Kupla

Huhhuijjakkaa! Ei ihan helpoimmat päivät takana. Istun tässä nyt sohvalla kahvikuppi kourassa ja koitan selviytyä yöstä. Klo 1.30 mini marssi meidän huoneeseen kertomaan, että ei tuu enää uni. 1.30???? Se on nyt parinakin yönä herännyt jo viiden paikkeilla, mutta että puoli kaksi. Voi pylly! Siinä sitten koitettiin saada unta, molemmat pyörien ja kääntyillen. Ensin mini nukkui sovalla ja minä omassa sängyssä. Ne, kun on uuden makkarin myötä aika lähellä toisiaan. Loppuviimein minäkin siirryin sohvalle ja nyt jumi, joka on muutaman päivän vaivannut niskassa ja yläselässä on ihan jäätävä. Eilen oli jo vaikeuksia nostaa käsiä ylös tai kääntää päätä. Nyt kahta kauheammin. Inhottavaa!

Lauantai-iltana meidän sohvalla pötköttely katkesi aika järkyttävällä tavalla, kun oven taakse ilmestyi kaksi poliisia ja pappi tuomaan suruviestiä. Vaikka kyse oli tytöille vieraasta ihmisestä, luulen, että se vaikuttaa nyt minin uniin. Oltiin kaikki tietysti aika järkyttyneitä ja tytöt oli tosi ihmeissään. Kasivee osaa jo sanoa, että säikähti ja osaa jo muutenkin paremmin kertoa tunteistaan, mutta viisvee-parka oli jotenkin vähän sukset solmussa.

En tiedä menikö tuo munkin niska noin jumiin nyt jonkinlaisena stressireaktiona. Se toki ei oo mitään verrattuna siihen, mitä kokee mister A, joka menetti isänsä. Isän omien ongelmien vuoksi ei minä ja tytöt häntä tunnettu, mutta viimeisiin aikoihin saakka jonkinlainen yhteys on isän ja pojan välillä säilynyt. Tosi pahalta kyllä tuntuu, että nyt toinen meistä menetti vanhempansa. Kaikkeni koitan olla tukena ja olemassa. Käytännön asiat perunkirjoihin ja hautaamiseen liittyen tuntuu vähän sekavilta just nyt, mutta eikö me nämä hoideta pikkuhiljaa. 

Semmosta. Koitetaan selviytyä nyt taas. Päivä kerrallaan. Kasivee on ollut flunssassa. En tiedä jatkuiko sama funssa, joka oli muutama viikko sitten vai joko tuli uusi, mutta ei se meinaa hellittää. Vähän eilen puhuttiin, että josko jo tänään pääsisi kouluun. Lähden nyt herättelemään typyä ja sittenhän sen näkee. Toki, olo on ollut useamman päivän jo sellainen, että oon tosi epävarma, jaksaisko se vaiko eikö jaksais. Minikin tässä mun vieressä vielä vetää sikeitä, kun vihdoin sai nukahdettua uudestaan. Saisko nyt hetkeksi vain kaivautua johonkin omaan kuplaan? Vetää ovet ja ikkunat säppiin? Unohtaa pahan maailman?

Sannis