Juuri nyt mä olen yksin kotona. Ja nautin tästä ihan suunnattomasti. Tytöt lähti lauantaina synttäreiden jälkeen mummun luo ja me käytiin mister A:n kanssa dinnerillä. Kotiin saapui aika hyytynyttä porukkaa, mutta vähän aloiteltiin jo makkariremppaa. Irrotettiin listat ja revittiin päällimmäinen tapettikerros pois.
Sunnuntaina heräiltiin rauhassa ja alettiin remppapuuhiin. Ihan niin pitkälle ei ehditty, kuin olisin toivonut (eli valmiiksi), mutta aika hyvälle mallille saatiin hommat kuitenkin. Yhtään ei ehditty ulkoilla eikä urheilla ja se mua vähän kaihersi, mutta toisaalta, makkarin surkea olemus on mua niin vaivannut, joten hyvä näin. Iltaan asti saatiin vääntää ihan rauhassa, koska tytöt oli mummun luona vielä toisenkin yön. Siinä päivän mittaan tuntui välillä aika oudolta... että mitä ihmettä ne tytöt siellä mummun luona tekee, kun me ollaan kerta kotona.
Viime ja edellisviikolla oon kuumeisesti googlettanut eri hotellivaihtoehtoja eri kaupungeissa. Alunperin mietittiin, että lähdetään heti lauantaina johonkin, kun tytöt on viety mutsille. Kovin kaukana kohde ei tietenkään voinut olla, koska vasta alkuillasta oltais päästy lähtemään ja sunnuntainahan piti jo kotiin, koska tänään on duunipäivä. Jossain vaiheessa huomasin, ettei mikään tunnu kivalta tai tarpeeksi ihanalta. Tuntui vaan, että on liian kallista maksaa yhdestä lyhyestä yöstä yli sata euroa. Päätettiin jäädä kotiin. Mietittiin, että mennään mielummin silloin, kun joku kohde tuntuu ihanalta.
Tehtiin kyllä oikea ratkaisu. Ihana olla kotona ihan hissukseen. Ei paljoa edes musiikkia kuunneltu, kun nautin jotenkin niin hiljaisuudesta. Tehtiin remppahommia, pestiin pyykkiä ja käytiin syömässä. Ihan niitä perusjuttuja, mutta jotenkin tuntui ihanalta tehdä arkisia hommia ilman keskeytyksiä. Nyt, kun tytöillä on edessä lomaa koko viikko ja mullakin on lomapäiviä loppuviikosta tulossa, tuntui just sopivalta hetkeltä ottaa tämä aikalisä. Ehdin kuitenkin viettää hiihtolomalla reilusti sitä yhteistä aikaa tyttöjen kanssa. Mister A:lla ei harmillisesti lomaa ole, mutta onneksi on pian taas jo viikonloppu.
Nyt oon siis fiilistellyt tässä sohvan nurkassa. Maanantain tapaan oon jo parit ryhmäliikuntakeissit ja tuuraukset tässä fiksannut, mutta sekään ei nyt saa mun rauhallista fiilistä horjumaan. Meillä on kova tiimi duunissa ja kaikki hoituu, kun laitetaan hoitumaan. Flunssakausi jyllää pahimmillaan, mutta onneksi aina joku on terveenä, kun joku muu sairastaa. Aion tässä nyt ottaa iisisti vielä hyvän tovin ennen, kuin lähden työmaalle. Ja siis, mitään verigreippiä en oo syönyt. Pari synttäreistä jäänyttä mokkaruutupalaa kylläkin :D
Oon onnellinen, että saatiin tämä vapaa, vaikka muka välillä olikin outoa. Nyt tuntuu siltä, että tämä oli just sitä, mitä kaipasin. Duunin jälkeen mister A hakee tytöt kotiin. Mä pääsen vähän myöhemmin, mutta vielä ehditään kuitenkin lukea iltasadut ja höpötellä.
Mukavaa tätä viikkoa! Ootteko te lomalla?
Sannis
Kivaa viikkoa! Meillä vaihtuu hoito"vuoro" torstaina ja mä palaan työelämään... supernopeasti kuluu aika. Eli ei mitään hiihtolomaa siinä mielessä :D on kyllä niin kiva olla välillä yksin kotona tai kaksin!
VastaaPoistaJulia
Huh.. kyllä menee tosiaan nopsasti. Teilläkin alka anyt sitten taas ihan toisenlainen arki. On se ihanaa ja kamalaa :D
PoistaEi varmaan tuossa ajassa olisi ihan ehtinyt, mutta sitten kun on vähän enemmän aikaa: Stora hotellet Uumajassa vaikuttaa käymisen arvoiselta kohteelta.
VastaaPoistaOioi, kiitos vinkistä! Uumajaakin tosiaan katseltiin, mutta laiva-aikataulut ei menneet ollenkaan meidän aikataulujen kanssa yksiin. Joku kerta voitais kyllä mennä.
PoistaToinen vinkki, jos kaipaa maaseutumaisempaa lomaa: tormanhovi.fi
PoistaOnpa kivan näkönen paikka! Kiitos vinkistä!
Poista