maanantai 27. elokuuta 2018

#myweek

Viime viikolla tein töitä paljon. Loman jälkeiseltä viikolta otin vähän miinustunteja ja nyt oli aika kiriä niitä takaisin. Sopivasti syksyn kiireet on alkaneet, joten ei todellakaan tarvinnut miettiä, mihin aikansa kuluttaisi. Pyörähdettiin työn merkeissä myös Tampereella ja etäduuniakin tein vielä perjantaina, kun olin hakenut eskarilaisen kotiin.


Puolessa välissä viikkoa ehdittiin metsään. Samalla poimittiin kattilallinen punaviinimarjoja ja pussillinen omppuja. Iso kiitos meidän ihanille naapureille, joiden puita ja puskia ollaan käyty verottamassa. Mini on kunnon marja/omppu/hillomaisteri ja halusi hommata itselleen jopa oman marjapoimurin.  Typyn kanssa pilkottiinkin perjantaina parikymmentä litraa omppuja ja keiteltiin vielä vähän hilloa. Pakkasessa on nyt omppu-, punaviinimarja- ja karviaismehua. Hilloa löytyy vähän karviaista ja paaaljon omppua. Sanoin just mister A:lle, että älä vain tuo enää yhtään omppua, koska en jaksa enää keittää :D


Viikon suuri ilonaihe oli se, että nykyään myös ysiveen lautaselta löytyy marjoja ja joskus jopa joku hedelmä. Vuosia me ollaan kikkailtu näiden syömishommien kanssa, koska typy ei oo syönyt hedelmän hedelmää tai marjan marjaa. Kaikki kasvikset aiheuttaa edelleen käsittämättömiä inhon puistatuksia, mutta kun neiti itse pyytää ensin puuroa ja sen jälkeen mansikoita ja mustikoita, tekis mun mieli vähän hyppiä ilosta. Vihdoin!!!

Hillo- ja marjapuuhien lisäksi koitin viikonlopun aikana saada kotiin vähän selkeämpää fiilistä ja kaupustelin muutamat jutut FB-kirppiksellä. Heti helpotti jo vähän, mutta vielä olis juttuja, jotka sais jatkaa matkaa uusiin koteihin ja vielä olis kyllä nurkkia siivottavana. Miten sitä aina ehtiikään kertyä romua ja sotkua joka paikkaan?!


Saarikausi päätettiin ystävien luona. Miten sopivasti saatiinkaan lyhyellä varoajalla treffit sopimaan ja päästiin valmiiseen dinneripöytään. Saareen tai mökille ei lähdetty, vaan kaupungissa oltiin ja ihan liian myöhään valvottiin. Ja voi että, kuinka hauskaa meillä oli. Tytöt raukat oli ihan voipuneita, kun mutsi ja faija niitä valvotti yöhön saakka :) Sunnuntainakin tavattiin ystäviä, käytiin lyhyellä kävelyllä, syötiin, juotiin kahvia ja höpöteltiin. 

Saas nähdä, mitä tämä viikko tuo tullessaan. Ysivee on vähän nuhainen. Huoh.. heti se alkaa, kun syksy ja koulu alkaa. Minillä on tänään uintipäivä eskarissa ja voi että me pakattiin reppua tärkeänä. Ite aion ainakin osan viikosta kulkea duuniin vielä fiukella. Tiedossa on jäätävä määrä jumppasuunnittelua, ohjaajapalaveria, jumppaohjauksia, lasten liikuntariehaa ja ties mitä muuta hommaa. Kiva, vauhdikas viikko siis edessä. Toivotaan nyt vain, että flunssat ei kunnolla tänne iske.

Kivaa tätä viikkoa!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3