Hölömö

Vitsi, mikä viikko takana! Tai no, eihän se vielä ohi ole, mutta you know..

Oon ollut ihan huippufiiliksellä matkassa. Työmatkoilla oon väntänyt volumet kaakkoon ja hoilannut täysillä Volbeatia. Oon liikuttunut suurinpiirtein sata kertaa päivässä kaiken maailman jutuista. Oon niiiiiin helpottunut ja onnellinen bossini puolesta, jonka perheeseen syntyi baby pari päivää sitten. Oon onnellinen duunikamun pienistä sanoista, joilla oli niin suuri merkitys ("Mä haluaisin kyllä olla sun lapsi." Voiko äidille mitään kauniimpaa sanoa?). Oon pitkistä työpäivistä huolimatta ehtinyt lukea tytöille kirjaa, jutella mister A:n kanssa, tehdä lumitöitä, saunoa, auttaa ekaluokkalaista läksyissä, pötkötellä kolmeveen kanssa ja siivoilla kotona.

Mikä ärsyttää, on se, että aina kun fiilis on näin jees, pelkään sitä hetkeä, kun se ei enää ookaan. Huonot päivät ja huonot fiilikset on niin musertavia. Toki, niiden jälkeenhän tulee sit taas aina hyviä, mutta silti sitä murehtii. Vai murehtiiko kukaan muu? Oonko ainut hölömö? Mussa on niin paljon kaikennäkösiä tunteita etten tiedä mihin niitä laittaisin. Ja kaikki on aina hitsin kovaa ja korkealta, oli se sitten positiivista tai negatiivista. Huhhhuh!

Kyntteliköt hiipi eilen esiin. Samat on olleet meillä mooonta vuotta. Kiekuroissa roikkui alunperin kristallit, mutta ne oon heivannut mäkeen. Olkkarin ikkunassakin on nyt tähti. Ei mee kauaa, että kaivetaan joulukuusi esiin.

Rentoa lauantaita! Heräsin varuiksi viideltä, ettei vaan mee mitään ohi ;D

Sannis