Elokuun vikat

Eilen laitettiin grilli tulille, vaikka oltiin vain omalla porukalla. Yleensä tulee grillailtua silloin, kun on vieraita, mutta nyt jotenkin tuntui siltä, että olis ihana syödä vielä terassilla. En oo maailman suurin punaisen lihan ystävä enkä koskaan tilaa esim. ravintolassa pihviä. Valitsen naudan sijaan mielummin possun ja nämä ulkofilepihvit oli kyllä hyviä, kun mister A grillasi ne just mehukkaiksi ja mureiksi.

Perunat laitoin uuniin öljyn ja mausteiden kanssa. Aika paksu kuori oli jo kesäperunoissa. Syksyn tulo näkyy kyllä nyt kaikessa. Ja se on ihan ihanaa. Toivottavasti saadaan vähäsateinen, upea syksy tänä vuonna. Tänään näyttää sateiselta, mutta vielä toivon, että pääsen kohta lähtemään fillarilla töihin. Kun sää tästä kylmenee, loppuu mun työmatkapyöräily. En halua polkea superhikisenä tai vaihtoehtoisesti suihkusta märillä hiuksilla kylmässä säässä kotiin.  

Istuin eilen hyvän tovin terassin sohvalla peiton alla vielä ruuan jälkeen. Kelailin kaikenlaista. Kelailin viime aikaisia olotiloja. Mulla on jännä tunne, että esitän vähän kuin sivuosaa mun omassa elämässäni just nyt. Ympärillä tapahtuu hirveästi ja oon jutuissa mukana, mutta silti tunnen oloni ulkopuoliseksi. Tuntuu että teen ja mietin vain muiden juttuja eikä kukaan muista miettiä mun juttujani. No joo,  nyt tää kuulostaa vähän hassulta ja oikeesti...miksi kenenkään edes tarvisi miettiä mun juttujani, koska kaikilla on omissa kädet täynnä, mutta kuiteskin.. Väsymys se täällä tekee nyt tepposiaan ja aiheuttaa kaikenlaisia oloja. Tai olisko neljänkympin kriisi?

Tämä vuosi on ollut varmasti kaikille omalla tavallaan raskas. On ollut paljon vaikeita asioita. Toisaalta on ollut myös ihania juttuja ja mietinnän sekä kasvamisen paikkoja. Saa nähdä millaisena vuosi jatkuu. Uskomatonta ajatella, että neljän kuukauden päästä ollaan taas jo seuraavan edessä.

Sannis

Saarikaudenpäättäjäiset

Saarikauden päättäjäiset vietettiin tänä vuonna upeassa säässä. Otettiin hyvin rauhallisesti mökillä. Istuttiin terassilla ja höpistiin, syötiin, heiteltiin minin kanssa palloa, kuvasin muutaman kuvan ja keräsin litran verran mustikoita. Tossa tais oikeesti olla koko lista, mitä sain aikaiseksi. Aivan ihanaa! Serkkupojat paukutteli papan ja mister A:n kanssa muutaman pommin ja tytöt tahtoi jäädä mökille yöksi.

Me lähdettiin mister A:n kanssa vielä valoisan aikaan kotiin. Hetken päästä saatiin videota mökiltä ulkotulien sytyttämisestä ja rakettien katselusta ja voi vitsi.. niin ihanaa, että tytöillä on mahdollisuus kokea juttuja isovanhempien kanssa. Kaikki näytti niin tunnelmalliselta, että vähän tuli haiku olla itekin paikalla. Ihan oikeasti kuitenkin epäilen, että tehtäis tytöille karhunpalvelus jos tukittais aivan joka asiaan mukaan. 

Muistan lapsuudesta yhdet saarikaudenpäättäjäiset siltä ajalta, kun olin ehkä alle kouluikäinen. Oltiin mökillä ja kokkona toimi vanha pystyyn nostettu puuvene, joka piti hävittää. Sain olla mun vanhimman siskoni kainalossa ja me seistiin vaan katsomassa tulta ja taivaalle lentäviä kipinöitä. Muistan, että se oli mahtavin kokko ikinä ja muistan, että mun oli ihan hitsin turvallinen ja hyvä olla.

Sannis

Zip Park

Vietiin tytöt eilen kiipeilemään Zip Park - seikkailupuistoon. Oon vähän vältellyt tota paikkaa, koska en itse halua kiivetä ja oon ajatellut, että yksitoistavee on samoilla linjoilla mun kanssa. Eniten se kuitenkin innostui, kun kysyin josko tytöt haluaisivat lähteä. Sää oli jo syksyisen viileä, mutta aurinkoinen ja tuntui, että olis ihan täydellinen keli viettää ilta ulkona.  

Tytöt lähti superinnoissaan lasten radalle ja selvittivät sen hienosti. Aikuisten radat tuntui aikamoisen pelottavilta ja haastavammilta, kuin olin odottanut. Kakkosrataa tytöt koitti kaksi kertaa, mutta ihan läpi asti ei päästy. Kyyneliltäkään ei kokonaan vältytty, mutta superhienosti molemmat taiteili menemään. Varsinkin ykstoistaveestä olin yllättynyt. Typy ei todellakaan oo mikään korkeiden paikkojen ystävä ja voitti kyllä pelkonsa mahtavasti.

Palattiin lasten radalle ja tytöt olis viettäneet siellä vaikka kuinka pitkään, mutta parin tunnin päästä tuli sulkemisaika vastaan. Pikkuhiljaa molemmat sai enemmän varmuutta valjaiden käyttöön ja hoksasivat kuinka liukua niiden varassa vaijeria pitkin. Mietittiinkin, että pitääpä mennä uudelleen joku kerta, kun tuo liukutekniikka on paremmin hallussa, niin sillä saattaa päästä vaikeampien esteiden yli.

Ite aloin kelata itsensä haastamista. Kuinka pakollista tai tarpeellista se on? Mua ärsyttää, että en voi mennä tommosia hemmetin kiipeilyratoja ja samalla mua vähän ärsyttää, että miksi edes pitäisi. Ärsyttää, että mukavuusalueesta on tehty nykyään vähän negatiivinen juttu ja koko ajan pitäisi kehittää ja haastaa itseään. Miksi ei joskus saisi vain olla rauhassa just sellainen kuin on, just siinä missä on? Ja niin, oikeasti tottakai saakin jos ite niin päättää. Taitaa vain tilanteessa, jossa on ihan hyytynyt ja normiarjenkin läpivieminen tuntuu itsessään jo haasteelta, noi itsensä ylittämishommat tuntua lähinnä kettuilulta.

Vähän monipiippuinen juttu tämäkin... Kyllähän itsekin esim. treeneissä venytän omia rajojani, mutta esimerkiksi tommonen kiipeilyhomma on ihan nounou. Jos venyttäisin rajojani niin kauas, epäilen että en tuntisi oloani voittajaksi, vaan olisin vain ihan hajalla ja pelkäisin helvetisti. Taitaakin olla siis ehkä kyse omien rajojen tuntemisesta ja siitä, kuinka paljon sitä mukavuusaluetta voi kasvattaa. Luulen, että mulle haasteet pitää tapahtua tietyllä tavalla turvallisessa ympäristössä. Kiipeilyratoja lähtisin kokeilemaan jos tietäisin, että sieltä pääsee alas jos tahtoo. En yhtään pidä ajatuksesta, että on pakolla mentävä loppuun asti jos kerran lähtee matkaan. Ja ei, ei tietenkään oo vaihtoehto huutaa niiltä puiston työntekijöitä apua, vaan pitäis olla jotkin tikkaat, joita pitkin pääsee sillain huomaamattomasti alas :D 

Lapsilleni tottakai opetin eilenkin, että ei oo mitään hätää ja tottakai voi pyytää apua. Kun ykstoistavee murehti, että on noloa jos kaikki näkee epäonnistumisen, lohdutin suureen ääneen kaikki ne perushommat. "Kaikki epäonnistuu joskus. Sillä ei oo mitään väliä jos ei onnistu.. tärkeintä on yrittää. Jos pelottaa liikaa, ei tietenkään tarvi mennä. Jos tekee virhearvion, ei haittaa.. sitten arvioidaan uudestaan. Jos joku nauraa, se osoittaa sillä oman hölmöytensä." 

Ja silti, mä niin ymmärrän ykstoistaveetä.

Sannis

Viljelijät

Meidän kasvihuoneviljely ei mennyt ihan nappiin vielä ensimmäisenä vuonna. Tomaateista tuli isoja, mutta ne ei koskaan kypsyneet. Mietin, olisko vielä mahista jos ottais ne sisälle kypsymään. Paprikoiden kanssa kävi yhtä nihkeästi. Ne kasvoi isoiksi ja hienoiksi, mutta yksi pikkujuttu.. ainuttakaan paprikaa niissä ei näy. Kasvihuoneessa kai toki pitää olla lämmin, mutta epäilen, että meillä taitaa olla jo liian kuuma tossa suorassa auringonpaisteessa. Täytyy vissiin ihan oikeasti vähän perehtyä asiaan. A-tiimi on hoitanut tota projektia, mutta mister A ei paljoa ohjeita lueskele, joten epäilen, että tää vaatii nyt vielä yhtä kokkia soppaan.

Perunoiden viljely oli pikapäätös aika myöhään kesällä. Mietin, ehditäänkö vielä, mutta niin vain muutama multaan heitetty peruna toi satoa, joista ensimmäiset sai korjata viikonloppuna. En oo ollut kovin kiinnostunut puutarhajutuista, mutta nyt yhtäkkiä vähän kiinnostelee. Jos ensi kesänäkään ei saa vielä reissailla mihinkään, tässähän olis hyvin aikaa viljelyyn. Ite olisin ollut valmis jo kotimaassa tekemään pientä reissua, mutta mister A on ollut tiukkana siitä, että nyt ei lähdetä mihinkään. Tästä lähtien kaikki muu on sitten turhaa paitsi puutarhanhoito :D

Sannis

Vaihto

Viikonloppuna tehtiin kesän viimeiset ja syksyn ensimmäiset puuhat. Mun mielestä perjantaina oli vielä kesä ja lauantaina oli yhtäkkiä syksy. Kesän viimeisistä päivistä ei jäänyt kuvamateriaalia kameraan, mutta puhelimesta löytyy pari videota uintireissuista, joita ehdittiin tehdä vielä kaksi. Vaikka minillä kurkku olikin vähän karhea, en malttanut kieltää uimista, kun yhtäkkiä tulikin vielä lämmin sää. 

Ajettiin koko porukka pienelle uimarannalle, jossa saatiin hömpöttää ihan keskenämme ja ihastella ilta-aurinkoa. Toinen rantareissu tehtiin minin kanssa kahdestaan. Kirjoittaja yllätti itsensä täysin uimalla molemmilla kerroilla. En oo vuosiin nauttinut uimisesta ja oon vältellyt sitä viimeiseen saakka. Nyt kuitenkin vesi tuntui hyvältä ja uiminen ihanalta. Vitsi, että asiat muuttuu, kun vuodet vierii.

Sunnuntaina avattiin syksy ja syksyn metsäkausi. Kesällä en pidä metsästä koska hyttyset ja ärsyttävä nihkeä hikinen fiilis. Syksyllä, silloin kun on viileää, raikasta ja upean väristä, rakastan metsässä oloa. Nyt oli vielä aika lämmin, vaikka tuuli oli syksyinen. Kumpparit oli turhat, koska polut oli ihan kuivat. Laskettiin yli 40 pikkusammakkoa, lämmiteltiin eräleivät nuotioilla ja tehtiin ylimääräinen lenkki, koska mister A pudotti aurinkolasinsa matkalle. Kysyin A-tiimiltä, josko ne on kypsänä, kun alkaa tämä kausi, kun mutsi vinkuu metsään kaikkina viikonloppuina. "Ei, mä tykkään näistä retkistä!", vastasi mini.

Sannis

Kahdestaan

Perjantaina käytiin minin kanssa retkellä ihan kahdestaan. Torstaiaamuna typyllä oli kurkku kipeä ja nokka vähän vuoti, joten piti jäädä koulusta kotiin. Epäilin toki allergiaa, mutta kaiken varalta ei lähdetty koulumatkalle. Perjantaina kurkkua vähän karhasteli, mutta kunto oli muuten hyvä ja tylsyys meinasi vaivata. Muakin harmitti niin minin puolesta, kun vihdoin pitkän kesäloman jälkeen pääsi kouluun ja heti nyt sitten pitikin jäädä kotiin. Haluttiin tehdä vähän jotain, joten pakattiin laukkuun makkaraa, pikkutomaatteja, tulentekovälineet ja pelikortit ja käännettiin auton nokka kohti Raippaluotoa.

Hiekkaleikit leikittiin ja makkarat grillattiin Vaasan puolella Grönvikin uimarannalla. Sillan yli ajettiin sen verran, että tehtiin pieni kävelylenkki laitureilla ja sen jälkeen oltiin valmiita lähtemään kotiin. Mini on kyllä kivaa seuraa, kun se on aina valmis kaikkeen ja puuhailee mielellään melkein mitä vain, kunhan on joku mukana touhuamassa. Nyt on onneksi kurkkukipu hellittänyt yhtä nopsasti, kuin alkoikin ja saadaan varmaan elellä ihan normaalisti.

Mukavaa sunnuntaita!

Sannis

Pihapuuhia

Hellurei ja hellät tunteet! Täällä ollaan ja porskutellaan. Takapihalla on saatu vähän aikaiseksi ja se on kyllä ehdottomasti piristävä juttu. Siivottiin puuvaja ja sen ympäristö. Kärrättiin iso peräkärryllinen puuroskaa kaatopaikalle ja siirrettiin leikkimökki talon päädylle odottamaan uuden omistajan luo pääsyä. Puuvajaan saatiin tilaa sen verran, että kepparit muutti sinne nyt syksyksi.

Oon kauan jo haaveillut, että päästäis leikkimökistä eroon. Ei olla jaksettu sitä koskaan kunnostaa ja jotenkin tuntui yli suurelta suoritukselta lähteä sitä edes maalaamaan. Helposti putosi maalausurakka nyt puoleen, kun onkin vain puuvaja tehtävälistalla. Maalauksethan kannattaisi tehdä alkukesästä, mutta lueskelin tossa netin syövereistä, että vois sitä elokuussakin vielä täräyttää jos vain on kuivia päiviä. Olis sitten talvellakin kivempi tsiigailla takapihalle, kun olis vajakin nätimmässä kunnossa. 

Hiekkalaatikon saa kuulemma kans poistaa käytöstä. Ajateltiin käyttää hiekat terassin jatko-osan alle. Kehikosta vois tehdä vähän jatkoa kasvimaalle ja tytöt vois istuttaa siihen jotain ensi keväänä. Vähän mua on alkanut kiinnostaa myös kukkapenkki. Tiedän, että en sitä jaksaisi hoitaa, muttamutta.. ainahan sitä voi haaveilla :) Ja ei kai tässä ens kesänäkään vielä mihinkään pääse reissaamaan, niin saattais olla aikaa. Ehkä. Pitääkö jotain kukkasipuleita istuttaa syksyllä?

Kivaa viikonloppua!

Sannis

Villahäät

Villahäitä juhlistettiin eilen meidän lempparipaikassa Raippaluodon sillalla. No joo, ei ihan sillalla, mutta aika lähellä. Ja oikeestihan hommat meni niin, että kun käveltiin lounaspaikkaan, muistelin, että meillähän on huomenna hääpäivä. Mister A:n siinä tuumatessa, että niinkö se oli, päätettiin että tämäpä on sitten meidän hääpäiväjuhla :D

Oikea päivä on tänään 17.8. Seitsemäs vuosi on villaa. Timanttiin on vielä siis matkaa. Ollaan aika varmoja, että sinne asti kyllä päästään. Saa nähdä onko lukko vielä paikoillaan sillalla, kun on timantin aika. Nyt se ainakin siellä vielä oli tiukasti kiinni. Siinä kohdassa pitää aina tietysti hidastaa ja tarkistaa.

Ootteko käyneet Bernyssä tänä kesänä syömässä? Pitsa oli hyvää ja puitteethan on ehdottomasti kunnossa. Käykää ihmeessä. Terassillakin tarkeni eilen vielä hyvin. Pieni tuuli oli vain hyvä juttu, koska aurinko paistoi tosi kuumasti.

Sannis

Väsy

Ihan oudot pari päivää on takana. On ollut vähän väsy. Eikä mikään normaali väsy, vaan semmonen että sängystä terassin sohvalle pääseminen on tuntunut suurelta suoritukselta. Puheen tuottaminen on tuntunut suurelta suoritukselta. Voileivästä kiinni pitäminen on tuntunut suurelta suoritukselta. Oon pitänyt puhelinta äänettömällä ja pelännyt koko ajan, että ovikello soi.

Oon ollut väsynyt jo useamman viikon. Muistan, että jo viime syksynä olin jostain syystä liian stressaantunut enkä tiedä onko hommat sen jälkeen helpottaneet riittävästi kertaakaan.  Viime yönä näin painajaisia siitä, että olin umpikujassa ja kaikenlaisia uhkia lähestyi joka suunnasta. Nukuin kuitenkin vihdoin pidempään, kuin viiteen. Nyt onneksi tuntuu, että kropassa on hitusen enemmän voimaa, kuin eilen. 

Huomaan, että elän taas liikaa sen mukaan, mitä oletan muiden odottavan ja multa haluavan. Tunnen itseni riittämättömäksi ja monella tavalla vääränlaiseksi. Pelkään, että jään jostain paitsi jos en ole kaikessa mukana ja samalla oon liian väsynyt siihen, että mun pitäisi olla kaikessa mukana. Koko kevään ja kesän oon pelännyt loppuunpalamista ja kuulostellut itseäni sen varalta. Nyt alkaa olla aika ottaa kunnon takapakki ja muistella, missä ne omat rajat menee. 

Valitusvirsi täällä siis jatkuu. Saa nähärä ny.

Sannis

Koulutielle

Ensimmäiseen koulupäivään lähdettiin meiltä reippaasti ja innokkaasti. Molemmat tytöt oli sitä mieltä, että on vähän tylsää, kun koulu alkaa perjantaina. Että olis sinne voinut useampana päivänä mennä, kun kerta aloitettiin :) Nyt ei tarvittu mutsia mukaan matkalle, vaan tytöt teki lähtöä yhdessä. Suostuttelin tokaluokkalaisenkin menemään kävellen, kun sisko ei halunnut pyöräillä. Vitosluokkalaiselle ilmaantui kuitenkin kaveri ennen lähtöä, joten lupasin, että menkööt mini pyörällä. Lempinimi "Mini" ei muuten taida olla enää niin osuva. Pitkä likkahan se jo on ja vimpan päälle omatoiminen. Omatoiminenhan se on toki ollut aina. "Yes!" se huikkasi, napsautteli repun kaikki mahdolliset klipsit kiinni, nappasi pyörän tallista ja lähti veivaamaan edellä menevän siskon ja kamun perään.

Tulispa tästä(kin) lukuvuodesta hyvä!

Sannis

Valitusvirsi

Voi mitä ihmettä täällä meillä oikein tapahtuu? Kaikki on vähän jotenkin hoooohhoijjaa! Oon stressaantunut, vaikka en millään tahtoisi tai jaksaisi olla. Koska varmaanhan joku tahtoo olla stressaantunut hei... vai? :D On semmonen kummallinen blääh-olotila. Ei oo ihan täysin paskaa, mutta ei oikein kivaakaan. Huomaan, että huokailen kaiken aikaa ja oon jotenkin turhautunut. Nukun vähän huonosti, enkä oikein tiedä mitä haluaisin milloinkin tehdä. Rasittaa Korona-uutisoinnitkin ja ottaa aivoon kun jengi reissailee ulkomailla vailla huolen häivää samalla, kun ite on ihan resseissä jokaisesta omasta liikkeestä..ettei vaan nyt tekis mitään väärää. Normaalistihan tunnen kovaa ja korkealta tai ihan pohjamudista, mutta on nyt kaikesta jotenkin terä pois. Kaikki on vähän semmosta harmaata tasapaksua mössöä.

Tytöt on kans jotenkin hämäriä. Molemmat heräilee öisin ja itkeskeleekin välillä. Välillä on kuuma ja välillä pelottaa. Molemmat odottaa kyllä kovasti, että koulu jo alkaisi ja alkaa varmaan vaan tylsyys vaivata. Aina tässä loppukesästä tuntuu, että aletaan jo vähän kyllästyä toistemme seuraan, kun on oltu yhdessä koko ajan. Tytöt tahtois mummalle yökylään viikonloppuna, mutta ei mulla ja mister A:lla oo kyllä mitään ihmeellistä puuhaa tai suunnitelmia. Saavat tottakai mennä jos mummalle passaa, niin tulee vähän vaihtelua. Kun arki alkaa, tulee noita yökyläpuuhia taas vähemmän, kun pyhitetään viikonloppuja omalle perheelle. 

Mister A vaihtaa duunipaikkaa ja aloittaa uudessa ensi viikolla. Irtisanoutui itse ja lähtee tosi innoissaan uusiin hommiin. Työmatka pitenee ja työajat vähän muuttuu. Meillä on töissä kaikki hyvin epävarmaa.. Koronatilanne vaanii koko ajan nurkan takana ja mua ahdistaa jo valmiiksi mahdollisuus siitä, että jumpat laitetaan tauolle. Koitan tässä nyt vain elää päivä kerrallaan ja olla miettimättä liikaa. Epävarmuus vain on mulle hitsinmoista myrkkyä. Mun pitää tietää missä mennään, milloin mennään ja miten mennään. Sen takia tämä kai joskus onkin niin hemmetin hankalaa, kun harvemminpa sitä hommat kovin pitkään menee ihan smoothisti omien suunnitelmien mukaan.

Äh, ärsyttää kirjoittaa tämmöstä valitusvirttä. Matalalentoa on menty koko vuosi ja voi että se voi syödä mua. Tahtoisin niin vain olla iloinen ja pirteä enkä koko ajan kuulostella, että nytkö se uupumus tai burn out on taas nurkan takana. Tuntuu, että kun sen on kerran kokenut, on kynnys väsymiseen paljon matalampi. Sietokyky ei oo ollenkaan samalla tasolla, kuin joskus ennen. Toki ikä tuo mukanaan tietynlaista hyväksymistä ja vähän semmosta "whatever" - asennetta, mutta kun henkinen kuormitus nousee korkeaksi, alkaa kaikenlaiset turhatkin huolenaiheet hiipiä taas mieleen. 

Että voi ny plääh!
Sannis

Ilta-auringossa

Aurinkoinen ja lämmin viikonloppu on takana. Kunnon helteet ja polttava aurinko saatiin vielä elokuulle. Tytöt oli yötä mummun ja papan kanssa mökillä. Me mister A:n kanssa hengailtiin siellä päivät ja käytiin kotona nukkumassa yöt. Pakkasessa on nyt about 30 litraa mustikkaa, jotka oon tyttöjen ja mutsin eli mummun avustuksella noukkinut ja luulen, että alkaa pikkuhiljaa riittää mustikkapuuhat tälle vuodelle. Ehkä :)

Lauantaina maltoin jättää mustikat hetkeksi ja lähdettiin pitkästä aikaa veneilemään. Pappa ajelutti meitä pitkin saaristoa. Käytiin jätskillä Kalajannella eli Jannen Saluunassa ja ajeltiin myös Vaasa Festivalin edustalle kuuntelemaan Eppuja. Tytöt oli ihan tärinässä. Varsinkin ykstoistavee. Ei olla kovin paljoa veneilty, vaikka ainahan mökillä on papan vene laiturissa. Ei oo vaan tullut lähdettyä. Mister A haaveilee omasta veneestä. On haaveillut jo monta kesää. Kiikarissa on yksi "vain vähän laittoa" vaativa. Tietysti. Kaikki mitä meille tulee vaatii aina vaan vähän laittoa. Joskus kyllä mietin, että olispa rahaa ostaa uutta. Mutta ehkä meille ei sopiskaan uudet, hienot ja kiiltävät vehkeet :D

Saapa nähdä, löydetäänkö itsemme kuvien maisemista vielä ensi viikonloppuna...
Kun jäihän sinne niitä mustikoita vielä mökin pihaan :D

Sannis

MökkiLife

Tänä viikonloppuna täällä Vaasassa on Vaasa Festival. Ollaan tavattu käydä aina näissä Vaasan omissa kemuissa, mutta viime kesänä jäi väliin. Niin nyt sitten myös tänä vuonna. Olisin saanut lipun töistä perjantaille eli eiliselle, mutta viime metreillä peruin, koska Korona ja koska olotila on ollut aika nihkeä koko viikon. Migreeniä meinaa pukata taas kaiken aikaa jossain muodossa. Eilen taputtelin itseäni olalle, että tosiaan peruin, koska aamulla olo oli aika järkky. Töitä oli vain ihan lyhyt pätkä ja sain sen jotenkuten purkkiin. Sen jälkeen kurvattiin tyttöjen kanssa mökille.

Ensin mietin, onko koko hommassa mitään järkeä, kun olo oli niin karsea, mutta kyllä se siitä alkoi helpottaa. Poimittiin vähän vajaa seitsemän litraa mustikoita ja tippa vadelmia. Mini ui ja suppaili naapurin tyttöjen kanssa ja ykstoistaveekin innostui tekemään akvaariota pikkukaloille. Marjasavotan jälkeen laitoin jopa minäkin uikkarit päälle ja tein pienen pulahduksen viileään meriveteen. Mister A tuli töiden ja salin jälkeen pelipaikalle grillieväät mukana ja saatiin vatsat täyteen. Tytöt innostui testaamaan mutsin eli mummun karaokevehkeitä ja riitti sitä sitten laulua ja musiikkia meilläkin vaikkei festeille päästy :)

Sannis

Terassielämää

Ehdin jo jossain vaiheessa surkutella, että ollaanpa me nyt vähän tänä kesänä hengailtu terassilla, kun jotenkin semmoset perinteiset grillaussetit kamujen kanssa on olleet vähän vähemmällä. Tuntuu, että on ollut joko liian kuuma tai liian kylmä. Perusmeno siis.. ei ikinä hyvä. Tai ehkä me vaan ollaan tehty kaikkea muuta :D

Uusi terassi on todellakin mieleinen, mutta muutamaan otteeseen oon ehtinyt jo kaivata sitä ei-katettua osaa, joka on toki tulossa, mutta luultavasti vasta ensi kesänä. Oikein usein en enää halua auringossa olla ja 99% ajasta hakeudun varjoon, mutta joskus silloin tällöin olis kiva lukea lehteä ja ottaa aurinkoa ihan pieni hetki. Pitääkin nyt tarkkaan miettiä, kuinka iso laajennusosan pitää olla ja mikä sen tarkoitus tulee olemaan. En oo vielä varma, halutaanko, että siihen mahtuu ruokapöytä vai esim. pari löhötuolia.

Nyt kun on ollut sateisempaa, oon taas viihtynyt hitsin hyvin aamukahvin kanssa omassa paikassani terassin nurkassa. Ihanaa, kun sade ropisee ja on sen verran viileää, että joutuu kaivautua peiton alle. Ehtii tulla päivän istumiskiintiö täyteen jo ennen ysiä aamulla, kun ei millään malttaisi nousta. Kohta alkaa olla jo aika laittaa lämmitin päälle ettei kädet jäädy.

Kaivoin jo vähän kynttilöitä ja käpyjä esille, vaikka onhan tässä vielä syksyyn aikaa. Viime syksynä epäilin vahvasti, että kynttilät oli yksi iso syy megalomaaniseen migreeniputkeen, mutta ehkä niitä voisi polttaa ulkona. Pöytäliinan ostin Henkkamaukan alesta alle 15 eurolla ja tykkään väristä aivan yli kovaa. En usko, että meillä on koskaan aiemmin mitään marjapuuron väristä ollutkaan. Onko toi marjapuuron värinen vai jotain muuta?

Niin, että eipä mulla oikein mitään asiaa ollut.
Kunhan höpäjän :D

Terkkuja,

Sannis

Hullu hillomuija

Kesäflunssa tuntuu olleen vähän väärä hälytys ja sain homman muuttamaan kurssia levolla ja troppauksella. Yes! Harvinaisen tylsä alkuviikko on nyt takana, kun on pitänyt kökkiä täällä kotona ja vaihtaa paikkaa sohvalta terassin sohvalle. Hullun hillomuijan puuhiin aloin, kun alkoi oikein toden teolla tylsistyttää.

Oikeasti en oo yltänyt tittelin veroiseksi viime vuosina. En oo ihan hirveesti hilloja säilönyt enää, koska tytöt ei oo niistä niin superinnostuneita. Laitan liian vähän sokeria kaupan hilloihin tottuneiden mielestä. Niin, ja kerran löytyi omenahillosta kuoren pala (vai siemenkö se oli?), niin eihän sitä nyt voi enää ikinä syödä :D Vadelmahillo on semmonen, mikä on maistunut ihan hyvin tytöillekin, joten tekaisin sitä pienen satsin. Laitan sokeria about puolet siitä mitä hillosokeripussin ohjeessa neuvotaan. Yhtä jämäkäksihän hillo ei silloin hyydy, mutta kyllä mun mielestä sokeria on todellakin ihan riittävästi. Maku jää vähän kirpsakaksi, mutta ite tykkään, että se on vain parempi. 

Kokeilin tehdä myös pienen tipan raparperi-mansikkahilloa. Tytöt haki raparperit omasta pihasta ja mansikat oli tällä kertaa kaupan pussista. Saa nähdä, maistuuko kenellekään vai onko ihan liian kirpeää. Laitoin hillon blenderillä sileäksi, niin on ykstoistaveellekin sopivammassa muodossa.

Eipä kuulkaa muuta tälle päivälle.

Hillomuija kuittaa!

Sannis

Kotona

Aika hämyisää on jo näinä päivinä, kun satelee vettä. Huomaa, että mennään jo loppukesää. Kosteuskin on ihan eri luokkaa yön jäljiltä, kuin kesäkuulla. Oon istunut enemmän terassilla ulkona nyt, kun ei oo niin kuuma. Öisin on sisällä vieläkin välillä lämpötila noussut niin korkeaksi, että on täytynyt pitää ilmalämpöpumppua hetken päällä ennen kuin oon saanut uudelleen unen päästä kiinni.

Sais alkaa jo koulut. Alkaa jotenkin käydä fiilikset jo vähän malttamattomiksi. Tuntuu, että tytöilläkin meinaa mennä ruutujen edessä lojumiseen aina vain helpommin aikaa, kun niin pitkään on jo saanut juosta pitkin pihoja. Mun puolesta koululaisten kesälomaa vois lyhentää parilla viikolla ja ne lomaviikot voisi siirtää johonkin muuhun kohtaan kouluvuotta. Se vaan ei taida olla kovin yleinen toive. Mutta meille passais aivan hyvin :)

Keittiössä on ollut hana paikoillaan ja lamput seinillä jo niin kauan, etten enää muista mitään muuta siinä koskaan olleenkaan. Kiva siitä tuli, vaikka vähän jännitin kuinka käy. Lamppuja mietittiin hetki.. että olisko ne katosta roikkuvat tai olisko ne semmoset nivelvartiset seinävalaisimet. Sitten kuitenkin tuntui, että just ne kaksi vaihtoehtoa on jo aika nähty ja päädyttiin villiin korttiin. Minä ehdotin, mutta en kuitenkaan ollut ihan varma. Mister A syttyi heti. Hyvät ne on. Ja valaisee superhyvin.

Oon todella tyytyväinen keittiön faceliftiin. Jaa niin joo, liesituuletinasia on toki vielä kesken. Tai oikeastaan, en oo ihan varma onko se kesken vai ei. Hyvin tuntuu höyryt nousevan huippuimurin (vaimikäsenyton?) imuun enkä tiedä tarvitaanko muuta. Vielä en oo mitään suuria rasvahaittojakaan huomannut katossa. Jätämme siis asian edelleen mietintämyssyn alle.

Ei oo paljoa stailattu näitä mun kuvia taas. Laturin johdot on pitkin pöytiä ja tiskit altaassa. Mutta aivan itte kuulkaa asettelin nuo alimman kuvan kaksi kahvikuppia. Ja tuo Ikeasta ostettu banaanihylly on muuten superhyvä. Siihen saa kerroksiin ne jutskat, jotka ennen vei paljon enemmän tilaa työtasolla. Ja joo, oon lähes varma, että se myytiin nimellä banaanihylly. Kyyllä! :D

Sannis

Kesäflunssaa

Se olis taas mustikoiden lisäksi vadelmapuuhia. Tossa ihan meidän lähellä on paikka, jossa on muutama hyvä puska ei kenenkään maalla. Nämä mun asuinkumppanit ei oo niin kauheen innostuneita eikä jaksa ihan hirveän kauaa, mutta kyllä ne sen verran suostuu lähteä ja vähän auttaakin, että aina yhden tai kaksi litraa saa kerrallaan. Mini skeittaa välillä ja ykstoistavee ratsastelee kepparilla. Mister A yrittää väistellä hyttysiä, jotka on aina sen kimpussa.

Nyt ei oikein suuriin puuhiin pysty, koska mulle iski joku flunssanpoikanen. Ehkä se viime päivien väsy on ollut kesäflunssaa, vaikka luulin, että Tommiin liittyvää. Varmaan vähän molempia. Aika nihkeä olo on, mutta lämpö ei oo noussut. Mulla se nousee tosi harvoin ja vaikka nytkin on hyvin kuumeinen olo; ihoa kuumottaa, pää on raskas ja silmät täynnä tikkuja, oli lämpö matala 36,3. En tiedä olisko parempi, että nousis.. meniskö ehkä nopeammin ohi. Mulla ei tarvi olla, kuin vähän päälle 37 ja oon jo ihan tööt, joten en kyllä sitä kuumetta millään lailla kaipaa.

Viime viikkoina aivot on taas vetäneet kunnon rundia ja oon kelannut ja kelannut. Nyt kun mietin, mitä oon kelannut, en oikein tiedä. Vielä alkuviikosta olin sitä mieltä, että olis postattavaakin vaikka millä mitalla, kun vain sais aiheet jäsenneltyä oikein, mutta nyt lyö ihan tyhjää... Että mitä se nyt oikein olikaan? En kai mä kovin paljoa stressannut oo, kunhan vain miettinyt elämää ja kaikenlaista.

Tänä kesänä jengi on reissannut tosi paljon kotimaassa. Me ei olla matkusteltu juuri mitään. Pari päiväretkeä on tehty, mutta missään ei olla yövytty. Ite olisin ollut valmis jo Helsingin reissulle ja oonkin sinne hinkunut mister A:n kanssa kaksistaan jo pari vuotta. Mister A meinas, että ei, koska Korona-tilanne on siellä kuitenkin erilainen ja täällä superrauhallinen. Oikeessahan se on, mutta silti oon vähän kadehtinut muiden menoja. No, rahatkin on toki laitettu terassiin ja keittiön seinään, joten jäi senkin takia reissut nyt haaveeksi. Oikeesti tässä lähiympäristössä on aivan hyvä retkeillä. Kivoja paikkoja löytyy vaikka millä mitalla, kun vain lähtee liikkeelle.

Jotenkin on vähän semmonen tunne, että tässä sitä vain ajelehditaan. Mitään suunnitelmia ei ole ja syksyn tilannehan on kaikille ihan avoin. Yleensä otan syksyn vastaan innolla, mutta nyt en oo ihan varma, oonko vielä viettänyt kesää tarpeeksi. Se mitä toivon sydämeni pohjasta, on ryhmäliikunnan jatkuminen. Nythän Koronasta tulee taas huolestuttavampia uutisia, mutta laitan kyllä kädet kyynerpäitä myöten ristiin, ettei jumppaamista enää rajoiteta. Kauhea identiteettikriisi oli keväällä, kun piti ohjata kameralle eikä oikeille ihmisille :D

Niin, ja koko elokuuhan tässä on vielä kesää jäljellä, eikö?! Syyskuussa vasta lähdetään töissä varsinaisiin syksypuuhiin ja tais Pekka Poutakin luvata elokuun loppupuolelle vielä kesää. Saa ny nähdä. Meillä on mister A ja ykstoistavee tyhjännyt jo uima-altaankin, kun on kelit olleet niin sateisia. Mini tossa haikaili uimaan, mutta ei taida meikäläisellä olla nyt rannalle asiaa. On tämä kaikella lailla jotenkin niin jännä vuosi ollut, että saapa nyt nähdä minkälaisena se jatkuu.

Sannis

Elokuun eka

Huh, tänä vuonna ottaa koville tämä aika. Päivitin aiemmin viikolla Facebookiin ja Instagramiin näin:

"Vuodet ei oo veljeksiä, sanotaan. Heinäkuun viimeiset päivät kuitenkin on, lähes identtiset jo kymmenen vuotta.
Jokainen solu mun kehossani muistaa, että nämä päivät oli ne viimeiset. Ne, jolloin mun olisi pitänyt tietää ja pystyä tehdä jotain, ettei Tommi olisi kuollut. Oon nämä päivät aina väsynyt, turhautunut, tukkoinen ja itkuinen.
Oikeasti tiedän totuuden.. kukaan ei olisi pystynyt tehdä yhtään mitään ja nämä päivät otetaan vastaan tänäkin vuonna. Viikonloppuna onneksi jo helpottaa jos vanhat merkit pitää paikkansa. Silloin ympyrä sulkeutuu taas hetkeksi."

Oon ollut todella väsynyt viime päivät. Uni on ollut katkonaista öisin ja tytötkin on nukkuneet huonosti. Tuntuu, että on liian kuuma ja liian tunkkaista. Tuntuu, etten pysty hengittää. En saa peittoa hyvin ja jos laitan sen pois, on liian kylmä. Herään joka kerta, kun haluan kääntää kylkeä. Päivisin hermo on ollut kireällä ja migreeni koputtanut ohimolla. Tytöiltä oon koittanut peittää olotilani ja vetää normaaliin tapaan, mutta en oo meinannut jaksaa niiden puhetulvaa ja jatkuviin "Äiti!"-huutoihin oon vastannut mielessäni ensin, että: "No mitähän helvettiä nyt taas?". 

Yleensä heinäkuun lopun päivät on raskaampia ja heti, kun elokuun ensimmäinen on ohi, alkaa helpottaa. Tällä kertaa jo se elokuun eka oli helpompi, kuin edeltävät päivät. Pidin aamulla jumpan ja sen jälkeen fiilis oli hyvä, kun jatkettiin mökille koko perhe. Kävin pulahtamassa Minin kanssa ja poimin mustikoita ykstoistaveen ja mutsin eli mummun kanssa. Mister A hoiti uimavahdin ja grillimestarin tehtäviä. Ei jaksettu hautausmaalle ja sekunnin pohdinnan jälkeen totesin, että se on ihan ookoo. Ei se poika ennenkään siellä oo ollut. Mutsi ja anoppi oli käyneet. Epäilen, että myös mun faija on poikennut. Oon erittäin kiitollinen. Itelle tuo hautahomma tuntuu vähän ikävältä velvollisuudelta eikä siltä, että siellä niin huvittaisi käydä, mutta en kuitenkaan halua, että hauta on huonossa kunnossa. 

Kymmenen vuotta jo. Joskus ajattelen, että olispa Tommi syntynyt keskellä marraskuun loskapaskaa, niin olis mennyt siihen samaan synkkyyteen kaikki. Tässä kohdassa vuotta jengi on reissuissa ja tekee ihania kesäjuttuja ja tuntuu, että se tekee koko hommasta vielä ärsyttävämpää. Kaaaaaaikilla muilla on kivaa ja mulla ei. Tottakai tiedän, että eipä se niin yksiselitteistä oo. Ja hei oikeesti... This too shall pass.

Sannis