Heinäkuu alkaa olla loppusuoralla. Minin kanssa eilen juteltiin kesälomasta ja siitä miltä se on tuntunut tänä vuonna. On kuulemma mennyt liian nopsasti. Tuntuu kuulemma, että olis ollut lomalla vain muutaman viikon. Jäljellä on enää yksi kokonainen viikko koululaisten lomaa ja siitä seuraavan viikon perjantaina alkaa jo arki. Mini tuumasikin, että kohtahan se on taas joulu.
Heinäkuu on sujunut jotenkin vähän pysähtyneessä moodissa, kun oon odotellut, että kuumat ja superkosteat säät loppuisi. Toki ollaan odotellessa tehtykin kaikenlaista tässä koti- ja mökkiympyröissä. Kolmena peräkkäisenä viikonloppuna oltiin mökillä ja nyt tuntui, että tänä viikonloppuna jäädään mielummin kotiin. Perjantaina siivottiin minin kanssa vaatehuone ja eilen hengailtiin pitkästä aikaa takapihalla pitkät tovit. Mini siellä toki on useinkin, mutta kirjoittaja joutuu olla heinäkuulla useimmiten enemmän sisällä.
Meillä on niin kiva terassi ja iso takapiha, että harmittaa vähän, kun siinä on niin hitsin kuuma usein kesäisin, etten meinaa siellä pystyä olemaan. Eilen oli kuitenkin ehkä vähän armollisempi sää ja porrastreenin jälkeen parkkeerasin itseni aurinkovarjon alle minin ja Samin kanssa palloa heittelemään. Loppuviimein aloin kuitenkin rikkaruohojen kitkemishommiin ja uusi suihkureissuhan siitä tuli, kun hiki oli aikamoisen valtaisaa.
Migreeni on heinäkuun alun jälkeen pysynyt poissa, mikä tuntuu käsittämättömältä ottaen huomioon nyt jo koko kuukauden vallinneet säät. Yleensä kostea kuumuus tarkoittaa ihan varmaa migreeniä. Tuntuu jotenkin ihmeellisen vapaalta. Kun migreeni on ollut poissa useamman viikon, alkaa aina vasta ymmärtää, minkälainen on normaali olotila. Silloin, kun sitä on joka viikko, ei kaikki oireet ehdi hälvetä edes niinä "migreenittöminä" päivinä ja olotila on aikamoista puuroa. Takaraivossa kummittelee pieni pelko siitä, koska se alkaa taas ja viime syksyn horrorputki häilyy jossain tuolla mielen perukoilla, mutta en anna sille liikaa tilaa nyt. Tommin syntymäpäiväkin lähestyy ensi viikolla, joten nyt on aika sillain rauhallisen varmasti keskittyä asioihin, jotka tuo itselle iloa.
Tänään viedään vähän kirpparille tavaroita ja käydään minin kanssa salilla. Sen jälkeen on suunnitelmat auki. Ehkä väsään vähän lihapullia rippijuhlia varten. Kaipailen jo kovasti omaa aamulenkkirutiinia ja sitä, että saan nauttia lenkeistä. Nyt taitaa kyllä lenkit jäädä tänäänkin lyhyeksi. Heinäkuussa kävelyt tuntuu olevan Saimille ihan yhtä pakkopullaa, kuin kirjoittajallekin. Ihme angstimuijat :D Tekisi mieli käydä illemmalla jossain syömässä, vaikka sitä on kyllä jo tälle viikolle harrastettu ihan riittävästi.
Viistoistaveen ripari alkaa olla loppusuoralla ja puhelut, joita ollaan leiriltä saatu, kertoo, että kyllä siellä ihan ookoo on sujunut. Tokikaan ei varmaan myöskään haittaa ollenkaan, että pääsee huomenna kotiin. Ihan kiva, että saadaan koko porukka kasaan. Saimikin on aina silloin tällöin vaellellut viistoistaveen sänkyyn makoilemaan. Taitaa myös odottaa jo siskoa kotiin.
Mukavaa sunnuntaita kamut!
Sannis
Iltasadukseni luin kerralla kesä- heinäkuun kaikki postaukset :) ihanan rento kesäloma oli teillä ja kivoja reissukertomuksia! Mulla viimeistä lomaviikkoa vietellään ja päällimmäisenä on kyllä mielessä, miten älyttömän epävakaisia päiviä on ollut koko tämä aika... Paljon tehty lähiympäristöön retkiä, muttei mitään suuria suorituksia. Aivan kiva loma täälläkin :) voimia torstaihin, jos päivän muistan oikein <3
VastaaPoistaNo niin, siinä olikin sitten vähän urakoitavaa illalle :) Torstain muistit oikein <3 Vähän oon silmäillyt jo kalenteria sillä silmällä, vaikka koitan olla muistamatta liikaa. Torstaina pitkä päivä töissä ja sen jälkeen siskonpojan synttärit, joten ainakin on hommaa sille päivälle. Kiva, kun luit! Ja mukavia vimppoja lomapäiviä!
Poista