Viikko

Voi vitsi kuulkaa nämä heinäkuun vimpat päivät ei oo mun juttuni sitte ollenkaan. Eilen löysin itseni varaamasta aikaa kampaajalle ja ripsiteknikolle. Omissa nahoissa tuntuu niin inhottavalta olla just nyt, että kai vaan tahdoin jotain piristystä...että voisin katsoa tyytyväisempänä peiliin. Joka vuosi sama juttu. Käännyn näinä päivinä jotenkin sisäänpäin ja koitan vain selviytyä kaikista niistä tunteista, joita nämä päivät herättää.

Ensi viikolla vietettäisiin kahdeksatta syntymäpäivää ja ihmeellisillä tavoilla sitä muistaakin sen päivän ja ne ajat sen jälkeen, kun Tommi syntyi ja kuoli. Mielikuvat alkaa olla jo haalenneita, mutta se tunnejälki. Sen kai muistaa aina. Sen, kuinka oma kroppa tuntui maailman hyödyttömimmältä. Sen, kuinka väärältä ja pahalta kaikki tuntui. Sen, kuinka sitä jotenkin kohdisti kaiken vihan sisäänpäin omaan itseen.

Joka vuosi tähän aikaan kirjoittelen näistä samoista jutuista ja joka vuosi se tuntuu ihan samanlaiselta. Joka vuosi jengi jaksaa mulle sen tykkäyksen tai sydämen laittaa Facebookissa ja joka vuosi se tuntuu aina yhtä mukavalta. Että ne vieläkin jaksaa, vaikka ei tämä asia miksikään muutu ja ens vuonna tähän aikaan käydään tämä homma läpi taas kerran.

Viikko vielä ja tiedän, että sitten taas helpottaa hetkeksi.

This too shall pass.

Sannis