Se tunne

Tiedätkö sen tunteen, kun kahden migreenihuuruisen päivän jälkeen otat ekaluokkalaisen kanssa aamulla ennen töitä ja koulua yhteen niin kovaa, että huuto kuuluu varmaan seuraavaan kortteliin? Varmaan tiedät myös sen tunteen, kuinka tekis mieli mennä peiton alle suurinpiirtein viikoksi. Sen sijaan pakkaat lapset autoon, ajat koulun ja päiväkodin kautta duuniin ja tuijotat kolme minuuttia tyhjyyteen. Sen jälkeen keität kahvia ja alat vääntää duunia normimeiningillä.

Hoooooohhhoijakkaa! Aina vaan vasemman silmän ympärillä leijuu musta pilvi. Särkiskö vaiko eikö.. tuntuu ettei oikein osaa päättää. Sen verran tykyttää, että hermo on huonossa kunnossa ja valot ressaa suunnattomasti. Migreeni on kyllä jonkun tosi vitsikkään tyypin keksintö. Naurattais jos ei ärsyttäis niin paljon. 

Niin. Piti ny vaan päästä sanomaan. Tämmöseen postaukseen ei oikein mitään kuviakaan oo, paitsi tällä kertaa löysin aika sopivan. Ei siinä sitä mun tappelukaveria oo, mutta sunnuntaina puistossa pyysin mister A:ta ottamaan musta ja kolmeveestä valokuvan. No, siinä me nyt ollaan! Tai ainakin toisen meistä hampaat ja toisen takaraivo.

Niin, että miten meni noin niinku omasta mielestä?

:D

Sannis