sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Decade part 1

2010

Annukka täytti vuoden. Minä olin raskaana ja alkuraskauden jäätävän väsyn jälkeen olin virtaa täynnä. Ei pahoinvointia tai paljon muitakaan oireita. Tein jumppaohjauksia ja jonkin verran vuoroja Prismassa. Mister A kulki töissä vähän pidemmän matkan päässä. Annukka oli kotihoidossa ja isovanhempien hoidossa. Kesä oli kuuma ja istuin paljon terassilla, aina just siinä mun omassa lempipaikassani nauttimassa auringosta, kun Annukka touhuili vesileikeissä. Asuttiin Laihialla ja suunniteltiin, että muutetaan takaisin Vaasaan, kun vauva vähän kasvaa. Mietittiin nukkumajärjestelyjä ja sitä, heräileekö Annukka paljon öisin, kun vauva syntyy.

Tommi syntyi elokuussa ja kuoli elokussa. Oikeastaan en tiedä kuoliko Tommi jo heinäkuun viimeisenä päivänä. Synnytyksestä jäi aikamoiset fyysiset taisteluvauriot ja ne yhdistettynä henkiseen kipuun, teki loppuvuodesta sumua. Oli pienet hautajaiset ja kaikenlaista puuhaa, joka tuntui todella vieraalta. Ostettiin hautapaikka ja ostettiin pieni arkku. Tuntui, kuin katselisin kaikkea tapahtunutta sivusta. Olin oikeutettu pitämään äitiysloman, mutta en tietenkään vanhempainvapaata. Äitiysloma taisi loppua joskus syys-lokakuulla. Sen jälkeen olin vapaalla vielä vuoden loppuun saakka. Lokakuussa täytin 30 ja halusin unohtaa hetkeksi suruni. Pidettiin juhlat meillä kotona. Samana vuonna lomailtiin vielä Gran Canarialla. Loma kaukana toi ihanan tauon suruun.


2011

Alkuvuodesta avattiin EasyFit Vaasa ja aloitin jumppaohjaukset lyhyeksi jääneen äitiysloman jälkeen. Jatkoin duuneja myös Osuuskaupan riveissä, mutta se ei tuntunut hyvältä. Kassavuoroissa pahoja oli hetket, kun porukkaa oli paljon tai kun joku osti vauvajuttuja. Tai kun joku kysyi, että joko mä palasin töihin ja sainko tytön vai pojan. Iso osa vuoroista oli onneksi S-pankissa eikä kassalla.

Myytiin asunto Laihialla ja muutettiin Vaasaan väliaikaiseen asuntoon. Etsittiin aktiivisesti taloa. Annukka täytti kaksi vuotta ja aloitti ensimmäistä kertaa päiväkodin kahden ja puolen vuoden iässä. Elokuussa kirjoitin ensimmäiset postaukset After the storm -blogiin, koska koin että tarvin paikan, johon voin kirjoittaa Tommista ja omista tuntemuksista. Aloitin kirjoittamisen siis ihan terapiamielessä, mutta nopeasti mukaan tuli kevyempääkin höttöä ja ihan arkisia juttuja. Kävin Zumba-ohjaajakoulutuksen ja nautin kun sain taas välillä pyöräillä töihin. Olin tiukalla laihdutuskuurilla. Pelkäsin aina, kun Mister A ja Annukka oli pois mun näköpiiristäni. Pelkäsin hulluna, että jotain sattuu ja menetän kaiken.

Reissattiin Tampereella ja Helsingissä. Espoon ystävät reissasi meille. Vietettiin taaperoarkea Annukan kanssa. Muutaman kuukauden etsinnän, monen talokatselmuksen jälkeen löydettiin se oma. Talo joka ei ollut kovin kaunis, mutta joka oli tosi kivassa paikassa ja jossa oli hyvä piha. Kävin yksin ensimmäisessä näytössä mister A:n ollessa töissä. Kiersin huoneita miettien, mitä ne muut ihmiset tekee mun kotonani ja se tunne sai tekemään päätöksen. Sovittiin uusi näyttö, että mister A ja mun faijakin pääsee paikalle. Kummallakaan ei ollut vastalauseita. Kirjoitettiin kauppakirjat ja loppuvuodesta aloitettiin iso remontti.


2012

Puuhasteltiin remontin parissa ja koitettiin saada kotia valmiiksi. Arki rullasi aika tavallisesti. Oli parempia päiviä ja huonompia päiviä. Tommi oli paljon mielessä ja uusi mahdollinen raskaus oli paljon mielessä. Haluttiin vielä lapsi, mutta pelko oli tosi kova. Tunteet velloi todella voimakkaina ja koin hyvin epäreiluksi sen, että joudun vielä kerran olla raskaana ja synnyttää ennen kuin ehkä saataisiin Annukalle sisarus. Mehän tehtiin se kaikki jo.

Kun sitten tein positiivisen raskaustestin, oli ihan päällimmäisenä onni ja ilo. Odotusaika muodostui kuitenkin todella raskaaksi. Voin huonosti niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Olin ahdistunut ja pelkäsin. Tein duunit normaalisti, mutta itkin kaikki työmatkat, koska tuntui niin pahalta ja vaikealta mennä ihmisten eteen. Kävin lääkärin kontrollissa joka kuukausi äitiyspoliklinikalla ja jokaisessa ultrassa kaikki oli hyvin, mutta sehän ei periaatteessa ollut tae yhtään mistään. Tommikin kuoli huonoon säkään; napanuorakomplikaatioon lasketun ajan jälkeen, vain hetki ennen syntymäänsä. Siihen asti kaikki oli täydellisen hyvin.

Syksyllä reissattiin Roomaan mutsin ja isosiskojen kanssa. Reissu oli tosi kiva. Pieni irtiotto ja mun ensimmäinen pidempi kertani poissa mister A:n ja Annukan luota. Matka kesti toki vain neljä päivää, joten en nyt ihan villiksi heittäytynyt :D Pian reissun jälkeen täytin 32 vuotta ja loppuvuodesta, pari viikkoa ennen äitiysloman alkua nousi pystysuora seinä vastaan. Sain jäädä sairaslomalle hetkeksi ennen suunniteltua synnytyksen käynnistystä. Päivät kului jotenkin joulua laitellessa. Annukka valvoskeli jostain syystä myöhään iltaisin ja mister A teki joka toinen viikko pitkää iltavuoroa. Olin aivan loppu henkisesti.

Aamu syntyi joulukuun 12. päivä kahden vuorokauden synnytyksen jälkeen. Synnytyksen alku oli pitkä ja tuskainen ja pelko äityi, jos mahdollista, vielä kovemmaksi ihan loppua kohti. Loppuviimein kuitenkin, ponnistusvaihe oli lyhyt ja sen jälkeen saatiin syliin täydellisen terve tyttö. Sairaala-aika meni helposti. Aamu nukkui tyytyväisenä ja minä nousin kivipohjasta suoraan pilviin saakka. Olin niin onnellinen ja helpottunut. Synnytyksestä ei jäänyt mitään fyysistä ongelmaa ja tuntui, että kaikki on ihan täydellistä. Leijuin muutaman kuukauden kunnon euforiassa. 


2013

Vuonna 2013 vauvakupla jatkui vielä muutamia viikkoa, kunnes ei enää jatkunutkaan. Fiilis alkoi painua pakkasen puolelle. Vauva nukkui öisin aika ookoo, mutta päivällä ei. Vatsaa väänsi ja kasvot oli täynnä raapimishaavoja. Kokeiltiin eri korvikkeita ja mietittiin konsteja. Mini oli hitsin väsynyt, kun ei pystynyt nukkua päiväunia ja kitisi paljon. Annukka jatkoi päiväkodissa muutamana päivänä viikossa muutaman tunnin kerrallaan, kun ajateltiin, että se on typylle itselleen kiva juttu. Nopeasti kävi ilmi, että se ei ollut kiva juttu meistä kenellekään ja neiti sai jäädä kotiin. Aloitin jumppien ohjauksen ihan liian nopeasti synnytyksen jälkeen.

Mentiin naimisiin elokuussa. Häitä edeltävä viikko oli jäätävä farssi, joka alkoi polttareista. Siinä vaiheessa en vielä tiedostanut, että oon itse niin syvissä vesissä etten enää näe selkeästi. Muuten olisin ehkä osannut suhtautua tilanteeseen eri tavalla ja viheltää pelin poikki silloin, kun se meni ihan överiksi. Itse hääjuhlassa kaikki sujui ihan hyvin, mutta sitä edeltävien tapahtumien takia koko homma oli meille molemmille iso pettymys ja sen jälkeen yritettiin keskittyä muihin juttuihin.

Tein ensimmäisiä blogiyhteistöitä ja järkättiin Halloween-bileet. Seurailtiin, kun tytöt kasvaa. Annukka oli neljävuotias ja jutut oli ihan superhauskoja. Ensimmäinen uhma oli myös todellisuutta. Meillä ei ollut tietoakaan mistään kaksiveeuhmista, mutta neljävee oli aikamoinen ja jatkui pitkälle. Aamu kehittyi isoja harppauksia.. nousi seisomaan ja lähti kävelemään. Yhdessä tytöt hömpötti menemään niin, että nauru raikasi. Välillä kiukuteltiin ja sitten taas kikatettiin.

Paloin loppuun. Pieni vauva iho-ongelmineen, neljäveeuhma, Tommi, liika suorittaminen, vuosia jatkunut tunne riittämättömyydestä ja mitä näitä nyt on. Olin aivan umpikujassa ja neuvoton. Tuntui, että oon nurkkaan ajettu eläin, jolla ei ole mitään pakokeinoa. Mitä halusin paeta? En tiedä. Suruani kai. Tai itseäni. Hetkittäin myös arkeani. Mulla oli kaksi mahtavaa tytärtä, hyvä mies, oma koti ja tieto siitä, että syksyn jälkeen mua odottaa uusi, todella kiva duuni. What could the problem be?  Ymmärsin, että tarvin apua jos aion jotenkin selvitä ja hain sitä. Kodinhoitohuoneen lattialla itkien soitin paikalliseen mielenterveyskeskukseen ja pyysin, että auttakaa, mutta älkää viekö mun lapsiani. Nyt se kuulostaa hassulta. Puhelimen toisessa päässä ääni kertoi, että just sen takia äidit ei uskalla hakea apua uupumiseen. Kun ne pelkää, että lapset viedään pois. Alkoi pitkä ja kivinen tie toipumiseen.


2014

Vuosi 2014 oli vaihteleva. Toisaalta oli ihan paskaa ja sitten taas oli ihania hetkiä. Tehtiin paljon kivoja retkiä tässä lähellä. Valokuvasin paljon. Käytiin koko perhe laivalla Uumajassa ja mister A:n kanssa kaksistaan reissattiin Helsinkiin festareille. Vaasan bloginaistenkin kanssa piipahdettiin Ruotsin maalla. Kesälomaa mulla ei ollut, mutta tehtiin parin päivän pikkureissu Kokkolaan ja se saattaa olla meidän paras kesälomareissu tähän saakka :) Ei se paikka, vaan se fiilis.

Kävin terapiassa ja koin jonkinlaisia oivalluksia. Tietyllä tavalla asiat alkoi helpottaa, toisaalta taas ei. Kevät oli parempi, syksy paskempi. Riittämättömyyden tunteet jatkui ja iltavuorot töissä sekä tyttöjen päiväkodin aloitus oli vaikeaa mulle. Oli huono omatunto suurinpiirtein koko ajan jostain. Mister A:n duunit oli onneksi siirtyneet lähemmäs eikä työmatka enää vienyt päivästä kolmea tuntia.

Tytöt aloitti päiväkodin tässä kodin lähellä. Paikka oli mukava ja molemmat tytöt jäi aamuisin sinne ilman ongelmia. Annukka varsinkin oli jo selkeästi kaivannutkin vähän enemmän puuhaa kavereiden kanssa. Mini oli vielä niin pieni, että mua hirvitti. Annukka täytti viisi ja tarjoili synttäreillään kavereille irttareita iskän tekemässä kioskissa. Aamu juhli kaksivuotissynttäreitään mummun virkkaamassa pitsimekossa. Mister A rakensi entisestä takkahuoneesta minille ihan oman huoneen. 

Sannis

2 kommenttia:

  1. Ette te kyllä helpoimman kautta oo päässy... Mielettömän kova tiimi ootte ja parasta ku ootte jaksaneet kaiken, edelleen yhdessä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos! Kirjoitan just tuota toista tähän vuosikymmen-postaukseen osaa ja jotenkin oon ite ihan ihmeissäni. En oo edes ymmärtänyt, kuinka pitkä tie tuo mun uupumus ja Tommista toipuminen on ollut. Vuodet vaan vierii niin hitsin nopsasti.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3