Vielä

Kuudetta flunssaviikkoa mennään. Aikamoista matalalentoa. Maanantai-iltana näytti lupaavalta, kun fiilis oli hetken parempi, mutta sen jälkeen on kyllä menty taas pää edellä kiviseinään. Tiistaina romahdin ihan totaalisesti, kun ei vaan enää jaksanut tätä väsyä ja sitä ettei pääse liikkumaan. Keuhkot on kyllä saaneet osumaa, koska vielä antibioottikuurin loppumisen jälkeenkään hengitys ei kulje erityisen hyvin ja heti jos joutuu enemmän puhua tai esim. kävellä reippaammin, joutuu hengittämiseen oikein keskittyä. Lääkäri haluaa tutkia astman mahdollisuutta. Kuulostaa omasta mielestä aika kaukaa haetulta, mutta en kieltäydy hoidosta. Vaikuttaa kuulemma sekin hoitosuunnitelmaan, että oon jo pidemmän aikaa ollut jaksottain tosi tukkoinen. Nenä menee tukkoon melkein aina vieraissa paikoissa ja muuta pientä. No joo.. ehkä parempi, kun ei lähde mitään epikriisiä tähän nyt laittelemaan, kun ei asiasta mitään tietämystä oo. Mutta siis.. tiedätte, että edelleen täällä veettää niin ettei veri kierrä! Ja siis, tähänhän EI kuulemma kuole, joten koitetaan keskittyä siihen.

Koen muuten kaiken tämän urputuksen lomassa tarpeelliseksi kertoa mahdollisille uusille lukijoille seuraavan asian -> Vaikka kirjoittaja valittaa välillä niin ettei ehdi paljoa henkeä vetää tai muuta tehdä, on kuitenkin perustotuudet tiukasti hallussa. Arvostan elämääni erittäin paljon. Kauemmin seuranneet tietääkin, kuinka onnellinen olen ja kuinka kiitollinen olen kaikesta, mitä olen saanut. Tiedostan, että olen hyvinkin onnekas ja ymmärrän, että toiset sairastaa kuolemanvakavasti ja toisilla ei ole kotia, vaatteita tai ruokaa. Täällä mun pienessä blogissani ei kaikki kuitenkaan ole kuolemanvakavaa tai mustavalkoista, vaan kaikilla asioilla on puolensa ja puolensa. Kirjoittajan mielestä valittaa saa vähän pienemmistäkin jutuista, kun ymmärtää, että ne on ohimeneviä pikkuvikoja.

Vielä näen syksyn kauneuden kaiken itkun ja hampaiden kiristyksen läpi. Vielä onnistun hämmästymään siitä, kuinka kauniita oranssit puut on siniharmaata taivasta vasten. Vielä on hommat suhteellisen hyvällä mallilla siis. Ja siis, töistä kotiin tullessa, kun huokasin helpotuksesta, että ollaan selvitty jo melkein perjantaihin saakka, selvisi että tämän(kin) viikonlopun kauan odotetut suunnitelmat uhkaa peruuntua. Minille nousi ihan puskista melkein 39 asteen kuume. Tämän syksyn flunssa on kyllä m*ther f*cker!. Tulee ja menee monta viikkoa. Minilläkin oli pari viikkoa sitten jo korvatulehdus ja muuta settiä ja nyt taas. Mutta siis.. vain flunssa. Ei sen pahempaa. Ei sen pahempaa. I keep telling myself that.

Tytöt oli askarrelleet eilen mummun luona huikeita Halloween-tyyppejä. Aivan ihania käsiötököitä! Elämän pieniä ihmeitä ja iloja.

En hajoa. En hajoa. En hajoa. En hajoa.
Mä hoidan tän. Mä hoidan tän. Mä hoidan tän. Mä hoidan tän.

Sannis