Viikonloppukuulumiset

Se olis kuulkaa lauantai. Eilen oli kuvien mukainen sää. Tänään on harmaata ja nyt sataa lunta. Jonkinlaista myrskyäkin on ilmeisesti luvassa. Mister A vähän kirosi lumentuloa, mutta mua ei haittaa. Toki en minäkään myrskystä piittaa, mutta muuten mun puolesta voi kunnon talvi vielä jatkua.

Mulla on suunnitelmissa treenit ja lounas ystävien kanssa. Oon nyt käynyt säännöllisesti lauantaisin tekemässä jonkun oman jumpan, mutta nyt kun vakkariohjaukset on tauolla, sain eilen jo mahdutettua kalenteriin salitreenin ja aioin tänään pitää vapaata. Viikonlopulle ei kuitenkaan oo mitään kummempia menoja ja olin vähän tylsyyksissä jo eilen, kun tytöt puuhaili omiaan ja mister A oli iltaan saakka töissä, joten lähdenpä nyt kuitenkin tekemään jonkun kevyemmän setin. Sen jälkeen mennään koko perheellä kahville, koska tytöillä polttelee lahjakortit taskussa. 

Saimin kanssa ollaan päästy jo vähän normaaliin rytmiin ja ollaan ulkoiltu takki päällä jo pidempäänkin. Ei se niin kovin mielellään pukeudu, mutta ei se enää oikein paljo tunnu vaivaavankaan. Eilen juostiin tunnin verran lähimetsässä eikä tuntunut olevan kylmissään. Ei me tuota takkia kyllä ihan jatkuvasti aleta käyttämään, mutta ihan hyvä se on näköjään olla olemassa. Ei varmaan jatkossakaan pysty kaikkia trimmauksia ajoittaa kesäaikaan. Nyt on kyllä siinä mielessä niin paljon parempi, että lunta tarttuu turkkiin ehkä yksi kymmenesosa siitä, mitä vielä viikko sitten.. jos sitäkään.

Mini tekee hamahelmiä omassa huoneessaan. Ne on edelleen kovia ulkoilemaan naapurin kamun kanssa ja eilenkin laskivat lumilaudoilla ties kuinka kauan läheisessä pulkkamäessä ja sen jälkeen vielä omassa pihassa. Frisbeegolf on nyt myös tosi in. Molemmilla kaveruksilla on omat korit ja ne on olleet nyt ahkerassa käytössä.

Kakstoistavee nukkuu vielä. Alkaa olla teinin elkeitä ilmoilla ja mulla kyllä hermoja meinaa vähän välillä kiristellä. Aika vähäistä on toki teinihommat vielä ja kuuluuhan ne asiaan, mutta silti... huuh! Vähän vaivalla nyt lähdetään yhtään mihinkään, paitsi ratsastamaan. Ihaninta olis kavereidenkin kanssa vaan kikattaa omassa huoneessa puhelimen ääressä.

Eilen kotimatkalla mulla hajosi auto. Ilman mitään ennakkovaroituksia alkoi kytkin pitää outoa ääntä ja haista palaneelta. Ei auttanut, kuin ajaa Citikka Citarin parkkikselle ja soittaa faija apuihin. Nyt auto on jo omassa pihassa ja uusi kytkin tilattu. Mister A sen kanssa joutuu alkaa askarrella, kun tilaus saapuu. Onneksi on faija, jolla on kaksi autoa. Pääsen ensi viikollakin kulkemaan. Ensi viikolla onkin erityisen paljon kaikenlaisia ajanvarauksia.. on monta hammaslääkäriä, pankkiaikaa ja kasvohoitoa. Olis ollut aikamoisen hankalaa koittaa saada kaikkia hoidettua ilman autoa.

Mukavaa viikonloppua!

Sannis

Helpotus

Keskiviikko. Olo on lamaantuneen sijaan ollut jotenkin helpottunut tämän alkuviikon. Noinko paljon se epävarmuus kuitenkin kalvoi, että nyt kun ryhmis tosiaan tauotettiin, on helpompi hengittää? Ehkä niin sitten. Aika jännä juttu. Aivan ihmettelin maanantaina, että mikäs hitsi nyt on, kun on niin heleppoa olla. Voihan toki päivät olla erilaisia, mutta kyllä tässä taitaa jotain perää olla. Nyt kun ollaan tauolla, ei sitä tarvi miettiä, pelätä, stressata ja odottaa joka päivä.

On tässä toki kameralle jumpattu ja jumpataan tänäänkin, joten ihan ei oo nyt täysin jumppatauolle ryhdytty. Pelkästään liveohjaustauolle. Samaan aikaan naapurissa Härmässä tanssitaan paritansseja ravintolassa. Ja kuulinpa huhun, että Vantaan kaupunki ohjeistaa työntekijöitään tulemaan töihin koronassa jos on oireeton. Jengi on vetänyt näistä aikamoisia kierroksia. Ite en jaksa. Tuntuu turhalta nostaa verenpainetta, kun ihan koko ajanhan tässä sais raivota jostain.

Nyt kun ei oo illalla jumppia, yritän munklata vähän työaikoja uusiksi ja teen loppuviikon lyhyempää aamuvuoroa. Vähän ny tietysti joutuu miettiä, kuinka tekisi ja menisi ettei Saimikaan joutuisi olla kovin kauaa yksin. Sillä on hyvät oltavat, kun yleensä yksinoloaika koulu- ja työpäivinä on yhdestä neljään tuntia. Viime päivät se on ollut vähän parka, kun trimmattiin turkki ensimmäistä kertaa ite eikä siitä kyllä ihan niin hyvä tullut, kuin olisin toivonut :D Vaatii pari päivää totuttelua muutenkin aina, kun karva ajetaan alas ja nyt kun on vähän töyhtöä ja erimittaista karvaa siellä täällä, niin on se vähän ressukan näköinen.

Odotettiin näitä nollakelejä, että trimmataan, mutta nyt kuitenkin vähän mietin, että kannattiko, kun ei oo pariin päivään lenkillekään kunnolla päästy. Turkki on niin lyhyt, että ihan varmasti on oudokseltaan kylmä. Karva alkoi toki olla jo niin pitkä, että siihen tarttui aivan järkyttävä määrä lunta jokaikisellä lyhyelläkin lenkillä ja jalat oli märät jatkuvasti. Se ei voi tuntua mukavalta ja varmaan aiheuttaa jo pian jotain tulehduksiakin. Meillä ei oo koskaan ollut koirilla vaatteita,  mutta eilen kävin ostamassa Saimille takin.. jonka käyn vielä tänään vaihtamassa isompaan. Se on nyt niiiiin pieni ja laihan näköinen ilman turkkia, mutta silti onnistuin ostamaan liian pienen koon. Että jos on koira, josta ei lähde ollenkaan karvoja, niin on siinä sitten kuitenkin vähän näitä  trimmaus"vaivoja" :D Ens vuonna ollaan (ehkä) fiksumpia ja otetaan karva alas esim. marraskuulla.

Semmosta.. vähän trimmausstressiä, mutta kaiken kaikkiaan enemmän helpotusta :)

Mukavaa tätä päivää!

Sannis

Päivät

Hellou! Tänne ei kuulu kummempia..vähän matalalentoa ja alavirettä edelleen. Koronakäytännöt muuttui ja minille tuli ensimmäinen altistus heti sen jälkeen. Ei siis joutunut karanteeniin, vaikka luokalla oli koronatapaus. Nyt on hyvien ystävien ja yhden työkaverinkin perheessä ensimmäiset positiiviset, joten kylläpä tässä taitaa pian itsekin olla vuorossa. Olisi varmaan helpottavaa kun se olisi kerran sairastettu, mutta en kyllä jaksaisi yhtään olla kipeänä. Ja voihan se tulla prkl uudelleenkin.

Ryhmäliikunta laitettiin kahdeksi viikoksi tauolle. Joku parempimuistisempi tiesi kertoa, että kaksi vuotta sitten tauko venyi 11 viikon pituiseksi. Toivon todella, että tällä kertaa ei tauotella ihan yhtä pitkää aikaa. Kaksi viikkoa menee nopeasti enkä siitä osaa nyt kokea mitään yli suuria tunteita. Toki, oon muutenkin aika lamaantunut ja kaiken suhteen vähän jo sillain, että whataever man!

Mister A tekee nykyään normaalia pidempää työaikaa ja säännöllisesti viikonlopputöitä. Sen lisäksi työmatkoihin menee päivässä pari tuntia. Ei siis oikein paljoa ehditä enää nähdä. Tilanne vaati eilen vähän keskusteluja yleisen ajankäytön, kotitöiden ja tyttöjen hammaslääkäreihin ja harrastuksiin kuskausten suhteen. En oo ihan onneni kukkuloilla, mutta oon toki erittäin tyytyväinen siitä, että vihdoinkin mister A:lla on duuni, jossa viihtyy niin hyvin. 

Tuntuu, että päivät vaan menee eikä mitään erityistä tapahdu. Vaikka sitä kai arki yleensäkin on. Oon käynyt nyt säännöllisesti lauantaisin tekemässä oman treenin duunissa, kun on ollut enemmän aikaa. Ei olla viikkoihin nähty meidän ystäväperheitä ja ikävöin näitä ystäviä ja tapaamisia tosi paljon. Oon onnekas, että töissä on ystävä (ja useampiakin), joka lähtee mun kanssa treenille ja höpisee maailman murheet paremmiksi.

Viime aikoina mister A on ollut perjantaisin vielä vähän muita päiviä pidempään poissa. Oon miettinyt, että vuokraan ehkä joka viikolle perjantai-iltapäivälle lähistöllä olevan koirahallin. Hinta ei ole paha jos useimmiten saadaan joku mukaan jakamaan sitä. Alue, jossa ollaan vuoden verran treffattu muiden perrojen kanssa sunnuntaisin on nyt suljettu rakennustyömaata varten eikä olla vielä keksitty uutta maksutonta paikkaa. Tuo halli on aika kiva ja siellä voi hömpötellä vähän agilityesteidenkin kanssa. Mini on tykännyt tulla mukaan ja tehdä vähän temppurataa itellekin. 

Eilen koiratreffien jälkeen lähdin kauppaan. En tapaa käydä perjantaisin kaupassa, varsinkaan iltapäivällä, mutta tytöillä oli omia hommia ja jääkaappi alkoi olla täydennystä vailla. Ei mulla mitkään millintarkat rutiinit aina ole, mutta jotenkin tuntui ihan oudolta mennä kauppaan itelle vieraaseen aikaan. Siinä sitten mietin, että tätäkö tää nyt on nelikymppisen elämä… että jännittävintä on perjantai-illan kauppareissu.

Vieläkin on vähän jotenkin yksinäistä ja irrallista. Ajattelen liikaa ja analysoin omaa käytöstäni liikaa. Tuo oman käytöksen yliajattelu ja kritisointi alkaa yleensä silloin, kun elämä tuntuu raskaalta. Viime aikoina se on ollut pahempaa kuin vuosiin, vaikka en koe, että ihan niiiiiin raskasta olisi ollut. Vähän mietityttää, mistä nyt kiikastaa, mutta onhan tämä viimeinen parivuotinen ollut enemmän ja vähemmän heviä kaikille. 

Päivä kerrallaan kuulkaa ny vaan!

Mitä teille kuuluu?

Sannis 

Terassisynttärit

Meillä oli viikonloppuna synttärit. Isäpuoli täytti 75. Kaivettiin grilli lumikinoksen alta ja mister A teki tulet. Grillattiin perinteisesti makkaraa, kanaa, halloumia, maissia ja leipää. Mutsi toi tarvikkeita, minä tein salaatin ja tytöt täytti kakun. Oli kyllä aika kiva grillata keskellä talvea ja herkutkin maistui erityisen hyviltä ulkona. Kylmä oli, mutta terassin katos ja lämmitin kyllä lämmitti jonkin verran.

Ennen juhlia tuli siivottua terassi, johon olikin ehtinyt taas kerääntyä kaikenlaista turhaa romua. Roskat lähti roskiin ja "vähän" liian kauan tuulettumassa olleet matot lähti etsimään parempaa säilytyspaikkaa. Ulkokuusikin siirtyi varastoon odottamaan ensi joulua. Aina yhtä ihanaa, kun tulee siistimpää.

Seuraavana siivouslistalla on vaatehuone, joka jostain syystä räjähtää aina hyvin nopeasti sen jälkeen, kun se on järjestetty. Kakstoistavee on myös kunnostautunut ja pitänyt omaa huonettaan siistinä jo useamman viikon, mikä on kyllä suoranainen ihme. Selvästi on nyt alkanut kiinnostaa enemmän huoneen viihtyvyys, koska tahtoi omilla rahoillaan ostaa vaaterekin kivoimmille vaatteille ja yhden tyynynkin sängyn päälle.

Seuraavat synttärit meidän perheessä taitaakin sitten olla kakstoistaveellä. Ei oo vielä yhtään puhuttu minkälaista ohjelmaa olis toiveissa. Jos en ihan väärin arvaa, niin heppahommia. Perheen kanssa kaffitellaan varmasti. Saapa nyt nähdä, mikä on koronatilanne silloin...onko taas terassijuhlat luvassa.

Terkkuja!

Sannis

Outo

Viime viikonloppuna oli vielä enemmän ja lunta ja pakkanenkin paukkui. Käytiin mökillä ulkoilemassa ja kuvat on napsittu siltä reissulta. Nyt on puut mustia ja hitsin liukasta joka paikassa. Onneksi lunta oli niin paljon, että se ei ehtinyt kaikki sulaa, vaikka olikin pari nollakelin päivää. Tiedän, että moni on kironnut tätä(kin) talvea ja lumen määrää, mutta kirjoittaja pitää talvesta ja lumesta edelleen.

Kulunut viikko ei oo ollut paras mahdollinen. Tunnen oloni yksinäiseksi, erilaiseksi ja ulkopuoliseksi. Enkä siis minkään yksittäisen jutun suhteen vaan monessakin asiassa. Haluaisin keventää sydäntäni ja oloani puhumalla, mutta sitten kuitenkaan en haluaisi kertoa kenellekään. En voi avata itseäni liikaa, koska pelkään. Pelkään, että paljastan heikot kohtani. Ja pelkään, että lyön omat kortit tiskiin, mutta muut ei teekään niin. Jos oon jollekin avoin, odotan sitä myös siltä toiselta ja sitten jos toinen ei otakaan mua osalliseksi omiin juttuihinsa, tunnen oloni petetyksi. Kunnon ala-astemeininkiä siis.. ehkä pitäiskin kysyä kaikilta ensin, että jos mä hei kerron sulle mun jutut, niin kerrotko sä sitten varmasti mulle sun. Oh my :D Ymmärrättekö mitä tarkoitan vai oonko ainut outo?

Tällä viikolla puhuttiin töissäkin asiakkaiden kanssa outoudesta. Naurettiin, että taidetaan olla vähän outoja. En muista mistä koko homma lähti liikkeelle, mutta kirjoittajan mielestä me kaikki ollaan kyllä tosiaan vähän outoja. Tottakai. Jokaisella meistä on omat tapamme ja systeemimme, jotka muiden mielestä voi tuntua oudolta. En koe sitä huonona asiana, vaan ennemminkin mielenkiintoisena. Ja kaikista mielenkiintoisinta olisi tietää, mikä ihmisen elämän tapahtuma on johtanut ja vaikuttanut mihinkin ja miksi me reagoidaan asioihin, niinkuin reagoidaan.

No joo.. somettelu ja bloggailu on jäänyt minimiin tällä viikolla, koska ei oo tosiaan oikein ollut sanottavaa. Sellaista sanottavaa, jonka uskaltaisin sanoa. Toivon, että homma piristyy tässä nyt hyvin pian. Ärsyttää tämmönen masistelu. Aika moni tuttu on nyt koronassa ja jotenkin oon tällä viikolla sitäkin pelännyt. Mietin tietysti koska se tulee meille ja minkälaisena. Tyttöjen puolesta pelkään. Tietysti. En oo paljoa koronasta jaksanut ressailla enää pitkään aikaan, mutta tällä viikolla se on ollut kyllä möykkynä mielessä ja rinnassa.

Oon ulkoillut, käynyt Saimin kanssa kävelyillä ja jumppaillut. Oon koittanut olla tytöille olemassa ja hoitaa duunihommat kunnialla kotiin. Oon kuskannut ratsastukseen ja hoitanut lentikseen liittyviä juttuja. Oon pessyt pyykkiä ja siivonnut. Eilen varattiin koirahalli yksityiskäyttöön ja käytiin Saimin kanssa vähän harjoittelemassa agilitytemppuja. Nyt mister A tekee aamiaista ja kun ollaan syöty, lähdetään lenkille. 

Mukavaa sunnuntaita kaikille oudoille :)

Sannis

Kellot

Vielä riitti tälle viikolle yksi pyhäpäivä. Olin sen töissä, niin saan pitää tänään vapaata. Mini jää myös koulusta kotiin, koska nokka vähän vuotaa ja koulusta tuli viestiä, että saa tulla vain täysin terveenä. Huuuh! Saapa nähdä minkälainen tästä keväästä muodostuu jos yhdestä aivastuksestakin pitää taas jäädä kotiin. Näyttää nyt kiristyvän taas joka puolella rajoitukset, mutta vielä saadaan pitää onneksi salit auki.

Mitään kummempia ei oo täällä tapahtunut eikä oo paljon kirjoiteltavaakaan. Tuntuu, että ollaan taas jossain oudossa välitilassa. Odotellaan vaan mitä tapahtuu ja tapahtuuko mitään. Kolmatta rokotusta tossa nyt osa on jo ottanut, mutta ite haluaisin vaan laittaa pään pensaaseen sekä koronan, että rokotusten suhteen. En halua kumpaakaan, kiitos! Taitaapa toki olla liikaa pyydetty.

Talvi on edelleen ihana. Lunta on ollut nyt koko ajan ja lämpötila on pysynyt pakkasen puolella. Ollaan tehty lumitöitä ja ulkoiltu Saimin kanssa. Hiihtokausikin ehdittiin avata, kunnes eilen katkaisin toisen sauvoistani. En tiedä miten onnistuinkin. Täytyy kai lähteä sauvakaupoille. Hankalalta vähän tosin tuntuu päästä hiihtämään, koska en millään haluaisi lähteä ulkoilemaan ilman Saimia. Tuntuisi jotenkin hullulta, että se joutuisi jäädä kotiin kun muut lähtee ulos. Nyt ollaan vähän jaettu porukkaa.. osa on hiihtänyt ja osa kävellyt Saimin kanssa.

Oon tässä hiihdellessä miettinyt paljon syke- ja aktiivisuusmittareita ja niiden käyttöä. Kirjoittajalla on jo vuosia ollut sellainen tunne, etten aina tiedä, mitä keho kaipaa. Oon jollain lailla kadottanut yhteyttä itseeni ja kehooni niinä vuosina, kun oli kaikista raskainta eikä sen yhteyden uudelleenrakentaminen tunnu olevan kovin helppoa. Siihen tulokseen oon kuitenkin tullut, että omalla kohdalla ranteessa tikittävä mittari ei asiaa auta. Jokaisen treenin tai liikuntasuorituksen kellottaminen, aktiivisuustasojen kyttääminen ja sykkeiden jatkuva tarkkaileminen ei ole vähentänyt stressitasoja, tuonut painoa alaspäin tai opettanut kehoyhteyttä.

Jätin aktiivisuuskellon pois ranteesta jo melkein pari vuotta sitten. Ensin poikkeusaikana sen takia, että pelkäsin sen alle kertyvän liikaa bakteereja. Jossain vaiheessa palautin sormukset sormiin, mutta kello on jäänyt laatikkoon enkä oo sitä nyt kaivannut. Liikkumisesta on tullut tietyllä tavalla rennompaa. Ei tarvi kytätä sykerajoja eikä jokaisen ulkoilun tarvitse olla varsinainen liikuntasuoritus. Istun nykyään töissä enemmän kuin ennen. Käyn kuitenkin joka päivä kävelyllä, useimpina päivinä enemmän kuin kerran. Teen paljon kotitöitä ja jumppailen monta kertaa viikossa. Uskon, että aktiivisuustasot täyttyy ilman kellon kyttäämistäkin. 

Joskus mietin ihan yleiselläkin tasolla, kuinka kateissa kehoyhteys voi olla. Nykyään tsiigataan kellosta ollaanko liikuttu tarpeeksi ja ollaanko nukuttu riittävän hyvin. Jotenkin vähän friikkiä. Unohtuuko meiltä kokonaan se, kuinka itseä, omaa oloa ja omaa kehoa kuulostellaan ja tunnustellaan? Kellot ja mittarit on tottakai hyviä tietyissä jutuissa.. Ne voi esim. motivoida liikkumatonta liikkumaan, antaa dataa treeneistä ja helpottaa tietynlaisten harjoitusten ja treeniohjelmien tekoa, mutta onkohan niitä kuitenkaan tarpeellista käyttää ja seurata orjallisesti?

Semmosta täällä mietitään. Jokainen tavallaan tottakai tässäkin hommassa. Omalla kohdallani oon huomannut, että jos haluaa liikkua omaksi ilokseen ja voidakseen hyvin, ei välttämättä tarvitse ihan kaikkea kellottaa. Omaa kontrollointitarvetta on helpottanut se, etten aina tiedä olinko kävelyllä puoli tuntia vai 45 minuttia. Ei aina tarvi ihan kaikkea tietää, sanon minä. Niin, ja kuvathan ei nyt mitenkään liittyneet tähän aiheeseen. Oli kai tarkoitus kirjoittaa jotain muuta, mutta tuli nyt kellot mieleen :D

Kivaa viikonloppua!

Sannis 

Uusi vuosi

Hyvää tätä vuotta! Ihan kivasti on startannut. Oon siivoillut vähän kotona kaappeja ja laiteltiin kakstoistaveen kanssa kirpparijuttuja. Epäilin, meneekö joulun jälkeen mitään, mutta hyvin vain sai heppatyttö kerättyä rahaa kasaan kesän leiriä varten ja huoneeseenkin tuli vähän tilaa. Viime vuosina Facebook-kirppareilla myynti ei oo ollut enää yhtä helppoa, kuin joskus niiden alkuaikoina, mutta onneksi nyt meni taas kivasti.

Vuoden ensimmäisenä päivänä vietiin miniä ja kaveriansa Mäkkäriin ja leffaan. Molemmat oli saaneet Mäkkäri-lahjakortin lahjaksi ja leffalippujakin löytyi. Aika väsyneitä kaveruksia oli matkassa vuodenvaihteen valvomisen jäkeen, mutta tais siellä molemmat pysyä elokuvan ajan hereillä. Autossa kotimatkalla voitti kummallakin uni eikä illallakaan tarvinnut oikein kauaa minin sängyssä silmät auki pötkötellä.

Ollaan tälle vuodelle ehditty treffata ystäviä, jokainen erikseen ja myös koko perheellä. Ollaan käyty Saimin kanssa pentutreffeillä ja pellolla juoksemassa ja ollaan syöty ahkerasti herkkuja kaapeista pois :D Oon tehnyt duuniakin tossa pyhinä, kun epäilin, että ei riitä maanantaissa muuten tunnit sähköpostin purkamiseen ja oikeassa olin. Oon herännyt niin paljon muita aikaisemmin aamuisin, että hyvin on ollut aikaa näpytellä koneella. 

Nyt kello on 9.13. Mister A on lähtenyt töihin ja tytöt nukkuu. Näihin aikoihin käyn yleensä vähän availemassa ovia ettei mee rytmit aivan sekaisin. Saimikin makaa kyljellään täydessä unessa, mutta ehkäpä silläkin on pian tarpeita lähteä ulos. Tänään on vielä pitkä duunipäivä edessä ja ensimmäinen raskas jumppa flunssan jälkeen. Vähän ärsyttävän monta päivää tuntuu taas nuha venyvän, mutta eiköhän se tästä taas.

Let's go ja kivaa tätä viikkoa!

Sannis