maanantai 2. elokuuta 2021

Heinäkuu


Heinäkuu vuonna 2021 on nyt laitettu pakettiin. Kirjoittajan heinäkuu alkoi lomapäivillä ja päättyi vähän nihkeisiin tunnelmiin. Siinä välissä oli duunia, kylppäriremppaa, mökkeilyä, uimista ja mustikoiden poimimista. Pyörähdettiin muutaman kerran kaupungilla, tehtiin pikareissu Kalajoelle ja pulikoitiin Tropiclandiassa. Vietettiin ennätyspaljon aikaa kotiVaasassa ja se oli aika kivaa. Rahaakaan ei oo mennyt aivan älyttömästi, kun ollaan oltu lähiympyröissä.

Heinäkuu oli suurimmaksi osaksi helteinen. Muutama viileä päivä ja pari sadepisaraakin mahtui mukaan. Kirjoittaja pitää alkukesän kuivemmasta lämmöstä, mutta loppukesän kostea kuumuus ei oo mun juttu ja tuntuu, että oon viihtynyt nyt enemmän sisätiloissa. Heinäkuun viimeisenä päivänä oli mökillä ihanaa, kun ei ollut yhtään kuuma, mutta kuitenkin tarkeni käydä saunasta uimassa. Vesi oli vielä lämmintä. Kotipihan allas alkaa olla aika viileä jo. Sitä ei oo lämmitetty tänä vuonna vielä ollenkaan.

Terassilla ei oo oikein paljoa vietetty aikaa, koska takapihalla on ollut vähän turhan kuuma ja terassi on edelleen kaaoksessa rempan takia. Sohvat ja tuolit vaatii uusia pehmusteita, mutta en löydä sopivan kokoisia mistään. Vanhat ärsyttää mua, koska ne on niin karseat. Tuo ruukku taas on paras just tommosena. Mutsi antoi sen ja murehti, että sitä pitää puhdistaa. Mun mielestä se on aika sympaattinen räjähtäneenä. Remontti alkaa olla jo voiton puolella ja säät ehkä viilenee, niin toivon, että saan nyt loppukesästä ja alkusyksystä juoda aamukahvini välillä ulkona. Tänään ainakin sataa ihan maahan saakka. Illaksi toki luvataan jo vähän aurinkoa, joten saapa nähdä..

Mukavaa elokuuta!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3