Leffakriitikko: Isänpäivä

Isänpäivä on kotimainen Aleksi Salmenperän elokuva, eikä mikään hyvän mielen pläjäys. Surumielinen ja tämän katsojan makuun vähän turhan synkkä elokuva kertoo teini-ikäisistä Aavasta ja Iineksestä (Varpu ja Vilja Rintanen), jotka eivät tiedä kuka heidän isänsä on. Varsinkin toinen siskoksista on innokas selvittämään isän henkilöllisyyden. Tavastian bäkkärillä nuorena viihtynyt äiti, Saimi (Laura Birn) ei itsekään ole isästä aivan varma ja on selkeästi tottunut työntämään vähän epämiellyttävät asiat maton alle mielummin, kuin kohtaamaan ne.

Selviää, että tyttöjen isä on Tinke, pelastusarmeijan palvelukodissa asuva pyörätuolissa istuva alkoholisti, jonka vointia aivoinfarkti ei ole varsinaisesti parantanut. Heti elokuvan alussa käy ilmi, että Tinkellä on elinaikaa enää vain kuukausia. Pelastusarmeijan työntekijä ja Tinken pitkäaikainen ystävä Veikko auttelee Tinkeä arjessa sekä työnsä, että miesten ystävyyden puolesta. 

Tytöt saavat Tinkeen kontaktin äidin estelyistä huolimatta eikä isä tietenkään ole ihan sitä, mitä lapset ovat odottaneet. Isän puheesta ei meinaa oikein saada selvää eikä isä saa kunnolla esim. syötyä tai juotua itse. Tilanne on aikamoisen ristiriitainen ja hankala teini-ikäisille tytöille. Tinke itse ilahtuu syvästi saadessaan tietää olevansa isä ja innostuu vielä tekemään oman vointinsa parantamisen eteen sen mitä enää tehtävissä on.

Wikipedia kertoo elokuvan olevan tragikomedia. Itse en saa komiikkaa leffasta revittyä millään. Jaa no.. välillä hymähdyttää ja hymyilyttää palvelukodin asukkien keskinäiset keskustelut, jotka onkin yksi elokuvan parhaista jutuista. Jotenkin tuntuu siltä, että just tommosia ne jutut ja keskustelut varmasti oikeastikin on. Vähän raskaita ja kuitenkin just niin todellisia.

Elokuva jotenkin vangitsee. Aihe ja Tinken vointi on niin surullista katsottavaa. Tuntui, että teatterissa oli aivan hiljaista koko leffan ajan. Penkkiini nauliintuneena itsekin vain tuijotin ja ihmettelin, kuinka joku voi näytellä kaikki vapinat ja muun Tinken tilaan liittyvät jutut niin hyvin. En tiennyt vielä katsoessa, että Tinkeä näyttelevä Tomi Lindfors on ihan oikeasti pyörätuolissa istuva, aivoinfarktin saanut alkoholisti. Nyt sen tiedän, mutta siitä huolimatta näyttelijäntyö oli erityisen taitavaa sekä Lindforsilla että myös Veikkoa näyttelevällä Tommi Korpelalla. Korpelan Veikko-hahmo on tietysti ihana. Vakaa, rauhallinen ja turvallinen perustyyppi, joka ei hätkähdä tai hermostu, vaikka vähän ongenkoukku tarttuisikin niskaan.

Laura Birn on passeli Saimi, mutta käsikirjoitukselta olisin toivonut Saimin suhteen enemmän. Olisin halunnut tietää lisää. Ihan en päässyt varmuuteen, mikä se Saimin rooli siellä Tavastian bäkkärillä aikanaan oli. Muutamia vihjeitä tiputeltiin siihen suuntaan ettei välttämättä ihan kuitenkaan sellainen, mitä heti ajattelisi. En myöskään ihan ymmärtänyt, toiko Saimi usein miehiä kotiinsa vai oliko tämä yksi näytetty ainutlaatuinen tapaus. Juonen kannalta näillä asioilla ei ollut juurikaan merkitystä, mutta itse olisin kaivannut lisää tietoa Saimista.

Taekwondoa harrastavat Aava ja Iines ovat keskenään erilaiset tytöt. Aava on tulisempi, vähän vihainen ja katkerakin. Iines taas kiltimpi ja halukkaampi miellyttämään äitiään. Varpu ja Vilja Rintanen tekevät ensimmäisen näyttelijäntyönsä Isänpäivässä eikä uskoisi heidän olevan ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Elokuvaan kivaa twistiä tuo taekwondokohtaukset. Laji ja sen liikekieli on itselleni outoa ja sitä oli kiva ja vähän herkistävääkin katsella.

Elokuvan visuaalinen ilme, lavastus ja puvustus oli omaan mieleen. Toisaalta oli kiva, että tähän ei tuotu yhtään ameriikkaa ja glitteriä, mutta toisaalta taas herkkä sieluni olisi ehkä jonkinlaista pumpulia sitten kuitenkin johonkin kohtaan kaivannut. Joka ikisellä solullani toivoin, että Isänpäivä olisi saanut toisenlaisen lopun. Inhoan, kun elokuva päättyy surullisesti ja valot syttyy päälle hipihiljaiseen teatteriin, jossa koitan keräillä itseäni ja nenäliinojani. Ei tässä toki pelkkää surua ollut lopussakaan. Tytöthän löysivät isänsä ja hyväksyivät hänet ja tilansa. Isä sai elää viimeiset päivänsä tietäen, että hänellä on tyttäret, jotka halusivat tavata ja järjestää hänelle jotain mukavaa. Saimi sai lopettaa salailun. 

Kaikenkaikkiaan Isänpäivä oli aivan hyvä. Uudestaan en usko katsovani, koska se oli myös niin raskas, mutta olen tyytyväinen, että näin tämän.

Sannis

P.S. Oltiin katsomassa tämä senioribiossa. Aivan uutta itselleni, että senioribio on ihan kaiken ikäisille, ei pelkästään senioreille. Oli kuulkaa halvat liput, kaffet samaan rahaan ja niin kaikkee :)