Jysäri

Oh my!! Kolme päivää Jysäreissä takana ja on kyllä keski-ikäinen ollut väsynyt tässä alkuviikosta! Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, jännitin tosi paljon etukäteen, mutta kaikki meni loppuviimein hyvin. Yksi migreenipäivä tuli, mutta olotila parani silloinkin illaksi. Oltiin matkassa nelistään ystäväpariskunnan kanssa ja olihan meillä kivaa. Kirjoittajalla meni vähän osittain kuitenkin "suorittaessa". Huomasin ajattelevani aina illalla, että: "Joo, tää päivä selvitty, enää xx jäljellä." Hitusen oli hermosäryn pelko siis takaraivossa koko ajan, vaikka se thank god ei juurikaan reissussa vaivannutkaan.

Lähdettiin matkaan torstai-aamuna ja päästiin perille torstai-iltapäivänä. Aika maltillisesti oli silloin vielä jengiä pelipaikalla ja saatiin tosi hyvät sorapaikat leirintäalueelta heti Himoksen rinteiden alapuolelta ja huoltorakennuksen vierestä. Huoltorakennus vaikutti tosi uudelta ja suht siistinä se pysyi koko kemujen ajan. Mitään oikein suuria vessa- ja suihkujonojakaan en ehtinyt nähdä. Yllättävän maltillinen oli myös leirintäalueen melutaso, älämölö ja örvellys koko viikonlopun ajan.

Oltiin varauduttu vähän ysärihenkisillä vaatteilla ja asusteilla; oli neonvärejä, vyölaukkuja, leopardia ja farkkua. Ei mitään ihan hullua, mutta tilanteeseen passaavaa kyllä. Voi morjens, miten paljon muutkin oli panostaneet. Kirjoittaja oli ihan äimän käkenä kaikista niistä huikeista vaatteista ja tyyleistä, mitä festeissä nähtiin. Se olikin yksi paras juttu Jysärissä. Ihan mieletöntä heittäytymistä porukalta. Ysärivaatetta ei ollut vain joillain, vaan aivan kaikilla. Jengi oli myös kaikki tosi hyvällä tuulella ja meininki oli erittäin bueno.  

Meillä oli kolmen päivän VIP-liput ja niihin kuului ruokailu kerran päivässä. Ruoka oli ihan jees ja hyvin löytyi istumapaikka, kun nälkä yllätti. VIP-alueella löytyi istumapaikat muutenkin aina, kun sellaista oltiin vailla. Vippiin kuului myös tosi kivasti ehostuspalvelu ja perjantaina käytiinkin laitattamassa mageat festariletit ja glitterit. Sain käyttää vihreän hiuslisäkkeen sitten vielä lauantainakin tuomaan tukkaan vähän boostia. Ihan hauska juttu! Parasta VIP-lipuissa oli kuitenkin (tietenkin) vesivessat. Jysärissä sai vessapassin toki ostaa myös normilipun kylkeen. Kirjoittaja on sellainen hienopieru ettei millään suostuisi bajamajaan.

Torstaina oli hieno sää, perjantaina satoi ihan koko illan ja lauantaina oli taas parempi keli. Yllättävän vähän kastuttiin ja Himoksella olikin superhyvä juttu se, että koko festarialue oli asfalttia. Katselin siinä somesta saman viikonlopun Ruisrockin mutavellivideoita ja olin onnellinen, että meillä pysyi kengät puhtaina ja suht kuivina. Jyäsrissä oli sateensuojaa myös vippialueen ulkopuolella ja luulen, että kaikki halukkaat pääsi kyllä katon alle.

Jumpissa ysärimusa on ihan parasta, mutta vapaa-ajalla ei tuu ysäriä kuunneltua enää. Festareillahan homma toimi, kun oli hyvä fiilis ja esiintyjät livenä. Livenä siis ne, jotka todella oli livenä :D Ne, jotka tällä kertaa oli, yllätti todella positiivisesti. Ysäribändeissähän monissa on alkuperäiset miehet, mutta naiset on vaihdettu uusiin jo moneen otteeseen. Siitä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta ysäribändejä ei voi kyllä syyttää siitä, etteivätkö osaisi palkata naisia, jotka osaavat laulaa. E-type, Waldo's people, Mr. President, Solid Base esiintyi kaikki livenä ja olivat ihan huippuja! Pandora ja Movetron on tietysti aina hyviä ja yllättävä oli Masterboy, jossa edelleen lauloi Beatrix Delgado. Masterboyta ei oo aiemmin kuultu livenä ja se oli kyllä 6/5! Kuuskymppiset laittoi sellaiset bileet pystyyn, että huhhelihuijaa! Bomfunk MC's oli myös tosi hyvä. Vähän oli jo turnausväsyä havaittavissa siinä kohtaa kolmantena iltana ja fiilisteltiin Bomfunkkeja kahvikupin äärellä suurimmaksi osaksi istuma-asennossa.

Koko festien omaksi suosikiksi nousi vähän yllättäen Nylon Beat. Tottakai oon naikkareita vuosien varrella kuunnellut, mutta en oo koskaan ollut mikään suuri fani. Nyt kävi, kuten Antti Tuiskun kanssa aikanaan -> livenä oli parempi, kuin levyllä. Olin ihan äimän käkenä, miten taitavia Jonna ja Erin oli. Hienon laulun lisäksi upeat farkkulookit, hyvät taustatanssijat ja jo unholaan painuneet ihanat biisit teki keikasta ihan sairaan hyvän ja torstai-ilta päätettiin aivan fiiliksissä.

Fiuh, mitkä kolme päivää! On toi festarielämä raskasta, vaikka ei olla mister A:n kanssa edes kumpikaan mitään kovia dokuja. Melkein olisin toivonut, että olisin saanut yhden päivän vielä lepäillä laakereillani ennen kotiin lähtöä. Himoksella voisi heleposti ottaa pyörän alle ja lähteä vähän maisemia tsiigailemaan. Sunnuntaina piti kuitenkin kerätä kamppeet kasaan ennen puolta päivää. Sen verran jäi vielä juhlista virtaa, että mister A alkoi saman tien kotona korjata vaimonsa siskon autoa ja kirjoittaja puunasi vaunun lattiasta kattoon seuraavaa reissua varten :D

Jysärin reissusta jäätävän iso kiitos menee ystäville <3 Ei oltaisi lähdetty tällaiselle retkelle ilman heitä. He tekivät meidän viikonlopusta juhlan. Oon muuten viimeksi ollut kolme päivää putkeen festareilla Rantarockissa ja silloinhan lavalla oli about samat bändit. Ympyrä on siis sulkeutunut. Mister A meinasi, että voitais lähteä ensi vuonna uudelleen. Ite en oo vielä ihan varma, josko tarvin vähän pidemmän huilin :D

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis

Äitienpäivä

Äitienpäivä sujui mukavasti. Toivottavasti teillä muillakin. Kuvista näkyy minkälaisia muistamisia sain. Mini oli askarrellut hamahelmijuttuja ja seitsemäntoistavee oli ostanut ihania kukkia. Sen lisäksi sain sekä tytöiltä, että mister A:lta vähän herkkuja. Mister A oli kai laskenut sen varaan etten oo ollut flunssassa pitkään aikaan ja laittanut settiin mukaan kirjoittajan lempparikurkkupastilleja :D 

Tyttöjen kortit oli ihanat! En tiedä onko seitsemäntoistavee vakoillut blogia, koska eihän siitä kauaa oo, kun kirjoittelin, että oon aina koittanut tehdä tytöille turvallisen kodin. Vai oonko ehkä onnistunut yrityksessäni? No, joka tapauksessa kortissa typy kiitti juurikin turvasta: "Kiitos, että oot tehnyt meidän kodista turvallisen ja rakkauden täyteisen paikan. Oot meidän upee ja paras äiti!" Ihania sanoja <3

Mini tilasi edellisviikolla itselleen Lego Ninjago-dvd:itä, koska on niitä katsellut ihan pienestä asti ja ovat ihan lemppareita. Sieltä oli sitten poiminut korttiin Sensei Wun lausahduksen, jossa ei voisi paljoa enempää viisautta olla. "Tasapaino on avain kaikkeen." Kysyin vähän leikilläni viittaako tuo noihin Geishoihin, jotka oli ostanut, johon typy vastasi iloisesti: "En tiedä!". Hellunen kakara! Ei oikein itekään tiedä miksi, mutta kuitenkin lause selvästi puhutteli, kun oli sen korttiin valinnut. Ja sen takanahan onkin niin paljon enemmän, kuin vain paketillinen suklaata. Ihan täydellinen ohje kaikille elämän osa-alueille.

Viisaita likkoja meillä kuulkaa. Olen niin ylpeä siitä, että saan olla juuri heidän äitinsä. Viime aikoina oon sanonut ääneenkin ystäville ja mutsille useamman kerran, että havahdun usein ihmettelemään, miten me ollaan saatu kasvatettua noin upeita nuoria naisia  <3

Oman äidin kanssa soiteltiin ja ollaan sovittu sekä mutsin, että anopin kanssa, että kaffitellaan äitienpäivää vasta tulevana torstaina, kun meillä kaikilla on vapaata. Myös kirjoittajan mummun luona käynti siirtyy eteenpäin, koska mummu on nyt flunssassa. Seitsemäntoistaveen tiukin aikataulupätkä jatkuu vielä tämän viikon puoleen väliin saakka ja saipa nyt sitten rauhassa huilailla, kun pääsi eilen duunista kotiin. Kukkapisteellä oli ollut aikamoinen hulina ja kiirus viikonlopun aikana. Kirjoittajallekin sopi ihan hyvin olla äitienpäivä omalla porukalla raskaan viikon jälkeen. 

Mukavaa tätä viikkoa ja oikein hyvää äitienpäivää vielä näin jälkikäteen kaikille huikeille äideille!

Sannis

Joulukuun sankarit

Viime viikon sankareita oli mini ja Saimi. Toinen täytti 13 ja toinen viisi. Tällä kertaa juhlittiin kahteen otteeseen. Mini itse leipoi lähes kaikki tarjottavat molemmille kekkereille ja mutsia tarvittiin lähinnä apumieheksi. Hän on edelleen erittäin toimelias ja työteliäs ja jotenkin aivan omanlaisensa tyyppi. Kaiken kaikkiaan ihan mahtava pikkumuija. Lempparihommia on leipomisen lisäksi salitreenit. Treenaamaan pitää päästä joka viikko kolme kertaa ja rautaa nouseekin jo aikamoisia määriä. Mutsia meinaa vähän hirvittää välillä, kun pitää koittaa tahkota samoilla sarjapainoilla :D Viime aikoina mini on myös puuhastellut huikean hienoja leikkuulautoja ja kynttilänjalkoja puusta. Laitan joku päivä tänne blogiinkin kuvia. Puuhommien lisäksi ovat mister A:n kanssa värkänneet viime päivinä mönkijään puskulevyn lumitöitä varten. Saa nähdä onkohan sille tarvetta tänä talvena ollenkaan.

Saimi on viisivuotiaana samanlainen hassuhessu, kuin aiemminkin. Maailman ihanin koiratyttö. Kiltti, kuin mikä ja aivan oman tiensä kulkija. Rauhallinen silloin, kun ollaan rauhassa ja aina valmis kuitenkin leikkimään, kun löytyy joku leikittäjäksi. Kävelylle hän ei ole ollenkaan aina innokas, mutta silloin kun tietää, että luvassa on metsälenkki ja/tai vapaanaoloa, ei yleensä tarvitse kahta kertaa kysellä. Viisivuotiaana Saimi ei enää paljoa muista koirista piittaa. Ei oo piitannut enää hetkeen. Ei oo vihainen muille, mutta ei myöskään juurikaan kiinnostunut. Yleensä vain seuraavassa korttelissa asuva kaniinimäyräkoira Teo saattaa saada vähän pidemmästi Saimin huomiota. Toivoisin, että aika voisi pysähtyä nyt tähän. Yhtäkkiä tuntuu, että koiran vuodet kuluu aivan liian nopsasti.

Ensimmäiset synttärijuhlat pidettiin Retro Clubilla, jossa pelattiin bilistä, ilmakiekkoa, lautapelejä ja Nintendoa. Heitettin vähän Dartsia, herkuteltiin ja höpöteltiin. Oli tosi kiva, että tilaan sai myös Saimi tulla mukaan. Toiset juhlat vietettiin oman perheen ja kahden vieraan kanssa kotosalla. Saimikin sai oman pakettinsa ja pikkulikka innostui niin paljon, että meinasi samaan syssyyn avata myös pari kuusen alla joulua odottavaa pakettia :D 

Joulukuun sankarit on nyt melkein kaikki juhlittu. Mister A on vielä jäljellä. Meidän perheen viidestä kolme on syntynyt joulukuussa. Aika jouluhenkistä jengiä hei :)

Sannis

Bileissä

Piti aivan kuulkaa kuvata nuo laukut, jotka ostin Tuurista, kun olivat niin kivat. Eilen oli sitten se päivä, kun CK-vyötärölaukku pääsi käyttöön. Vähän oli erityisherkälle paljon, kun vyötäröllä oli kerroksina trikoot, hame, pusero ja laukku, mutta selvisin, selvisin :D Vaasan jäähallilla oli ysäribileet ja sinne pyysin kamua jo hyvissä ajoin aiemmin syksyllä. Kesästä lähtien on ollut sellainen olo, että olisi kiva mennä johonkin tanssimaan, mutta useimmat happeningit tuntuu vähän turhan suurilta kirjoittajan makuun. Tämä oli riittävän lähellä ja riittävän helppo. Tässä myös tiesi, että musa on varmasti tuttua ja tanssittavaa. 

Ei kirjoittajalle tommoset tapahtumat vieläkään oikein uppoa. Oon aikanani nuorempana hillunut kaiken maailman happeningit ja ollut aina menossa ja baarittelemassa monta kertaa viikossa, että kai kiintiö on tullut täyteen. Kun osa jengistä sekoilee ihan huolella kännissä, kaatuilee ja örveltää ja musa huutaa kaiken aikaa niin kovaa ettei missään voi jutella yhtään, tulee kirjoittajalle aika nopsasti seinä vastaan. Ei sitten yhtään mun scene nykyään.

Illasta tuli kuitenkin kiva. Istuttiin hetki ensin meillä kahden ystävän kanssa ja siitä toinen ystävä heitti kirjoittajan ja toisen kamun pelipaikoille puoli kasilta. Kuunneltiin Basic Element, Aurium, Drömhus ja Solid Base. Onhan noi ysärit vähän väsyneitä, varsinkin näköjään välispiikkien osalta. Nauroinkin kamulle, että eikö noi ymmärrä, että niiden kuuntelijat on keski-ikäisiä ja paheksuu sitä, että koko ajan vaan kiroillaan. Tajusin toki, että saatan puhua vain meidän puolesta ja muihin voi hyvinkin upota ne "Fuck you motherfuckers"-jutut. Itseä lähinnä nolotti niissä kohdissa ja laitoin vähän korvia kiinni aina tarvittaessa. Kotioloissa en kuuntele enää ysäreitä ollenkaan, mutta jumppiinhan ei parempaa musaa ookaan ja kyllä meni myös eilen ihan mukavasti jalan alle. 

Kotona oltiin hyvissä ajoin puolen yön maissa ja viimeinen esiintyjä jäikin näkemättä. On ihanaa olla matkassa sellaisen ystävän kanssa, jonka kanssa voi lähteä ajoissa himaan, vaikka sitten ennen vikaa esiintyjää. Tottakai oltais jääty jos viimeinen bändi olis ollut jommalle kummalle tärkeä, mutta ei meille kummallekaan ollut mikään bändi erityinen tai sellainen, joka pitäisi välttämättä nähdä. Siinä vaiheessa oltiin tanssittu riittävästi, joten oli erittäin hyvä aika lähteä himaan. Nyt oon tässä jo aamukasista lähtien hengaillut sohvalla ja se on aina kivaa, kun päivä alkaa ajoissa.

Semmosta lauantai-illan puuhaa tälle viikolle. Mitäs muut on hommailleet?

Sannis

Heinäkuu

Heinäkuun 8. päivä ja sujuu aivan mukavasti. Eilen tulin duunista kotiin kahdeksan paikkeilla, kävin suihkussa ja lähdettiin sen jälkeen vielä kävelylle mister A:n ja Saimin kanssa. Päivä oli ollut sateinen, mutta illalla aurinko paistoi ja kävi raikas tuulenvire. Muiden harmitellessa tämän kesän viileää säätä, on kirjoittaja niin onnellinen, että tänä vuonna ollaan päästy heinäkuussakin ihan kunnon kävelyille. Saimi on tullut omistajaansa ja lähtee viileämmillä säillä paljon paremmin mukaan eikä silloin tarvitse miettiä, kuinka pahasti aurinko paahtaa sen aluskarvattoman mustan turkin läpi.

Aurinkoisina päivinä meidän terassilla on ollut tosi lämmin. Kirjoittaja on istunut enemmän ulkona, kuin useampaan kesään. Jos on helle, on meidän terassilla on aivan liian kuuma. Nyt siellä on ollut täydellisen lämmin ja oonkin viettänyt monen monta hetkeä siellä kahvikupin ja ristikkolehden äärellä samalla Saimille palloa heittäen. Mini on grillaillut usein ja välillä jopa mister A on tullut toiselle terassin sohvalle istuskelemaan. Mister A on yleensä toki suurimman osan ajasta ulkona, mutta useimmiten ei malta olla rauhassa terassilla, vaan leikkaa nurtsia, värkkää etupihalla jotain, jauhaa naapureiden kanssa tms. Kirjoittaja tykkää seurailla ihan rauhassa mitä tytöt ja Saimi puuhailee ja välillä kaipaan, että hubby olisi siinä vieressä istuskelemassa.

Kuvat on rippijuhlista, joissa oltiin viikonloppuna. Juhlat oli kivat ja rennot. Sää oli sateinen, mutta ei kuitenkaan kylmä ja istuskeltiin ystävien terassilla vaikka kuinka pitkään höpisemässä tuttujen kanssa. Tytöilläkään ei tuntunut olevan kiire mihinkään, vaan seurustelivat ja suvereenisti muiden mukana. Sankari vaikutti tyytyväiseltä ja oli niin nätti upeassa mekossaan. Kuvien kakku ja muut tarjottavat oli tosi onnistuneet. Kakku oli niin rauhallisen ja eleettömän kaunis, että piti ottaa kuvat ihan vain senkin takia, että osaisin joskus tehdä itse samanlaisen. Tuo reunaraitahan on kirjoittajalle jo aivan next level, mutta koristeet osaisin ehkä, eeehkä asetella samantyyppisesti :)

Tänä kesänä meillä onkin kaiken kaikkiaan jopa kolmen riparilaisen kekkerit, joten yhdet on vielä tulossa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Muille heinäkuun viikonlopuille on luvassa ainakin ystävän bändin keikka, treenejä ja ehkäpäs myös vähän vaunuilua. Viime viikonloppuna käytiin rippijuhlien lisäksi koko perheen voimin rannassa kävelyllä, syömässä ja kaupungilla täydentämässä vähän tyttöjen vaatekaappeja. 

Tänään on tulevan yläkoululaisen seiskaluokan terveystarkastus ja sen jälkeen kirjoittajan terapia. Vanhin siskoni on myös hoodeilla. Aikataulut on vähän hankalat, joten oikein pitkään ei ehditä nähdä, mutta käväistään treffaamassa siskon porukkaa ja mutsia eli mummua terkkarin jälkeen. Tytöt ehtii olla pidempään, mutta kirjoittaja joutuu jatkaa aika nopsasti seuraavaan paikkaan. Illalla sitten taas jumppaillaan. Aurinko paistaa, joten toivotaan, että joku eksyy myös jumpalle hyvästä säästä huolimatta.

Mukavaa tätä päivää!

Sannis

Yhtä juhlaa

Viime viikolla juhlittiin pikkusiskon nuorimman pojan ripillepääsyä. Kirjoittajaa lämmitti erityisesti se, että takana oli nimenomaan Lappiripari. Konfirmaatio oli taas pitkä, kuin nälkävuosi (Miksi sen pitääkin olla niin niin älyttömän pitkä?) ja vaikka kirjoittaja ehti jo vähän tylsistyäkin, oli taas myös nenäliinoille käyttöä. Puheet Lapin luonnosta ja riparilaisten laulu sai tottakai kyynelkavanat auki. Kirjoittaja on aina kunnon itkijänainen. Liikutun todella helposti enkä voisi esim. elokuviin lähteä ollenkaan ilman nenäliinoja. Silti unohdan ne useimmiten kotiin. Niin nytkin ja mister A joutui taas kaivella taskustaan kertaalleen käytettyjä nenäliinoja. Niitä onneksi aina löytyy, vaikka ovatkin toki vähän kyseenalaisia :D 

Faija eli pappa höpisi vaikka kuinka paljon konfirmaation aikana. Mietin jo, että muu kirkkokansa kohta hermostuu. Kirjoittaja on aina ajatellut saaneensa puhelahjat mutsiltaan, mutta näyttäisi siltä, että saattaa olla vähän toisellakin puolella samaa taipumusta. Nauratti vielä vähän (eli paljon), kun faija alkoi huonokuuloiselle mutsilleen selittää kesken papin puheen, että: ”Näetkö Aatun? Se on tuo ponihäntäpäinen tuolla reunalla” ja mummu siihen sitte viis kertaa, että ”Mitä?”

Juhlat vietettiin pienellä porukalla mutsin eli mummun luona ja meidän tytöt sai kunnian tehdä kakut. Mansikkakakun kermaa olisi voinut vispata vähän vähemmänkin aikaa, mutta pieni ylivispaus ei paljoa nyt hommaa haitannut ja kakut oli tosi herkullisia. Tytöt puuhastelivat ne itse kirjoittajan hyvin minimaalisella ohjeistuksella. Hoksattiin vielä kuvan oton jälkeen, että sydänkoristeistahan sai suojamuovin pois ja olivat vielä nätimpiä sen jälkeen. Tekovaiheessa mietin ääneen josko kolme sydäntä on vähän överiä. Sain kuustoistaveeltä tiukan vastauksen: "Ei oo. Koska we love Aatu!" 

Todellakin!

Juhannusaatto tänään. Olkaapa varovaisia vesillä ja toki muutenkin.

Ihanaa keskikesän juhlaa!

Sannis

Äitienpäivä

Äitienpäivänä tehtiin The grand tour eli käytiin mummun, mumman eli anopin ja mummun eli mutsin luona. Aikataulusuunnitelma oli yllättävän hyvä, koska mihinkään ei tullut kiire. No okei..ekassa lähdössä tietysti vähän, mutta ehdittiin kaikkiin paikkoihin sovittuun aikaan. Sää oli yllättävän lämmin ja aamun lenkille sai lähteä ilman takkia. Anopin luona kahviteltiin ulkona ja oli jo aivan kesän tuntua, vaikka välillä piti käydä varjon alta vähän auringossa lämmittelemässä. Tytöt oli tehneet ihanat kortit ja nuo upeat paperiruusut. Mini oli ostanut vielä kirjoittajan lempparisuklaatakin. Ihania likkoja <3  

Äidit, ootte parhaita!

Sannis

12 + 4

Aika juoksee ja lapset kasvaa. Nyt mini on 12 ja pikkulikka 4. Yhtäkkiä. On niin kiva yhteensattuma, että kaveruksilla eli siskoksilla on sama syntymäpäivä. Viime vuosina mini on tahtonut juhlia hyvin pienesti ja kutsua vaan isovanhemmat sekä meidän vanhempien sisarukset kahville ja niin tehtiin taas. Viikonloppuna laitettiin kahvit porisemaan ja herkut pöytään.

Mini tahtoi kaupan Daim-kakun ja tein lisäksi myös täytekakun. Tällä kertaa täytskäri ei kestänyt kuvaamista lähietäisyydeltä, mutta maku oli erittäin hyvä. Ja kyllä, kirjoittajan ehdoton lemppari on edelleen oi niin kasari (ja kuulemma juntti) mansikka-banaani-kermavaahtotäyte. Banaanista en edes muuten erityisesti piittaa, mutta täytekakussa se on ihan perfect. Ja hei…viipaloituna, ei muusattuna :)

Testasin ensimmäistä kertaa tuota kuvissakin näkyvää katkarapupiirakkaa ja se olikin niin hyvää, että menee todellakin jatkoon. Mister A:kin tykkäsi kovasti, vaikka yleensä ei oo katkarapujen ylin ystävä. Resepti löytyy sivupalkista suolaisten listalta jos kiinnostelee. Suosittelen kokeilemaan. 

Minille iski flunssa, joten kotona saa vietellä oikeaa synttäripäiväänsä. Eilen sai vielä flunssan päälle oikein mojovan migreenikohtauksen ja miettikin, että voi morjensta.. jos hän on vasta kaksitoista, kuinka monta samanlaista migreeniä on vielä edessä elämän aikana. Niinpä!! Toivotaan, että ei oikein montaa. Migreeni onneksi hellitti illaksi ja flunssa ei aivan maailmanlopun tauti ainakaan vielä tunnu olevan. Luokassa oli jollakin enterorokko ja toivon, että siitä ei oo nyt kyse. Meillä ei oo mitään rokkoja likoilla koskaan ollut eikä kaivattaisi niitä nytkään.

Pikkulikka eli kikkurapää ei synttäreistä mitään tiedäkään, mutta sai kyllä tottakai lahjansa. Tällä hetkellä hänellä on vähän pää pyörällä, ei synttäreistä, mutta juoksuajasta ja tässä oonkin jo varmasti kymmenen kertaa tänä aamuna komentanut pois ovelta, kun haluaisi koko ajan takapihalle ja siellä sitten haukkuu ohikulkijoille. Kävelyllä viime päivinä suurin osa ajasta on mennyt odotellessa, kun hän pesee itseään ja nyt aamulla ei millään olisi tahtonut kävellä kotiinpäin ystävänsä Teon talon kohdalta. Kamua ei tänään näkynyt, mutta ilmeisesti Saimilla oli suunnitelmissa jäädä odottamaan niin pitkäksi aikaa, että näkyy. 

Meillä alkaa olla teinejä ja aikuisia tupa täynnä. Ei enää pikkulapsia mailla halmeilla. Toisaalta tosi haikeaa, toisaalta.. niinhän sen kuuluu mennäkin. Vielä ei oo juurikaan mitään ärsyttävämpiä teinin elkeitä minillä ilmoilla, vaan on edelleen jotenkin niin selväpäinen, omatoiminen, reipas ja fiksu likka. Jalat maassa ja määränpää selkeä. Lempipuuhia minille on tällä hetkellä salihommat ja käyvät treeneissä aina viikonloppuisin viistoistaveen ja mummun kanssa. Välillä mini vie mutsia salille ja välillä lähtee matkaan bussilla koulun jälkeen itekseen, kun kirjoittaja on töissä. Ollaan hommattu bussikortti, niin pääsee helposti kulkemaan. Bussi lähtee melkein meidän takapihalta ja tulee ihan salin eteen. 

Mukavaa Aamun ja Saimin päivää kaikille :)

Sannis

Welcome to my migrainelife

Migreeni on vaivaillut koko elokuun ajan turhan paljon. Viime viikolla ke-pe meni jo ilman lääkkeitä, joten ajattelin, että on turvallista lähteä lauantaina porrastreeniin ja häitä juhlimaan. No yllätys yllätys, niin olin kuulkaa väärässä. Porrastreeni tehtiin vähän lyhyemmän kaavan kautta ja häistä tultiin kotiin jo ennen iltakymmentä, mutta en silti selvinnyt ehdin nahoin (eli ehjin päin).

Treeni oli ilmeisesti liikaa, koska ennen juhliin lähtöä alkoi jo tuntua siltä, että nyt ei oo hyvä. Häihin kun päästiin, olin jo aivan hiestä märkä ja tuntui, ettei silmiä voi liikuttaa enää mihinkään suuntaan. Päätin kuitenkin etten kehtaa samantien häipyä ja lääke onneksi auttoi sen verran, että olotila vähän helpotti. Kotiin lähtiessä iski homma taas päälle niin, että sai heittää seuraavat lääkkeet huiviin ennen nukkumaan menoa.

Juhlat oli tosi kivat. Ihana paikka, rento meno, herkulliset tarjottavat ja hyvää seuraa. Ja kirjoittajalla helvetin epämukavaa olla. Onhan tähän jo tottunut, mutta oikeesti.. voiko tähän kuitenkaan tottua? En edes osaa kertoa kuinka paljon harmittaa, kun niin usein tämmöset kivat jutut muuttuu pelkäksi selviytymiseksi. Tunnen aina oloni niin oudoksi ja yksinäiseksi näissä missä muut pitää hauskaa ja itestä tuntuu siltä, että oma nahkakin tuntuu niin epämukavalta, että voisi kuoriutua siitä pihalle vain aikansa kuluksi. Vuosien varrella oon oppinut niin hyväksi näyttelijäksi, että pystyn esittää about normaalia jonkin aikaa enkä usko, että oikein helposti kukaan huomaa minkään olevan vialla, mutta voi morjens, että tämä sairaus on pilannut kirjoittajalta paljon.

Sunnuntaina migreenihommat jatkui koko päivän ja koitin ottaa iisisti. Pelkäsin, että aletaan olla sillä mallilla etten pääse viikonlopun jälkeen duuniin. Nyt kuitenkin, kun kello on 9.30 maanantaiaamuna, tuntuu siltä, että kyllä täältä töihin lähdetään ihan tavalliseen tapaan. Saa nähdä mitä päivä tuo tullessaan. Mini on flunssassa, joten huilaillaan tässä nyt ensin yhdessä ja lähden iltavuoroon sitten vähän myöhemmin. Maanantaisin oon useimmiten duunissa sinne melkein ysiin saakka, joten nyt on hyvin aikaa lojua aamupäivä.

Huh! Mukavaa elokuun vikaa viikkoa!

Sannis