torstai 29. marraskuuta 2018

Suunnitelma


Orastava joulustressi on poistunut. Ei me mihinkään lappiin lähdetä lampsimaan. Jouluna on viisi päivää ihanaa vapaata, joiden aikana ehtii moikata mummut ja papat, juoda glögiä, lojua sohvalla, leipoa torttuja niin paljon kuin sielu sietää ja tsiigata kaikki parhaat joululeffat. Kun jouluruoka kyllästyttää, käydään syömässä siinä putiikissa mikä tässä tai naapurikaupungissa sattuu auki olemaan ja käydään vaikka joka päivä viemässä Tommille kynttilä. Me ollaan jouluna niin kotona.

Mitäs te meinaatte puuhailla?
Sannis

P.S. Pääsin eilen flunssan jäljiltä jumppaan. Tuskin edes huomaa, että ajatus on joku kuusmiljoonaa kertaa kirkkaampi :D

maanantai 26. marraskuuta 2018

Outolintu


Viikonloppu herätti taas kaikenlaisia ajatuksia mun korvieni välissä. Oon aina kokenut olevani vähän erilainen, kuin muut. Joskus oon ylpeästi toisenlainen, mutta usein kärsin siitä ja jostain syystä koen sen olevan jollain lailla huono juttu. Mietin liikaa sitä, mitä muut ajattelee mun erilaisuudestani tietyissä tilanteissa ja arvaan osan kyllä kritisoivankin sitä aina välillä. Tällaisissa isommissa happeningeissa yleensä se erilaisuus korostuu ja saa mut aina miettimään kaikenlaista.

Miksi mua ei huvita lähteä kaupungille Black Friday - tarjousten perässä? Miksi mä en jaksa bilettää neljään asti aamulla? Miksi mua ei kiinnosta lähteä miljoonan muun vaasalaisen kanssa kuuntelemaan Klamydian 30-vuotis keikkaa? Miksi mä en tunne uusimpia julkkiksia tai jaksa seurata Putousta telkkarista?

Vältän ihmispaljouksia ja ruuhkia, kuin ruttoa. Ei tuu mieleen edes katsoa kauppojen suuntaan mustana perjantaina tai 23. joulukuuta. Teen tiettyjä asioita ihan omassa tahdissani, piittaamatta muusta maailmasta ja hoidan esim. jouluostokset jo reilusti ennen pahimpia ruuhkapäiviä. En pidä muutenkaan kaupassa käymisestä ollenkaan. En oo koskaan oikein ymmärtänyt shoppailua... sitä, että jengi lähtee kaupungille päämäärättömästi pyörimään ja höpisemään vastaantulevien puolituttujen kanssa, kun ite kaipaan vapaa-ajalla usein eniten sitä, että on mahdollisimman rauhallista. 

Juhlissa mulle tulee aina stoppi jossain kohdassa. Ennen aina ihmettelin mistä se johtuu, koska oon kuitenkin semmonen hörsköttäjä ja tykkään juoda Proseccoa, kertoilla hauskoja juttuja ja tanssia hulluna. Nykyään tiedän, että se stoppi tarkoittaa sitä, että sosiaalinen kiintiö on tullut täyteen. Se on jotenkin jännä juttu. Se tulee ihan odottamatta. Yhtäkkiä vaan tuntuu, että luukut menee kiinni ja ne ei sen jälkeen enää aukea ennen seuraavaa päivää. Siinä vaiheessa alan tuntea itseni aina ulkopuoliseksi. Katson vierestä muiden puuhia ja mietin, miksi oon niin erilainen. Mietin, miksi muut jaksaa hillua neljään asti aamulla, koska mun mielestä mikään, mikä tapahtuu klo kahden jälkeen yöllä, ei vain ole sen arvoista.

Jo nuorempanakin olin usein se, joka tahtoi lähteä baarista ensimmäisenä kotiin. Kaiken aikaahan siellä oltiin, mutta mulle riitti jo silloin vähän lyhyempi aika. Muistan, kuinka kuumottavaa oli, kun kaverit aina vinkui jäämään ja ite olin niin valmis jo himaan. Jatkoja en oo ymmärtänyt koskaan. Mulla ei millään riittäis enää juhlien jälkeen mitään annettavaa jatkoille. Pidän superpaljon firman juhlista ja kilistelyilloista kavereiden kanssa, mutta koen vahvasti, että ne ei saa vaikuttaa enää seuraavaan päivään. En halua nukkua pitkään tai lojua sängyssä. En nauti siitä millään tavalla. En vaikka tytöt olisi jossain yökylässä. Inhoan yli kaiken olla väsynyt ja vetämätön. Rakastan sitä, kun olo on virkeä ja fiilis rento enkä haluaisi luopua siitä minkään vuoksi. Mulla on aina maanantaisin jumpat ja ne on ilman valvomistakin aina raskas setti, joten sekin asia aina polttelee takaraivossa.

Jännä juttu, että sosiaaliset tilanteet väsyttää mua niin armottomasti, koska oon kuitenkin tosi kova puhumaan ja pölpöttämään. Usein huomaan, että keskeytänkin ihmiset jollain omalla jutullani ja joudun sitä sitten pyydellä anteeksi. Mutta johtuukohan se sitten just siitä? Väsyttääkö se puhuminen niin kovasti? En tiedä, mutta ehkä meistä vain toiset on erilaisia myös tässä asiassa. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän introvertti huomaan olevani. En esim. pidä ollenkaan siitä, että joku tulee kylään ilmoittamatta. Lyhyellä varoitusajalla onnistuu vaikka mikä, mutta ilmoittamatta ei. Mun pitää saada edes vartin varoitusaika, että ehdin heittää tiskit koneeseen ja yleensäkin vain asennoitua siihen, että joku on tulossa. Kuvassakin oleva ysiveeni on tietyllä tavalla samanlainen, kuin minä. Juhlat väsyttää sitä ihan älyttömästi ja sen täytyy aina olla kartalla siitä mitä on tapahtumassa.

Niin. Siinä nyt pari mun tunnustusta. Sitä toki välillä ihmettelen, että miksi aina koen pahaa mieltä siitä, että en oo kaikissa asioissa samanlainen, kuin joku muu. Miksi mietin, oonko muiden mielestä tylsä tai mitä nyt ikinä? Miksi sillä on edes väliä, pitääkö joku tylsänä vai ei? Viime aikoina on tapahtunut paljon kaikenlaista, mikä on saanut miettimään omaa ja muiden käytöstä sekä sitä, oonko jotenkin vääränlainen ja mihin muottiin tai kenen porukkaan sovin. Vaarallinen tie toki.. ei kai kukaan meistä oikeasti oo vain oikeanlainen tai vain vääränlainen. 

Semmosia juttuja. Mitenkäs te siellä ruudun takana? Ymmärtääkö joku mistä puhun? Varsinkin tuo sosiaalinen kiintiö mua kiinnostaa. Huomaatteko, että se tulee täyteen jossain kohdassa?

Sannis

torstai 22. marraskuuta 2018

Joulutorttuja


@kruoka - Instagramista bongasin joulutorttujen uuden muodon ja pakkohan niitä oli testata. Tekeminen oli aikamoista syrppäämistä, mutta syöminen oli aika mukavaa :D Mietin, että tommoset kiemuratikkarit vois olla hauskoja vaikka minin synttäreille jos tekis ne puolet pienemmiksi ja lyhyemmällä tikulla.

Ysivee kokeili myös tuota lumihiutalemallia, joka tuntuu tänä vuonna olevan aika kovassa huudossa. Ulkonäöltään se ei mun mielestä voita esim. timanttitorttua, muttamutta... hilloa joka puraisulla ja seuraavana päivänäkin huomattavasti parempi, kuin tähtitortun kuivat sakarat. Jatkoon siis ja saaaaaatamme tehdä niitä uudelleenkin.

Tytöt on leiponeet pipareita ja torttuja jo useamman kerran tässä lähiviikkoina. Se on kivaa puuhaa, kun mutsia ei tarvita enää paljon ollenkaan ja typyt hoitaa melkein koko homman ite. Ainostaan kuuman pellin kanssa pitää vielä aikuisen auttaa. Hamstrasin Minimanin alesta piparitaikinaa sen verran monta pakettia tossa yks kerta, että vielä saa leipoa muutamankin kerran ennen joulua. Piparitaikinaa en oo koskaan tehnyt ite enkä tee tänäkään vuonna. Kaupan taikinat välttää meille ihan loistavasti.


Semmosta. Pikkusen on jutut ja vitsit ollu vähissä tässä viime päivinä. Sohvassa on mun pyllyn muotoinen kolo ja oon vähän reilu viikossa tsiigannut yhden tuotantokauden (22 vai 24 jaksoa?) The Fostersia. Sen lisäksi oon vaklinut Greyn Anatomian 13. tuotantokauden (22 jaksoa) ja 14. kauttakin mennään jo aika pitkällä. Eli se on joko torttuja tai huikeita juonipaljastuksia Mrs. Greyn vaiheista. Meredith Grey on muuten ärsyttävä muikkeli. Vai mitä mieltä ootte?

Tämä flunssasetti oli erilainen, kuin muut viimeisen kymmenen vuoden aikana, koska oon oikeasti saanut levätä. Mutsit ja faijathan ei varmaan oikein usein paljoa huili, vaikka kuinka olis tauti päällä, kun aina on jotain pakollista hommaa lasten kanssa. Nyt on ollut jotenkin vähän erilaista. Tytöt oli viime viikolla myös vähän puolikuntoisia ja oltiin koko kolmikko kotona pari päivää. Oli todella rauhallista. Tytöt leikki keskenään niin nätisti. Uloskin lupasin, että saavat hetkeksi mennä jos vaan pukevat lämpimästi, kun niin rauhassa vaan etupihalla puuhastelivat "timprausmajassa". Timprausmaja on pieni katos, jonka mini ja iskä on tehneet. Tytöt on ite tehneet sinne pöydän ja hakanneet nauloja seiniin työkalujen säilytystä varten. Siellä ne sitten timpraa ja häärää kaikenlaista ihan onnellisina. Jonakin päivänä siinä katselin ikkunasta tyttöjä ja vaikka olo oli ihan paska, mietin salaa, että onpa ihanaa. Jotenkin se rauhallisuus oli siinä kohdassa ihan täydellistä.

Tytöt on kunnossa, mutta mun olo on aika surkea edelleen. Maailmanlopun oloista aika surkeaan. Selkeä parannus kuitenkin siis. Aamulla tosi paha, mutta hellittää päivää myöden, joten sillain rauhallisesti puuhailen duuneja, koska nyt tuntuu, että rajansa sillä huilaamisellakin. Kroppa ehkä sitä vielä vaatis, mutta pää ei kestä. Tuntuu, että laiskottelen. I know, I know.. sairaana olo ei oo laiskottelua, mutta kertokaapa se mun tyhmälle päälleni. Niin että menee ihan perille saakka. Huolellisesti googlettelin flunssan tarttumista interwebin ihmeellisestä maailmasta ja sieltä selvisi, että se tarttuu ennemminkin alkuvaiheessa eikä enää tässä kohdassa. Järkeilin, että siinäkin mielessä voisin sitte olla duunissa vähän siellä taka-alalla, kun olo on semmonen, että jaksaa jo ajatella työjuttuja.. etten ehkä kuitenkaan tartuttele kaikkia muita jos pysyn omalla tietokoneellani enkä aivastele kenenkään päälle. Jumppahommista ei tarvi haaveilla varmaan vielä moneen päivään ja se kiristää huolella, mutta koitan tässä nyt mennä vaan tilanteen mukaan ja olla niinku en oliskaan kypsänä.

No niin. Tämä se olikin varmaan pisin blogipostaus ikinä, jossa ei ollut mitään asiaa :D Seuraavan kerran sitte, kun jotain asioita ilmaantuu. See ya!

Sannis

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Epikriisi


Alkaa pikkuhiljaa värit palata maailmaan. Todella veemäinen migreeniputki takana enkä oo todellakaan ollut mikään vuoden työtekijä, vuoden työkaveri, vuoden vaimo tai vuoden mutsikaan viimeisen parin viikon aikana. Tänä aamuna tuntuu vielä vasemmassa poskessa. Kun putki pitenee, leviää särky aina sinne tuolta silmän yläpuolelta. Jatkuva särky masentaa kyllä todella tehokkaasti ja vie hohdon ihan kaikesta. Painajaiset on kuitenkin VIHDOIN poissa ja tuntuu, että ehkä tästä taas selviää. Näen migreenissä todella ahdistavia painajaisia joka ikinen yö ja kun putki pitenee parin viikon mittaiseksi, alkaa olla semmonen fiilis, että ei paljon hampaita naurattele.

Hyvin aaltoileva oli tämä setti. Toisina päivinä särky ja muut oireet oli paljon lievemmät, toisina ei. Uuden lääkecombon lääkäri määräsi kokeilemaan ja se tuntuu nyt vähän paremmin auttavan. Muisti palailee pätkittäin ja oon koko aamun kirjoittanut ylös to do - listaa duuniin. Oon myös alkuviikon tässä pikkuhiljaa tunnustellut, kuinka paljon damagea kroppa otti. Liikkuvuus ainakin putosi nollaan ja vasemmassa pohkeessa on joku jumi, joka säteilee puutumisena reiteen. Eilen tein jumpat puolet pienemmillä painoilla, kuin yleensä ja todellakin oli raskasta. Loppuviikon pidän kevyenä Käyn kävelyllä ja koitan tehdä huoltavia harjoituksia. Jos näette salilla treenaamassa, lähettäkää himaan :D

Semmonen sairaskertomus. Aina mietin pari kertaa, viittinkö valittaa migreenistä, koska jotenkin se nolottaa. Hävettää olla vaivainen, mutta toki tämä on sellainen vaiva, joka hallitsee koko elämää ja on siksi niin suuressa roolissa aina välillä. Siinä mielessä nämä mun setit on helpompia, kuin monella muulla, että oon useimmiten vielä toimintakykyinen. Suurinpiirtein. Ja hei, ei oo ny kuitenkaan ollu mitään flunssia yli pitkään aikaan :D

Mutta siis joo... että ei mulla mitään asiaa ollu. Kunhan ny höpäjän, kun odotan, että tytöt herää. Muistakaa lukea edellinen postaus. Siitä tuli mun mielestä tosi kiva.

Kivaa keskiviikkoa!
Sannis

tiistai 6. marraskuuta 2018

6 x 4

Facebookissa kiersi jossain vaiheessa 6 x 4 - haaste ja blogeissakin sitä on näkynyt. Ensimmäisenä luin sen Mansikkatilan mailta (klik) ja tokihan mun nyt pitää tähänkin soppaan laittaa lusikka. Tässä mun neloset ->

Neljä paikkaa, joissa olen asunut

Oon koko elämäni asustellut tässä aika pienen ympyrän sisällä, koska viihdyn täällä enkä kaipaa muualle. Yhden hairahduksen tein nuorempana ja asuin kesätöiden takia pienen pätkän Helsingissä. Tulin maitojunalla kotiin :D

Vaasan keskustassa asuin joskus ihanan valoisassa kolmiossa ja muistan, kuinka tuntui lottovoitolta saada se asunto. Olin nuori ja asunut sitä ennen yksiössä kaukana keskustasta. Tunsin itseni niin aikuiseksi ja itsenäiseksi.

Vaasan keskustasta tie vei niinkin pitkälle, kuin Laihialle :) Laihialla asuin ensin omakotitalossa. Laihialla asuessani tapasin mister A:n ja yhdessä asuttiin vanhassa puutalossa hautaustoimiston yläkerrassa. Myöhemmin ostettiin kiva rivitalokolmio. Viihdyin Laihialla superhyvin. Kunnes en enää viihtynyt.

Laihialta muutettiin takaisin Vaasaan. Onneksi nykyinen koti löytyi nopeasti eikä väliaikaisessa tarvinnut asua kauaa. Nyt asutaan hyvin lähellä mun lapsuuden maisemiani ja viihdytään todella hyvin eikä mitään muutos- tai muuttotarpeita ole.


Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt
90-luvulla, kun Vaasassa oli vielä Sokkari, duunailin siellä kausiapulaisena. Jouluna paketoitiin lahjoja ja ennen muitakin juhlapyhiä jotain hommaa aina löytyi. Muistan, että tykkäsin ihan yli paljon. Siisteintä oli, kun sai välillä olla kassalla töissä :)

Äidin omistamassa lounaskahviossa tein duunia muutaman vuoden. Leivottiin sämpylöitä ja paisteltiin korvapuusteja. Kuorittiin perunoita ja duunattiin lounas valmiíksi aina arkipäivisin. Suurimmat kasvun vuodet alle parikymppisenä vietin tuolla Uimahallin kahviossa. Monet itkut itkettiin takahuoneessa nuoruuden kipuja ja välillä tulin lauantai-aamuna taksilla töihin, kun edellinen ilta oli vähän venähtänyt, mutta niin vain selvittiin.  :)

Opiskeluaikana duunailin Vaasan kongressitoimistossa. Työ oli kiireistä, vaihtelevaa ja tosi hauskaa. Välillä jännitti ihan hitosti, kun Vaasaan saapui joku Kiinan delegaatio, jolle piti olla tilat, kuljetukset, ruuat ja presentaatiot valmiina. Olin varma, että haluan tehdä uran kokous- ja kongressipalveluiden parissa. 

Osuuskaupan palveluksessa vietin 11 vuotta. Aloitin kassalla ja vuosien varrella tein duunia Vaasan Prisman muillakin osastoilla. Viimeiset S-vuodet vierähti S-pankin tiskillä. Nykyään mulla on joku selittämätön Prisma-angsti. En halua ollenkaan käydä siellä kaupassa ja vanhat vannoutuneet S-ryhmäläiset onkin pikkuhiljaa siirtyneet muihin kauppoihin. 

Neljä ohjelmaa, joita seuraan tv:stä
Niinku ihan oikeasti teeveestä? Sillain, että ohjelma kerran viikossa? En mitään. Viime syksynä katottiin Vain elämää ja Gladiaattorit, koska tytöt tykkäsi niistä, mutta sitä ennen en seurannut mitään moneen vuoteen eikä myöskään sen jälkeen mikään oo kiinnostanut riittävästi.

Lempisarjat on DVD-bokseilla ja tällä hetkellä in on ->

Glee. Aina niin ihana ja paras. Just eilen mister A kysyi, että pitäiskö tsiigata Gleetä taas. Jep, ihan pian. Vielä en oo kyllästynyt, vaikka muutaman kerran ollaan jaksot nähty. Frendit, Gilmoren tytöt ja Sex in the City tuli aikanaan katsottua kymmeniä ja kymmeniä kertoja ja vaikka ajattelin, etten koskaan kyllästy, tuntuu kiintiö olevan kuitenkin ainakin joksikin aikaa täynnä :D Paras sarja ever - palkinnosta kilpailee mun listoilla Gilmore Girls ja Glee.

Greyn Anatomia. Kaksitoista kautta vakoiltiin putkeen ja kolmannentoista kauden kohdalla tuli ongelma. Sitä ei saa mistään kaupoista täällä Suomessa. Oon etsinyt VÄHÄ paljon!! Vaihdettiin Netflix ViaPlayhin vain Greyn takia ja eilen se sinne ilmestyi.

The Fosters. Tätä sarjaa katsotaan nyt ja nythän mulla onkin sitten dilemma, koska en voi jättää kesken, mutta haluaisin vaihtaa takas Greyn anatomiaan. Elämän suuria pulmia!

Pirunpelto. Koska pakko mainita myös joku suomalainen. Pirunpelto oli mun mielestä yllättävän kätsä suomalainen sarja ja kivaa vaihtelua oli se, että ne ainaiset villevirtaset oli jätetty siitä pois.



Neljä paikkaa, joissa olen käynyt

Oon kirjoittanut täällä ja vanhassa blogissa viime vuosien matkoista. Koitin kerätä tähän semmosia vanhoja reissuja, joita ei ehkä ole vielä postailtu. Toki kuviakaan näistä reissuista ei juurikaan oo. Ainakaan digimuodossa.

Fuengirola - Espanja
Mutsin kanssa reissattiin Espanjaan kolmisenkymmentä vuotta sitten. Taisi olla mun ensimmäinen etelän reissuni. Muistan, että uima-altaan pohjan delfiini näytti ihan aidolta ja bikinien yläosa nousi koko ajan uidessa. Mutsi oli niin upea.. isot korvikset korvissa ja pitkä trikoomekko päällä. Pikkusisko nukahti parvekkeelle pyyhkeen päälle ilman uikkareita ja ravintolassa nenän eteen kannettiin savinen pata kalaa ja äyriäisiä. Niin kuumaa, että varmaan kiehui vielä.

Berliini - Saksa
Teini-ikäisenä matkustettiin Berliiniin Gymnaestrada - voimistelutapahtumaan. Yövyttiin koulun lattialla, voikattiin muutama päivä ja karattiin paikalliseen diskoon. Samaan aikaan Berliinissä oli Love Parade - teknofestari ja jopas oli teinareille ihmeteltävää, kun teknohörhöt oli vallanneet koko kaupungin ja rekat ajoi ympäri katuja jäätävän kokoiset kaiuttimet kyydissään. Kesäkuun Saksa oli paljon kuumempi, kuin oltiin luultu ja mulla oli ihan liian paksuja vaatteita mukana.

Linz - Itävalta
Rakas ystäväni opiskeli aikanaan hetken Linzissä ja mehän käytiin kylässä. Matkalla sattui yllättäen kaikenlaista, kun etukäteen varattu junamatka Saksaan peruuntui lakon vuoksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin :) Tehtiin pikavisiitti Wieniin ja vierailtiin Mauthausenin keskitysleirillä. Keskitysleirivisiitti oli sellainen hetki elämässä, jota en unohda koskaan. Linz oli kaunis kaupunki, johon voisin hyvin palata uudelleen. Saksan puolella samalla reissulla moikattiin Kanadan siskoa, joka silloin teki paljon duunia Saksassa. Ajeltiin myös Hollantiin tsiigailemaan miltä näyttää Maastrichtin kaupunki.

Platanias - Kreikka
Melkein kymmenen vuotta sitten käytiin Plataniaksessa. Heinäkuun helteinen Kreikka oli todellakin kuuma, mutta meillä oli kivaa. Reissu oli todella harvinainen, koska mukana oli kaikki me neljä siskosta, meidän perheet ja mutsi sekä mun isäpuoleni. Ysivee oli silloin vauva..viitisen kuukautta ja lähtö jännitti mua tosi paljon. Muistan ajatelleeni, että onhan mutsi siellä jos me ei osata :D :D Mukaan oli pakattu vaipat ja maidon korvikkeet. Hengailtiin hotellin altaalla ja tehtiin retki Haniaan. Syötiin hyvin ja nautittiin auringosta.


Neljä ruokaa, joista pidän

Kalapuikot ja kananmunakastike. All time - suosikki. Hyvin harvoin vaan ilmaantuu lautaselle.

Tacot. En kyllästy koskaan. Hyvin tarkkaa on, mitä tacoihin laitetaan ja missä järjestyksessä. Jos yksikin ainesosa puuttuu, ei kannata vaivautua.

Lasagne. Oon aina tykännyt lasagnesta. Joku siinä vaan viehättää.

Pitsa. Koska... no, pitsa :D Pitää olla aurajuustoa, mutta ei missään tapauksessa ananasta.

Neljä juomaa, joista pidän

Vesi. Juon aina vettä. Paitsi tacojen kanssa. Silloin juodaan Pepsi Maxia. Kahvi on listalla. Aamukahvi on paras. Alkoholijuomista Prosecco uppoaa.



Semmosia hommia :)
Kivaa tiistaita!


Terkuin,
Sannis

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Pyhäinpäivä


Tänä vuonna Pyhäinpäivän aamuna oli katastrofin aineksen kasassa. Takuttiin mister A:n kanssa, mulla migreeni YLLÄTTÄEN vaivasi heti aamusta ja ensimmäistä kertaa Halloween-hommissa jouduttiin miettiä sitä, mikä onkin jo liian pelottavaa eikä enää hauskaa. Huuuuh! Siinä aamupäivästä ei tainnut olla kenelläkään kivaa, mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin ja loppupäivä meni ihan nappiin! 

Meillä menee perinteisesti Pyhäinpäivä lasten (ja aikuisten hömpötyksissä) ja yleensä tämä sunnuntai on se päivä, kun käydään hautausmaalla. Joidenkin mielestä on ihan pyhäinhäväistys viettää Halloweenia Pyhäinpäivänä, mutta ite oon sitä mieltä, että mitä tuan nyt on väliä. Ei kaikki tarvi aina olla niin vakavaa ja samojen raamien sisällä. Halloween on meillä tytöille yksi vuoden odotetuimmista jutuista ja lähinnä se on tarkoitus olla kurpitsoja ja hämähäkkejä, luurankoja ja hyvin kesyjä kummituksia. Semmosta pienillekin lapsille sopivaa hauskaa. Kuolleet ei sen kummemmin liity tähän juhlaan meillä ollenkaan eikä mikään saa olla sellaista, että tulee uniin myöhemmin. 

Nyt luulen, että tarvitaan kaikki pieni hetki keräillä itseämme ennen ensi viikon hommia :D Mulla on jo ennen eilistä aamuakin jotenkin oudot viikot ja vibat takana. Vähän kipuilua sen suhteen, kuinka suhteuttaa omat tarpeet muiden omiin ja missä se oma paikka tässä maailmassa oikein on. On semmonen olo, että huvittais vetää luukut kiinni ja laittaa kaikki puhelimet ja koneet säppiin hetkeksi. Eli varmaan vaan nyt väsy, koska pian kaksi viikkoa kestänyt migreeniputki ja sen tuomat painajaiset öisin. Ehkä tähänkin auttaa sohvapuikko ja kävelylenkki raittiissa ilmassa?

Vietättekö te Halloweenia? Lokakuun vimppana viikonloppuna vai marraskuun ekana?
Sannis



torstai 1. marraskuuta 2018

Torstai



Mukavaa marraskuuta!

Kuvat on kävelylenkiltä muutaman viikon takaa. Torstaisin ysiveellä on voikka ja torstaisin mulla on aamuvuoro. Mennään koko porukka aina viemään typy jumpalle ja käydään lenkillä siinä odotellessa. Jaa, viime viikollahan olikin muuten poikkeus... mini oli synttäreillä ja mister A remppahommissa ja minä olin yksin matkassa. Ei sekään huono vaihtoehto ollut.. jotenkin sitä rauhottui, kun sai yksin käpytellä. Tunti kävelyä tuntui ennen tosi pitkältä ajalta tämmöselle kärsimättömälle ihmiselle, mutta oon pikkuhiljaa opetellut, että vaikka kävellen ei niin kauhean nopeasti pääse paikasta A paikkaan B, niin eipä se haittaa. Joskus on hyvä mennä iisimmin.

Mini ei aina niin arvosta meidän lenkkejä, vaan kyselee, että miksi aina pitää mennä kävelylle, kun äiti on mukana. Raukka :D Inhoaankohan ne aikuisena lenkkejä, kun usein kiristän sillä?! Jos tytöt haluaa puistoon, lupaan lähteä jos ne myös kävelee mun kanssa hetken. Ei ollenkaan yleensä tarvi tuntia kävellä, mutta edes hetken. Mini toki ottaa aina potkulaudan tai pyörän. Se on semmonen muikkeli, että se ei paljoa jaksa aikailla ja kävellä. Pitää päästä nopeasti eteenpäin. Ja toki torstailenkeilläkin pysähdytään aina hetkeksi puistoon tai jopa kahteen, että olis niinku jokaiselle jotain. Oon sitä mieltä, että jos mun pitää hengailla puistoissa, mikä on niiiiiiin tylsää, saa kyllä tytöt vuorostaan sitten tehdä hetken sitä mun juttua :)

Kivaa torstaita!
Sannis