keskiviikko 28. toukokuuta 2025

Lomanaloituspäivä



Keskiviikko. Viimeinen duunipäivä ennen lomaa. Heräsin 4.44 enkä saanut enää unta. Tarkistin mitä enkelinumero 444 tarkoittaa; vakautta, suojelua, sisäistä rauhaa, henkistä heräämistä. Selevä. Sopii oikein hyvin :) Istun tässä nyt sitten juomassa kahvia ja päivittämässä blogia. Tuntuu kyllä ihan vakaalta ja aika rauhalliseltakin. Vähän toki jännittää onko kaikki duunit sillä mallilla, että saan laittaa koneen kiinni klo 13.30. Jep, siihen aikaan oon ajatellut karata tänään lomalaitumille.

Tänään sataa vettä. Ainakin vielä. Viikonloppuna oli kuvien mukaista. Lauantai-iltana tarkalleen ottaen. Oli tylsää, joten lähdettiin kävelylle rantaan. Kuustoistavee jäi kotiin nauttimaan rauhallisesta omasta ajasta. Mini lähti skootti kainalossa mukaan jätskin kiilto silmissä. Käveltiin, skoottailtiin ja mini sai jätskinsä. Nähtiin pari tuttua, joten myös höpöteltiin ja rapsuteltiin koiria. 

Mister A oli just tehnyt viimeisen duunipäivänsä ennen lomaa ja oli vähän vaisu. Sanoin, että on kyllä maailman vähiten innostunein loman aloittaja ikinä. Taisi olla aikamoisen väsynyt. Nyt on lomaa kestänyt puoli viikkoa ja tuntuu edelleen hötkyilevän koko ajan kaikenlaista. Korjaa autoja, leikkaa nurmikkoa ja fiksaa vaunua. Oon koittanut toppuutella, että ottais nyt rauhassa… ei ne hommat tekemällä lopu, kun koko ajan keksii itelleen lisää. Pitää vain ottaa välillä huilia johonkin väliin. Tykkää toki värkätä, mutta ei siitä lomalla tarttis stressiä ottaa, vaan tehdä itelle sopivaan tahtiin. Ehkäpä tekeekin. Ehkä kirjoittaja taas murehtii vähän turhaan :)

Huomenna, helatorstaina on kaikilla meillä vapaata, mutta perjantaina ja lauantaina on vielä likoilla kouluhommia. Perjantaina lupasin viedä kuustoistaveen kampaajalle ja lauantaina pitää hakea molempien todistukset. Peruskoulun päättävällä on myös juhlat silloin koulussa. Kirjoittaja pääsee lauantaina testaamaan ekaa kertaa ikinä kulmien laminointia. Nice! 

Kyllä tämä kuulkaa aivan mukavalta ja ihan selkeältä loman aloituspäivältä tuntuu!
Sannis



2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit <3