Outo

Viime viikonloppuna oli vielä enemmän ja lunta ja pakkanenkin paukkui. Käytiin mökillä ulkoilemassa ja kuvat on napsittu siltä reissulta. Nyt on puut mustia ja hitsin liukasta joka paikassa. Onneksi lunta oli niin paljon, että se ei ehtinyt kaikki sulaa, vaikka olikin pari nollakelin päivää. Tiedän, että moni on kironnut tätä(kin) talvea ja lumen määrää, mutta kirjoittaja pitää talvesta ja lumesta edelleen.

Kulunut viikko ei oo ollut paras mahdollinen. Tunnen oloni yksinäiseksi, erilaiseksi ja ulkopuoliseksi. Enkä siis minkään yksittäisen jutun suhteen vaan monessakin asiassa. Haluaisin keventää sydäntäni ja oloani puhumalla, mutta sitten kuitenkaan en haluaisi kertoa kenellekään. En voi avata itseäni liikaa, koska pelkään. Pelkään, että paljastan heikot kohtani. Ja pelkään, että lyön omat kortit tiskiin, mutta muut ei teekään niin. Jos oon jollekin avoin, odotan sitä myös siltä toiselta ja sitten jos toinen ei otakaan mua osalliseksi omiin juttuihinsa, tunnen oloni petetyksi. Kunnon ala-astemeininkiä siis.. ehkä pitäiskin kysyä kaikilta ensin, että jos mä hei kerron sulle mun jutut, niin kerrotko sä sitten varmasti mulle sun. Oh my :D Ymmärrättekö mitä tarkoitan vai oonko ainut outo?

Tällä viikolla puhuttiin töissäkin asiakkaiden kanssa outoudesta. Naurettiin, että taidetaan olla vähän outoja. En muista mistä koko homma lähti liikkeelle, mutta kirjoittajan mielestä me kaikki ollaan kyllä tosiaan vähän outoja. Tottakai. Jokaisella meistä on omat tapamme ja systeemimme, jotka muiden mielestä voi tuntua oudolta. En koe sitä huonona asiana, vaan ennemminkin mielenkiintoisena. Ja kaikista mielenkiintoisinta olisi tietää, mikä ihmisen elämän tapahtuma on johtanut ja vaikuttanut mihinkin ja miksi me reagoidaan asioihin, niinkuin reagoidaan.

No joo.. somettelu ja bloggailu on jäänyt minimiin tällä viikolla, koska ei oo tosiaan oikein ollut sanottavaa. Sellaista sanottavaa, jonka uskaltaisin sanoa. Toivon, että homma piristyy tässä nyt hyvin pian. Ärsyttää tämmönen masistelu. Aika moni tuttu on nyt koronassa ja jotenkin oon tällä viikolla sitäkin pelännyt. Mietin tietysti koska se tulee meille ja minkälaisena. Tyttöjen puolesta pelkään. Tietysti. En oo paljoa koronasta jaksanut ressailla enää pitkään aikaan, mutta tällä viikolla se on ollut kyllä möykkynä mielessä ja rinnassa.

Oon ulkoillut, käynyt Saimin kanssa kävelyillä ja jumppaillut. Oon koittanut olla tytöille olemassa ja hoitaa duunihommat kunnialla kotiin. Oon kuskannut ratsastukseen ja hoitanut lentikseen liittyviä juttuja. Oon pessyt pyykkiä ja siivonnut. Eilen varattiin koirahalli yksityiskäyttöön ja käytiin Saimin kanssa vähän harjoittelemassa agilitytemppuja. Nyt mister A tekee aamiaista ja kun ollaan syöty, lähdetään lenkille. 

Mukavaa sunnuntaita kaikille oudoille :)

Sannis