Suhdeluku

Arki alkaa taas. Jotenkin vähän jännittää. Jännittää, alanko stressata vai osaanko ottaa rennommin. Huomaan toki, että migreeni vaikuttaa tähän. Niinä päivinä, kun sen vaivaa, masentaa ihan oikeasti ja kun se on poissa, on olo paljon parempi. On se ihme sairaus. Vaikka kuinka koitat kamppailla vastaan ja miettiä, että mähän olen peruspositiivinen ihminen ja se on nyt vaan tää migreeni joka ahdistaa, niin eipä se asiaa helpota. Migreenin kanssa eläminen on kyllä helvetin raskasta. Välillä tuntuu, että sitä on maailman yksinäisin ihminen eikä mistään saa apuja. Tuntuu, että kaikki päivän normaalit askareet on ihan liikaa vaadittu. Kun migreeni on päällä, mikään ei tunnu hyvältä ja sitä vaan yrittää epätoivoisesti selvitä päivästä toiseen. Nyt on onneksi takana pari helpompaa päivää. Viime viikolla alkoi taas olla jo tosi kyseessä.

Siinä mielessä nautin tästä poikkeustilasta, että saadaan hissutella enemmän kotosalla. Kirjoittaja ei ole kovin sosiaalinen ihminen, kuten pidempään lukeneet jo tietääkin. Sitähän ei moni uskokaan, koska oon somessa niin aktiivinen ja livenä hyvinkin puhelias. Puhelias ja äänekäs ei oo kuitenkaan sama, kuin sosiaalinen. Mulla on niin kovin paljon sanottavaa, mutta useinkaan en halua sanoa sitä ääneen, vaan mielummin kirjoitan sen. Somessa saa valita hetkensä. Saa ladata tuutin täydeltä tekstiä silloin, kun siltä tuntuu ja olla hiljaa silloin, kun taas siltä tuntuu. Mister A on ihan eri maata. Se jauhaa puhelimessa kavereidensa kanssa harva se päivä, hakeutuu naapureiden seuraan juttusille ja kaupassa pysähtyy höpöttämään jokaisen tutun kanssa siinä missä ite luikin hyllyjen väliin pakoon :D 

Nyt kun menemiset on jonkin verran vähentyneet, koen että se sopii mulle oikein loistavasti. Rakastan hiljaisuutta, rakastan sitä kun ei tarvitse puhua ja rakastan kotona oloa. Toki siihenkin kaipaan vaihtelua ja ehdottomasti tarvitsen hetkiä ystävien ja läheisten kanssa, jumppaa, musaa kunnon volumella ja höpötystä töissä asiakkaiden kanssa. Tiettyjä juttuja kuitenkin välttelen loppuun saakka ja oonkin katsellut esim. luontopolkujen täysinäisiä parkkipaikkoja ja paljon miettinyt, että ihan oikeastiko ihmiset lähtee sinne muiden sekaan. Pitää oikein pinnistää muistamaan, että ei kaikki oo yhtä outoja, kuin minä itse. Toisethan menee mielellään sinne missä on muita.

Näissäkin jutuissa kaikki taitaa tarvita sen omanlaisen tasapainonsa asioiden välille. Luulen, että jokainen meistä kaipaa rauhaa ja sitten taas toisaalta menoa ja meininkiä, mutta kaikilla meillä on vain se oma suhdelukunsa näille jutuille. Kirjoittaja miettii vähän liian usein, onko se oma suhdeluku väärä ja loukkaako tässä jotain sen ääneen kertomisella. Kirjoittaja ihan sillain yleisesti ottaen miettii monenlaisiakin asioita usein vähän liikaa. Aika usein vähän vähempikin varmaan riittäisi :D

Tsemppiä tähän viikkoon!

Sannis