tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen


Nuan vain meni yli nopsasti neljä vapaata. Meillä oli siistiä. Toivottavasti teilläkin. Ehdittiin tehdä sata juttua eikä siltikään tuntunut, että olis kiire.

Mun pikkusiskon pojat yökyläili meillä torstaista perjantaihin ja ulkoiltiin skeittipuistossa. Isosiskon perhe ja mutsi tuli kaffittelemaan perjantaina ja aika vilske kävikin, kun koko porukka oli koolla. Illalla ehdittiin vielä hyvin ottaa iisisti, kun vieraat kaikki lähti päivällisaikaan.

Lauantaina trulliteltiin. Kasivee tahtoi itse maalata kissan viikset. Olivat sopineet kaverinsa kanssa, että kaveri on noita ja typy sitten noidan kissa. Neljävee oli ekaa kertaa kierroksella ja innostui niin kovasti, että meinas lähteä seuraavana päivänä uudelleen :D Dinnerit syötiin ystävien luona ja siitä jatkettiin pääsiäiskokolle, joka tosin oli vähän liikaa jo meidän tytöille. Väsy painoi sen verran, että hiippailtiin kotiin ja nukkumaan.

Sunnuntaina pääsin aamusta salille. Sen jälkeen väsättiin jauhelihapihvit ja kermaperunat mister A:n porukoille ja tytöt ehti leikkiä pitkän tovin kavereiden kanssa. Minä kävin mummun luona höpöttelemässä ja vielä illalla serkku lapsineen piipahti kylässä. Mister A lähti kahville kaverinsa kanssa ja minä simahdin sohvalle viltin alle.

Maanantaina lähdettiin serkun perheen kanssa retkelle. Tytöt lähti pyörillä, aikuiset kävellen. Kaksi ja puoli tuntia haukattiin raitista ilmaa. Välillä jäi pyörät parkkiin ja käveltiin metsässä. Kohokohta oli tietysti eväiden syöminen. Loppupäivä vietettiin omalla porukalla. Mister A korjasi leikkimökin katon. Me tytöt pötköteltiin sohvalla ja käytiin mun mummua moikkaamassa. Lopuksi käytiin vielä saunassa ja tytöt pääsi ajoissa nukkumaan.

Huh, aika monta hommaa! Ja silti tuntuu levänneeltä. Kivaa! Joskus onnistuu!
Sannis 


7 kommenttia:

  1. Jotenki tuntui nää pyhät pitkiltä!
    Mäkin kerkesin olla vapailla heti alkuun ja sitt vaikka sunnuntai ja eilinen meni töissä niin tuntui et oli ollut levossakin, ja justii vaikka kiidin kans ihan joka paikassa nii ei haitannu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho.. ehdit olla puolet töissäkin vielä! Reipas muijja! <3

      Poista
  2. Kuulostaapa kivalta, touhukkaalta ja sosiaaliselta :)

    VastaaPoista
  3. Teidän elämä kuulostaa jotenkin just sellaiselta perhe-elämältä mitä ite haluais viettää mutta ei vaan tunnu saavan aikaiseksi sovittua treffejä ja retkiä. Vaikutatte tosi onnelliselta perheeltä!��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan samat ajatukset mielessä :)

      Poista
    2. Kiitos näistä sanoista! Miten hyvä mieli tulikaan!
      Ihanaa, että onnellisuus välittyy ulospäin...ilman siirappia :D :D

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3