Saarikauden päättäjäiset vietettiin tänä vuonna upeassa säässä. Otettiin hyvin rauhallisesti mökillä. Istuttiin terassilla ja höpistiin, syötiin, heiteltiin minin kanssa palloa, kuvasin muutaman kuvan ja keräsin litran verran mustikoita. Tossa tais oikeesti olla koko lista, mitä sain aikaiseksi. Aivan ihanaa! Serkkupojat paukutteli papan ja mister A:n kanssa muutaman pommin ja tytöt tahtoi jäädä mökille yöksi.
Me lähdettiin mister A:n kanssa vielä valoisan aikaan kotiin. Hetken päästä saatiin videota mökiltä ulkotulien sytyttämisestä ja rakettien katselusta ja voi vitsi.. niin ihanaa, että tytöillä on mahdollisuus kokea juttuja isovanhempien kanssa. Kaikki näytti niin tunnelmalliselta, että vähän tuli haiku olla itekin paikalla. Ihan oikeasti kuitenkin epäilen, että tehtäis tytöille karhunpalvelus jos tukittais aivan joka asiaan mukaan.
Muistan lapsuudesta yhdet saarikaudenpäättäjäiset siltä ajalta, kun olin ehkä alle kouluikäinen. Oltiin mökillä ja kokkona toimi vanha pystyyn nostettu puuvene, joka piti hävittää. Sain olla mun vanhimman siskoni kainalossa ja me seistiin vaan katsomassa tulta ja taivaalle lentäviä kipinöitä. Muistan, että se oli mahtavin kokko ikinä ja muistan, että mun oli ihan hitsin turvallinen ja hyvä olla.
Sannis
Ihana teksti. Ihana perhe. Onnellisuus näkyy kauas <3
VastaaPoista<3 Kiitos! Olipa ihanasti sanottu!!
PoistaJust niitä tunnelmia mitä haluaa ja muistaa vielä pitkän ajan päästä. <3
VastaaPoistaNiinpä :) Saarikaudenpäättäjäisissä on kyllä aina ihana tunnelma.
PoistaIhanaa, tollaiset muistot on eläviä ja parhaita! Hiukan ehkä harmittaa että tämä juhla on sellainen mikä ei kuulu ollenkaan meidän perheen ohjelmaan kun kellään läheisellä ei oo mökkiä :D
VastaaPoistaJoku vuosi jäi meiltäkin väliin, kun oltiin jossain ysärifesteillä ja Varsovassa heilumassa, mutta tytöt pääsi silloinkin mökille :)
Poista