tiistai 31. maaliskuuta 2020

Tyttöjen poikkeustila


Tytöt ot ottaneet tämän poikkeustilan aika iisisti onneksi. Ykstoistaveen puolesta pelkäsin, koska se on niin herkkä ja murehtii muutenkin kaikkea helposti. Yllättävän hyvin on alku mennyt molemmilla, mutta nyt typyistä vanhemmalla on kaksi iltaa ollut vähän hankalampia. Uni ei oo meinannut tulla ja on pelottanut. Toivotaan, että tänään on helpompi ilta. Mietin, että mun pitää varmaan vähän tarkemmin miettiä, mitä ite täällä höpäjän. Yleensä ollaan aika avoimia ja puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä myös tyttöjen kuullen, mutta ehkä oon viime päivinä liikaa jauhanut siitä, kuinka itseä stressaa. Ja oikeestihan pahin stressi alkoi helpottaa viikonloppuna. Nyt on huomattavasti helpompi hengittää, kuin vielä viime viikolla.

Lukuunottamatta näitä paria iltaa, tytöillä on sujunut tosi hyvin. Läksyt menee helposti ja tekemistäkin on vielä löytynyt. Ekaluokkalainen tietysti tylsistyy nopeammin ja onkin viettänyt tosi paljon aikaa ulkona. Ykstoistavee viihtyy loistavasti omissa puuhissaan ja itekseen. On piirrelty ja on pelailtu. On kävelty ja on pyöräilty. Pariin otteeseen tytöt on leiponeet pipareitakin ja olleet enemmän mukana myös kotitöissä.

Aika paljon on tytöt saaneet roikkua myös puhelimessa. Normaalistihan meillä ei muut kovin paljoa soittele, kuin mister A. Jep...mukamas naiset on kovia jauhamaan puhelimessa. Meillä on kyllä ihan toisin päin :D Mutta siis, tytöt on puhuneet videopuheluita paljon kavereiden kanssa ja jopa minäkin oon muutaman videopuhelun ottanut viime päivinä. Ihan selvästi molemmat typyt aina piristyy silmin nähden, kun saa hetken kaverin kanssa hörsköttää. Mini on söpö, kun ne tekee kamun kanssa puhelimessa toisillensa kysymyksiä. "Ooooonko mulla neljä paitaa hyllyssä?" "Ooooonko mulla uudet luistimet?"

Ekaluokkalainen puhuu aika paljon korona-ajan loppumisesta. "Kun korona-aika on loppu, voinko mennä Vilmalle yökylään?", "Kun korona-aika on loppu, voidaanko mennä Heseen syömään?". Ykstoistavee on mielissään, kun saa hengähtää ja ottaa iisisti, mutta omien sanojensa mukaan nauttis kyllä enemmän jos ei tähän olis niin ärsyttävää syytä. Tänään se parka kysyi huolissaan: "Onko Aamu vielä niin pieni, että on riskiryhmää?", kun olin lähdössä kauppaan. Tytöt ei oo käyneet ruokakaupassa yli kahteen viikkoon. Jompi kumpi meistä aikuisista on käynyt siellä yksin. Yritetään pitää tytöt nyt niin paljon kotiympyröissä, kuin mahdollista. Pääsiäisenä ajateltiin käydä mökillä katsomassa kokkoa. Ei olla isovanhempiakaan nähty yli kahteen viikkoon ja mietittiin, että ehkä se on ookoo jos käydään siinä mökin pihalla vähän pyörähtämässä. Naurettiinkin, että ollaan me toisella puolella kokkoa ja mutsi ja ne toisella puolella. Tois se vähän kivaa piristystä tähän arkeen. Tytöt olis kyllä mielissään.

Kuinka teillä lapset suhtautuu poikkeustilaan?
Sannis 

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Ressi


Alkaa tuntua korvien välissä tämä poikkeustila. Flunssa on suurimmalta osin hellittänyt, mutta nokka vuotaa edelleen ja olo ei oo ollenkaan vielä niin "vahva", kuin normaalisti. Tasan kaksi viikkoa on tänään täynnä. En tiedä tuntuisko tämä tilanne helpommalta jos olis terve. Oletan, että tuntuisi. Nyt koko oleminen on aikamoista puuroa.

Tää tilanne ottaa mua niin aivoon. Ja kyllä, olen lukenut kaikki "Isovanhempasi kutsuttiin sotaan, sinut on kutsuttu sohvalle istumaan" - meemit ja tottakai ymmärrän, että tilanne voisi olla paljon pahempikin, mutta epäilen vahvasti, että tämä tilanne ärsyttää kyllä kaikkia. Vähän siistiä jos joku osaa olla ihan rentsinä ja ottaa kaikki hyvät jutut tästä irti. Toivoisin niin, että itekin osaisin.

Mua ressaa ihan hirveesti työt. Ressaa se, kun ovet on auki ja ressaa se, joudutaanko ne laittaa kiinni. Ressaa, kun oon joutunut olla kotona ja ressaa se, että ens viikolla joudun mennä paikan päälle. Ressaa etätyöt ja niiden määrä. Ressaa tuleva lomautus ja se, kuinka kaikki hoidetaan. Nyt tulee lennosta paljon hommaa ja jännitän, kuinka fiksaan kaikki, kun työaikaa onkin vain vähän. Ressaa siis oikeastaan ihan kaikki. Ehkä tähän olis voinut suhtautua haasteena ja sillain positiivisesti, mutta vielä en oo ihan osannut. Nyt oon valvonut öitä ja ressannut muistanko ja osaanko ottaa kaikki huomioon. Toisaalta oon kyllä ylpeäkin. Tähän mennessä ollaan pystytty hoitaa kaikki tarvittava ja saatu fiksattua kaikki nopealla ja muuttuvalla aikataululla.

Mä myös pelkään tota itse virusta. Pelkään, että me saadaan se. Pelkään myös, että se on meillä nyt ja ollaan tartutettu se muille. Missään ei tokikaan olla leikkipuistoja kauempana liikuttu. Mister A on hoitanut kaupassa käynnit viimeisen kahden viikon aikana. Eilen pyöräiltiin lähikauppaan ja siellä oli aivan älyttömästi porukkaa. Odotettiin minin kanssa ulkona, kun mister A teki pikaisen kierroksen ja jotenkin ihmettelin, että oonkohan nähnyt sen kaupan pihassa koskaan niin paljon autoja. Outoa.

Toissapäivänä oli oikein paha. Olin tosi ahdistunut. Olin suunnitellut meneväni töihin, mutta olotila pakotti kotiin ja se ressasi. Toisaalta olin tyytyväinen, koska töihin meno ahdistaa. Ihan outo tilanne, kun kaikki ahdistaa, teki sitten niin tai näin. Eilen kova stressi jatkui aamusta, mutta jotenkin iltaa kohden hellitti. Tein duunia vielä puoli ysiltä illalla, mutta kun löin koneen kannen kiinni, päätin että nyt saa hemmetti ahdistukset riittää. Tsiigasin kaksi jaksoa Ex on the beachia telkkarista ja hitsi vieköön, meni ainakin tunti etten ajatellut Koronaa. Yes!

Jotenkin mua ärsyttää se ajattelutapa, että tästä pitäisi olla kiitollinen. No joo, itseasiassa oonkin kiitollinen esim. ilmaston ja maapallon kuormituksen suhteen. Sehän on aivan upeeta, että koneet on maassa ja Venetsian kanaalien vesi on kirkasta. Mutta sillain niinku henkilökohtaisella tasolla.. että nyt pitäis olla kiitollinen, kun saa pysähtyä ja olla perheen kanssa. Ja joo, kyllä mä ymmärrän mitä tolla tarkoitetaan, mutta silti.. aina kun näen jonkun jeesustelumeemin Facebookissa, tekis mieli kirkua, että kuka helevetti tässä on pyytänyt pysähtymistä tällaisen asian takia?? Me ollaan perheen ja lasten kanssa muutenkin kaikki vapaa-aika ja mä pidän arjesta sekä työstäni. Jos mä joskus kaipaankin pysähtymistä, niin ehkä, ehkä, EHKÄ siihen vois joskus olla mahis vähän paremmallakin fiiliksellä eikä tämmösessä ressissä. Ja kyllä, meemit on meemejä ja mielipiteet mielipiteitä, mutta nyt on pakko saada olla jostain vihainen!

Tällä viikolla haettiin vähän pajunoksia ja koristeltiinkin niitä. Onneksi mumma antoi aikaisemmin jo höyheniä, niin niitä löytyi nyt valmiina. Luulen, että kaivellaan vähän muitakin pääsiäisjuttuja kohta esille. Vähän väriä piristämään tätä outoa arkea. Hyvä puoli tässä on se, että trullittelut jää tänä vuonna välistä. Se ei oo koskaan ollut mun lempihomma. Paitsi tietysti silloin, kun ite sai trullitella :D Tytöt otti asian onneksi aika lunkisti. Mini vaan kysyi, että voinko mä sitten ostaa niille sitä karkkia.

Ja siis.. oikeesti tänään tuntuu jotenkin helpommalta. Varmaan vaikuttaa se, että on lauantai ja rytmi on vähän erilainen. Ei tarvi tehdä koulutehtäviä eikä mulla oo töitä. Ei tarvi kokea huonoa omatuntoa, kun ei pääse työmaalle tai ressata, kuinka kaikki parhaiten hoitaisi. Jotenkin ihanaa, että viikonloppu tuntuu viikonlopulta tässäkin tilanteessa.


Kuinka teillä sujuu?
Sannis

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Pinaattilätyt


On kuulkaa laitettu ruokaa ja täytetty tiskikonetta oikein urakalla. Niinkuin varmaan kaikkien kotona nyt viime päivinä. Tekis mieli välillä tilata jostain jotain ihanaa syömistä, kun ilmeisesti nyt sais ilmaisella kotiinkuljetuksella monestakin paikasta. Tulevat lomautukset ne vaan tuolla takaraivossa kolkuttelee enkä oo malttanut lähteä tuhlaamaan rahaa. Vaikka pitäis tietysti kannattaa paikallisia yrityksiä, että niitä vielä olisi täällä tämän jupakan jälkeenkin.

Ollaan tehty joka päivä kaksi lämmintä ruokaa ja muutenkin pidetty ruokailu hyvin säännöllisenä niinkuin normaalistikin. Se mikä on yllättänyt, on se, että kipeänäkin oon tarvinnut viisi ateriaa päivässä. Se, mikä on yllättänyt vielä enemmän, on se, että ainuttakaan herkkua en oo koko puolentoista viikon flunssan aikana syönyt. Yleensä kipeänä alan aika nopsasti kaivaa pakastinta, josko sieltä joku pitsa tai jätskipaketti löytyisi, mutta nyt oon vetänyt muka niiiin puhdasta linjaa. Joka päivä oon toki miettinyt, että olispa jotain.. ja onhan meillä konvehteja ja kaikenlaista tuolla kaapeissa, mutta vielä ei oo tullut niin suurta tuskaa, että olisin sortunut. YESSS!

Pari päivää sitten mister A paisteli pinaattilättyjä. Hitsi ne on kyllä hyviä. On syöty peruna-porkkanamuusia ja on syöty nakkikastiketta. On syöty nuudeleita ja on syöty wokkia. Tälle päivälle mini toivoi nauhapastaa ja sitä sitte laitetaan. Voi olla, että alkaa ideat jossain vaiheessa loppuakin :D 

Mitä teillä syödään?
Sannis

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Breathe


Miksi kipeänä olo on niin vaikeaa? Onko se vaikeaa teille? Miten sitä saisi helpotettua?

Kun sairastun, mietin heti, koska olin kipeänä viimeksi. Sairastan varmaan aika keskiverto määrän.. No joo, migreeni on oma lukunsa, mutta sen takia oon kokonaan pois pelistä äärimmäisen harvoin. Sairastan yleensä perus syys- ja kevätflunssan. Joinakin vuosina säästyn jommalta kummalta ja joskus taas iskee joku ökätauti. Huono omatunto iskee välittömästi, kun olo menee huonoksi ja pitää heti laskea, koska viimeksi olin niin huono ja heikko ja surkea, että sairastuin. Jep, muille sairastuminen on ihan normaalia. Mun kohdalla se on osoitus heikkoudesta. Lapsiperheissähän sairastetaan välillä hyvinkin usein. Meillä ei tytöt oo erityisen usein kipeänä ja kun ovat, jaetaan hoitoa molempien vanhempien kesken enkä muista onko mun koskaan tarvinnut olla varsinaisesti poissa töistä tyttöjen sairauden takia. Työaikoja on toki munklattu välillä oikein urakalla.

Jumppaohjaajien ammattitauti tuntuu olevan se, että duunissa sinnitellään liian huonossa kunnossa. Tehdään siis just päinvastoin, kuin mitä asiakkaille neuvotaan. Nykyään tosin oon ite jo oppinut työkavereiden avustuksella enemmän sitä, että jos osaa ja malttaa jäädä ajoissa huilille, lyhentää se yleensä taudin kestoa. Sitten jos tauti kestää odotettua pidempään (eli pidempään, kuin kaksi päivää), tulee taas ongelma siitä, koska palata töihin. Kun päivät kulkee, alkaa ahdistaa enemmän ja enemmän ja usein sitten tulee lähdettyä töihin liian aikaisin, koska jotenkin sitä vaan kokee, että ei millään pysty kauemmin olla pois maailman menosta. Onneksi on työkaverit ja tässäkin me yleensä vähän toppuutellaan toinen toisiamme miettimään tilannetta uudemman kerran.

Kipeänä olossa hankalinta mulle on se, että päivät ja aika "menee hukkaan". En kestä tilannetta, jossa en saa mitään tuottavaa aikaiseksi. En pidä loikoilusta ja telkkarin edessä makoilusta kovin pitkissä jaksoissa. Mulle on erittäin vaikeaa olla töistä poissa, erityisesti jumpista. Meillä on pieni porukka ja harmittaa jäädä kotiin, koska olis kiva olla normipuuhissa ja tottakai yhden poisjäänti tuottaa usein muille jotain lisähommaa. Jumpat on mun ja vain mun enkä haluaisi olla niistä pois koskaan. Tuntuu, että kausi menee rikkonaiseksi ja hyvä draivi katkeaa jos jää jumppa väliin. Tuntuu myös, että jotenkin petän asiakkaat, kun en ookaan paikalla. Harmittaa myös tosi paljon se, että oma liikkuminen jää väliin ja se superhyvä fiilis saamatta, joka tunneilta tulee.

Kotona kipeänä ollessa mua vaivaa koko ajan tekemättömät kotityöt. Ärsyttää jos tiskejä ei laiteta ja pyykit on pesemättä. Mister A on niin paljon suurpiirteisempi näissä hommissa. Se laittaa tiskit sitten, kun ehtii ja jaksaa, ei välttämättä heti ruuan jälkeen. Mun mielestä ne pitää laittaa koneeseen heti, pois näkyviltä. Marttyyrina huokaillen lähden usein niitä ite laittamaan.  Mister A parka :) Toisaalta, jos toinen tekee jotain, en osaa vain istua sohvalla. Tulee heti olo, että ei tää nyt oo oikein tässä vaan lojua. Mulle kaikista helpointa on, kun mister A lähtee tyttöjen kanssa hetkeksi johonkin. Silloin osaan levätä rauhassa. Silloin, kun kaikki on kotona, tuntuu että lepääminen on pelkkää laiskottelua.

Niin, että sairastaminen on kirjoittajalle todella vaikeaa, kuten kauemmin lukeneet jo tietääkin. Somessakin mennään samaa kehää. Aina kun sairastun, sen kyllä täällä "kuulee", kun menee hermot :D Tiedän, että oon hölmö eikä näissä ajatuksissa oo mitään järkeä, mutta milläpä päästä niistä eroon? Onko siellä ruudun takana muita, joille on vaikeaa olla "tyhjän panttina"?

Sannis

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Tilanne


Kirjoittaminen on mielessä nyt koko ajan. Haluaisin kirjata näiden päivien tapahtumia ja fiiliksiä ylös, mutta jotenkin tuntuu vaikealta jäsentää ajatuksia kirjaimiksi. En tiedä johtuuko se tästä hiton flunssasta vai yleisestä tilanteesta. Oon ollut yli viikon jo kotona ja sekin kyllä sumentaa aivoja aika tehokkaasti. Ihan pelkästään neljän seinän sisällä en tokikaan oo maannut, vaan joka päivä oon ottanut jonkinlaisen happihyppelyn jaksamisen mukaan. Oon kävellyt edes korttelin ympäri ja/tai istunut terassilla tai puiston penkillä. Uskon ehdottomasti, että raitis ilma auttaa myös kipeänä.

Mietin, onko meillä Korona. Tottakai. Kukapa ei tässä tilanteessa miettisi jos flunssan oireita on. Sitkeää ainakin tuntuu olevan. Toista viikkoa mennään jo. Yleisolotila on hitusen kohentunut, mutta oikein ei oo kehumista edelleenkään. Ärsyttää ihan sikana. Tuntuu, että nyt pitäis olla kunnolla energinen ja voimissaan, että osais suhtautua tilanteeseen parhaalla mahdollisella tavalla. Ottaa aivoon lojua himassa ihan voipuneena, pähkäillä mitä tehdä töiden suhteen ja miettiä kuinka jaksaisi hoitaa ruuat ja olla apuna tyttöjen kouluhommissa. No joo, oikeestihan tytöt on tosi reippaita eikä ne niin paljoa multa enää vaadi, mutta harmittaa. Haluaisin tässä tilanteessa olla mahdollisimman paljon tukena ja läsnä.

Mister A:n duunissa alkaa YT:t. Osa joudutaan lomauttaa ja aika pelottava arvio tuli myös irtisanomisista. Voisko olla niin huono säkä, että joudutaan olla molemmat ilman töitä? Tosi monella on nyt sama tilanne edessä. Ennen aina jotenkin ajattelin, että ei se olis maailmanloppu jos ei olis töitä, mutta koskaan ennen se tilanne ei oo ollut niin konkreettisesti läsnä. Ja silloin kun tytöt oli pieniä, oli aina se mahdollisuus, että saisi jäädä sitten lasten kanssa kotiin. Nyt kun tytöt on jo koulussa, on asia vähän eri.

Paljon on mietittävää ja paljon on epävarmaa. Niin meillä kaikilla. Eniten ärsyttää, kun jengi syyttelee toisiaan. Kyllä mäkin välillä ihmettelen, että eikö niitä reissuja nyt voi jo jättää tekemättä, mutta mun mielestä julkinen syyttely ja sormella osoittelu ei ehkä oo järkevin toimintatapa nyt(kään). Ja toisaalta, jokainen meistä on omanlaisessaan tilanteessa ja katsoo asiaa eri kantilta. Aina on asioissa yhtä monta puolta, kuin on ihmisiäkin. 

Tsemppiä!
Sannis

torstai 19. maaliskuuta 2020

Poikkeustila


Viime päivät on olleet todella outoja. Sairastuin ite flunssaan sunnuntaina. Nyt on torstai eikä helpotusta näy. Mister A ja ykstoistavee on onneksi parantuneet. Töihin ei mister A ollut vielä tervetullut. Ensi viikolla kuulemma vasta. Saa nähdä kauanko töitä riittää nyt, kun maailma on seisahtunut. Ekaluokkalainen pärskii ja aivastelee, mutta ei vielä onneksi oo tullut kunnolla kipeäksi. Tottakai mietityttää, mitä tautia tässä sairastetaan. Itellä ei kuume nouse, vaikka olotila on aivan kamala. Influenssaan ja Koronaan taitaa kuulua aina kuume. Meinasin jo digiklinikan kautta kysellä, josko pitäisi varmuuden vuoksi tässä tilanteessa lähteä testeihin, mutta ohjeissa luki, että yhteyttä saa ottaa vain jos kuuluu riskiryhmään tai jos on hengen ahdistusta.

Tytöt jäi koulusta kotiin tiistaina. Kotiopetuksessa ollaan nyt kuukausi. Tällä tietoa hommat jatkuu koulussa pääsiäisen jälkeen. Jos jatkuu. Meillä töissä ryhmäliikunta loppui tiistaina. Kun paranen, teen duunia muutamia päiviä ja sen jälkeen hommat lähes seisahtuu. Pieni osa duunia jää tehtäväksi, muutama tunti viikossa ja muuten jään pakkolomalle. Jos en viihtyisi duunissani, voisin olla tyytyväinenkin pienestä breikistä, mutta tässä kohtaa lomautusta voi tosiaankin kutsua pakkolomaksi. Työnteko on estynyt olosuhteiden pakosta. Ei työnantajan eikä varsinkaan työntekijän halusta. Tottakai toivoin, että jollain lailla asia olisi järjestynyt toisin, mutta näin nyt kävi.

Ihan rehellisesti sanottuna, en koskaan ajatellut, että mulla loppuisi työt. Olin varma, että osaavalle ohjaajalle löytyy aina hommaa. Ei tullut pieneen mieleenkään, että ykskaksyllättäen heräisin päivään, jolloin ryhmäliikunta on kiellettyä. Olo on ollut epätodellinen jo monta päivää. Raju flunssa tuo tietysti oman twistinsä tähän soppaan eikä tässä olotilassa oikein kunnolla pääse asioiden "päälle". Toisaalta stressaa ja toisaalta taas on liian väsynyt stressaamaan. 

Tyttöjen kotikoulu on lähtenyt hyvin käyntiin. En muuta epäillytkään. Pitkäksi saattaa päivät tulla ilman kavereita, mutta en usko, että tehtävien kanssa tulee probleemia. Jos me molemmat joudutaan jäämään mister A:n kanssa pois töistä, saattaa niitä ongelmia ilmaantua :D On täällä nyt jo jonkin verran kiristelty hermoja ja hampaita, kun meillä on..hmm.. miten sen nyt sanoisi.. vähän erilainen käsitys siitä,  minkä verran ja minkälaisessa rytmissä kotitöitä tehdään, kun koko porukka on kotona koko ajan.

Ei olisi ikinä uskonut, kuinka nopeasti kaikki muuttuu. Kaikilla on nyt erilainen tilanne. Toisilla on liikaa töitä. Hoitajilta perutaan lomia ja vuoroja lisätään. Monilla ei ole kohta töitä ollenkaan. Toisille vaikein paikka on lasten kotikoulu ja toiset toivoo, että saispa vaan hetken olla lasten kanssa kotona varmistamassa, että se koulu sujuu. Meillä on todella tiukat ajat edessä. Joudutaan karsia kaikki ylimääräinen. Toivon vain, että laskujen maksu ei kuulu sille listalle.

Huuuuh!
Kuinka teillä sujuu?
Sannis

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Korona


Koronasta ei huvittaisi edes kirjoittaa, koska tuntuu, että se tulee jo korvistakin pihalle. Oon hengannut somessa ihan liikaa ja 99 prosenttisesti kaikki julkaisut ja postaukset käsittelee virusta. Haluan kuitenkin saada tämän(kin) asian muistiin tänne blogin puolelle. Sen verran isoksi on tämä juttu paisunut, ettei vielä koskaan mun elämäni aika oo tällaista ollut. Viime päivät tämä juttu on kyllä ehdottomasti vaikuttanut mun mielialaani. Päivitin eilen postauksen kuvan Instagramiin tämän tekstin kanssa:

"Kyllä mietityttää. Ihan kaikki tässä tilanteessa. Töihin meno, kauppaan meno, tyttöjen kouluun meno. Talous ja se kuinka yritysten käy. Ja se, mitä jos joku meidän perheestä tai läheisistä saa tartunnan. Ja se, moniko jaksaa vielä päivittää jotain vessapaperiin liittyvää. Mister A ja ykstoistavee on flunssassa ja molemmat pötköttelee. Seiskavee on kaverin kanssa naapurissa. Kotona on ihan hiljaista ja tuntuu kuin aika olis pysähtynyt. Pesen pyykkiä ja ajattelin imuroida. Ehkä käyn ensin happihyppelyllä.
Huomenna aamulla on jumppa. Ei mitään tietoa ohjaanko ehkä viidelle viidenkymmenen sijaan. Vai tuleeko ketään. Tai tuleeko sitä ennen uusia ohjeistuksia. Jos tulee, loppuuko duuni. Jos loppuu, niin loppuu kai palkkakin ja milläs sitte sitä vessapaperia ostetaan?!

Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä tää on pelottavaa. Helvetin epämiellyttävä tunne, kun ei pysty itse hallita tilannetta mitenkään. Tai edes osaa päättää, kuinka olis järkevä toimia."

********************
Eli kyllä.. monelta kantilta on tullut asiaa pohdittua. Suurimmaksi osaksi viime päivinä homma on mietityttänyt työn puolesta; mikä olis järkevintä ja mikä olis vastuullisinta. Meillä rullaa hommat tällä hetkellä aika normaalisti. Ollaan tottakai ohjeistettu asiakkaita käsipesuun ja -desinfiointiin ja lisätty mahdollisuuksia siihen. Siivousfirma meillä vaihtui just ja sopivasti uusi firma on tehnyt tehopesuja just näinä kriittisinä päivinä. Eilen oli perjantaiPumpissa ollut kymmenen normaalin reilu neljänkymmenen sijaan, joten automaattisesti näyttää toteutuvan se metrin turvaväli. Itellä on tunnit nyt viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina. Tarjotaan ne asiakkaille lupauksen mukaisesti ja jokainen saa käyttää omaa harkintaa osallistuuko vai ei. Vähän jännittää, onko porukkaa paikalla ja minkälainen fiilis on tunneilla. Jos THL antaa ohjeistuksen, että salit on suljettava, noudatetaan sitä tottakai.

Jotenkin kyllästyttää ihan yli kovaa kaikki vessapaperipostaukset somessa. Hohhoijjakkaa! Jengi moittii toisiansa. Toisia ärsyttää, kun joku hamstraa ja toisia ärsyttää, kun joku on välinpitämätön. Mua ärsyttää tommonen moittiminen. Toki itekin jaoin Instassa yhden moitteen. Moitin niitä, jotka valittaa jengin kaupassakäynnistä samalla, kun ovat itsekin siellä... eli kritisoivat sitä toimintaa, mitä itsekin tekevät, mutta jotenkin kuvittelevat, että omalla kohdalla se on eri. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Kun olin töissä Prismassa, mua aina huvitti tuo sama asia. Kassalla maksaessaan jengi päivitteli, että jopa ihmiset on tulleet hulluiksi. Aina teki mieli kysyä, että ootko sitten ite ainut rento täällä muiden hulluksi tulleiden joukossa. Näytti kuitenkin se sunkin jääkaappi kaipaavan täydennystä :D

Mua myös vähän (salaisesti) ärsyttää ne, jotka on ihan lunkeja. Ne, jotka on aina varmoja omasta toiminnastaan ja joilla on aina kaikkeen vastaus. No aijaa! Voiko ne oikeesti olla niin rentoja ja stressivapaita? Ärsyttävää porukkaa! Enkä tietenkään oo katellinen hei :D En todellakaan oo mikään hysterian lietsoja ja hyvin harvoin otankin tällaisiin asioihin "julkisesti" kantaa (someraivon pelossa), mutta onhan näistä ihan hyvä keskustella, koska ihan varmasti suurinta osaa tämä jollain tavalla ressaa.

Kävin kaupassa tossa puolessa välissä viikkoa ja tein vähän isommat ruokaostokset, vaikka meillä oli kaapeissa jo ruokaa jonkin verran. Tilasin myös fiksuruuasta paketin. Kävin apteekissa hakemassa migreenilääkkeitä pari pakettia ja nostin verenpainetta seuraavana päivänä, kun mister A pyysi hakemaan sille lääkkeet. Että ei tullu sitte mieleen edellisenä päivänä?! :D Eli ollaan varauduttu jonkin verran, mutta ei olla oikein paljoa hamstrattu. Mister A ja ykstoistavee on flunssassa, joten ne on olleet kotona to ja pe. Minä ja mini ollaan hoidettu normaalisti koulu ja duuni. Mini on käynyt naapurissa kamunsa luona leikkimässä, mutta ei olla nyt mitään menoja suunniteltu. Ollaan myös tehostettu käsien pesua ja noudatetaan toki yleisiä ohjeita; ei matkusteta, ei käytetä julkisia kulkuneuvoja, ei pidetä isommalla porukalla juhlia.

Tänä aamuna täällä meidän residenssissä tuntuu tilanne jonkin verran kiristävän kaikkien hermoja ja aamu on alkanut aika ärsyttävästi. Jokainen vuorollaan tiuskii ja ärsyyntyy jostain toisen sanomisesta tai tekemisestä. Ulkona on tosi kaunis sää. Aurinko paistaa ja maa on valkoinen. Ehkä se vähän päivän mittaan madaltaa kaikkien ärsytyskynnystä. Saa nähdä.

Miten te koette tämän tilanteen?

Sannis

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Eripari


Hyvää tätä viikkoa! Täällä on yöunet edelleen kateissa ja viikko alkaa jotenkin yli nihkeästi muutenkin. Kaikennäköstä on tässä nyt ilmoilla ja mua ärsyttää! Onneksi nää on pieniä hommia eikä mitään maata kaatavaa. Ennemminkin semmosia, joihin tuhlaan ihan liikaa aikaa ja energiaa asioiden koon ja laadun huomioon ottaen. Se ehkä ärsyttääkin eniten, kun oikeesti mitätöntä asiaa pitää vatvoa ihan liikaa. Can you say "neurotic"?

No... eipäs vatvotakaan, vaan kerron, että lauantaina meillä oli huippukiva päivä. Lähdettiin luistimet kainalossa mökille fiilistelemään aurinkoa ja kaunista talvipäivää. Jäille oon tosi arka menemään, mutta tossa mökkirannassa uskaltaa kyllä, kun jäätä kairattiin 30cm ja jalatkin ottais pohjaan jos sattuis pettämään :) Tytöt luisteli ja saatiin kaikki reilu annos raitista ilmaa. Lounaaksi grillattiin makkarat ja päälle juotiin mökkikahvit. 

Päivän saldona oli neljä väsynyttä retkeläistä ja yhdet ekaluokkaisen housut, joissa kolme viiltohaavaa pepussa. Koska tottakai luistellessa pitää hyppiä välillä penkkaan niin, että luistimen terät viiltää kankaan hajalle. Paikattiin housut liimattavalla, heijastavalla paikalla ja minin mielestä on nyt niin hauskaa, kun sillä on koko peppu yhtä paikkaa. Ja vielä heijastavaa sellaista. Se myös haluaa nykyään, että kaikki sukat niputetaan jo valmiiksi kaappiin eri pareina. Selvä. Ite tietysti mietin, pähkäileekö ope koulussa, että eikö äiti yhtään huolehdi lapselle oikean parin sukkia jalkaan :D

Terkkuja!
Sannis

torstai 5. maaliskuuta 2020

Uneton


Hyvää huomenta! Yöunet oli kateissa viime yönä. Ne on olleet kateissa jo pidemmän aikaa. Viime yönä ykstoistavee näki painajaisia eikä uskaltanut nukkua omassa sängyssään. Pyysin meidän sänkyyn nukkumaan ja senhän nyt tiesi että mun unet on sitten siinä. Jossain vaiheessa vaihdoin ite ykstoistaveen sänkyyn ja jätin typyn ja iskän kuorsaamaan meidän huoneeseen.

Ykstoistavee on tainnut nukkua meidän sängyssä viimeksi..öö... en edes muista. Ehkä viisi-kuusi vuotta sitten? Meillä tytöt ei oo koskaan olleet äitin ja isin kanssa nukkujia. Mini meinas vähän jossain vaiheessa pienempänä olla, mutta mun unet jää nollaan siinä tapauksessa, joten ollaan onneksi saatu tytöt totutettua nukkumaan omissa sängyissään. Jossain vaiheessa isosiskonen mietti, että miksi vanhemmat saa nukkua yhdessä, mutta lapset joutuu nukkua yksin. Parka. Silloin tytöt muutti hetkeksi samaan huoneeseen. Nykyäänkin tytöt saa yökyläillä toistensa huoneissa aina kun haluavat.

Mun yöunet on kyllä niin pienestä kiinni. Historiassa on pahempaakin unettomuutta Tommin syntymän ajoilta. Kesti vuosia saada unet balanssiin, mutta onnistuin siinä. Menen orjallisesti klo 11 nukkumaan ja poikkean siitä vain äärimmäisen harvoin. Kaikki poikkeamat vaikuttaa heti. Nyt en tiedä mikä mättää.. Herään taas joka ikinen yö neljän paikkeilla ja siitä eteenpäin uni joko ei tule tai on hyvin katkonaista. Töitä ja treenejä on alkuvuodesta ollut normaalia enemmän, joten ehkä se vaikuttaa. Valon lisääntymisen määrällä on varmasti myös osuutensa, vaikka kaikki ikkunat onkin peitetty pimennysverhoilla. Käynköhän jotenkin kierroksilla?!

Herään tosiaan joka yö neljän paikkeilla. Käyn veskissä. Sen jälkeen kuuntelen, kun takan luukut helisee tuulen takia. Ehkä nukun pätkissä. Joskus en. Herään joka ikinen kerta, kun haluan kääntää kylkeä. Herään, kun mister A:n herätyskello soi. Yleensä nousen, kun mister A lähtee duuniin. Nykyään en meinaa jaksaa, koska lepo on jäänyt liian vähäiseksi. 

Että tämä vain tiedoksi. Ja ei, kukaan ei kysynyt :D
Sannis 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Proud mama


Voi vitsit kuulkaa.. kaikenlaista taas. Tässä meidän lähistöllä sattui tapaus, jossa poikaporukka kävi pyöräilijän päälle. En tiedä onko kyseessä sama jengi, josta on jo jonkin aikaa kirjoiteltu Facebookin puskaradioryhmissä, että ovat hajottaneet postilaatikkoja, tehneet kaikenlaisia tihutöitä ja kiusanneet ihmisiä. Aivan nousi verenpaineet tappiin, kun mietin kuinka hemmetin hölmöjä sitä voikaan tulla mieleen puuhailla. Koitin tytöille sanoa, että pitää olla extravarovainen ja kertoa heti jos näkee jotain ihmeellistä. Meillä tytöt ei juurikaan kulje itekseen kotikortteleita kauemmaksi vapaa-ajalla. Kaverit asuu tässä ihan kodin lähellä ja vielä ei tytöt hingu itekseen esim. kauppaan. Koulumatkat toki iltapäivisin kulkevat ilman vanhempia, mutta onneksi asutaan suht lähellä.

Myös ihan kaveripiirissä kiusaaminen tuli aika lähelle, kun ykstoistaveen tyttökerhossa tuli probleemia. Osa porukasta ei sulattanut sitä, että ryhmään otettiin uusia tyttöjä ja WhatsApp-ryhmässä keskustelu meni jo aikamoiseksi. Siinäkin taas tuli kyllä pikku painepiikki tälle mutsille, kun osan ryhmäläisten kommentteja luin ja kuuntelin. Aikamoista kiusaamista ja vänkäämistä, myös ryhmän ohjaajille, jotka ovat keskusteluringissä mukana. Tuntuu aina oudolta, että aikuisia kohtaan ei löydy kunnioitusta. Varsinkin, kun kyseessä ei ole omat vanhemmat, vaan vieraammat ryhmän ohjaajat. Aikuiset siinä tottakai vihelsivät pelin poikki ja sulkivat keskusteluryhmän kommentoinnilta, että tilanne rauhoittuu. Tänään on tyttiksessä tuon asian läpikäynti ja toivon kyllä sydämeni pohjasta, että homma helpottaa. 

Mikä mua ilahduttaa tässä asiassa ihan älyttömästi on se, että ainut tapa millä meidän ykstoistavee oli tähän hommaan sekaantunut, oli sovittelumielessä. Viesteissä yritti saada kiusaamisen ja vänkäämisen loppumaan. Typy oli lähettänyt pitkät ääniviestit siitä, kuinka nyt kannattaisi miettiä omalle kohdalle, miltä kiusaaminen tuntuisi. Mainitsi myös, että äiti, isi ja kuraattorikin on aina muistuttaneet, että pitää muistaa asettaa itsensä toisen asemaan ja miettiä käyttäytymistä siltä kantilta. Kertoi, että ei pian itsekään halua enää tyttikseen, kun tällaista tapahtuu, mutta tulee kuitenkin, että saadaan asia selvitettyä eikä kenellekään jäisi paha mieli. Aikamoista, että uskalsi laittaa tommosta tekstiä senkin uhalla, että itse joutuu kiusaamisen kohteeksi. 

Kunpa kaikki muistaisi.. Tee toisille, niinkuin toivot itsellesi tehtävän. Miten helppoa kaikki oliskaan. Toivon sydämeni pohjasta, että näissä kiusaamistilanteissa tuo ykstoistaveen rooli pysyy edelleen samana. Toisaalta... kunpa ei tarvitsisi ottaa mitään roolia. Sovittelijan taakka voi olla aikamoisen raskas kannettavaksi. Kunpa näitä tilanteita ei tulisi. Lasten(kin) maailma voi olla niin julma ja meidän aikuisten on niin vaikea välillä siinä olla apuna. Täytyy toivoa, että tilanteeseen saadaan jotain helpotusta tänään, kun kaikki tytöt saadaan koolle kerhon ohjaajien kanssa.

Huh.. aikamoista.
Mutta pikku hetken tässä nyt hehkun hiljaa ylpeydestä.
That's my girl!
Sannis

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Sportlov


Meidän hiihtoloma oli tosiaankin sportlov. Luisteltiin, käveltiin, pyöräiltiin, ratsastettiin, jumpattiin ja treenattiin salilla. Jokaiselle jotain :) Torstaina järven jää oli peilikirkas. Sunnuntaina oli jo lumi satanut päälle, mutta hyvin siinä vielä mini ja iskä pelasi lätkää sillä välin kun siskonen oli tien toisella puolella heppatouhuissa.

Alkoi näyttää jo tosi keväiseltä ja päästiin tosiaan pyöräilemäänkin. Kylmää hommaahan se toki oli. Pyöräily on enemmän mun heiniä kesällä, mutta yleisön painostuksesta lähdettiin matkaan. Minin pyörä on vähän liian pieni ja pitäiskin lähteä varmaan pyöräkaupoille ennen kuin hinnat nousee kevääksi. Kirppareilla näytti ainakin vielä olevan vähän huonosti fillareita ja ne mitkä oli, oli melkein smaan hintaisia, kuin Biltemassa uudet.

Yhtäkkiä loppuviikosta tuli lumi maahan ja vielä hetken on kuitenkin nyt siis pyöräilyt tauolla. Saa nähdä kauanko tämä lumi kestää. Mä pidän talvesta, mutta nyt tuntuu, että olis kelvannut pikkupakkanen ilman luntakin :) Saas nähdä koska se kevät loppuviimein tänä vuonna saapuu.

Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Sunnuntai

Miniloman viimeinen päivä. Tytöt sai lomailla vähän pidempään, minä ja mister A vain loppuviikon. Tällä kertaa se tuntuu kyllä liian lyhyeltä. Pari päivää olis voinut vielä huilia. Kroppa tuntuu väsyneeltä. Mutta onhan tässä toki vielä pitkä ilta aikaa :) Kohta lähdetään viemään ykstoistaveetä kaverinsa kanssa synttäripuuhiin tallille. Pari tuntia ratsastusta ja heppailua on siellä luvassa.

Lupasin toimia kuvaajan roolissa, mutta ehkä ehditään myös vähän kävelylle. Mini taitaa tahtoa luistelemaan. Tallin vieressä on järvi, jonka peilijäällä luisteltiin aikaisemmin viikolla. Nyt tuli lumi päälle, mutta ehkä siellä pystyisi luistelemaan kuitenkin. Pitäisköhän aivan itekin ottaa luistimet.. hmm..


Yhteistyössä Vaasa Day Spa

Perjantaina kävin Vaasa Day Spassa hieronnassa. Kireät pohkeet sai kaivattua apua ja minä mietin, miksi oon pitänyt niin pitkän välin siellä käymisessa. On muka niin kiirusta ettei ehdi ottaa rauhallista aikaa itelle. Ei sais olla. Tai sitten pitäis tinkiä jostain muusta.

Yonkan kasvovesi (vai hoitosuihke?) on ihana. Uusi pakkaus on hauska, sisältö raikas ja virkistävä. Varsinkin matkoilla kun on muuten aina vähän nuhjuinen olo, rakastan sitä freesiä tunnetta ja tuoksua, minkä tuo suihkutettava kasvovesi tuo. Iso pullo, 200ml on maaliskuussa tarjouksessa Vaasa Day Spassa vain 20€. Tuotetta löytyy 20 kappaleen erä, joten kannattaa hakea omansa nopsasti.

Vähän on semmonen sunnuntaifiilis. Ei oikein tiedä, mihin ryhtyis. Tsiigailen vain kelloa ja lasken, koska pitää lähteä liikenteeseen. Pyykkiä heitin vähän koneeseen ja tiskit tietysti kans. Ehkä tässä nyt ei tarvikaan mitään hirveen suuria. Aivan kiva, kun on valoa, mutta aurinko ei paista. Mä en aina pidä auringon paisteesta. Valosta toki tykkään aina, mutta en kovasta porotuksesta.

Mitäs ootte puuhailleet?
Sannis