Rönsyilee

Mini ja mumma on viime viikkoina leiponeet vaikka mitä herkkuja meidän ollessa töissä. Siitä innostuneena leivottiin myös minin kanssa kahdestaan vähän muffareita ja ensimmäistä kertaa testattiin laittaa päälle mokkaruutukuorrutetta. Kaikista tasaisimmin ei osattu sitä levittää, mutta maku oli kyllä superhyvä. Kai tuo kuorrute pitäisi lykätä pursottimeen ja siitä sitten saada aivan yli tasaisesti jokaisen muffinsin (vai onko nää kuppikakkuja?) päälle. Me leviteltiin vaan vähän lusikalla ja hyvin kelpasi. Ihanaa, kun meidän leipoessa mini aloittaa lauseita tyyliin: "Me tehdään mumman kanssa aina näin..". Taas sanon saman mitä aina sanon: niin parasta, että tytöillä on isovanhempien kanssa ihan omia kivoja juttuja.

Nyt mini on mummun kanssa reissussa. Lähtivät Hämeenlinnaan, aikeena käydä ainakin linnassa ja vankilamuseossa. Muistin ennen lähtöä kysyä miniltä ainakin kymmenen kertaa, että taasko sua viedään linnasta linnahan. Sen mielestä juttu ei ollut läheskään yhtä hauska, kuin kirjoittajan mielestä. :D Eilen illalla sain videopuhelun niin iloiselta ja hyväntuuliselta tytöltä, että ilmeisesti matka oli alkanut oikeinkin hyvin.

Viistoistavee on riparilla. En tiedä kuinka hyvin viihtyy. On niin introvertti luonteeltaan ja hengailee omissa oloissaan tai oman perheen kanssa suurimman osan ajasta, että kahdeksan päivän setti leirillä voi olla aika heavy. Kirjoittajalle ripari meni aikanaan oikein loistavasti ja hörskötettiin menemään sen minkä ehdittiin, mutta nyt sama setti vaatisi kyllä ehdottomasti veronsa. Ollaan toki juteltu puhelimessa iltaisin ja toivon, että siellä hommat sujuu ihan ookoo loppuun saakka, mutta kyllä myös toivon, että voisin tässä kohdassa nopeuttaa aikaa ja homma olisi pian selvä. Eihän se ripari toki pakollista oo ja siitä puhuttiinkin jo viistoistaveen kanssa leirin alkaessa. Ehkä olisi kuitenkin nyt helpointa hoitaa homma himaan, kun ollaan jo melkein puolessä välissä.

Vaikka nykyään on tosi hyvä, että asioista puhutaan paljon enemmän kuin ennen ja asioita tiedostetaan ehkä eri tavalla, joskus kuitenkin tuntuu, että hommalla on myös varjopuolensa. Kun kaikille asioille halutaan saada selitys ja joka juttu pitää nimetä, alkaako varsinkin nuoret automaattisesti ja vähän tarpeettomastikin korostaa tiettyjä piirteitä itsessään? Myös niitä, jotka ei välttämättä kaikissa tilanteissa oo niin hyväksi? Me ei olla kotona erityisesti ruodittu näitä introvertti-extroverttihommia tai muutenkaan niin yli tarkkaan analysoitu minkälainen kukin on juuri sen takia ettei tytöt alkaisi sitten seurata niitä luonnekuvauksia tai nimityksiä unohtaen oikean oman itsensä. Somestahan ne kuitenkin löytyy selitykset nykyään vaikka mihin. Oon miettinyt, josko tässä on vaara siihen, että niissäkin asioissa, joissa oikeasti olisi reippaampi, pitää esittää vähän herkkistä, kun se on nyt se "oma juttu". Tai jos se oma juttu on olla extrovertti rämäpää, pitää esittää sitä silloinkin, kun haluaisi hetkeksi vetäytyä omaan rauhaan. Don't get me wrong.. sekä herkkyys että rämäpäisyys on tietyissä tilanteissa ehdottomasti plussaa.. ehkä niitä ei kannata kuitenkaan erityisesti itsessään vahvistaa silloin, kun tilanne vaatii toisenlaista otetta.

Ymmärrättekö yhtään mitä tarkoitan?

No joo, aletaan vähän rönsyillä. Tämä aihe on sellainen, jota oon usein miettinyt ja tuli nyt taas mieleen. Kun me aikuisetkin usein kaivataan kipeästi selitystä ja nimitystä asioille, niin miksipä ei nuoret sitten. Ehkä meillä oli kuitenkin enemmän aikaa kasvaa, etsiä niitä vastauksia omasta itsestämme ja selvittää minkälaisia ollaan, kun ei ollut somea. Tuntuu, että meidän lapset eivät saa sitä mahdollisuutta, vaan some tarjoilee vastaukset valmiiksi. Vastaukset, jotka ei välttämättä aina pidä ollenkaan paikkansa. Jos ei meillä ollutkaan aina helppoa, niin ei käy kyllä ollenkaan nykynuoria kateeksi. Hirveä homma koittaa luovia aikuiseksi puhelimien ja tiktokien ääressä.

No niin.. muffinseista aikuiseksi kasvamiseen.

Semmonen pieni matka taas yhden postauksen ja muutaman rivin aikana, olkaapa hyvä :D

Sannis