Ilta-aurinko

Isänpäivän iltana lähdettiin ulkoilemaan siinä toivossa, että nähdään kaunis auringonlasku. Nappiin meni. Tosin tähän aikaan vuodestahan se "ilta" ja auringonlasku on vähän ennen kello neljää iltapäivällä. Aikamoista. Sain kuin sainkin isänpäivänä napsaistua muutaman kuvan tytöistä ja iskästä. Julkaisuun saa mennä useimmiten enää sellaiset kuvat, joissa ei kasvoja näy. Itekään en oo enää pitkään aikaan ollut oikein innokas tyttöjen kasvokuvia jakamaan, mutta nykyään myös tytöt itse on aika tarkkana asian suhteen. Ja hyvä on ollakin. 

Minillä oli reissulla mukana jalkapallo. Rannassa vasta tajuttiin, että eihän siellä voi potkia, koska jos pallo menee jäälle, ei sitä voi sieltä hakea. Käytiin asia läpi minin kanssa kakstoistaveen ollessa kauempana keskustelun ulottumattomissa. Pallo oli mulla sylissä, mutta jossain vaiheessa vaihdettiin niin, että kakstoistavee antoi Saimin remmin mulle ja minä annoin pallon kakstoistaveelle. En tajunnut käydä uudestaan keskustelua pallon potkimisesta ja ennenkuin ehdin tehdä mitään oli kakstoistavee jo innoissaan potkaissut pallon mister A:lle ja minille. Siinä kohdassa maa vietti vähän rantaa kohden eikä vastaanottajat olleet ihan heti skarppina. Pallo vieri suoraan jäälle. Niin pitkälle tietysti ettei ihan uusille jäille niin kauas ole asiaa. 

Mini oli ostanut pallon edellisenä päivänä omilla rahoillaan. Kun tytöille selvisi, ettei palloa voi tosiaan lähteä hakemaan, tuli molemmilla itku. Minillä pallon menetyksestä ja kakstoistaveellä siitä, että oli hukannut siskon uuden pallon. Kirjoittajan mielestä tilanne oli vähän meidän vanhempien moka, koska ei oltu kakstoistaveen kanssa käyty läpi ettei palloa voi rannassa potkia ja koska ite olin antanut pallon pois käsistäni ilman ohjeistusta siitä, että sitä voi tosiaan vaan kantaa sylissä. Huikkasin tytöille, että kurvataan kaupan kautta ja haetaan uusi pallo. Voin vaan kuvitella mitä muutaman metrin päässä ollut meille vieras, tilannetta tuntematon ihminen ajatteli. "Tämmöstä tää nykyaika on. Samalla sekunnilla, kun jotain hukkuu, lähdetään ostamaan uutta!"

Jos kakstoistavee olisi ollut kartalla siitä, että palloa ei voi potkia rannassa ja silti olisi sitä potkinut kieltoa uhmaten, olisi kakstoistavee hommannut siskolle uuden pallon omilla rahoillaan. Jos mini itse olisi potkinut palloa kiellosta huolimatta, saisi mini olla ilman palloa. Nyt me vanhemmat ostettiin uusi pallo ja laitoinpa vielä tänään Vaasan Puskaradioonkin kadonnut-ilmoituksen. Josko tuuli vaikka kuljettaisi pallon jonkun reitille.. Olis mahtava tuuri ja tyttöjen mielestä varmaan yli siisti juttu saada se takaisin.

Mitä te muut olisitte tehneet tossa tilanteessa? Bye bye pallo vai kaupasta uusi?

Ai niin, ja pallon hinta on 10€ jos se jotenkin vaikuttaa asiaan.

Sannis

Äitienpäivä

Toivottavasti teillä on ollut mukava päivä. Meillä oli. Mä en pidä aamupalasta sänkyyn tuotuna, joten ollaan luovuttu siitä perinteestä jo kauan sitten. Myös äitienpäivänä tykkään herätä ensimmäisenä, niin saan juoda kaffit ihan omassa rauhassani. Se sopii muille meidän perheen jäsenille ihan hyvin :) Kukkia sain jo perjantaina. Mister A:n tuomat äitienpäiväruusut on ihanat ja erityisen otettu olin siitä, että se oli osannut ostaa kaksi kimppua, niin että sain maljakkoon upean ruusumeren.

Ruusujen lisäksi supermieluinen juttu oli se, että mister A otti ikkunanpesurin kauniiseen käteen ja ihan hirveät harmaat, likaiset ikkunat on nyt kirkkaammat kuin ikinä. Siisti koti on mun toiveeni jokaisena äitienpäivänä ja synttäreinä. En kaipaa sen kummempia lahjoja, mutta oon niin onnellinen, kun ympärillä on siistiä ja maljakossa on tuoreita kukkia.

Äitinä olo on niin ihmeellinen juttu. Ikinä ei olis voinut kuvitellakaan, mitä kaikkia tunteita se herättää. Hyvässä ja pahassa. Jos en olisi tullut äidiksi, en olisi koskaan tiennyt kuinka suurta murhetta, huolta ja surua voi olla olemassa. Ja jos en olisi tullut äidiksi, en olisi tiennyt puoltakaan siitä ilosta, onnesta ja rakkaudesta, mitä oma lapsi voi mukanaan tuoda.

Niin paljon, kuin kirjoittaja elämässään kokeekin epävarmuutta itsestään ja erilaisista tilanteista, on äitiys semmonen juttu, joka ei kuulu niihin. Äitinä olemisessa mä olen hyvä. Enkä edes vain riittävän hyvä, vaan parempi. Se on oikeastaan aika yllättävää mun mielestä, koska en oo koskaan ollut erityisen lapsirakas. En myöskään oo ihan aina nuorempana ollut edes varma, haluanko lapsia. En jaksa leikkiä barbeilla enkä ajella pikkuautoilla, oon ensimmäisenä myöntämässä, että äitiys on välillä ihan helvettiä, ja joskus tekis mieli ampua koko jälkikasvu kuuhun, MUTTA... 

Teen kaikki ratkaisut tyttöjen hyvinvointi edellä. Oon se äiti, johon tytöt voi luottaa aina. Oon paikalla ja läsnä. Halaan ja pidän sylissä. Hermostun hyvin harvoin. Annan lasten olla lapsia ja kestän meteliä ja harmitonta säätöä enemmän, kuin mun migreenipääni usein haluaisi. Opetan käytöstapoja, neuvottelen, luen tilanteita ja tyttöjä, oon tiukka tai joustan jos on tarvetta. Pidän jalat maassa. Annan tyttöjen tehdä itse asioita. Opetan, että pienet jutut on usein niitä tärkeimpiä. Sekaannun hyvin harvoin kavereiden välisiin juttuihin. Opetan mielummin miettimään itse, kuinka tilanne ratkeaa. Oon tukena ja kerron, että tilanteet on usein vaikeita kaikille osapuolille ja muistutan, että aina kannattaa miettiä juttuja vähän muidenkin kannalta. Kerron, kuinka tärkeää on erottaa oikea ja väärä, luottaa omaan mielipiteeseen ja toimia sen mukaan. Opetan kunnioitusta muita ihmisiä, eläimiä ja maapalloa kohtaan. Puhun tytöille niinkuin toivon, että tytöt puhuisi muille. Vaihdan huonekaluja huoneesta toiseen, että tytöt saa poikkeustilassa tuntea olonsa turvalliseksi ja nukkua yhdessä.. vaikka tiedän, että joudun kohta vaihtaa ne takaisin.

Miljoona virhettä oon varmasti tehnyt ja tuun tekemään. Teinivuodet ja niiden koetukset on edessä. Saa nähdä mitä tuleman pitää. Oon kuitenkin vilpittömästi sitä mieltä, että ollaan onnistuttu tekemään tytöille turvallinen koti, jossa niiden on hyvä olla. Nyt kun raskain pikkulapsiaika on ohi, on ajatukset omasta äitiydestä selkiytyneet ja epävarmuudet helpottaneet monella tapaa. Koen ihan hullun suurta ylpeyttä ja onnea siitä, kuinka ollaan selvitty tähän asti ja kuinka upeita tytöistä on tullut. 

Tämä päivä on monelle ihana ja monelle niin kipeä. Aina se ei oo itellekään ollut niin kovin helppo. Äitiys ei oo kirjoittajaakaan aina niin hellällä kädellä kohdellut ja vuosia koin olevani äitinä jotenkin viallinen, kun yhtä lapsistani en saanutkaan elävänä kotiin. Kuitenkin, sen takia olen varmasti nyt vahvempi ja just se äiti, joka tänään olen.

Ihan mahtavaa äitienpäivää kaikille supereille äideille ja äideiksi haluaville!

Sannis

Aattoaamu

Klo on 6.57 jouluaattoaamuna. Heräsin noin 45 minuuttia sitten, kun ysiveen herätyskello soi. Whaat? Onneksi se itse ei herännyt. Molemmat tytöt oli niin innoissaan eilen illalla ettei saaneet unta ennen puolta yhtätoista. Itekin valvoin yli puolen yön, mikä on nykyään hyvin harvinaista. Koska nää 6.15 - herätykset... Ei oikein paljoa huvita valvoskella. Nytkin on suhteellisen pöllähtänyt olo. Muistan, että viime vuonna jouluaattona olin niin väsynyt, että meinasin aivan väkisin nukahtaa sohvalle jo alkuillasta. Saas nähdä, kuinka tänä vuonna.

Lahjat on kuusen alla. Meillä ne avataan jo aamulla, joten odottelen tässä, koska kaksi pientä tonttua hiippailee uteliaina tuolta ysiveen huoneesta. Mini on siellä yökylässä jo kolmatta yötä peräkkäin. Siisteydestä ei siis tietoakaan, kun patjat lojuu pitkin lattioita, mutta antaa lasten yökyläillä hei. Joulusiivot on kaiken kaikkiaan jääneet ihan minimiin tänä vuonna. Olisin niin tahtonut puunata kaikki kaapit ja laatikot, mutta sen sijaan tyydyin järjestämään enimmät tavarat paikoilleen, siivoamaan kodinhoitohuoneen vähän sinne päin ja pesemään vessan. Mister A imuroi ja pesi lattiat. Vuoden 2018 joulusiivouksista ei siis oikein paljoa jää lapsille kerrottavaa, mutta merkittäkööt ylös, että muistin täyttää joulukalenterin joka ikisenä päivänä. En unohtanut kertaakaan. 24 mutsipistettä mulle siis, kiitoos!

Yhdelle mister A:n parhaista ystävistä syntyy baby ihan näillä näppäimillä ja just viestittelin sairaalaan. Itkua tässä nyt sitte kahvikuppiini tuherran, kun onhan tua ny ihanaa. Jouluvauva <3 On se vaan aikamoista puuhaa siellä sairaalassa. Mielessä on tietysti omat synnytykset ja tottakai Tommi. Eilen tehtiin hautausmaakierros ja vietiin kynttilät mister A:n isälle ja ihan liian nuorena kuolleelle ystävälle. Tänään käydään täällä meidän "omalla" hautausmaalla ja Tommille onkin varattu kynttilöitä kunnon armeija. Hautausmaarundin jälkeen meille syömään tulee anoppi ja mister A:n sisko. Mutsi lupas tulla kahvipöytään vähän myöhemmin. Tehtiinkin sitä kahvipöytää varten eilen glögijuustokakku varmuuden vuoksi kaksi kertaa, että varmasti tulee hyvä. Ei kai sitä nyt heti ekalla kerralla pysty liivatetta laittamaan oikeaa määrää?

Joulukortit ilahdutti tänäkin vuonna tosi paljon. Varsinkin itse tehdyt. Mietin jo viime vuonna, että meidän pitäis taas ruveta lähettämään kortteja. Ennen lähetin aina. Ja tietysti itse tehtyjä. Jossain vaiheessa se jäi, kun alkoi olla liikaa juttuja lautasella. Nyt mietin sitä taas. Ilahduttaiskohan ne muita yhtä paljon? Tänä vuonna ei olla laitettu korttia edes Kanadaan, koska siellä kuulemma posti lakkoilee. Tänä vuonna ei myöskään käyty ottamassa perinteisia perhekuvia just joulun alla niinkuin aina yleensä. Se vähän harmittaa, mutta pakko on jotain jättää aina joskus väliin. Ootteko te muut sellaisia, kuin minä.. että haluatte niin paljon kaikkea, mutta aika ei vain millään riitä?

Aika ookoo joulufiilis nyt just. Ei ihan "whatever man" - luokkaa, mutta suht rentoo kuitenkin. Otin kinkun jo ulos jääkaapista. Se on pieni, joten sen ehtii paistaa tänään. Lanttulaatikon ysivee sekoitteli eilen ja se on jääkaapissa odottamassa uuniin pääsyä. Lohta laiteltiin kans jo eilen valmiiksi ja mutsilta sain maailman parasta silliä. Perunasalaattia tein pienen tipan. Perunat ja kananmunat pitää tänään keitellä ja kinkun kastike duunata. Aika hyvällä mallilla ruuat siis. Muistan nuorempana mutsin luona asuessa, kuinka kivaa oli, kun istuttiin rauhassa ja kuinka siistiä oli, kun sai juoda limsaa korkeajalkaisesta lasista. Toki aikuiset istui välillä turhankin kauan, kun olis jo pitänyt päästä lahjapuuhiin. En tiedä, piittaako meidän tytöt jouluateriasta ollenkaan. Molemmat syö puolikkaan perunan ja neliösentin kokoisen palan kinkkua ja "Kiitoos! Saako suklaata?" :D

Mutta siis joo.. joulua ny ja niin kaikkee. Nyt näyttää kinkun paistajallakin herätyskello soivan. Ei tunnu kuitenkaan kinkun paistajaa oikein paljoa kellot hetkauttavan :D On sillä vielä hetki aikaa. Ysin paikkeilla pitäis kuulemma olla hommat käynnissä. Minä taidan ottaa vielä toisenkin kupin kahvia. Ajatuksena oli, että katottais jouluna kaikki ihanat jouluelokuvat, mitä Netflixistä löytyy, mutta ketä me nyt muka huijataan. Gleetä täällä tuijotetaan joka ilta ja nytkin harkitsen jos hetkeksi laittaisin sen pyörimään ennen, kuin pikkutontut herää. Niille laitetaan tietysti sitten joulupukin kuuma linja.

Ihanaa joulua <3

Sannis

Mustikkamuija

Kivaa maanantaita! Hyvä viikonloppu takana. Perjantai meni vielä migreeneissä, mutta lauantaina helpotti onneksi. Bileet sujui loistavasti! Mutsi eli mummu oli tehnyt pöydän täyteen herkkuja ja lapsilla tuntui olevan tosi kivaa. Tyypit kiipeili puissa ja köysissä, kuunteli musaa, tanssi, pelasi lentistä, heitteli tikkaa, leikki Petseillä ja ties mitä. Seuraavana päivänä ysivee kertoi kaverilleen, että: "Mökillä ei muuten sitte tekeminen lopu!" :)

Mustikkaa oli vielä älyttömän paljon puskissa, joista jo monista lehdetkin oli pudonneet. Noukin pari pientä ämpärillistä ja olipa täydellinen mustikkasää. Ei hyttysiä, ei paarmoja, ihanan viileää. Mustikkaa olis riittänyt pienelle armeijalle, mutta pakko oli välillä käydä kotona nukkumassa. Kun lähdettiin kotiin päin, nähtiin kymmeniä ja kymmeniä lintuja.. ehkä kurkia, jotka lähtee kuulemma joka ilta Söderfjärdenin meteoriittikraaterilaaksosta saaristoon yöksi petoja pakoon. En tietenkään ehtinyt saada niitä kuvaan, mutta toisaalta.. keskityinpähän vain katselemaan. En tiedä oonko koskaan nähnyt noin suuria auroja tai noin paljon isoja lintuja kerralla. Aika mahtavaa!

Sen verran hyvä sää oli sunnuntainakin, että suunnattiin uudelleen nokka kohti Sundomia aamulla ja ehdittiin noukkia marjoja jonkin verran lisää. Oli varmaan migreenin rippeetkin siinä kohdassa hellittäneet, kun tuntui niin hyvältä. Oli jotenkin paljon helpompi hengittää taas. Maisemat mökillä on aina kohdillaan ja nyt, kun hyttyset loistaa jo poissaolollaan, olisin voinut kävellä metsässä paljon kauemminkin.

Uuteen viikkoon taas! Toivon, että nyt väsyn, migreenin ja nihkeiden juttujen kierre hellittää hetkeksi. Alkuviikon teen iltaan saakka duunia ja loppuviikon lähden aamuhukista himaan. Hammaslääkäriä on luvassa mulle ja ysiveelle. Ysivee pääsi jonotuspaikalta sisään Taiteen perusopetukseen ja se on meidän uusi juttu tälle viikolla. Typyhän kävi siellä jo kevään, mutta supermutsi ilmoitti liian myöhään syksylle. Onneksi oli tullut vapaa paikka. Minillä on perjantai-illalle yhdet synttärit tiedossa. Viikonlopuksi ei oo vielä mitään kummempia suunnitelmia. Oliskohan silloin vielä mustikoita?

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis 

Rippijuhlissa

Oi morjens! Käytiin sitte vähän retkellä viikonloppuna! Voin kertoa, että tämä retki oli aivan ainutlaatuinen ja ihan omaa luokkaansa. Koskaan ei toki tiedä, millä fiiliksellä kukin on, mutta en muistais vielä ainuttakaan tällaista reissua. Tämä retki oli suoraan jostain sketsisarjasta.. Sellaisesta, jossa esitetään lapsiperheen elämä ja matkailu mahdollisimman karseassa valossa. Ei oikeesti oo edes todellista, miten päin helvettiä suurinpiirtein puolet reissusta meni. Eilisen päivän käytin toipumiseen ja nyt ehkä pystyn jo kirjoittaa aiheesta :D

Lähtiessä minä ja mister A oltiin jotenkin väsyneitä ja resseissä. Mä olin ollut resseissä jo useamman päivän, koska ihan liikaa hommaa. No, siinähän sitten piti lähteä vielä kiirellä töihin käymään, koska halusin palvella yhtä asiakasta vimpan päälle. Duunin lisäksi piti käydä hakemassa matkaeväät ja tottakai apteekkiinkin oli asiaa, koska eihän lääkkeitäkään voi ostaa ennen reissua, vaan just sitte lähdön hetkellä. Käännyttiin takaisin kotiin kaksi (2!) kertaa, koska unohtuneet kengät ja lompakko. Saattoi hieman palautetta syntyä jo siinä vaiheessa mun ja mister A:n välillä. Usein mua vaan naurattaa kommellukset, mutta voi vee, että mua viisti kaikki unohtuneet tavarat ja jokainen ylimääräinen mutka. Ei tietenkään oma töissä käyminen. Sehän oli ihan fine, mutta mister A:n jutut. Nehän siinä niinku hermostutti :D Ei tuntunut olevan mister A:llakaan fiilis ihan parasta A-luokkaa. Tytöt käyttäytyi hyvinkin mallikkaasti. 

Matka meni suht ookoo. Syötiin eväitä ja kuunneltiin musaa. Hotellin pihassa saatiin mister A:n kanssa kunnon sanailu aikaiseksi ja mini avas pelin huutamalla heti auton ovelta: "Mummu, isi lupas lähteä takas kotiin!" Ei lähteny kuitenkaan. Koska muistutin, että milläs meet, tää on mun auto?! Voi elämä!!

Ilta meni ihan perfect. Haettiin Kanadan sisko rautatieasemalta, syötiin hyvin ja tehtiin koko porukka yhdessä melkein parin tunnin lenkki Pyynikin kivoissa maisemissa. Viimeisenä ennen nukkumaanmenoa kyläiltiin vielä Tanjan ja mutsin eli mummun huoneessa ja juoruttiin viimeisimmät kuulumiset.

Aamulla oli taas aika otella. Aamiaisella jo aloitettiin. Ysivee ei halua syödä aamiaista ja ysiveellä tulee huono olo, kun ei se syö aamiaista riittävän ajoissa. Ysiveellä on draamakuningattaren elkeet ja se osaa psyykata itsensä jäätävään hysteriaan. Siellä me sitten istuttiin Scandic Rosendahl - hotellin aamiaisella Tampereen Pyynikillä ja esitettiin muille hotellivieraille aamiaisteatteria. Ysivee ulvoi ja ulisi, että sillä sattuu mahaan. Minä olin nähnyt saman esityksen sata kertaa ennemminkin ja pysyin tiukkana. Syötävä on, koska edessä on pitkä seremonia kirkossa ennenkuin saa ruuan palastakaan. Yritin toki kaikkeni, että potilassaarinen olis hiljentynyt, mutta ei. Se ei myöskään voinut poistua huoneeseen vaan istui siinä meidän pöydässä jalat kippurassa ja ulvoi täysillä. Luultavasti vastapäisen pöydän rouva soitti lastensuojeluun äidistä, joka pakottaa lapsensa syömään eikä auta, kun sillä on huono olo. Siihen malliin se meinaan meitä tuijotti. Ja niin varmaan kaikki muutkin. Ja toki...ei ollut todellakaan kaukana etten olis itse vähän avustanut sen croissantin alasmenoa. Niin raivona olin. Loppuviimein mister A:lla paloi pinna ja se nappas ulvojan yhteen kainaloon, croissantin toiseen ja lähti huoneeseen. Että semmonen sadankuudenkymmenen euron aamiainen. Niin no..olihan tossa hinnassa toki huone myös. VMP!!

Jollain ihmeen konstilla selvittiin hotellista pihalle. Toki 20 minuuttia aiottua myöhemmin niin, että eräs kanadalainen oli "vähän" hermona. Eräät vaasalaiset oli myös "vähän" hermona ja kielenkannat aukes kyllä lahjakkaasti ennen kuin päästiin parkkipaikalta ulos. No... saatiin kukat, saatiin kortit ja ehdittiin kirkkoon aivan ajoissa. Kaikki perfect, kunnes mutsi eli mummu huomasi hukanneensa puhelimensa. Siellä sitten kierrettiin, ensin mutsi ja sen jälkeen mister A puoli Kangasalaa puhelimen perässä ja löytyihän se, auton lattialta. Oh my!

Unohtui siinä huudot, riidat ja kiireet, kun kummityttö oli niin upea! Kirkkohommat ei koskaan oo meidän juttu ja nytkin jäätiin ihan takarviin, melkein eteiseen niin että pääsi välillä pihalle ottamaan happea. Mulla ehti kuitenkin tulla tippa linssiin pariinkin otteeseen. Ja voi tuota meidän Iidaa. Niin pitkä ja kaunis, hyväkäytöksinen ja kohtelias tuleva lääkäri ettei kuulkaa mitään rajaa. 

Juhlat sujui ihan täydellisesti. Kirjoittajan vanhimman siskon koti on aina niin kaunis ja tunnelmallinen. Kattaus oli hieno ja tarjoilut ihania. Kummitytön iskän puhe oli kaunis ja itellekin tuli jotenkin rauhallisempi fiilis kaiken räyhäämisen jälkeen. Napsittiin siinä vähän valokuvia ja kun isosiskojen kanssa koitettiin sopia kuvaan, tuumasi kummitytön isän sisko, että olispa ihanaa jos itelläkin olis siskoja. On se kyllä ihan omanlaista ja mahtavaa. Vaikkei usein nähdäkään, on ne joka kerta yhtä tuttuja ja parhaimmat hörskötysnaurut irtoaa aina siskojen ja mutsin seurassa.

Lähtiessä tehtiin vielä pikavisiitti Ikeaan, jossa mini veti kunnon lipat ovella ja minä meinasin säädä sydärin, kun näin sieluni silmin, kuinka se musertuu sen ison pyöröoven väliin. Ei musertunut vaan pääsi ylös ja olishan se ovikin pysähtynyt, mutta voi jeeZUZ että mä säikähdin!!! Piti monta kertaa tarkistella, onko se sydän siellä paikoillaan.

Ostettiin extempore uuni. Meidän uunista on vastus roikkunut jo kauan eikä oo ostettu uutta, koska Kanadan reissut ja sadankuudenkympin hotelliyöt. No, nyt oli mallikappaleuuni kaupan pelkän vastuksen hinnalla ja mehän ostettiin. Mehän myös kassalla tajuttiin, että ollaan mun Citikalla matkassa. No, ei muuta kuin uuni etupenkille ja meikämutsi tyttöjen kanssa takapenkille. Ysivee kyllä meinas, että: "Sä et kyllä voi tänne tukkia!", mutta tukinpa vaan eikä ollut edes ahdasta.

Huuuuuuuuuuuuuuuh! Emme lähde retkelle hetkeen. Ehkä.

Sannis

FriYAY

Perjantai. Helteistä ei tietoakaan. Viisi astetta lämmintä, informoi ysivee mua, kun tarkisti lämpötilan ennen kouluun lähtöä. Minä ja mini ollaan vielä sohvan pohjalla. Meidän startti on tänään vähän myöhemmin. Yhtäkkiä iskenyt flunssanpoikanen ei oo hellitttänyt ja oon ihan loppu. Arvoin jo tässä, pystyykö lähteä tämän päivän koulutukseen ollenkaan, kun nyysään ja pärskin kaiken aikaa. Täytyy mennä johonkin takanurkkaan jemmaan etten aivastele muiden päälle :D

Mini on tykästynyt jugurttikulhoihin ja pyytää nyt joka aamu äitiä tekemään hienon jugurtin. Ja äitihän tekee. Typy tykkää jopa omatekoisesta karviaishillosta, joka on kyllä aika kirpsakkaa. On muuten viimeinen karviaishillo menossa. Yksi omppuhillo löytyy vielä pakkasesta ja that's it. Aika pitkälle pötkittiin omilla keitoksilla.

Nyt ei kuulkaa haittaa, että on perjantai! Pakko myös tunnustaa, että tänään koulutuksen päätös ei varmastikaan voi tulla yhtään liian nopeasti. Toivotaan, että selvitään kunnialla loppuun.

Mitäs meinaatte duunata viikonloppuna?

Sannis

Piparkakkutalot

Huhhuh! Istun tässä juomassa aamukahvia, mutta miten joinain aamuina tuntuu siltä, että vois sen kahvin lisäksi tai tilalta ottaa vaikka pienet tequila-shotit?! Neljävee vielä nukkuu, mutta täyden työn sain kyllä tehdä, että sain kasiveen kunnialla ovesta pihalle. 

Nää on näitä elämän tähithetkiä. Tokaluokkalainen herää aamuun itkien. On kuulemma jo kolmas yö, kun on nukkunut huonosti ja väsyttää. Se valittaa ja urputtaa joka ikisestä asiasta. Hiusten harjaus sattuu, on kylmä, ei löydy sukkia, voipaketin kansi ei mene kiinni, pipon tupsu painaa, kaulus tuntuu inhottavalta, hanskat on väärät. Mutsi vaan on siinä vieressä, että: "Jees, otapa käsi pois siitä pään päältä niin saadaan harjattua. Laita vaatteet päälle niin ei oo kylmä. Hae sukat kodinhoitohuoneesta. Käännä kansi toisinpäin niin menee kiinni. Vaihdetaanpa pipoa.. haluaisitko tämän raidallisen vai tämän kimaltelevan. Avataan vähän sitä vetskaria, niin ei kaulus paina. Kurkistapa sinne laatikkoon, löytyiskö sieltä toisia hanskoja." Oikeesti päässä huutaa koko ajan, että "MITÄHÄN VI**UA?"

Typy koitti siinä vetää käsiä polvien ympärille ja itkeä keittiön pöydän ääressä. Mutsi vaan tuumasi, että se on kuule elämä tämmöstä. Että jos jää itkemään, jää kavereiden matkasta koulutieltä. Että koitetaan ny vaan hoitaa nämä hommat ja itketään sitte illemmalla kotona, jos ja kun on aikaa. Parka. Mutta niinhän se menee. Ei tässä oikein itkut auta. Edes tokaluokkaisella enää. No, onneksi oon kotona kun typy tulee koulusta. Jos sattuu, että sitte vielä itkettää niin antaa mennä vaan.

Huhhuh tosiaan! Mutta tyttöjen piparitaloista tuli ihanat! Mister A on yleensä tehnyt vaikka minkälaisia piparilinnoja ja autoja tyttöjen kanssa. Tänä vuonna tuotiin valmiit muotit tuliaisiksi Ikeasta ja kyllähän niistäkin ihanat tuli. <3 Siskonen jakoi eilen artikkelin FB:ssä, jossa kerrottiin, että joulukoristeet kannattaa laittaa ajoissa, koska ne lisää onnellisuutta. Ei se ihan huuhaata ollut. Kyllä mun hyvä mieli tulee, kun noita pipariluomuksia tässä tsiigailen aamuhämärässä.

Mukavaa tiistaita!

Sannis

Äiti, miksi sä itket?

Viikonloppu meni hujauksessa. Pari tiukkaa palautteenantotuokiota syntyi tyttöjen kanssa, kun alkaa koko jengi olla ihan vähän väsyneitä näihin viimeisiin viikkoihin.  No, vaikka olin yli väsynyt, oli meillä kivaa, koska saatiin kavereita kylälle lauantaina ja sunnuntaina. Tokaluokkalainen pääsi ekaa kertaa kaverin kanssa kahdestaan leffaan ja voi sitä riemua. Minä toki vein saliin asti, mutta kuiteskin. Ite pääsin muutaman taukoviikon jälkeen mäkitreeneihin. Aloiteltiin varovasti ja otettiin puolet normaalia lyhyempi setti. Myöhemmin selvisi, että liikaa se oli sekin. 

Viikonloppuna näytti tosiaan siltä, että vihdoin alkaa hommat palautua normaaliksi. No, väärässä olin. Ei jaksais enää edes valittaa, mutta sanottakoot, että flunssa ei todellakaan ole vielä häädetty. Viime viikolla ja eilen oli niin ihanaa nähdä ihmisiä jumpissa ja olla viikon tauon jälkeen omassa elementissä, mutta vaikka kuinka mieli olis niin valmis rokkaamaan, kroppa pistää hanttiin. Ääni ja henki kulkee huonosti ja olo on karsea. Nyt on myös tokaluokkalaisen vuoro sairastaa mutsin seurana. Tänä aamuna se kysyi: "Äiti, miksi sä itket?". No, äitihän alkaa olla ihan vähän väsynyt ja pillahti vaan itkuun, kun harmittaa niin kovaa. Viidettä viikkoa mennään tätä lajia. Oon pitänyt just viittä viikkoa jonain maagisena rajana, koska parikin tuttavaa on nyt kertonut viiden viikon flunssasta. Jee, ei enää siis paljoa jäljellä ;D Just kirjoitin viestiin duunikamuille, että hetken päästähän tämmösiä viikkoja ei enää muistakaan. Että koitetaan rämpiä sinne asti.

Vähän mulla on muuten välillä semmonen olo, että ei ehkä sais kertoa näin paljon, että on surkeeta. Että mitäköhän ihmiset ajattelee. Että mitä jos niille tulee mun valituksista semmonen olo, että meillä sairastetaan paljon. Kun muuthan saa kyllä sairastaa, mutta omalla kohdallahan se on jotain heikkoutta ja huonoutta, jollain tavalla hävettävää olla kipeänä. Ja monilla muillahan on se tapa, että kerrotaan (somessa) vain jos on jotain kivaa kerrottavaa. Eikä siinäkään oo mitään pahaa. Eihän kaikkien tarvikaan sairastapauksiaan julistaa koko maailmalle. Sitten kuitenkin mietin, että miksipä en voisi kertoa. Kun se kerta mua vähän helpottaa. Kun en mä osaa kenellekään soittaa ja tilittää, että nyt on kuulkaa paha mieli. Mister A:kin kysyi eilen, kun jo illalla itkua väänsin, että mikä murua murehduttaa. Että sillekin onnistun huomaamattani esittämään niin kovin reipasta, vaikka oikeesti oon ihan loppu. Niin, että tämä kirjoittaminenhan taitaa olla vähän niinku mun ainut keinoni :D Nytkin jo tässä vähän hymähtelen, vaikka aloitin kirjoittamisen ihan romuna. Kiva, kun ootte siellä!

Pysykää terveinä!

Sannis

Öjberget

Oon nyt tosta Öjbergetistä vauhkonnut koko kesän. Ollaan niiiiiin ny käyty mäkitreenamassa hei :D Viime viikolla meillä mäkitreenikamun kanssa meni aikataulut solmuun ja päätettiin lähteä perheen kesken tsiigailemaan mitä muuta tuolta löytyy, kun se hitsin mäki...joka muuten näyttää tossa kuvassa vain pieneltä nyppylältä. Sitä tarpoessa tulee vähän toisenlainen fiilis.

Lähdettiin kiertämään luontopolkua ja vitsi, olin ihan liekeissä siitä, kuinka ihana se oli. Metsä näytti ihan erilaiselta, miltä meidän metsät yleensä näyttää. Tuli ihan lappi mieleen. Tokaluokkalainen on liekeissä aina kaikista tehtävähommista ja sitä kiinnostaa historia ja luonto. Se spottaili innoissaan luontopolun rasteja ja ihmetteli silmät suurina isoja kiviä.. kuinka jää on niitä voinut kuljettaa. Mini oli eniten innoissaan sinisistä tolpista, joilla polku oli merkitty. Se keräsi marjoja ja hihkui aina, kun näki merkkitolpan.

Minillä on alkanut ensimmäinen uhma. Molemmat meidän tytöistä on hypänneet kaksiveeuhman (ja mitä niitä nyt onkaan) yli, mutta neljävee on tullut aika raivoisana. Loppumatkasta alkoi minillä jo olla nälkä ja urputus alkoi olla sillä tasolla, että viime metreillä mullakin räjähti hermot. Oon kuunnellut sitä uhmailua nyt monta päivää putkeen ja paloi vaan käpy ihan totaalisesti. Jotenkin vaikea tottua taas siihen, että tähän asti niin lunki typy onkin yhtä kiukkua puolet ajasta. Sama oli silloin aikanaan Annukan kanssa. Ei auta, kun ny tottua vaan ja koittaa kestää. Jälkeenpäin vaan repeilin, kun mietin jos joku kuuli sen mun pienen avautumishetken siellä metsässä :D

Menkää ihmiset Öjbergetille. Siellä on yli siistiä!

Sannis

Lista lyhenee

Instagram -> Sannis_2.0

Päiväkodin kevätjuhla

Muistamiset Aamun hoitajille

Annukan viestikarnevaalipäivä

Annukan kevätretkipäivä -> eväät ym.

Annukan hammaslääkäri
Timin synttärit (Aamu)

Koulun kevätjuhla
Eväät viimeiseksi koulupäiväksi

Muistaminen opettajalle

Nuan vain. Ainaskin noin monta hommaa saanut vetää jo yli. Saman verran vielä jäljellä ennen lomaa, mutta me hoidetaan, me hoidetaan. Paitsi että, nyt just istutaan minin kanssa soffalla eikä hoideta yhtään mitään. Mutta kohta. Ihan kohta aloitetaan taas.

Ihanaa perjantaita! Minä kippasin minin suoraan sängystä autoon. Ilman kenkiä ja mun huivi peittona. Oli sillä jo valmiiksi pitkähihaista päällä :D ettei ekaluokkalainen olis joutunut mennä pyörällä räntäsateeseen ja jäätävään tuuleen. Mutsipisteitä kiitos! :D

Sannis

Satunnaiset (epä)toivon hetket

Migreeniputki on kestänyt useamman viikon. Välissä on yksi tai kaksi parempaa päivää. Silloin vihlaisee välillä kipeästi vasemmasta ohimosta tai vasemmasta poskesta aivan, kuin särky paukahtaisi päästä poskiluuhun. Muuten on parempi olla ja oon helpottunut. Kunnes se yhtäkkiä alkaa taas. Jos aurinko paistaa vasemmalle puolelle päätä. Jos tuoksut on liian voimakkaita. Jos yö on katkonainen. Jos jos jos. Ei hajuakaan, mikä kaikki sen laukaisee. Kroonistuessaan migreeni ei ole enää kohtauksia, vaan jatkuvaa, lannistavaa, kaikki voimat syövää aivosumua ja tasaisesti junnaavaa hermosärkyä. Kipu on huomattavasti laimeampi, kuin yksittäisissä lyhyemmissä kohtauksissa, mutta yleisvointi romahtaa nopeasti eikä oireiden alkua ja loppua enää erota niin hyvin.

Migreenilääke ja särkylääkkeet coctailina auttaa vaihtelevasti särkyyn, mutta ei väsymykseen ja sumuun. Niitähän ne vain pahentaa. Muisti pätkii eikä ajatus kulje. Kroppa on väsynyt ja veltto. Välillä tulee ahdistus, ihan fyysinen sellainen. Aivan, kuin olisi pakko purra hampaat yhteen niin kovaa, että ikenet hajoaa tai painaa kynnet kämmenistä läpi. Tuntuu, että on pakko päästä omasta kehosta ulos...ettei enää kestä olla oman nahkansa sisällä.

No joo, nämä migreenijaaritukset nyt ei varmasti kiinnosta ketään, mutta voi morjens, että mä oon välillä väsynyt! Oon koittanut hoitaa normaalit puuhat ja sen lisäksi käyn melkein joka päivä moikkaamassa mummua. Koitan auttaa sen mitä pystyn; käyn kaupassa, katkon sokerinpaloja, autan puseroa päälle, leikkaan tukkaa ja pidän seuraa. Mummu on asustellut yksin ja pärjännyt hyvin, vaikka on lähemmäs ysikymppinen, mutta kaatuminen joitain viikkoja sitten hankaloitti hommaa murtuneen käden ja revenneen reisilihaksen takia.

Kaikesta huolimatta yleisfiilis on pääasiassa aika positiivinen, mikä on omasta mielestä yllättävää. Satunnaisina hetkinä annan epätoivon lyödä yli ja tuntuu, että alan porata. Joskus alankin. Tsiigailen ihmisiä, jotka elää normaalisti päivän puuhia ja tunnen oloni maailman yksinäisimmäksi tyypiksi aivosumuni ja särkyni kanssa. Aika nopeasti pääsen kuitenkin jaloilleni noiden hetkien jälkeen ja oon pärjännyt kuiteskin melko hyvin koko tämän ajan. Toki hävettää, kun unohtelen välillä asioita ja vapaapäiviä odotan, kuin kuuta nousevaa, että saisin huilata.

Kuitenkin kaiken päällä häilyy sellainen hiljainen kiitollisuus. Siitä, että se on minä, joka on kipeä eikä tytöt. Siitä, että meillä yleensäkin on tytöt. Siitä, että mister A. yrittää ymmärtää ja käskee muuttaa lääkkeitä jos edelliset ei auta. Siitä, että mulla on vielä mummu, jota käydä moikkaamassa. Ja kaikesta muusta. Tämä on nyt toinen kevät, kun migreeni kroonistuu. Edellinen kerta oli kaksi vuotta sitten. Kun tietäis mistä se johtuu. Mikään ei ole itsestään selvää. Ei varsinkaan terveys.

Eilen maailma kirkastui yhtäkkiä. Värit palasi ja sumu hälveni. Energiaa oli vaikka naapurillekin antaa ja aamupäivän Body-tunti tuntui huikealta. Tänään värit on taas harmaammat ja me laitettiin töiden jälkeen verhot kiinni, piirretyt Netflixiin ja istuttiin sohvalla. Haluaisin kertoa vaikka mitä. Siitä, että minä ja mister A tavattiin tasan kaksitoista vuotta sitten. Tai siitä, että mun mittariin paukahti just 21. kevät ryhmäliikuntaohjaajana. Tai siitä, kun meni hermot ekaluokkalaiseen. Tai siitä, kun meinasin haljeta ylpeydestä, kun just se ekaluokkalainen on just meidän oma. Nyt en kuitenkaan ehdi, koska me lähdetään etsimään minille Batman- tai Spiderman-pukua. Mister A on tekemässä puutöitä anopin luona. Luulen, että me tytöt saatetaan käydä ostamassa myös pari donitsivuokaa :)

Terkuin,

Sannis

Stress

Klo on 6.16. Just soi herätyskello. Muikkeli on ollut hereillä jo pitkästi yli kaksi tuntia. Se on tehnyt töitäkin niistä jo puolitoista. Puuuuh! Sen täytyy kyllä olla maailman tärkein ihminen, kun ei normaalien ihmisten tunnit riitä vaan pitää nousta silloin, ku kukotkin vielä vetää sikeitä. Ihme emäntä!

Niin, että mikä ihime ny ressaa, hä? On tässä ny ollu paljon hommaa joo, mutta kyllähän nää hoituu. En ymmärrä, miksi kehitän nyt paniikkia semmosistakin jutuista, millä ei edes ole mitään varsinaista deadlinea. Kirjoittelen listoja ja sit ahdistun, kun en ehdi tehdä niitä heti kerralla. Tarpeeksi monta asiaa kun on listalla, en edes saa niistä kiinni vaan haahuilen kaikkea muuta epämääräistä. Sitten heräilen neljältä aamuyöllä koodamaan.

NYT, ryhdistäydy nainen!! Onhan tässä ny päiviä taas ens viikollakin. Ja sitä seuraavalla. Ja tänäänhän on sitäpaitsi perjantai. Töiden jälkeen saan pitkästä aikaa laittaa leivontahousut jalkaan, koska huomenna meille tulee pino mummuja ja pappoja kylälle. Ekaluokkalainen täyttää ihan kohta kaikki kahdeksan vee. Mahtava homma!

Kerropas sinä rakas ihminen siellä ruudun toisella puolella sun paras stressintorjuntavinkkisi!

Sannis

Facts

En voi nukkua jos peitto on jostain syystä nurinpäin ja pussilakanan avonainen pää ylhäällä. Sen on oltava oikein päin.

Hiekka ällöttää mua. Mä en pidä siitä miltä se tuntuu, enkä varsinkaan siitä miltä se kuulostaa esim. hiekkalapioita ja -ämpäreitä vasten. Yyyyyyyh!

Maailman ihanimmat Hugh Grant - elokuvat on Notting Hill ja About a Boy. Ja siis tokihan nää on melkein maailman ihanimmat elokuvat muutenkin :)

Mä olen pelkuri. Pelkään vaikka ja mitä. Pelkään pimeää. Pelkään huvipuistolaitteita. Pelkään olla auton kyydissä ohitustilanteessa. Pelkään lentää. Pelkään, että joku murtautuu meidän kotiin.

Herätän ekaluokkalaisen useimmiten liian myöhään ja sit urputan, kun se on niin hidas. Ja kyllä, tunnen itseni vuoden äidiksi.

Haluaisin matkustaa Islantiin.

Pidän vuodenaikojen vaihteluista. Monet haluais, että olis aina kesä. Vaikkei talvi ookaan mun ykkösvuodenaika, niin ei sitä kesääkään aina jaksais. Vuodenajoista rasittavin on kevät.. toki siinäkin on omat hyvät puolensa.

Kun olin pieni, meidän perheessä oli huumekoira nimeltään Sissi (faija on siis tullimies). Sissin jälkeen tuli kotikoira Iitu. Kun olin jo omillani, asui meillä Jack Russellinterrieri nimeltään Edi ja Cavalieri nimeltään Onni. Kanityttö Emmikin meillä on ollut. Nyt oon vannonut, että mitään eläimiä meille ei enää koskaan tule. Saa sii ny, pitääkö päätös. Ei oo kyllä hiukoja ja mister A on allerginen, joten saattaapi pitääkin.

Sitähän sä kysyit. Eiku... :D

Sannis

Se tunne

Tiedätkö sen tunteen, kun kahden migreenihuuruisen päivän jälkeen otat ekaluokkalaisen kanssa aamulla ennen töitä ja koulua yhteen niin kovaa, että huuto kuuluu varmaan seuraavaan kortteliin? Varmaan tiedät myös sen tunteen, kuinka tekis mieli mennä peiton alle suurinpiirtein viikoksi. Sen sijaan pakkaat lapset autoon, ajat koulun ja päiväkodin kautta duuniin ja tuijotat kolme minuuttia tyhjyyteen. Sen jälkeen keität kahvia ja alat vääntää duunia normimeiningillä.

Hoooooohhhoijakkaa! Aina vaan vasemman silmän ympärillä leijuu musta pilvi. Särkiskö vaiko eikö.. tuntuu ettei oikein osaa päättää. Sen verran tykyttää, että hermo on huonossa kunnossa ja valot ressaa suunnattomasti. Migreeni on kyllä jonkun tosi vitsikkään tyypin keksintö. Naurattais jos ei ärsyttäis niin paljon. 

Niin. Piti ny vaan päästä sanomaan. Tämmöseen postaukseen ei oikein mitään kuviakaan oo, paitsi tällä kertaa löysin aika sopivan. Ei siinä sitä mun tappelukaveria oo, mutta sunnuntaina puistossa pyysin mister A:ta ottamaan musta ja kolmeveestä valokuvan. No, siinä me nyt ollaan! Tai ainakin toisen meistä hampaat ja toisen takaraivo.

Niin, että miten meni noin niinku omasta mielestä?

:D

Sannis

Vaiheet

Oi morjensta pöytään!! Viime aikoina on meillä ollut jotenkin tosi tahmeeta nukkumisen kanssa eikä viime yö ollut poikkeus. Onkohan kolme- ja seitsemänvuotiaille olemassa unikouluja? :D Tää on mun mielestä lasten saannin suurin huijaus. Että kun sä pitkän aikaa saat nukkua täydet yöt ja sitten yhtäkkiä tuleekin taas joku VAIHE. Silloin, kun vaihe on päällä, sä juokset pitkin öitä etsimässä pehmoleluja, silittämässä päätä, laittamassa peittoa päälle, metsästämässä oikeita tai kuviteltuja hämähäkkejä/hyttysiä, rasvaamassa atoopikon käsiä ja mitä lie. Muistan, että ekaluokkalaisella oli myös kevyt vaihe tossa kolmeveenä, mutta jotenkin ei muka osannut odottaa, että vielä seiskaveenäkin saattaa vaihe iskeä sen jälkeen, kun kaveri on nukkunut suurinpiirtein kuin tukki viimeiset neljä vuotta.

Eli siis.. kolmevee huutelee, että ei tuu uni eikä saa nukuttua. Seiskavee näkee painajaisia tai ressaa jotain ja ahdistuu sitten, kun ei uni tuu ja itkeskelee pitkin öitä. No joo, ehkä mä nyt vähän liiottelen.. seiskaveellähän oli ensin korvatulehdus syynä ja nyt sitten viime yönä typy itkeskeli pari tuntia muuten vaan, mutta onhan se nyt IHAN AINA ja JOKA YÖ! Nää yötilanteet ei oo yhtään mun juttu. Hirveen kummallista kyllä.

No mutta. Nyt saakin sitten aloittaa arkimaratonin! Maanantai. Jee! Can you feel the excitement?

Sannis

Props

Viime torstaina lupasin (täällä), että vietän koko viikonlopun tyttöjen kanssa ja lähden metsään etsimään askartelutarvikkeita. No, aikaa kyllä vietettiin, mutta metsään ei päästy, koska korvatulehduspotilaalle lääkäri määräsi lepoa. Saa kuulemma olla jalkeilla ja mennä kouluunkin, mutta ei rasittaa itseään. Selvä. 

Ihan oikeestihan olin salaa tyytyväinen ettei tarvinnut lähteä ulos. Olin ihan hyytynyt ja meni jotenkin koko viikonloppu toipuessa viime viikkojen säädöistä ja lauantain ja sunnuntain välinen uneton yö oli piste iin päälle. Tiedättekö (no tiedättehän te) sen tunteen yöllä, kun tuntuu, että vois lyödä päätään seinään ihan vain aikansa kuluksi, kun ei kerta saa nukkuakaan. Ja sen jälkeen kävellä ovesta pihalle. Ihan mihin vaan, missä sais olla rauhassa. Ja toki samaan aikaan toinen puolisko vetää sikeitä vieressä autuaan tietämättömänä mistään kolmeveen pissahädistä tai ekaluokkalaisen korvatulehdusangsteista. Ai että vois herättää sen toisenkin? No, tiedätte varmaan, että ei tietenkään voi.. paljon kivempi on olla marttyyri ja AINA hoitaa YKSIN kaikki ;D

Mutta siis ne askartelut. Halloween-kekkerit oli tosiaan eilen mielessä as you know ja päätettiin tehdä Photobooth-propseja. Kuvanurkkaa ei oo hetkeen meillä missään kemuissa ollut ja mietittiin, että se olis nyt pitkästä aikaa kiva. Käytettävissä ei ollut kartonkia, mutta tavallisesta paperista, kontaktimuovista ja mister A:n bjuudaamista metallitikuista syntyi muutama jutska. Meillä askarrellaan lasten ehdoilla. Mun mielestä on kivaa, että lasten juhlissa on lasten omia, lapsenmielisiä juttuja eikä jotain vimpan päälle aikuisten tekemää. Niin. On siis vähän pakkokin ajatella näin, koska itellähän se työn jälki ei oo sen kummempaa, kuin lapsillakaan :D

Kivaa tätä viikkoa!

Sannis

P.S. Pohjia erilaisiin naamioihin löytyi täältä.

Liskojen yö

Semmonenkin liskojen yö on takana, että ekana aamulla oli mielessä lepakot, hämähäkit ja perinteiset lasten Halloween-kekkerit. Ekaluokkalaisen kuukauden takainen korvatulehdus on uusinut. Tai ehkä se ei oo ikinä poistunutkaan. Sitä ollaan typyn kanssa valvottu yön pitkät tunnit. Aamulla tsiigailin ympärilleni ja totesin, että lääkärissä käynnin lisäksi on tehtävä jotain. Sotku on jäätävä, mutta siivota ei vaan nyt jaksa. Mutta jos vähän askartelee, tuntuu että on saanut jotain edes aikaan. Jos ei muuta, niin ainakin enemmän sotkua :)

Kuvan printit bjuudaa Pop Up Kemut. Kannattaa käydä sivuilla. Ihania juttuja! Monikäyttöiset ja helpot rusetit löytyy täältä. Eri väristä paperia vain tulostimeen ja johan on paikkakorttia tai muuten vaan pöytäkoristetta mihin tahansa juhliin. Tämmöset kahden minuutin DIYt on just mun juttu! Vajaa kaksi kuukautta Halloweeniin. Fun!

Sannis

Havaintoja

Parhaat viime päivinä:

Älä katso puhelinta öisin. Ei, vaikka kuinka vilkuttelis valoja. Pidä se äänettömällä, käännä näyttö pöytään päin ja käytä kaikki mahdollinen aika nukkumiseen.

Kannattaa mennä tuntia aiemmin sinne sänkyyn joka ilta. Vaikka nukkuis ihan sairaan huonosti, saa kuitenkin edes mahdollisuuden vähän pidempään lepoon.

Kandee nukkua toppi tai teeppari päällä. Ei oo hirveen terveellistä varmaan kenenkään psyykkeelle jokaöisellä vessareissulla tuijottaa itseään peilistä ja laulaa aina mielessään: "How did I become so fat..?" Toi biisi on muuten mulla nyt just Core-tunnilla :D Itsetunnolle huomattavasti mukavampaa, kun ei karu totuus hyökkää niskaan jokaisen yön pimeinä tunteina.

Älä yritä tehdä kaikkea joka päivä. Keskity toisena päivänä eniten töihin ja toisena päivänä kotihommiin. Yhtenä päivänä voi laittaa tiskiä ja toisena pyykkiä. Kaikkeen ei tarvi/voi pystyä aina.

Fruitie is the new smoothie. Vesimelonista tulee tarpeeksi nestettä niin, ettei maitoja tms. tarvita. Mustikkaa, mansikkaa, banaania. Tai persikkaa ja ananasta. Nam!

Typerät viime päivinä:

Uutiskirjeet ja mainokset. Vaikka kuinka prkl klikkailet niitä "peru uutiskirje"-linkkejä, niin aina vain noi Spartoot ja Hobby Hallit muistaa kaikenlaisilla supertarjouksilla.

Norwegianin lennoilla matkalaukun chekkaus maksaa 90 euroa. Yhdeksänkymmentä euroa!!! WTF?

VR ei ole vahvistanut juna-aikatauluja joulun ajaksi. Why? Toisen kerran elämässä oon saanut suostuteltua mister A:n junaan, joten tarttis ostaa liput ennenkuin se hoksaa mitä tuli luvanneeksi.

Flunssat on nykyään jäätäviä superviruksia/bakteereja ja entisen neljän päivän sijaan kestää neljä viikkoa. Niin, ja iskee semmosen neljä kertaa vuodessa. Ihan arsesta!

Niskasiilin poiskasvattaminen on ihan hanurista. Joka ei toki tullut yllätyksenä.

*******************

Semmosia havaintoja. Ei varmaan jäänyt epäselväksi, että viime päivinä on tapetilla ollut nukkuminen (tai sen puute) ja matkavaraukset.

Have a nice tuesday!

Sannis

P.S. En tiennyt minkälainen kuva tällaiseen postaukseen pitää laittaa, joten tässä nyt sitten tyttäreni ja koristelemansa kakku. Näin muuten unta, että jätin tämän kolmevuotiaan yksin kotiin ja jonkin ajan päästä se laittoi mulle puhelimella viestin. Viesti oli täynnä kirjoitusvirheitä, mutta kuitenkin luettavissa. Oli kuulemma ottanut päikkärit ja kyseli miksi jäikään yksin. Tunnen itseni supermutsiksi just nyt :D