Elokuun eka

Huh, tänä vuonna ottaa koville tämä aika. Päivitin aiemmin viikolla Facebookiin ja Instagramiin näin:

"Vuodet ei oo veljeksiä, sanotaan. Heinäkuun viimeiset päivät kuitenkin on, lähes identtiset jo kymmenen vuotta.
Jokainen solu mun kehossani muistaa, että nämä päivät oli ne viimeiset. Ne, jolloin mun olisi pitänyt tietää ja pystyä tehdä jotain, ettei Tommi olisi kuollut. Oon nämä päivät aina väsynyt, turhautunut, tukkoinen ja itkuinen.
Oikeasti tiedän totuuden.. kukaan ei olisi pystynyt tehdä yhtään mitään ja nämä päivät otetaan vastaan tänäkin vuonna. Viikonloppuna onneksi jo helpottaa jos vanhat merkit pitää paikkansa. Silloin ympyrä sulkeutuu taas hetkeksi."

Oon ollut todella väsynyt viime päivät. Uni on ollut katkonaista öisin ja tytötkin on nukkuneet huonosti. Tuntuu, että on liian kuuma ja liian tunkkaista. Tuntuu, etten pysty hengittää. En saa peittoa hyvin ja jos laitan sen pois, on liian kylmä. Herään joka kerta, kun haluan kääntää kylkeä. Päivisin hermo on ollut kireällä ja migreeni koputtanut ohimolla. Tytöiltä oon koittanut peittää olotilani ja vetää normaaliin tapaan, mutta en oo meinannut jaksaa niiden puhetulvaa ja jatkuviin "Äiti!"-huutoihin oon vastannut mielessäni ensin, että: "No mitähän helvettiä nyt taas?". 

Yleensä heinäkuun lopun päivät on raskaampia ja heti, kun elokuun ensimmäinen on ohi, alkaa helpottaa. Tällä kertaa jo se elokuun eka oli helpompi, kuin edeltävät päivät. Pidin aamulla jumpan ja sen jälkeen fiilis oli hyvä, kun jatkettiin mökille koko perhe. Kävin pulahtamassa Minin kanssa ja poimin mustikoita ykstoistaveen ja mutsin eli mummun kanssa. Mister A hoiti uimavahdin ja grillimestarin tehtäviä. Ei jaksettu hautausmaalle ja sekunnin pohdinnan jälkeen totesin, että se on ihan ookoo. Ei se poika ennenkään siellä oo ollut. Mutsi ja anoppi oli käyneet. Epäilen, että myös mun faija on poikennut. Oon erittäin kiitollinen. Itelle tuo hautahomma tuntuu vähän ikävältä velvollisuudelta eikä siltä, että siellä niin huvittaisi käydä, mutta en kuitenkaan halua, että hauta on huonossa kunnossa. 

Kymmenen vuotta jo. Joskus ajattelen, että olispa Tommi syntynyt keskellä marraskuun loskapaskaa, niin olis mennyt siihen samaan synkkyyteen kaikki. Tässä kohdassa vuotta jengi on reissuissa ja tekee ihania kesäjuttuja ja tuntuu, että se tekee koko hommasta vielä ärsyttävämpää. Kaaaaaaikilla muilla on kivaa ja mulla ei. Tottakai tiedän, että eipä se niin yksiselitteistä oo. Ja hei oikeesti... This too shall pass.

Sannis