sitä kolmatta vuotta voikin vielä myöhemmin hakea jos tulee sellainen tuntuma.

Kuljin kuvan portaikkoa kahden vuoden ajan melkein joka viikko. Nyt fiilis on vähän haikea. Toisaalta tosi kivaa, että voi senkin ajan viikossa käyttää johonkin muuhun. Toisaalta, oon kyllä ehdottomasti nauttinut matkasta. Oon koittanut ottaa siitä kaiken mahdollisen irti. Terapiasta tuli itselleni niin nopeasti juttu, joka kuuluu viikkoon eikä se tuntunut missään vaiheessa taakalta. Tottakai joskus olin vähän, että: "Jaahas, tänään olis tämäkin!", mutta missään vaiheessa ei ollut erityisen raskasta.

Viimeisinä kuukausina tapaamiskerroista meni enemmän aikaa kuulumisten vaihtoon. Terapeutista tuli niin tuttu, että huomasin höpöttäväni kaikenlaista arkista, mitä puhuisin ystävillenikin. Kaikenlaista, mitä olin jo puhunutkin ystävilleni. Mietin välillä, kannattaako sellaista jauhaa maksetuissa tapaamisissa, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ilmeisesti jauhamiselle oli tarve, kun kerta otin asiat esille.

Loppuajasta terapiassa käsiteltiin esim. perhesuhteita. Työskenneltiin jonkin verran korttien kanssa. Onkohan ne nyt sitten suggestiokortteja tai itsetuntemuskortteja nimeltään? Aika mielenkiintoisia juttuja niilläkin sai aikaiseksi. Tehtiin myös hypnooseja. Ihan viimeisimpinä kertoina toivoin, että hypnoosissa käsiteltäisiin lento- ja matkustusahdistusta ja niin tehtiin. Mietin, että saatan ehkä mennä kertakäynnille samoissa merkeissä ennen seuraavaa ulkomaan reissua.

Lopputestien tulokset osoittivat, että pitkä matka on kuljettu oikeaan suuntaan. Osa asetetuista tavoitteista on saavutettu ja osa on jo paljon lähempänä. Kaikkeahan me ei voida tavoittaa koskaan, mutta parempaan elämään ja vointiinhan voidaan aina kuitenkin pyrkiä. Helpompaa se on, kun on työkaluja ja kun tiedostaa sekä tunnistaa omia käyttäytymismallejaan ja syitä niiden taustalla.

Kirjoittaja kulki oman matkansa psyko- ja hypnoterapeutti Tiina Laakson kanssa. Tiina tuntui mukavalta ja turvalliselta heti ensitapaamisella. Oli sellainen fiilis, että voi olla täysin oma itsensä. Nyt, kahden vuoden jälkeen tunnen edelleen, että valitsin oikein.

Yksi vaihe elämässä on ohi. Yhtä muuttuvaa vaihettahan tämä onkin kaiken aikaa.

Saapa nähdä, koska oon kolkuttamassa Tiinan ovea seuraavan kerran.

Sannis 

Aleostoksia

Tein vähän ostoksia loppukesän alesta. Terassin ruokapöytää ei ollut juurikaan käytetty moneen vuoteen ja se oli ärsyttävän kolho ja nuhjaantunut. Sitä säästettiin, koska ajattelin, että tulevissa rippjuhlissa ja valmistujaisissa on tarvetta. Sitten kuitenkin hoksasin, että saahan sen kaffikupin sohvapöydällekin laskettua ja aloin kytsiä sohva-alennuksia. Halusin ison kulmasohvan, mutta alennuksienkin kanssa ne oli tähtitieteellisissä hinnoissa ja päälliset oli kaikissa vaaleat. Vaaleat päälliset ei meille passaa, koska Saimi. Nykyään on niin paljon erilaisia malleja ja superhienoja vaihtoehtoja, mutta valikoima pienenee minimaaliseksi, kun hakusessa on tummat pehmusteet. Jouduin madaltaa vaatimuksia kulmasohvasta divaanisohvaan, joita löytyi pari mallia myös tummana. Olisin toivonut jotain muuta materiaalia, mutta tällä kertaa kukkaron sisältö määräsi, että polyrottinkia it is. Sohva ja pöytä löytyi Veken kalusteesta parilla sadalla eurolla.

Säleikköseinän ostin Tokmannin alesta kahdella kympillä. Jos mainaan sattuu, että saadaan ensi kesällekin noin upea köynnöskasvi, kuin tuo kuvassa oleva. Sillä on ollut tänä kesänä aivan liian pieni säleikkö eikä oo päässyt kiipeämään. Se kuulemma talvehtii, joten sormet ristiin, että se herää henkiin ensi keväänä. Seitsemäntoistavee toi sen alkukesästä töistä kotiin puolikuolleena ja niin vain siitä tuli ihana.

Yhdessä kuvassa näkyy auringonkukkien alla vähän vihreää muovijakkaraa. Sekin löytyi Tokmannista. Hinta oli alle 7€. Ostin kaksi. Ajattelin käyttää niitä juurikin kukkapöytinä ja/tai kahvikupin alustana sohvan päädyssä. Ja voi kai niitä talviaikaan käyttää extrajakkarana keittiössä esim. synttäreillä. Meidän aiemmat extrajakkarat on Ikeasta ja about viisitoista vuotta vanhat. Alkavat olla jo vähän aikansa eläneet. Tykkäsin erityisesti näiden uusien jakkaroiden väristä.

Kuvien matto on mister A:n äidin vanha ja oli menossa roskiin. Oli kuitenkin puhdas ja anoppi meinasi, että ei puhdasta voi heittää menemään. Vähän nauratti, kun juuri tässä yhtenä päivänä kuuntelin mutsin kertomusta siitä kuinka yksi paita on ihan rikki, mutta koska on puhdas, pitää tietysti vielä kerran käyttää. Samoilla linjoilla siis. Ja meillehän homma passasi oikein hyvin, koska saatiin nyt matto sohvan kaveriksi.

Lopputulos ei taida olla sisustuslehtien sivuille sopiva, mutta tähän kasariomakotitaloon passaa aivan kivasti ja kirjoittaja on oikein tyytyväinen. Niin paljon kivempi nyt katsella olkkarista ulos, kun terassilla näyttää kivemmalta ja usemman kerran oon jo uudella sohvalla ulkonakin istuskellut. Saimi on myös sohvaa käyttänyt jo sen verran ahkerasti, että kiittelin itseäni tummien pehmusteiden valinnassa pitäytymisessä. Lasin haluan vielä pois pöydän päältä. Lasipöydistä en diggaa, mutta olkoot nyt siinä kiireemmän aikaa.

Sannis