keskiviikko 24. helmikuuta 2021
12
maanantai 22. helmikuuta 2021
Parempi brownie
keskiviikko 17. helmikuuta 2021
Ei ihmeitä
perjantai 12. helmikuuta 2021
Koiranelämää
torstai 11. helmikuuta 2021
Pelko
Sohva on Saimin takia siirretty keskelle olkkaria. Että pentuaitaus mahtuu. Ei se aitaukseen kuitenkaan juurikaan hakeudu ja mietinkin, pitäiskö meidän ostaa häkki. Sellainen siis, joka sais olla sen oma turvapaikka ovi auki. Se veisi vähän vähemmän tilaa. Aitaus on niin iso tossa olkkarin nurkassa ja tuntuu jotenkin turhalta. Häkissä olis katto päällä ja olis varmaan siksi parempi. Sen vois ottaa mukaan mahdollisille reissuille ja tuntuis sitten turvallisemmalta vieraassakin paikassa. Pentuaitauksesta tehtiin niin iso siksi, että ajateltiin Saimin olevan siellä ensimmäiset yksinoloajat, mutta en mä sitä sinne halua jättää.
Oon ressannut itseäni tällä yksinjättöasialla. Huomaan, että menettämisen pelko nostaa taas päätään aika voimakkaasti. Se oli pitkän aikaa paha Tommin kuoleman jälkeen. Nykyään pärjään jo paremmin, mutta jossain takaraivossa se on aina ja sen takia mun on tosi vaikea esim. matkustaa ilman tyttöjä. Myös kun mister A lähtee tyttöjen kanssa johonkin vaikka vain muutamaksi tunniksi, pitää mulla puhelin olla koko ajan lähellä, että kuulen jos se soi. En pysty rentoutua kunnolla, kun tiedän, että tytöt on autossa ilman mua.
Nyt pelkään, että Saimille sattuu jotain. Pelkään, että se satuttaa itsensä, kun me ollaan poissa. Pelkään, että teen jonkin virheen ja jotain pahaa tapahtuu. Oon poistanut tai estänyt pääsyn kaikkiin sähköjohtoihin ja vienyt pois kaiken, mikä voisi aiheuttaa vahinkoa. Silti pennun yksin jättäminen tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä. Pelkään, että se jää vaikka hampaistaan johonkin kiinni tai tukehtuu johonkin, mitä pureskelee meidän poissaollessa. En ollut yhtään osannut valmistautua siihen, että nämä tunteet palaa näin voimakkaina ja jotenkin on ollut vähän outoa tässä viime päivinä. Oon ollut kotona aamupäivät, kunnes tytöt on tulleet koulusta. Saimi on nukkunut paljon ja mä olen kuluttanut sohvaa aika reilusti. Toisaalta se on ollut ihanaa. Oon kutonut ja tsiigannut telkkaria. Toisaalta, on ollut aika paljon aikaa ajatella (liian paljon).
Eilinen oli jotenkin vähän surkea päivä ja oon kokenut taas turhaa syyllisyyttä kaikesta sanomisistani, lukenut aivan liikaa ihmisten käytöstä ja yölläkin näin niin ahdistavaa unta, että koitan tässä nyt itseäni sen jäljiltä keräillä. Ymmärrän, että oon ihan liikaa nyt taas itelleni ja kaikkeni tässä teen, että saisin typerät ajatukset hiljennettyä. Yritän rauhoitella itseäni ja järkeillä, että niin ne on ennenkin koirat pärjänneet yksin, mutta se ei nyt ihan tunnu helpottavan. Niin ne on monet vauvatkin tulleet synnäriltä kotiin. Kunnes sitten joku ei tullutkaan. Huh, elämä on kyllä välillä rankkaa, kun on näin ihmeellinen mieli. Rankkaahan se on muutenkin ja sen takia niin toivoisinkin, että osaisin tällaiset pienemmät jutut ottaa vähän kevyemmin. Olisko vähän helppoa jos osais ressata vasta, kun siihen on oikeasti aihetta? No, onneksi tällaiset jutut menee usein niin, että jo muutaman päivän päästä huomaan koko homman menneen ohi vähän kuin itsestään. Toivottavasti nytkin käy niin.
Miten te käsittelette menettämisen pelkoa?
Sannis
lauantai 6. helmikuuta 2021
Saimi Armintytär
Hän on täällä tänään.
perjantai 5. helmikuuta 2021
Helmikuu
Helmikuu. Silläkin riskillä, että toistan itseäni, kerron saman, kuin edellisissä postauksissa. Täällä sujuu aivan hyvin. Rauhallisesti ja hyvin. Toki rauha saattaa tänään päättyä, kun Saimi saapuu kotiin :D En oo päässyt juurikaan ulkoilemaan jalan takia ja se tietysti harmittaa, mutta ei kuitenkaan ollenkaan niin paljon, kuin olisin etukäteen ajatellut.
Oon osannut nauttia siitä etten voi mennä juuri mihinkään. Vuosien varrella oon hukannut yhteyden siihen, mitä itse tarvitsen ja kaipaan ja nyt on ollut ihan hyvä aika tutkia sitä. En tokikaan oo näin lyhyessä ajassa vielä päässyt siihen täydellisesti käsiksi, mutta pieni breikki fyysisestä suorittamisesta ja somen huomattava vähentäminen on kyllä auttanut asiaa paljon.
Oon kutonut paljon, istunut sohvalla paljon ja pitänyt puhelinta äänettömällä paljon. Puhelimen kanssa on pieni dilemma jos tytöt ei ole kotona. Olis kamalaa jos tytöillä olis joku hätä ja mä istuisin puhelimen vieressä tietämättä, että se soi. Ehkä tutkin, löytyykö luurista joku "älä häiritse" - tila, johon voi asettaa tiettyjen henkilöiden puhelut sallituiksi. Vähentää kyllä huomattavasti aivojen kuormitusta, kun ei viiden minuutin välein tutki jokaista puhelimen kilkahdusta.
Tällä viikolla oon pitänyt ensimmäiset liikkuvat tunnit muutaman viikon tauon jälkeen. Jalka ei oo vielä perfect ja kyllä se kenkä vielä painaa. Oon kuitenkin valinnut sellaiset tunnit, joissa voin parhaiten säädellä omaa tekemistä. Koronarajoitukset tiputti osallistujamäärää yli puolella ja yleensä se vaikuttaa omaan fiilikseen. Nyt olin kuitenkin tosi innoissani, kun pääsin pitkästä aikaa elementtiini. Vuodenvaihteessa olin niin hemmetin loppu, että liikkuvien tuntien ohjaaminen oli kunnon taistelua. Kroppa pisti hanttiin ihan huolella, samoin aivot. Tässä tauon aika oon jo monta kertaa miettinyt, tarvinko ohjaamista enää ja onko se enää mun juttu. Ajatukset on olleet aika pelottavia, koska yli kaksikymmentä vuotta ohjaaminen on ollut yksi mun elämäni tärkeimmistä asioista. Toisaalta, ne on olleet aika helpottaviakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän oon sitä mieltä, etten saa antaa ohjaamisen määrittää mua niin pitkälle.
Ohjaukset meni hyvin ja hei, on se mun juttu vieläkin. Täytyy vaan paremmin oppia säätämään määrät ja lajit itsellekin sopiviksi. Korona on tuonut mukanaan sellaisen hyvän jutun, että aikatauluja ei tarvitse enää tehdä koko kaudelle kerrallaan ja muutoksia voidaan tehdä herkemmin. Se antaa mahdollisuuden säädellä tunteja myös ohjaajien jaksamisen mukaan. Silver linings.