Migreenipaskaa

Viime päivät ei oo olleet ihan parhaita mahdollisia. Viikko alkoi ihan tavallisesti, mutta maanantai-iltana the shit hit the fan. Tulin töistä ja pelattiin tyttöjen kanssa lautapeliä, kun alkoi vähän vasemmalla ohimolla tuntua. Hokasin kyllä heti, että nyt tuntuu vähän enemmän, kuin normaalisti ja otin äkkiä migreenilääkkeen. Fiilis oli kuitenkin sellainen, että jos aikoo päästä Saimin kanssa iltakävelylle, kannattaa se hoitaa alta pois niin kauan, kuin vielä pystyy. Ei olleet fiilikset väärässä.

Kävelyllä jo alkoi mietityttää josko sitä pääsee enää kotiin saakka ja kotona sitten oli kaikki toimintakyky jo poissa. Mister A ja faija korjasi faijan autoa pihassa enkä halunnut sitä hommaa häiritä, joten koitin ite soperrella tytöille ohjeet Saimi ruuasta, iltapalasta ja nukkumaan menemisestä. Pää alkoi olla jo niin kipeä, että puhuminen oli vaikeaa, samoin seisominen. Voimakas pahoinvointi löi päälle ja ramppasin muutaman kerran vessassa ennen kuin jäin pimeään makkariin makaamaan aivan hiestä litimärkänä. 

Noin paha kohtaus on tainnut viimeksi tulla edelliskesänä. Jotenkin aina unohdan, kuinka paha se kaikista pahin kipu voi olla ja taas se kyllä potkaisi ihan kunnolla. Kirjoittajan normaalimigreeni on paskaa, mutta silloin pystyy jollain lailla toimia. Järkeväähän se ei oo, mutta pystyy kuitenkin, kun pakottaa itsensä. Näissä pahimmissa kohtauksissa sitä on niin kipeä, että senttiäkään ei pysty liikkua. Kirjoittajan kipu on aina edelleenkin vasemmalla puolella, ohimon ja silmän ympärillä ja sitä pahinta kipua en osaa edes kuvailla. Se on jotain aivan kammottavaa. Olin niin kipeä, että väkisinkin tuli itku ja sitten yritin siinä itseäni pakottaa lopettamaan, koska itkuhan sitä olotilaa vain pahentaa. 

Mister A kun tuli sisälle, hoksasi se avata terassinoven ja viileä ilma ilmeisesti helpotti sen verran, että jossain vaiheessa oon nukahtanut. Heräilin ja nukahtelin läpi yön ja joidenkin tuntien kuluttua huomasin, että pahin on ohi. Heti, kun viisarit näytti tiistaiaamua, otin uudet lääkkeet ja ajattelin toiveikkaasti, että selviän päivän puuhiin ja illaksi sisäpyöräilytuuraukseen, jota olin odottanut ja oikein mainostanutkin. Aamupäivän mittaan kävi ilmi, että en selviä. Ja vaikka olisinkin selvinnyt, olisi sykkeen nostaminen palauttanut kivun jonkinasteisena takaisin ihan varmasti.

Kirjoittajalla taitaa olla migreenin takia sairaslomapäiviä yksi-kaksi ehkä joka toinen vuosi tai jotain vastaavaa. Hyvin vähän siis verrattuna siihen, kuinka paljon migreenistä kärsin, mutta jokainen saikkupäivä tämän takia on itelle liikaa enkä osaa niihin suhtautua. Samalla kun kiroan tämän paskan alimpaan helvettiin, oon jollain lailla vähän ylpeä itsestäni, kuinka saan kuitenkin puskettua eteenpäin ja hoidettua elämän, vaikka on niin raskasta. Sitten, kun tulee se päivä etten saa, ottaa se hiton koville. Tällä kertaa meni aivan täysin tunteisiin, kun tiistaina valkeni, että kotiin se on jäätävä. Toisaalta taas sitten olin tyytyväinen, että osasin tehdä sen päätöksen etten voi lähteä kädet täristen, pahoinvoivana ja jalat huterina mitään tekemään. Tiistai-iltaa kohden alkoi olotila onneksi palata normaaliksi.

Tänään on torstai ja oon ihan loppu. Nuo kohtaukset, varsinkin ton kaliiberin setit on kai niin kova shokki kropalle, että ei siitä ihan heti palaudu. Eilen olin jo töissä, mutta onneksi tälle loppuviikolle jumppia ei oo muuta kuin yksi Pilates. Taitaa olla parasta jättää omatkin treenit väliin ja ottaa rauhallista liikettä. Viikonloppuna on synttärijuhlat. Vesilinjalla ja klo 23 kotiin taitaa sielläkin olla ainut vaihtoehto. Yhtään ainuttakaan riskiä en aio ottaa, että maanantain kohtaus uusii itsensä lähiaikoina.

Oonko jo maininnut, että migreeni pilaa kaiken? Se vaikuttaa koko elämään, masentaa erittäin tehokkaasti ja saa olon tuntumaan siltä, että sitä on maailman yksinäisin ihminen ja aivan erilainen, kuin kaikki muut. Ai oon maininnut vai?

Migreenipaskan lisäksi oon laittanut vähän vaatekaappia kuntoon talvea varten. Pari viikkoa sitten löysin Stadium Outletista kengät ja uuden takin jouduin myös ostaa, koska edellinen oli jo aika virttynyt eli turhan tiukka. Yritän olla ajoissa asialla, että ei tulisi sitten kiire. Lenkkikengät tarvisin myös vielä ehdottomasti ja ne pitäisi olla jo. Sen verran monta kertaa oon lampsinut tässä jo viime viikkojen aikana pitkin peltoja lenkkarit vettä lotisten. Pitää kai viikonloppuna aktivoitua.

Tyttöjen vaatekaapit on seuraavana vuorossa. Vähän niitä jo silmäiltiin, mutta tarkempi katsaus pitää kyllä ottaa. Neljätoistavee ei koskaan tarvi mitään. Se on kyllä ihmeellinen teini. Toiset on koko ajan käsi ojossa, mutta meillä joudun aivan muistuttaa, että pitää pyytää jos jotain tarvii. Mini taas tarvii omasta mielestään kaikkea koko ajan ja kyllä se nyt sen verran oikeassa on, että ainakin talvikengät pitää ostaa. Takitkin on luultavasti pieniä. Lumilautakengät taitaa kuitenkin olla se isoin murheenkryyni. Niitä on ärsyttävä ostaa, kun en niistä mitään ymmärrä.

Semmosia hommia torstaille. Nyt koitan repäistä itseni tästä tuolista ylös ja lähteä Saimin kanssa kävelylle. Sen jälkeen värjäyttämään kulmat ja sitten töihin. Tänään on duunia kasiin saakka. Pitkä päivä.

Mukavaa torstaita!

Sannis